Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi"

Transkriptio

1 Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari Kuopio 1

2 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja lopuksi muutama sana pyydetystä aiheestakin 2

3 Työsuojeluviranomaisten toiminta Työsuojeluviranomaisen toiminta on työsuojeluun liittyvän lainsäädännön velvoitteiden valvontaa sekä siihen liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Toiminnalla pyrimme lisäämään työhyvinvointia ja tuottavuutta sekä kansantaloudellisia säästöjä. Vastaavasti pyrimme vähentämään työtapaturmia, ammattitauteja, työkyvyttömyyttä ja työssä koettua kuormittumista. Valvonnan kohteita ovat työpaikkojen työolot sekä työpaikkojen työsuojeluun liittyvät menettelytavat. Neuvomalla ja ohjaamalla pyritään edistämään työpaikan työsuojelun hallintaa sekä edistämään työpaikan ja työntekijöiden välistä yhteistoimintaa Lisäksi teemme työssä käytettävien tuotteiden tuotevalvontaa Valvonta ja siinä käytettävät keinot perustuvat lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikkojen työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) Valvonnan keinot vaihtelevat motivoinnista ja neuvonnasta pakkokeinojen käyttöön 3

4 Neuvonnassa kattavat palvelukanavat Valtakunnallisen puhelinneuvonta palvelee joka arkipäivä klo Työsuhteisiin liittyvät asiat Työolosuhteisiin liittyvät asiat Rakentamisen turvallisuus Työhyvinvointiasiat (kuormittumisen, häirinnän, epäasiallisen kohtelun, syrjinnän jne. asiat) Palvelua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi n. 600 puhelua viikossa palvelee 24/7/365. Oma tietopaketti kaikissa aihealueissa työnantajille ja työntekijöille n sivun katselua n käyttäjän toimesta kuukausittain Facebook ( Twitter ( 4

5 Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialue on Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat. n. 45 työntekijää, joista 30 työsuojelutarkastajia Valvontakohteita reilu Työvoimaa reilu Tarkastuksia tehdään vuosittain n Laskennallisesti jokainen työpaikka valvotaan n. joka 10. vuosi 5

6 Työsuojeluvalvonta alkaen Nykyiset työsuojelun vastuualueet lakkautuvat vuoden 2019 lopussa ja 2020 alusta aloittaa valtion lupa- ja valvontavirasto Luova. Luovaan siirtyy toimintoja ja tekijöitä Aveista, Elyistä, Valvirasta jne. jne. kaikkiaan noin 1600 työntekijää. Työsuojelun toimialasta tulee yksi valtakunnallinen viranomainen, joka on Luovan sisällä itsenäinen viranomainen aivan kuten nykyiset vastuualueet ovat aluehallintovirastoissa. Itse valvontaan muutos ei liene kovin suuri, mutta valtakunnallisuus mahdollistaa parempien osaamiskeskittymien muodostamista, tehostaa resurssien käyttöä sekä yhtenäistää toimintaa valtakunnallisesti 6

7 Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi 7

8 Työturvallisuuslaki (738/2002) 10 Työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, jos niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. 8

9 Periaatteessahan asia on selvä eli työnantaja Tunnistaa vaarat Arvio riskit Määrittelee toimenpiteet riskien poistamiseksi tai pienentämiseksi siedettävälle tasolle Toteuttaa toimenpiteet Seuraa vaikuttavuutta. ja alusta uudelleen. 9

10 Vaarojen tunnistaminen Tunnistamiseen on usein ihan maalaisjärjellä tehtävää työtä, mutta siihen löytyy apuvälineitä, joiden avulla työn voi tehdä järjestelmällisemmin. Löytyy siis ennakkolistoja, joihin vai rasti ruutuun - periaatteella merkitä mitä vaaroja omalla työpaikalla on ja mitä ei ole 10

11 Joskus tunnistaminen ei olekaan helppoa.. Erään työpaikan työskentelyilma oli täynnä kivipölyä. Vasemmalla kuva ilman salamaa ja oikealla salaman kanssa. Ei liene yllätys, että työpaikalla on useampia ammattitaudiksi diagnosoituja sairastumisia (silikoosi) 11

12 Merkitys työntekijälle Vaaran merkitys työntekijän terveydelle riippuu sen vakavuudesta ja toisaalta todennäköisyydestä, jolla se realisoituu. Pienikin terveydellinen vaikutus voi olla ja on merkityksellinen, jos se toteutuu varmasti Vastaavasti hengenvaarallinen vaara on merkityksellinen vaikka toteutuminen olisikin epävarmaa 12

13 Yksikertaisimmillaan ja ihan laadukkaasti asiaa voi pohtia perinteisellä 3 x 3 matriisilla, mutta paljon hienojakoisempiakin työkaluja toki löytyy 13

14 Todennäköisyys? Arvioinnin tekeminen vaatii tietenkin vaaraa aiheuttavan tekijän tuntemusta ja ennen kaikkea työn ja työpaikan tuntemusta Jos vaara kohdataan kerran viikossa tai harvemmin tai altistuminen on hyvin vähäistä, on todennäköisyys pieni Keskisuuren tai mahdollisen altistumisen ja suuren tai todennäköisen raja ei enää välttämättä olekaan selvä, mutta päivittäinen vaaran kohtaaminen tai hyvin lähellä esimerkiksi haitalliseksi tunnettuja pitoisuuksia oleva altistuminen taas on varmuudella suuri todennäköisyys 14

15 Terveydellinen merkitys Terveydellisen merkityksen arviointi on ennakkoon ajateltuna kaikista haastavin tehtävä. Erilaisia apuvälineitä ja malleja löytyy. Työterveyshuoltoa ja muita asiantuntijoita kannattaa hyödyntää 15

16 Vaarojen arvioinnin merkitys Oikein ja riittävän järjestelmällisesti tehty vaarojen arviointi on tietenkin ihan lakisääteinen velvollisuus, mutta ennen kaikkea perusta koko työsuojelutoiminnalle työpaikalla. Menemättä tässä yhteydessä nyt syvemmälle asiaan voi kuitenkin todeta, että kaikkien resurssit ovat rajallisia, joten on tärkeää tehdä oikeita asioita (ja olla tekemättä vääriä) 16

17 Kiitos! Markku Rautio, johtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto p ,

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Vaasa 27.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet

Lisätiedot

Riittävän hyvä. - työsuojeluvalvonnan puheenvuoro. Kemialliset tekijät työpaikalla riskit hallintaan yhteistyöllä. Helsinki 7.4.

Riittävän hyvä. - työsuojeluvalvonnan puheenvuoro. Kemialliset tekijät työpaikalla riskit hallintaan yhteistyöllä. Helsinki 7.4. Riittävän hyvä - työsuojeluvalvonnan puheenvuoro Kemialliset tekijät työpaikalla riskit hallintaan yhteistyöllä Helsinki 7.4.2016 Markku Rautio, johtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Kemialliset tekijät työpaikoilla

Kemialliset tekijät työpaikoilla Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Tervettä

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Keijo Päivärinta [Tekijän nimi ja osasto] 28.4.2017 1 Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Saadaksemme paremmat

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla

YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:

Lisätiedot

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon lähivuosien keskeisiä asioita ja näkökulmia työpaikoilla

Perusasiat kuntoon lähivuosien keskeisiä asioita ja näkökulmia työpaikoilla Perusasiat kuntoon lähivuosien keskeisiä asioita ja näkökulmia työpaikoilla Puheenvuoron lähtökohtana on työsuojeluviranomaisen tilannearvio ja painotukset 3.5.2013 1 Työsuojeluviranomaisen toiminnan lähtökohdat

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma

Lisätiedot

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen

Lisätiedot

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue

Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. -Tunnista altistumisriskit

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. -Tunnista altistumisriskit Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Espoo 28.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa?

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? VALTAKUNNALLINEN TYÖSUOJELUN VASTUUALUEIDEN TYÖSUOJELULAUTAKUNTIEN SEMINAARI 9.3.2017, SÄÄTYTALO, HELSINKI 1 Riski Wikipedian mukaan: Riski tarkoittaa,

Lisätiedot

Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa

Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa Ensihoitopalvelualan opintopäivä 11.2.2019 Tero Peltonen lakimies, Tehy ry 1 Ensihoitopalveluala ja työturvallisuus - Miten Tehy auttaa Työturvallisuusosaaminen

Lisätiedot

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry 26.3.2018 K.O 1 Kotimaa 12.08.2017 12:41 Ensihoitajien kohtaama seksuaalinen häirintä yleistä UUTINEN 13.02.2018 Ensihoitajat:

Lisätiedot

Työsuojeluvalvonta Psykososiaalinen kuormitus

Työsuojeluvalvonta Psykososiaalinen kuormitus Työsuojeluvalvonta Psykososiaalinen kuormitus Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivä KT Kuntatyönantajat 11.4.2018 Tarkastaja Vilja Arola Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ

Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ 2.12.2015 Seinäjoki Ylitarkastaja Anja Knuuttila Työsuojelun vastuualue Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon Parempi työ

Perusasiat kuntoon Parempi työ Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista työsuojelusta. Kunta-ala

Ajankohtaista työsuojelusta. Kunta-ala Ajankohtaista työsuojelusta Kunta-ala Fakta Työolotutkimusten mukaan Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö kaikista kuormittuneimpia Arvion mukaan työpaikkatapaturmien määrä on lievässä nousussa vuodesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015

Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Sosiaali- ja terveysalan valvonta ISAVIn työsuojelun vastuualueella vuosina 2012-2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Auli Tukiainen 8.6.2012 1 Runkosuunnitelma 2012 2015 ja vuosittainen

Lisätiedot

Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta

Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan

Lisätiedot

Työturvallisuusvastuun jakautuminen

Työturvallisuusvastuun jakautuminen Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi

Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi Työsuojeluiltapäivä Pori, 14.3.2013 Jan Schugk Ylilääkäri Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työtapaturmien lukumäärä taas kasvussa Vaaran ja riskin käsitteet

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Taustaa valvontahankkeen käynnistymiselle Kuntasektorilla on tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta siivousalalla ja yllätystarkastukset poliisin kanssa Etelä-Suomessa

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta siivousalalla ja yllätystarkastukset poliisin kanssa Etelä-Suomessa Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta siivousalalla ja yllätystarkastukset poliisin kanssa Etelä-Suomessa Tarkastaja Niina Ahonen Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajavastuulaista 14.2.2019 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/10410 1 (5) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 20.1.2016 klo 9.00-11.15 Työnantaja Harjavallan kaupunki Osoite Satakunnantie 110, 29200 HARJAVALTA Valvontakohde Kaupungintalo

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2018/29059 1 (4) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 30.8.2018 klo 12.00-14.00 Työnantaja Rovaniemen kaupunki Osoite PL 8216, 96101 Rovaniemi Valvontakohde Tekniset palvelut ja

Lisätiedot

Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus

Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Työterveyshuollon ja työhygienian yhteinen tulevaisuus Timo Leino, Dos, ylilääkäri timo.leino@ttl.fi Työpaikkojen työhygieniassa on vielä paljon parantamisen varaa 8.-12.10.2018 kemikaaliturvallisuuden

Lisätiedot

Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta Päivi Suorsa

Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta Päivi Suorsa Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta 7.2.2013 Päivi Suorsa Ydinviestit 2012-2015 Pidempiä työuria työsuojelulla Reilut pelisäännöt työelämään Asiantuntijuutta lainmukaisten työolojen turvaamiseksi

Lisätiedot

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun

Lisätiedot

Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu Miia Puukka

Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu Miia Puukka Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu 26.9.2016 Miia Puukka Ohjelma (kesto n. 1,5h) Riskien arvioinnista lyhyesti Riskien arviointityökalu step-by-step Riskin arvioinnista lyhyesti Miia Puukka Yleistä

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Kotihoito valvontahavaintojen valossa

Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki

Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa 10.2.2015 Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki 16.2.2015 Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut ja verkosto Perusturvapalvelut

Lisätiedot

ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon

ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon ErgoSteps -hanke: Ergonomia-askeleet ja tietopankki terveydenhuoltoon Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijaseminaari 8.6.2012 Maija Lintula ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen

Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Tarkastaja Auli Arkko-Liekari Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä

Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä 19.10.2017 Ylitarkastaja Tuija Vähänen 18.10.2017 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Petri Pakkanen asiantuntija, Työturvallisuuskeskus petri.pakkanen@ttk.fi

Lisätiedot

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Häirintää ja väkivaltaa työpaikalla koskevan puitesopimus (EU-taso) Sopimuksessa tuomitaan

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava

Lisätiedot

Ajankohtaista työsuojelun vastuualueelta

Ajankohtaista työsuojelun vastuualueelta Ajankohtaista työsuojelun vastuualueelta 27.5.2019 Mitä kehitettiin vuonna 2018? Lisää yhtenäistä valvonnan suunnittelua ja valvonnan valintoja toimialoittain. Turvallisuuden hallinnan kokonaisuutta mukaan

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai

Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai 27.10.2016 1 Työsuojeluhallinto Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto Ohjaa

Lisätiedot

Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa

Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa Asumisterveysvalvonnan valtakunnallinen työnohjauspäivä 5.10.2016 1 Sisältö Virkamiehen/työntekijän

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma

Työsuojelun toimintaohjelma Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Työsuojelun toimintaohjelma Luentopäivä 17.3.2010 Yrityspuisto Futuria Sirkka Malkki Työsuojelun toimintaohjelma Perustuu

Lisätiedot

YKSOTE-kuormitus

YKSOTE-kuormitus YKSOTE-kuormitus 2017-18 Työsuojeluhallinnon kaksivuotinen sosiaali- ja terveystoimialojen yksityisiin työnantajiin kohdistuva valvontaja viestintähanke haitallisesta työkuormituksesta aiheutuvien terveysvaarojen

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen käynnistyminen 2012 Tavoitteena turvallisuuden hallinnan ja turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon - Parempi työ

Perusasiat kuntoon - Parempi työ Perusasiat kuntoon - Parempi työ Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä 26.4.2013 Joensuu - Sokos Hotel Kimmel Teijo Ylitalo - Safety Manager Lähtökohta Suomen työturvallisuuslaki 10 Työn vaarojen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VALVONTA

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 1/2019 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VALVONTA sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluvalvonnan ohjeita 1/2019 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Lisätiedot