Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle. Yksityisen päivähoidon monet muodot

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle. Yksityisen päivähoidon monet muodot"

Transkriptio

1 Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle Yksityisen päivähoidon monet muodot

2 Vantaalla on tarjolla yksityistä päivähoitoa päiväkodeissa, ryhmäperhepäiväkodeissa ja perhepäivähoitona. Yksityinen päivähoito on turvallinen vaihtoehto, sillä kunta valvoo ja ohjaa toimintaa niiden toiminnan järjestäjien osalta, jotka kunta on hyväksynyt yksityisiksi päivähoidon palvelun tuottajiksi. Yksityinen perhepäivähoito järjestetään hoitajan tai perheen omassa kodissa. Kaksi tai useampi perhe voi myös palkata yhteisen perhepäivähoitajan. Perhepäivähoitajan lapsiryhmässä voi olla neljä alle kouluikäistä kokopäivähoitoa tarvitsevaa lasta hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien sekä yksi osapäivähoitoa tarvitseva esiopetusikäinen tai koulunkäynnin aloittanut lapsi. Yksityisenhoidon tuella voi tasata kustannuksia Yksityisen päivähoidon hinnan määrittelee palvelun tuottaja, mutta se on pääsääntöisesti hyvin kilpailukykyinen kunnallisen palvelun kanssa. Jos sinulla on alle kouluikäinen lapsi, jolla ei ole kunnan järjestämää hoitopaikkaa, voit hakea yksityisen hoidon tukea hoidon järjestämiseksi yksityisessä päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai voit palkata hoitajan kotiin. Tuki koostuu hoitorahasta, tulosidonnaisesta hoitolisästä sekä Vantaan kunnallisesta lisästä. Yksityisen hoidon tukeen ei ole oikeutta, mikäli samassa taloudessa asuva sukulainen tai muu henkilö hoitaa lastasi. Lisätietoja yksityisen hoidon tuen suuruudesta saat Haluaisitko sinä ryhtyä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi? Jos itse haluat ryhtyä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi, ota yhteyttä oman asuinalueesi päivähoidon toimintayksikköesimieheen (päiväkodin johtaja) ja kerro suunnitelmistasi. Hän tulee keskustelemaan kanssasi perhepäivähoitajan työstä ja toimintaedellytyksistä. Lisätietoja perhepäivähoidosta ja yksityisistä päiväkodeista Jos haluat lisätietoja yksityisestä perhepäivähoidosta, ota yhteyttä oman alueesi toimintayksikköesimieheen (päiväkodin johtaja), joka vastaa alueen perhepäivähoidosta. Häneltä voit myös tiedustella yksityisten perhepäivähoitajien vapaita paikkoja. Yksityisen päiväkotien hoitopaikkoja voit tiedustella suoraan yksityisten päiväkotien johtajilta.

3 Yksityistä perhepäivähoitoa valvovat toimintayksikköesimiehet Hämeenkylä, Varisto, Vapaala Hämeenkylän toimintayksikkö Sahratie 7, Vantaa Paula Hyytiäinen, p. (09) Askisto, Vantaanlaakso, Martinlaakso Patotien toimintayksikkö Patotie 8, Vantaa Mervi Pykäläniemi, p. (09) Myyrmäki, Kaivoksela Solkikujan toimintayksikkö Solkikuja 6, Vantaa Terttu Karkkolainen, p. (09) Hakunila Etelä Hepopuiston toimintayksikkö Hevoshaantie 2, Vantaa Eeva Keränen, p. (09) Hakunila Pohjoinen Kannuskujan toimintayksikkö Sanna Junnikkala Kannuskuja 5, Vantaa (09) Rajakylä, Länsimäki Latupuiston toimintayksikkö Latukuja 2, Vantaa Tuulikki Rantamaa p. (09) Nissas, Itä-Hakkila Nissaksen toimintayksikkö Nissaksentie 9, Vantaa Marja Jantunen, p. (09) Aviapolis, Ylästö, Pakkala, Tammisto Peltovuoren toimintayksikkö Peltovuorentie 2, Vantaa Irma Lindberg, p. (09) Rekola, Päiväkumpu, Asola, Havukoski, Koivukylä Rautkallion toimintayksikkö Rautkallionkatu 5, Vantaa Päivi Heikkuri, p. (09) Seutula, Kivistö Seutulan toimintayksikkö Katriinankuja 3, Vantaa Raisa Laukkonen p. (09) Tikkurilan seutu Tikkurilan toimintayksikkö Karsikkokuja 17 C, Vantaa Seija Vihma, p. (09) Vaarala Vaaralan päivähoitoyksikkö Vaaralantie 32, Vantaa Leena Åkerla, p. (09) Vallinoja, Vierumäki, Korso, Kulomäki, Metsola, Leppäkorpi, Jokivarsi, Mikkola, Maarukka, Nikinmäki Vallinojan toimintayksikkö Variskuja 2, Vantaa Satu Turunen, p. (09) Svenskspråkig privat dagvård Stationsvägen 6 A, Vanda Kerstin Lassinniemi (09) Tiedot tarkistettu 8/2010

4 Vantaan yksityiset päiväkodit Arkki Tikkurilantie 44, Vantaa Päiväkoti ja kerhot p , Dagvårdsförening Fyndet.rf Raappavuorenreuna 2C, Vantaa Gruppfamiljdaghem Anna-Lena Saarinen, tfn Kardemumma, Pikbriggen, Vanda Ingefära, Stenbergsgränd 2, Vanda Kanel, Skrapbergsliden 2, Vanda Nejlika, Nejlikstigen 3A och 3B, Vanda Mandel, Skimmelgränd 4, Vanda Eftermiddagsklubben Pepparkakorna Bredängsvägen 2, Vanda Daghemmet LYCKOSLANTEN Vallmovägen 28, Vanda Nina Knuters, tfn Fazerilan päiväkoti PL 4, Helsinki sij.päiväkodinjohtaja Johanna Perkki alle 3-vuotiaat, Koivumäentie 16 I, Vantaa, p. (09) vuotiaat, Fazerintie 6, Vantaa p. (09) Ilmaisupäiväkoti ILLUSIA Kytökuja 2, Vantaa Kati Rintakorpi, p. (09) Lastentarha KUNINKAAN-KARUSELLI Kuninkaanmäentie 23, Vantaa Eija Kallio, p. (09) Päivikoti HIIRAKKO, Harmokuja 6, Vantaa Raili Harju, p. (09) tai Päiväkoti KANIINI Kielotie 47, Vantaa Riikka Mattsson, p. (09) Päiväkoti KURNAUSKIS Raappavuorenkuja 3 E, Vantaa Mia Lindberg, p Päiväkoti LEIJONANMIELI Lammasrinne 3 C, Vantaa Seija Vuorenmaa-Paavilainen p. (09) Tiedot tarkistettu 8/2010

5 Suomalais-venäläinen päiväkoti TEREMOK Hiirakkotie 10, Vantaa sij.päiväkodinjohtaja Marja-Leena Saastamoinen, p. (09) Suomalais-venäläinen päiväkoti MATRJOSHKA Laajavuorenkuja 3 H, Vantaa Jaana Teräväinen, p. (09) Päiväkoti VILLIKATTI Norotie 8 E, Vantaa Virpi Kallankari / Pirjo Salonen p. (09) Ryhmäperhepäiväkoti FANTTI Vanamontie 4 C, Vantaa Katri Levo, p. (09) Steinerpäiväkoti METSÄTÄHTI Rasinkatu 13, Vantaa Sini Koskinen, p. (09) Islamilainen päiväkoti MUSLIMA Heinätie 5, Vantaa Sadaf Qureshi p Taidepäiväkoti SININEN KUU Kivivuorenkuja 4 H, Vantaa Mia Heiskanen, p Tikkurilan montessori-päiväkodit Rantakaisla, Kaislatie 22, Vantaa Tiina Gröhn, p. (09) Orvokki, Orvokkitie 8, Vantaa Roma Motha-Tihveräinen, p. (09) Vantaan montessoripäiväkoti MONTSA Neilikkatie 8, Vantaa sij. päiväkodinjohtaja Anna-Mari Ukkonen p henkilökunta: Tiedot tarkistettu 8/2010

6 Julkaisija Toimitus Kansikuva Ulkoasu Sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus Aila Wikström, Terhi Unhola Heidi Hölttä Tiina Kujala

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5.

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5. Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Tilanne keväällä 2009 Päivähoidossa ja kotihoidon tuella olevien lasten määrän

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI ALUEKOORDINAATTORI TUKI KOULUILLE JA KODEILLE Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 27.11.2009 Organisaatiokaavio perusopetus 1.1.2010 Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Opetuspäällikkö

Lisätiedot

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh.

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh. ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Suuralue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 011 Hämevaara

Lisätiedot

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462 Vantaan kaupunki, valvonta PIIRIJAKOTAULUKKO Päivitetty 1.4.2015 yhteystiedot: e-mail: etu.suku@vantaa.fi, puh. keskus 09 83911 www.vantaa.fi/valvonta Yli 8 as. tai muu 2000 m³:n uudis tai 1000 lupavalmistelu

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2013

Tilastokatsaus 7:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 21.8.2013 Tietopalvelu B12:2013 Asuntorakentaminen Vantaalla vuodesta 1970 Asuntokanta vuoden 2013 alussa Vantaalla oli vuoden 2013 alussa 99 620 asuntoa. Niistä 60 835 oli

Lisätiedot

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko 31.5.2012 Jyväskylä Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Päivi Riehunkangas suunnittelija, päivähoito Maankäytön toteuttamisen ohjelmointi

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 101 Hämevaara EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 102 Hämeenkylä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 103 Pähkinärinne

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2010

Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2011 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2013

Tilastokatsaus 3:2013 Tilastokatsaus 3:2013 Vantaa 1 24.1.2013 Tietopalvelu B3:2013 Työpaikat Vantaalla ja sen osa-alueilla 31.12.2010 Työpaikat kasvoivat vuonna 2010 taas vajaalla 3 000 työpaikalla Vantaalla oli vuoden 2010

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2017

TILASTOKATSAUS 1:2017 TILASTOKATSAUS 1:2017 5.1.2017 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna Tikkurilassa, Koivukylässä ja Hakunilassa Vaikka työpaikkojen määrä kasvoi vuoden aikana koko kaupungissa,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 012 Hämeenkylä

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2002 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 173 806 21 979 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 499 545 15 044 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2003 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 372 812 22 184 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 355 540 14 895 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

KOULUPSYKOLOGIPALVELUT

KOULUPSYKOLOGIPALVELUT Kevät 2004 Vantaan KOULUPSYKOLOGIT KOULUPSYKOLOGIPALVELUT Sinne minne tainta taivutetaan, puu kallistuu! (VERGILIUS) 1 Sisällysluettelo Koulupsykologi tukee koulua... 3 Vaikeuksien selvittely tapahtuu

Lisätiedot

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla Sivistystoimi Avoin päiväkoti Avoimet päiväkodit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille tai hoitajille. Avoimeen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2015

TILASTOKATSAUS 3:2015 TILASTOKATSAUS 3:2015 27.5.2015 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2013 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa kaupungeissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan sisäiset linjat Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), arki Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), lauantai Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), sunnuntai 4-5

Lisätiedot

Konsultoivat erityislastentarhanopettajat

Konsultoivat erityislastentarhanopettajat Myyrmäki Pirjo Raumanni 1.9.16 Eija Funck Niina Manninen Seija Leppänen Puh. 09 839 34038 GSM 040 779 3038 Puh. 09 839 34101 GSM 040 539 8101 Puh. 09 839 34101 GSM 040 568 2486 Puh. 09 839 35483 GSM 040

Lisätiedot

Konsultoivat erityislastentarhanopettajat

Konsultoivat erityislastentarhanopettajat Myyrmäki Pirjo Raumanni Eija Funck Niina Manninen Seija Leppänen Puh. 09 839 34038 GSM 040 779 3038 Puh. 09 839 34101 GSM 040 539 8101 Puh. 09 839 34101 GSM 040 568 2486 Puh. 09 839 35483 GSM 040 843 0580

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO ARKISTOLUETTELO Sivu 1(27) III2 III3 Vaaliasiapapereita 1902 1925 Kunnan alueella toimitetuissa alkuaikojen vaaleissa kertyneitä hajanaisia asiakirjoja.

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2017

TILASTOKATSAUS 5:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2017 1 21.12.2017 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2016 Vantaalla oli yhteensä 108 300 asuntoa vuoden 2016 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Kymppi-Moni hankkeen aloituskokous Tampere 30.11.2011 Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 2010: 51 063 2020: 51 598 1. Mikä

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2016

TILASTOKATSAUS 12:2016 TILASTOKATSAUS 12:2016 10.6.2016 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2014 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

VANTAA. http://www.seurakuntavaalit.fi/missa-aanestan-/-/prepollingstation/show/vantaa. Asolan seurakuntatalo. Askiston leipomo

VANTAA. http://www.seurakuntavaalit.fi/missa-aanestan-/-/prepollingstation/show/vantaa. Asolan seurakuntatalo. Askiston leipomo Page 1 of 7 VANTAA Askiston leipomo Askistontie 1, 01680 Vantaa 28.10.2014 klo 14:00 16:00 Asolan seurakuntatalo Asolantie 6, 01400 Vantaa 28.10.2014 klo 09:00 12:00 30.10.2014 klo 12:00 15:00 Asolan seurakuntatalo

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2012

Presidentinvaalit 2012 Presidentinvaalit 2012 Vantaan tulokset Julkaisija Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Teksti Harri Sinkko Kannen kuva Copyright Tasavallan presidentin kanslia Tietopalvelu C 10 :2012

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Helsingin sisäiset linjat 79 Herttoniemi (M) - Latokartano - Malmi - Siltamäki - Puistolan asema 80 Herttoniemi(M) - Roihuvuori - Roihupelto 81 Kulosaari

Lisätiedot

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7 VANTAAN VÄESTÖ 2014/2015 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi ja ulkoasu Sirpa Rönn, Taloussuunnittelu/Tietopalvelu Taitto

Lisätiedot

VANTAALLA VEKARA VIIHTYY JA VAIKUTTAA VARHAISKASVATUSPALVELUT

VANTAALLA VEKARA VIIHTYY JA VAIKUTTAA VARHAISKASVATUSPALVELUT VANTAALLA VEKARA VIIHTYY JA VAIKUTTAA VARHAISKASVATUSPALVELUT Vantaan varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUS = HOITO + KASVATUS + OPETUS Varhaiskasvatuspalvelut on keskeinen toimintakokonaisuus vantaalaisten

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Vantaan väestöennuste 2014 Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen Tietopalvelu

Lisätiedot

Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen

Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C19 : 2004 Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen Julkaisija - Utgivare Vantaan kaupungin tilasto ja tutkimus Vanda stads statistik och forskning Tiedustelut

Lisätiedot

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C11:2001 Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä Esipuhe Vantaa on osana pääkaupunkiseutua saanut osansa, tosin pienemmän osan kuin suuremmat naapurinsa,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Opetuslautakunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO Opetuslautakunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO ote pöytäkirjasta Pöytäkirjan kansilehti... 1 9 Suomenkielisen esiopetuksen järjestämispaikkkojen vahvistaminen lukuvuonna 2015-2016/ SA-V... 3 - : Suomenkielisen esiopetuksen vahvistetut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Jokiniemen koulu Valkoisenlähteentien ruokala (WLAN) koulussa ei ole iltavalvojaa, joten ruokalan käyttö edellyttää valvojan tilaamisen

Jokiniemen koulu Valkoisenlähteentien ruokala (WLAN) koulussa ei ole iltavalvojaa, joten ruokalan käyttö edellyttää valvojan tilaamisen Ruokalat Askiston koulun ruokala 136 m² (WLAN) äänestystila Dickursby skolan ruokala, 96 paikkaa (WLAN) Havukosken koulun ruokala 160 m², 150 paikkaa Helsinge skolan ruokala 120 m², 120 paikkaa (WLAN)

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

C Rekola, Ilkantie 18, VANTAA Toimenpidelupa Maalämpökaivon poraaminen 1 kpl.

C Rekola, Ilkantie 18, VANTAA Toimenpidelupa Maalämpökaivon poraaminen 1 kpl. JULKIPANOLISTA Sivu 1 Tunnus/Rakennuslupa Hakija Rakennuspaikka Asia ja toimenpide 562 73-0643-16-C Rekola, 092-415-0004-0781 Ilkantie 18, 01400 VANTAA 563 564 565 566 567 568 569 570 40-0644-16-C Ylästö,

Lisätiedot

Rivitalo Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, ESPOO Kerrostalo

Rivitalo Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, ESPOO Kerrostalo ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 011 Hämevaara Hämeenkyläntie

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

23-0298-16-A Kivistö, 092-023-0077-0006 Peitsikuja 7, 01700 VANTAA Winblad Elina Maria Katariina

