Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP"

Transkriptio

1

2 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa Kaikki asuivat kotona, ainoa apu oli siivoukseen liittyvää, toisella sen hoito ystävätär/lasten lapset, toisella oli palkattu siivousapu

3 Hyvä elämä / hyvinvointi Koostuu Sosiaalisista kontakteista, ryhmiin osallistumisesta Palvelujen saamisesta samasta paikasta (esim. kauppa, apteekki) samalla hoituu myös sosiaaliset kontaktit Hyvästä muistista, lähteminen on tärkeää Siitä, että palvelut ovat lähellä Itsestä huolehtimisesta (vastuunotto omasta hyvinvoinnista), itse oman sairautensa paras asiantuntija Huolta aiheutti Liikkumisen vaikeus apuvälineiden kanssa (esim. citybussi) Hoitajien, henkilökunnan vaihtuvuus Hoidon porrastus (laadun huononeminen)

4 Valinnan vapaus Terveysaseman valinta koettiin hyväksi, valitaan sen vuoksi että se on lähellä Valinnan vapauden lisääntyminen myös hoitohenkilökunnan valintaan

5 Ammattilaisen omaisen lähiverkoston suhde Omaishoito, asioinnin opettelu vie aikaa Ikäihmisen jakavat ryhmissä kokemuksia ja vaihtavat tietoa esim. apuvälineistä Aktiivi ikäihminen käy jakamassa tietoa ja kokemuksia myös muissa ryhmissä, auttaa ystävätärtään Kotona asumisen merkitys korostuu Kotona joko palkattu siivousapu, tai sukulaiset auttavat Lähikaupassa asiointi tärkeää, kauppias myös huomaa, jos ei käy Lapset jo iäkkäitä, tai iäkäs lapsi on sairas ja hänestä huolehditaan, yhteyttä pidetään puhelimitse

6 Terveystietojen käsittely Oma lääkäri / hoitaja turvaisi tiedon kulun paremmin Menee aikaa, kun niiden pitää aina lukea kaikki ja jos ei lue on vaarana hoitovirhe -- > henkilökunnalla keskeiset tiedot selkeästi esillä Erikoisalojen terveysaseman konsultointi hidastaa hoitoa -- > asiakas ei itse tiedän, milloin hoito etenee odottamista Tietojen liikkuvuus

7 Toiveena on Oma lääkäri / hoitaja, joka tietää ja tuntee (syntyy luottamuksellinen suhde), voi valita itse Peruspalvelut samasta paikasta Että pystyy asumaan kotona mahdollisimman pitkään Ikäihmisten neuvola ( esim. kiertävä bussi) Apuvälineitä ja tietoa niistä lisää Purkit, pussit yms. tuottavat vaikeuksia ( käyttäjälähtöinen suunnittelu / apuvälineet) Enemmän tietoa palveluista Yhteiskunnan vastuu ikäihmisten palveluiden turvaamisessa

8 Jatkossa Syvennetään edellä olleita Myös, miten asiakaslähtöisyyden pitäisi näkyä palveluissa? Miten teknologia voi auttaa (asiointi, yhteydenpito omaisiin) Konkreettisempi kysymysten asettelu Keskustelun eteenpäin vieminen kaikkien ääni kuuluviin

9

10 Tausta 13 haastateltavaa, sekä miehiä että naisia Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa Lähes kaikki asuivat kotona Yksi asuu palveluasunnossa, jossa toimi kuitenkin omatoimisesti Hyväkuntoisia ikäihmisiä, ei juurikaan apuun liittyviä tarpeita

11 Hyvä elämä / hyvinvointi Koostuu Terveydestä Hyvistä ihmissuhteista Kodista Sitä, että pääsee liikkumaan Huolta aiheutti Liikkuminen, ei suoria kuljetusyhteyksiä ryhmiin/ virkkeisiin linja autojen vaihtaminen hankalaa rollaattorin kanssa, muutoin bussiliikenne olisi hyvä

