Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma
|
|
- Niina Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 2432/ /2016 KHALL Talousarvio ja taloussuunnitelma Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta. Pitkän tähtäimen ja konsernin näkökulma toiminnan ja talouden suun nit te lus sa Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään talouden tavoitteet kunnalle ja kuntakonsernille. Kon ser ni nä kö kul maa korostetaan sillä, että talousarviossa on huo mioi ta va kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet entistä sel keäm min. Tämä ei kuitenkaan tarkoita konsernitilinpäätöstä vas taa van yhdistellyn talousarvion laatimista. Toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia Merkittävin kuntien toimintaan ja palvelujen tuottamistapaan vaikuttava hanke on käynnissä oleva sote- ja maakuntauudistus. Uudistuksen vaikutuksista kuntien talouteen on tehty ensimmäisiä alustavia arvioita, mutta kaupungn taloussuunittelun tueksi niistä ei vielä ole. Taloussuunnitelma muodostetaan nykyisten toimintojen jatkuvuuden periaatteella, kunnes täsmällistä tietoa uudistuksen toteuttamistavasta on riittävästi.
2 Uudenkaupungin väestömäärä on laskenut yli 20 vuotta. Tammi-syyskuussa 2016 asukasmäärä väheni 137 hengellä. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan se laskee vuonna 2025 alle :een, mutta jos asukkaiden määrä laskee nykyistä vauhtia, asukkaan raja alittuu jo parin vuoden kuluttua. Mikäli väestömuutos ja ikärakenne ja siitä johtuva palvelutarpeen muutos toteutuisivat Tilastokeskuksen ennusteiden ja FCG:n laskelmien mukaisesti, kaupungin palvelu- ja henkilöstörakenne muuttuisi ratkaisevasti vuoteen 2029 mennessä. Vuoden 2014 virallisen tilaston mukaan työpaikkojen määrä nousi Uudessakaupungissa 639 kappaleella vuodesta 2004 vuoteen 2014 mennessä. Suurin vähennys tapahtui informaatio- ja viestintäsektorilla ja suurimmat kasvut ovat teollisuudessa, kaupassa, kuljetuksessa ja majoituksessa sekä rahoitus-, vakuutusja kiinteistösektorilla. Teollisten työpaikkojen määrä kasvoi 471 kappaleella. Kasvusta suurin osa selittyy autotehtaan mittavilla rekrytoinneilla. Valmet Automotiven rekrytoinnit jatkuvat , ja teollisten työpaikkojen määrä jatkaa kasvuaan. Uudenkaupungin työllisyys kehittyi 2000-luvulla aina vuoden 2008 loppupuolelle saakka suotuisasti, ja vuonna 2008 kaupungin työttömyys oli vain 6,7 %, mutta maailmanlaajuisen laman takia se nousi vuosien aikana yli 10 %:iin. Koko maahan verrattuna kaupungin työllisyystilanne on ollut hyvä, ja kaupungissa on runsaasti avoimia työpaikkoja. Syyskuussa Uudenkaupungin työttömyysaste oli vain 8,6 %, kun koko maan työttömyys oli 12,5 ja Varsinais-Suomen 12,4 %. Vuonna 2017 Uudenkaupungin työllisyystilanteen odotetaan edelleen paranevan. Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet
3 Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet on johdettu kaupungin strategiasta, talousarvion ja suunnitelman tavoitteista sekä riskikartoituksesta. Kuntien rooli ja taloudellinen asema muuttuvat ratkaisevasti sosiaalija terveystoimen siirtyessä kunnilta isommille järjestäjille ja tuottajille. Muutos vaikuttaa erityisesti henkilöstöön, tilatarpeeseen, investointeihin, verotuloihin ja valtionosuuksiin. Kaupungin yleisen kehittämisen painopistealueita ovat - uusien työpaikkojen muuttaminen positiiviseksi muuttoliikkeeksi reagoimalla nopeasti muuttuviin tarpeisiin - tilojen käytön optimointi ja vajaakäytöllä olevista tiloista luopuminen - kiinteistöjen salkutus ja suunnitelmaluonnos uimahallin ja Uudenkaupungin yhtenäiskoulun korjaus-/uudisrakennushankkeesta on tehty ja päätökset toteutusmallista tehdään vuoden 2017 alkupuolella. - yleiskaavoitus ja asemakaavoitus. -varaudutaan maahanmuuton Uudeltakaupungilta edellyttämiin toimenpiteisiin. - oman palvelutuotannon kustannusten ja palvelujen tarjoajien kustannusten vertailua varten kaupungin sisäistä kustannuslaskentaa parannetaan ja siihen hankintaan resursseja -johtamistaitoja parannetaan koulutuksella ja esimerkiksi mentoroinnilla - sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen tuomat muutokset henkilöstötarpeeseen arvioidaan ja otetaan huomioon henkilöstöpolitiikassa, mutta se ei saa halvaannuttaa kehittämistä ja uudistuksia
4 Sosiaali- ja terveystoimen uudistusten toteuttaminen jatkuu ja keskeisiä toi men pi tei tä siinä ovat - vastaanottotyön kehittäminen terveysasemilla niin, että lääkärin työaika tulisi käytettyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja vain niille potilaille, jotka siitä hyötyvät. - lähierikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnan ja perusterveydenhuollon integrointi nykyistä paremmin - terveyskeskuksen molempien (sisätautispainotteisen ja kirurgispainotteisen) akuutti- ja kuntoutushoidon yhteisosaston toimintaa kehitetään edelleen huomioiden mahdolliset muutokset päiväkirurgian ja päivystyksen suhteen. Vuoden 2017 aikana selvitetään osastojen yhdistämisen mahdollisuus käyttöaste huomioiden, osastojen yhdistäminen mahdollistaisi tehokkaamman resurssien allokoinnin. - painopiste vanhuspalveluissa siirtyy ehkäiseviin ja kuntouttaviin palveluihin - vähennetään ostopalvelujen osuutta Kaupungin strategia ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuusto on tammikuussa 2014 hyväksynyt Elin voi mainen uusi kaupunki strategian. Strategian painopisteinä ovat ter ve talous ja hyvinvoivat asukkaat. Kaupunki toteuttaa suun ni telma kau del la strategian mukaisia toimenpiteitä. Kuntien talouden tasapainon tärkein arviointikriteeri on vuosikate. Kuntaliitto on luonut kriteerit tulorahoituksen riittävyyden eli vuo si katteen tason arvioinnille. Kuntaliiton kriteerien mukaan Uu den kau pungin kaupungin talous on vuonna hyväksyttävän alarajalla eli vuosikate on yhtä suuri kuin suun ni tel man mukaiset poistot. Vuosi ka te riittää kor vaus in ves toin tien mutta ei kokonaan lainojen ly hennys ten rahoittamiseen. Kaupungin taseessa ei ole suunnitelmakaudella kattamatonta alijäämää. TALOUSARVION LINJAUKSET 1. Verotus suunnitelmakaudella Suunnitelman mukaan kaupungin tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit pysyvät koko suun ni tel makau den nykytasolla. Tuloveroprosentti on 20,75.
5 Vuonna 2017 tuloveron tuotoksi arvioidaan euroa. Siinä on 0,6 miljoonaa euroa, -1,1 %, lasku vuo den 2016 toteutuma-arvioon verrattuna. Uudenkaupungin yh tei sö ve ron tuoton arvioidaan olevan noin 3,3 miljoo naa euroa vuonna 2017 ja 3,4-3,6 miljoonaa euroa vuosina Uudenkaupungin verotulojen arvioidaan alenevan yh teen sä 0,6 miljoonalla eurolla, -0,9 %:lla edellisestä vuodesta. Kaupungin verotulot ovat yhteensä 60,7 miljoonaa euroa, euroa/asu kas. Verotuloihin liittyy suuria epävarmuustekijöitä, kos ka maan talous ei ole vieläkään pääs syt kasvu-uralle ja Uudenkaupungin uusien työpaikkojen mahdollisesti tuomat verotulot näkyvät tuloissa viiveellä. 2. Valtionosuudet Kuntien valtionosuuksia on leikattu 1,4 miljardilla eurolla vuosina Leikkaukset ja indeksitarkistusten jäädyttäminen sekä kiky-sopimukseen perustuva leikkaus vuonna 2017 pienentävät peruspalvelujen valtionosuutta 2,2 mrd euroa eli noin 20 % vuoden 2019 tasolla. Asukaskohtaiset leikkaukset ovat yhteensä noin 370 euroa vuonna 2017 ja yli 400 euroa vuonna Tämän lisäksi OKM:n valtionosuusrahoitusta on leikattu noin 400 miljoonalla eurolla vuosina Vuosina toteutettavat OKM:n leikkaukset ovat vuoden 2019 tasolla arviolta yli 220 mlljoonaa euroa. Vuonna 2017 valtionosuuksiin vaikuttavat valtionosuusleikkaukset 125 miljoonaa euroa (22,86 euroa/asukas), veroperustemuutosten kompensaatio valtionosuusjärjestelmän kautta (+390 milj. euroa), kilpailukykysopimukseen liittyvä valtionosuden vähennys (-356 milj. euroa), kuntien maksuosuus perustoimeentulotuen siirtyessä KELAlle (-362 milj. euroa) sekä kuntien muiden tehtävien ja velvoitteiden muutokset. Muutosten vaikutus on yhteensä noin 440 miljoonaa.
6 Ilman valtionosuusleikkauksia Uudenkaupungin valtionosuudet olisivat vuodessa yli 5,5 miljoonaa euroa nykyistä isommat. Valtionosuuksien leikkauksista ja muutoksista huolimatta Uudenkaupungin valtionosuuksien kokonaismäärä nousee verotulotasauksen - 2,4 miljoonaa euroa vuonna 2017 (2 milj. euroa vuonna 2016) ja iäkkäiden määrän kasvun takia. Valtionosuudet ovat arviolta 24,9 miljoonaa euroa (24,3 milj. euroa vuonna 2016). 3. Henkilöstö Kaupungin ja liikelaitosten henkilöstömäärä on 911 vuonna Hal lin to- ja kehittämiskeskuksen henkilöstömäärän nousu johtuu siitä, että sairaanhoitopiiriltä siirtyi 5 henkilöä puhtaanapitoon ja sosiaali- ja terveyskeskuksen Kuunari-osastolta siirtyy puhtaanapitoon 1 henkilö vuoden 2017 alussa. Tämän lisäksi talousarviossa on varauduttu lisäämään 2 henkilöä vuodeosastojen puhtaanapitoon. Hen ki lös tömenot laskevat noin miljoonalla eurolla, 2,1 %. Syksyllä 2016 allekirjoitettuun kilpailukykysopimukseen