23-0298-16-A Kivistö, 092-023-0077-0006 Peitsikuja 7, 01700 VANTAA Winblad Elina Maria Katariina JULKIPANOLISTA Sivu 1 Tunnus/Rakennuslupa Hakija Rakennuspaikka Asia ja toimenpide 256 23-0298-16-A Kivistö, 092-023-0077-0006 Peitsikuja 7, 01700 VANTAA Winblad Elina Maria Katariina Tenhunen Jari Toivo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 216/217 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017 VANTAAN VÄESTÖ 216/217 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 217 ISSN-L 1799-73 ISSN 1799-7127

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan palvelut Kivistön suuralueella 2015-2024 Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen Marja Verkko 7.4.2015 ASUNTOMESSUALUE Viehättävä Vantaan Kivistö Asuntomessut_Vantaalla_2015_

Lisätiedot

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla HSY:n paikkatietoseminaari Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 21: 51 63 22: 51 598 1. Mikä maankäytön toteuttamisen

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

kumirouhepintainen pienpelikenttä. (Yhdyshenkilöt Ari Asikainen, Bo Backman)

kumirouhepintainen pienpelikenttä. (Yhdyshenkilöt Ari Asikainen, Bo Backman) Myyrmäki Vuonna 2015 viher ja liikunta alueiden rakentamisohjelmassa Myyrmäen palvelualueella ovat Hämevaara/ Pöllökallio Vuonna 2013 aloitetun puiston rakentamisen loppuunsaattaminen, sisältäen mm. täydennysistutuksia.

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO VANHAT ARKISTOT VALTIOLLISTEN VAALIEN LAUTAKUNNAT

ARKISTOLUETTELO VANHAT ARKISTOT VALTIOLLISTEN VAALIEN LAUTAKUNNAT Sivu 1(6) Bb Vaaliluettelot ja niiden aakkoselliset hakemistot 1906 1971 1 Vaaliluettelot ja niiden aakkoselliset hakemistot 1906-1914 Luettelot henkikirjoitetusta väestöstä ja hakemistot luetteloihin.

Lisätiedot

Vuonna 2015 viher- ja liikunta-alueiden suunnitteluohjelmassa Myyrmäen palvelualueella ovat seuraavat hankkeet:

Vuonna 2015 viher- ja liikunta-alueiden suunnitteluohjelmassa Myyrmäen palvelualueella ovat seuraavat hankkeet: Myyrmäki Vuonna 2015 viher- ja liikunta-alueiden ssa Myyrmäen palvelualueella ovat Linnainen/ Kulkuspuisto Linnaistentien varrella olevan leikkialue perusparannetaan. Leikkipaikka aidataan, varusteet ja

Lisätiedot

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Valtionosuudet Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan 1.8.2016

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

A Viertola, Klökarsintie 6, VANTAA Omakotitalo ja maalämpöporakaivo.

A Viertola, Klökarsintie 6, VANTAA Omakotitalo ja maalämpöporakaivo. JULKIPANOLISTA Sivu 1 Tunnus/Rakennuslupa Hakija 393 Rakennuspaikka Asia ja toimenpide 95-0453-17-A Länsisalmi, 092-410-0007-0216 Säilätie 12b, 01280 VANTAA Omakotitalo ja maalämpökaivo 394 395 396 86-0447-17-A

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 307 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh. 050 331 6638 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Kust Ennuste HUOM. ltk

Kust Ennuste HUOM. ltk RAKENNUSTEN PERUSKORJAUSTEN TYÖOHJELMA VUODELLE 2016 TILAKESKUS TELA 8.12.2015 Merkintöjen selitykset: 30.11.2015 Tavoite tarveselvitys, hankesuunnittelu (lisäksi hyväksymisen vaatima aika) suunnittelu

Lisätiedot

Jokaisesta lohkosta 3 Parasta välieriin

Jokaisesta lohkosta 3 Parasta välieriin Topi Hämäläinen 28.8.2012 Kilpailun järjesti: Myyrmäen Eläkkeensaajat ry Tulokset kilpailupöytäkirjoista kokosi Topi Hämäläinen Alkulohkot: Jokaisesta lohkosta 3 Parasta välieriin Lohko 1 Porvoonseudun

Lisätiedot

Ta-2018 Ennuste ' HUOM. ltk MARKUSAS, (inv a) 80 Toteutus kesäkaudella 2018

Ta-2018 Ennuste ' HUOM. ltk MARKUSAS, (inv a) 80 Toteutus kesäkaudella 2018 KORJAUSRAKENTAMISEN TYÖOHJELMA VUODELLE 2018 TILAKESKUS Merkintöjen selitykset: Tavoite TELA 19.12.2016 tarveselvitys, hankesuunnittelu (lisäksi hyväksymisen vaatima aika) suunnittelu rakentaminen KOHDE

Lisätiedot

Osastosihteeri Kirsi Köönikkä puh. 044 7475911 kirsi.koonikka@nakkila.fi

Osastosihteeri Kirsi Köönikkä puh. 044 7475911 kirsi.koonikka@nakkila.fi 16.8.2012 Nakkilan kunnan järjestämä varhaiskasvatus siirtyi 1.8.2009 alkaen osaksi Nakkilan kunnan kasvatus- ja opetustointa. Varhaiskasvatuksen hallinnollinen ohjaus, seuranta ja valvonta on sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9.

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. 2 0 1 4 Juurensa on hyvä tuntea Historia on kiinnostava itsessään On mielenkiintoista

Lisätiedot

VUOKRA-ASUNNOT 2017 ASKISTO ASOLA HAKKILA HAKUNILA. Asuntoja vesimaksua), asti. Alue ja osoite Talotyyppi Rakennusvuosi

VUOKRA-ASUNNOT 2017 ASKISTO ASOLA HAKKILA HAKUNILA. Asuntoja vesimaksua), asti. Alue ja osoite Talotyyppi Rakennusvuosi VUOKRA-ASUNNOT 2017 Huom! Taulukossa on listattu kaikki VAV Asunnot Oy:n omistamat vuokrakiinteistöt. Tämä ei ole lista vapaista asunnoista. * = Korkotukikohde, neliövuokra voimassa 30.4.2017 asti. ASKISTO

Lisätiedot

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa Muistio 1 (4) 1.12.2013 Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla 1 Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano HSY:n hallituksen asettama

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä / Självständighetsdagen / Independence Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service

Itsenäisyyspäivä / Självständighetsdagen / Independence Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service Itsenäisyyspäivä / Självständighetsdagen / Independence Day 6.12.2014 Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service Helsinki / Helsingfors 18 N Kruununhaka 1:44 18 N Kruununhaka

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032

PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032 VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2004 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 254 778 22 032 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 089 494 14 583 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys 18.11.2014

Palveluseteliselvitys 18.11.2014 1 Palveluseteliselvitys 18.11.2014 Elokuussa 2009 voimaan tullut palvelusetelilain uudistus mahdollistaa palvelusetelin käytön myös päivähoidossa. Lakiuudistuksen tavoitteena on mm. lisätä asiakkaan valinnan

Lisätiedot

Pyhäinpäivä / Alla helgons dag / All Saints' Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service

Pyhäinpäivä / Alla helgons dag / All Saints' Day Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service Pyhäinpäivä / Alla helgons dag / All Saints' Day 1.11.2014 Lisälähdöt sunnuntailiikenteen lisäksi / Extra turer / Additional bus service Helsinki / Helsingfors 18 N Kruununhaka 1:44 18 N Kruununhaka 2:04

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2013

Tilastokatsaus 11:2013 Vantaa 16.12.2012 Tietopalvelu B17:2013 Sairastavuusindeksi 1 Vantaalla 2012 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2002 2012 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

ALUERAHAN KÄYTTÖ ALUEITTAIN VUONNA 2014

ALUERAHAN KÄYTTÖ ALUEITTAIN VUONNA 2014 ALUERAHAN KÄYTTÖ ALUEITTAIN VUONNA 2014 AVIAPOLIS Kaamospeli ry Yhtä soittoa! -tapahtuma 8.11. 650,00 50 Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistys ry Fillarihulinat 15.5. 500,00 120 Kartanonkosken Martat

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 52/03/15/2006 144/00/25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija Anne Järvinen Päivähoitotilanne on ollut

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET 20.12.2004 Alueiden yleiskuvaukset 2 (28) ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET SISÄLLYSLUETTELO 1. Myyrmäki-Martinlaakso 3 1.1. Rakentuminen 3 1.2. Asukkaat 5 1.3.

Lisätiedot

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä). Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot