Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
|
|
- Ismo Heino
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
2 Hankkeen tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen ja työturvallisuuden hallinnan parantaminen Hankkeen tarkastuksilla valvotaan, että työpaikan työsuojelun yhteistoiminta on organisoitua ja suunnitelmallista ja että se tukee ja kehittää turvallisuusjohtamista työpaikan työterveyshuolto on järjestetty lainsäädännön mukaisella tavalla ja työnantaja hyödyntää työterveyshuollon tekemät johtopäätökset työolojen terveydellisestä merkityksestä työnantajalla on toimivat käytännöt keskeisten työturvallisuusriskien hallintaan
3 Hankkeen käynnistyminen 2012 Valvonta käynnistynyt kaikilla aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla syksyllä 2012 Tarkastuksia kunnan ja kuntayhtymien johdon eri tasoille ja työpaikkatasolle Tiivis sidosryhmäyhteistyö (Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä, KT Kuntatyönantajat, kunta-alan pääsopijajärjestöt) Hankkeen tavoitteita tukeva viestintä Tutkimushanke valvonnan ja viestinnän vaikuttavuudesta
4 Valvontaa toteutettu seuraaville toimialoille: PSAVI LSSAVI ISAVI LSAVI ESAVI (0162) Kotieläintaloutta palveleva toiminta X X (36) Veden otto, puhdistus ym. (37) Viemäri- ja jätevesihuolto X X X X X X (41) Talonrakentaminen X X (5629) Henkilöstö- ja laitosruokalat X X (75) Eläinlääkintäpalvelut X (811) Kiinteistönhoito X X (812) Siivouspalvelut X X X (841) Julkinen hallinto X X X X X (8425) Palo- ja pelastustoimi X X (85) Koulutus X X X X X (86-88) Sosiaali- terveyspalvelut X X X X X (91) Kirjastot ym. X X X Työsuojelun vastuualue
5 Valtakunnallinen valvonta lukuina ( ) Yli 200 kuntaan tai kuntayhtymään Tarkastuksia tehty yhteensä noin 2000 noin 300 tarkastusta kohdistui kunnan tai kuntayhtymän johdon eri tasoille 1700 tarkastusta kohdistui työpaikkatasolle 1000 sosiaali- ja terveysalalle, 400 koulutukseen, 300 muihin Työnantajille annettu puutteiden korjaamiseksi lähes 4400 velvoitetta kehotuksia 430 (vähäistä suurempi puute) toimintaohjeita 3970 (vähäinen tai yksittäinen puute)
6 Valtakunnallisen valvonnan havaintoja ( ) Työterveyshuolto on järjestetty ja sen toiminta on suunnitelmallista työpaikkaselvitykset eivät kaikilla työpaikoilla ajan tasalla ja/tai johtopäätökset terveydellisestä merkityksestä puuttuvat Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi kattavuus ja/tai järjestelmällisyys puutteellista Työsuojeluhenkilöstön toimintaedellytykset tiedonsaanti oikeus, kuulluksi tuleminen Esimiesten toimintaedellytykset ja perehdytys työsuojelutehtäviin tieto työsuojelutehtävistä ja -vastuista puutteellista
7 Valtakunnallisen valvonnan havaintoja ( ) Työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden hallinnassa kehitettävää selvittäminen ja arviointi on puutteellista vaikka vaaroja todettu, korjaavat toimenpiteet puuttuvat tai ovat puutteellisia Väkivallan uhan hallinta vaihtelee työpaikoilla opittu aiempaa paremmin tunnistamaan väkivallan uhkaa ja vaaroja väkivaltariskin alentamiseksi tarvittavien toimenpiteiden toteutuksessa ja seurannassa puutteita Epäasiallisen kohtelun hallinta- ja toimintamenettelyt tunnetaan
8 Valtakunnallisen valvonnan havaintoja ( ) Kosteus- ja homeongelmien ja muiden sisäilmaongelmien hallinnassa puutteita kuntiin on luotu sisäilmatyöryhmiä ja muita järjestelmiä ja käytäntöjä, mutta asia vaatii edelleen paljon työtä haasteita yhteistyössä työterveyshuollon ja/tai kiinteistön omistajan kanssa Käsin tehtävien nostojen ja siirtojen hallinta vaihtelee etenkin toimenpiteiden toteutuksessa ja seurannassa puutteita (mm. apuvälineiden käyttö, ergonomiaopastus)
9 Valtakunnallisen valvonnan havaintoja ( ) Työtilat ahtaat tai eivät muuten asianmukaiset kyseiseen työhön (etenkin sosiaali- ja terveysala) Henkilöstötilat puuttuvat tai puutteelliset (etenkin kotihoito) Kemikaaliturvallisuuden hallinnassa puutteita Koneturvallisuuden hallinnassa puutteita (etenkin koulutusala)
10 Lisätietoa Hankkeen koordinaattori Sari Roivainen, ESAVI työsuojelun vastuualue puh: , sähköposti: Muut hankeryhmän edustajat: Tuija Rönnholm/LSSAVI Marja Tereska-Korhonen/LSAVI Auli Tukiainen/ISAVI Jari Toivonen/PSAVI Tarja Nupponen/STM työsuojeluosasto
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen käynnistyminen 2012 Tavoitteena turvallisuuden hallinnan ja turvallisuusjohtamisen
LisätiedotValtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma
LisätiedotValtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Loppuseminaari 12.4.2016 1 Hankkeen valvonnan tavoitteet Keskeisenä tavoitteena
LisätiedotValtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Taustaa valvontahankkeen käynnistymiselle Kuntasektorilla on tapahtunut ja tapahtuu
LisätiedotYKSOTE-kuormitus
YKSOTE-kuormitus 2017-18 Työsuojeluhallinnon kaksivuotinen sosiaali- ja terveystoimialojen yksityisiin työnantajiin kohdistuva valvontaja viestintähanke haitallisesta työkuormituksesta aiheutuvien terveysvaarojen
LisätiedotYKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla
Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston
LisätiedotHäirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen
LisätiedotKotihoito valvontahavaintojen valossa
Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön
LisätiedotLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen
LisätiedotValtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke
Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun
Lisätiedotl ehallinvtoviral sto
Au l ehallinvtoviral sto Tösuojelun astuua ue 1 (5) Kittilän kunta Valtatie 15 99100 Kittilä Tösuojelun kuntahankevalvonta vuosina 2012-2015 Tösuojeluhallinnolla on kännissä vuodet 2012-2015 kestävä valtakunnallinen
LisätiedotSosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015
Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Auli Tukiainen 8.6.2012 1 Runkosuunnitelma 2012 2015 ja vuosittainen
LisätiedotTyöpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
LisätiedotPerusasiat kuntoon Parempi työ
Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen
LisätiedotSisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella
Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015
LisätiedotYhteiset työpaikat valvontahanke Sisällys. Hankesuunnitelma 1 (5) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Hankesuunnitelma 1 (5) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Yhteiset työpaikat valvontahanke 2016 2019 Sisällys 1. Johdanto...2 2. Tavoitteet...2 3. Aineisto ja menetelmät...3 4. Aikataulu-
LisätiedotJOTTA VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ OLISI EUROOPAN PARAS TYÖELÄMÄ
JOTTA VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ OLISI EUROOPAN PARAS TYÖELÄMÄ Alustuspuheenvuoro TALVITYHYT-SEMINAARI Vaasa 11.2.2015 11.2.2015 Tästä lähdetään Jotain tarvitsee tehdä Olemme luvanneet yhteiskuntana itsellemme
LisätiedotPerusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen
LisätiedotMiten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018
LisätiedotSyrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 2 2018 Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017 Työsuojeluhallinto Sisällys 1. Työsuojeluviranomaisen valvonta...3 2. Asiakasyhteydenotot työsuojeluviranomaiseen...3
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
LisätiedotValtakunnallinen korjausrakentamisen valvontahanke
Valtakunnallinen korjausrakentamisen valvontahanke 2016-2017 Ylitarkastaja Lasse Ketola Suomen Työhygienian Seura ry:n XLII koulutuspäivät 7.-8.2.2018 PSAVI, työsuojelun vastuualueen toimialue Toimialueena
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
LisätiedotTarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
LisätiedotSpecia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
LisätiedotTyöturvallisuus vuokratyössä EU-hanke 2018
1 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 2 2019 Työturvallisuus vuokratyössä EU-hanke 2018 Loppuraportti Työsuojeluhallinto Sisällys 1. Hankkeen perustiedot...3 2. Hankkeen taustaa ja lähtötilanne...3 3. Hankkeen
LisätiedotHankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.
1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu
LisätiedotRiskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa?
Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? VALTAKUNNALLINEN TYÖSUOJELUN VASTUUALUEIDEN TYÖSUOJELULAUTAKUNTIEN SEMINAARI 9.3.2017, SÄÄTYTALO, HELSINKI 1 Riski Wikipedian mukaan: Riski tarkoittaa,
LisätiedotPerusasiat kuntoon lähivuosien keskeisiä asioita ja näkökulmia työpaikoilla
Perusasiat kuntoon lähivuosien keskeisiä asioita ja näkökulmia työpaikoilla Puheenvuoron lähtökohtana on työsuojeluviranomaisen tilannearvio ja painotukset 3.5.2013 1 Työsuojeluviranomaisen toiminnan lähtökohdat
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
LisätiedotMikä työntekijöitä kuormittaa sosiaali- ja terveysaloilla?
Mikä työntekijöitä kuormittaa sosiaali- ja terveysaloilla? ESAVI työsuojelun vastuualue, tarkastaja Ari Toivoniemi 25.9.2017 1 Valtakunnallinen sosiaali- ja terveystoimialan hanke Tuki- ja liikuntaelinten
LisätiedotAsbestilupamenettelyihin liittyvät tarkastukset tehdään hankkeen ulkopuolella.
ntamisen valtakunnallinen valvontahanke Tausta ja tavoite Rakennusala on työturvallisuuden näkökulmasta monelta eri kannalta tarkasteltuna haasteellinen ala. ntamisessa korostuvat muun muassa kemiallisista
LisätiedotUlkomaisen työvoiman valvonta
Ulkomaisen työvoiman valvonta Tarkastustoiminnan esittely 13.3.2013 HAPKE-hankkeen koulutustilaisuus, Kajaani Itä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Laakkonen 21.2.2013 1 Valvonnan resurssit Työsuojelun
LisätiedotTarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite
LisätiedotYHTEISET TYÖPAIKAT TUTKIMUS-, VALVONTA- JA VIESTINTÄHANKKEEN TUTKIMUSOSIO YHTEISET TYÖPAIKAT KOKOUS 4/2016, PÄIVI KEKKONEN, SUUNNITTELIJA
YHTEISET TYÖPAIKAT TUTKIMUS-, VALVONTA- JA VIESTINTÄHANKKEEN TUTKIMUSOSIO YHTEISET TYÖPAIKAT KOKOUS 4/2016, 6.9.2016 PÄIVI KEKKONEN, SUUNNITTELIJA TUTKIMUSOSION TOTEUTUS Ajoittuu aikavälille heinäkuu-joulukuu
LisätiedotTyöpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari 27.4.2018 Kuopio 1 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja
LisätiedotValtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Loppuraportti
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Loppuraportti Työsuojeluhallinto 17.6.2016 ekijät ylitarkastaja Sari Roivainen/ESAVI ylitarkastaja
LisätiedotValtakunnallisen kunta-alan työsuojelun valvontahankkeen vaikuttavuus -tutkimus
Valtakunnallisen kunta-alan työsuojelun valvontahankkeen vaikuttavuus -tutkimus Sosiaali- ja terveysministeriö Tutkimuksen keskeiset sanomat SISÄLTÖ Arvioinnin tavoite ja toteutustapa Arvioinnin keskeiset
LisätiedotKemialliset tekijät työpaikoilla
Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen
LisätiedotASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN
LisätiedotKOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1
LisätiedotTyösuojelun vastuualue. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Strateginen ohjaus, tavoitteet ja resurssit Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö STM OKM OM TEM VM MMM SM YM Ylijohtaja Työsuojelu
LisätiedotTarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2018/29059 1 (4) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 30.8.2018 klo 12.00-14.00 Työnantaja Rovaniemen kaupunki Osoite PL 8216, 96101 Rovaniemi Valvontakohde Tekniset palvelut ja
LisätiedotTyöterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta Päivi Suorsa
Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta 7.2.2013 Päivi Suorsa Ydinviestit 2012-2015 Pidempiä työuria työsuojelulla Reilut pelisäännöt työelämään Asiantuntijuutta lainmukaisten työolojen turvaamiseksi
LisätiedotYksityisen varhaiskasvatuksen valvonta
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat
LisätiedotTarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus
Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto
LisätiedotKansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Petri Pakkanen asiantuntija, Työturvallisuuskeskus petri.pakkanen@ttk.fi
LisätiedotKansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Vaasa 27.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
LisätiedotTYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
LisätiedotKokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
LisätiedotLakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai
Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai 27.10.2016 1 Työsuojeluhallinto Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto Ohjaa
LisätiedotTiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Tervettä
LisätiedotSuuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari
Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari Seminaarin järjestäjät: Työturvallisuuskeskus ja Työterveyslaitos Turvallisuusmessut 2012, Tampere Seminaarin avaus Bjarne Andersson, KT Kuntatyönantajat
LisätiedotEnnakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
LisätiedotMääräaika velvoitteen toteuttamiselle:
1 (2) PL 15, Kainuuntie 82 88901 KUHMO Viite Tarkastuskertomus nro 2019/6850, 15.4.2019 ennen velvoitteen ja uhkasakon asettamista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue varaa työnantajalle
LisätiedotPsykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla
Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2014 28.4.2014 Mikkeli Maija van der Weij, johtajan sijainen, apulaispiiripäällikkö
LisätiedotTyöhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
LisätiedotTiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus
LisätiedotMiten työturvallisuuslain turvallisuusjohtaminen näkyy viranomaisvalvonnassa
Miten työturvallisuuslain turvallisuusjohtaminen näkyy viranomaisvalvonnassa Ratuke-seminaari 30.10.2012 Jokaiselta työpaikalta löytyvä vaikutusketju ja sen sääntely Turvallisuuden johtaminen = työpaikan
LisätiedotPsykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta. Tarkastaja Irina Suominen
Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta Tarkastaja Irina Suominen TYÖSUOJELUN VASTUUALUE Johtaja Päivi Suorsa Rikos- ja päätösasiat Viranomaisaloitteinen valvonta Toimintayksikkö 1 Toimintayksikkö
LisätiedotTYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE. Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro
TYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä Lainsäädäntö hyvän johtamisen ja
LisätiedotPsykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen
LisätiedotPsykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ
Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ 2.12.2015 Seinäjoki Ylitarkastaja Anja Knuuttila Työsuojelun vastuualue Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen
LisätiedotTyöpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
LisätiedotValtakunnallisen kunta-alan työsuojelun valvontahankkeen vaikuttavuus -tutkimus
Valtakunnallisen kunta-alan työsuojelun valvontahankkeen vaikuttavuus -tutkimus Sosiaali- ja terveysministeriö Tutkimuksen keskeiset sanomat AGENDA Arvioinnin tavoite ja toteutustapa Arvioinnin keskeiset
LisätiedotTyönantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä työttömyyskassojen työsuojeluvalvonta
Työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä työttömyyskassojen työsuojeluvalvonta 2016 2017 Raportti valvonnan havainnoista Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 14.2.2018 TYÖSUOJELUN VASTUUALUEEN
LisätiedotHaitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla. YKSOTE-kuormitus
1 (10) Haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla Työsuojeluhallinnon kaksivuotinen sosiaali- ja terveystoimialojen yksityisiin työnantajiin kohdistuva valvonta- ja viestintähanke
LisätiedotTyöpaikkaselvitys tulee olla työntekijöiden nähtävillä ja se on käsiteltävä yhteistoiminnassa työntekijöiden kanssa.
Lans1- ia S1sa-Suom1 Tarkastuskertomus 2019/4565 1 (3) Aluehallintovirasto 11.4.2019 Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika Työnantaja Osoite Valvontakohde Osoite Tarkastaja Osallistujat 13.3.2019
LisätiedotVanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
LisätiedotPsykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla
Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2014 28.4.2014 Pori Tarkastaja Ulla Riikonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Lisätiedot2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
LisätiedotTyöturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
LisätiedotVASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TULES 1 JA 2 TULES-VASTUUALUEELLA
Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TULES 1 JA 2 TULES-VASTUUALUEELLA 27.11.2018. Alla eriteltyinä aluehallintoviraston antamat toimintaohjeet
LisätiedotIsojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
LisätiedotVASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B
Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B 6.11.2018. Alla eriteltyinä
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
LisätiedotYrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
LisätiedotTYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
LisätiedotLounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
LisätiedotNäin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua
Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:
LisätiedotMiten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta
Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun
LisätiedotMarita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys
Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta
LisätiedotVASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS GASTROENTEROLOGIAN VASTUUALUEELLA OSASTOILLA GAS1, GAS2 JA GAS3 JOULUKUUSSSA 2018.
Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS GASTROENTEROLOGIAN VASTUUALUEELLA OSASTOILLA GAS1, GAS2 JA GAS3 JOULUKUUSSSA 2018. Alla eriteltyinä
LisätiedotTyöterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013
Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien
LisätiedotUusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo
Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -
LisätiedotTyöhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit
1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:
LisätiedotVarsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä
Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä 19.10.2017 Ylitarkastaja Tuija Vähänen 18.10.2017 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien
LisätiedotJUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016
1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1
LisätiedotTyöturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen
Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Tarkastaja Auli Arkko-Liekari Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston
LisätiedotErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon
ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijaseminaari 8.6.2012 Maija Lintula ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
LisätiedotTarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/10410 1 (5) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 20.1.2016 klo 9.00-11.15 Työnantaja Harjavallan kaupunki Osoite Satakunnantie 110, 29200 HARJAVALTA Valvontakohde Kaupungintalo
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017. I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus
1 JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017 I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus Työsuojelun toimintaohjelma perustuu työturvallisuuslain (23.8.2002/738) 9 :ään, joka on seuraava:
LisätiedotTyöelämäasioiden edunvalvonnasta
Työelämäasioiden edunvalvonnasta - työhyvinvointi ja konfliktit Työelämäasiamies Marjatta Pitkänen OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ ry 7.3.2008 TYHY edunvalvonta / mapi 1 Työelämäasioiden edunvalvonta >
LisätiedotHelsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
Lisätiedot