RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET"

Transkriptio

1 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset. Asiakaspalautteen mittaamisen luotettavuutta tarkasteltaessa on todettu, että asiakkaat pystyvät arvioimaan kokemustensa perusteella parhaiten palvelun toiminnallista laatua ja siinä koettua henkilökunnan toimintaa ja käyttäytymistä. Asiakkaan kokema palvelun laatu on hänen odotustensa ja palvelusta saamiensa kokemustensa yhteistulos. Mitä paremmin odotukset ja kokemukset vastaavat toisiaan, sitä paremmaksi palvelun laatu on koettu Raision terveyskeskuksen hoitaja- ja lääkärivastaanotolle tehtiin asiakastyytyväisyys-kysely ajalla Kyselyn avulla kartoitettiin pääasiassa hoidon laatuun sekä turvallisuuteen liittyviä asioita, ja tuloksia on tarkoitus hyödyntää jatkossa toiminnan kehittämisessä. Kyselyyn sai vastata myös omaisen roolissa ja lomake sisälsi 20 väittämää. Kyselyyn vastattiin nimettömänä ja lomakkeessa valittiin yksi väittämävaihtoehto, joka eniten kuvasi mielipidettä. Kyselyyn vastasi 177 henkilöä, joista naisia oli 109 ja miehiä 68 henkilöä. Potilaana terveyskeskuksessa oli asioinut 165 vastaajaa ja omaisen roolissa oli ollut 12 vastaajaa. 1. Ikäryhmä Vastaajien ikäryhmät jakaantuivat siten, että eniten (N=78) vastauksia kyselyssä saatiin vuotiailta ja seuraavaksi suurimmiksi vastaajaryhmiksi muodostui vuotiaat (N=35) ja vuotiaat (N=34).

2 2 2. Käytän Raision terveyskeskuksen palveluita Vastaajaryhmästä suurin (N=75) käytti Raision terveyskeskuksen palveluita 1 3 kertaa vuodessa. Palveluita 4 6 kertaa (N=42) vuodessa ja satunnaisesti (N=36) käyttäviä oli lähes sama määrä vastaajista. Vastaajia, jotka käyttivät palveluita 7 10 kertaa vuodessa, oli määrällisesti vähiten (N=24) kyselyn palauttaneiden joukossa. 3. Koen, että asioideni käsittely on ollut luottamuksellista Raision terveyskeskuksessa Tyytyväisimpiä vastaajat olivat Raision terveyskeskuksen asioiden luottamukselliseen käsittelyyn. Vastaajista 89 % oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, jossa arvioitiin asioiden luottamuksellista käsittelyä.

3 3 4. Raision terveyskeskuksen lääkäri/hoitaja on hoitanut minua asiantuntevasti Lääkäreiden sekä hoitohenkilökunnan asiantuntemukseen oltiin yleisesti hyvin tyytyväisiä. Vastaajista hieman yli 80 % kuvasi olevansa molemmissa väittämissä samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että heidän hoitonsa oli ollut asiantuntevaa. (Lääkäri) (Hoitaja)

4 4 5. Ilmoittautumismenettely Raision terveyskeskuksessa on sujuvaa Ilmoittautumismenettelyä kartoittavaan kysymykseen tuli eniten tyytymättömyyttä kuvaavia vastauksia. Vastaajista 36 % ilmoitti olevansa eri tai jokseenkin eri mieltä siitä, että ilmoittautumismenettely on sujuvaa Raision terveyskeskuksessa. 6. Olen saanut joustavasti puhelinyhteyden Raision terveyskeskukseen Vastaajista 34 % ilmoitti olevansa eri tai jokseenkin eri mieltä siitä, että Raision terveyskeskukseen saa puhelinyhteyden joustavasti. Yllättävää oli, että 80 vuotta täyttäneet tai yli olevasta vastaajaryhmästä vain yksi oli ilmoittanut olevana jokseenkin tyytymätön puhelinyhteyden toimivuuteen. Puhelinyhteyksiin liittyvän väittämän vastauksissa, ei ollut merkittävää eroa yli 60 -vuotiaiden (N=87) tai alle 60 -vuotiaiden (N=90) vastaajien ryhmien vertailussa.

5 5 7. Kohtelu/asiakaspalvelu on ollut asiallista Raision terveyskeskuksessa Asiakaspalveluun oltiin vastausten mukaan melko tyytyväisiä, sillä 78 % vastaajista ilmoitti olevansa väittämän kanssa samaa tai jokseenkin samaa mieltä. 8. Henkilökunta on keskustellut kanssani ymmärrettävästi sairaudestani Lähes 80 % vastaajista oli samaa tai jokseenkin sitä mieltä, että heidän kanssaan oli keskusteltu sairauteen liittyvistä asioista selkeästi vastaanotolla. Yli 60 -vuotiaat vastaajat (N=87) olivat valtaosin samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa.

6 6 9. Koen saaneeni riittävästi tietoa tutkimuksista/tuloksistani Raision terveyskeskuksessa Hieman alle 80 % vastaajista oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä, että kokivat saaneensa riittävästi tietoa tutkimuksistaan tai niiden tuloksista vastaanotolla. Merkittävää eroa ei löytynyt käyntimääräryhmien välillä tämän väittämän kohdalla, sillä 7 10 kertaa vuodessa asioivien (N=24) vastauksista ilmeni vain kuuden vastaajan olleen väittämän kanssa eri tai jokseenkin eri mieltä. 10. Koen saaneeni riittävästi tietoa lääkkeistäni ja niiden vaikutuksista henkilökunnalta Noin 21 % kysymykseen vastanneista henkilöistä koki olevansa eri tai jokseenkin eri mieltä siitä, että oli saanut riittävästi tietoa lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta henkilökunnalta. Huomionarvoista oli, että kaikki iältään 80 vuotta tai yli olevat vastaajat (N=9) olivat vastanneet väittämässä samaa tai jokseenkin samaa mieltä.

7 7 11. Koen saaneeni selkeät jatkohoito-ohjeet Raision terveyskeskuksessa Vastaajista 75 % oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että oli saanut vastaanotolla käydessään selkeät jatkohoito-ohjeet. 12. Koen, että esittämiini kysymyksiin on vastattu Raision terveyskeskuksessa Vuorovaikutusta arvioivassa kysymyksessä, vastaajista 79 % koki olevansa samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että heidän esittämiinsä kysymyksiin oli vastattu vastaanottokäynnin aikana.

8 8 13. Koen saaneeni apua minua vaivanneeseen ongelmaan Raision terveyskeskuksessa Vastauslomakkeen palauttaneista 75 % oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa eli kokivat saaneensa vaivoihinsa apua vastaanotolla käydessään. Merkittävää eroa ei löytynyt käyntimääräryhmien välillä tämän väittämän kohdalla. Palveluita 7 10 kertaa vuodessa käyttävien (N=24) vastauksista ilmeni vain seitsemän vastaajan olleen väittämän kanssa eri tai jokseenkin eri mieltä. 14. Koen saaneeni riittävästi tietoa sairauteni hoitomahdollisuuksista Noin 25 % vastaajista koki olevan eri tai jokseenkin eri mieltä siitä, että olivat saaneet riittävästi tietoa sairautensa hoitomahdollisuuksista. Kuitenkin valtaosa (71 %) vastaajista oli päinvastaista mieltä eli samaa tai jokseenkin samaa mieltä vastauksissaan väittämän kanssa.

9 9 15. Koen saaneeni laadukasta hoitoa Raision terveyskeskuksessa Hoidon laatua mittaavassa kysymyksessä suurin osa (75 %) vastaajista koki olevansa samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa eli saaneensa laadukasta hoitoa Raision terveyskeskuksesta. Yli 60 -vuotiaista vastaajista valtaosa (N=87) oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, eli kokivat saaneensa laadukasta hoitoa. 16. Raision terveyskeskuksen ilmapiiri on miellyttävä Hieman yli 70 % vastanneista koki Raision terveyskeskuksen ilmapiirin olevan pääasiassa miellyttävä.

10 Raision terveyskeskuksen odotustila on yleisilmeeltään siisti Odotustilaa arvioidessaan vastaajista 85 % ilmoitti olevansa samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Raision terveyskeskuksen odotustila on yleisilmeeltään siisti. Yhteenveto Kyselyyn vastasi kaikkiaan 177 henkilöä ja ensimmäistä kertaa kysely suoritettiin paperiversion lisäksi sähköisessä muodossa. Johtopäätöksenä asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksista voidaan tehdä, että Raision terveyskeskuksen palvelun laadun olevan melko hyvätasoista. Organisaation näkökulmasta tarkasteltuna asioiden luottamuksellinen käsittely ja luottamus henkilökunnan ammattitaitoon, nousivat tuloksista positiivisesti esiin. Vastauksissa tuli vähiten myönteistä palautetta Raision terveyskeskuksen ilmoittautumismenettelyä kohtaan sekä puhelinliikenteen sujuvuuden arvioinnissa. Nämä edellä mainitut asiat on tiedostettu organisaation taholta ja toimenpiteitä niiden parantamiseksi on tehty. Raision terveyskeskuksen vastaanottoon hankitaan itseilmoittautumisautomaatti tänä vuonna. Automaatin avulla asiakas voi ilmoittautua Kela-kortin avulla ja käyntilaskutus hoituu tämän jälkeen automaattisesti. Puhelimessa asiointi on jo selkeästi helpottunut tiimityömallin alettua tammikuussa. Suorien vastaanotettujen puheluiden määrä on tilastojen mukaan lisääntynyt ja takaisinsoittoajan viivettä on saatu lyhennettyä huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Puhelinliikenteeseen on vaikuttanut merkittävästi myös se, että kaikki laboratoriotulokset soitetaan nykyisin asiakkaalle päin ja osa vastauksista lähetetään myös tekstiviestinä, jos asiakas on antanut tähän erillisen luvan. Vuorovaikutukseen, tiedonsaantiin sekä sairauden hoitoon liittyvien kysymysten vastaukset olivat valtaosin (yli 70 %) samaa tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Väittämät ja niiden vastausten jakaumat kuvaavat hyvin asiakkaiden kokemuksia toiminnan laadusta ja henkilökunnan toiminnasta Raision terveyskeskuksessa.

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari.

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari. ASIAKASTYYTYVÄISYYS KUNTAYHTYMÄSSÄ NPS (Net Promoter Score) on kansainvälisesti käytössä oleva, Fred Reicheldin kehittämä asiakastyytyväisyysmittari. NPSasiakastyytyväisyysmittari perustuu asiakkaalle

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA Asiakkaat ja sote: kohtaamisten kehässä 7.2.2019 KANSALLISTEN ASIAKASPALAUTEKYSELYJEN HYÖDYT THL-kyselyt: terveyskeskusten vastaanotot, hammashoitolat,

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala EPSI Rating Matkaviestintä 2016 Päivämäärä: 2016-10-17 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Yhteenveto tuloksista Hannele Kähkönen Anne Tuovinen Lokakuussa 2014 toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt

Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Palveluneliö Oy Asiakastyytyväisyyskyselyt Terhi Holmström, Laurea Palveluneliö Marraskuu 2016 1 Yhteenveto Tämä on raportti Palveluneliö Oy:n asiakastyytyväisyyskyselyistä vuosilta 2012, 2014 ja 2016.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 363 Asiakastyytyväisyyskysely Helsingin yliopiston yliopistollisen eläinsairaalan palveluista 2012 HEL 2012-016051 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenvedossa käytetyt Saattohoidon arviointilomakkeet on jaettu yksiköissä Kouvolassa ja Eksoten alueella. Lomakkeita on jaettu omaisille vuosina 2009 2010 ja yhdistykselle

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme!

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme! Hyvä Asiakkaamme! LIITE 1 Mielipiteenne on meille tärkeä. Kertokaa meille, mitä mieltä olette palvelustamme ja ravintolastamme. Vastausten perusteella haluamme kehittää ja parantaa toimintaamme. Lomakkeen

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen Sivu 1 / 9 TAUSTATIEDOT 1. Minä olen asiakas omainen/lähnen Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/lähnen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. 2. Ikä 0-17 vuotta 18 64

Lisätiedot

yrittäjän työterveyshuolto

yrittäjän työterveyshuolto yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla

Lisätiedot

Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa.

Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Vuoden 2017 asiakastyytyväisyyskysely tehtiin lokakuussa ja siihen vastasi yhteensä 51 asiakasta. Aurinkoisen asiakkaista suurin osa on mielenterveyskuntoutujia, itsenäistymisvaiheessa

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely Kotihoito 2009

Asiakastyytyväisyyskysely Kotihoito 2009 Asiakastyytyväisyyskysely Kotihoito 2009 Outi Majanen Suunnittelija, vanhuspalvelut 10.6.2009 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kyselyn toteutus... 3 3. Vastaajien taustatiedot... 3 4. Kyselyn tulosten

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100

Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100 EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2016 Päivämäärä: 2016-10-03 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

Yleinen asiakastyytyväisyys laajakaistapalveluihin loivassa nousussa

Yleinen asiakastyytyväisyys laajakaistapalveluihin loivassa nousussa EPSI Rating Laajakaista 2016 Päivämäärä: 31-10-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569 1921

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Aluekoordinaattori Anne Heikkilä Etelä- Kymenlaakso anne.heikkila@kotka.fi 13.9.2011 pro gradu tutkimus aiheesta Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut

Vanhus- ja vammaispalvelut Jyväskylän kaupunki Vanhus- ja vammaispalvelut Vanhuspalveluiden asiakas- ja omaiskyselyt, kooste tuloksista 2012 Taustaa Vanhus- ja vammaispalveluissa toteutetaan kahden vuoden välein asiakas- ja omaiskyselyitä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin Palvelunlaatukysely: Kokoelmapalvelut Kokoelmapalvelujen tärkeys Palvelunlaatukyselyssä toimintojen tärkeyttä mitattiin arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen nuorisotyönpäivät 29.9.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Palvelulaatukysely: Henkilökunta

Palvelulaatukysely: Henkilökunta Palvelulaatukysely: Henkilökunta Henkilökunnan tärkeys Eri muuttujien tärkeyttä mitattiin palvelunlaatukyselyssä arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016 Asiakastyytyväisyyskyselyt 2016 Hyvinvointitoimialalla on käytössä yhteneväinen asiakastyytyväisyyskyselylomake, jossa on kaikille yhteiset tausta- ja peruskysymykset ja näiden lisäksi yksiköillä on mahdollisuus

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely

Tyytyväisyyskysely Tyytyväisyyskysely 2012-2013 TYYTYVÄISYYSKYSELY Salon Vilpas Koripallo ry:n junioritoiminnan tyytyväisyyskysely toteutettiin syksyllä 2016. Tyytyväisyyskyselyllä haluttiin selvittää, miten seuran laatukäsikirjaan

Lisätiedot

Yksityisasiakkaat yritysasiakkaita tyytyväisempiä

Yksityisasiakkaat yritysasiakkaita tyytyväisempiä EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2018 Päivämäärä: 01-10-2018 Lisätiedot: Heidi Laitinen, Maajohtaja EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 406 8796 Sähköposti: heidi.laitinen@epsi-finland.org Yksityisasiakkaat

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS 13.6.2018 13.6.2018 Salla Sainio Tiedonkeruun tapa Millaista tietoa tuottaa Määräajoin tehtävät väestökyselyt Yleisellä tasolla olevaa tietoa

Lisätiedot

Kuntaliiton asiakaskysely 2012

Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Kuntaliiton asiakaskysely 2012 Tuloksia vuoden 2012 kyselystä ja vertailutietoa vuoden 2011 kyselyn tuloksista Marraskuu 2011 tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom KUNTALIITON ASIAKASKYSELY 2012 KENELLE?

Lisätiedot

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Liminka Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Alkusanat Tämä esitys on laadittu tulosten esittelyä varten. Tässä esityksessä tuloksista esitetään pääkohdat, sekä asiantuntijan kommentit. Virallinen tulosraportti

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen Tavoitteet vuoteen 2021 mennessä Potilas- ja asiakasturvallisuus näkyy rakenteissa ja käytännön toiminnassa.

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Pankkialan tyytyväisyys ollut viime vuosina hienoisessa nousussa. EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2017

Pankkialan tyytyväisyys ollut viime vuosina hienoisessa nousussa. EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2017 EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2017 Päivämäärä: 02-10-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden

tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden 1 Nuorten 18-25-vuotiaiden tulottomien toimeentulotukiasiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus 18.1.2011 Saila Lähteenmäki Ohjaajaj Sosiaalinen- ja taloudellinen tuki Asiakkuuden vireilletulo/ajanvaraus

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä

Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä Raportti 1 (13) Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä Vastaajien perustiedot Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten pudasjärveläiset käyttävät sähköisiä palveluita ja mitä palveluita

Lisätiedot

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 1 Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Marja Riikonen Assistentti, Keski-Suomen ELY-keskus 5.6.2018 Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 Keväällä 2018 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Palvelunlaatukysely: Tamcat-tietokanta ja kirjojen löytäminen hyllystä

Palvelunlaatukysely: Tamcat-tietokanta ja kirjojen löytäminen hyllystä Palvelunlaatukysely: Tamcat-tietokanta ja kirjojen löytäminen hyllystä Tamcat-tietokannan tärkeys Palvelunlaatukyselyssä toimintojen tärkeyttä mitattiin arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon,

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä

Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä Kokemuksia sähköisestä lääkemääräyksestä TERVE-SOS 2011 Johanna Andersson 23.5.2011 Medi-IT Oy Heikinkatu 7, 48100 Kotka Puh. 05-211 1888 Fax. 05-220 5919 www.medi-it.fi 1 Potilasohje Tiedot toimitetusta

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 lla kuntapäättäjät tyytyväisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muut suomalaiset kuntapäättäjät. Kaksi viidestä päättäjästä somettaa. Pohjoispohjanmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely 20.10.

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely 20.10. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT ELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely..-..4 (PTTK) Kyselynkki yhteistoiminta-alueen kuntien etusivulla Mediassa uutisointia

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi

Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Vastaajia koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta saatiin 2196, vastauksia saatiin kaikista alueen kunnista. 47% vastaajista oli 1 tai 2 alaikäistä lasta. Perheitä joissa

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 Keskisuomalaisten kuntapäättäjien myönteisyys tiedostusvälineisiin kasvanut. Puolet päättäjästä somettaa. Keskisuomalaiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytyväisempiä sekä paikallisen

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013

MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013 MTL-Barometri 2Q/2013 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 24.6.2013 MTL-Barometri Q2/2013 Tutkimusajanjakso 21.5. 10.6.2013 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 424 Suomen suurinta

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely. Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely 218 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Perusopetus alakoulut (N=182) Kuinka hyvin ao. väitteet vastaavat mielikuvaasi/ mielipidettäsi? HENKILÖKUNTA ON AMMATTITAITOISTA KÄYTÖSSÄ

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki OnlineTutkimus Oy Tutkimusraportti_ Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki Päiväys: 29.2.2012 Vesa Kause vesa.kause@onlinetutkimus.fi 09 221 2424 www.onlinetutkimus.fi OnlineTutkimus

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017) 0..08 Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (07) Jäteyhtiö Jätekukko teki syksyllä 07 asiakastyytyväisyyskyselyjä, joista saatuja tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä jätehuollon

Lisätiedot