12 Palvelut Sivuapteekki, useampi käynti saman lääkkeen vuoksi, mietitytti Osalla kokemuksia, että terveysasemalla pääsy vaikeaa puhelimella, osalla hyvät kokemukset pääasiassa mennään aamulla paikan päälle varaamaan aika Tietoa palveluista saadaan paljon esim. ryhmien kautta, mutta jos tietoa pitäisi jostain tietystä asiasta, niin ei tiedetä, mistä sitä voisi etsiä Tiedon liikkuminen tervesaseman sisällä ontuu, jatkohoitoohjeistuksen turvaaminen Hoitohenkilökunta ammattitaitoista, vaihtuvuus ei vaikuttanut asiointiin

13 Terveystietojen käsittely Hoitohenkilökunnalla kaikki tiedot koneella Laboratoriotulokset saa itselle printtinä, koetaan hyväksi

14 Ammattilaisen omaisen lähiverkoston suhde Omaishoidon kokemuksia itsellä Jakavat ryhmissä kokemuksia ja vaihtavat tietoa Apua saatavilla asukastuvalta, hintojen nousu ja palveluiden (ruoka ja ompelupalvelu) loppuminen huolestuttavat Samassa talossa asuvat ystävät pitävät huolen, tulee soitto jos ei ole näkynyt Lapset töissä, eläkkeellä olevat lapset auttavat ( omaishoito )

15 Toiveena on ISO talo, jossa on sosiaali ja terveyspalvelu Linja auto kyydit apuvälineillä liikkuville ikäihmisille ilmaiseksi ( vrt lasten vaunut ) turvallisuus ja käyttäjälähtöisyys Tietoa olemassa olevista palveluista kotiin, esim. neuvontapalvelut ( vrt. joka kodin jäteopas) Enemmän tietoa palveluista

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

TERVETULOA KOTIKAAREEN

TERVETULOA KOTIKAAREEN TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely TUUSNIEMEN KUNTA 1 (5), 71200 TUUSNIEMI Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5)

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5) 1(5) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Puoliso Tytär/Poika

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN Tietoa ikäihmisten tavalliseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakeutumisesta Tavallinen palveluasuminen sijaitsee Kaavilla palvelukeskuksen

Lisätiedot

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia 1. Sukupuoli Mies 4 12% Nainen 29 88% 2. Ikäsi 18-40 8 24% 41-65 24 73% yli 65 1 3% 3. Oletko Opiskelija 1 3% Kokopäivätyössä 21 64% Osapäivätyössä 2 6% Työtön

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3. IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille 20.3.2019 Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Anu Olkkonen-Nikula ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt

Lisätiedot

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen RISTO-HANKE Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen HANKESUUNNITELMAN TAVOITE Yli 65-vuotiaiden suun terveyden edistäminen ja sairauksien

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Sivu 1/5 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta uusien palveluiden

Lisätiedot

Palveluesimies Tuula Holja

Palveluesimies Tuula Holja Palveluesimies Tuula Holja 11062014 elämisen taito on vaikea oppia, he eivät ole sairaita vaan pelkästään vanhoja. He tuntevat itsensä usein melko hyödyttömiksi olennoiksi ja hyödyksi oleminen on sentään

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015

HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 HOITO- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASKYSELY 2015 Asiakaskysely toteutettu marraskuussa 2015 Asiakaskyselyn vastausvaihtoehdot 5 = erinomainen 4 = erittäin hyvä 3 = hyvä 2 = kohtalainen 1 = huono Tulosten

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET Leila Mukkala projektipäällikkö / Ikäihminen toimijana hanke 6.11.2014 GERIATRIN ETÄKONSULTAATIOPALVELUT Tavoitteena Geriatrian erikoislääkärinpalvelut

Lisätiedot

Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta

Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta Marjo Outila ja Pilvikki Lantela, Lapin yliopisto Toimiva Kotihoito Lappiin -hankkeen tulosseminaari 4.9.2018 Tiedonkeruu Tavoite

Lisätiedot

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari 27.4.2017 Maarit Hoppula Vs. johtava hoitaja/fm/oda-projektipäällikkö Minustako omaishoitaja? Kohderyhmä: Yli 65-vuotiasta läheistään hoitavan henkilön

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus saapunut: HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti ( eläkeläinen) Koulutus Perhesuhteet avioliitossa asumuserossa/erillään

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo 1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku Kansalaisen sähköinen omahoitopolku - Tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen Terveydenhuollon Atk-päivät 20.-21.5.2014, Jyväskylä Projektipäällikkö Anu Suurnäkki 21.5.2014 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton.

Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuuden hyvinvointi- ja terveystarkastukseen. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvä omaishoitaja Porvoon kaupunki tarjoaa omaishoitajille mahdollisuud hyvinvointi- ja terveystarkastukse. Tarkastus on omaishoitajalle maksuton. Hyvinvointi- ja terveystarkastuks tavoittea on terveyd

Lisätiedot

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Anna-Liisa Niemelä Erityissuunnittelija, FT Kehittämisen ja toiminnan

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus kasvaa Palveluvaaka.fi avuksi

Asiakkaan valinnanvapaus kasvaa Palveluvaaka.fi avuksi Asiakkaan valinnanvapaus kasvaa Palveluvaaka.fi avuksi 1 Lyhyesti seuraavista aiheista Terveydenhuoltolaki lisää asiakkaiden ja potilaiden valinnanvapautta Palveluvaaka.fi ja sen ideologinen perusta 2

Lisätiedot

Hoito- ja huolenpitoasuminen

Hoito- ja huolenpitoasuminen omvårdnad gävle FINSKA/SUOMALAINEN Vård- och omsorgsboende Hoito- ja huolenpitoasuminen Kuka voi saada hoito- ja huolenpitoasumisen? Hoito- ja huolenpitoasuminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun tarve valvonnasta

Lisätiedot

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä Tukevasti kotona Iäkkäiden suun terveydenhuollon palvelujen nivominen kiinteäksi osaksi muita iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluita sekä erityisasiantuntemuksen

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain nojalla voidaan kuljetuspalvelua ja siihen liittyvää saattajapalvelua järjestää henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/Lapset, kehitysvammaiset Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/Lapset, kehitysvammaiset Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely TUUSNIEMEN KUNTA 1 (6), 71200 TUUSNIEMI Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta FIKSUJA Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta 1 Fiksut kysymykset on tarkoitettu sinulle, joka olet ikäihminen ja käytät lääkkeitä. Ikääntyessä on yhä yleisempää tarvita lääkkeitä. Joidenkin kohdalla

Lisätiedot

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 29.1.2019, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja (I&O kärkihankkeen muutosagentti ad

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti 1.11.2017 1 Taustatieto pilotille Tarve kokeilulle: asiakas huolestunut ja turvaton kotona,

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo LIITE 6 1(2) Taulukko 2. Aloitusvaiheen tulosten keskiarvot ja keskihajonnat. TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo keskihajonta Henkilökunnan riittävyys 32 2,99 6,75 Henkilökuntaa on riittävästi 32

Lisätiedot

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Kehittäjäasiakastoiminta i t i i t Sosiaali ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien l osallistumista i t palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Velvoitteet vanhustyössä Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto pulmien. selvittäjänä

Kouluterveydenhuolto pulmien. selvittäjänä Kouluterveydenhuolto pulmien Elina Hermanson selvittäjänä LT, lastent el, nuorisolääkäri Ylilääkäri / Hgin koulu ja opiskeluterveydenhuolto 25.10.13 25.9.2013 Kouluterveydenhuolto nykyään Ainon tarina

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy ARCTIC CONNECT OY LIIKETOIMINTA ARCTIC CLOUD PILVIPALVELUT Monipistepalvelut (siltapalvelut) Videotunneli.com tunnelointipalvelut

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A

Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A Kirurgian vuodeosasto 4 / Pääty A Osasto sijaitsee sairaalan 4. kerroksessa. Osastolla hoidetaan gastroenterologian, urologian, korva-, nenä- ja kurkkutautien

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot