Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15
|
|
- Heikki Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15
2 Puheenjohtaja ja yleistä
3 Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla Kaksi yhteistyötapaamista ELEC kiltojen kanssa onnistuneesti Potentiaalin Tasaus 94 oli hyvä vuosijuhla Järjestettiin kevätsyk onnistuneesti Toimikunnat järjestäneet paljon tapahtumaa ja kaikesta on onnistuttu tiedottamaan. Puheenjohtajalla ollut paljon sidosryhmätapaamisia
4 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Budjetin ja ToSun tekemisessä oli vaikeuksia -> ensi vuodelle voisi antaa paremmat lähtötiedot mm. killan taloudellisesta tilanteesta ja käydä asioita enemmän läpi edellisten toimijoiden kanssa Killan käyttötili saavutti pohjan -> budjettikuria jatkettava ja tilanteita ennakoitava Jatkossa pyritään myös virkistäytymään
5 Sihteeri
6 Mitä on tullut tehtyä? 13 ensimmäistä hallituksen pöytäkirjaa on hyväksytty ja laitettu killan webiin Molemmat valtuuston kokousten pöytäkirjat webissä, toiseen odotetaan vielä allekirjoituksia Kuulumiset hallituksen kokouksista ovat tulleet paria poikkeusta lukuun ottamatta samana iltana Kasa Sössöjä viety arkistolle
7 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Arkistolla pitää käydä useammin, jotta järjestelyprojekti saadaan valmiiksi Seuraava valtuuston pöytäkirja nopeammin kommentoinnista webiin Rutiinin pitäminen, jottei pöytäkirjoja jäisi rästiin.
8 Rahastonhoitaja
9 Mitä on tullut tehtyä? Budjetti Raha-anomusten käsittelyrutiini alkuvuodesta Kirjanpitorutiini taseria lukuunottamatta Ensimmäinen laskukierros
10 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Seuraava laskukierros paljon huolellisemmin Seurata tarkemmin etenkin lähitulevaisuutta mihin kilta on käyttämässä rahaa Kirjanpitorutiinin ylläpito Taserin käyttö pitää aloittaa viimeistään heti vapun jälkeen (tosin tämä sovittiin viivästettäväksi jo helmikuussa) izettle ei toimi vieläkään -> työn alla
11 Fuksitoimikunta
12 Mitä on tullut tehtyä? Oikosulun kaato Talvipäivä ISOrekry Fuksijäynä Ratikka-ajelu Laulu(nsana)koesauna ISOkoulutukset Peli-ilta ESO:n kanssa
13 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Wapun ajan tapahtumat Fuksioppaan laatiminen korkeakoulun toivomalla tavalla kvisot killan rekryttävänä myös ensi vuonna Syksyn tapahtumien suunnittelu ISOjen kiittäminen
14 Ohjelmatoimikunta
15 Mitä on tullut tehtyä? Sähköaiheinen laulukilpailu Tapahtumien mainostus PoTa-viikon laulusauna, Øhlhäfv ja jajatkot Aamusitsit peruuntuivat ELEC-sitsit Wanhojen Wappusitsit
16 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Panostetaan loppukevään tapahtumien osalta mainostukseen Kerätään kevään jälkeen myös vapaamuotoista palautetta Laulukilpailuun lisää osallistujia Fuksien Wappusitsit yhteistyössä AS:n ja PT:n kanssa Fuksien merkkienompelusauna Munkkilenkkisauna yhdessä hyvinvointitoimikunnan kanssa Tenttisauna opintotoimikunnan kanssa Ohjelmatoimikunnan virkistäytyminen Lisää AS:n tapahtumia webiin, lisää yhteistyötä
17 Opintotoimikunta
18 Mitä on tullut tehtyä? Kevään kirjamarkkinat järjestettiin Laskiasmäessä oli perinteiset tarjoilut Vierailu EIT ICT labsille toteutui Opintokysely käynnissä Palautekysely kurssista Sähköenergia- tekniikka käynnissä Opintomestari kokoustanut ahkerasti
19 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Tenttisauna tulossa Lisää palautekyselyitä sitä mukaa kun ilmenee tarvetta Stipendiohje viimeistään kesällä uusiksi Opinnon webiosaston pintaremontti
20 Hyvinvointitoimikunta
21 Mitä on tullut tehtyä? Kaksi leffailtaa ja yksi maisteluilta. Studioyleisönä Noin viikon uutisissa. Käytiin katsomassa Oopperaa. Välipalakeksit karkkikoneeseen ja kiltahuoneelle uusi vedenkeitin. Kiltalenkkejä muiden kiltojen kanssa. Kiltahuoneella Oscar-gaalan ja Super Bowlin katsontaa.
22 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? ESO:n kanssa leffailta. Juomapeli-ilta pelitilassa. Boulderointi lajikokeilu. Kiltahuoneen sohvat kuntoon koulun tukien avulla. Munkkilenkkisauna yhdessä ohjelmatoimikunnan kanssa. Teekkaritanssit KIK:n ja AK:n kanssa.
23 Sössötoimikunta
24 Mitä on tullut tehtyä? Yksi lehti on ilmestynyt, ja toinen ilmestyy aikataulun mukaisesti ennen Wappua (lehti painossa) Graafikot ovat jakaneet hyvin keskenään julisteprojektit
25 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Lehtien juttujen deadlineista ruvetaan muistuttelemaan vieraileville kirjoittajille viikkoa ennen deadlinepäivää Sössö tulee ilmestymään verkossa Wappuna ja kesällä lupausten mukaisesti
26 Ulkotoimikunta
27 Mitä on tullut tehtyä? Kevään vaihtareiden vastaanottaminen International sitsit yhteistyössä HTMK:n kanssa Welcome sauna EKAKien leikittämistä PoTa-viikolla Viikkokirjeiden lähettäminen ulkkareille
28 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Luvattu ulkotoiminta toteutetaan syksylle Enemmän pieniä vapaita tapahtumia Kokouksia toimikunnan kanssa Selkeä suunnitelma syksyn tapahtumille
29 Viestintätoimikunta
30 Mitä on tullut tehtyä? Webi: Uusi ilmokone Webin yleiset bugikorjailut Blogi teknisesti valmis Infra: Killan tietokoneita päivitetty Tulostinkriisi Paja: Pajaa on siistitty pajan ovikorttisysteemi fuksivilkutin elepaja.aalto.fi Sekalaisia: Valokuvattu ja elokuvattu Viikkomailissa tehty kokeiluja ELEC-lanit Facebookin tehokkaampi käyttäminen viestinnässä HiQ-wappu
31 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Toimikunnan viestintämestarikeskeisyys hidastaa toimintaa. Kannustus itsenäisempään tekemiseen. Webin työstämisessä paremmin kaikki viestintäkisällit hommiin. Työnjako paremmaksi. Virkistäytyminen moraalin kohottamiseksi Viestinnän kehittäminen eritoten JASsin kohdalta. Webin navigoinnin selkeyttäminen. Pajan promoaminen. Fuksivilkutinkin jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle.
32 Yrityssuhdetoimikunta
33 Mitä on tullut tehtyä? Vuosisopimukset tärkeimpien yhteistyökumppaneiden kanssa Kotimaan Pitkä 5 paikallisexcursiota + 1 saunailta AS:n kanssa suunniteltu/toteutettu HiQ:n kanssa yhteistyössä järjestettävää tapahtumaa wappuna Ullanlinnanmäellä
34 Mitä tehdään seuraavaksi ja miten toimintaa parannetaan? Paikallisexcursioiden mainostus? (muutamien excursioiden osallistujamäärä alhainen) Webissä yrityksille suunnattujen sivujen kehittäminen/uudistaminen
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Hallitus ollut todella hyvällä läsnäoloprosentilla paikalla kokouksissa Kuulumiset kanssa olleet
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi
KSK1/2013. Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013
KSK1/2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Yhteistyö ja keskustelukanavat ELEC-killat Neuvosto Suomen sähkökillat Koulu Sklubi Hallitustyöskentely
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5
KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013
KSK2/2013 14.05.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Hallitustyöskentelyinnon jatkuminen Kokouksien tehokkuus Talkoilu Virkistäytyminen
KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013
KSK4/2013 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Palaute/kehityskeskustelut hallituslaisille Syys-SYK Otaniemessä 21.-23.11. Oltermanni
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4.
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010 Paikka: Killan toimisto Aika: 5.4.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n. Hallituksen selonteko valtuustolle 3/16
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n Hallituksen selonteko valtuustolle 3/16 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä ja miten meni? Tavallisestikin kiireinen syksyn alku on ollut hallitukselle
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 28/2010 Paikka: Ravintola Omenapuu Aika: 17.12.2010 klo 14.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Viesintämestari
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Paikka: Otakaari 5 (D103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 8.1.2014,
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko , kello 17.00
SIKH02/2017 Pöytäkirja sivu 1/5 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko 4.1.2017, kello 17.00 Paikka: neuvotteluhuone Vuoristo (Maarintie 8),
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi kohdassa 7)
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 18/2017 Aika: 15.5.2017 kello 20.00 Paikka: Maarintie 8, Inkubion kiltahuoneen parvi Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintakertomus 2012. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintakertomus 2012
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Sisällysluettelo Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry...1...1...1 1. Yleistä...4 1.1 Puheenjohtajalta...4 1.2 Yhteistyö sidosryhmien kanssa...5 1.3 Sihteeri ja
Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n KSK II 2010
Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n KSK II 2010 Puheenjohtajalta Huhtikuun aikana kilta järjesti noin 30 tapahtumaa, joka tekee noin yhden tapahtuman jokaista vuorokautta kohden. Tapahtumakirjo
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2013 Paikka: Otakaari 5 E220 (Strömberg) Aika: tiistai 8.1.2013 kello 17.
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2013 Paikka: Otakaari 5 E220 (Strömberg) Aika: tiistai 8.1.2013 kello 17.00 Paikalla: Puheenjohtaja: Annamaija Hutri Sihteeri:
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Pöytäkirja Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2012 Aika: 12.1.2012 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5 E 220, kokoushuone Strömberg Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström
Aalto-yliopiston Sa hko insino o rikilta ry:n. Toimintakertomus 2014
Aalto-yliopiston Sa hko insino o rikilta ry:n Sisältö 1 Yleistä vuodesta 2014 3 1.1 Puheenjohtaja.............................................. 3 1.2 Varapuheenjohtaja............................................
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2010 Aika: 7.5.2010, klo 14.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Isäntä Emäntä Katariina
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 1/2011 Aika: 13.1.2011 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Emäntä Isäntä
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 16/2017 Aika: 27.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU6 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH09/2012
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH09/2012 Aika: 29.2.2012 kello 14.00 Paikka: Otakaari 5 L311 Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström Sihteeri: Emil Westenius Rahastonhoitaja:
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2012 Aika: 11.8.2012 Paikka: Sikasaari, Kuhmoinen Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Tiedotusmestari Fuksikapteeni
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 4/2010 Aika: Keskiviikko 5.5.2010 klo 17:00 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 10/2010 Paikka: SIKarihuone Aika: 18.3.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Päätoimittaja Opintomestari
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 22/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 6.10.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 5/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 25.1.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n. Hallituksen selonteko valtuustolle 4/16
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n Hallituksen selonteko valtuustolle 4/16 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä ja miten meni? Kähmyjä kehitettiin monin tavoin Uudistuneessa kiltaillassa
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/16
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/16 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä ja miten meni? Toimareille hankittu kulkukortteja Kokousten lisäksi workshoppeja Budjetti
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH24/2014 Paikka: Otakaari 5 (D 103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: maanantai 25.8.2014,
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja
Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:
Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 9/2010 Paikka: AYY:n sihteeristö (Lämpömiehenkuja 3) Aika: 4.3.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 15/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.5.2010 klo 15.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Laura Korhonen
MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 5/2016 Insinööritieteiden korkeakoulu
MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 5/2016 Aika: 26.2.2016 klo 18.00 Paikka: Maarintalon neuvotteluhuone, Sähkömiehentie 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli Peltomäki
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 6/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 1.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Laura Korhonen Sisä-
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2006 Aika: Torstai 1.12.2005 klo 18.15 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 02/2018 Aika: 8.1.2018 kello 16.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), seminaarisali TU5 Läsnä: Puheenjohtaja Joonas Palosuo Sihteeri Elias Kosama Rahastonhoitaja
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012. Aalto- yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012
Aalto- yliopiston Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2012 1. Hallinto 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksitoimikunnan puheenjohtaja Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutantti
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 23/2017 Aika: 22.9.2017 kello 08.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Isäntä
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 33/2016 Aika: 17.11.2016 kello 8.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Kokoushuone 1593 Läsnä: Puheenjohtaja Inka Saarinen Sihteeri Petra Ekroos Rahastonhoitaja
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat
Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Inkubion ensimmäisen kiltavuoden yleisenä tavoitteena on saada nuori yhdistyksemme pyörimään täydellä teholla killan tapaan. Tarkoituksena on, että Inkubio tarjoaa
Vuosikurssijakauma.! Vastauksia yhteensä 104 kpl N
Palautekysely 214 Vuosikurssijakauma! Vastauksia yhteensä 14 kpl 45 4 39 35 3 25 2 18 2 15 14 13 1 5 1 2 3 4 N Tutkinto- ohjelma 1 5 13 EST TLT BIO AUT/AIT OTHER 85 AkKivisuus killassa Vastaajista 33 ei
TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY
TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2012. Yleistä. Sihteeri ja arkistonhoitaja FTMK
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2012 Yleistä Alkuvuosi on ollut killassa hyvin hektistä aikaa. Etenkin monenlaiset vaihdot ja vuosijuhlaviikko ovat kuluttaneet huomattavia määriä aikaa itse
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n. Toimintasuunnitelma 2014
:n Sisältö 1 Hallinto 2 1.1 Hallitus.................................................. 2 1.2 Toimihenkilöt............................................... 2 1.3 Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat.................................
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH03/ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH03/2012 Aika: Keskiviikko 25.1.2012 kello 14.00 Paikka: Kokoustila Maxwell, Otakaari 7 Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström
Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta
Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 PL 69 2(11) Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Fuksitoimikunta...3 2.1 Kevät...3 2.2 Syksy...4 2.3 ISOhenkilötoiminta...5 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Opintokysely 2009...6
KSK 1/2011. 1 Yleistä. 2 Toimikunnat. 2.1 Fuksitoimikunta. TKK:n Sähköinsinöörikilta ry
KSK 1/2011 1 Yleistä Killan alkuvuosi on ollut hyvin PoTa-painotteinen ja toiminta alkaa nyt upean vuosijuhlaviikon jälkeen pikkuhiljaa palata normaaliksi. Hallitustoiminnassa on alkuvuodesta haettu yhteisiä
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu
Hallituksen kokousten pöytäkirjat on tehty nopeasti ja laitettu killan nettisivuille sitä mukaan kun ne on hyväksytty.
KSK 2/2011 1 Yleistä Edellisen KSK:n jälkeen killassa on ehtinyt tapahtua perinteiseen vuosikelloon liittyviä juttuja, kuten Kotimaan Pitkä excursio ja Wanhojen sekä fuksien Wappusitsit. Perinteikkäiden
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2011
1. Hallinto 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Paula Räisänen Sihteeri Roope Kiiski Rahastonhoitaja Tuukka Huikari Fuksitoimikunnan puheenjohtaja Johanna Vesterinen Fuksitoimikunnan puheenjohtajan adjutantti Riku
TKK:n Sähköinsinöörikilta ry
KSK 3/2011 1 Yleistä Killan toiminta on jatkunut taas kesän jälkeen tutuissa kiireisissä merkeissä. Fukseja otettiin vastaan n. 160 kpl ja porukkaa on fuksitapahtumissa riittänyt. Fuksit ovat myös ilahduttaneet
Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI
Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti
Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu
Kuinkas sitten kävikään? 1/2010: tammikuu - maaliskuu
Kuinkas sitten kävikään? 1/2010: tammikuu - maaliskuu Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry 1. Yleistä Hallituksen läsnäoloprosentti kokouksissa maaliskuun loppuun mennessä on ollut 81%. Läsnäoloprosenttia
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014
1 (18) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2014 2 (18) Sisällysluettelo 1.Johdanto...3 2.Fuksitoimikunta...4 2.1. Yleistä...4 2.2. Kevät...4 2.3. Kevään ISOtoiminta...4 2.4. Syksy...5 2.5. Syksyn ISOtoiminta...5
Inkubio ry. Toimintasuunnitelma 2013
1 (17) Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2013 2 (17) Sisällysluettelo 1.Johdanto...2 2.Fuksitoimikunta...4 2.1 Yleistä...4 2.2 Kevät...4 2.3 Kevään ISOtoiminta...4 2.4 Syksy...4 2.5 Syksyn ISOtoiminta...5
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH08/2012
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH08/2012 Aika: 22.2.2012 kello 14.00 Paikka: Kokoustila Strömberg, Otakaari 5 E 220 Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström Sihteeri:
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2006 Sisällysluettelo 1 HALLINTO 3 1.1 Hallitus 3 1.2 Toimihenkilöt (yhteystiedot löytyvät killan web-sivuilta) 3 1.3 Valtuusto 4 1.4
Rakennusinsinöörikilta ry PÖYTÄKIRJA Raadin kokous 1/2018
Aika: 3.1.2018 kello 16:00 Paikka: Otakaari 4 02150, Espoo Huone 149 Läsnäolijat: Silja Yli-Juuti, puheenjohtaja Atte Ahti, sihteeri Mikael Väisänen Katarina Varteva Visa Simola Mia Roslund Sara Kasanen
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry
Toimintakertomus 2011 Sisällys SISÄLLYS... 2 1 YLEISTÄ... 4 2 TOIMIHENKILÖT JA TOIMIKUNNAT... 6 3 KILLAN MYÖNTÄMÄT KUNNIANOSOITUKSET JA STIPENDIT... 27 4 ORGANISAATIO... 29 2 3 1 Yleistä 1.1 Puheenjohtaja
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry. Toimintakertomus 2009
Sisällysluettelo 1 Yleistä...5 1.1 Puheenjohtajan näkökulma...5 1.2 Killan myöntämät kunnianosoitukset ja stipendit...6 1.2.1 ProSIK...6 1.2.2 Kultaiset ansiomerkit...6 1.2.3 Hopeiset ansiomerkit...7 1.2.4
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintakertomus vuodelta 2010
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintakertomus vuodelta 2010 Sisällysluettelo 1. Yleiset... 5 1.1. Puheenjohtajalta...5 1.2. Yhteistyö sidosryhmien kanssa...6 1.2.1. Korkeakouluyhteistyö...
Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV01/2015
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV01/2015 Aika: Tiistai 11.11.2014, kello 18.00 Paikka: Otakaari 5 A (luentosali S1), 02150 Espoo Paikalla:
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 2/2012. Yleistä
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 2/2012 Yleistä Hallitus työsti kevään viimeiseen valtuuston kokoukseen lupaamansa killan viestintästrategian, joka määrittää kuinka killan viestintä tulee toteuttaa
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n ylimääräinen kokous. Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n ylimääräinen kokous SIKV 03/2008 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1 Aika: 29.5.2008 klo 17.30 Paikalla:
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 26/2015 Aika: 9.11.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone Strömberg Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä Isäntä
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:
Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV05/2015. Aika: Keskiviikko , kello 17.
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV05/2015 Aika: Keskiviikko 14.10.2015, kello 17.30 Paikka: Otakaari 5 (luentosali S3), 02150 Espoo Läsnäolijat: Valtuusto:
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Hallinto 1.1 Hallitus Puheenjohtaja
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ARMATUURI RY 4/2013 1.3.2013
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 28.2.2013 klo 19.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
Pöytäkirja Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 26/2010 Paikka: toimisto Aika: 26.11.2010 klo 15.00 Paikalla: Hallitus: Jyrki Luukko Paula Jukarainen Johanna Vesterinen
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 25/2017 Aika: 13.10.2017 kello 8.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja
Kuinkas Sitten kävikään?
Kuinkas Sitten kävikään? September 27 2010 KSK3 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta... 3 Kesän tapahtumat... 3 Alkusyksy... 3 Loppu vuosi... 4 Sisä- ja urheilutoimikunta... 4 Pajavekkulit... 4 Urheiluvastaavat...
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 Prosessiteekkarit ry 1.1.2019 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/06 1 Yleistä Vuosi 2006 on lähtenyt kiireisenä käyntiin. Varsinkin itseäni on kuormittanut kovasti puheenjohtajuuden, viime vuoden tilinpäätöksen ja