Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry"

Transkriptio

1 Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat syksyllä 2008 yhteisen kyselyn työturvallisuudesta ja työsuojelutoimenpiteistä työpaikoilla. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa seuraavia teemoja: työturvallisuuden kehitystä, tapahtuneiden tapaturmien määrää, ammattitauteja ja ammattitautiepäilyjä, keskeisimpiä työsuojeluongelmia sekä sitä kuinka työsuojeluasiat on työpaikoilla organisoitu. Tietoja kerättiin koskien edeltävän vuoden 2007 tilannetta. Kyselylomake on esitetty liitteenä 1. Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä syksyllä Kyselyn kohderyhmän sähköpostiosoitteet saatiin liittojen rekistereistä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kyselyä ole lähetetty samoissa työpaikoissa eri tehtävissä toimiville henkilöille vaan otannat on tehty erikseen Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n rekistereistä. Mukana on varmasti työpaikkoja, joissa kysely on osunut sekä työsuojeluvaltuutetulle että työnantajan edustajalle mutta tähän ei ole erityisesti pyritty. Kysely lähetettiin 699 työsuojeluvaltuutetulle ja 590 työnantajan edustajalle Teknologiateollisuuden jäsenyrityksiin. Vastauksia saatiin 256 työsuojeluvaltuutetulta ja 169 työnantajan edustajalta, joten vastausprosentit olivat 37 % ja 29 %. Yhteensä vastausprosentti oli 33. Teknologiateollisuus ry on toteuttanut vastaavan kyselyn vuosina 2006 ja 2007, ja vastausprosentti oli vastaavaa luokkaa kuin aikaisemmissa kyselyissä ja samaa luokkaa kuin sähköisesti toteutetuissa kyselyissä yleensä. Metallityöväen Liiton vuonna 2006 kirjeitse ja sähköisesti tehdyssä kyselyssä vastausprosentti oli korkeampi. Taustatiedot Kyselyyn vastanneista 256 henkilöä eli 60 % vastanneista oli työsuojeluvaltuutettuja, 169 henkilöä eli 40 % vastaajista oli työnantajan edustajia (taulukko 1). Eri toimialat olivat edustettuina seuraavasti; vastaajista enemmistö, 69 %, sijoittui kone- ja metalliteollisuuteen, 17 % metallien jalostukseen ja 12 % elektroniikka- ja sähköteollisuuteen (taulukko 2). Vastaajista 45 % työskentelee hengen työpaikoissa, 32 % pienissä alle 50 henkilön työpaikoissa ja 23 % yli 250 hengen työpaikoissa. Nämä painottuvat hieman niin, että työsuojeluvaltuutetut työskentelevät pienemmillä työpaikoilla kuin työnantajan edustajat, millä saattaa olla hieman vaikutusta muihinkin tuloksiin (taulukko 3). Taulukko 1 TS-valtuutettujen ja työnantajan edustajien osuus kyselyyn vastanneista työsuojeluvaltuutettu ,1 % työnantajan edustaja ,7 % Taulukko 2 Vastanneet toimialan mukaan Metallin jalostus 17 % Kone - ja metallituoteteollisuus 69 % 12 % Taulukko 3 Vastanneet työpaikkakoon mukaan Henkilöstö alle % Henkilöstö % Henkilöstö yli % työsuojelukysely

2 Työturvallisuuden kehitys Lähes puolet vastaajista arvioi työturvallisuuden parantuneen työpaikallaan vuonna Arviot työturvallisuuden kehityksestä vaihtelivat vastaajan työpaikan koon mukaan. Suurissa työpaikoissa (yli 250 hlö) annettiin myönteisimmät arviot työturvallisuuden kehityssuunnasta. Toisaalta niissä arvioitiin myös muita useammin työturvallisuuden heikentyneen. Etenkin pienissä (alle 50 hlö) ja myös keskisuurissa ( hlö) työpaikoissa enemmistä arvio työturvallisuuden pysyneen ennallaan, melko moni arvioi sen parantuneen ja harva heikentyneen (katso taulukko 4, kuvio 1). Kuvio 1 Työturvallisuuden kehitys, vastausten lukumäärä heikentynyt 26 kpl yli neljän päivän poissaolon aiheuttanutta työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Luvut ovat suunnilleen vastaavalla tasolla kuin aikaisemmissa kyselyissä, mutta alhaisemmat kuin Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastoissa. Tämän kyselyn mukaan kaikkien poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä on hieman kasvanut, ja yli neljän päivän poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä on säilynyt ennallaan. Tapaturmalukujen perusteella kyselyyn vastanneilla työpaikoilla ei ole tapahtunut suuria muutoksia työturvallisuudessa vuonna Tarkemmat tilastoluvut on koottu liitteeseen 2 ja esitetty kuvina seuraavissa kuvioissa. Kuvio 2 Tapaturmataajuus, kaikki poissaolon aiheuttaneet tapaturmat, koko henkilöstö Kone- ja metallituotetollisuus ennallaan 212 kpl parantunut 187 kpl Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus kysely 2006 Teknologiateollisuus kysely 2005 TVL tapaturmatilasto 2006, tekn.teoll. TVL tapaturmatilasto 2005, tekn.teoll kpl/miljoona työtuntia Taulukko 4 Työturvallisuuden kehitys 2007 Työpaikan koko parantunut ennallaan heikentynyt alle 50 hlö 33 % 62 % 5 % hlö 42 % 54 % 4 % yli 250 hlö 63 % 26 % 11 % Ta pat ur mien m ä ä r ä k ysely y n va s ta nneil l a työpaikoilla Työpaikkatapaturmien ja niissä menetettyjen työtuntien määrää kysyttiin työnantajan edustajilta. Kysymykseen vastasi 163 työpaikkaa, vastausprosentti tapaturmalukuja koskeviin kysymyksiin oli 27 % kyselyn saaneista työpaikoista. Työpaikoilla työskenteli yhteensä henkilöä. Vastausten määrä ja vastausprosentti on samaa suuruusluokkaa kuin Teknologiateollisuus ry:n vuosina 2006 ja 2007 toteuttamissa kyselyissä. Tapaturmataajuus vastanneilla toimipaikoilla koko henkilöstöllä oli 35 poissaolon aiheuttanutta työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti ja 17 Työntekijöiden yli neljän päivän poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä oli alhaisempi kuin aikaisemmissa kyselyissä. Työntekijöiden kaikkien tapaturmien määrä on kuitenkin pysynyt ennallaan. Työntekijöillä vastanneilla työpaikoilla oli 52 poissaolon aiheuttanutta työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti ja 25 yli neljän päivän poissaolon aiheuttanutta työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Kuvio 3 Tapaturmataajuus, kaikki poissaolon aiheuttaneet tapaturmat, työntekijät Kone- ja metallituotetollisuus Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus kysely 2006 Teknologiateollisuus kysely kpl/miljoona työtuntia 2 MetalliLiitto / teknologiateollisuus

3 Kuvio 4 Tapaturmataajuus, yli 4 pv poissaolon aiheuttaneet tapaturmat, työntekijät Kone- ja metallituotetollisuus Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus kysely 2006 Teknologiateollisuus kysely kpl/miljoona työtuntia Kuvio 6 Tapaturmapoissaolojen jakautuma eri työpaikoilla, työntekijät. Tapaturmapoissaolojen osuus teoreettisesta säänöllisestä työajasta 0,0 % 0,1 % 0,2 % 0,3 % 0,4 % 0,5 % 0,6 % 0,7 % yli 0,7 % tuntia/henkilö Tapaturmista johtuvia poissaoloja oli lähes päivä jokaista työntekijää kohti. Työpaikkatapaturmista johtuvia poissaoloja oli vastanneilla työpaikoilla keskimäärin noin 6,5 tuntia työntekijää kohti, joka on noin 0,3 % teoreettisesta säännöllisestä työajasta. Poissaolojen määrä on noussut aikaisemmista kyselyistä. Työpaikkakohtaisena vertailulukuna poissaolojen määrä työntekijää kohti on hyvä tapaturmien mittari. Poissaolojen määrä kuvaa sekä tapaturmien määrää että niiden vakavuutta, ja on pienellä työpaikalla kuvaavampi mittari kuin tapaturmataajuus. Yksikin tapaturma pienellä työpaikalla nostaa tapaturmataajuuden korkeaksi riippumatta tapaturman vakavuudesta, mutta poissaolojen määrä kuvaa myös tapaturmien vakavuutta. Kuvio 5 Tapaturmapoissaolot tuntia henkilöä kohti, työntekijät Ammattitaudit Ammattitauteja tai ammattitautiepäilyjä oli esiintynyt kyselyyn vastanneista työntekijöiden työpaikoista joka neljännellä (24 %). Tyypillisimmin ammattitaudit liittyivät meluun ja tätä kautta kuulo-ongelmiin sekä lisäksi kemikaaleihin ja allergioihin, pölyn tms. aiheuttamaan hengityselinongelmaan, työasentoihin, homeeseen jne. Toimihenkilöillä ammattitaudit olivat melko harvinaisia, todettuja ammattitauteja tai ammattitauti epäilyjä oli vuonna 2007 havaittu 3 %:ssa työpaikoista. Taulukko 5 Ammattitaudit ja epäilyt 2007 Osuus työpaikoista, joilla on todettu tai epäilty ammattitauteja työntekijöillä 24 % toimihenkilöillä 3 % Kone- ja metallituotetollisuus Teknologiateollisuus Teknologiateollisuus kysely 2006 Teknologiateollisuus kysely tuntia/henkilö Nolla tapaturmaa -työpaikkoja oli mukana ilahduttavan monta. Työpaikkoja, joilla ei sattunut yhtään tapaturmaa vuonna 2007, oli yhteensä 18 eli 11 % vastanneista työpaikoista. Toisaalta joukossa on myös työpaikkoja, joilla sattuu runsaasti tapaturmia, eli erot työpaikkojen välillä ovat suuret. Yksi päivä vastaa noin 0,4 % säännöllisestä työajasta. työsuojelukysely

4 Työsuojeluorganisaatio ja toimenpiteet Kuviossa 7 näkyy, miten erilaisia työsuojeluun ja työsuojeluorganisaatioon liittyviä toimenpiteitä on erikokoisilla työpaikoilla toteutettu. Suuremmilla työpaikoilla organisaatio on kattavampi kuin pienillä työpaikoilla. Työsuojelupäällikkö ja työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu on hyvin kattavasti valittu kaiken kokoisilla työpaikoilla. Asiamiesten valinnan eroa selittää tarve. Pienempiin työpaikkoihin ei tarvita erikseen valittua asiamiestä. Kuten kuviosta myös näkyy, keskeinen piirre on se, että isoilla työpaikoilla on suurempien resurssien seurauksena yleisemmin käytössä erilaisia toimenpiteitä. Erilaisia työsuojelun toimenpiteitä kuten kierroksia, koulutusta, tilastointia ja ohjelmia toteutetaan n. 80 %:ssa yli 50 työtekijän työpaikoista. Erot pieniin työpaikkoihin ovat selviä. Esimerkiksi turvallisuuskierroksia tehdään n. 80 %:ssa yli 50 työntekijän työpaikoista kun vastaava luku on 40 % pienissä työpaikoissa. Suurilla työpaikoilla turvallisuuskorttikoulutusta on järjestetty kattavasti, yli 80 %:ssa suurista työpaikoista. Pienillä työpaikoilla taas esimerkiksi perehdytystä ei ole usein järjestetty riittävästi. Kaiken kaikkiaan erot työpaikkakoon mukaan ovat melko suuret. Kuvio 7 Työsuojeluorganisaatio ja -toimenpiteet kyllä-vastausten %-osuus työpaikkakoon mukaan työpaikan koko alle yli 250 nimetty ts-päällikkö valittu työntekijöiden ts-valtuutettu työterveyshuolto tekee työpaikkakierroksia Työsuojelutoimikuntien kokoontumistiheys oli vaihteleva. Kysymykseen oli mahdollista vastata sanallisesti ja näistä koostettiin karkeahko jako: 0-3 kokousta, 4-6 kokousta ja yli 6 kokousta. Näistä kaikkia vastattiin, 4-6 kertaa vuodessa oli tavallisin kokoontumistiheys. Vaarojen arviointia koskeva tulos noudatteli samoja linjoja työpaikkakoon suhteen kuin työsuojeluorganisaatiota koskevat tulokset. Vaarojen arviointi oli tehty yleisimmin suurilla työpaikoilla (78 %), pienissä harvemmin. Tekeillä se oli kaiken kokoisissa työpaikoissa noin 20 %:ssa. Tekemättä se oli pienistä työpaikoista 15 %:ssa, keskisuurista seitsemässä ja suurissa vain kahdessa. K äy t össä ol e vat l a at u- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmät Kuviossa 8 esitetään, kuinka suuressa osassa työpaikoista on käytössä laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmiä. Suurissa työpaikoissa järjestelmät ovat laajalti käytössä. 78 %:lla suurista työpaikoista oli käytössä ISO 9000, 64 %:lla ISO ja 27 %:lla OHSAS Keskisuurista yrityksistä ISO 9000 oli vieläpä muutamaa prosenttiyksikköä yleisemmin käytössä kuin suurissa yrityksissä, muut järjestelmät sen sijaan jo vähemmän. Pienissä yrityksissä järjestelmät ovat jo harvinaisempia. ISO 9000 on silti yleinen myös niissä, 59 %:lla on järjestelmä käytössä. Kuvio 8, laatu- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmät työpaikkakoon mukaan valittu toimihenkilöiden ts-valtuutettu tapaturmien tilastointi järjestetty tyky-toimintaa poissaolojen tilastointi työpaikalla toimii työsuojelutoimikunta laadittu perehdyttämisohjelma tehdään työturvallisuuskierroksia järjestetty työturvallisuuskorttikoulutusta 80 % ISO 9000 alle 50 ISO OHSAS yli 250 pidetään työturvallisuuspalavereja valittu työsuojeluasiamies muut turvallisuustoimenpiteet osallistuimme haastamme-kilpailuun työpaikalla toimii muu yhteistoimintaelin työpaikalla toimii työsuojelupareja MetalliLiitto / teknologiateollisuus

5 Yhteiset työpaikat yleisiä Useimmat työpaikat teknologiateollisuudessa ovat yhteisiä työpaikkoja. Yhteisten työpaikkojen osuus on peräti 2/3 kaikista työpaikoista. Yhteisten työpaikkojen yleisyys vaihtelee hieman työpaikkakoon mukaan. Kuten taulukosta 6 näkyy, suurista työpaikoista 74 % on tähän kyselyyn vastanneiden mukaan yhteisiä työpaikkoja, pienistä ja keskisuurista hieman vähemmän. Taulukko 6 Yhteisten työpaikkojen osuus työpaikkakoon mukaan Työpaikan koko yhteinen ei alle 50 hlö 68 % 32 % hlö 64 % 36 % yli 250 hlö 74 % 26 % Keskeisimmät työsuojeluongelmat Keskeisimmäksi työsuojeluongelmaksi nousee melu, jonka vastaajista 66 % kokee ongelmaksi. Samaan asiaan viittaavat ammattitaudit, joista suurin osa myös liittyi meluun. Muita keskeisiä työsuojeluongelmia olivat ahtaus, työasennot, sekä ilmanvaihto (katso kuvio 9). Erot työsuojeluvaltuutettujen ja työnantajan edustajien vastauksissa ovat selvät. Työnantajan edustajat eivät koe monia asioita yhtä merkittäviksi ongelmiksi kuin työsuojeluvaltuutetut. Esimerkkinä tästä on ilmanvaihto, jonka valtuutetuista 59 % kokee ongelmaksi. Työnantajan edustajista vain 23 % kokee ilmanvaihdossa olevan ongelmia. Myös organisaation liittyvät asiat, tiedon puute, työilmapiiri sekä johtaminen, olivat asioita, joissa näkemyserot olivat suuret. Esimerkiksi työsuojeluun liittyvässä johtamisessa koki ongelmia vain 7 % työnantajan edustajista. Ero on suuri verrattuna työsuojeluvaltuutettuihin, joista 36 % piti työsuojelun johtamista ongelmana. Kuvio 9 Keskeisimmät työsuojeluongelmat, kyllä-vastausten %-osuus vastaajan aseman mukaan tapaturmat ts-valtuutettu tärinä työnantajan edustaja valaistus työilmapiiri johtaminen tiedon puute haitalliset aineet järjestys ilmanvaihto työasennot ahtaus melu Toiveita liittojen yhteistyöstä Kyselyssä tiedusteltiin avoimella kysymyksellä, kuinka liittojen toivottaisiin toimivan työsuojelun edistämiseksi. Kysymykseen tuli vastauksia noin 200 kpl. Avoimissa vastauksissa liittojen osalta toivottiin ja korostettiin yhteistoimintaan, koulutukseen ja tiedotukseen liittyviä asioita. Lisäksi toivottiin osallistumista erilaisin kampanjoin sekä vaikuttamalla työsuojelutyön edistämiseen. työsuojelukysely

6 Liite 1 TYÖSUOJELUKYSELY Toimipaikka: Yhteyshenkilön nimi: Sähköposti: Puhelin: 1. Oletko a) työnantajan edustaja b) työsuojeluvaltuutettu 2. Toimiala: Kone- ja metallituoteteollisuus Kaivosteollisuus 3. Työpaikkasi koko a) alle 50 hlö b) hlö c) yli 250 hlö 4. Työturvallisuus on työpaikallamme viimeisen vuoden aikana Parantunut Pysynyt ennallaan Heikentynyt Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL Helsinki Puhelin *(09) Faksi (09) Liite 1 Työntekijöiden tapaturmatiedot (vain työnantajan edustaja täyttää): Vain työpaikalla tapahtuneet työtapaturmat ja niistä johtuneet poissaolot ilmoitetaan, ei työmatkatapaturmia. 5.Työntekijöiden lukumäärä keskimäärin v Työntekijöiden vähintään 4 pv:n poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä v Työntekijöiden kaikkien poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä v Tapaturmien vuoksi menetetyt työntekijöiden työtunnit vuonna 2007 Toimihenkilöiden tapaturmatiedot (vain työnantajan edustaja täyttää): Vain työpaikalla tapahtuneet työtapaturmat ja niistä johtuneet poissaolot ilmoitetaan, ei työmatkatapaturmia. 9.Toimihenkilöiden lukumäärä keskimäärin v Toimihenkilöiden vähintään 4 pv:n poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä v Toimihenkilöiden kaikkien poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä v Tapaturmien vuoksi menetetyt toimihenkilöiden työtunnit vuonna Onko työpaikallasi todettu ammattitauteja tai ollut ammattitautiepäilyjä vuonna 2007? Työntekijöillä? kyllä ei Toimihenkilöillä kyllä ei Mistä ammattitaudit tai epäilyt ovat aiheutuneet? 14. Onko työpaikallasi tehty vaarojen selvittäminen ja arviointi? kyllä on tekeillä ei Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL Helsinki Puhelin *(09) Faksi (09) MetalliLiitto / teknologiateollisuus

7 Liite Mitä laatu- ja/tai turvallisuusjohtamisjärjestelmiä työpaikallasi on käytössä? ISO 9000 ISO OHSAS muu, mikä? 16. Miten työsuojelu- ja turvallisuustoiminta on organisoitu työpaikallasi? nimetty työsuojelupäällikkö valittu työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu valittu toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu valittu työsuojeluasiamies/asiamiehiä työpaikalla toimii työsuojelupareja työpaikalla toimii työsuojelutoimikunta työpaikalla toimii muu yhteistoimintaelin 17. Mitä työpaikkasi työturvallisuustoiminta pitää sisällään? laadittu perehdyttämisohjelma järjestetty työkykyä ylläpitävää toimintaa säännöllinen tapaturmien tilastointi ja seuranta säännöllinen poissaolojen tilastointi ja seuranta työpaikalla tehdään turvallisuuskierroksia työpaikalla pidetään säännöllisiä turvallisuuspalavereja työterveyshuolto osallistuu työsuojelutoimikunnan toimintaan työterveyshuolto tekee työpaikkakäyntejä ja -kierroksia järjestetty työturvallisuuskorttikoulutusta osallistuimme Haastamme-työympäristökilpailuun toteutettu muita turvallisuustoimenpiteitä, mitä 18. Kuinka usein työsuojelutoimikunta tai muu vastaa elin kokoontuu työpaikallasi? kertaa vuodessa Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL Helsinki Puhelin *(09) Faksi (09) Liite Työskenteletkö yhteisellä työpaikalla? a) kyllä b) en 20. Mitkä ovat työpaikkasi keskeisimpiä työsuojeluongelmia? Huono ilmanvaihto Melu Valaistus Tärinä Tilanahtaus Huonot työasennot Huono järjestys Haitalliset aineet, huurut, sumut Tapaturmat ja ammattitaudit Työilmapiiri Tiedon puute Johtaminen Muu, mikä? 21. Kuinka toivoisit liittojen toimivan työsuojelutyön edistämiseksi? Kiitos! Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL Helsinki Puhelin *(09) Faksi (09) työsuojelukysely

8 Liite 2 Tapaturmat 2007 Koko henkilöstöä koskevat tilastoluvut: Tapaturmataajuus kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: kaikki tapaturmat 34 kpl/milj työtuntia Kone- ja metallituotetollisuus 39 kpl/milj työtuntia 18 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus 35 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 3) Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 2) TVL tapaturmatilasto 2006, tekn.teoll. 44,0 kpl/milj työtuntia 1) TVL tapaturmatilasto 2005, tekn.teoll. 43,4 kpl/milj työtuntia 1) Tapaturmataajuus kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: yli 4 pv poissaolot 18 kpl/milj työtuntia Kone- ja metallituotetollisuus 20 kpl/milj työtuntia 7 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus 17 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 3) Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 2) TVL tapaturmatilasto 2005, tekn.teoll. 18,9 kpl/milj työtuntia 1) Tapaturmapoissaolot kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: tuntia/henkilö 5,4 h/ henki Kone- ja metallituotetollisuus 4,8 h/ henki 1,6 h/ henki Teknologiateollisuus 4,4 h/ henki Teknologiateollisuus kysely ,6 h/ henki 3) Teknologiateollisuus kysely ,7 h/ henki 2) Työntekijöitä koskevat tilastoluvut: Tapaturmataajuus kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: kaikki tapaturmat 42 kpl/milj työtuntia Kone- ja metallituotetollisuus 59 kpl/milj työtuntia 30 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus 52 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 3) Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 2) Tapaturmataajuus kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: yli 4 pv poissaolot 25 kpl/milj työtuntia Kone- ja metallituotetollisuus 30 kpl/milj työtuntia 12 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus 25 kpl/milj työtuntia Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 3) Teknologiateollisuus kysely kpl/milj työtuntia 2) Tapaturmapoissaolot kyselyyn vastanneilla työpaikoilla: tuntia/työntekijä 6,9 h/ työntekijä Kone- ja metallituotetollisuus 7,1 h/ työntekijä 2,7 h/ työntekijä Teknologiateollisuus 6,5 h/ työntekijä Teknologiateollisuus kysely ,7 h/ työntekijä 3) Teknologiateollisuus kysely ,9 h/ työntekijä 2) taustatiedot Kyselyyn vastanneita työpaikkoja 163 kpl Kyselyn saaneita työpaikkoja 595 kpl Vastausprosentti 27 % Kyselyyn vastanneilla työpaikoilla henkilöstöä henk Tapaturmia kyselyyn vastanneilla työpaikoilla kaikki tapaturmat 2692 kpl yli 4 pv poissaolo 1288 kpl Lähteet: 1) Työtapaturmat ja ammattitaudit, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, ) Teknologiateollisuuden tapaturmakysely 2006, Teknologiateollisuus ry, ) Teknologiateollisuuden tapaturmakysely 2005, Teknologiateollisuus ry, MetalliLiitto / teknologiateollisuus

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.2010. Taustatiedot

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.2010. Taustatiedot Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 24.10.10 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat keväällä 10 toisen yhteisen kyselyn työturvallisuudesta

Lisätiedot

TYÖSUOJELUKYSELY 2015. Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma

TYÖSUOJELUKYSELY 2015. Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma TYÖSUOJELUKYSELY Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma KESKEISET TULOKSET MELU ON EDELLEEN TYÖPAIKKOJEN SUURIN TYÖSUOJELUONGELMA. Yli puolella työpaikoista

Lisätiedot

Melu, ergonomia ja ilmanvaihto ongelmana työpaikoilla

Melu, ergonomia ja ilmanvaihto ongelmana työpaikoilla Työsuojelu Melu, ergonomia ja ilmanvaihto ongelmana työpaikoilla Johdanto Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry sekä Ammattiliitto Pro toteuttivat syksyllä yhteisen n työturvallisuudesta ja

Lisätiedot

Työsuojelukysely Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma

Työsuojelukysely Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma Työsuojelukysely Työturvallisuus parantunut, mutta melu edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma Keskeiset tulokset Melu on edelleen työpaikkojen suurin työsuojeluongelma. Yli puolella työpaikoista

Lisätiedot

Autoalan kysely 2014

Autoalan kysely 2014 Autoalan kysely 2014 Autoalan työsuojelun yhteistoiminnan ja työympäristön riskien vaikuttavuuskysely 2014 1 Toimipaikkanne henkilöstön lukumäärä 100% 80% 60% 51% 40% 32% 20% 17% 0% 1% 1-9 10-20 21-40

Lisätiedot

TYÖSUOJELUKYSELY 2017

TYÖSUOJELUKYSELY 2017 TYÖSUOJELUKYSELY 2017 Järjestelmällisellä työsuojelutoiminnalla tuloksia TYÖSUOJELUVALTUUTETTU KEIJO LAURONEN, KEMET ELECVTRONICS OY Helsingissä 10. huhtikuuta 2017 Työryhmä: Marjo Uusi-Pantti, Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Kysely työsuojeluvaltuutetuille

Kysely työsuojeluvaltuutetuille Työsuojeluyksikkö Tutkimustoiminta Kysely työsuojeluvaltuutetuille 12/2006 01/2007 toimintaympäristö, toimintaedellytykset ja yhteistoiminta Kyselyn taustaa Metallityöväen liitto seuraa tiiviisti metalliteollisuuden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007 Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus

Lisätiedot

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Miksi ET suosittaa jäsenyrityksilleen työturvallisuusmittareita Hyvä työturvallisuusmittaristo mahdollistaa työturvallisuustoiminnan

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

SAK:n työsuojelukysely 2008

SAK:n työsuojelukysely 2008 1 09 SAK:n työsuojelukysely 08 Tammikuu 09 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puhelin 0 774 0164 SAK, PL 157 00531, Helsinki Tilaukset: SAK puhelin 0 774 000 SAK Työsuojelukysely 08 1 SAK:N

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija

Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros Heikki Laitinen 2009

Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros Heikki Laitinen 2009 Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros 2009 Puheenvuoron sisältö Seurantakierroksen organisoinnista Työympäristön vahvuudet ja heikkoudet 2009 Haastamme kilpailun 2002-2005 vaikutukset 2009

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2013 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2012 PAIKALLISET RATKAISUT HARVASSA, YLEISKOROTUS YLEISIN VAIHTOEHTO JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 Tiedustelussa kysyttiin yrityksiltä vuoden 2013 aikana toteutuneiden työaikojen ja poissaolojen

Lisätiedot

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2016

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2016 Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2016 EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2016 Tiedustelussa kysyttiin yrityksiltä vuoden 2016 aikana toteutuneiden työaikojen ja poissaolojen määriä. Tiedot

Lisätiedot

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia lyhyesti Liikevaihto 187 miljoonaa Henkilöstö 250 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Sähköasiakkaita

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla. TYTTI Työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu TYTTI on apuväline työpaikan työturvallisuuden edistämiseen. Välineen tarkoituksena on auttaa jäsentämään työpaikan työturvallisuuden kehittämiskohteita.

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia

Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia Näyttö ratkaisee? tutkimuksen keskeisiä tuloksia Monimuotoisen ohjauksen teemapäivä Hämeenlinna 19.4.2011 Metallityöväen liitto Tutkimuspäällikkö Jorma Antila Tutkimuksen taustaa Metalliteollisuudessa

Lisätiedot

Työturvallisuutta tiedolla johtamisella

Työturvallisuutta tiedolla johtamisella Työturvallisuutta tiedolla johtamisella thp Katri Mannermaa työsuojelupäällikkötapaaminen 1.4.2019 Katri Mannermaa Katri Mannermaa 1 Tiedolla johtamisen prosessi Tavoitetila Tietotarpeiden määrittely Merkitys

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas

TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas 28.4.2017 TIEDOSTA TURVAA Abloy Oy Joensuun tehdas TURVALLISEN ELÄMÄN RAKENTAJA ABLOY-lukitusratkaisut suojaavat ihmisiä, omaisuutta ja liiketoimintoja lähes kaikkialla maailmassa. VASTUULLISUUS Ympäristön

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS

TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS Työturvallisuuskeskus TILASTOAINEISTO Tiedot pohjautuvat Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) tilastoaineistoihin. Aineisto sisältää 10.7.2013 päivitetyn

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa

Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Kolmas neljännes oli yrityksille haastava, loppuvuoden liikevaihdon ennakoidaan jäävän viime vuoden tasolle. Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus,

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1 Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17

Lisätiedot

Työturvallisuuslainsäädäntö

Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Lain tarkoitus ja sisältö Työturvallisuuslainsäädäntöä työsopimuslaki (2001/55) työturvallisuuslaki (738/2002) laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko HUS 2013 työtapaturmakatsaus Eija Prosi-Suuperko 8.5.2014 1 Lukujen tulkinta Vuoden 2013 ja 2012 tapaturmaluvut perustuvat tarkasteluvuotta seuraavan vuoden helmikuussa ajettuun tilastoon Aiempien vuosien

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa -ajattelu

Nolla tapaturmaa -ajattelu kaikki tapaturmat voidaan estää Nolla tapaturmaa -ajattelu jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa

Lisätiedot

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Rakennustuoteteollisuuden työturvallisuusseminaari 19.5.2015 Käytännön työkaluja turvallisuustyöhön: Miten pääsen tapaturmataajuudessa

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Viisaat kypärät yhteen seminaari, 14.5.2019, Helsinki Mitä tutkimuksessa tehdään? Rakennusteollisuudessa käynnistettiin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Tervettä

Lisätiedot

Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen

Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2014 Uudellamaalla Esittely ja säännöt Uudenmaan alueellinen työturvallisuuskilpailu Pidempiä työuria työsuojelulla

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Lääkäriliiton opiskelijatutkimus Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017

Lääkäriliiton opiskelijatutkimus Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017 Lääkäriliiton opiskelijatutkimus 2017 Tietoja opiskelijoiden työskentelystä lääkärin sijaisena kesällä 2017 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä 7.9. 25.9.2017. Tutkimuksen

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Työturvallisuus. Susanna Ylihärsilä TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18

Työturvallisuus. Susanna Ylihärsilä TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18 Työturvallisuus Susanna Ylihärsilä 8.11.2017 TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 1: SIVUT 1-10 PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18 Mikä on työturvallisuuskortti? Miksi tarvitset kortin? Kuinka

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija TYÖTURVALLISUUS JA TERVEYS TYÖPAIKALLA Työpaikka Työnantajan vastuu riskinarviointi työolojen seuranta

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit 2017

Työsuojeluvaalit 2017 Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Voimakkainta

Lisätiedot

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle 2018 28.2.2018 Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailumittaukset Uudellamaalla TR-keskiarvo 90,6 Työskentely

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Keijo Päivärinta [Tekijän nimi ja osasto] 28.4.2017 1 Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Saadaksemme paremmat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.4.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuonna 2017 kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoteen 2016. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli ssa, 38 %,

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Turvallisuustutkimus 2014

Turvallisuustutkimus 2014 Crnet Oy, Helsingin Pelastuskoulu ja Tuula Pohjola Consulting Oy toteuttivat yrityksille suunnatun turvallisuuskulttuuritutkimuksen tammi-helmikuussa 2014. Tutkimuksessa oli mukana useita eri toimialoja,

Lisätiedot

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Kyselytutkimus keväällä 2017 Vastaajia 320 1.1.2015, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Osasto/Laatija, www.teamliitto.fi 1 Kysely sairausloman omailmoituksen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille

Lisätiedot

Työturvallisuus. Tapaturmatilastointi. Minna Rautajoki 5.4.2011 1

Työturvallisuus. Tapaturmatilastointi. Minna Rautajoki 5.4.2011 1 Työturvallisuus Tapaturmatilastointi 1 Valtakunnalliset työtapaturmatietokannat Virallisia työtapaturmatilastoja julkaisevat TVL ja Tilastokeskus. Tapaturmavakuutuslaitoksen liitto TVL: Työtapaturmat ja

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi

Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16

Lisätiedot

Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen

Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Muistio 1 (6) Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Kuntasektorin sopimusosapuolet perustivat sopimuskaudella 2007 2009 yhteisen työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä perustellut

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi

Lisätiedot

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä

Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä 19.10.2017 Ylitarkastaja Tuija Vähänen 18.10.2017 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien

Lisätiedot

teema-seminaari

teema-seminaari Kohti nollaa työtapaturmaa kuntaalalla teema-seminaari 6.3.2008 Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Edunvalvontaosasto t Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 1.9.2009 Edu/UHy 1 Tärkeä hanke meille Ollut

Lisätiedot

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät

Lisätiedot

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TYÖSUOJELUTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Forssan kaupungilla yhteistoimintaryhmä ja työsuojelutoimikunta on yhdistetty. Työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta.

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Kunta-alan työtapaturmat ja ammattitaudit vuonna 2004 Tilasto ja vahinkokuvausaineiston hyödyntäminen

Kunta-alan työtapaturmat ja ammattitaudit vuonna 2004 Tilasto ja vahinkokuvausaineiston hyödyntäminen 1 Tilasto ja vahinkokuvausaineiston hyödyntäminen Kohti nollaa työtapaturmaa kunta-alalla teemaseminaari 6.3.2008 Noora Hintikka Tampereen Noora teknillinen Hintikka yliopisto 1.9.2009 2 Tutkimushanke

Lisätiedot

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-FI-08 Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella ja

Lisätiedot

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja

Lisätiedot