sisältyy useita toimenpiteitä, jotka vähentävät kuntatyönantajan yksikkötyökustannuksia ja henkilöstömenoja. Tällaisia toimia ovat muun muassa lomarahojen leikkaus 30 prosentilla vuosina sekä sosiaalivakuutusmaksujen painopisteen siirtäminen työnantajilta työntekijöille. Palkkoihin ei tule yleisiä korotuksia vuonna 2017, mutta Kuntaliitto ennustaa kuntien yleisen ansiotasoindeksin nousevan 0,7 % vuonna 2017, 1,1 % vuonna 2018 ja 1,8 % vuonna Henkilöstömenoissa on vuodella 2017 arvioitu keskimäärin 0,5 %:n
7 palkkatason nousu toukokuun 2016 tasosta. Koko suunnitelmakaudella palkkojen nousuun on varattu vuosittain 0,5 %. Palkkaperusteinen KuEL-eläkevakuutusmaksu on 17,05 % (17,10 % v. 2016). Eläkemenoperusteisen maksun arvioidaan laskevan 24 % vuoden 2016 tasosta ja varhaiseläkemenoperusteisen maksun arvioidaan pysyvän vuoden 2016 tasolla. Lopulliset eläkemenotiedot saadaan vasta tammikuussa Uudenkaupungin KuEl-maksut ovat yhteensä yli 23,8 % KuEL:in alaisista palkoista, kun koko maan keskiarvo on 21,9 %. Työttömyysvakuutusmaksu on 3,16 % (3,74 % v. 2016) ja sairausvakuutusmaksu 1,06 % ( 2,12 % v. 2016) palkkasummasta. Käyttötalous Vuonna 2017 Uudenkaupungin kaupungin ulkoiset toimintakulut ja pois tot ovat 108 miljoonaa euroa ja kaupungin ja liikelaitosten 113 mil joo naa eu roa. Tuloslaskelmaan kirjattava omaisuuden myynnistä saatava myyn tivoit to on vuonna 2017 arvion mukaan euroa. Vuosille niitä on budjetoitu euroa vuodessa. Kaupungin sisäisissä tuotoissa ja kuluissa on mukana sisäinen vuokra, joka koostuu pääomavuokrasta, korjausvastikkeesta ja yl lä pi tovuok ras ta. Pääomavuokran tuotto tuloutetaan kau pun gin hal li tuk sel le. Kiinteistönhoidon sisäistä ylläpitovuokraa ei ole korotettu vuo del le Kaupungin käyttötalouden nettomenot nousevat vuodesta 2017 vuo teen 2019 noin 0,6 miljoonalla eurolla, 86,6 milj. eurosta 87,2 milj. euroon. Menopuolella suurimmat epävarmuustekijät kohdistuvat eläkevakuutusmaksuihin, erikoissairaanhoitoon sekä so si aa li- ja ter veys toi meen ja siellä erityisesti asiakaspalvelujen
8 ostoihin. Tuloslaskelma Kaupungin vuosikate on hieman poistoja pienempi vuonna 2017, mutta vuosien tilikausi on ylimäämäinen. Kaupungin ja liikelaitosten tulos ja tilikausi ovat koko suunnitelmakauden positiiviset. 5. Lainakanta / lyhyt- ja pitkäaikainen Kaupungin ja liikelaitosten lyhyt- ja pitkäaikainen korollinen lai namää rä kas vaa suunnitelmakaudella noin 20,5 mil joo nalla eurolla 51,2 miljoonaan euroon. Kaupungin lainamäärä kasvaa, mutta liikelaitosten lai na mää rä pysyy ennallaan. Lainamäärää kasvattavat kaupungin isot investoinnit.
9 Kaupungin lyhyt- ja pitkäaikaiset lainat/asukas on eu roa vuonna 2017 ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä eu roa. Suunnitelman mukaan kaupungin lyhyt- ja pitkäaikaiset lai nat / asukas ovat euroa/asukas vuonna 2019 ja kaupungin ja lii ke lai tosten euroa/asukas. Investoinnit Kaupungin nettoinvestointimenot ovat suunnitelmakaudella 9,5-15,4 mil joo naa euroa vuodessa ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä 10,4-19,3 miljoonaa euroa. Investoinneissa on vuosittain eu ron määräraha yritysten toimitilainvestointeihin. Vuonna 2017 kaupungin nettoinvestoinnit ovat 13,3 miljoonaa euroa ja kau pun gin ja liikelaitosten yhteensä 18,9 miljoonaa euroa. Kaikki aloitetut ja vielä vuonna 2017 jatkuvat hank keet eivät ole vielä tiedossa, joten ensi vuo den ko ko nais investointien määrä kasvaa vielä tästäkin jonkin verran. Investointimenoissa on mukana kaksi isoa peruskorjaushanketta: uimahalli ( yht euroa) ja Viikaisten koulukiinteistön saneeraus ( yht euroa, hanke jatkuu 2020). Hankkeiden kustannusarviot, toteutusaikataulut ja toteuttamistavat tarkentuvat vielä ja päätökset toteuttamisesta tehdään erikseen. Muita isoja investointeja suunnitelmakaudella: teollisuusalueiden kehittäminen euroa (2017) satama-alueen liikennejärjestelyt euroa ( ) Uusikaupunki-Laitila kevyen liikenteen väylä euroa ( ) katuvalaistuksen uusiminen euroa ( ) Pakastamo nettokustannus euroa. (2018)
10 Liikelaitosten investoinnit ja lainanotto sekä peruspääoman korko Uudenkaupungin kaupungilla on kaksi liikelaitosta: Uudenkaupungin Ve si liikelaitos ja Vakka-Suomen Vesi liikelaitos. Liikelaitosten on toimit ta va kannattavasti ja tehokkaasti. Niiden on katettava kaikki menon sa omilla tuloillaan eikä niiden rahoittamiseen voida käyttää ve rova ro ja. Uudenkaupungin Veden ja Vakka-Suomen veden taksat pysyvät koko suunnitelmakauden vuoden 2016 tasolla. Liikelaitosten liikevaihdosta %:iin käytetään ly hen nyk siin ja kor koi hin. Liikelaitokset maksavat kunnalle korvausta kunnan sijoittamasta pääomasta. Liike laitokset maksavat tällä hetkellä kaupungille sijoitetusta pääomasta 12 kk euribor-koron suuruisen korvauksen. Peruspääoman koroksi on laskettu euroa vuodessa. Kaupunginvaltuuston tulee hyväksyä liikelaitosten investointi- ja lai na ta so. Uudenkaupungin Veden investoinnit ja lainanotto: Vakka-Suomen Veden investoinnit ja lainanotto: Vakka-Suomen Veden investoinnit ovat suunnitelmakaudella yhteensä euroa, koska Häpönnimenen jätevedenpuhdistamon laajennuksen ja tehostamisen kustannukset ovat nousseet aikaisemmasta 3,5 miljoonasta lähes 6,6 miljoonaan euroon. Puhdistamoa joudutaan laajentamaan, koska puhdistamon kuormitus on kasvanut ja lupaehdot ovat tiukentuneet. Purkuputken mahdollinen siirto toteutuu aikaisintaan vuoden 2022 jälkeen. Tunnusluvut
11 Tunnusluvut on laskettu suunittelukehyksen mukaisella 20,50 prosentin tuloveroprosentilla eikä kaupunginvaltuuston hyväksymällä 20,75 prosentin tuloveroprosentilla, joka korottaa verotuloja eurolla vuosina Muutos parantaa vuosikatetta noin noin 37 eurolla/asukas, mutta ei muuten vaikuta merkittävästi tunnuslukuihin. Tunnusluvut tarkistetaan kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Tilikauden yli-/alijäämä ja tilikauden tulos Kaupunginjohtajan ehdotus Kaupungin ja liikelaitosten taseen ylijäämän arvioidaan olevan vuoden 2016 lopussa 5,3 miljoonaa euroa, ja 9,6 miljoonaa euroa vuoden 2019 lopussa. Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Atso Vainio, puh , talousjohtaja Anne Takala, puh Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy
12 - Uudenkaupungin kaupungin talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille talousarviossa liikelaitoksia sitovana eränä liikelaitoksilta perittävän peruspääoman koron ja - kullekin liikelaitokselle talousarvion liitteenä olevien esitysten mukaiset investointien kokonaistasot ja uusien lainojen määrät suunnitelmakaudelle Päätös: Kaupunginhallitus kävi läpi talousarviota ja päätti seuraavista lisäyksistä ja täsmennyksistä sekä selvityksistä: 3. UUDENKAUPUNGIN NYKYTILANNE Päätettiin muuttaa sivun 8 viimeinen virke "Teollisuuden lisäksi tarvitaan lisää toimeliaisuutta ja positiivista virettä koko kaupunkiin". 5. KAUPUNGIN PÄÄMÄÄRÄT TALOUSARVIOVUONNA 2017 JA SUUNNITELMAKAUDELLA Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet s. 17 Päätettiin lisätä viimeisen kappaleen jälkeen virke: Kaupungin strategian päivitys on valmis tammikuun 2017 loppuun mennessä. 1. Kaupungin yleinen kehittäminen s. 18 Selvitetään, mitä tietohallintopalvelut yksikön korvaava ICT-palvelukeskus on perustettu ja toiminnassa, tarkoittaa? Päätettiin lisätä kohta: Lähdetään aktiivisesti hakemaan uusia yhteistyökumppaneja ammatti- ja tiedekorkeakouluista. Kaavoitus- ja tonttipolitiikka s. 18 Korjaus kohtaan Investointiosaan on vuosille " Henkilöstöpolitiikka s. 19 Päätettiin muuttaa viimeinen kohta seuraavaan muotoon: Sosiaalija terveyspalvelu-uudistuksen tuomat muutokset henkilöstötarpeeseen on arvioitava ja otettava huomioon henkilöstöpolitiikassa ja siirtää se ensimmäiseksi kohdaksi. Selvitetään, miten huomioidaan soteen siirtyvä henkilöstö esim. prosenttiosuuksien perusteella ja onko valmisteluja tulevaa sotea varten mahdollista selvittää kevään 2017 aikana? Käyttötalous- ja investointimenot s. 21
13 Päätettiin, että kohdan teollisuusalueiden kehittäminen nimi muutetaan siten, että se kuvaa paremmin määrärahan käyttötarkoitusta. Sivu 28 kirjoitusvirhe Vetotulot muutetaan sanaksi Verotulot UUDENKAUPUNGIN YLEISET TAVOITTEET JA KONSERNITAVOITTEET 2017 Uudenkaupungin Satama Oy s. 34 Sivu 34 muutetaan Sataman tavoitekehikon tavoite muutetaan muotoon Sataman vuosittainen liikennemäärä ja liikevaihto kasvavat. Selvitettävä myös, onko tavoitteita mahdollista muuttaa yhtiön tavoitteiden sijaan kaupungin konserniyhteisölle asettamiksi tavoitteiksi. Elinkeinopalvelut s. 67 Päätettiin valmistella seuraavaan kaupunginhallitukseen määräaikaisen projektipäällikön palkkaaminen. Projektipäällikkö toimii mm. autotehtaan ja muiden yritysten yhteyshenkilönä ja toimii muutoksen tukena sekä hoitaa mahdollisesti myös elinkeinoasioita. Henkilöstöpalvelut s. 71. Päätettiin tarkentaa tavoitekehikon ensimmäisen tavoitteen tavoitetasoa: Osaamiskartoitukset aloitettu uudella Unit4-HR-ohjelmalla". Kartoitukset aloitetaan teknisestä toimesta ja sivistyspalvelukeskuksesta. Selvitetään lisätäänkö henkilöstöpalveluihin uusi tavoite Tavoite: Esimiestyön kehittäminen, Mittari: 360-kysely Tavoitetaso: Toimenpiteet määritelty vuodelle 2017 Sivistyspalvelukeskus s. 106 Tarkistetaan viranhaltijaorganisaatio 2017.
14 Perusopetuspalvelut s. 114 Selvitetään TVT-tukihenkilön määrärahojen siirto tietohallintopalveluihin. Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö s. 116 Kansalaisopiston suoritteisiin tulee lisätä kansalaisopiston toimintaan liittyviä suoritteita. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut s. 119 Päätettiin lisätä 8000 euroa koululaisten hiihtoputken käyttöön syyslukukaudelle Summasta voidaan käyttää osa nuoriso- ja liikuntapalveluissa muidenkin kuin koulujen hiihtoputken käyttöön. Päätettiin että kirjaston käyttöön liittyviä suoritteita lisätään, esim. uusien kirjojen lkm, lainausmäärät ym. Päätettiin selvitettää, mitä kulttuuripalvelujen kävijämäärät ( ) vuosille sisältää. Pitkän tähtäimen investointihankkeet s. 130 Päätettiin poistaa ensimmäisestä kappaleesta sanat elinkaaripohjaisella mallilla. Merkittiin, että kaupunginhallitus piti tauon tämän asian käsittelyn aikana klo :15.
Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 390 07.11.2016 Kaupunginhallitus 407 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 89 13.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma 2432/02.02.00/2016 KHALL 07.11.2016 390
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016
Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen
KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.
Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 482 06.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma 3068/02.02.00/2017 KHALL 06.11.2017 482 Talousarvio ja taloussuunnitelma Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000
Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE
Kaupunginhallitus 199 23.05.2016 Osavuosikatsaus 1-4 / 2016 2072/02.02.02/2016 KHALL 23.05.2016 199 RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Valtuustolle raportoidaan taloudellis ten ja toiminnallisten tavoitteiden
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Käyttösuunnitelma 2018 Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Käyttösuunnitelma 2018 Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Ympäristö- ja lupalautakunta 23.1.2018 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI OHJE Talouspalvelut Talousjohtaja Anne Takala 27.12.2017
Yleistä vuoden 2018 talousarviosta
KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020
Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin
Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit
Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
Yleistä vuoden 2019 talousarviosta
EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 415 09.11.2015 Kaupunginhallitus 426 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 116 08.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma 1818/02.02.00/2015 KHALL 09.11.2015 415
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 9/ Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 9/2017 1 Aika 17.11.2017 klo 09:00 Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan
Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous
Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.
Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Kuntalaki ja kunnan talous
Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
Kuntien tilinpäätökset 2017
Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 4/2015 1. Paikka Kaupungin virastotalo, III krs. kokoushuone 326, Välskärintien 2 C, Uusikaupunki
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 4/2015 1 Aika 17.09.2015 klo 16:30 Paikka Kaupungin virastotalo, III krs. kokoushuone 326, Välskärintien 2 C, Uusikaupunki Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma
Kuntatalouden tila ja näkymät
Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017
6.6.2018 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2017, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-165) -0,2 % (-5) -0,7 %
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 319 11.10.2016 Kaupunginhallitus 377 29.11.2016 Valtuusto 60 15.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1026/02.05/2016 KH 11.10.2016 319 Kaupunginhallitus on kokouksessaan
Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2017 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE
Kaupunginhallitus 266 22.05.2017 Osavuosikatsaus 1-4 / 2017 2711/02.02.02/2017 KHALL 22.05.2017 266 RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Valtuustolle raportoidaan taloudellis ten ja toiminnallisten tavoitteiden
Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016
31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)
KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken
Tilinpäätösennuste Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken Asukasluvun kehitys 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle
Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen
Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas
Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
Tilinpäätös Kaupunginhallitus
Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.
Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallitus 431 04.12.2017 Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2020 329/04.041/2017 KH 20.11.2017 412 Kuntien talousarvio ja -suunnitelma
Talouden ja tavoitteiden toteutuma 1-8/2014 ja talousarviomuutokset vuoden 2014 talousarvioon RAPORTOINTI VALTUUSTOLLE
Kaupunginhallitus 366 29.09.2014 Kaupunginvaltuusto 90 13.10.2014 Talouden ja tavoitteiden toteutuma 1-8/2014 ja talousarviomuutokset vuoden 2014 talousarvioon 908/02.02.02/2014 KHALL 29.09.2014 366 Liite
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku