ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN"

Transkriptio

1 ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1

2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta. Tutkimuksessa selvitettiin Sulkavan kuntalaisten mielipiteitä sosiaali- ja terveyspalveluista Sulkavalla. Tutkimus on toteutettu pääosin internet-kyselynä. Tutkimus toteutettiin Sulkavan internet-sivuilla käyneiden keskuudessa. Lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus vastata vaihtoehtoisesti myös paperilomakkeelle toimipisteessä. Tutkimukseen vastasi kaiken kaikkiaan 136 henkilöä (91 internet-lomakkeelle ja 45 paperilomakkeelle). Tiedonkeruu toteutettiin Tulostuksessa on käytetty T-testiä, joka testaa kunkin taulukoidun taustamuuttujan kohdalla poikkeaako tulos muista vastaajista enemmän kuin mitä satunnaisvaihtelun osuus on 95%:n luotettavuustasolla. Toimeksiantoon sisältyneet kysymykset sekä käytettävissä olevat taustatietokysymykset ovat tämän raportin liitteenä. Tutkimusaineisto säilytetään ja on käytettävissä lisätulostuksiin kahden vuoden ajan raportointipäivästä. 2

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 2/2 Tutkimuksen tulokset on raportoitu atk-taulukoina (erillinen liite) sekä lyhyenä kirjallisena yhteenvetona ja graafisina kuvioina päätuloksista. Avoimeen kysymykseen kertyneet vastaukset on raportoitu listauksena taulukoiden liitteenä. Tämän projektin laatu varmistetaan käsittelemällä kaikkia tutkimukseen liittyviä aineistoja ja syntyneitä tietoja ehdottoman luottamuksellisesti sekä noudattamalla markkinatutkimusalan ISO standardia sekä ESOMARin ja Kansainvälisen Kauppakamarin yhdessä julkaisemia tutkimusalan perussääntöjä. Tutkimuksen toteutuksesta Taloustutkimuksessa vastaa Anne Kosonen p. +358(0) , 3

4 AINEISTON RAKENNE 4

5 Vastaajoukon rakenne Mies 34 Nainen 66 Alle 55 vuotta vuotta 56 Vastaajat = % 5

6 TUTKIMUKSEN PÄÄTULOKSET 6

7 YHTEENVETO TULOKSISTA 1/2 Yli puolet (54 %) kyselyyn vastanneista sanoo ensisijaisesti kysyvänsä tietoa terveyskeskuksen henkilökunnalta Sulkavan terveyspalveluista, kuten esim. lääkäri, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin palveluista. Seuraavaksi useimmin tietoa etsitään Sulkavan kunnan internet-sivuilta, jotka mainitsee yli neljännes vastaajista (27 %). Kymmenes (10 %) vastaajista etsii tietoa paikallislehdistä. Alle 55-vuotiaat käyttävät internet-sivuja tiedon hakemiseen selvästi vanhempia vastaajia useammin. Yli 55-vuotiaat kysyvät puolestaan nuorempia vastaajia useammin terveyskeskuksen henkilökunnalta. Suurin osa vastaajista (70 %) varaa mieluiten ajan kiireettömiin palveluihin puhelimitse. Vajaa viidennes (18 %) käyttää mieluiten internetiä ajan varaamisessa. Paikan päälle menemällä ajan varaa mieluiten 15 % vastaajista. Ajan varaaminen menemällä paikan päälle, korostuu miesten ja yli 55-vuotiaiden keskuudessa. Alle 55-vuotiaat sanovat puolestaan keskimääräistä useammin hyödyntävänsä mieluiten ajanvaraamisessa internetiä. Kyselyyn vastanneista yli puolet (54 %) haluaisi saada palveluita myös sähköisinä, esim. pitää yhteyttä lääkäriin tai hoitajaan tai saada hoito-ohjeita tutkimistulosten vastausten saavuttua. Sähköisiä palveluita haluaisi saada valtaosa alle 55-vuotiaista (78 %). Noin kaksi kolmesta vastaajasta (65 %) käyttäisi terveydenhuollon ajanvarauksella toimivia palveluita mieluiten virka-aikana (klo ). Kaikista vastaajista neljännes (24 %) käyttäisi palveluita todennäköisesti virka-ajan jälkeen (klo ). Palveluiden käyttö virka-ajan jälkeen kiinnostaa hieman enemmän naisia kuin miehiä. Alle 55-vuotiaat vastaajat ovat selvästi vanhempia vastaajia kiinnostuneempia käyttämään palveluita virka-ajan jälkeen (43 % käyttäisi mieluiten virka-ajan jälkeen). Yli 55-vuotiasta valtaosa (80 %) käyttäisi palveluita mieluiten virka-aikana. 7

8 YHTEENVETO TULOKSISTA 2/2 Viidennes (20 %) kaikista vastaajista olisi kiinnostunut osallistumaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasraatiin, jossa käyttäjät kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa yhdessä palveluntuottajan kanssa kehittämään palveluita. Alle 55-vuotiaiden keskuudessa on hieman vanhempia vastaajia enemmän vastaajia, joita raatiin osallistuminen kiinnostaa sekä myös vastaajia, jotka eivät osaa sanoa mielipidettään raatiin osallistumisesta. 8

9 Mistä ensisijaisesti etsitte tietoa Sulkavan terveyspalveluista, kuten esim. lääkäri, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin palveluista? Terveysaseman henkilökunnalta 54 Kunnan internet-sivuilta 27 Paikallislehdistä 10 Ystäviltä, sukulaisilta tai tuttavilta 4 Sosiaalisesta mediasta (esim. twitter, facebook jne.) 1 Kunnan palvelupisteestä 1 Muu 10 En osaa sanoa 5 Vastaajat = % 9

10 Mistä ensisijaisesti etsitte tietoa Sulkavan terveyspalveluista, kuten esim. lääkäri, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin palveluista? Terveysaseman henkilökunnalta Kunnan internet-sivuilta Paikallislehdistä Ystäviltä, sukulaisilta tai tuttavilta Sosiaalisesta mediasta (esim. twitter, facebook jne.) Vastaajat = 136 Kunnan palvelupisteestä Muu En osaa sanoa Kaikki 10 Mies 4 12 Nainen 12 8 Alle 55 vuotta vuotta % 10

11 Miten varaatte mieluiten ajan kiireettömiin palveluihin, kuten esim. lääkärin, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin vastaanotolle? Puhelimitse 70 Sähköisesti internetiä hyödyntäen 18 Menemällä paikan päälle 15 En osaa sanoa 4 Vastaajat = % 11

12 Haluaisitteko saada palveluita myös sähköisinä, esim. yhteydenpito lääkärin tai hoitajaan tai hoito-ohjeita tutkimistulosten vastausten saavuttua? Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki Mies Nainen Alle 55 vuotta vuotta Vastaajat = % 12

13 Käyttäisittekö terveydenhuollon ajanvarauksella toimivia vastaanottopalveluita (esim. lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotto)..? Todennäköisesti vain virka-aikana (8-16) Mieluiten virka-ajan jälkeen (16 18) En osaa sanoa Kaikki Mies Nainen Alle 55 vuotta vuotta Vastaajat = % 13

14 Entä olisitteko kiinnostunut osallistumaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasraatiin, jossa käyttäjät kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa yhdessä palveluntuottajan kanssa kehittämään palveluita? Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki Mies Nainen Alle 55 vuotta vuotta Vastaajat = % 14

15

16 Ikä: Sukupuoli: Mies Nainen 3. Mistä ensisijaisesti etsitte tietoa Sulkavan terveyspalveluista, kuten esim. lääkäri, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin palveluista? Kunnan internet-sivuilta Kunnan palvelupisteestä Paikallislehdistä Sosiaalisesta mediasta (esim. twitter, facebook jne.) Terveysaseman henkilökunnalta Ystäviltä, sukulaisilta tai tuttavilta En osaa sanoa Muu (mikä) 4. Miten varaatte mieluiten ajan kiireettömiin palveluihin, kuten esim. lääkärin, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin vastaanotolle? Puhelimitse Sähköisesti internetiä hyödyntäen Menemällä paikan päälle En osaa sanoa 5. Haluaisitteko saada palveluita myös sähköisinä, esim. yhteydenpito lääkärin tai hoitajaan tai hoito-ohjeita tutkimistulosten vastausten saavuttua? Kyllä Ei En osaa sanoa 6. Käyttäisittekö terveydenhuollon ajanvarauksella toimivia vastaanottopalveluita (esim. lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotto)..? Todennäköisesti vain virka-aikana (8-16) Mieluiten virka-ajan jälkeen (16 18) En osaa sanoa 7. Entä olisitteko kiinnostunut osallistumaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasraatiin, jossa käyttäjät kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa yhdessä palveluntuottajan kanssa kehittämään palveluita? Kyllä Ei En osaa sanoa If true, set '1' to question 'COMPLETE' 8. Lopuksi pyydämme teitä vielä kertomaan mahdolliset toiveenne ja terveisenne Attendolle Sulkavan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Mitä toiveita teillä on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyen?

17 1. Ikä vuotta Hyvä Sulkavan kuntalainen! Toimintaamme kehittääksemme, haluamme kuulla sulkavalaisten toiveita tulevista palveluista. Toivomme teidän vastaavan tähän kyselyyn ja kertovan mielipiteenne Sulkavan sosiaali- ja terveyspalveluista. Tutkimukseen vastaaminen vie ainoastaan joitakin minuutteja. Tutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus Oy. Taloustutkimus noudattaa kansainvälisiä tutkimussääntöjä ja tutkimukseen vastaaminen on täysin luottamuksellista. Kiitokset jo etukäteen! Attendo Oy, Kirsi Pitkälä Tutkimusta koskeviin kysymyksiin vastaavat: Taloustutkimus Oy:ssä tutkimuspäällikkö Anne Kosonen puh , ja Attendo Oy:ssä Johtaja Kirsi Pitkälä puh Aluksi pyydämme teitä merkitsemään muutaman taustatiedon itsestänne. Seuraavaksi kysymme mielipiteitänne sosiaali- ja terveyspalveluista. 2. Sukupuoli 1 Mies 2 Nainen 3. Mistä ensisijaisesti etsitte tietoa Sulkavan terveyspalveluista, kuten esim. lääkäri, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin palveluista? 1 Kunnan internet-sivuilta 2 Kunnan palvelupisteestä 3 Paikallislehdistä 4 Sosiaalisesta mediasta (esim. twitter, facebook jne.) 5 Terveysaseman henkilökunnalta 6 Ystäviltä, sukulaisilta tai tuttavilta 7 Jostakin muualta, mistä? 8 En osaa sanoa 4. Miten varaatte mieluiten ajan kiireettömiin palveluihin, kuten esim. lääkärin, sairaanhoitajan tai hammaslääkärin vastaanotolle? 1 puhelimitse 2 sähköisesti internetiä hyödyntäen 3 menemällä paikan päälle 4 En osaa sanoa 5. Haluaisitteko saada palveluita myös sähköisinä, esim. yhteydenpito lääkärin tai hoitajaan tai hoito-ohjeita tutkimistulosten vastausten saavuttua? 1 kyllä 2 ei 3 En osaa sanoa 6. Käyttäisittekö terveydenhuollon ajanvarauksella toimivia vastaanottopalveluita (esim. lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotto)..? 1 todennäköisesti vain virka-aikana (8-16) 2 mieluiten virka-ajan jälkeen (16 18) 3 En osaa sanoa 7. Entä olisitteko kiinnostunut osallistumaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasraatiin, jossa käyttäjät kokoontuvat 3-4 kertaa vuodessa yhdessä palveluntuottajan kanssa kehittämään palveluita? 1 kyllä 2 ei 3 En osaa sanoa 8. Lopuksi pyydämme teitä vielä kertomaan mahdolliset toiveenne ja terveisenne Attendolle Sulkavan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Mitä toiveita teillä on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyen? Kiitoksia tutkimukseen osallistumisesta! T AK

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto

Lisätiedot

Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus

Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus Suomen Lakimiesliitto ry Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus Helmikuu 201 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen 1 Johdanto 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Lakimiesliitto ry:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän

Lisätiedot

SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen

SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen SUOMEN OPTINEN TOIMIALA SILMÄLASIEN KÄYTTÖTUTKIMUS 04 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 6.9.04 JOHDANTO Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Optisen Toimialan toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index. Limingan Vesihuolto. Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki

WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index. Limingan Vesihuolto. Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index Limingan Vesihuolto Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki 18.8.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tavoitteet 1.2 Tutkimusmenetelmä ja kohderyhmä 1.3

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) KEMIKAALIT. Telebus vko 48 / 2017 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) KEMIKAALIT. Telebus vko 48 / 2017 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) KEMIKAALIT Telebus vko 48 / 07 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS / Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Turvallisuus- ja kemikaaliviraston

Lisätiedot

Neuvontajärjestöt. Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012

Neuvontajärjestöt. Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012 Neuvontajärjestöt Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012 1 Neuvontajärjestöt 2012 Sisältö sivu Tutkimuksen sisältö ja toteutus 3 Aineiston rakenne 4 Tiivistelmä tuloksista 5-6 Tulokset graafisena esityksenä

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 ASIAKASKYSELY ENVERA Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 20.11.2015 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen toteuttaja, kohderyhmä, tavoite ja sisältö Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Envera Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Kalansyöntisuositukset 04.10.2006 Telebus, vkot 38-39 / 2006

Kalansyöntisuositukset 04.10.2006 Telebus, vkot 38-39 / 2006 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Euroopan Unionin

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,

Lisätiedot

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta, Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.

Lisätiedot

KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja

KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja.6.06 SISÄLLYS Yhteenveto tuloksista Tulokset 6 Vastaajien taustatiedot 9 Toteutus

Lisätiedot

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa Taloustutkimus Oy Lokakuu 2012 Anne Kosonen 19.10.2012 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta. Raportti. Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00

Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta. Raportti. Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00 Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta Raportti Julkaisuvapaa 31.3.2014 klo 15.00 Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty Kysely kaupungin viestinnästä Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kaupunkeja tutkimuksessa: Loviisan kokonaisotanta: Vastausprosentti:

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Jyväskylä 22112010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville lääkäreille Perustiedot Valvira ja aluehallintovirastot valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville lääkäreille Perustiedot Valvira ja aluehallintovirastot valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville hammaslääkäreille Perustiedot Valvira ja aluehallintovirastot valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Liitetaulukot selvitykseen 23.5.2017 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Ikäteknologiakeskus selvitti, miten ikäihmiset asioivat internetissä,

Lisätiedot

Evira Silakan käyttö Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen ja Riitta Ristiluoma Syyskuu ja marraskuu

Evira Silakan käyttö Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen ja Riitta Ristiluoma Syyskuu ja marraskuu / Silakan käyttö / Omnibus syys ja joulu 2013 / AK Silakan käyttö Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen ja Riitta Ristiluoma Syyskuu ja marraskuu 2013 8.1.2014 / Silakan käyttö / Omnibus syys ja joulu 2013

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007. Kohderyhmä, otanta- ja tutkimusmenetelmä. Otoksen koko ja painotus

TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007. Kohderyhmä, otanta- ja tutkimusmenetelmä. Otoksen koko ja painotus TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy osana viikottaista Telebus-tutkimusta. Kysymysten aiheena oli mielipiteet sairaanhoitovakuutuksista.

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,

Lisätiedot

Koulutuspoliittinen kysely

Koulutuspoliittinen kysely OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ Koulutuspoliittinen kysely Helmikuu 0 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS / Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007

Finfood Suomen Ruokatieto ry. Jouluruokien syöminen ja ostaminen Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 48, marraskuu 2007 Finfood Suomen Ruokatieto ry Kotitalouksien pt-ostoista päättävät Telebus vko 8, marraskuu 2007 10.12.2007 Kristina Kajaani-Kurki Merja LIntunen Jutta Tuomela Sisällys Tiivistelmä päätuloksista Johdanto

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002

FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1317 Verkkopalvelujen ja tietotekniikan käyttö Tampereella 2002 Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nettikysely 12-22-vuotiaiden nuorten parissa Osaraportti Sini Pekkanen, Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardi Hannele Spring, Otavamedia, Suosikki 4.7.2011 Nuorten tutkimushanke

Lisätiedot

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015 MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS Taustaa tutkimuksen toteutuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lehden tilaajalukijoiden mielipiteitä lehdestä sekä lehdessä

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos Toukokuu 2019 Tavoite Telian valtakunnallisen kyselyn tavoitteena oli selvittää mitä liikuntaa perheiden lapset harrastavat, millainen on vanhempien rooli niissä sekä millaisia haasteita vanhemmat kohtaavat

Lisätiedot

Kansalaiskysely SuomiAreenaan

Kansalaiskysely SuomiAreenaan Kansalaiskysely SuomiAreenaan TUTKIMUSRAPORTTI EK, OAJ, Sivistystyönantajat.6.2019 / Taloustutkimus Oy Yhteenveto tuloksista Yhteenveto Työelämämurrokseen liittyvät asiat pelottavat reilua kolmannesta

Lisätiedot

1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY

1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY 1 18.2.2008 T-8624+9180 rw, Internetpaneel + Omnobusi tammikuu 2008 KUULE OY Terveystutkimus Taloustutkimus 2008 Johdanto Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Kuule Oy:n toimeksiantona. Tutkimuksen

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 007 SKAL:n osio Taloustutkimus Oy Kesäkuu 007 Kari-Pekka Töyrylä 19.0.007 Katja Louhema Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Mikä on TNS Gallup Forum? Toiminta aloitettu vuonna 1989 GallupKanava - nimellä ja 1000:lla vastaajataloudella Tällä hetkellä 40.000 aktiivivastaajaa,

Lisätiedot

09.10.2006 LAPSIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA

09.10.2006 LAPSIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA 09.10.2006 LAPSIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA Kristian Fagerström tutkimuspäällikkö vastaava tutkija Omnibus, Kesä 1 / 2006 Lastensuojelun Keskusliitto TALOUSTUTKIMUS OY TOY Research Reg.No. Y-01147119 VAT No.

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille 1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset

Asukastyytyväisyyskysely helmikuu Tulokset Asukastyytyväisyyskysely helmikuu 2018 Tulokset Tutkimuksen tavoite Selvittää Helsingin HASOn asukkaiden tyytyväisyyttä isännöintipalveluihin, huolto- ja korjauspalveluihin sekä siivouspalveluihin Kartoittaa

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12.

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kysely kaupungin viestinnästä 013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.1.013 Kaupunkeja tutkimuksessa: Jyväskylän kokonaisotanta: Vastausprosentti:

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS

TERVEYS 2006 -TUTKIMUS TAUSTAA TERVEYS 2006 -TUTKIMUS Kirjekysely Valittujen Palojen tilaajille kesäkuussa 2006 Suomessa vastaajia 1 522 Näytteet kiintiöity iän (18+ v.) ja sukupuolen mukaan valtakunnallisesti edustaviksi Aineiston

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus 20.4.2016 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT Tämä tutkimus on Helsingin mallin ille (Jakomäki,

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018

BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018 BRÄNDIEN ARVOSTUS 2018 Taloustutkimus Oy, Sirpa Vinni 1 Miten brändiänne arvostetaan vuonna 2018? Olemme kuunnelleet tilaajiemme toiveita ja uudistimme perinteisen Brändien arvostus -tutkimuksen. Tutkimuksessa

Lisätiedot