Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry"

Transkriptio

1 Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/06

2 1 Yleistä Vuosi 2006 on lähtenyt kiireisenä käyntiin. Varsinkin itseäni on kuormittanut kovasti puheenjohtajuuden, viime vuoden tilinpäätöksen ja opintojen yhteensovittaminen. Tähän kun vielä lisättiin toimiminen vt. rahastonhoitajana kolme viikkoa, on suurien linjojen suunnittelu jäänyt ehkä hieman pienemmälle osalle kuin olisin toivonut. Kaikki asiat on kuitenkin saatu ainakin tyydyttävästi hoidettua ja koko hallituksen työskentely on hienöisen alkukankeuden jälkeen lähtenyt hyvälle mallille. Tammi- ja helmikuu ovat pitäneet myös sisällään erinäisiä koulutuksia ja vaihtoja. Näkyvimpänä projektina on ollut killan 85-vuotisjuhliin liittyvät tapahtumat. Varsinaisen vuosijuhlan lisäksi järjestetään tänä vuonna vuosijuhlaviikolla tanssikertaus ja killan historiaa läpikäyvä Historiailta. Itse PoTastakin on näin puolipyöreänä vuonna kehkeytymässä melko suuri tapahtuma liki kahdella sadalla osallistujalla. Nyt kun alkukiireet ja tuplatehtävät alkavat helpottaa, tullaan killan yleistä suuntaa miettimään hallituksen kesken lähiviikkoina. Ville Ryhänen Puheenjohtaja 2 Toimikunnat 2.1 Fuksi Hommat alkoivat kun tammifuksit tulivat ja vanhat kipparit ottivat heidät vastaan ISOhenkilöiden kera. Istuvien ja tulevien kipparien ensimmäinen yhteistyön koetus oli Talvipäivä, johon osallistuivat myös KIK, TIK ja IK. Mainostus fuksien luentotauoilla oli eri kiltojen tuleville kippareille mukava tapa tutustua toisiinsa. Tuosta mainostuksesta sen verran, että kannattaa todella varmistaa, että fuksien matikat ovat juuri siihen aikaan kyseisessä luentosalissa, ettei käy niin, että käydään mainostamassa vähän vanhemmille :) Vaikka ei siinäkään mitään väärää ole. Talvipäivä sujui hyvin. Viime vuoden virheistä oli yritetty oppia. Tapahtuman ajankohta 1.2. vaikutti olevan parempi kuin aiemmin. Tapahtuma pidettiin Rantsun edessä jäällä, joka osoittautuikin hyväksi paikaksi. Jos sää suosii, niin se on ilmeisesti hyvä paikka, koska suuri osa osallistujista siirtyi jäältä Rantsulle. Jo jäällä oli hyvin porukkaa: aloituksen siirtäminen klo 15 alkavaksi oli ilmeisesti hyvä idea. Napakelkan tekeminen kesti ja sitä päästiin käyttämään vain vähän aikaa. Eli Koneelle ei pidä antaa mitään isoa projektia, ainakaan yksin :) Rantsu oli aivan täynnä ja karaoke oli menestys. Myös jatkoilla Smökissä oli hyvin porukkaa. Fuksioppaan ja Wapun suunnittelua on aloitettu, mutta vasta visioissa ei niinkään konkreettisesti. ISOhenkilösaunaa ei myöskään tänä vuonna järjestetty vaan rekry pidetään infotilaisuutena F201:ssä klo S2:sen tentin jälkeen. Näin siksi, että tämä tapa näytti toimivan viime vuonna paremmin. Mainostuksessa käytetään fuksimailia, seinämainoksia, luentotaukoinfoa ja uutuutena teetetään flyereita. Mainokset ovat valmiit. Ratikka-ajelu päätettiin siirtää keskiviikkoon 19.4., jolloin siitä tulee perinteinen fuksiwapun aloitus Itäisen satamakaupungin maisemissa. Lemmenlaivaa vastaavaa tapahtumaa on myös visioitu sen jäätyä väliin viime syksynä.. Antti Mattila FTMK:n pj. 2

3 Julius Rissanen Otto Parantainen FTMK:n pj adj. ISOvastaava Seuraavaan Wappuun asti: Marko Miettinen Fuksikapteeni Ina Sandström Fuksikapteeni 2.2 Ohjelma Uusi hupitoimikunta on aloittanut toimintansa vauhdilla. Järjestettäviä tapahtumia on ollut muutama, joten järjestelytkin ovat tulleet jo hieman tutuiksi kaikille. Tähän mennessä järjestettyihin tapahtumiin HTMK on pyrkinyt osallistumaan koko toimikunnan voimin, jotta kaikki pääsisivät heti mukaan toimintaan. HTMK:n jäsenet ovat päässeet tutustumaan toisiinsa sekä myös muiden kiltojen ie-henkilöihin jo monissa tapahtumissa. Hupitoimikunnan ensimmäinen varsinainen jäsenistölle tarjottu tapahtuma oli fukseille suunnattu talvipäivä. Tämä tapahtuma ei vaatinut hupitoimikunnaltamme suuriakaan ponnisteluja, sillä HTMK:n vastuulla oli ainoastaan ruoan ja ohjelman järjestäminen Rantasaunalle. Koko päivä tuntui olleen melkoinen menestys ainakin yleisömäärän perusteella. Helmikuun alkuun 3.2. oli edellisvuonna suunniteltu järjestettäviksi sitsit. Tilavaraus kuitenkin peruttiin, sillä HTMK ei ollut ehtinyt mitenkään valmistella juhlia. Ideointi olisi tullut aloittaa heti vuoden alussa, jotta mainostus olisi voitu aloittaa ajoissa. Tällä hetkellä hupitoimikunnan tärkeimpänä tehtävänä on vuosijuhlaviikon tapahtumien suunnittelu ja järjestely. Kulttuurivastaava on ideoinut jo useita kulttuuritapahtumia jäsenistölle TikTakin keikalle Tavastialle oli hankittu lippuja, jotka kaikki varattiin hyvissä ajoin. Keikka tosin siirtyi sairastapauksen vuoksi myöhemmäksi. Myös Eläkeläisten keikalle sekä Taikahuilu-oopperaan on hankittu lippuja myytäväksi. Urheilun saralla kiltamme jäsenistölle tarjotaan ohjelmaa Koneinsinöörikillan kanssa yhteisillä urheiluvuoroilla. Killan joukkueet on ilmoitettu lisäksi kevään koripallo-, lentopallo- sekä kyykkäsarjoihin. Kiinnostus näihin joukkueisiin on tosin ollut yllättävän vähäistä. Jouko Virta Anna Törrönen Anna Torvinen Minttu Hietamäki Otto Palonen Sampo Verkasalo Jani Mäkelä Pyry Lehto Ina Sandström Marko Miettinen Jukka Pajula Antti Ojapelto Hovimestari Emäntä Emäntä Emäntä Isäntä Isäntä Isäntä (kevät) Urheiluvastaava Kulttuurivastaava ja Lukkari Lukkari Lukkari Lukkari 3

4 2.3 Opinto Opintotoimikunnan vuosi on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Ensimmäisen kerran toimikunta kokousti Sen jälkeen kokouksia on ollut kerran viikossa. Vakiokokousajaksi päätettiin vakiinnuttaa keskiviikko aamu klo oli TKK:n Abi-päivä. Opintoimikunta huolehti, että osaston ständillä oli koko päivän, klo 10-16, joku esittelemässä osastoa ja täällä opiskelua. Päivä meni mukavasti ja opinto sai hyvin apua muiltakin kiltalaisilta, joten ständillä päivystäminen ei kaatunut pelkästään kolmen ihmisen harteille. Toukokuussa toteutettavaan Energiaa Uudellamaalla -projektiin pyydettiin tänäkin vuonna mukaan Sähkömekaniikan ja Suurjännitetekniikan laboratoriot. Molemmat laboratoriot lähtivät mielellään mukaan. Itse toiminnallinen osuus on viikoilla 20 ja 21. Silloin osastolle tulee vierailemaan peruskoulun kahdeksasluokkalaisia. Palauteryhmiä järjestetään keväällä ainakin kolmelle kurssille. Signaalit ja järjestelmät -kurssin palauteryhmä on jo koottu. Mukaan lähti 8 kurssin opiskelijaa. Ensimmäinen kokoontuminen on 9.2. Solubiologian palauteryhmästä on oltu yhteydessä kurssista vastaavaan henkilöön ja riippuen henkilökunnan aikataulusta palautetilaisuus pidetään joko henkilökunnan edustajan läsnä ollessa tai ilman tätä, joka tapauksessa viikolla 7. Elektroniikan perusteet -kurssin ensimmäinen palauteryhmä on sovittu, yhteisymmärryksessä kurssin henkilökunnan kanssa, pidettäväksi kurssin ensimmäisen välikokeen jälkeen Vuoden ensimmäinen halopedkokous on kutsuttu koolle. Se pidetään halopedsaunan yhteydessä Toimikunta ehdotti Oplaalle, että kurssipalautejärjestelmään lisättäisiin mahdollisuus antaa palautetta mistä tahansa kurssista. Tähän asti palautetta on voinut antaa vain niistä kursseista, joiden henkilökunta on halunnut laittaa palautelomakkeen sähköiseen palautusjärjestelmään. Ehdotus otettiin vastaan ja näin aiotaan tehdä. Vuoden ensimmäinen opintopalstakin on kirjoitettu. Se ilmestyy vuoden ensimmäisessä Sössössä. Opintomestari ja molemmat opintokisällit osallistuivat TKY:n järjestämään halopedkoulutukseen ja opintomestari kiltatyöryhmän kokoukseen. Keskusteluyhteys muiden kiltojen ja TKY:n suuntaan on siis myös avoinna. Nina Lagus Emilia Kaivosoja Katri Halminen Opintomestari Opintokisälli Opintokisälli 2.4 Sisä Sisätoimikunnan alkuvuosi on alkanut uusien kisällien tutustuttamisella hommiinsa. Alkuvuosi on mennyt nopeasti, mutta toimikunta on siitä huolimatta ehtinyt kokoontua kahdesti kokoukseen. Ensimmäisessä viikolla kaksi pidetyssä kokouksessa päätettiin sisäkisällien päävastuualueet ja toisessa viikolla 5 pidetyssä kokouksessa keskusteltiin toimikunnan suunnitelmista tulevalle vuodelle. Tänä vuonna yhdistettiin riipparivastaavan ja kopiokonevastaavan toimet, Emmi Välimäki hoitaa molempia. Aleksi Pyhälammi vastaa kiltahuoneesta, Abdalla Taha tenttikokoelmasta kevään ajan (syksyllä Taneli Taira hoitaa tentit) ja Jussi Nurminen vastaa karkkikoneesta. 4

5 Alkuvuodesta on hankittu hetkeksi loppumaan päässyttä kopiopaperia, uudet sisäkumit kiltiksellä olevaan pyörätuoliin ja ProSIK on tilattu Elektroniikan valmistustekniikan laboratoriosta (kiitoksia Riitta Viitalalle, joka valmisti laatan). Karkkia on myös käyty hakemassa tukusta ja konetta täytetty tarpeen mukaan. Editan riipparitsekki on tänä vuonna ainakin keväällä vain kerran, ja se hoidettiin jo. Tammifuksien riipparit tehtiin myös heti luentokauden alussa ja muutenkin puuttuvia riippareita on lisätty sitä mukaan kuin ilmoituksia on tullut. Riippareita myös siirrettiin väljemmiksi laatikoihin, jotta saapuvat erät mahtuisivat riippareihin (pyyntö tuli Editalta). Uuden toimaritaulun tekeminen on kesken, koska valokuvien saaminen tauluun ei ole oikein onnistunut. Taulu tehdään mahdollisimman pian kuitenkin. Kopiokone on toiminut hyvin, muutaman kerran kortti on juuttunut kortinlukijan sisään, mutta tilanne on selvitetty ilman huoltoa. Tenttikilpailu tuotti taas kasan tenttejä, joita on alettu käymään läpi. Tenttikokoelman sähköistämisestä on juteltu tiedotustoimikunnan kanssa ja toimikunnan kesken. Inventaario tehtiin yhdessä edellisen sisämestarin Aleksi Harrin kanssa ensimmäisen kokouksen yhteydessä. Heli Virtanen Aleksi Pyhälammi Jussi Nurminen Emmi Välimäki Abdalla Taha Sisämestari Sisäkisälli Sisäkisälli Sisäkisälli Sisäkisälli (kevät) 2.5 Tiedotus Tiedotuksen vuosi lähti erittäin vauhdilla käyntiin. Uudet tiedotuskisällit ovat olleet erittäin innokkaasti mukana tekemässä tiedotusvuodesta erinomaista. Ensimmäisiä tehtäviä vuoden alussa oli sähköpostilistojen päivittäminen ajan tasalle. Tämä sujui hyvin, pieniä ongelmia lukuun ottamatta. Lisäksi tehtiin toimariläystäkkeet killan vaihtoon mennessä. Tämä sujui jopa odotettua paremmin. Paperimainonnan puolella ensimmäisiä haasteita olivat Talvipäivä, Ølhävf, Tanssikertaus, Täydennysvaalit, ISO-mainoskampanja, Morkkissauna ja Ystävänpäiväjuhla. Kaikki mainokset saatiin esille aikataulun mukaisesti noin kahta viikkoa ennen tapahtumaa. PoTa85 oli projektina jaettu monelle taholle, mutta hyvällä yhteistyöllä saatiin aikaan yhtenäinen ja ammattimaisen näköinen kokonaisuus. Hyvää työtä teki erityisesti Tuomas Sauliala, joka vastasi kaikista printti materiaaleista. Tiedotustoimikunta vastasi juhlan websivustosta. Lisäksi tiedotusta on työllistänyt useat ilmokone sekä web-kysely tilaukset mm. Sössö-kysely, PoTa85-ilmo ja ISO-ilmo. Tiedotuksen alkuvuosi sujui kokonaisuudessaan hyvin. Vuosijuhlaviikon mainospanostus aiheutti paikoin kovaa kiirettä ja jopa stressiä, mutta lopulta se onnistui hyvin. Olli Laine Janne Holm Tiedotusmestari 5

6 Jukka Kakkonen Heikki Salokanto Juha-Matti Lehtinen 2.6 Ulko Ulkotoimikuntaan vuonna 2006 kuuluvat ulkomestari Janne Lahdenperä, international helper Uchenna Ikegwuonu ja ulkokisälli Anssi Hakkarainen, joka toimii myös EESTECin puheenjohtajana. Työnjako oli alusta alkaen selkeä. Ulkomestari pitää huolta suhteista Otaniemen ulkopuolisiin sähkökiltoihin ja hoitaa kaikki vuosijuhla- ilmoittautumiset, international helper pitää yhteyttä killan ulkkareihin ja ulkokisälli hoitaa kaiken EESTECiin liittyvän sekä tarvittaessa auttaa ulkomestaria. Ensimmäinen järjestämämme tapahtuma oli kiltainfo uusille ulkkareille. Tätä ei voitu järjestää saapumispäivänä koska samana päivänä oli killanvaihto. Suunnittelimme tapahtuman seuraavalle viikolle, mutta johtuen informaatiokatkoksesta toimikunnan ja KV-isojen/-vastaavien välillä, paikalle ei saapunut yhtään ulkkaria. Viikkoa myöhemmin järjestämäämme infoon saimmekin noin kolmasosan uusista ulkkareista. Kaikki osallistujat vaikuttivat kiinnostuneilta killasta ja etenkin järjestämästämme urheilutoiminnasta. Kiltalaisten halukkuus lähteä edustajiksi vuosijuhliin on vuoden alussa ollut hyvin vähäistä. Sekä KoPeDan että Skillan vuosijuhliin saatiin lähetettyä vain yksi edustaja, ja koska Lappeenrannan 3:n killan vuosijuhla on PoTan kanssa samana päivänä, ei sinne ole lähdössä ketään edustamaan. Aktiivisuus on kuitenkin selvässä nousussa ja melkein kaikkiin maaliskuussa järjestettäviin vuosijuhliin on jo halukkaita lähtijöitä. EKAKien ohjelma vuosijuhlaviikolle on muutamia hienosäätöjä vaille valmis. Emmi Rautkylä, joka on tietääkseni joskus aikaisemminkin toiminut kontaktihenkilönä Ruotsin suuntaan, auttoi tänä vuonna yhteyden muodostamisessa EKAKeihin. Heidän vastausnopeutensa sähköposteihin on ollut välillä hyvinkin hidasta, mutta intoa tuntuu riittävän siellä päässä. Vuosijuhlaviikkoa odotellen... Janne Lahdenperä Anssi Hakkarainen Uchenna Ikegwuonu Ulkomestari Ulkokisälli International helper 2.7 Yritys Yleinen Toimikunta on aloittanut työnsä iloisin mielin. Vuoden alusta olemme käyneet tapaamassa yritysten edustajia seuraavissa yrityksissä: - Nokia - ABB - Fortum - Ericsson 6

7 Muutaman yrityksen kanssa pitäisi vielä käydä juttelemassa pidempi aikaisesta yhteistyöstä Kotipitkä Kotimaan pitkän suunnittelu on todella hyvässä vauhdissa. Vuosikurssikiintiöt ja hintakin on jo päätetty Excut Kilta pääsi Sähköinsinööriliiton kustantamana Jyväskylään Sähkö-, Tele-, Valo- ja AV-messuille. Noin 30 innokasta sähköläistä ilmoittautui mukaan. Messut olivat todella isot. Yrityssuhdetoimikunta toi myös hieman kiltaa esiin messuilla pääsemällä messulehden keskiaukeamalle. Jouduimme jättämään TVO:n Olkiluodon excun väliin, sillä TVO ei halunnut tukea kiltaa kuljetusten kanssa. Yritämme uudestaan syksyllä. Keväälle on sovittu seuraavat excut tähän mennessä: - KCI Konecranes Ericsson Ja lisää on tulossa Haalarit Tämän vuoden haalarisopimuksista on jo puhuttu alustavasti. Hyvin todennäköistä on, että samat yritykset pysyvät haalareissamme. Fortumin logo tosin tulee muuttumaan kenties jo seuraaviin haalareihin. Teemme yritysten kanssa tänä vuonnakin jonkinlaisen pakettiratkaisun tarkoittaen haalareiden lisäksi näkyvyyttä esim. Sössöön. Timo Idänheimo Miika Heini Teemu Lepola Aleksi Wallenius Henna Warma Mikko Leskinen Mikko Lindholm Yrityssuhdemestari Excursiovastaava Excursiovastaava 2.8 Sössö Vuosi on lähtenyt käyntiin. Kevään ensimmäistä lehteä on puuhattu ja se tulee ulos vuosijuhlaviikolla. Hieman hankaluuksia on ilmennyt taittajan aiemman lehdentaittokokemuksen puutteesta, mutta niistäkin on selvitty vanhojen sössöläisten avustuksella. Pekka Miettinen Mikko Jääskeläinen Jaakko Seppänen Anne Myller Pekko Ahtiainen Silja Tirronen Taneli Taira Vastaava sössö Taittaja (kevät) 7

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2006 Aika: Torstai 1.12.2005 klo 18.15 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2006 Sisällysluettelo 1 HALLINTO 3 1.1 Hallitus 3 1.2 Toimihenkilöt (yhteystiedot löytyvät killan web-sivuilta) 3 1.3 Valtuusto 4 1.4

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 1 / 2007 1 Yleistä Vuosi 2007 on pyörähtänyt käyntiin vauhdikkaasti. Hallitustyöskentely on käynnistynyt hyvin, ja toimikunnat ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 4/06 1 Yleistä Vuosi lähenee loppuaan ja sehän tarkoittaa uusien vastuuhenkilöiden kähmintää killalle. Samalla on jälleen noussut esille valintojen myöhäinen

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2008 Aika: Tiistai 20.11.2007 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 2/06 1 Yleistä Puoli vuotta killan toimintaa on kohta taas takana. Tuttuun tapaan aika on mennyt nopeasti ja tapahtumia on yritetty järjestää paljon.

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 6/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 1.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Laura Korhonen Sisä-

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintasuunnitelma 2005 Sisällysluettelo 1 HALLINTO 3 1.1 Hallitus 3 1.2 Toimihenkilöt 3 1.3 Valtuusto 4 1.4 Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat 5 1.5

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 2/2005 Aika: Keskiviikko 23.02.2005 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Läsnä: Valtuusto: Tuomas

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous 2008. Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous 2008. Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous 2008 SIKV 02/2008 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1 Aika: 27.2.2008 klo 17.00 Paikalla:

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 5/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 25.1.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n ylimääräinen kokous. Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n ylimääräinen kokous. Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n ylimääräinen kokous SIKV 03/2008 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan sali S1 Aika: 29.5.2008 klo 17.30 Paikalla:

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 2/05 1 Yleistä Kevät alkaa olla pikku hiljaa takana päin. Aika on tuntunut menevän kovin nopeasti. Alkuvuodesta päätimme lähteä hommiin radikaalilla

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Hallitus ollut todella hyvällä läsnäoloprosentilla paikalla kokouksissa Kuulumiset kanssa olleet

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2014 Paikka: Otakaari 5 (D103a, Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n kiltahuone), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 8.1.2014,

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 11/2010 Paikka: KP-bussi Aika: 24.3.2010 klo 7.15 Paikalla: Hallitus: Fuksitoimikunnan pj Hovimestari Yrityssuhdemestari

Lisätiedot

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK2/2013 14.05.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Hallitustyöskentelyinnon jatkuminen Kokouksien tehokkuus Talkoilu Virkistäytyminen

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 1 / 2009 1. Yleistä Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin ja alkuvuodesta ollaan saatu jo paljon aikaan. Hallitus piti pitkän iltakoulun jo viime vuoden puolella

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko , kello 17.00

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko , kello 17.00 SIKH02/2017 Pöytäkirja sivu 1/5 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/17 Aika: keskiviikko 4.1.2017, kello 17.00 Paikka: neuvotteluhuone Vuoristo (Maarintie 8),

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 9/2010 Paikka: AYY:n sihteeristö (Lämpömiehenkuja 3) Aika: 4.3.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2013 Paikka: Otakaari 5 E220 (Strömberg) Aika: tiistai 8.1.2013 kello 17.

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2013 Paikka: Otakaari 5 E220 (Strömberg) Aika: tiistai 8.1.2013 kello 17. Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2013 Paikka: Otakaari 5 E220 (Strömberg) Aika: tiistai 8.1.2013 kello 17.00 Paikalla: Puheenjohtaja: Annamaija Hutri Sihteeri:

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 10/2010 Paikka: SIKarihuone Aika: 18.3.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Päätoimittaja Opintomestari

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 22/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 6.10.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 3 / 2007 1 Yleistä Syksy on alkanut hyvin. Voitimme hallitusten välisen köydenvedon Koneinsinöörikiltaa vastaan. Itse toiminta on lähtenyt myös hyvin

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 2 / 2007 1 Yleistä Vuosi on jatkunut hyvin. Ilmapiiri ja henki ovat olleet rennon hyviä. Valitettavasti toimintojen ja toimintatapojen kehittäminen on

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2012

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2012 Pöytäkirja Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2012 Aika: Torstai 24.11.2011 kello 17.00 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH03/ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH03/ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH03/2012 Aika: Keskiviikko 25.1.2012 kello 14.00 Paikka: Kokoustila Maxwell, Otakaari 7 Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström

Lisätiedot

Hallitus 2011: Puheenjohtaja Paula Räisänen (kohdasta 15)

Hallitus 2011: Puheenjohtaja Paula Räisänen (kohdasta 15) PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous Paikka: Sähkötekniikan korkeakoulun sali S2 Aika: Keskiviikko 9.2.2011 klo 18.00 Paikalla: Valtuusto: Tuomo Kohtamäki,

Lisätiedot

KSK 1/2011. 1 Yleistä. 2 Toimikunnat. 2.1 Fuksitoimikunta. TKK:n Sähköinsinöörikilta ry

KSK 1/2011. 1 Yleistä. 2 Toimikunnat. 2.1 Fuksitoimikunta. TKK:n Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2011 1 Yleistä Killan alkuvuosi on ollut hyvin PoTa-painotteinen ja toiminta alkaa nyt upean vuosijuhlaviikon jälkeen pikkuhiljaa palata normaaliksi. Hallitustoiminnassa on alkuvuodesta haettu yhteisiä

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5

Lisätiedot

KSK1/2013. Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK1/2013. Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK1/2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Yhteistyö ja keskustelukanavat ELEC-killat Neuvosto Suomen sähkökillat Koulu Sklubi Hallitustyöskentely

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 21/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 20.9.2010 klo 18:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010. Paikka: Killan toimisto. Aika: 5.4. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 12/2010 Paikka: Killan toimisto Aika: 5.4.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK4/2013 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Palaute/kehityskeskustelut hallituslaisille Syys-SYK Otaniemessä 21.-23.11. Oltermanni

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH02/2012 Aika: 12.1.2012 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5 E 220, kokoushuone Strömberg Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 4/2010 Aika: Keskiviikko 5.5.2010 klo 17:00 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010. Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18. PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 18/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 18.8.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 13/2010 Paikka: SIKarihuone Aika: 16.4.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 15/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.5.2010 klo 15.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Laura Korhonen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 3/05 1 Yleistä Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK032005 Syksy on toden teolla alkanut. Kuten toimikuntien selostuksista näkyy paljon

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 28/2010 Paikka: Ravintola Omenapuu Aika: 17.12.2010 klo 14.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Viesintämestari

Lisätiedot

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut: Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 4 / 2007 1 Yleistä Syksy on pikku hiljaa pimentynyt, mutta ainakin se on mennyt nopeasti. Tapahtumia on ollut paljon, ja painopiste on ollut ehkä hieman

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 16/2017 Aika: 27.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU6 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 1/2011 Aika: 13.1.2011 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Emäntä Isäntä

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? 1/2010: tammikuu - maaliskuu

Kuinkas sitten kävikään? 1/2010: tammikuu - maaliskuu Kuinkas sitten kävikään? 1/2010: tammikuu - maaliskuu Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry 1. Yleistä Hallituksen läsnäoloprosentti kokouksissa maaliskuun loppuun mennessä on ollut 81%. Läsnäoloprosenttia

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 02/2018 Aika: 8.1.2018 kello 16.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), seminaarisali TU5 Läsnä: Puheenjohtaja Joonas Palosuo Sihteeri Elias Kosama Rahastonhoitaja

Lisätiedot

SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016

SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016 SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016 Aika: Perjantai 18.3.2016, kello 12.55 Paikka: Kylpylähotelli Rantasipi Eden (Paratiisikatu

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2010 Aika: 7.5.2010, klo 14.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Isäntä Emäntä Katariina

Lisätiedot

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009

Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 PL 69 2(11) Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Fuksitoimikunta...3 2.1 Kevät...3 2.2 Syksy...4 2.3 ISOhenkilötoiminta...5 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Opintokysely 2009...6

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 3/06 1 Yleistä Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK03/2006 Killan toimivuodessa on jo päästy selvästi voiton puolelle, mutta paljon tapahtumia

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun sähköinsinöörikilta ry.

Teknillisen korkeakoulun sähköinsinöörikilta ry. Teknillisen korkeakoulun sähköinsinöörikilta ry. Toimintasuunnitelma 2008 1.1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Hallinto...4 Hallitus...4 Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat...4 Toimihenkilöt...4

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat

Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Tapahtumat Inkubio Toimintasuunnitelma 2008 Yleistä Inkubion ensimmäisen kiltavuoden yleisenä tavoitteena on saada nuori yhdistyksemme pyörimään täydellä teholla killan tapaan. Tarkoituksena on, että Inkubio tarjoaa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2012. Yleistä. Sihteeri ja arkistonhoitaja FTMK

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2012. Yleistä. Sihteeri ja arkistonhoitaja FTMK Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry KSK 1/2012 Yleistä Alkuvuosi on ollut killassa hyvin hektistä aikaa. Etenkin monenlaiset vaihdot ja vuosijuhlaviikko ovat kuluttaneet huomattavia määriä aikaa itse

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2005. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Toimintakertomus 2005. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Toimintakertomus 2005 Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Sisällys Sisällys...1 Alkusanat...3 Yleistä...3 Hallituksen työskentely...3 Toimihenkilötapahtumat...4 Rahanhallinta...4 Suhteet osastoon...4

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2011

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2011 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV 1/2011 Aika: Keskiviikko 1.12.2010 klo 17.30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi kohdassa 7)

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA. Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi kohdassa 7) 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 18/2017 Aika: 15.5.2017 kello 20.00 Paikka: Maarintie 8, Inkubion kiltahuoneen parvi Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen (poistui kohdassa 5.6, palasi

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Aika: 16.04.2008 Paikka: Läsnä: Pykälä Matilda Merenmies Panu Paajanen Iiris Keino Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Ville Toro Meri Bergström Viivi Jantunen

Lisätiedot

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö Killan lippu- ja merkkiohjesääntö Muutosehdotus 18.10.2006 Henna Heikkilä Matti Helin Miika Melama Marko Miettinen Ville Ryhänen Jussi Salmio Erkki Valtonen Heli Virtanen 1 Killan tunnukset ja merkit 1.1

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 25/2017 Aika: 13.10.2017 kello 8.15 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai klo 14.00 Paikka: Salpamaja, Rutola, Mikkelintie

Lisätiedot

Toimintakertomus 2006

Toimintakertomus 2006 Toimintakertomus 2006 Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Sisällys Alkusanat...4 Yleistä...4 Hallituksen työskentely...4 Toimihenkilötapahtumat...4 Rahanhallinta...4 Kopiokoneet...5 Suhteet

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2013, 5.2.2013 klo 10.00 @A106 Paikalla: Otso Hannula, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen (saapui ajassa

Lisätiedot

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV01/2015

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV01/2015 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston sääntömääräinen vaalikokous SIKV01/2015 Aika: Tiistai 11.11.2014, kello 18.00 Paikka: Otakaari 5 A (luentosali S1), 02150 Espoo Paikalla:

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Sisällysluettelo 1. Hallinto...3 1.1 Hallitus...3 1.2 Toimihenkilöt...3 1.3 Valtuusto...4 1.4 Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat...4

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 4/05 1 Yleistä Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry KSK 4/2005 1.1 Osastoyhteydet Jossain määrin ristiriitaisten tietojen mukaan osastolle

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 20/2015 Aika: 9.10.2015 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone, Otakaari 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli-Pekka Pajala Henri Heilala

Lisätiedot

Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n KSK II 2010

Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n KSK II 2010 Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n KSK II 2010 Puheenjohtajalta Huhtikuun aikana kilta järjesti noin 30 tapahtumaa, joka tekee noin yhden tapahtuman jokaista vuorokautta kohden. Tapahtumakirjo

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 12.00 Paikka: Mikroluokka 4502,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH08/2012

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH08/2012 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH08/2012 Aika: 22.2.2012 kello 14.00 Paikka: Kokoustila Strömberg, Otakaari 5 E 220 Paikalla: Puheenjohtaja: Jussi Ekström Sihteeri:

Lisätiedot

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot