Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014"

Transkriptio

1 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Yhteenveto tuloksista Hannele Kähkönen Anne Tuovinen Lokakuussa 2014 toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Palvelujen laatua arvioitiin asteikolla 1 4 (huono erittäin hyvä) seitsemän eri aihealueen osalta. Samalla oli mahdollisuus antaa myös vapaamuotoista palautetta, kritiikkiä ja kehittämisehdotuksia. Lomakkeita jaettiin mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaille terveyskeskuksella ja sosiaalitoimistossa yhteensä viitisenkymmentä, ja niitä palautui 31 kpl. Useissa vastauksissa palvelut koettiin kokonaisuudessaan erittäin hyvinä tai vähintäänkin hyvinä. Merkille pantavaa on, että työntekijöitten ammattitaito ja vuorovaikutustaidot arvioitiin vähintään hyvätasoiseksi, useimmiten erittäin hyväksi. Myös työntekijöitten osoittama käytös (arvostus, ystävällisyys ja kohteliaisuus) arvioitiin useimmiten vähintään hyväksi tai erittäin hyväksi; ei kertaakaan huonoksi. Kritiikkiä asiakkailta tuli mm. odotustilojen sijainnista etenkin terveyskeskuksen puolella. Osa vastaajista oli vain kohtalaisen tyytyväinen työntekijän tavoitettavuuteen, mutta tässä oli suurta vaihtelua vastaajien kesken. Joissakin tapauksissa, etenkin sosiaalipalvelujen puolella, asiakkaan kokemus oli, ettei omaisia ollut huomioitu tarpeeksi hoidon suunnittelussa tai sen aikana. Omaisten huomiointi on luonnollisesti vaikeampaa, jos asiakkaan tilanteen kartoittamiseen on käytössä vähemmän aikaa, ja joudutaan ajanpuutteen takia keskittymään vain asiakkaan omiin pulmiin. Myös lääkäripalvelujen saatavuuden jotkut vastaajat olivat kokeneet huonona, mutta toisaalta useimmat kokivat sen vähintään hyvänä. Vastausten laskennalliset keskiarvot näkyvät oheisessa taulukossa terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen osalta eriteltyinä. Tulosten kokonaiskeskiarvo ja vastausarvojen vaihteluväli ovat omissa sarakkeissaan. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2014 Ilomantsin psykiatrinen avohoito ja päihdepalvelut Vastauksia: Arviot: 1 (huono) 4 (erittäin hyvä) TULOKSET 1

2 Yhteydenotto työtekijään Kuinka helposti saatte yhteyden työntekijään? Odotusaika Pääsittekö yhteydenoton jälkeen riittävän nopeasti ensimmäiselle ajalle? Työntekijän käytös Teitä kohtaan Työntekijän osoittama arvostus, ystävällisyys ja kohteliaisuus Teitä kohtaan. Työntekijän ammattitaito Työntekijän valmiudet suunnitella hoitoanne. Työntekijän valmiudet tukea teitä ongelmassanne. Omaiset, muut läheiset Miten omaisenne/läheisenne on otettu huomioon hoitonne suunnittelussa ja sen aikana? Vuorovaikutus Työntekijän kyky kuunnella ja osoittaa kiinnostusta. Terveys - keskus Sos.toimi YHT Vaihteluväli 3, 3,33 3, ,6 2,92 3, ,42 3, ,78 3,08 3, ,27 2, 2, ,89 3,4 3, Toimitilat Viihtyisyys. Odotustilan sijainti. Lääkäripalvelut Oletteko saanut tarpeenne mukaiset lääkäripalvelut 2,83 3,08 2,9 1-4 a) terveyskeskuksessa 3,13 2,8 2, b) erikoissairaanhoidossa ( psykiatrian poliklinikalla, sairaalassa). 3,13 3,27 3,

3 Vapaamuotoinen palaute Ruusut ja risut? Miten kunnan järjestämiä mielenterveys- ja päihdepalveluja pitäisi kehittää? Palvelu on ollut asiallista, ystävällistä, olen tyytyväinen. Kiitos! palvelut säilytettävä huone pimeähkö Tietokonejärjestelmät tökkii. On meitä monta soutajaa, jotka oottaa noutajaa, jos ei olis hoitajaa, ei olis ketään voittajaa. Kiitos kaikille, aina reippaita ja hymy herkässä. Miellyttävä asioida. Omalla kohdalla nykyiset riittää. Ei ainakaan siirtää palveluja Joensuuhun. Lapsiperheitä on muuttanut pois viikonloppupäivystyksen siirryttyä Joensuuhun. Liian pitkä matka työpäivän jälkeen Joensuu. Itse olen tyytyväinen! Kiitos! Päihdepalveluihin lisää ammattitaitoisia työntekijöitä. Terveyskeskuksessa pitäisi olla oma paikkansa mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Olen Ilonan asiakas ja asiat hoituu erinomaisesti. Enempi Helppiin maksusitoumuksia. 3

4 LIITE 1: Asiakastyytyväisyyskyselylomake ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2014 Ilomantsin psykiatrinen avohoito ja päihdepalvelut Ympyröikää sopiva vaihtoehto. 1 = huono, 2 = kohtalainen, 3 = hyvä, 4 = erittäin hyvä Yhteydenotto työtekijään Kuinka helposti saatte yhteyden työntekijään? Odotusaika Pääsittekö yhteydenoton jälkeen riittävän nopeasti ensimmäiselle ajalle? Työntekijän käytös Teitä kohtaan Työntekijän osoittama arvostus, ystävällisyys ja kohteliaisuus Teitä kohtaan Työntekijän ammattitaito Työntekijän valmiudet suunnitella hoitoanne. Työntekijän valmiudet tukea teitä ongelmassanne Omaiset, muut läheiset Miten omaisenne/läheisenne on otettu huomioon hoitonne suunnittelussa ja sen aikana? Vuorovaikutus Työntekijän kyky kuunnella ja osoittaa kiinnostusta Toimitilat Viihtyisyys. Odotustilan sijainti Lääkäripalvelut Oletteko saanut tarpeenne mukaiset lääkäripalvelut a) terveyskeskuksessa b) erikoissairaanhoidossa ( psykiatrian poliklinikalla, sairaalassa) Vapaamuotoinen palaute: Ruusut ja risut? Miten kunnan järjestämiä mielenterveys- ja päihdepalveluja pitäisi kehittää? 4

5 Tarvittaessa voitte jatkaa paperin kääntöpuolelle. Kiitos vastauksestanne!

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Yhteiset$miHarit$ 3,8$

Yhteiset$miHarit$ 3,8$ 5,0$ 4,5$ 4,0$ 3,9$ 4,6$ 4,5$ Yhteiset$miHarit$ 3,8$ 4,0$ 4,9$ 3,5$ 3,0$ 2,5$ 2,0$ 1,5$ 1,0$ 0,5$ 0,0$ 1.$PUHELINYHTEYDEN$ SAAMINEN:$Kuinka$helposG$ saihe$yhteyden$neuvolaan?$ 2.$PUHELUUN$VASTANNEEN$ HENKILÖKUNNAN$KÄYTÖS:$

Lisätiedot

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta

Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Yhteiset#miEarit# KAINUU#(N=106\118)# Neuvola:#Kajaani,#Keskusneuvola#(N=36\39)# Neuvola:#Kajaani,#LehDkankaan#neuvola#(N=19\22)# KAINUU (N= )

Yhteiset#miEarit# KAINUU#(N=106\118)# Neuvola:#Kajaani,#Keskusneuvola#(N=36\39)# Neuvola:#Kajaani,#LehDkankaan#neuvola#(N=19\22)# KAINUU (N= ) Yhteiset#miEarit# 4,6$ 4,4$ 4,0$ 4,8$ 1.#PUHELINYHTEYDEN# SAAMINEN:#Kuinka#helposD# saiee#yhteyden#an?## 2.#PUHELUUN#VASTANNEEN# HENKILÖKUNNAN#KÄYTÖS:# Vastaajan#osoiEama#arvostus,# ystävällisyys#ja#kohteliaisuus##

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

Avo- ja asumispalvelut

Avo- ja asumispalvelut Avo- ja asumispalvelut 23.10. 5.11.2017 29.11.2017 1 Asiakaspalautekysely 2017 Kyselyn ajankohta oli 23.10. 5.11.2017 Mukana avopalvelujen kolme palvelulinjaa Tampereelta ja Orivedeltä Lasten, nuorten

Lisätiedot

Yhteiset#miEarit# 3,8$

Yhteiset#miEarit# 3,8$ 5,0# 4,5# 4,1$ Yhteiset#miEarit# 3,8$ 4,2$ 4,7$ 3,5# 2,5# 1,5# 0,5# 1.#PUHELINYHTEYDEN#SAAMINEN:# Kuinka#helposD#saiEe#yhteyden# an?## 2.#PUHELUUN#VASTANNEEN# HENKILÖKUNNAN#KÄYTÖS:# Vastaajan#osoiEama#arvostus,#

Lisätiedot

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016

Terveyspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyt Silmätautien poliklinikka (asiakas/potilas n=61, omainen/läheinen n=18) Kyselyn ajankohta 2016 Asiakastyytyväisyyskyselyt 2016 Hyvinvointitoimialalla on käytössä yhteneväinen asiakastyytyväisyyskyselylomake, jossa on kaikille yhteiset tausta- ja peruskysymykset ja näiden lisäksi yksiköillä on mahdollisuus

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

Yhteiset'mi)arit' 3,7$ AMMATTITAITO:$Kyky$ ongelmienne$ tunnistamiseen$sekä$ saamienne$ohjeiden$selkeys$ ja$riihävyys$$

Yhteiset'mi)arit' 3,7$ AMMATTITAITO:$Kyky$ ongelmienne$ tunnistamiseen$sekä$ saamienne$ohjeiden$selkeys$ ja$riihävyys$$ 5,0$ 4,5$ 4,0$ 3,5$ 3,0$ 2,5$ 2,0$ 1,5$ 1,0$ 0,5$ 0,0$ 3,8$ 4,4$ 1.$PUHELINYHTEYDEN$ 2.$PUHELUUN$VASTANNEEN$ 3.$PUHELUUN$VASTANNEEN$ SAAMINEN:$Kuinka$helposG$ HENKILÖKUNNAN$KÄYTÖS:$ HENKILÖKUNNAN$ saihe$yhteyden$neuvolaan?$$

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Yhteiset#miEarit# 4,1$ AMMATTITAITO:#Kyky# ongelmienne#tunnistamiseen# sekä#saamienne#ohjeiden#selkeys# ja#riieävyys##

Yhteiset#miEarit# 4,1$ AMMATTITAITO:#Kyky# ongelmienne#tunnistamiseen# sekä#saamienne#ohjeiden#selkeys# ja#riieävyys## 5,0# 4,1$ 1.#PUHELINYHTEYDEN# SAAMINEN:#Kuinka#helposD# saiee#yhteyden#an?## 4,6$ 2.#PUHELUUN#VASTANNEEN# HENKILÖKUNNAN#KÄYTÖS:# Vastaajan#osoiEama#arvostus,# ystävällisyys#ja#kohteliaisuus## 4,5$ Yhteiset#miEarit#

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA FINSOTE 2018- KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA Asiakkaat ja Sote-seminaari Anna-Mari Aalto Tutkimuspäällikkö, THL 25.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI VÄESTÖN KOKEMUKSILLA PALVELUJÄREJSTELMÄSTÄ

Lisätiedot

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012

Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Tulokset Aidosti asiakaslähtöiset avopalvelut Katriina Piironen Avopalvelujen hallinto 4.12.2012 Avopalvelujen asiakaskysely 29.10.-11.11.2012 Tampereen sosiaali-

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ritva Lundbom ikäihmisten palvelulinjajohtaja ritva.lundbom@karviainen.fi 20.4.2011 Ikäihmisten palvelulinjan asiakastyytyväisyys kyselyn tulokset 12/2010

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2012 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia

Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia Kymen Sotekuntayhtymän valmistelu Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia 29.01.2018 Kyselyn taustat Kymenlaaksolaisille järjestettiin avoin kysely otakantaa.fi-palvelussa 14.12.2017-4.1.2018. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn touko-kesäkuussa 2015. Vastauksia kertyi yhteensä 43 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn touko-kesäkuussa 2015. Vastauksia kertyi yhteensä 43 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2015 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn touko-kesäkuussa 2015. Vastauksia kertyi yhteensä 43 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

4,44 Yhteistyön sujuvuus

4,44 Yhteistyön sujuvuus Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmikuussa 2015. Vastauksia kertyi yhteensä 91 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen tuloksista. Tulosten

Lisätiedot

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Vammais-, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut ja kotiin annettavat palvelut Hämeenlinnan kaupunki 14.1.2016 Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1.

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä

IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Tiivistelmä IKÄIHMISTEN LINJAN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Tiivistelmä TIIVISTELMÄ 2 (27) 18.5.2015 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN IKÄIHMISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 201 Asiakastyytyväisyyskyselyssä annettujen

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala

Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala Potilashoidon vuosikertomus 2015 Turunmaan sairaala Turunmaan sairaala (TMS) Sairaala on toiminut sairaanhoitopiirin liikelaitoksena vuoden 2006 alusta alkaen. Se tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluita

Lisätiedot

Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka (n=asiakas/potilas n=72, omainen/läheinen n=13 Kyselyn ajankohta 2015

Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka (n=asiakas/potilas n=72, omainen/läheinen n=13 Kyselyn ajankohta 2015 Asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Hyvinvointitoimialalla on käytössä yhteneväinen asiakastyytyväisyyskyselylomake, jossa on kaikille samat tausta- ja peruskysymykset ja näiden lisäksi yksiköillä on mahdollisuus

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2019 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 3.- 17.3.2019 Kysely saavutti 89 vastaanottajaa, joista 51 vastasi ja vastausprosentti oli 57

Lisätiedot

Yhteiset#miEarit# 3,9$ 16.#TOIMITILOJEN# VIIHTYISYYS:#Sisustus#ja# Dlojen#toimivuus##

Yhteiset#miEarit# 3,9$ 16.#TOIMITILOJEN# VIIHTYISYYS:#Sisustus#ja# Dlojen#toimivuus## 5,0# 4,1$ 4,8$ 1.#PUHELINYHTEYDEN# 2.#PUHELUUN#VASTANNEEN# 3.#PUHELUUN#VASTANNEEN# SAAMINEN:#Kuinka#helposD# HENKILÖKUNNAN#KÄYTÖS:# HENKILÖKUNNAN# saiee#yhteyden#an?## Vastaajan#osoiEama# arvostus,#ystävällisyys#ja#

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Tulosten esittely Tuomas Jalava 7.12.2015 Sivu 1 FCG:n tutkimustoiminta Tuotamme tietoa johtamisen tueksi. Lähtökohtana on asiakkaan tiedontarve sekä tulosten

Lisätiedot

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY ASIAKASPALAUTEKYSELY VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUISTA Hyvä taksin tai invataksin käyttäjä, Hämeenlinnan kaupunki, Janakkalan ja Hattulan kunnat sekä Kanta-Hämeen Aluetaksi selvittävät asiakkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenvedossa käytetyt Saattohoidon arviointilomakkeet on jaettu yksiköissä Kouvolassa ja Eksoten alueella. Lomakkeita on jaettu omaisille vuosina 2009 2010 ja yhdistykselle

Lisätiedot

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei! SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely

Asiakastyytyväisyyskysely Asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuu 2017 Kyselyyn vastasi 616 henkilöä. Kiitos vastauksista. TAUSTATIETOJA Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn maaliskuussa 2017. Linkki kyselyyn oli nettisivuillamme

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Turvallisuusverkoston kokous 7.4.2014 17.4.2014 1 THL toteutti Hankkeen toimikausi 17.4.2013 16.4.2014 Asiantuntijaverkosto THL, STM, ESAVI,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely 2014 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen asiakastyytyväisyyttä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina elokuussa 2015. Vastaajille tarjottiin mahdollisuutta vastata kyselyyn

Lisätiedot

Käyttäjät virtuaalitilassa Kommentteja ja kokemuksia, tulosten esittely

Käyttäjät virtuaalitilassa Kommentteja ja kokemuksia, tulosten esittely Käyttäjät virtuaalitilassa Kommentteja ja kokemuksia, tulosten esittely Aallon harjalla näyttöön perustuva suunnittelu FRAMI 15. 16.3.2011 Tiina Yli-Karhu, EPSHP, projektipäällikkö Helinä Kotilainen, THL,

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut

Vanhus- ja vammaispalvelut Jyväskylän kaupunki Vanhus- ja vammaispalvelut Vanhuspalveluiden asiakas- ja omaiskyselyt, kooste tuloksista 2012 Taustaa Vanhus- ja vammaispalveluissa toteutetaan kahden vuoden välein asiakas- ja omaiskyselyitä

Lisätiedot

Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset

Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset Päivystys- ja keskittämisasetuksen aiheuttamat muutokset Jorma Penttinen, JYL 9.5.2018 1 1. Hoidon keskittämisasetus 2. Päivystysasetus 3. SOTE 18 maakuntaa? Golden hour 1. Vaikea vamma (kolarit) 2. Vaikea

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluissa on toteutettu vanhuspalvelulain 6 :ään perustuen palvelujen laatukyselyt kevään ja kesän 2014 aikana. Kyselyjen tarkoituksen on ollut selvittää

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin www-sivujen käyttäjäkysely 2015

Nurmeksen kaupungin www-sivujen käyttäjäkysely 2015 1 (8) Nurmeksen kaupungin www-sivujen käyttäjäkysely 2015 1. Kuinka usein käyt kaupunkimme www-sivuilla? 2. Mitä kautta päädyit verkkosivuillemme? 2 (8) Avoimet vastaukset: Toisella sivulla sijaitsevan

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN Liite, Peruspalvelulautakunta 6.9.2011 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos, Kotihoidon ja palveluasumisen tulosalue ASIAKASKYSELYN 2010 TULOKSET, PALVELUASUMINEN

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Tulos- ja palautetilaisuus Lahdessa 24.3.2014 24.3.2014 1 THL toteutti Hankkeen toimikausi 17.4.2013 16.4.2014 Asiantuntijaverkosto THL,

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset YKSILÖTUTKAN YHTEENVETOA FIRMA OY 15.2.2019 Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com Yksilötutkan yhteenvetoraportti voidaan ladata yrityskohtaisen käyttäjälinkin kautta. Kuvassa 1 on yhteenveto

Lisätiedot

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY 15.9. 31.10.2015 TAUSTAA Vanhuspalvelulaissa (2013) ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa laatusuosituksissa (2013, 2008) korostetaan, että eri palveluissa

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta

Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2015 Terveyspalvelujen summamuuttuja

Lisätiedot

Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely

Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely Kainuun maakunta - kuntayhtymä Yhteisten palvelujen asiakastyytyväisyyskysely Timo Leinonen Minna Leinonen 15.12.2006 JOHDANTO Kainuun maakunnan yhteisten palvelujen vuosisuunnitelmassa vuodelle 2006 oli

Lisätiedot

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Maaliskuu 2013 16.3.2013 Kyselyn toteutus 28.2.2013 lähetys sähköpostilinkkinä omaisille, yhteensä 76 henkilölle Anonyymit vastaukset 15.3.2013 vastausaika

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 1 (8) Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 2 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen

Lisätiedot

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA Yhteenveto perustuu valmennuksen alku- ja loppukyselyyn, joka mittaa valmennuksen aikana tapahtuneita muutoksia. Asiakas:

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

A S I A K A S T Y Y T Y V Ä I S Y Y S T U T K I M U S

A S I A K A S T Y Y T Y V Ä I S Y Y S T U T K I M U S Lifelong Learning Mentorit Oy A S I A K A S T Y Y T Y V Ä I S Y Y S T U T K I M U S 1.9.2008 Hoivakoti Esimerkki Kaikki on hyvin, tyytyväinen ja kiitollinen olen kun saa asua näin hyvässä paikassa Tutkimuksen

Lisätiedot

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme!

LIITE 1. Hyvä Asiakkaamme! Hyvä Asiakkaamme! LIITE 1 Mielipiteenne on meille tärkeä. Kertokaa meille, mitä mieltä olette palvelustamme ja ravintolastamme. Vastausten perusteella haluamme kehittää ja parantaa toimintaamme. Lomakkeen

Lisätiedot

Raision kaupunki - Kouluruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu 2016 / Sari Koski, Anne Haapanen

Raision kaupunki - Kouluruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu 2016 / Sari Koski, Anne Haapanen Raision kaupunki - ruokailun asiakastyytyväisyyskysely Toukokuu / Sari Koski, Anne Haapanen Raision kaupunki ruokailun asiakastyytyväisyyskysely Sisältö Johdanto ja taustatiedot Yhteenveto Vertailuaineisto

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla Jari Auronen, KTM 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Pro gradu tutkielma: Työpaikkaväkivalta ja työn lopettamishalut terveydenhuoltoalalla. Tutkimuksen

Lisätiedot

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi KYSELYN YHTEENVETO Aineiston keruu ja analyysi Yhteenvedossa on käytetty Laadukas Saattohoito käsikirjaa koskevia arviointilomakkeita, joiden vastaukset saatiin Muuttolintu ry:n Hyvä päätös elämälle projektissa

Lisätiedot

Matti Kaivosoja. LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria

Matti Kaivosoja. LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria Matti Kaivosoja - Sairaalapäivät 2010 1 Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden asiakastyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden asiakastyytyväisyys 2019 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden asiakastyytyväisyys 2019 2 SISÄLTÖ 1. TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2. TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 2.1 Fyysiset ja aineelliset

Lisätiedot