PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012"

Transkriptio

1 PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Killon asemakaavan laajennus (nro 251) Killonvainiontien kadun jatkaminen Linnakalliontielle Päivityshistoria YLA Maanmittauslaitos

2 Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2

3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitetään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. OAS:n laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 63 ). OAS tehdään ennen muuta osallisia varten. Osallisia ovat mm. asukkaat, kiinteistöjen omistajat, yhteisöt sekä kunnan ja valtion viranomaisia tai muut joiden asumiseen, työtekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 62 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tulisi antaa osallisille perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida omalta kannaltaan hankkeen merkitystä sekä tarvetta osallistua kaavan valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarvittaessa tarkentaa kaavoitushankkeen aikana aina ehdotusvaiheeseen asti. Suunnitelman tarkistuksesta tiedotetaan osallisille esim. kuulutuksella. Kaavan laajennusalue Kaavan laajennusalue käsittää Killonvainiontien katualueen jo olemassa olevalta Killonvainiontieltä Linnakalliontielle. Kyseinen kaava-alue on vielä asemakaavoittamaton. Vireilletulo Alueen kaavoitus on tullut vireille vuoden 2018 kaavoituskatsauksella kunnanhallituksen päätöksellä KH Alustavat tavoitteet Tavoitteena on ruuhkien vähentäminen ja ennaltaehkäisy Naistenmatkantiellä ja muodostuvien liikennevirtojen tasoittaminen Linnakalliontien suuntaan kehätien varteen. Linnakalliontieltä on lähes välitön yhteys kehätielle. Kaavatilanne, suunnitelmat, selvitykset ja päätökset Maakuntakaava Alueella on voimassa Pirkanmaan 2. maakuntakaava Maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi jolla sijaitsee lisäksi tiivis joukkoliikennevyöhyke. Merkinnällä osoitetaan asumisen, kaupan ja muiden palvelujen, työpaikkojen sekä muiden taajamatoimintojen rakentamisalueet. Yleiskaava Alueella on voimassa Pirkkalan taajamayleiskaava 2020, joka vahvistui lainvoimaiseksi Kyseinen tieyhteys on merkitty varauksena yleiskaavaan. Yleissuunnitelma Aluetta koskien on teetetty yleissuunnitelma A-insinööreillä Linnakalliontien suunnittelun ja asemakaavoitustyön yhteydessä Asemakaavan rajaukset perustuvat tähän yleissuunnitelmaan. Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3

4 Maakuntakaava 2040 Yleiskaava Alueella on voimassa Pirkkalan taajamayleiskaava Taajamayleiskaava Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4

5 Asemakaava Alueella ei voimassa olevia asemakaavoja: Voimassa olevat asemakaavat. Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5

6 Tampereen kaupunkiseudun suunnittelu - rakennesuunnitelma 2040 Ote rakennesuunnitelmasta. Pirkkalan keskusta on kohde 11. Ote aluevaraussuunnitelmasta vuodelta 2008 (A-insinöörit Oy) Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6

7 Maanomistus Alueen pinta-ala on yhteensä m2. maanomistajana on sekä yksityisiä maanomistajia, että osassa Pirkkalan kunta. Selvitykset Tehdyt selvitykset Aluevaraussuunnitelma Killon yhdystie (A-insinöörit Oy, 2008), Naistenmatkantien meluselvitys (Ramboll Oy, 2011), Naistenmatkantien (mt 3022) liikenneselvitys (Sito Oy, 2007, 2013); Pirkkala liikenne-ennusteen päivitys vuodelle 2030, (Kalenoja, 2008); Erikoiskuljetusreittien kehittäminen Pirkkalan kunnan alueella, (Sito, 2009); Vaikutukset ja niiden arviointi Asemakaavan laajennus ei sisällä maankäytön varauksia lukuunottamatta nyt esitettyä katu-aluetta eikä sillä ole suoria maankäytöllisiä vaikutuksia ympäristöön. Ketkä ovat osalliset ja sidosryhmät? Osallisia asiassa ovat suunnittelualueen ja lähialueen maanomistajat, asukkaat sekä toimijat, joiden olosuhteisiin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallistuminen ja vuorovaikutus asemakaavoituksen yhteydessä tapahtuvat etupäässä neuvotteluiden ja lausuntojen kautta. Asemakaavan laajennuksesta tiedotetaan Pirkkalainen lehdessä sekä seuraaville osapuolille: Yksityiset maanomistajat Kunnan hallintokunnat Tampereen aluepelastuslaitos Tampereen kaukolämpötoiminta Elenia Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkanmaan liitto Muut ilmoituksensa mukaan Miten voi osallistua miten suunnittelusta tiedotetaan? Suunnitteluvaihe Tavoiteaikataulu Aloitusvaihe ja valmistelu 3-6/2018 Ehdotusvaihe 10-12/2018 Hyväksymisvaihe 1-2/2019 Työstäminen Käsittely Osallistuminen Tiedottaminen Yleisten tavoitteiden asettelu, lähtötietojen kokoaminen OAS:n laadinta Kaavaehdotuksen laadinta Kaavan hyväksymisen päätöksenteko (kunnanhallitus, valtuusto). Vireille tulo kaavoituskatsauksella tai erikseen Kunnanhallituksessa (KH). Viranomaisneuvottelut tarvittaessa (MRA 26 ). Oas käsitellään ympäristölautakunnassa. Kaavaehdotus käsitellään YLA:ssa ja KH:ssa joka asettaa ehdotuksen nähtäville 30 pv. 2. Viranomaisneuvottelu (MRA 26 ). Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kaavan hyväksymistä. OAS:n riittävyyden arviointi. Suunnitelman riittävyydestä voi jättää kirjallisen mielipiteen. Mahdolliset muistutukset kirjallisesti nähtävilläolon aikana Mahdolliset valitukset Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Kuka valmistelee kaavaa ja mistä saa lisätietoa? Asemakaavoitusta tekee Pirkkalan kunnan maankäyttö. Lisätietoja antavat Kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen Arkkitehti Mika Raatikainen Sähköpostiosoite: OAS nähtävillä Kuulutus kaavan vireilletulosta ja OAS:n nähtävilläolosta. Kaavan vireilletulosta tiedotetaan Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja kunnan www-sivuilla sekä kirjeitse mainituille viranomaistahoille. Ehdotus nähtävillä kunnanvirastossa ja www-sivuilla Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Kuulutus hyväksymispäätöksestä lehdessä ja virallisilla ilmoitustauluilla. Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7

8 Käyntiosoite: Pirkkalan kunta Maankäyttö Saapastie PIRKKALA Suunnittelun etenemistä voi seurata netissä osoitteessa Miten mielipide tai muistutus annetaan? Mielipiteen tai muistutuksen voi jättää postitse vapaamuotoisella kirjeellä, sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@pirkkala.fi tai käymällä henkilökohtaisesti maankäytön palvelupisteessä kauppakeskus Veskassa. Kommentointi sähköisessä muodossa on toivottavaa, koska se helpottaa viestien käsittelyssä prosessin eri vaiheissa. Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6

9 Asemakaavaprosessi Killon asemakaavan laajennus nro 251- osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7

PIR1105/1103/2016. Lentokuva Vallas Oy 2014

PIR1105/1103/2016. Lentokuva Vallas Oy 2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan asemakaavan muutos (nro 246) Partolan liikennealueen muutos välillä Nuolialantie - Pereentie - VT3 Päivityshistoria 24.8.2016 YMP

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 PIR 891/1103/2016 ilmakuva Röni-kuva Oy 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 31.10.2017 Yla 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria PIRKKALA Linnakallion asemakaavan laajennus (nro 231) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 26.11.2015 Mitä on suunnitteilla? Ilmakuva Hannu Vallas Alue sijoittuu keskeiselle paikalle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 17.08.2017 Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria PIRKKALA Vähäjärven asemakaavan muutos (nro 219) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 29.05.2017 Mikä on OAS? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa

Lisätiedot

PIR/198/1103/2018. Rönikuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252)

PIR/198/1103/2018. Rönikuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252) Rönikuva 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252) Päivityshistoria Yla 4.6.2018 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-

Lisätiedot

Naistenmatkantien liikennealueen muutos katualueeksi välillä Kurikantie - VT3 Päivityshistoria Yla PIR538/1103/2018 YMP658/1103/2012

Naistenmatkantien liikennealueen muutos katualueeksi välillä Kurikantie - VT3 Päivityshistoria Yla PIR538/1103/2018 YMP658/1103/2012 YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan, Niemenmaan ja Rantaniityn asemakaavan muutos ja laajennus Turrin, Kyöstin ja Haikan asemakaavan muutos (nro

Lisätiedot

PIR/1257/1103/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.

PIR/1257/1103/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.2017 YLa 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva alla, Pirkkalan kunta / Tampere

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746a Päivityshistoria 7.11.2017 16.4.2018 YLa 5.11.2018 Yla 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248 - osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria Yla PIR 537/1103/2018

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria Yla PIR 537/1103/2018 PIR 537/1103/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria 31.5.2018 Yla LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava ja taajamayleiskaava 2020 Ajantasa-asemakaavaote

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 13.2.2018 Yla 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248

Lisätiedot

YMP326/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy 2009

YMP326/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy 2009 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos ja laajennus (nro 239) Tommilan päiväkodin tontin muuttaminen asumiseen Päivityshistoria 5.5.2014YMP Lentokuva Vallas Oy 2009 LIITTEET:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 224 muutos ja laajennus (nro242) Päivityshistoria 7.5.2015 YMP Lentokuva Vallas Oy 2012 LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria Yla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria Yla PIR11/1103/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria 9.3.2018 Yla Lentokuva Vallas Oy 2012 LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) YMP 376/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) 1 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos nro 238

Lisätiedot

YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241)

YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241) YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241) Päivityshistoria luo19.1.2016 30.3.2015 YMP 10.6.2014 1

Lisätiedot

YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

YMP649/1103/2015  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Vanhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria 17.8.2015 YMP Lentokuva Vallas

Lisätiedot

Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 257 osallistumis ja arviointisuunitelma 2

Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 257 osallistumis ja arviointisuunitelma 2 PIR/xxxx/1103/2019 PIR/662/1103/201 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 257) Koulu ja urheilukampus Päivityshistoria 22.5.2019 Naistenmatkan asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Suunnittelualue sijaitsee Toijalan taajamassa, Junkkarin alueella. 2. KAAVAHANKKEEN TAVOITE Hankkeen tavoitteena on muodostaa Sammaltien

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

PIRKKALA KILLO Katualuetta

PIRKKALA KILLO Katualuetta PIRKKALA KILLO Katualuetta dnro PIR 182/2018 ASEMAKAAVAN LAAJENNUS NRO 251 Rakennettu luonnonympäristö 1. Perus- ja tunnistetiedot Selostus, joka koskee 10.10.2018 päivättyä asemakaavaluonnosta. Kaavoitus

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 232) Kunnantalon korttelin muuttaminen monipuoliseksi julkisten- ja kaupallisten palveluiden

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 12.9.2016 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Kaava nro ak1084 Ketunkatu 2 ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan Kaupungin kaavoitus 10.4.2017 Suunnittelun kohde Suunnittelualue käsittää tontin 905-25-89-4

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot