GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, raportti P 13.4/83/13 7 J. Häikiö, H. Pajunen ja K. Virtanen MUHOKSELLA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T Kuopio 1983
Tekijöiden osoite : Geologinen tutkimuslaito s PL 23 7 70101 KUOPIO 1 0 Monistus : Keuhkovammayhdistys r.y. Kuopion Työkeskus 1983
- 3 - SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 Kenttätutkimukset 5 Laboratoriotutkimukset 8 Tutkimusaineiston käsittely 8 TUTKITUT SUOT 1 0 1. Kivisuo 1 0 2. Likisuo 1 4 3. Isosuo 1 5 4. Päijänne 1 6 5. Paskalamminsuo 1 9 6. "Lummelamminsuo" 1 9 7. Kyrvönkorpi 2 0 8. Vesisuo 2 1 9. Peurasuo 2 2 10. Kestinsuo 2 3 11. Tensikkasuo 2 5 12. Susikaarronsuo 2 7 13. Pökkelinkönsuo 2 8 14. Niittypelso 2 9 15. Iso Näätäsuo 3 0 16. Hetepelso 3 1 17. Hanhineva 3 2 18. Itkusuo 3 7 19. Matkajärvensuo 3 9 20. Tervasuo 4 1 21. Rekisuo 4 5 22. Isosuo 4 6 23. Viitasuo 4 9 24. Iso Matinsuo 5 3 25. Joutensuo 5 9 26. Vehkasuo 6 2 27. Pikku Matinsuo 6 7 28. Tuppisuo 69
- 4-29. Susisuo 7 3 30. Sarvisuo 7 7 31. Haarasuo 8 2 32. Räkäsuo 8 7 33. Lääväsuo 9 0 TULOSTEN TARKASTELU 9 6 Tutkittu suoala ja suotyypit 9 6 Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 9 6 Turvelajijakauma ja liekoisuus 9 7 Laboratoriotulosten tarkastelua 9 7 Soveltuvuus turvetuotantoon 9 9 KIRJALLISUUTTA 10 0 LIITTEET
- 5 - JOHDANTO Geologinen tutkimuslaitos tutki vuosina 1976, 1980 ja 198 1 33 Muhoksella sijaitsevaa suota, yhteensä 10 300 ha (kuva 1). Kyseinen suoala käsittää 33 % yli 20 ha suurempien soiden kokonaispinta-alasta (31300 ha) (Lappalainen, Häikiö, Heiskanen 1980). Tutkimusten tarkoituksena on ollut selvittää alueen soiden teol - lista käyttökelpoisuutta ja geologista kehitystä. Tässä raportissa käsitellään soita lähinnä polttoturvetuotannon kannalta. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslaitok - sen turvetutkimusten maasto-oppaassa (Lappalainen, Sten, Häiki ö 1978) kuvattuja menetelmiä. Useimmat suot on tutkittu käyttäe n linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halki vede - tään selkälinja ja tälle poikkilinjoja tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Eräille soille on varsinaisten tutkimuslinjojen välii n tehty pliktauslinjoja, joilla on tutkittu pelkkä syvyys 50 m : n välein. Tutkimuslinjat on vaaittu ja vaaitukset on pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (peittävyys-% ) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mandolliset hakkuut. Maatumat - toman puuaineksen ns. liekoisuuden selvittämiseksi pliktattii n turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m : n syvyyteen asti. Kannukairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin maastossa turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5 ) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F0-3). Mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näyt-
- 6 - Kuva 1. Muhoksella tutkitut suot
- 7-1. Kivisuo 18. Itkusuo 2. Likisuo 19. Matkajärvensuo 3. Isosuo 20. Tervasuo 4. Päijänne 21. Rekisuo 5. Paskalamminsuo 22. Isosuo 6. "Lummelamminsuo" 23. Viitasuo 7. Kyrvönkorpi 24. Iso Matinsuo 8. Vesisuo 25. Joutensuo 9. Peurasuo 26. Vehkasuo 10. Kestinsuo 27. Pikku Matinsuo 11. Tensikkasuo 28. Tuppisuo 12. Susikaarronsuo 29. Susisuo 13. Pökkelikönsuo 30. Sarvisuo 14. Niittypelso 31. Haarasuo 15. Iso Näätäsuo 32. Räkäsuo 16. Hetepelso 33. Lääväsuo 17. Hanhineva
- 8 - teenottopisteet valittiin siten, että ne edustivat mandollisim - man hyvin kyseisen suon turvekerrostumaa. Pienimmille soille ei ole tehty linjastoa eikä tutkimuspis - teitä ole vaaittu. Muuten kullakin pisteellä on tehty edell ä kuvatut määritykset. Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä. Kuiva - tuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamall a näytteet 815 ± 25 C :ssa ja osasta näytteitä lämpöarvo Leco AC - 200 kalorimetrillä. Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus kullakin tutkimuspisteellä. Soide n turvekerrostumia on havainnollistettu joiltakin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Selitykse t käytetyistä merkinnöistä ovat liitteessä 4. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttämät - tämiä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 1). Siinä oleva t turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin hei - kosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), paremmin maatuneen pohja - kerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalta erik - seen koko suon, yli metrin ja yli kanden metrin syvyisille suo n osille. Eri soille tai soiden osa-alueille ilmoitetut keskisy - vyydet on laskettu havaintopisteiden syvyyksien keskiarvoina j a turvemäärät on saatu kertomalla ko. alueen pinta-ala keskisyvyy - dellä (Tuittila 1982). Turvelajien %-jakauma esitetään liitteessä 2. Siinä turve - lajit on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Rahka - valtaiset on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin ja saravaltai - set vastaavasti sara- ja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Puunjäännök - siä sisältävien turvelajien kokonaisosuus on laskettu erikseen.
- 9 - Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suo n sijainti, ympäristön topografia ja suon koko, suotyyppien jakau - ma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohtana ja kuivatusmandollisuus. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa'suon pinta - osan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatu - neisuus on korkeintaan H4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän al - le jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisest i (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä voi esiinty ä heikosti maatuneita kerroksia. Käytettyjen lyhenteiden ja luo - kitusten selitykset ovat liitteessä 4. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esite - tään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), kuiva-ainemäär ä (kg/suo-m3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näide n keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatt a näytesarjan alin, runsastuhkainen näyte. Yleensä tämä osa tur - vekerrostumaa. jää myöskin tuotannossa käyttämättä. Lopuksi o n annettu arvio ko. suon turvekerrostuman käyttökelpoisuudesta j a siihen vaikuttavista tekijöistä.
- 10 - TUTKITUT SUOT 1. Kivisuo (kl. 3421 11, x=7170, y=458), sijaitsee noi n 24 km Muhokselta kaakkoon. Suo on kilometrin päässä Muhokselt a Kylmälänkylään johtavasta tiestä. Se rajoittuu pohjoisessa ohue n turpeen peittämään tasaiseen hiekkamoreeniin ja muualla lohkarei - seen ja vaihtelevaan ablaatiomoreeniin. Kivisuo muodostuu kahdesta altaasta, sekä laajasta rikkonaisesta lievealueesta. Altaat ovat säännöllisen muotoisia (kuva 2). Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreenia tai hiekkaa. Pai - koin suon pohjalla on suuria siirtolohkareita. Kivisuon pinta-ala on 465 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta noin 180 ha, josta yli 1,5 metrin syvyistä 125 ha ja yl i kanden metrin syvyistä vain 3 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (69 %), joista yleisimpiä sararämeet. Nevoista yleisimpiä ovat sara- ja rimpinevat. Rämeet ovat yleisempiä suon itäosissa ja nevat länsiosissa. Neva-alueet ovat erittäin vetisia. Suon poikki on kaivettu leveä kanava, jota myöten suon vedet virtaavat Muhosjokeen. Suosta on metsäojituksella noin 20 %. pjitusta on suon itäosissa. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä o n heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,2 m ja paremmi n maatunutta pohjakerrosta 1,3 m. Kivisuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 4 % ja saravaltaisia noin 96 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 9 %. Puuaines on suon pohjalla. Yleisimmät turvelajit ovat sara-, varpusara- ja kortesaraturve (kuva 3). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, heikosti maatu - neen pintakerroksen 3,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Maatuneisuus suon eri osissa on tasainen. Maatumattomia puit a ei juuri tavata. Suolta otettujen tilavuustarkkojen näytteiden perusteell a suon vesipitoisuus on keskimäärin vain 89 %, mutta nevaosiltaa n suo on erittäin vetinen. Turpeen kuivatilavuuspaino on näytteiden alhaisen vesipitoisuuden takia korkea, keskimäärin 113 kg/m3. Turpeen tuhkapitoisuus on toisella näytepisteellä suon pinnall a yli 10 % ja tämä ylittää jo turpeenkäyttäjien normit. Turpeen lämpöarvo on saraturpeeksi alhainen, keskimäärin 8,9 MJ/kg 50 % :n
- 13 - käyttökosteudelle laskettuna (taulukko 1). Kivisuossa on turvetta noin 4,0 milj. suo-m 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 2,7 milj. suo-m 3, yli 1,5 metri n syvyisellä alueella 2,3 milj. suo-m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella vain vajaa 0,1 milj. suo-m 3. Kivisuon teollisesti käyttökelpoiset turvevarat yli 1, 5 metrin alueella ovat noin 1,6 milj. suo-m 3. Turve on saravaltaista ja maatuneisuudeltaan ja kasviaineskoostumukseltaan tasalaatuista. Molemmat altaat ovat muodoltaan tuotantoon sopivia. Tuotantoa haittaavana tekijänä on korkea tuhkapitoisuus suon pintaosissa (paikoin n. 10 %). Ennen kuin suo päätetään ottaa tuotantoon, on tuhkapitoisuudesta tehtävä lisäselvityksiä.
- 14-2.Likisuo (kl. 3421 11, x=7174, y=455) sijaitsee noin 2 0 km Muhokselta etelään, Muhokselta Kylmälänkylään menevän tie n varressa. Suo rajoittuu muilta osiltaan tasaiseen hiekkamoreenialueeseen, mutta idässä se rajoittuu peltoihin, jotka ovat maaperältään silttiä. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja se n maalaji on pääasiassa hiekkamoreenia. Suon pinta-ala on noi n 75 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on noin 5 ha (kuva 4). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosissa rahkaräm e ja suon pohjoisosassa sararämemuuttuma, joka osin on turvekangasasteella. Melkein koko suo on ojitettu. Suolla on tiheä puusto. Koko suon keskisyvyys on 0,5 m. Likisuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 7 % ja saravaltaisia noin 93 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 25 Yleisin turvelaji on varpuinen saraturve. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Likisuossa on turvetta kaikkiaan noin 0,4 milj. m 3, mutta koska suo on metsäinen ja matala, sitä ei suositella turvetuotantoon.
- 15-3. Isosuo (kl. 3421 11, x=7177, y=453). sijaitsee noin 1 2 km Muhokselta etelään, Muhokselta Kylmälänkylään johtavan tie n varressa. Suo rajoittuu etelässä ja lännessä ohutturpeisii n soihin, pohjoisessa tiheää koivua kasvavaan silttialueesee n (kuva 5). Isosuon pinta-ala on noin 90 ha. Se on suo vain biologi - sessa mielessä, sillä siinä on turvetta alle 30 cm. Vallitsevana suotyyppinä on sararämemuuttuma, joka on täysin metsittynyt. Koko alue on ojitettu. Alueen pohjamaalaj i on silttiä. Isosuon alue soveltuu metsätalouden tarkoituksiin.
- 16-4. Päijänne (kl. 3421 11, x=7175, y=459) sijaitsee noi n 17 km Muhoksen kirkolta kaakkoon Kylmä1änky1ään vievän tien poh - joispuolella. Suo sijaitsee hiekkavallien välisessä painantees - sa (kuva 6). Suon pinnan korkeus on 69-75 m mpy. Päijänteen pinta-ala on noin 500 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 350 ha, yli 1,5 m :n 140 ha ja yli 2 m :n 50 ha. Suon pinta viettää kohti eteläpäätä, josta vedet laskevat Muhos - jokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat koivuletto, lettoräme j a varsinainen letto. Suon.keskiosassa ovat vallitsevina tyyppeinä koivuletto ja varsinainen letto. Laiteilla lettoräme on ylei - nen, mutta myös sararämettä ja isovarpurämettä tavataan. Päijänteen turvekerrostumien keskipaksuus on 1,1 m, josta on heikost i maatuneen turpeen osuus. 0,3 m ja paremmin maatuneen turvekerrok - sen osuus 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m ja yli 2 metrin 2,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,5 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Päijänteessä on saravaltaisia turpeita 89 % ja ruskosammal - valtaisia 11 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin varpua ja puuta ja ruskosammalvaltaisissa puuta. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonai.sosuus on 6 %. Turvekerrostumassa on runsaasti erilaisia saostumia (kuva 7). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,0 ja paremmi n maatuneen pohjakerroksen 6,2. Päijänteessä on turvetta 5,7 milj. m3, josta heikosti maa - tunutta on 32 % (1,8 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 68 % (3,9 milj. m3 ). Turvetta on yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla 5,14 milj. m 3, yli 1,5 m :n 2,7 milj. m3 ja yli 2 m : n 1,1 milj. m3. Pisteeltä A 2000 otetuissa laboratorionäytteissä on keskimää - räinen tuhkapitoisuus 35 % (28-45 %). Keskimääräinen ph-arvo on 6,9 (taulukko 2). Turvekerrostuman ohuuden, suon vetisyyden ja rautasaostumie n aiheuttaman korkean tuhkapitoisuuden takia suolla ei ole turve - teollista merkitystä. Parhaiten se soveltuu suojeltavaksi.
- 19-5. Paskalamminsuo (kl. 3421 12, x=7180, y=453) sijaitse e noin 9 km Muhokselta etelään, Muhokselta Kylmälänkylään menevä n tien varressa. Suo on hiekkavallien välisessä painanteessa. Myös suon pohjalla esiintyy turpeen alla hiekkavalleja. Suon pinta-ala on noin 45 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta o n vain muutama hehtaari. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillaräme ja saraneva. Suolla on uusi ojitus ja sen kuivatusmandollisuudet Muhosjokeen ovat hyvät (kuva 8). Paskalamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 65 % j a suon turve on heikosti maatunutta. Puunjäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 1 5 Paskalamminsuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutens a takia. Paras käyttömuoto suolle on metsätalous. 6. "Lummelamminsuo" (kl. 3421 12, x=7181, y=453) sijaitsee noin 8 km Muhokselta etelään, Kylmälänkylään vievän tie n varrella. Suo on hiekkavallien välisessä painanteessa. Se n pinta-ala on noin 55 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a vain noin 3 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkarämeet j a rahkanevat. Suo on luonnontilainen (kuva 8). Suon keskisyvyys on 0,5 m. Sen turpeet ovat heikosti maatuneita rahkaturpeita. Suon pohjalla on hiekkavalleja. "Lummelamminsuossa" on turvetta kaikkiaan noin 0,3 milj. m 3, mutta suo ei sovellu mataluutensa ja heikosti maatuneen turpeen - sa vuoksi turvetuotantoon.
- 20-7. Kyrvönkorpi (kl. 3421 12, x=7181, y=453) sijaitse e noin 7 km Muhokselta etelään, Muhokselta Kylmälänkylään menevä n tien varressa. Suon on hiekkavallien välisessä painanteessa j a osittain myös niiden pirstoma. Suon pohja on hiekkaa. Sen pinta-ala on noin 65 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noi n 14 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 4 ha. Yli 2 metrin syvyist ä aluetta ei ole tavattu (kuva 8). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaneva, tupasvillaräm e ja sararäme. Suon itäpää on turvekangasta ja se kasvaa metsää. Suoalasta on ojitettu 42 Sen kuivatusmandollisuudet ova t hyvät Muhosjokeen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,4 m ja hyvi n maatunutta pohjakerrosta 1,0 m. Suon keskiosissa heikosti maatunut rahkaturvekerros on paksuin.
- 21 - Kyrvönkorvessa on rahkavaltaisia turpeita noin 27 % ja sara - valtaisia noin 73 Rahkaturpeita on suon länsiosassa. Puun - jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 21 Ylei - simmät turvelajit ovat puhdas saraturve, jota on 58 % turpeist a ja tupasvillarahkaturve, jota on 1 5 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,4 ja pohjakerroksen 7,0. Kyrvönkorvessa on turvetta noin 0,5 milj. suo-m 3, josta on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,2 milj. suo-m 3. Kyrvönkorvessa on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, joka soveltu u hyvin palaturvetuotantoon. Suosta voidaan saada tuotantoon noi n 15 ha alue, jonka syvyys on yli metri. Tämän alueen teollisest i käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 150 000 suo-m 3. 8. Vesisuo (kl. 3421 12, x=7183, y=453) sijaitsee noin 8 km päässä Muhokselta etelään johtavan tien varressa. Suo rajoit - tuu kaikilta osiltaan hiekkavalleihin. Sen pinta-ala on noi n 65 ha ja yli metrin syvyistä aluetta on pari hehtaaria (kuva 9). Vallitsevina suotyyppeinä ovat ylipääsemättömät saranevat. Länsiosassa tavataan ruohoisia sarakorpia. Vesisuo on luonnontilainen ja sen turpeet ovat saravaltaisia ja pohjaa peittä ä hiekka. Vesisuossa on turvetta kaikkiaan noin 0,3 milj. m 3. Se e i mataluutensa takia sovellu turvetuotantoon.
- 22-9. Peurasuo (kl. 3241 12, x=7183, y=451) sijaitsee noi n 7 km Muhokselta etelään, Kylmälänkylään vievän tien varressa. Suo on hiekkavallien ympäröimä ja pohja on vaihteleva, sill ä suon pituussuunnassa kulkee useita hiekkavalleja. Pinta-al a on noin 175 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 14 ha ja yli 1,5 m :n aluetta 4 ha. Vallitsevana suotyyppinä on rimpinevat. Lisäksi tavataan yleisesti sara- ja rahkarämeitä. Suo n itäosat on ojitettu (kuva 10 ) Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä o n keskimäärin heikosti maatunutta pintakerrosta 0,6 m ja hyvi n maatunutta pohjakerrosta 0,7 m. Suon keskiosissa heikosti maatunut pintakerros on paksuimmillaan. Peurasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 35 % ja sara - valtaisia noin 65 Rahkaturpeita on pääasiassa länsiosiss a suota. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahka- (14 %) ja puh - das saraturve (23 %) sekä rahkasaraturve (18 %). Yleisimmät lisätekijät ovat tupasvilla rahkaturpeissa ja varpuaines saraturpeissa.
- 23 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimäärin 3,8 ja pohjakerroksen 5,7. Suon itäosan turpeet ovat keskimäärin heikommin maatuneet kui n länsiosan turpeet (kuva 11). Peurasuossa on turvetta noin 0,8 milj. suo-m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,2 milj. suo-m 3. Suo n itäosaa ei voi ottaa tuotantoon lukuisten hiekkavallien takia. Sen sijaan suon länsiosissa on noin 15 ha :n alue yli metri n syvyistä suota, jonka turve on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Tämä alue soveltuu tilakohtaiseen tuotantoon palaturvemenetelmällä. Sen teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ovat noi n 120 000 suo-m 3. 10. Kestinsuo (kl. 3421 12, x=7184, y=453) sijaitsee noi n 7 km Muhokselta etelään, Kylmälänkylään vievän tien varressa. Kestinsuon on pitkänomainen suo sijaiten SW-NE suuntaisten hiekkavallien välissä. Muuan valli halkoo altaan lounaispäätä. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva, johtuen turpeen alaisist a hiekkavalleista. Suon pinta-ala on noin 235 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta noin 15 ha ja yli 1,5 m :n noin 4 ha. Yli kanden metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu (kuva 12). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon itäosissa sararäme j a sararämemuuttuma sekä suon luoteispuolella olevaa rantavalli a vasten on rimpinevaa. Suon länsiosissa ovat yleisimmät tyypi t rahkaneva ja -räme, sekä ylipääsemätön rimpineva. Suoalast a on ojitettu 32 %.
- 25 - Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,6 m ja poh - jakerrosta 0,8 m. Kestinsuossa on rahkavaltaisia turpeita 17 % ja saravaltai - sia 83 %. Yleisin turvelaji on puhdas saraturve, jota on 57 % koko suon turpeesta. Yleisin turpeen lisätekijä on varpu, jot a on 10 % :ssa turpeista. Kestinsuossa on turvetta noin 1,1 milj. suo-m3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,2 milj. suo-m3. Suon itä - osaa ei voi ottaa tuotantoon sen mataluuden takia. Sen sijaa n suon länsiosissa on noin 15 ha :n alue yli metrin syvyistä suota, jonka turve on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Tämä alue soveltuu tilakohtaiseen tuotantoon ja tämän alueen käyttökelpoi - set turvevarat ovat noin 130 000 suo-m 3. 11. Tensikkasuo (kl. 3421 12, x=7184, y=451) sijaitse e noin 5 km Muhokselta etelään, Muhokselta Kylmälänkylään menevä n tien varressa. Tensikkasuoksi kutsutaan tässä koko sitä aluetta, joka koostuu Mätäsuosta, Tensikkasuosta ja Joutensuosta. Suo rajoittuu hiekkavalleihin, ja valleja kulkee myös turpeen alla. Sen pinta-ala on noin 170 ha, mistä on yli metrin syvyistä alu - etta noin 30 ha ja yli 1,5 m :n noin 8 ha. Yli kanden metri n syvyistä aluetta ei tavattu (kuva 13). Vallitsevana suotyyppinä on länsiosassa suota ruohoine n nevakorpi ja itäosassa rahkaräme ja tupasvillaräme. Suoalast a on ojitettu noin 25 %. Vedet laskevat suon keskiosasta Anges - levänjokeen. Suon keskisyvyys on 0,6 m ja turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus 4,7. Tensikkasuon länsiosan turpeet ovat saraturpeita ja itä - osan turpeet rahkatur.peita. Suon länsiosissa on turpeessa run - saasti rautasaostumia. Tensikkasuossa on turvetta 1,1 milj, suo-m3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,4 milj. suo-m3. Tensikkasuot a ei voi ottaa turvetuotantoon, sillä suon itäosissa on turpee n alla tiheässä hiekkavalleja, joten suon pohja on epätasainen j a suon länsiosan turpeessa on runsaasti rautasaostumia, jotka estävät turvetuotannon.
- 27-12. Susikaarronsuo (kl. 3421 12, x=7186, y=452) sijaitse e noin 4 km Muhokselta etelään, Kylmälänkylään johtavan tien varressa. Suo rajoittuu kaikilta tahoiltaan hiekkavalleihin, jotk a pirstovat suon pieniin osiin. Pinta-ala on noin 55 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 15 ha. Yli 2 metrin syvyistä aluetta ei suolla tavattu (kuva 14). Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva ja tupasvillaräme. Koko suo on ojitettu. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m ja suo n keskimaatuneisuus on 4,3. Susikaarronsuon turve on pääosiltaa n saravaltaista. Susikaarronsuossa on turvetta noin 0,4 milj. suo-m 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,2 milj. suo-m 3. Suo - ta ei kannata ottaa turvetuotantoon, sillä suon pohjalla o n hiekkavalleja ja suon turve on laadultaan huonoa palaturpee n tuottamiseen.
- 28-13. Pökkelinkönsuo (kl. 3421 12, x=7187, y=451) sijaitse e noin 3 km Muhokselta etelään. Pökkelikönsuo on ohutturpeine n ja heikkavallien pirstoma. Sen pinta-ala on noin 180 ha. Yl i metrin syvyistä aluetta ei tavattu lainkaan (kuva 15). Vallitsevana suotyyppinä suon pohjoisosassa on karhunsammalmuuttuma ja suon eteläosassa rahkaräme tai lyhytkortinen neva. Koko suo on ojitettu. Vedet suolta virtaavat Kruunuojaa koilliseen. Suon keskisyvyys on 0,5 m ja sen turpeet yleensä puisi a saraturpeita, joiden maatuneisuusaste on korkea. Turvekerrostumassa tavattiin runsaasti rautasaostumia. Pökkelikönsuossa on turvetta kaikkiaan noin 0,9 milj. suo- m 3. Suota ei kuitenkaan kannata ottaa turvetuotantoon sen mataluude n ja runsaiden rautasaostumien takia.
- 29-14. Niittypelso (kl. 3423 01, x=7164, y=462) sijaitse e noin 35 km Muhokselta kaakkoon, Kylmälänkylästä Tyrnävälle mene - vän tien varressa. Suo rajoittuu idässä kalliopaljastumiin, pohjoisessa hiekkavalleihin ja muualla moreenimaastoon. Suon pinta-ala on noin 105 ha. Koko suo on alle metrin syvyine n (kuva 16). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (89 %), joista yleisimpiä ovat sararämeet. Yleisiä ovat myös saranevat. Suoll a on erittäin rehevä kasvillisuus. Yleisiä ovat mm. punakämmekät
- 30 - (Orchis incarnata) ja äimäsara (Carex dioeca). Lisäksi suoll a tavataan suovalkkua (Malacis palutosa). Suo on luonnontilainen. Niittypelson keskisyvyys on 0,4 m ja sen turpeista on rahka - valtaisia 22% ja saravaltaisia 78 %. Puunjäännöksiä sisäl - tävien turpeiden kokonaisosuus on 50 %. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiasiassa hiekka tai huuhtoutunut moreeni. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,3 ja hyvin maatunee n pohjakerroksen 6,5. Niittypelsossa on turvetta noin 0,4 milj. suo-m 3. Turve on kokonaisuudessaan alle metrin syvyisellä alueella. Suo e i sovellu turvetuotantoon. Niittypelso voidaan ojittaa metsätalouden tarpeisiin tai suojella uhanalaiseksi katsotun kasvillisuutensa takia. 15. Iso Näätäsuo (kl. 3423 01, x=7163, y=463) sijaitse e noin 35 km Muhokselta, Kylmälänkylästä Tyrnävälle johtavan tie n varressa. Suo on ohupeitteisten kallioiden välisessä painanteessa. Altaan poikki kulkee muutamia hiekkavalleja. Pinta-ala o n noin 45 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 2 ha (kuva 17 ).
- 31 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaneva ja -räme. Suo on osittain ojitettu. Iso Näätäsuossa on heikosti maatunutta rahkaturvetta kaikkiaan noin 0,3 milj. suo-m 3. Suo ei mataluutensa takia sovell u turvetuotantoon. 16. Hetepelso (kl. 3423 01, x=7156, Y=462) sijaitsee noi n 35 km Muhokselta etelään, 2 km Muhokselta Kylmälänkylään johtavasta tiestä länteen. Suo muodostuu kandesta matalasta altaasta, joita ympäröi loivapiirteinen hiekkamoreeni. Suon pohja o n muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkaa, mutt a paikoin tavataan myös kivistä moreenia. Pinta-ala on noin 14 0 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 15 ha (kuva 18).
- 32 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat vetiset rimpi- ja saranevat, mutta suon luoteisosassa on yleisin suotyyppi sararäme. Koko suo on ruohoinen ja siellä esiintyvät mm. suovalkku (Malaxi s paludosa), punakämmekkä (Orchis incarnata) ja suoputki (Peucedanum palustre) sekä äimäsara (Carex dioeca). Suo on muute n luonnontilainen, mutta sen koillisosasta lähtee valtaoja. Hetepelsossa on rahkavaltaisia turpeita noin 15 % ja sara - valtaisia noin 85 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - neisosuus on 42 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve.! Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1, josta pintaker - roksen 3,3 ja pohjakerroksen 7,5. 3 Hetepelsossa on turvetta noin 0,7 milj. suo-m, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,2 milj. suo-m3. Hetepelso on matala, sinne on huonot kulkuyhteydet ja lisäksi suo on erit - täin vetinen, joten sitä ei suositella turvetuotantoon. 17. Hanhineva (kl. 3423 01, x=7167, y=462) sijaitsee noi n 30 km Muhokselta kaakkoon,.kylmälänkylään johtavasta tiestä pa - ri kilometriä länteen. Sinne johtaa kärrytie. Suo rajoituu kaikilta reunoiltaan lohkareiseen, kumpuilevaan ablaatiomoreeniin. Sen luoteisreunassa on myös muutami a hiekkavalleja. Hanhineva on pitkänomainen luode-kaakkosuuntainen suo, joka muodostuu kandesta eri tyyppisestä osasta. Näistä luoteinen osa on matala ja saarien pirstoma ja kaakkoinen os a muodostaa yhtenäisen altaan, jonka syvyys on parhaimmillaan kol - misen metriä. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva ja pohjall a esiintyy jyrkkäpiirteisiä karikoita. Pohjan maalaji on pääasiassa kivistä hiekkamoreenia (kuva 19). Pinta-ala on noin 305 ha, mistä on yli metrin syvyistä alu - etta noin 110 ha, yli 1,5 metrin syvyistä noin 70 ha ja yli kahden metrin 55 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpinevat suon keskiosiss a ja sararämeet laidoilla. Hanhinevan itäosissa on vanha ojitus, joka on saattanut suon muuttama-asteelle. Suon pitkittäissuunnassa kulkee leveä valtaoja. Suoalasta on kaikkiaan ojitett u noin 35 %. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät suon poikki kulke - vaan kanavaan, joka laskee Muhosjokeen. Hanhinevan yli metrin syvyisen aluee keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on heikosti maatunutta pintakerrosta keskimäärin 0,8 m ja
- 34 - hyvin maatunutta pohjakerrosta 1,2 m. Hanhinevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 17 % ja sara - valtaisia noin 83 Rahkavaltaisia turpeita on satunnaisest i suon pinnalla. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 18 Yleisimmät turvelajit ovat erilaiset rahkasaraturpeet, joita on 79 % kaikista turpeista. Tavallisin lisätekijä on korte, jota on 49 % :ssa turpeista (kuvat 20 ja 21). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4, josta heikost i maatuneen 3,8 ja pohjakerroksen 4,8. Suon matala luoteisosa o n selvästi paremmin maatunuta kuin sen syvempi kaakkoisosa. Liekoisuus on koko suolla melko alhainen. Hanhinevan turpeen vesipitoisuus on suhteellisen alhainen, keskimäärin 89,7 % ja kuivatilavuuspaino korkea. Suon tuhkapitoisuus on verraten alhainen, vaikkakin turvekerrostuman pinta - osissa on korkea tuhkapitoisuus (yli 10 %) (taulukko 3). Hanhinevassa on kaikkiaan turvetta noin 2,8 milj. suo-m3. mistä yli metrin syvyisellä alueella on 2,2 milj. suo-m 3, yl i 1,5 metrin syvyisellä alueella 1,7 milj. suo-m 3 ja yli kande n metrin syvyisellä alueella 1,4 milj. suo-m 3. Suon luoteisosa soveltuu parhaiten metsämaaksi. Mataluu-
- 37 - tensa takia Hanhinevan kaakkoisosassa on tuotantoon soveltuva a aluetta yli 1,5 m syvyisellä alueella noin 75 ha. Tämä alue o n yhtenäinen ja muodoltaan neliömäinen. Hanhinevan turve on yleisesti ottaen heikosti maatunutta saraturvetta, jonka tuhkapitoisuu s on kerrostuman pintaosissa korkea. Hanhinevan teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 1,3 milj. suo-m 3. Sen kaakkoisosa soveltuu tuotettavaksi jyrsinturvemenetelmällä. 18. Itkusuo (kl. 3422 10, x=7198, y=453) sijaitsee noin 2 k m Muhokselta Ylikiiminkiin menevän maantien itäpuolella. Pinnan korkeus on n. 76 m mpy (kuva 22). Suon pinta-ala on 180 ha, josta yli 1 m syvää aluetta o n 17 ha. Suon keskisyvyys on 0,7 m. Yli 1 syvän alueen keskisyvyys on 1,2 m, josta heikosti maatunutta pintakerrosta on 0,4 m. Suurin tavattu turvepaksuus on 1,4 m. Suon keskiosa on pääasiassa rimpinevamuuttumaa. Reunamill a on eri tyyppisiä rämeitä. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 61 % ja saravaltaisen 3 9 Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS-t (39 %) ja SC-t (20 %). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,1 ja hyvin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,8. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % ja lämpöarv o 23,2 MJ/kg (taulukko 4).
- 38 - Suon turvemäärä on 1,2 milj. suo-m 3, josta yli 1 m syväll ä alueella on n. 0,2 milj. suo-m 3. Itkusuon turveteollinen merkitys on hyvin vähäinen. Suo soveltuu ojitettuna ja ohuturpeisena parhaiten metsän kasvatukseen.
- 39-19. Matkajärvensuo (kl. 3422 10 ja 11, x= 454) si - jaitsee noin 2 km Muhokselta Ylikiiminkiin menevän maantien itä - puolella. Suon pinnan korkeus on n. 80 m mpy. Suoalue on muodoltaan rikkonainen (kuva 23). Pinta-ala on 130 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 70 ha, yli 1,5 m syvää 18 ha ja yli 2 m syvää 7 ha. Keskisyvyys on ko - ko suolla 0,9 m, yli 1 m syvällä alueella 1,5 m ja yli 2 m sy - vällä alueella 2,1 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti maa - tunutta pintakerrosta 0,4 m.
- 41 - Suon turvemäärä on 1,2 milj. suo-m 3. Siitä on yli 1 m sy - vällä alueella 1,0 milj. suo-m a ja yli 2 m syvällä 0,2 milj. suo-m 3. Yli 2 m syvä alue muodostuu kolmesta pienestä syvän - teestä. Suon keskiosa on vetistä rimpinevaa. Kaakkois- ja luoteis - päässä on lyhytkortista nevaa. Reunamilla tavataan eri tyyppisiä rämeitä (SR, RR ja TR). Ojia on vain suon reunamilla. Turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 3 3 Yleisimpiä turvelajeja ovat CS-t (25 %) ja SC-t (24 %) (kuva 24). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,5 ja paremmin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,6. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % ja lämpöarvo 21,2 MJ/kg (taulukko 5). Matkajärvensuo on saarekkeinen, matala, vetinen ja heikost i maatuneiden rahkaturpeiden vallitsema, joten sillä ei ole mainittavaa turveteollista merkitystä. Suon itäreunalla olevass a landekkeessa ja pohjoispään syvänteessä on mandollisuus pieni - alaiseen palaturvetuotantoon. 20. Tervasuo (kl. 3422 11, x=7201, y=453))sijaitsee Muhok - hokselta Ylikiiminkiin menevän maantien itäpuolella, välittömästi Matkajärvensuon pohjoispuolella. Suon pinnan korkeus o n n. 80 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,4/10 ha (kuva 25). Suon pinta-ala on 160 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluett a 120 ha yli 1,5 m syvää aluetta 49 ha ja yli 2 m syvää 30 ha.
- 42 - Suon keskisyvyys on 1,3 m. Yli 1 m syvällä alueella se o n 1,6 m ja yli 2 m syvällä 2,3 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 0,5 m. Suon keskiosassa on vallitsevana suotyyppinä lyhytkortine n neva. Rimpinevaa on Tervajärven eteläpuolella ja järveltä luoteeseen suuntautuvalla kapealla alueella. Eteläosa on rahka-
- 43 - ja tupasvillarämettä. Ojikkoa on vain suon pohjoisreunalla. Turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 5 1 Saravaltaisia turpeita on Tervajärven ympäristössä. Yleisi n turvelaji on SC-t (25 %). Lähellä järveä on suon pohjalla liejua (kuva 26). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,6 ja hyvin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,1. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % ja lämpöarv o 19,1 MJ/kg (taulukko 6). Suon turvemäärä on noin 2,0 milj. suo-m 3. Siitä on yli 1 m syvällä alueella n. 1,9 milj. suo-m 3, yli 1,5 m syvällä n. 1, 0 milj. suo-m 3 ja yli 2 m syvällä n. 0,7 milj. suo-m 3. Tervasuon luoteisosassa voi tulla kyseeseen palaturpee n pientuotanto. Tuotannon aloittaminen edellyttää kuitenkin hei - kosti maatuneen rahkaturvekerroksen poistamista suon pinnalta, ja Tervajärven kuivattamista.
- 45-21. Rekisuo (kl. 3422 11, x=7204, y=452) sijaitsee noin 1 3 km Muhoksen keskustasta pohjoiseen Ylikiimingin tien varrella. Suo rajoittuu loivaan moreenimaastoon (kuva 27). Rekisuon pinta-ala on 165 ha. Tutkimuslinjaa on vain 1500 m ja tutkimuspistetiheys on n. 1/10 ha. Rekisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Tästä o n heikosti maatuneen turpeen osuus 0,1 m ja paremmin maatunee n osuus 0,5 m. Rekisuossa on saravaltaisia turpeita noin 88 Rahkaval - taisia on 12 Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjään - teitä sisältävien turpeiden osuus on 4 Varpujenjäänteit ä sisältävien turpeiden osuus on 16 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6, heikosti maatuneen osan 3,6 ja hyvin maatuneen osan 7,1. Rekisuossa on turvetta 1,0 milj. suo-m 3, josta heikost i maatunutta on 0,1 milj. suo-m 3 (12 %) ja paremmin maatunutt a 0,9 milj. suo-m 3 (88 %). Mataluutensa takia Rekisuolla e i ole turveteollista merkitystä.
- 46-22. Isosuo (kl. 3422 11, x=7206, y=456) sijaitsee noin 2 0 km Muhoksen keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu rikkonaisii n moreenisaarekkeisiin ja itse suoallaskin on saarekkeiden rikkoma (kuva 28). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä Muhos-Ylikiiminki - maantie sivuaa suon länsipäätä. Isosuon pinta-ala on 220 ha, josta yli yhden metrin syvyis - tä aluetta on 125 ha, yli 1,5 m :n 65 ha ja yli kanden metrin 3 3 ha. Tutkimuslinjaa on 5180 m ja tutkimuspistetitiheys on 2,6/ 10 ha. Suon pinta viettää loivasti etelään purkaen vetensä Vähä- Seluskajärven kautta Sanginjokeen. Toinen vesien purkautumis - kohta on luoteisen landekkeen kautta. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskustan avosuoalueell a pääasiassa lyhytkortinen neva ja rimpineva, reunoilla rahkaräm e ja tupasvillaräme ja suotyypit ovat muuttuma-asteella. Isosuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus 0,3 m ja paremmin maatuneen osuus 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,4 m. Suon pohjamaalajina on pääasiassa hiek - kainen ja kivinen moreeni. Isosuossa on saravaltaisia turpeita noin 73 %. Rahkavaltaisia on 27 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin puuta ja rahkavaltaisiassa tupasvillaa. Puunjääntei - tä sisältävien turpeiden osuus on 38 %. Varpujenjäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, heikosti maatuneen osan 3,6 ja hyvin maatu - neen osan 6,6 (kuva 29). Liekoja esiintyy vähän (1,5 %) 0-1 metrin syvyysvyöhykkeellä ja 1-2 metrin vyöhykkeellä erittäi n vähän (0,3 %). Pisteeltä A 300 otetuissa laboratorionäytteissä on keski - määräinen tuhkapitoisuus 5,0 % (2-10 %) (taulukko 7). Yli metrin syvyisellä alueella on turvetta noin 2,1 milj. m3, yli 1,5 metrin syvyisellä alueella noin 1,3 milj. m3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella noin 0,8 milj. m 3. Isosuossa on turvetta 2,4 milj. m3, josta heikosti maatu - nutta on 0,7 milj. m 3 (7 %) ja paremmin maatunutta 1, 5 milj. m 3 (73 %).
- 49 - Isosuo soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 metriä syvyiseltä osalta. Sen turve on kohtalaisesti maatunutta ja saravaltaista. Isosuon teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ova t noin 1,3 milj. suo-m 3. Tuotantomenetelmäksi sopisi yleisest i jyrsinturvemenetelmä, mutta kerrostuman maatuneet rahkaturveosa t voidaan tuottaa myös palaturpeena. 23. Viitasuo (kl. 3422 11, x=7202, y=456) sijaitsee noin 1 3 km Muhoksen keskustasta pohjoiseen Muhos-Ylikiiminki-tien itä - puolella. Suo rajoittuu vaihtelevaan moreenimaastoon (kuva 30). Kulkuyhteydet ovat suon länsiosaan hyvät, mutta suon itä - osaan huonot. Viitasuon pinta-ala on 350 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 280 ha, yli 1,5 m :n 160 ha ja yli kanden metri n 90 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen purkaen vetensä Koivuoja n kautta Sanginjokeen ja edelleen Oulujokeen. Vallitsevina suo - tyyppeinä ovat suon pohjoisosassa isovarpuräme, eteläosassa rimpija lyhytkortinen neva. Suoalasta on ojitettu pohjoispää ja koillisosa. Viitasuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Tästä o n heikosti maatuneen turpeen osuus 0,5 m ja paremmin maatunee n osuus 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m j a yli 2 metrin 2,2 m. Suon pohjamaalajina on pääasiassa siltti ja
50 hiekka. Viitasuossa on saravaltaisia turpeita noin 80 Rahkaval - taisia on n. 20 Turpeen lisätekijänä tavataan runsaimmin tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 4 Varpujenjäänteitä sisältävien turpeiden osuus on 2 Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, heikosti maatuneen osan 3, 6 ja hyvin maatuneen osan 5,4 (kuva 31). Liekoja on erittäin vähän. Viitasuolta on otettu näytteet pisteeltä A 1900. Tällä pisteellä tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,7 % ja vesipitoisuus 93 % (taulukko 8). Yli yhden metrin syvyisellä alueella on turvetta noin 4, 6 milj. m 3, yli 1,5 metrin noin 3,2 milj. m3 ja yli kanden metri n noin 2,0 milj. m 3. Viitasuossa on turvetta 5,0 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 3,1 milj. m 3 (62 %) ja paremmin maatunutta 1,9 milj. m 3 (38 %). Viitasuo soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 metrin syvyisiltä osiltaan. Soveltuva alue on yhtenäinen, sen turpee t ovat kohtalaisesti tai heikosti maatuneita sara- tai sararahkaturpeita. Viitasuon teollisesti käyttökelpoiset turvevarat ova t noin 2,2 milj. suo-m 3. Suo soveltuu tuotettavaksi jyrsinturpeena.
- 53-24. Iso Matinsuo (kl. 3422 il, x=7202, y=457) sijaitse e 2-3 km Pirttijärveltä etelään. Se on osa saarekkeiden rikkoma a laajaa suoaluetta. Suon pinnan korkeus on noin 71 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha. Suoalue on saarekkeinen ja nopeasti reunoilta syvenevä (kuva 32). Suon pinta-ala on 400 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 310 ha, yli 1,5 m syvää 210 ha ja yli 2 m syvää 190 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,3 m j a yli 2 m syvällä 3,0 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikost i maatunutta pintakerrosta 1,2 m eli vähän yli puolet koko turve - kerrostuman paksuudesta. Suon eteläosan yleisimpiä suotyyppejä ovat rimpineva, lyhyt - kortinen neva ja keidasräme. Pohjoisosa on jonkin verran ruohoisempi. Siellä ovat yleisimpiä saraneva, lyhytkortinen neva j a rahkaneva. Ojikkoa on vain suon pohjoisosan rämereunuksella. Turve on rahkavaltaista. Yleisimpiä turvelajeja ovat S (26 %), ErS (18 %) ja ShS (17 %). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Heikosti maa - tuneessa pintakerroksessa se on 2,7 ja hyvin maatuneessa pohja - kerroksessa 7,0. Lähes maatumaton pintakerros on paksu (kuva t 33, 34 ja 35). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 % ja lämpöarvo 20,3 MJ/kg. Vesipitoisuus on varsin korkea (taulukko 9). Suon turvemäärä on 7,6 milj. m3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella noin 7,2 milj. m 3, yli 1,5 m syvällä 6,0 milj. m 3 j a yli 2 m syvällä noin 5,7 milj. m3. Suon turvekerrostuma on paksu ja yli 2 m syvä alue riittävän suuri teollista turvetuotantoa ajatellen. Turve on kuitenkin heikosti maatunutta ja rahkavaltaista, joten sitä ei voida käyttää polttoturpeena. Vallitsevan rahkasammaltyypin takia se e i myöskään sovellu kasvuturpeeksi.
- 59-25. Joutensuo (kl. 3422 10 ja 11, x=7201, y=459) sijaitse e noin 2 km Oisavanjärven pohjoispuolella. Se on osa saarekkeide n rikkomaa laajaa suoverkostoa (kuva 36). Suon pinnan korkeus o n noin 71 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,2/10 ha. Suon pinta-ala on 350 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluett a 270 ha, yli 1,5 m syvää aluetta 170 ha ja yli 2 m syvää aluett a 160 ha. Suon keskisyvyys on 1,6 m. Yli 1 m syvällä alueella s e on 2,0 ja yli 2 m syvällä 2,5 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 1,0 m eli lähes puolet.
60 Suon avoin keskiosa on pääasiassa lyhytkortista nevaa, saranevaa tai rimpinevaa. Reunamilla ja saarekkeiden ympärillä o n eri tyyppisiä rämeitä. Joutenjärven rannalla on hieman luhtanevaa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Ojia on vai n suon länsilaidassa. Rahkavaltaista turvetta on 89 % ja saravaltaista 11 Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS (34 %) ja S (22 %) (kuvat 37 ja 38). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,6 ja paremmin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,7. Lähes maatumaton pintakerros on yhtenäinen, mutta pohjaosassa maatuneisuus vaihtelee kerroksittain (kuvat 3 7 ja 38). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 Lämpöarvomäärityksiä ei ole tehty. Turpeiden vesipitoisuus on varsi n korkea (taulukko 10).
- 62 - Suon turvemäärä on 5,5 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 5,4 milj. m 3, yli 1,5 m syvällä 4,1 milj. m 3 ja yli 2 m syvällä 4,0 milj. m 3. Joutensuon koko tarjoaisi kohtalaiset edellytykset teolliselle turvetuotannolle. Suon pinnalla oleva heikosti maatunu t rahkaturvekerros on kuitenkin niin paksu, ettei suota voida käyttää polttoturvetuotantoon ennenkuin pintakerrokselle on löydett y käyttöä. 26. Vehkasuo (kl. 3422 11 ja 3424 02, x=7202, y=459) sijaitsee noin 3 km Pirttijärveltä kaakkoon. Se liittyy välittömäst i Pikku Matinsuohon ja Joutensuohon. Suoalue on saarekkeinen j a reunoilta nopeasti syvenevä (kuva 39). Suon pinnan korkeus o n noin 72 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,5/10 ha. Suon pinta-ala on 450 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluett a 390 ha, yli 1,5 m syvää 300 ha ja yli 2 m syvää 280 ha. Suon keskisyvyys on 2,4 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,7 m j a yli 2 m syvällä 3,2 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti
- 63 - maatunutta pintakerrosta 1,3 m eli lähes puolet koko kerrostumasta. Vehkasuon yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva, rimpineva ja kalvakkaneva. Kaakkoisosassa on laaja rahkarämereunus. Suo on luonnontilainen ja monin paikoin hyvin vetinen. Rahkavaltaista turvetta on 93 % ja saravaltaista 7 Rahkaturpeen yleisimpiä lisätekijöitä ovat tupasvillan ja suoleväkö n jäänteet (kuvat 40 ja 41). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,7 ja paremmin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,7.
- 64 - Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % ja lämpöarv o 19,3 MJ/kg. Vesipitoituus on varsin korkea (taulukko 11). Suon turvemäärä on 10,6 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 10,5 milj. m 3, yli 1,5 m syvällä 9,4 milj. m3 ja yl i 2 m syvällä noin 9,1 milj. m 3. Vehkasuon turvetuotantoa puoltavia tekijöitä ovat yli 2 syvän alueen pinta-ala ja syvyys. Haittaavia tekijöitä ovat suo n saarekkeisuus ja vetisyys. Suon pinnalla oleva heikosti maatunu t rahkaturvekerros on niin paksu, ettei suota voida suositella polttoturvetuotantoon. Pintakerros ei sovellu myöskään kasvuturpeeksi. m
- 67-27. Pikku Matinsuo (k1. 3422 11, x=7203, y=458) sijaitse e Pirttijärven eteläpuolella. Se on reunoilta nopeasti syvenevä (kuva 42). Suon pinnan korkeus on noin 73 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 2,4/10 ha. Suon pinta-ala on 90 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 6 0 ha ja yli 2 m syvää 50 ha. Suon keskisyvyys on 1,9 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 2,9 m ja yli 2 m syvällä 3,1 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti maatunutta pintakerrosta 1,2 m. Suon avoin osa on pääasiassa lyhytkortista nevaa. Kaakkois-
- 68 - osassa on rimpinevaa, joka jatkuu Vehkasuon puolelle. Reunamie n rämealueet ovat tupasvillarämettä ja isovarpuista rämettä. Oji a on vain pohjoisosan rämereunuksella. Rahkaturvetta on 69 % ja saraturvetta 31 Yleisin turve - laji on ErS (27 %) (kuva 43). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,7 ja paremmin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,0. Lähes maatumaton pintakerros on yhtenäinen (kuva 43). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % ja lämpöarv o 18,7 MJ/kg. Vesipitoisuus on suhteellisen korkea (taulukko 12). Suon turvemäärä on 4,7 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 1,7 milj. m 3 ja yli 2 m syvällä 1,6 milj. m 3. Pikku Matinsuo ei sovellu polttoturvetuotantoon, koska suo n pinnalla on paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros. Pintakerros ei sovellu myöskään kasvuturpeeksi. Mikäli Vehkasuon heikosti maatuneelle turpeelle löydetään järkevää käyttöä, voidaan Pikku Matinsuota käyttää lisäalueena.
- 69-28. Tuppisuo (kl. 3422 11, x=7204, y=459) sijaitsee Pirttijärven itäpuolella. Suon pinnan korkeus on noin 71 m mpy. Keskimääräinen tutkimuspistetiheys on 3,5/10 ha (kuva 44). Suon pinta-ala on 170 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluett a 140 ha, yli 1,5 m syvää 100 ha ja yli 2 m syvää 80 ha. Suon keskisyvyys on 2,0 m, yli 1 m syvällä alueella 2,3 m ja yli 2 syvällä 2,9 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti maatunutt a pintakerrosta 0,7 m. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet. Yleisimpiä niist ä ovat tupasvillaräme, rahkaräme ja isovarpuinen räme. Avosuoalueet ovat lyhytkortista nevaa ja kalvakkanevaa. Suo on luonnontilainen. Rahkavaltaista turvetta on 97 % ja saravaltaista 3 Yleisimpiä turvelajeja ovat S (21 %) ja ErS (18 %) (kuvat 45 ja 46). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % ja lämpöarv o 21,7 MJ/kg (taulukko 13). m
- 70 - Suon turvemäärä on 3,4 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 3,2 milj. m 3, yli 1,5 m syvällä 2,7 milj. m 3 ja yli 2 m syvällä 2,3 milj. m 3. Tuppisuon yli 2 m syvällä alueella on polttoturpeeksi sopivaa hyvin maatunutta turvetta 1,6 milj. suo-m 3, mutta heikost i maatuneen rahkaisen pintakerroksen paksuuden (0,9 m) takia su o jäänee tuotannon ulkopuolelle.
- 73-29. Susisuo (kl. 3424 02, x=7203, y=461) sijaitsee Sanginjoen eteläpuolella, Tuppelan ja Aittokylän välissä. Suota rajoittavat luoteesta kaakkoon suuntautuneet moreeniselänteet j a sitä rikkovat suuret mineraalimaan saarekkeet. Suon pinnan korkeus on 70-72 m mpy. (kuva 47). Suon pinta-ala on 510 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluett a 360 ha, yli 1,5 m syvää 230 ha ja yli 2 m syvää 140 ha. Yli 2 m syvä alue koostuu kandesta erillisestä altaasta ja lisäksi kahdesta pienestä syvänteestä. Suon keskimäräinen syvyys on 1,4 m. Yli 1 m syvällä alueella se on 1,9 m ja yli 2 m syvällä 2,7 m. Yli 1 m syvällä alueella on heikosti maatunutta pintakerrost a 0,7 m. Yleisimpiä suotyyppejä ovat lyhytkortinen neva, rimpinev a ja kalvakkaneva. Suon reunamilla on kapea rämevyöhyke, joss a yleisimpinä tyyppeinä ovat rahka- ja tupasvillaräme. Suon rämereunukset on ojitettu. Rahkavaltaista turvetta on 99 % ja saravaltaista vain 1 Yleisin turvelaji on ErS (33 %) (kuvat 48 ja 49). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneessa pintakerroksessa se on 2,4 ja paremmin maatuneessa pohja - kerroksessa 6,9. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,6 % ja lämpöarv o 19,5 MJ/kg (taulukko 14).
- 74 - Suon turvemäärä on 7,4 milj. m 3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 6,9 milj. m 3 ja yli 2 m syvällä 3,8 milj. m 3. Noin metrin paksuisen maatumattoman rahkaisen pintakerroksen takia suo on vaikea ottaa polttoturvekäyttöön.
- 77-30. Sarvisuo (kl. 3424 02, x=7201, y=463) sijaitsee Sanginjoen eteläpuolella Aittokylän kohdalla. Suo muodostaa saarekkeiden rikkoman verkoston, joka ei ole selvästi rajattavissa ympäröivistä soista. Suon pinnan korkeus on noin 74 m mpy (kuva 50). Pinta-ala on 890 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 76 0 ha, yli 1,5 m syvää 530 ha ja yli 2 m syvää 390 ha. Yli 2 m syvä alue on yhtenäinen, joskin hyvin sokkeloinen. Suon keskisyvyys on 1,8 m. Yli 1 m syvällä alueella se o n 2,0 m ja yli 2 m syvällä 2,7 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 0,9 m. Sarvisuon yleisimpiä suotyyppejä ovat lyhytkortinen neva, kalvakkaneva ja rimpineva. Saranevaa on suon eteläosassa lähell ä Heinäjokea. Reunaosien rämealueet ovat yleensä kapeita. Suo on luonnontilainen pohjoisosan rämereunusta lukuunottamatta. Rahkavaltaista turvetta on 81 % ja saravaltaista 1 9 Saravaltaiset turpeet sijaitsevat suon pohjakerroksissa. Yleisimmät turvelajit ovat ErS (28 %) ja ErCS (17 %) (kuvat 51 ja 52).
- 82 - Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on koko suossa 5,1, heikosti maatuneessa pintakerroksessa 2,5 ja hyvin maatuneess a pohjakerroksessa 6,9. Maatuneisuus lisääntyy tasaisesti pohja a kohti (kuvat 51 ja 52). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % ja lämpöarv o 20,0 MJ/kg (taulukko 15). Suon turvemäärä on noin 16,0 milj. m3. Siitä on yli 1 m syvällä alueella noin 15,6 milj. m3 ja yli 2 m syvällä noin 10, 6 milj. m3. Sarvisuossa on kokonsa ja syvyytensä puolesta useita jyrsin - turvetuotantoon soveltuvia osa-alueita. Suon pinnalla on kuitenkin noin metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka pienentää huomattavasti suon turveteollista merkitystä. Pohjaosan käyttöä polttoturpeena voidaan suositella vain mikäl i heikosti maatuneelle pintakerrokselle löydetään sopivaa käyttöä. Yli 2 m syvällä alueella on tuotantokelpoista turvetta 4,9 milj. suo-m 3, kun otetaan huomioon pinnalta poistettava 1 m :n kerro s ja pohjalle jäävä noin 0,5 m :n kerros. 31. Haarasuo (kl. 3424 02, x=7200, y=468) sijaitsee Koivu - joen, Sanginjoen ja Kivijärventien rajaamalla alueella. Suo kuuluu pääasiassa Ouluun ja Oulunsaloon. Suo on melko rikkonainen. Suon pinnan korkeus on 74-80 m mpy. Suon pohja on osittain Kaivujoen pinnan alapuolella. Keskimääräinen tutkimuspistetihey s on 2,7/10 ha (kuva 53). Pinta-ala on 560 ha. Siitä on yli 1 m syvää aluetta 33 0 ha, yli 1,5 m syvää 190 ha ja yli 2 m syvää 130 ha. Keskisyvyys koko suossa on 1,2 m, yli 1 m syvällä alueell a 1,7 m ja yli 2 m syvällä 2,4 m. Yli 1 m syvällä alueella o n heikosti maatunutta pintakerrosta 0,7 m. Suon turvemäärä on 6,5 milj. m3. Siitä on yli 1 m syväll ä alueella 5,8 milj. m3 ja yli 2 m syvällä 3,1 milj. m3. Haarasuon länsiosan avoimet alueet ovat pääasiassa lyhyt - kortista nevaa ja kalvakkanevaa. Niitä ympäröivät laajat rämereunukset. Suon itäosa on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vanhimmat ojitetut alueet ovat jo muuttumia tai turvekankaita. Suon turpeesta on rahkavaltaista 82 % ja saravaltaista 18 %. Yleisimpiä turvelajeja ovat ErS (31 %) ja CS (20 %). Saravaltaisia turpeita on vain suon pohjoisosissa (kuvat 54 ja 55).