Kysely työsuojeluvaltuutetuille
|
|
- Jukka-Pekka Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työsuojeluyksikkö Tutkimustoiminta Kysely työsuojeluvaltuutetuille 12/ /2007 toimintaympäristö, toimintaedellytykset ja yhteistoiminta Kyselyn taustaa Metallityöväen liitto seuraa tiiviisti metalliteollisuuden työsuojeluasioiden kehitystä. Osana tätä seurantaa työsuojeluyksikkö lähetti kaikille työsuojeluvaltuutetuille kyselylomakkeen koskien työsuojeluvaltuutetun toimintaympäristöä, toimintaedellytyksiä ja yhteistoimintaa. Kyselyn tavoitteena oli saada laajempi kokonaiskuva keskeisten työsuojeluasioiden tilasta ja kehityksestä metalliteollisuudessa ja muilla liiton sopimusaloilla. Kysely toteutettiin joulu-tammikuun aikana. Lomake lähetettiin 1749 työsuojeluvaltuutetulle ja vastauksia saatiin 930. Kyselyn vastausprosentiksi saatiin 53 prosenttia. Kyselyyn oli mahdollista vastasta myös internetissä ja 241 valtuutettua vastasi kyselyyn liiton verkkosivuilla. Vastanneet toimialoittain Puolet vastanneista valtuutetuista työskenteli työpaikalla, jonka päätoimialana oli metallituotteiden, mikä on metallialan keskeinen toimiala. Toiseksi eniten vastauksia saatiin autoalan työpaikoilta. n vastausten määrä oli kuitenkin keskimääräistä alhaisempi, kun sen suhteuttaa autoalan työsuojeluvaltuutettujen lukumäärään. Kuviossa 1 on esitetty vastanneet työpaikan toimialan mukaan. Vastanneet työpaikan henkilöstön kokoluokan mukaan Vastanneissa työpaikoissa työskenteli yhteensä henkilöä, joista työntekijöitä oli ja toimihenkilöitä Yli puolet vastanneista valtuutetuista työskenteli alle Kuvio 1. Kyselyyn vastanneet työsuojelu toimialoittain, u N=6 0,6 N=32 Taulukko 1. Vastanneet työpaikan henkilöstön kokoluokan mukaan Työpaikan koko Toimipaikat Henkilöstömäärä Pienet (1 49 henkilöä) Metallituotteiden N=454 Koneiden ja laitteiden N=118 Elektroniikka- ja sähkötuotteiden N=79 Kulkuneuvojen (sis. telakat) N=32 (autokorjaamot ja -kaupat) N=128 Muu toimiala N=60 Keskisuuret ( henkilöä) Suuret (väh. 200 henkilöä) 3,4 3,4 6,4 13,0 50,3 lkm lkm , , , , , ,8 Yhteensä , ,0 8,6 14, Kysely työsuojeluvaltuutetuille
2 50 hengen työpaikoilla, reilu kolmannes keskisuurissa työpaikoissa ja vajaa 15 prosenttia suurissa vähintään 500 henkeä työllistävissä yrityksissä. Taulukossa 1 vastanneiden työpaikkojen lukumäärä on pienempi, kuin kyselyyn saatujen vastausten lukumäärä, koska joistakin vastauslomakkeista puuttui työpaikan työntekijöiden määrä. Kuvio2. Onko työpaikalla tehty työn vaarojen selvittäminen ja arviointi? () Ei ole tehty On tehty On tekeillä Ei osaa sanoa Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuslain mukaan jokaisen työnantajan on selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Vaarojen selvittäminen ja arviointi ymmärretään monella eri tavalla, kuten pitoisuusmittauksina, työterveyshuollon tekeminä työpaikkakäynteinä ja työsuojelupiirin tarkastuksina. Vastanneiden valtuutettujen työpaikoista 76 prosentissa selvitys oli tehty tai se oli parhaillaan tekeillä (kuvio 2). Työpaikan kokoluokan mukaan tarkasteltuna pienillä työpaikoilla tilanne oli odotetusti huonompi. Noin joka viidennessä pienessä työpaikassa selvitystä ei oltu tehty. Toisaalta pienten työpaikkojen valtuutetuista yli 10 prosenttia ei tiennyt, onko selvitystä tehty. Toimialoittain tarkasteltuna autoalan työpaikoilla tilanne oli heikoin, lähes 30 prosentissa työpaikoista työn vaarojen selvittämistä ja arvointia ei oltu tehty (kuvio 3). n valtuutettujen joukossa oli myös eniten niitä, jotka eivät osanneet sanoa, onko selvitystä tehty. Työterveyshuollon työpaikkaselvitys Työantajan järjestämän lakisääteisen työterveyshuollon tulee perustua kirjalliseen, ajan tasalla olevaan työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelman laatimisen osana työterveyshuollon henkilöstö käy työpaikalla ja tekee kirjallisen työpaikkaselvityksen. Selvityksessä arvioidaan työolosuhteita ja kartoitetaan erilaisten perinteisten altisteiden lisäksi erityisesti myös työn kuormittavuus, työjärjestelyt yms. Valitettavasti työpaikkaselvitystä pidetään usein vain työterveyshuollon tekeminä työpaikkakäynteinä. Kyselyn mukaan selvitys oli tehty tai oli tekeillä 90 prosentissa työpaikoista (Kuvio 4). Kokoluokan mukaisesti tarkasteltuna tilanne oli paras suurilla työpaikoilla, joista vain vajaa prosentti työpaikoista oli sellaisia, joissa selvitystä ei oltu tehty. Pienissä ja keskisuurissa työpaikoissa tilanne oli vain hieman heikompi. Työpaikkaselvitys oli siis usein tehty, mutta kyselyllä ei selvitetty työpaikkaselvityksen sisältöä, laajuutta eikä selvityksen ajan tasalla olemista. Kuvio 3. Onko työpaikalla tehty työn vaarojen selvittäminen ja arviointi? Valtuutettujen vastaukset toimialoittain, Ei ole tehty Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden On tehty On tekeillä Ei osaa sanoa Kuvio 4. Onko työpaikalla tehty työterveyshuollon työpaikkaselvitys? () Ei ole tehty On tehty On tekeillä Ei osaa sanoa 2 Metallityöväen Liitto ry
3 Työpaikoilla käytössä olevat laatu- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmät Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusasioiden huomioiminen on entistä olennaisempi osa kaikkien organisaatioiden toiminnan kehittämistä, tuottavuuden parantamista ja riskien hallintaa Laadunhallintaan ja laadunvarmistukseen liittyvää kansainvälistä ISO standardia käytetään yli 70 maassa. Ympäristöjärjestelmät ovat tässä vaiheessa levinneet eniten työpaikoille, joissa on tärkeää hallita haitallisia päästöjä ja osoittaa vastuullisuutta ympäristöä kohtaan. Nyt johtamisjärjestelmät ovat leviämässä myös työturvallisuuden ja -terveyden hallintaan. Turvallisuuden hallintajärjestelmiä otetaan eniten käyttöön yrityksissä, joissa toiminnan kannalta on kriittistä hallita suuria riskejä. Kuviossa 5 näkyvät työpaikoilla käytössä olleet laatu- ja turvallisuusjärjestelmät. Laatujärjestelmä ISO standardeja oli käytössä lähes 70 prosentissa työpaikoista. Joka neljännellä työpaikalla oli käytössä ympäristölaatujärjestelmä ISO Suurilla työpaikoilla järjestelmien käyttö on selvästi yleisempää kuin pienillä työpaikoilla (kuvio 6). Turvallisuusjohtamisjärjestelmä OHSAS on käytössä jopa joissakin pienissä työpaikoissa. Työpaikalla sattuneet työtapaturmat Osa valtuutetuista ilmoitti kyselyvastauksessaan tapaturmiksi kaikki pienetkin tapaturmat, osa ilmoitti vain sairauspoissaolon vaatineet tapaturmat. Taulukossa 2 ilmoitetut vuoden 2005 tapaturmataajuudet eivät siis ole tarkkoja. Tapaturmataajuus on korkeampi kuin Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastojen mukaan. Teollisuudessa tapaturmataajuus on keskimäärin TVL:n tilastoissa 39 tapaturmaa. Tapaturmataajuutena ilmoitetaan tapaturmien lukumäärä miljoonaa työtuntia kohden. Korkeimmat tapaturmataajuudet olivat koneiden ja laitteiden ja metallituotteiden valmistuksessa sekä autoalalla. Ammattitautitapaukset ja -epäilyt Kyselyn mukaan ammattitautitapauksia tai -epäilyjä viimeisen kahden vuoden aikana oli jopa yli 30 prosentissa työpaikoista, mikä on selvästi suurempi määrä kuin viranomaisten julkaisemissa tilastoissa (kuvio7). Suurilla työpaikoilla ammattitautitapauksia tai -epäilyjä oli eniten, peräti 60 prosentissa työpaikoista. Tulosta saattaa selittää se, että suurilla työpaikoilla on toimivampi työterveys- Kuvio 5. Käytössä olleet laatu- ja/tai turvallisuusjohtamisjärjestelmät vastanneiden valtuutettujen työpaikoilla, Kuvio 6. Käytössä olleet laatu- ja/tai turvallisuusjohtamisjärjestelmät vastanneiden valtuutettujen työpaikoilla, henkilöstön kokoluokittain, ISO 9000 ISO OHSAS Jokin muu ISO ,3 6,9 Pienet 23,7 ISO Keskisuuret OHSAS , Jokin muu Taulukko 2. Tapaturmataajuudet vastanneiden valtuutettujen työpaikoilla toimialoittain vuonna 2005 Suuret Tapaturmaaajuus u 32,2 51,5 Metallituotteiden 63,8 Koneiden ja laitteiden 67,2 Elektroniikka- ja sähkölaitteiden 34,1 45,6 67,0 Kaikki yhteensä 56,7 Kuvio 7. Onko työpaikalla ollut ammattitautitapauksia tai -epäilyksiä viimeisen kahden vuoden aikana? () Kyllä Ei ole Kysely työsuojeluvaltuutetuille
4 huolto ja ongelmat osataan tunnistaa paremmin. Toimialoittain tarkasteltuna eniten ammattitautitapauksia tai - epäilyjä oli metallien jalostuksessa ja kulkuneuvoteollisuudessa mukaanlukien telakat. Työpaikkojen ammattitautitapaukset ja -epäilyt toimialoittain on esitetty kuviossa 8. Työsuojelupiirin työpaikkatarkastus Työsuojelupiirien työpaikkatarkastukset ovat oleellinen osa viranomaisten työsuojeluvalvontaa. Kaikista vastanneista työpaikoista 76 prosentissa työsuojelupiiri oli käynyt tekemässä työpaikkakartoituksen. Kokoluokittain tarkasteltuna erot ovat pieniä (kuvio 9). Toimialoista autoalalla sekä elektroniik- ka- ja sähkölaitteiden valmistuksessa yllättävän suuri osa (lähes 40 prosenttia) valtuutetuista ei tiennyt, onko tarkastusta tehty (kuvio 10). Niissä työpaikoissa, joissa tarkastus oli tehty, se oli yleisesti suoritettu kahden vuoden sisällä ja tarkastustoiminta on ollut kattavampaa suurilla työpaikoilla (kuvio 11). Työpaikkojen keskeiset työsuojeluongelmat Valtuutettujen arviot työpaikan keskeisistä työsuojeluongelmista on kerätty kuvioon 12. Merkittävämmäksi ongelmaksi kaikenkokoisilla työpaikoilla koetaan melu. Peräti 66 prosentissa vastanneista työpaikoista kärsitään melusta. Kuvio 8. Onko työpaikalla ollut ammattitautitapauksia tai -epäilyksiä viimeisen vuoden aikana? Valtuutettujen vastaukset toimialoittain, Kuvio 10. Onko työsuojelupiiri käynyt tekemässä työpaikkatarkastuksen työpaikalla? Valtuutettujen vastaukset toimialoittain, Kyllä Ei Ei koskaan On käynyt Ei osaa sanoa Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Kuvio 9. Onko työsuojelupiiri käynyt tekemässä työpaikkatarkastuksen työpaikalla? () Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Kuvio 11. Koska työsuojelupiiri on viimeksi tehnyt tarkastuksen? Mukana ne, jossa tarkastus oli tehty, Ei ole käynyt On käynyt Ei osaa sanoa Vuoden sisällä 1 2 vuotta sitten 3 4 vuotta sitten 5 vuotta tai kauemmin Suuret työpaikkojen Metallityöväen Liitto ry
5 Kuvio 12. Valtuutettujen arviot työpaikan keskeisimmistä työsuojeluongelmista, Kuvio 13. Valtuutettujen arviot työpaikan keskeisimmistä työsuojeluongelmista kokoluokittain, Melu Huono ilmanvaihto Huonot työasennot Tilanahtaus Haitalliset kemialliset aineet, huurut, sumut Valaistus Tärinä Tapaturmat ja ammattitaudit Melu Huono ilmanvaihto Huonot työasennot Tilanahtaus Haitalliset kemialliset aineet, huurut, sumut Valaistus Tärinä Tapaturmat ja ammattitaudit Huono asenne työpaikan työsuojeluasioihin Johtaminen Työilmapiiri Työn pakkotahtisuus Tiedon puute Mahdolliset ongelmat työsuojeluasoiden hoidossa Muut ongelmat Huono asenne työpaikan työsuojeluasioihin Johtaminen Työilmapiiri Työn pakkotahtisuus Tiedon puute Mahdolliset ongelmat työsuojeluasoiden hoidossa Muut ongelmat Pienet Keskisuuret Suuret Kuvio 14a. Valtuutettujen arviot työpaikkojen keskeisimmistä työsuojeluongelmista toimialoittain, (fyysiset ongelmat) Kuvio 14b. Valtuutettujen arviot työpaikkojen keskeisimmistä työsuojeluongelmista toimialoittain, (psykkiset ongelmat) Melu Huono asenne työpaikan työsuojeluasioihin Huono ilmanvaihto Huonot työasennot Tilanahtaus Metallituotteidenm Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Johtaminen Työilmapiiri Haitalliset kemialliset aineet, huurut, sumut Valaistus Työn pakkotahtisuus Tiedon puute Tärinä Mahdolliset ongelmat työsuojeluasioiden hoidossa Tapaturmat ja ammatitaudit Muu Metallien jalostus Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Kysely työsuojeluvaltuutetuille
6 Huono ilmanvaihto oli toiseksi suurin ongelma ja merkittäväksi ongelmaksi koettiin huonot työasennot, tilanahtaus ja haitalliset kemialliset aineet. Vähiten ongelmia koettiin olevan työsuojeluasioiden hoidossa sekä tapaturmissa ja ammattitaudeissa. Kun työsuojeluongelmia tarkastelee työpaikan koon mukaan, suurilla työpaikoilla ilmapiiri ja työn pakkotahtisuus koetaan useammin ongelmaksi kuin pienissä ja keskisuurissa työpaikoissa (kuvio 13). Myös esim. tilanahtaus, johtaminen ja huonot työasennot ovat suurilla työpaikoilla useammin ongelma kuin pienissä tai keskisuurissa työpaikoissa. Valaistus on vastaavasti suurempi ongelma pienillä työpaikoilla Keskeisimmät työsuojeluongelmat toimialoittain ovat: ussa melu, ilmanvaihto, valaistus, tärinä ja huonot työasennot. Metallien jalostuksessa, koneiden ja laitteiden valmistuksessa ja metallituotteiden valmistuksessa melu ja huono ilmanvaihto Elektroniikka ja sähkölaitteiden valmistuksessa huonot työasennot, kemialliset aineet ja huonotyöilmapiiri Kulkuneuvoteollisuudessa melu, huono ilmanvaihto ja huonot työasennot. lla melu, huonot työasennot ja kemialliset aineet Eniten työsuojeluongelmia ilmeni malmin kaivuussa ja metallin jalostuksessa (kuvio 14). Kuvio 15. Kuinka kauan on toiminut työsuojeluvaltuutettuna? () Enintään 2 vuotta 34,5 3 4 vuotta 5 6 vuotta 7 8 vuotta 9 10 vuotta 11v. tai kauemmin 7,0 8,0 16,7 12,7 21, Kuvio 16. Oletko saanut työsuojelukoulutusta? () Ei ole saanut mitään koulutusta On saanut koulutusta Kuvio 17. Työsuojelukoulutusta saaneiden valtuutettujen osuudet työpaikan koon mukaan, Kuinka kauan työsuojeluvaltuutettuna? Pienet 100 Keskisuuret Suuret KAIKKI TYÖPAIKAT Valtuutetuilta tiedusteltiin, kuinka kauan he ovat toimineet työsuojeluvaltuutettuina. Uusia enintään kaksi vuotta valtuutettuina toimineita oli kolmannes kaikista vastanneista (kuvio 15). Pisimpään valtuutettuina toimineet työskentelivät useimmin suurissa, vähintään 500 hengen työpaikoissa Valtuutettujen saama työsuojelukoulutus Lähes 30 prosenttia vastanneista työsuojeluvaltuutetuista ei ollut saanut mitään työsuojelukoulutusta. Suurin osa heistä oli pieniltä työpaikoilta. työsuojeluvaltuutetuista lähes kaikki olivat saaneet koulutusta (kuvio 16). Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa työantajan tuen piiriin kuuluvat työsuojelun 0 Jatkokurssi Peruskurssi Täydennyskurssi Muu koulutus perus-, jatko- ja täydennyskurssit. Muulla työsuojelukoulutuksella tarkoitetaan yleensä liiton ja ammattiosastojen järjestämiä koulutustilaisuuksia, sekä työpaikan omaa esim. työturvallisuuskorttikoulutusta. Peruskurssin käyneitä on kaikista vastanneista noin 65 prosenttia, jatkokurssin käyneitä 30 6 Metallityöväen Liitto ry
7 prosenttia ja täydennyskurssin käyneitä vajaa 20 prosenttia. Muuta koulutusta ilmoitti saaneensa noin 20 prosenttia vastanneista (kuvio 17). Metallityöväen liiton oman koulutusrekisterin mukaan työsuojeluvaltuutettujen työsuojelun peruskoulutuksen suorittaneiden määrä on alhaisempi. Kuviosta 17 käy ilmi koulutusta saaneiden osuudet myös työpaikan koon mukaan. Pienten työpaikkojen ovat selvästi huonommin koulutettuja kuin keskisuurten ja erityisesti suurten työpaikkojen. Toimialoittain tarkasteltuna autoalalla koulutustilanne on heikoin (kuvio 18). Alan valtuutetuista yli 32 prosenttia ei ole saanut mitään työsuojelukoulutusta. Suurimmalla toimialalla, eli metallituotteiden valmistuksessa koulutustilanne on lähes samalla tasolla eli 29,6 prosenttia ei ollut osallistunut työsuojelukoulutukseen. ssa ja metallien jalostuksessa koulutusta saaneiden työsuojeluvaltuutettujen osuus oli suurin. Työsuojelutiedon hankkiminen Useimmiten saavat kaipaamaansa työsuojelutietoa Metalliliiton keskustoimistosta tai alueorganisaatiosta. Muita tärkeitä tietolähteitä olivat Työ, terveys ja turvallisuus -lehti sekä liiton jäsenlehti Ahjo (kuvio 19). Työnantajalta hyödyllistä tietoa työsuojelutehtävien hoitamista varten kokee saavansa yllättävän harva eli vain joka neljäs valtuutettu. Internetistä on nykyisin saatavana helposti ja luotettavasti ajankohtaista tietoa työsuojeluasioista. Useimmilla valtuutetuilla on mahdollisuus käyttää internetiä työsuojelutiedon hankkimiseen työpaikalla. Odotetusti tilanne on heikompi pienillä työpaikoilla (kuvio 20). Työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä sopiminen Teknologiateollisuuden työehtosopimus antaa mahdollisuuden sopia työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä paikallisesti työpaikkakohtaisesti. Mikäli ajankäytöstä ei edellä mainitusti sovita, vapautuksen laskemiseksi eri toimialoille on sovittu vaihteluväli ja keskiarvo. Mikäli paikallisesti ei muuta sovita, noudatetaan vaihteluvälin keskiarvoa. Yleisimmin työpaikoilla oli sovittu vapaan pitämisestä pääalan työehtosopimuksen mukaisen vaihteluvälin keskiarvon mukaan (35 prosenttia vastanneista). Paikallisesti työpaikkakohtaisesti ajankäytöstä oli sopinut 28 prosenttia valtuutetuista. Kuvio 18. Niiden valtuutettujen osuus toimialoittain, jotka eivät ole saaneet mitään työsuojelukoultusta? () Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden 32,3 0,0 12,5 16,3 26,7 25,6 25,0 29, Kuvio 19. Mistä saat hyödyllistä tietoa työsuojelutehtävien hoitamista varten? () Metallityövän liitto Työ, terveys ja turvallisuus -lehti Ahjo-lehti Työsuojelupiiri Murikka-opisto Työsuojelun tietopankki Työnantaja Muu tietolähde 14,8 25,3 43,7 39,0 66,3 75,2 72,8 Kysely työsuojeluvaltuutetuille ,1 Kuvio 20. Onko sinulla mahdollisuus käyttää internetiä työsuojelutiedon hankkimiseen työpaikallasi? () Kyllä Ei Kuvio 21. Miten työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä on sovittu? () Käytössä on tes:n mukainen vaihteluvälin keskiarvo (pääala) Sovittu paikallisesti Ei ole sovittu Pidetään tarvittaessa Muun sopimusalan TES:n mukaisesti Pidetään jotenkin muuten 3,1 2,9 11,3 20,2 27,9 34, Ei mitään
8 Kuvio 22. Miten työlsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä on sovittu? () Vastanneet toimialoittain Sovittu paikallisesti Pidetään jotenkin muuten Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Käytössä on TES:n mukainen vaihteluvälin keskiarvo (pääala) Ei ole sovittu Muun sopimusalan TES:n mukaisesti Pidetään tarvittaessa Kolmannes kaikista vastanneista ei ollut sopinut ajankäytöstä mitään tai ilmoitti pitävänsä vapaata tarvittaessa (kuvio 21). Kuvioon 22 on kerätty ajankäytöstä sopiminen toimialoittain. Metallin jalostus on riskiala, jossa on korkea työsuojelun peruskoulutuksen taso sekä laajimmin sovittu ajankäytöstä paikallisesti. Kyselyssä tiedusteltiin myös työstä vapautuksen tuntimäärää. Kokonaan työstä vapautettuja työsuojeluvaltuutettuja oli 32 kpl. Kolmasosaa vastanneista ei ollut vapautettu lainkaan ja seitsemän prosenttia oli sopinut vapautuksesta alle työehtosopimuksen minimituntimäärän (kuvio 23). Teknologiateollisuuden yleissopimuksen mukainen vapautus työstä on kuitenkin vähintään 4 tuntia 4 perättäisen viikon aikana. Kuvio 23. Montako tuntia/ 4 viikkoa on työstä vapautuksen määrä? () Ei vapautettu 32,9 Työehtosopimuksen mukainen kuukausikorvaus Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan työsuojeluvaltuutetuille maksetaan kuukausittain korvaus, jonka suuruus riippuu työstä vapautuksen tuntimäärästä. Kaikista vastanneista työsuojeluvaltuutetuista kuukausikorvausta sai 87 prosenttia (kuvio 24). valtuutetuista 5,6 prosenttia ilmoitti, ettei heille makseta erillistä kuukausikorvausta. Muiden toimialojen osalta ei löydy mitään erityistä toimialaa, missä kuukausikorvausta ei makseta. Bitumieristys, eristystyöt, ilmastointi, kiinteistö ja talotekniikka yms. ovat toimialoja, joissa kuukausikorvausta ei maksettu. Kuvio 24. Maksetaanko valtuutetulle TES:n mukaista kuukausikorvausta? () KAIKKI valtuutet kyllä Kyllä Helsinki Juha Pesola, vastaava työsuojelusihteeri Sari Korte, tilastosihteeri Kuvio 25. Maksetaanko valtuutetulle TES:n mukaista kuukausikorvausta? Vastanneet toimialoittain, Ei ei 1 3 tuntia 6, tuntia 32, tuntia tuntia tuntia tuntia tuntia tuntia 160 tuntia (kokonaan työstä vapautettu) 0,2 0,0 3,2 2,1 1,9 3,5 17, Metallituotteiden Koneiden ja laitteiden Elektroniikka- ja sähkölaitteiden Metallityöväen Liitto ry
9 KYSELY TYÖSUOJELUVALTUUTETUILLE Vastaa kyselyyn internetissä osoitteessa: TAI Palauta tämä kyselylomake oheisella palautuskuorella. 1. Mikä on työpaikkasi päätoimiala? u... 1 (terästehtaat, sulatot, valimot)... 2 Metallituotteiden... 3 Koneiden ja laitteiden... 4 Elektroniikka- ja sähkötuotteiden... 5 Kulkuneuvojen (sis. telakat)... 6 (autokorjaamot ja -kaupat)... 7 Muut toimiala,... 8 mikä? 2. Minkä kokoisella työpaikalla työskentelet? Työntekijöiden lukumäärä? Toimihenkilöiden lukumäärä? 6. Maksetaanko sinulle TES:n mukaista kuukausikorvausta? Kyllä... 1 Ei Montako tuntia/4 viikkoa on työstä vapautuksen määrä? tuntia 8. Onko työpaikallasi tehty työn vaarojen selvittäminen ja arviointi? (Työturvallisuuslaki 10 ) Ei ole tehty... 1 On tehty... 2 On tekeillä... 3 En osaa sanoa Kuinka kauan olet toiminut työsuojeluvaltuutettuna? (Vastaa vuoden tarkkuudella) vuotta 4. Mitä työsuojelukoulutusta olet saanut? En mitään... 1 Peruskurssi... 2 Jatkokurssi... 3 Täydennyskurssi... 4 Muuta koulutusta,... 5 mitä? 5. Miten työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä on työpaikallasi sovittu? Ajankäytöstä on sovittu paikallisesti... 1 Käytössä on TES:n mukainen vaihteluvälin keskiarvo (pääala)... 2 Muun sopimusalan TES:n mukaisesti... 3 Pidetään jotenkin muuten,... 4 miten? Ajankäytöstä ei ole sovittu Mitä laatu- ja / tai turvallisuusjohtamisjärjestelmiä työpaikallasi on käytössä? (Ympyröi kaikki oikeat vaihtoehdot) ISO ISO OHSAS Jokin muu järjestelmä,... 4 mikä? 10. Onko työpaikallasi tehty työterveyshuollon työpaikkaselvitys? Ei ole tehty... 1 On tehty... 2 On tekeillä... 3 En osaa sanoa Montako TYÖNTEKIJÄÄ työpaikallasi oli keskimäärin vuonna 2005? 12. Montako työtapaturmaa TYÖNTEKIJÖILLE sattui vuonna 2005? Metallityöväen Liitto ry käännä > > >
10 13. Onko työpaikkallasi ollut ammattitautitapauksia tai -epäilyjä viimeisen kahden vuoden aikana? Kyllä... 1 Ei ole Milloin työsuojelupiiri on viimeksi käynyt tekemässä työpaikkatarkastuksen työpaikallasi? (Vastaa vuoden tarkkuudella) Montako vuotta sitten? Ei ole käynyt koskaan... 0 En tiedä Mistä saat hyödyllistä tietoa työsuojelutehtävien hoitamista varten? (Ympyröi kaikki oikeat vaihtoehdot) Työnantajalta... 1 Työsuojelun tietopankista ( 2 Metallityöväen Liitosta... 3 Murikasta... 4 Ahjo-lehdestä... 5 Työ, terveys ja turvallisuus -lehdestä... 6 Työsuojelupiiristä... 7 Muualta,... 8 mistä? 16. Onko sinulla työpaikalla mahdollisuus käyttää internetiä työsuojelutiedon hankkimiseen? Kyllä... 1 Ei Mitkä ovat työpaikkasi keskeisempiä työsuojeluongelmia? (Ympyröi kaikki oikeat vaihtoehdot) Huono ilmanvaihto... 1 Melu... 2 Valaistus... 3 Tärinä... 4 Tilanahtaus... 5 Huonot työasennot... 6 Työn pakkotahtisuus... 7 Haitalliset kemialliset aineet, huurut, sumut... 8 Tapaturmat ja ammattitaudit... 9 Työilmapiiri...10 Mahdolliset ongelmat työsuojeluasioiden hoidossa...11 Tiedon puute...12 Huono asenne työpaikan työsuojeluasioihin...13 Johtaminen...14 Muu, mikä? Vastaajan nimi: Yritys: Sähköpostiosoite: Kiitos vaivannäöstäsi. Olemme myös kiinnostuneita kaikista mielipiteistä ja kommenteistä, joita haluat lähettää Metallityöväen liiton työsuojeluyksikölle
SAK:n työsuojelukysely 2008
1 09 SAK:n työsuojelukysely 08 Tammikuu 09 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puhelin 0 774 0164 SAK, PL 157 00531, Helsinki Tilaukset: SAK puhelin 0 774 000 SAK Työsuojelukysely 08 1 SAK:N
Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry
Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 21.1.2009 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat syksyllä 2008 yhteisen kyselyn työturvallisuudesta ja
Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.2010. Taustatiedot
Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.10 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat keväällä 10 toisen yhteisen kyselyn työturvallisuudesta
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
Autoalan kysely 2014
Autoalan kysely 2014 Autoalan työsuojelun yhteistoiminnan ja työympäristön riskien vaikuttavuuskysely 2014 1 Toimipaikkanne henkilöstön lukumäärä 100% 80% 60% 51% 40% 32% 20% 17% 0% 1% 1-9 10-20 21-40
TYÖSUOJELUKYSELY 2015. Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma
TYÖSUOJELUKYSELY Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma KESKEISET TULOKSET MELU ON EDELLEEN TYÖPAIKKOJEN SUURIN TYÖSUOJELUONGELMA. Yli puolella työpaikoista
Melu, ergonomia ja ilmanvaihto ongelmana työpaikoilla
Työsuojelu Melu, ergonomia ja ilmanvaihto ongelmana työpaikoilla Johdanto Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry sekä Ammattiliitto Pro toteuttivat syksyllä yhteisen n työturvallisuudesta ja
Työsuojelukysely Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma
Työsuojelukysely Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma Keskeiset tulokset Melu on edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma. Yli puolella työpaikoista
TYÖSUOJELUKYSELY 2017
TYÖSUOJELUKYSELY 2017 Järjestelmällisellä työsuojelutoiminnalla tuloksia TYÖSUOJELUVALTUUTETTU KEIJO LAURONEN, KEMET ELECVTRONICS OY Helsingissä 10. huhtikuuta 2017 Työryhmä: Marjo Uusi-Pantti, Teknologiateollisuus
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007
Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011
TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011
Turvallisuustutkimus 2014
Crnet Oy, Helsingin Pelastuskoulu ja Tuula Pohjola Consulting Oy toteuttivat yrityksille suunnatun turvallisuuskulttuuritutkimuksen tammi-helmikuussa 2014. Tutkimuksessa oli mukana useita eri toimialoja,
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012
TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry
KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1
KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma
Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia
Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1
Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953
OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ
tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Taustaa valvontahankkeen käynnistymiselle Kuntasektorilla on tapahtunut ja tapahtuu
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen
TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2015 Vuoden 2014 palkankorotusten toteutuminen KONSERNIOHJAUS VAIKEUTTAA TYÖPAIKKAKOHTAISTA SOPIMISTA Työpaikoista 86 prosenttia toteutti palkankorotukset perälaudan mukaisesti.
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
yrittäjän työterveyshuolto
yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla
Investointitiedustelu
Investointitiedustelu Kesäkuu 219 Teollisuuden investoinnit vilkastumassa Investointiaste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna Tutkimus- ja kehitysmenojen
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari 27.4.2018 Kuopio 1 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja
Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT
Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja
JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016
1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena
Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään
Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Yrityskyselyn toteutus
Yrityskyselyn toteutus Kyselyn perusjoukon muodosti 6480 EK:n jäsenyritystä (kokonaismäärä on n. 16 000), jotka edustavat kaikkia jäsenliittoja ja työllistävät 738792 työntekijää ja toimihenkilöä. Perusjoukon
Työturvallisuus. Susanna Ylihärsilä TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18
Työturvallisuus Susanna Ylihärsilä 8.11.2017 TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 1: SIVUT 1-10 PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18 Mikä on työturvallisuuskortti? Miksi tarvitset kortin? Kuinka
Investointitiedustelu
Investointitiedustelu Kesäkuu 218 Kiinteät investoinnit kääntyvät laskuun - taso säilyy hyvänä Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä
Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet
Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus
Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Timo Leino, Dos, ylilääkäri timo.leino@ttl.fi Työpaikkojen työhygieniassa on vielä paljon parantamisen varaa 8.-12.10.2018 kemikaaliturvallisuuden
Vähän ongelmia, mutta heikko tulos
Tutkimustoiminta Vähän ongelmia, mutta heikko tulos Työpaikkakohtaisen palkankorotuserän toteutuminen pelti-ja teollisuuseristysalalla vuonna 2008 1. Johdanto Metallityöväen liitto ry ja Metalliteollisuudenharjoittajain
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos
Turvallisuusilmapiiri
Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto
PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993
PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä
Työsuojeluvaalit 2017
Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä
Työterveys on jokaisen oikeus. ja siitä huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus
Työterveys on jokaisen oikeus ja siitä huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus Työter yöterveyshuoltolaki yshuoltolaki uudistui 1.1.2002 Työterveyshuoltolaki velvoittaa työnantajan järjestämään
Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista
KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton
Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä
Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 TIIVISTELMÄ... 2 1 JOHDANTO... 4 2 YRITTÄJIEN LOMAT... 6 3 KESÄTYÖNTEKIJÄT... 9 Tämän raportin ovat
Teknologiatellisuuden työkaarimalli
Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015
1 Työsuojelu Työsuojelutoimikunta SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA
Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön
Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien
Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus
Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto
Henkilöstöön panostaminen
Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013
PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen
Kysely ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvästä tuesta 5/2005
Kysely ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvästä tuesta 5/2005 KYSELY ENSIMMÄISEN TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMISEEN LIITTYVÄSTÄ TUESTA 1 1. Yhteenveto Yksinyrittäjiltä kysyttiin heidän valmiudesta palkata
Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK
Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Auli Tukiainen 8.6.2012 1 Runkosuunnitelma 2012 2015 ja vuosittainen
Ajankohtaista työsuojelusta. Kunta-ala
Ajankohtaista työsuojelusta Kunta-ala Fakta Työolotutkimusten mukaan Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö kaikista kuormittuneimpia Arvion mukaan työpaikkatapaturmien määrä on lievässä nousussa vuodesta
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
saaduilla pisteillä kysymyksen 1. Myöskään niiden, jotka ovat muualla suoritetuilla työoikeuden
Työ- ja sosiaalioikeus Aineopinto 25.4.20L4 Korvaavuus ja vasta usohjeet: Tentissä on 5 kysymystä. Ensimmäinen kysymys on luentokysymys. Jos kysymys 1 on suoritettu pakollisilla luennoilla, vastaa opiskelija
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009
Sivu 1(9) ProCountorin asiakastyytyväisyyskysely 2009 Asiakkaat tyytyväisiä palveluun ProCountorin vuosittaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastasi tänä vuonna ennätykselliset 561 vastaajaa (179 vastaajaa
Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite
Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015
14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ
TURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN
Juhani Tarkkonen TURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN Seurantaraportti viiden elintarviketeollisuuden yrityksen johtamisjärjestelmän kehittämishankkeesta LIITEOSA:
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon
URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY
Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute
YRITTÄJIEN LOMAT 2007 1
YRITTÄJIEN LOMAT 2007 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien kesäkuussa 2007 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista sekä kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen käynnistyminen 2012 Tavoitteena turvallisuuden hallinnan ja turvallisuusjohtamisen
Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija
Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
TYÖ- TERVEYS- HUOLTO Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. u Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto. u Työnantajan,
KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2013
KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 2 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 1. JOHDANTO... 5 2. YRITTÄJIEN LOMAT... 7 3. KESÄTYÖNTEKIJÄT... 10 Suomen Yrittäjät: KESÄTYÖNTEKIJÄT
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia
17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv
1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla
Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston
Työvoiman hankintakanavat palveluyrityksissä Kesäkuu 2000 Mikko Martikainen 1 Taustaa kyselylle Tämän selvityksen tulokset ovat osa Palvelutyönantajien jäsenyrityksille marraskuussa 1999 lähetettyä kyselyä,
Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020
Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Niina Kuuva Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015, Mikaeli Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti / Niina Kuuva / Etelä-Savon maaseudulla
Työsuojelun toimintaohjelma
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Työsuojelun toimintaohjelma Luentopäivä 17.3.2010 Yrityspuisto Futuria Sirkka Malkki Työsuojelun toimintaohjelma Perustuu
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 1 (9) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 2 (9) SISÄLTÖ 1.
^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:
^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. tf- ^~< (^. +^: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018.2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA ''. Valtakunnansovittelija Minna Helteen 20. 1. 2018 antaman sovintoesityksen
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen
SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS*
SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS* Osa. Aluetaloudellinen tarkastelu Ari Karppinen Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Julkaisusarja A, Nro A3/009 *Tutkimus perustuu Menestyvä Satakunta kansainvälisessä
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM 21.3.2014 Helena Palmgren 2 Pienten yritysten ja yrittäjien uusi työterveyshuoltopalvelu
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki
TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA
TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä