SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS kaavaluonnos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS. 29.1.2013 48 kaavaluonnos 26.11.2013."

Transkriptio

1 SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS SAVONRANTA, KÄÄPÄSAAREN POHJOISOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVA: ALLEKIRJOITUS PVM. VIREILLETULO PVM. TEKNINEN LTK. PVM. NÄHTÄVÄNÄ OLO kaavaluonnos kaavaluonnos 445 kaavaehdotus KAUPUNGINHALLITUS PVM. KAUPUNGINVALTUUSTO PVM. KAAVAN VAHVISTUSNRO LAATIJA/YHTEYSTIEDOT: KAAVOITUSARKKITEHTI SAKARI MEINILÄ OLAVINKATU 27 (C 3.KERR.) SAVONLINNA PUH ATK SELOSTUS: TELEFAX

2 1.2 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee Savonrannan Kääpäsaaressa, noin kahden kilometrin päässä taajamasta Savonlinnan suuntaan, Orinniementien (seututie 474, Seikanlampi-Savonranta) varrella. 1.3 Kaavan nimi Kaavan nimi on Savonrannan asemakaavan muutos ja laajennus. 1.4 Kaavan vireilletulo Savonrannan kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen asemakaavan laatimisesta Kääpäsaareen päättäessään kirkonkylän asemakaavan laajennuksesta ( ). Savonlinnan kaupunginhallitus on hyväksynyt kaavahankkeen omaan kaavoitusohjelmaansa 2012 (KH ). Kaavan vireilletulosta on ilmoitettu Itä-Savossa syksyllä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä alkaen. Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi Kaavan vireilletulo Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista TIIVISTELMÄ Nykytilanne Suunnittelu Muutoksen sisältö Kaavamuutoksen tarve ja tavoitteet LÄHTÖKOHDAT Sijainti Kaavatilanne Maakuntakaava Yleiskaava Rantakaava Suunnittelutilanne Asemakaavaan liittyvät muut hankkeet ja päätökset...8 2

3 3.3.2 Rakennusjärjestys Tonttijako- ja rekisteri Pohjakartta Rakennuskiellot SELVITYS ALUEESTA Maanomistus Maisema- ja kaupunkikuva Rakennettu ympäristö Liikenne Yhdyskuntatekninen huolto Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset...10 Luonnonympäristö Luonnonolot Maa ja kallioperä Pinta ja pohjavesi Ympäristön häiriötekijät Palvelut Väestön rakenne Virkistys Yleiskaavallinen tarkastelu Yleistä Kouluverkkoselvitys ASEMAKAAVAN KUVAUS JA VAIKUTUKSET Yleistä Vaikutukset rakentamiseen ja mitoitus Vaikutukset maisema- ja kaupunkikuvaan Rakentamisen laadun ohjaaminen Vaikutukset yhdyskuntatekniseen huoltoon Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon Vaikutukset luonnonympäristöön Ympäristön häiriötekijät Rakentamisen aikaiset haitat Vaikutukset elinympäristöön Palvelut Väestörakenne Viihtyisyys Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Taloudelliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Lumien läjitys Nimistö

4 6.14 Käsittelyvaiheet Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Toteuttaminen ja ajoitus Toteutuksen seuranta Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1: seurantalomake Liite 2: ote maakuntakaavasta Liite 3: ote osayleiskaavasta Liite 4: ote asemakaavasta ja rantakaavasta (ajantasakaava) Liite 5: osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 6: luontoselvitys Liite 7: Natura-tarveselvitys 4

5 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Nykytilanne 2.2 Suunnittelu Kaava-alue on enimmäkseen loivasti kumpuilevaa mäntymetsää. Alueen länsiosassa on jonkin verran vakinaista asutusta ja etenkin itäosassa loma-asuntoja. Alueella on voimassa rantakaava, yleiskaava ja maakuntakaava. Asemakaava on laadittu Savonlinnan kaupungin kaavoituspalveluyksikössä. Valmistelusta on vastannut kaavoitusarkkitehti Sakari Meinilä. 2.3 Muutoksen sisältö Kaavamuutoksen tarve ja tavoitteet 3 LÄHTÖKOHDAT Kaavamuutoksella vastataan pientalotonttien kysyntään, pyritään viihtyisiin asuin- ja loma-asuntoalueisiin sekä kaavataloudellisesti tehokkaaseen ratkaisuun. Kaavan tavoitteena on myös määritelläalueen suojeltavat luonto-arvot. 3.1 Sijainti Alue sijaitsee Savonrannan Kääpäsaaressa, noin kilometrin päässä keskustasta, kantatien nro 474 pohjoispuolella. Sijaintikartta läheltä Sijaintikartta kaukaa 5

6 3.2 Kaavatilanne Maakuntakaava Alueella on voimassa Etelä-Savon maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut Maakuntakaavan a- kohdemerkintä koskee myös Kääpäsaaren asemakaava-aluetta. Alueen alapuolitse kulkee laivaväylä (lv) noin puolen kilometrin päässä ja sen eteläpuolisella vesialueella kulkee Natura verkostoon kuuluvan alueen raja lähimmillään noin 300 metrin päästä. Voimassa oleva maakuntakaava määräyksineen on tarkemmin esitetty liitteessä 2. Ote Etelä-Savon maakuntakaavasta Yleiskaava Alueella on voimassa Savonrannan kirkonkylän osayleiskaava, joka on vahvistettu lääninhallituksessa Osayleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen, joten maakuntakaavan a-kohdemerkinnän suunnittelumääräykset toimivat ohjaavana pohjana asemakaavalle. Tämän selostuksen yhteyteen on samasta syystä liitetty yleis- 6

7 kaavallinen tarkastelu. Voimassa oleva osayleiskaava määräyksineen on tarkemmin esitetty liitteessä 3. Ote osayleiskaavasta Rantakaava Alueella on voimassa rantakaava, joka on vahvistettu lääninhallituksessa Rantakaava ulottuu eteläosastaan nyt valmisteltavan kaavan kaava-alueen ulkopuolelle. Voimassa oleva rantakaava määräyksineen on tarkemmin esitetty liitteessä 4. Ote rantakaavasta Savonrannan keskustan asemakaava Kaava-alueeseen kuuluu alue Oriniementien eteläpuolella olevaa Kääpäsaaren keskustan asemakaavaa, joka on hyväksytty Savonlinnan kaupunginvaltuustossa ja joka korttelia 28 lukuun ottamatta on myös saanut lainvoiman (kortteli 28 ei sijoitu nyt kaavoitettavana olevalle alueelle). Kaava-alueella on rivitalojen kortte- 7

8 lialue (AR) ja pientalojen korttelialuetta (AO) sekä lähivirkistysaluetta (VL). Voimassa oleva asemakaava määräyksineen on tarkemmin esitetty liitteessä 4. Alla olevassa ajantasakaavassa on esitetty keskustan asemakaavan osa ja Kääpäsaaren rantakaava samassa kuvassa. Kaavoitettavana olevaa aluetta koskevat kaavojen osat on rajattu punaisella viivalla. Ajantasakaava /rantakaava ja asemakaava 3.3 Suunnittelutilanne Asemakaavaan liittyvät muut hankkeet ja päätökset Rakennusjärjestys Tonttijako- ja rekisteri Kaupunki osti Savonrannan Sampo Oy:ltä määräalan tilasta 4:244, määräalaa ei vielä ole lohkottu (ks. kuva alla kohdassa 4.1 Maanomistus). Savonlinnan kaupungin rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Alue on maarekisterialuetta. Rantakaavan esittämät RA-alueet on lohkottu tonteiksi. 8

9 3.3.4 Pohjakartta Rakennuskiellot 4 SELVITYS ALUEESTA Pohjakartta on laadittu Savonlinnan kaupungin teknisen viraston mittaus- ja kartastoyksikön toimesta. Kartoitus ja pohjakartta täyttävät kaavoitusmittausasetuksen 1284/99 vaatimukset. Alueella ei ole rakennuskieltoa. 4.1 Maanomistus Kaava-alueen maanomistus jakautuu yksityisten, kehittämisyhtiö Savonrannan Sampo Oy:n ja Savonlinnan kaupungin ja omistamiin alueisiin (ks. karttaa alla). Savonlinnan kaupungin omistuksessa oleva määräala on n. 12,6 ha. Kaava-alueen maanomistus Maisema- ja kaupunkikuva Kääpäsaaren maisema on saaren sisäosissa metsäistä kangasmaastoa, missä valtapuulajina on mänty. Itäosassa on lisäksi myös koivumetsää, etelässä valtatien varressa kuusikkoa. Rannat ovat paikoin aika pusikoituneita. Järvimaisema on ranta-alueiden vahvuutena. Kaava-alueen eteläpuolinen lahti on pohjukastaan kaislikoitunut. 9

10 Olevat rakennetut alueet kaava-alueella sijaitsevat metsäisessä maastossa erillään toisistaan joten ne eivät toimi kaupunkikuvallisessa mielessä yhdessä. Järveltä katsoen rakentamisen määrä on kohtuullinen, taloryhmien väliin jää rakentamattomia alueita ja tonteille jää lisäksi luonnontilaisia alueita. Suuret tontit, puiden säilyminen ja luonnon läheisyys mahdollistavat metsäisen ilmeen uusilla ja vanhoilla pientaloalueilla. Rantapusikoiden raivaus ja kaislikoituneiden lahtien ruoppaus voisivat vaikuttaa myönteisesti maisemakuvaan. Tässä on kuitenkin huomattava luoteisosan lahden ja Kääpälammen suojelumääräykset Rakennettu ympäristö Liikenne Kaava-alue on rakentunut aika hitaasti rantakaavan pohjalta. Itäosassa on paljon vapaita tontteja joilla on huvilatyyppisiä puurakennuksia. Yleistä Alueen eteläpuolitse kulkee Orinniementie (Seututie 474). Alueen sisäiset tiet (Käävänkolontie, Käävänniementie ja Ryttyseläntie) ovat maateitä Yhdyskuntatekninen huolto Alueen länsiosan omakotialueelle tulee vesijohto, itäosa (Ryttyseläntien ja Käävänniementien loma-asuntoalueet) on vailla viemäri- ja vesijohtoverkostoa. Käävänniementien alussa kaavaalueella on vedenpuhdistamo ja varavesisäiliö Ryttyniemen pohjavesikaivoilta Savonrantaan johdettavalle käyttövedelle Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset Maakuntamuseon mukaan suunnittelualueella ei ole sellaisia muinaisjäännöksiä jotka olisivat esteenä kaavan mukaiselle rakentamiselle. 10

11 Luonnonympäristö Luonnonolot Alue on enimmäkseen topografialtaan kumpuilevaa männikköistä kangasmetsää. Kaakkoisosan lahdelmat ovat kaislikkoisia, ranta matalaa ja kosteaa (pohjakartassa katkoviivalla osoitetut alueet). Paikoitellen rannat ovat vaikeakulkuisia kosteuden ja ryteikköisen kasvillisuuden vuoksi. Lehtimetsää on aivan Kääpäsaaren itäosan pohjoisrannalla. Eteläosassa, Valtatien lähellä on pieni lampi, tienvarsi on osin turvesuota. Alueelta ei ole olemassa luontoselvitystä. Luontoselvitys on tarkoitus tehdä keväällä

12 Nykytilanne (Kuvat S.M. 2011) Maa ja kallioperä Maaperä on pääosin todennäköisesti hyvin rakennettavissa olevaa moreenikangasta. Itäosassa on pienillä alueilla kallioisia mäenhuippuja joiden tienoilla on myös kallionlohkareita. Kosteikot, turve- ja kallioalueet jäävät rakentamisen ulkopuolelle. Alueelta ei ole tehty rakennettavuusselvitystä Pinta ja pohjavesi Ympäristön häiriötekijät Palvelut Hulevedet imeytyvät maaperään tai ohjataan katurakenteita pitkin verkostoon. Kaava-alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Tiedossa ei ole, että kaavoitettavalla alueella olisi ollut sellaista toimintaa, josta olisi aiheutunut maaperän pilaantumista. Muitakaan häiriötekijöitä ei ole tiedossa. Kaupalliset ja julkiset palvelut sijaitsevat keskimäärin 2 km päässä alueen asutuksesta (AO/RA, RA). Koulu on noin 3 km päässä. 12

13 KAAVA-ALUE Sijainti ja palveluita 13

14 Väestön rakenne Virkistys 5 Yleiskaavallinen tarkastelu Tonttikartan mukaan kaava-alueen 19 tontista 11:lle on sijoitettu taloja. AO-tontteja on kahdeksan, joista asuttuja tämän mukaan on neljä, 11 RA-tontista puolestaan seitsemällä on asutusta. Lomaasuntoaluetta käyttää ainakin neljä pariskuntaa. Teoreettisesti kaava-alueella sijaitsevat nykyiset tontit mahdollistavat n. 80 asukasta. Ulkoilumaastot antavat mahdollisuuden liikkua luonnossa ja harrastaa monipuolisesti liikuntaa ympärivuotisesti. 5.1 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoituksen tarkoituksena on yhdyskuntarakenteen ja maankäytön ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Keskeisenä tavoitteena on etsiä täydennysrakentamiseen soveltuvia alueita nykyisen yhdyskuntatekniikan piiristä tai siihen helposti liitettävissä olevilta alueilta. Lähes koko Savonrannan entisen kirkonkylän (Savonranta liittyi Savonlinnaan 2009) taajama on asemakaavoitettua aluetta. Vesistöt ovat rajanneet tehokkaasti taajaman ylimääräistä leviämistä, jolloin yhdyskuntataloudelliset kustannukset ovat pysyneet kurissa. Asemakaavoituksessa on myös edetty suhteellisen maltillisesti niin, että laajoja täysin toteutumattomia alueita ei ole vuosien varrella jäänyt asemakaavaan. Asemakaavasta ei esimerkiksi löydy laajoja alueita, jotka olisi syytä kumota kokonaan. Tonttien vetovoimaisuus ja kysyntä eivät enää viime vuosina ole riittäneet ja näin ollen alueiden rakentaminen on jäänyt keskeneräisiksi. Kirkonkylän nykyisen asemakaavan ja Kääpäsaaren asemakaavan tarjoama vapaa tonttireservi riittää hyvin nykyisellä tai nykyistä suuremmallakin kysynnällä seuraavan 10 vuoden ajanjaksolle. Näin ollen uusien taajamarakenteesta irrallaan olevien alueiden kaavoittamiseen tulee suhtautua kriittisesti. Kääpäsaaren asemakaavan laajennuksella pyritään täydentämään saareen jo rakentunut asuinalue ja loma-asuntoalue. Tavoitteena on, että Kääpäsaari palvelee niin kuntalaisten kuin matkailijoiden ja vapaa-ajan asukkaiden palvelutarpeita (Kääpäsaaren visio - Savonrannan matkailun Master Plan 2009). Kääpäsaaren uudet loma-asunnot ja omakotitalot mahdollistavat toteutuessaan osaltaan kouluverkon säilymistä. Kaavan Kääpäsaaren pohjoisosaa koskeva asuin-loma asuntoalueen täydennykset ovat pienialaisia ja merkitykseltään vähäisiä. Esitetyt laajennusalueet jatkavat nykyistä taajamarakennetta ja liit- 14

15 5.2 Kouluverkkoselvitys tyvät kaava-alueen luoteisosassa siihen välittömästi, mikä on yhdyskuntarakenteen kannalta myönteistä kehitystä. Järvimaisemat, Pyyveden läheisyys sekä helppo kulkuyhteys tonteilta rantaalueelle ovat vetovoimatekijöitä tonttimarkkinointiin. Pienten maaseututaajamien on pystyttävä Etelä-Savon alueella tarjoamaan laadukkaita rakennuspaikkoja, jotta nykyiset asukkaat pystytään pitämään ja uusiakin houkuttelemaan taajama-alueelle. Maakuntakaavan kohdemerkinnän a mukaan, joka kohdistuu myös Kääpäsaaren alueelle, maakuntakaavan keskusverkon (mm. paikalliskeskusten, kuten Savonranta) yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota mm. kilpailukykyisen tonttitarjonnan varmistamiseen hyödyntämällä ja eheyttämällä olemassa olevaa kaupunki- ja yhdyskuntarakennetta vapaa-ajan asumisen ja matkailun kytkemiseen kiinteäksi osaksi muuta palvelu- ja yhdyskuntarakennetta riittävien virkistysalueiden varaamiseen, virkistysalueiden ja ulkoilureittien seudulliseen jatkuvuuteen sekä yhteyksiin taajama-alueen palveluihin. luonnon, erityisesti järvi- ja rantaluonnon sekä alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön ja/tai maiseman kannalta tärkeiden alueiden ja kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvojen vaalimiseen ja säilymiseen sekä kestävään aluetaloudelliseen hyödyntämiseen Kun osayleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen, nämä maakuntakaavan aluekeskusta koskevat määräykset kohdentuvat myös Kääpäsaaren alueelle. Savonrantaa ei tätä kirjoitettaessa ole mainittu valmisteilla olevassa Savonlinnan alueen kouluverkkoselvityksessä. Kaavan mahdollistama vakinainen asutus voi toteutuessaan lisätä myös koululaisten määrää. Savonrannan koulussa on tilaa lisäoppilaille. Osaltaan kaavassa esitetty ympärivuotinen asutus tukee koulun säilyttämistä Savonrannassa. 6 ASEMAKAAVAN KUVAUS JA VAIKUTUKSET 6.1 Yleistä Kaava-alue sijoittuu pääosin Orinniementien pohjoispuolelle. Tien eteläpuolella on lisäksi pieni yhtä uutta tonttia varten kaavoitettu alue. Alueelle on kaavoitettu pientalo- ja loma-asuntoja huomioiden virkistysalueiden säilyminen. Tonttien leveys on yleensä välillä m, syvyys m. Katujen päässä on kääntöpaikat, joiden kautta on yhteys virkistysalueelle. Asemakaavassa on va- 15

16 rattu myös yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. Tien eteläpuolelle on kaavoitettu yksi uusi omakotitontti rivitaloalueen ja omakotialueen väliin. Autoliikenneyhteys on Orinniementieltä (seututie 474) Käävänkolontien, Käävänniementien ja Ryttyseläntien kautta. Liikenne seututien pohjoispuolella jakaantuu kahteen alueeseen, itäpään pelkästään yksityisille maille kaavoitettuun ja länsipään yksityisten ja kaupungin maille kaavoitettuun alueeseen joilta kummaltakin on oma yhteytensä seututielle. Edelliselle alueelle voi rakentaa matkailua palvelevia ja ympärivuotisia asuntoja, jälkimmäiselle ympärivuotisia asuntoja. Alueelle jää myös laajoja metsäisiä virkistys- ja suojaviheralueita. Kaava-alueelle on varattu ohjeellinen alue jalankulkua ja pyöräilyä varten joka kulkee sen halki kaakko-luodesuunnassa. Kääpälampi ympäristöineen on suojeltu arvokkaana elinympäristönä. Kaavaehdotusta tehtäessä on otettu huomioon mielipiteissä, lausunnoissa ja selvityksissä kaavaluonnosta kohtaan esitettyä kritiikkiä sekä täydennysehdotuksia. Kaavaehdotuskartta poikkeaa kaavaluonnoskartasta seuraavissa kohdissa: 1) Lähivirkistysalue (VL) on Orinniementien läheisyydessä muutettu suojaviheralueeksi (EV), ja liittymiä osoittavat nuolet poistettu Pohjois-Savon ELY:n toiveiden mukaisesti. 2) Alueen halki kulkeva ohjeellinen jalankulku- ja polkupyörille varattu alue yhdistetään kaava-alueen itäpäässä Käävänniementiehen ja Käävänkujaan kummankin tien päästä ja Käävänniementien keskivaiheilta. Näin varataan asukkaille tasapuolinen pääsy kevyelle liikenteelle varatulle alueelle. 3) Käävänkolontie on erotettu Ryttyseläntiestä. Tämä osaltaan rauhoittaa Kääpäsaaren pohjoisrannan matkailua palvelevien rakennusten korttelialuetta (RA) vähentämällä kaavaluonnokseen verrattuna sen läheltä kulkevaa autoliikennettä. Samalla selkiytyy teiden käyttö kun kaupungin maille kaavoitetun omakotialueen henkilöliikenne ei kulje osaksi yksityistien, vaan kokonaan Kääpäsaaren länsipään kautta Savonrannan keskustaa kohti. Mainittujen teiden väliin jätetään kuitenkin yhteysmahdollisuus huolto- ja pelastusajoneuvoliikennettä varten kevyt ja huoltoliikenteelle varatun väylän kautta josta muu moottoriajoneuvoliikenne kielletään. 4) Kaavaluonnoksessa länsipään asuntoalueen läpi kulkenut Käävänkolontie johdetaan sen ohi alueen eteläpuolitse liikenteen aiheuttaman häiriön vähentämiseksi. Asuntoalueelle johtavien tienpätkien päihin on samasta syystä lisätty kääntöpaikat. Ryttyseläntien ja Käävänkujan kääntöpaikkoja on suurennettu. 16

17 5) On luotu lummelampikorennon lisääntymisalueen suojelualue s-1 merkinnällä kaava-alueen länsipäässä olevaan lahteen. 6) Kaavamääräystekstiä on tarkennettu niin että yksityisten omistamilta mailta edellytetään liittymistä vesihuoltolaitoksen (ei kaupungin) vesi- ja viemäriverkostoon ja siten että olevat jo rakennetut lomarakennuskiinteistöt on vapautettu tästä velvoitteesta sikäli kuin uutta rakentamista ei tapahdu. 7) Yk-merkintä yksityisalueen teistä on poistettu ja korvattu yleisten määräysten maininnalla missä kunnallistekniikan rakentaminen ja ylläpito Kääpäsaaren itäosassa siirretään kokonaan yksityisten maanomistajien vastuulle. Kaavaselostus on ajantasaistettu selvityksiä, liikennettä ja kaavaprosessia koskevilta osiltaan. 6.2 Vaikutukset rakentamiseen ja mitoitus Kaava-alueen kokonaispinta-ala on noin 52 ha josta vesipinta-alaa n. 2,7 ha. Alueen kokonaiskerrosala on k-m 2. Alueella on tällä hetkellä seitsemän rakennettua RA-tonttia ja neljä AO tonttia sekä yksi rakennettu AR-tontti. Olevista rakennuspaikoista on rakentamatta neljä RA-tonttia ja viisi AO-tonttia. Kaava mahdollistaa 13 uutta RA/AO tonttia joilla 13 uutta lomaasuntoa tai vakinaista asuntoa, yhden uuden loma-asuntotontin (RA) ja 12 uutta AO-tonttia. Uusilla ja jo olevilla asuntoalueilla käytetään tonteittain samaa rakennusoikeuden määrää (250 km2), mikä kasvattaa jonkin verran niiden rakennusoikeutta. Oleville loma-asuntotonteille (RA) kaavoitetaan rakennusoikeutta 200 km2/tontti, mikä on enemmän kuin mitä aiemmassa Kääpäsaaren alueen rantakaavassa (600 km2 / 5 rakennuspaikkaa ja 800 km2 / 6 rakennuspaikkaa). 6.3 Vaikutukset maisema- ja kaupunkikuvaan Talojen, tonttien ja teiden kohdilta joudutaan kaatamaan puustoa. Järveltä katsoen asutuksen määrä jonkin verran lisääntyy. Järven puolen rakentaminen vedetään kuitenkin selkeästi eroon rannasta. Tonttien puustoa suojellaan asemakaavamääräyksellä siten että vain rakentamiselle ja asumistoiminnoille välttämätön puiden kaataminen sallitaan. Puita jää täten rannan ja saunavyöhykkeen väliin, samoin saunavyöhykkeen ja asunto/loma-asuntovyöhykkeiden väliin, sekä tien ja asuntoalueen väliin. Laajoja metsäisiä alueita sekä lisäksi maisemallisesti tärkeät kallioiset mäennyppylät jätetään rakentamisen ulkopuolelle. 17

18 6.4 Rakentamisen laadun ohjaaminen Pientalojen rakentamisesta (AO, AO/RA) laaditaan rakennustapaohje. Rakennustapaohjeessa otetaan rakennusten lisäksi huomioon myös pihojen viihtyisyys. 6.5 Vaikutukset yhdyskuntatekniseen huoltoon 6.6 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön 6.7 Vaikutukset luontoon Vain länsiosan omakotialueella on valmis vesijohtoverkosto, mutta ei viemäröintiä. Alueella sovelletaan nykyisin imeytystä jätevesien käsittelyssä. Uusi ET-kortteli mahdollistaa jätepumppaamon rakentamisen. Koko alue on näin mahdollista saattaa jäteverkoston piiriin. ET-alueelle mahtuu myös keskitetyn lämpöhuollon vaatima rakennus. Kaavan toteuttaminen laajentaa vesijohto- ja viemäriverkoston uusille asunto/loma-asuntoalueille (AO/RA) ja mahdollistaa samalla aiemmin ilman kunnallistekniikkaa olleille loma-asuntoalueille (RA) liittymisen vesi- ja viemärijohtoverkostoon. Kaavan vuoksi ei tarvitse purkaa rakennuksia. Alueen kaupunkikuva tulee jonkin verran tiivistymään kaavan mahdollistamalla täydennysrakentamisella. Alueen metsäinen luonne säilyy rakennettujen korttelien välisten laajojen vihervyöhykkeiden ja tonteille osoitettujen luonnontilaisten alueiden vuoksi Vaikutukset luonnonympäristöön Asuntotonttien määrä suhteessa metsäiseen osaan on kohtuullinen. Koska kaavan jo olevillekin asunto- ja loma-asuntoalueille mahdollistetaan viemäröintiin liittyminen, tämän toteutuessa vesistöön kohdistuva rasitus vähenee. Alueelta on laadittu luontoselvitys (Kotkansiipi, Petri Parkko. Savonlinnan alueen luontoselvitykset Luku 9, Kääpäsaari ). Kääpäsaaressa liito-oravan esiintymistodennäköisyys on pieni eikä se ole linnustollisesti merkittävä alue. Ainoa Kääpäsaaresta löytynyt EU:n luontodirektiivin liitteessä IV mainittu laji on lummelampikorento jonka lisääntymisalueena toimivalle vesialueelle luontoselvitys suosittaa niittorajoitusta. Kaavakartassa tämä on toteutettu suojelumerkinnällä s-1. Luontoselvityksessä arvokkaaksi elinympäristöksi todettu Kääpälampi on kaavassa merkitty alueeksi jolla ympäristö säilytetään (W/s). Lähellä kaava-aluetta sijaitsee kaksi Natura-aluetta (Joutenvesi- Pyyvesi ja Oriveden-Pyhäselän saaristot). Kaavaa varten on tehty Natura-tarvearviointi (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, Jari Kärkkäinen. Kääpäsaaren asemakaavan muutos. Naturatarvearviointi ). Sen mukaan kaavan toteutumisen 18

19 vaikutukset eivät muuta Natura-alueen ekologisia rakenteita. Alueen suojeltaviin luontotyyppeihin vaikutukset ovat olemattomat tai vähäiset. Saimaannorppaan kohdistuvista vaikutuksista todetaan, että kaava ei lisää kalastukseen liittyviä kuuttien tai aikuisten norppien kuolemia. Pesäpaikan valinnassa norppien on todettu karttavan Saimaan syväväylän läheisyyttä, joten Vihtakannan kanavan läheisyyteen sijoittuva kaava-alue ei ole saimaannorpan lisääntymiseen soveliasta rauhallista aluetta. Kaavan toteutuessa ihmisten talviaikainen liikkuminen jäällä hiihtäen ja kävellen lisääntyy. Myös moottorikelkkahäiriömahdollisuus kasvaa. Kaavasta ei kuitenkaan muodostu merkittävää riskiä saimaannorpalle. Kaavan toteuttaminen ei täten heikennä merkittävästi niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi kohteet on sisällytetty Natura 2000 verkostoon, eikä luonnonsuojelulain 65 :n mukaista varsinaista Naturaarviota ole siis tarpeen laatia Ympäristön häiriötekijät Asunto- ja loma-asuntoalueiden kaduilla liikennemelu on tonttien pienen lukumäärän vuoksi todennäköisesti normaalia asuntoliikennekatua vähäisempää tai korkeintaan samantasoista Rakentamisen aikaiset haitat 6.8 Vaikutukset elinympäristöön Palvelut Väestörakenne Viihtyisyys Häiriötekijät eivät poikkea tavanomaisesta tai ole kohtuuttomia naapurustolle. Kaavan avulla ei tapahdu kaupallisten tai kunnallisten palveluiden lisääntymistä tai vähentymistä. Olevien palveluiden kannalta kaavan mahdollistama asutus tukee toteutuessaan osaltaan palveluiden kannattavuuden lisääntymistä ja siten myös niiden säilymistä myös muiden kuntalaisten käytössä. Savonrannan koulussa on tilaa kaavan mahdollistamalle oppilasmäärälle. Kaava-alueella on asutusta. Uutta väestöä alueelle tulee laskennallisesti noin 80 asukasta. Tiivis yhteys metsäiseen maastoon, mikä suunnitelmassa toteutuu mahdollistaa luonnonläheisiä ja rauhallisia asunto- ja lomaasuntoalueita. Viihtyisyyttä lisäävät myös järvinäköala sekä alueen hyvät ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet. 19

20 6.9 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Esitetyt laajennusalueet jatkavat nykyistä taajamarakennetta ja liittyvät kaava-alueen luoteisosassa siihen välittömästi, mikä on yhdyskuntarakenteen kannalta myönteistä kehitystä. - Länsiosan omakotialue on vesihuollon piirissä. Alueella on myös vedenpuhdistamo ja varavesisäiliö (Ryttyseläntien ja seututuen risteyksen ET-alue), joten uudet asumista palvelevat alueet liittyvät tältä osin olemassa oleviin verkostoihin. - Koska kaavan asunto ja loma-asuntoalueet saatetaan viemäröinnin piiriin, kaavan toteutuessa vesistöön kohdistuva rasitus näiltä osin vähenee. - Suunnittelualueella ei ole hyödynnettävää pohjavettä. - Kaavan mahdollistama uusi ympärivuotinen asuinrakentaminen (AO, AO/RA) eheyttää yhdyskuntarakennetta koska se tapahtuu olevien palvelujen läheisyyteen ja asuinalueen yhteyteen. Keskustan sosiaaliset ja kaupalliset palvelut ovat parin kolmen kilometrin päässä alueesta. - Asuntotonttien määrä suhteessa metsäiseen osaan on kohtuullinen. Vaikutukset kallioperään, ilmaan ja ilmastoon ovat vähäisiä Taloudelliset vaikutukset 6.11 Liikenteelliset vaikutukset - Kaavan mahdollistama asutus ei toteutuessaan vaaranna saimaannorpan pesintää. Kaavaan on otettu suojelumerkintä lummelampi korennolle. Arvokas Kääpälampi ympäristöineen on niin ikään suojeltu kaavamerkinnällä. Kaupungin omistamille maille kaavoitettujen tonttien katujen ja kunnallistekniikan rakentamisen kustannukset katetaan liittymismaksuista. Yksityisen maille kaavoitetut teiden ja kunnallistekniikan rakentamisen maksaa maanomistaja. Tarkemmat ehdot määritellään myöhemmin tehtävässä maankäyttösopimuksessa. Savonrannan keskusten läheisyyteen kaavoitettavat ympärivuotisen asumisen mahdollistavat tontit mahdollistavat osaltaan kaupallisten palveluiden säilymistä keskustassa. Maantiet: Kaava ei lisää uusia maanteitä tai liittymiä Seututie 474:lle (Orinniementie). Seututie jää myös kaava-alueen ulkopuolelle. Asutus lisää jonkin verran liikennettä. Teoreettisesti kaava-alueella voisi nykykaavan puitteissa asua noin 80 asukasta. Alueella on raken- 20

21 tamattomia tontteja minkä perusteella määrä on tätä pienempi, ehkä noin 50 asukasta. Uusia asukkaita kaavaehdotus mahdollistaa noin 80. Kaavan mahdollistama liikenne: Ympäristöministeriön ohjeen Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa (2008). asumisen matkatuotosluvut alle asukkaan kaupunkiseudulla ovat taajamien lievealueilla vuorokaudessa 1,74 saapuvaa tai lähtevää matkaa / asukas. Kulkutapoina edellä mainituissa luvuissa on oletettu joukkoliikenteelle 4%, henkilöautoliikenteelle 79%m, polkupyörälle 6% ja jalan 5%. Henkilöautosuorite on 29,6 km / asukas / vrk. Näin ollen saadaan kaava-alueen henkilö- ja joukkoliikenteen eli moottoriajoneuvojen liikenteen lisäykseksi ympärivuotisen asumisen osalta (79+4)/100x1,74x80=115 saapuvaa tai lähtevää ajoa / vrk, polkupyöräliikenteen osalta 6/100x1,74x80=8 ajoa/vrk, jalankulun osalta 4/100x1,74x80=6 kulkua/vrk. Laskelmassa on tässä sovellettu vakinaisen asumisen kulkutapajakaumaa. Poistuvan kaavan mahdollistama liikenne: Vaikka nykyisen kaava-alueen mahdollistama asukasmäärä on osapuilleen sama kuin uudenkin kaavan, rakentamisen synnyttämä liikenne on edellisen mukaan teoreettisesti laskettuna hieman alhaisempi, koska kyse on suurelta osin loma-asutuksesta. Jakaumahan on se että loma-asuntotontteja nykykaavassa on 11 kpl, omakotitalotontteja 9 kpl ja rivitalotontteja 1 kpl. Ympäristöministeriön ohjeessa loma-asunnoille on laskettu 1,03 kävijää / asunto/vrk. Seuraavassa oletetaan että loma-asunnoissa majailisi yhteensä 35, omakotitonteilla 29 ja rivitalossa 15 asukasta. Näin ollen loma-asunnot tuottavat 35x1,03=36 ajoa / vrk, omakotialue 29x1,74=50 ajoa / vrk ja rivitalo 15x1,74=26 ajoa / vrk. Nykykaavan mukainen liikennemäärä olisi tämän mukaan 80 saapuvaa tai lähtevää ajoa/vrk josta moottoriajoneuvojen osuus on noin 60, jalankulun 13, pyöräilyn 2 ja veneilyn 5 ajoa / vrk. Laskelmassa on tässä sovellettu vapaa-ajan asuntoihin suuntautuvaa kulkutapajakaumaa. Nykyinen liikenne: Alueella on tällä hetkellä seitsemän rakennettua RA-tonttia ja neljä AO tonttia sekä yksi rakennettu AR-tontti. Tällöin lomaasunnoissa majailee teoreettisesti yhteensä 22, omakotitonteilla 13 ja rivitalossa 15 asukasta. Näin ollen loma-asunnot tuottavat 22x1,03=24 ajoa / vrk, omakotialue 13x1,74=23 ajoa / vrk ja rivitalo 15x1,74=26 ajoa / vrk. 21

22 Nykyinen liikennemäärä olisi tämän mukaan 73 saapuvaa tai lähtevää ajoa/vrk josta moottoriajoneuvojen osuus on noin 54, jalankulun 12, pyöräilyn 2 ja veneilyn 5 ajoa / vrk vapaa-ajan asuntoihin suuntautuvaa kulkutapajakaumaa sovellettaessa. Kadut ja kevyt liikenne: Katualueen leveys 11 m mahdollistaa yhden kevyenliikenteen väylän rakentamisen autotien vierelle. Viheralueelle (VL, VL/yk) osoitetaan ohjeellinen kevyen liikenteen alue alueen halki luoteiskaakko -suunnassa keskustan suunnasta aina Kääpäsaaren itäisimpään niemen kärkeen. Seututie 474:n eli Oriniementien vierellä kulkee jo valmis kevyenliikenteen raitti keskustaan kaava-alueen keskustan puoleisesta päästä Käävänkolontien risteyksestä alkaen. Kaava-alueen läpäisevä ohjeellinen kevyenliikenteen reitti on mahdollista yhdistää tähän Käävänkolontien kautta. Reitti on merkitty jalankululle ja pyöräillylle varattuna alueena. Näin toteutetaan osaltaan Maakuntakaavassa esitettyä aluekeskuksen määräystä minkä mukaan vapaa-ajan asumisen ja matkailun kytkemiseen kiinteäksi osaksi muuta palvelu- ja yhdyskuntarakennetta on tarpeen pitää huolta virkistysalueiden ja ulkoilureittien seudullisesta jatkuvuudesta sekä yhteyksistä taajama-alueen palveluihin. Vesiliikenne: Kaavassa osoitetaan 2 kpl yleisiä venevalkamia (LV). Kaava-alue tulee melko lähelle laivareittiä. Pysäköintialueet: Sekä oma- että vieraspysäköinti tapahtuu tonteilla Lumien läjitys Tiealue uusilla alueilla on yleensä 11 m leveä mikä mahdollistaa lumen kasaamisen tien varrelle. Lisäksi teiden päässä on tilaa lumenläjitykselle kääntöpaikkojen reunoilla Nimistö Alueelle tulee uusia katuja jotka osin toimivat valmiiden teiden jatkeina. Alueelle tulee uusina kadunniminä Käävänniementie, Käävänkolontie, Käävänkuja ja Ryttyseläntie. 22

23 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.14 Käsittelyvaiheet Savonrannan kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen asemakaavan laatimisesta Kääpäsaareen Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu Itä-Savossa Alueelta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, liite 6, joka on päivätty Osallisia ovat maanomistajat ja -haltijat, naapurit ja asukkaat, yritykset ja työntekijät ja kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin elinoloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavasta on keskusteltu kahteen otteeseen yhdessä Savonrannan kunnan kanssa kaavoitussopimuksen tehneen yksityisen ja ELY-keskuksen kanssa ja pidetyissä palavereissa. Kääpäsaaren kaavaluonnos oli nähtävillä Asemakaavaluonnos lähetettiin lausunnolle seuraaville viranomaisille: Kääpäsaaren asemakaava ja asemakaavamuutosluonnos oli nähtävillä Kaavaluonnos lähetettiin lausunnolle seuraaville viranomaisille: Rakennusvalvonta, Ympäristönsuojelu, Terveydensuojeluviranomainen, Savonlinnan vesi, Kunnallistekniset palvelut, Maankäyttöpalvelut, Palo- ja pelastusviranomainen, Järvi-Suomen energia Oy, Suur-Savon Sähkö, Telia Sonera oyj, Blue Lake Communications, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon ELY ja Pohjois-Savon ELY ja Liikennevirasto. Kaavaluonnos lähetettiin myös 15 maanomistajalle, -haltijalle tai naapurille. Lausuntonsa antoivat Rakennusvalvonta, Ympäristönsuojelu, Terveydensuojeluviranomainen, Savonlinnan vesi, Palo- ja pelastusviranomainen, Blue Lake Communications, Järvi-Suomen energia Oy, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon ELY, Pohjois-Savon ELY,maakuntamuseo ja Liikennevirasto. Kaavaluonnoksesta jätettiin kuusi mielipidettä. Lausunnonantajien ja muiden osallisten mielipiteet ja kannanotot ed.m. tiedustelusta asemakaavaluonnoksesta sekä kaavoittajan 23

24 vastineet käyvät ilmi teknisen lautakunnan, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston pöytäkirjaotteista. Viranomaisia tiedotetaan kirjeitse kaavatyön edistymisestä. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville loppuvuodesta Kaavaehdotus lähetetään kirjeitse myös maanomistajille ja naapureille. Kaavaehdotuksesta järjestetään yleisötilaisuus josta kuulutetaan nähtäville panon yhteydessä. Tarvittavista muista neuvotteluista sovitaan erikseen Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat 6.16 Toteuttaminen ja ajoitus 6.17 Toteutuksen seuranta Kortteleille laaditaan rakennustapaohjeet ennen kaavaehdotuksen viemistä valtuuston käsiteltäväksi. Tonttijako on tehty ohjeellisena. Alueella on tehtävä myöhemmin erillinen sitova tonttijako. Savonlinnan kaupunki suorittaa tarvittavat tonttijakojen laatimiset ja rekisteröinnit. Savonlinnan kaupunki suunnittelee ja rakentaa kunnallistekniikan ja kadut omistamallaan alueella. Tavoitteena on aloittaa toteuttaminen tarvittavilta osin heti, kun siihen on kaavalliset edellytykset. Maanomistajat suunnittelevat ja rakentavat kunnallistekniikan ja kadut omistamillaan alueilla. Asemakaavan toteuttamisesta yksityisten alueiden teiden ja kunnallistekniikan osalta vastaa tontin omistaja myöhemmin tehtävän maankäyttösopimuksen mukaisesti. Kaavan toteuttamista seurataan yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa. Savonlinnassa Sakari Meinilä kaavoitusarkkitehti 24

SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS. 29.1.2013 48 kaavaluonnos 26.11.2013.

SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS. 29.1.2013 48 kaavaluonnos 26.11.2013. SAVONLINNAN KAUPUNKI, SAVONRANNAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SELOSTUS SAVONRANTA, KÄÄPÄSAAREN POHJOISOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVA: ALLEKIRJOITUS PVM.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot SAVONLINNAN KAUPUNKI, ASEMAKAAVAN SELOSTUS PARKKOLANKUJA, 23. KAUPUNGINOSA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot ASEMAKAAVA/ASEMAKAAVAN MUUTOS/TONTTIJAKO: ALLEKIRJOITUS PVM. 5.11.2015 VIREILLETULO

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET

ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET Blom Kartta 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee 57. kaupunginosan kaavatonta aluetta ja asemakaavan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti

TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NURMO TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n kaupunginosassa kortteleissa 7077 ja maantie ja kaavoittamattomilla

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI LIEKSAN KAUPUNKI MÄHKÖN (6). KAUPUNGINOSAN KORTTELIA RNO 58 KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (OSAKORTTELI 58) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KELLOMÄEN PUUTARHA (työnumero 358, asian:o 2931/2015) ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.4.2015 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Saaristomännyn akm. Asemakaavaselostus 21.1.2015

Naantalin kaupunki Saaristomännyn akm. Asemakaavaselostus 21.1.2015 Naantalin kaupunki Saaristomännyn akm Asemakaavaselostus 21.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 3 1.1 Tunnistetiedot... 3 1.2 Kaava-alueen sijainti... 3 2. TIIVISTELMÄ... 3 2.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 334, tiloja 214-406-2-117 ja 214-406-2-542 sekä puistoaluetta koskeva asemakaava ja asemakaavan muutos. 214005182 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1.

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1. Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN SEKÄ MOINSALMEN OSAYLEISKAAVOJEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS LAITILA TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26515 PÄIVÄYS: 9.10. 2014. Sweco Ympäristö Oy

KAAVASELOSTUS LAITILA TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26515 PÄIVÄYS: 9.10. 2014. Sweco Ympäristö Oy KAAVASELOSTUS LAITILA TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26515 PÄIVÄYS: 9.10. 2014 Sweco Ympäristö Oy - 2 - LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli. ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot