MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR"

Transkriptio

1 Price/EUR HOMEn FDA-lupa lähestyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 23,0 euroon ja suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä). Emme näe yhtiön arvostustasossa oleellista nousuvaraa, mutta yhtiön liiketoiminnan vahvan kehityksen sekä mielestämme tämän vuoden aikana todennäköisen HOME-tuotteen FDA-luvan johdosta osakkeen positiiviset ajurit ovat yhä kohdillaan. SUOSITUS REVENIO GROUP LISÄÄ Hyvä Q1-tulos Revenion Icare teki odotuksiamme paremman liikevaihdon ja tuloksen Q1:llä. Liikevaihtoa ja tulosta tuki erityisesti dollarin vahvistuminen, mutta myös operatiivinen kehitys oli vahvaa. Yhtiöllä on mielestämme hyvät edellytykset kiihdyttää kasvua, kun uusia tuotteita saapuu markkinoille. HOMEn lupahakemusprosessi etenee HOMEn ylösajo on yhtiön mukaan sujunut suunnitelmien mukaisesti ja HOME tuo ennusteessamme Reveniolle jonkin verran liikevaihtoa tänä vuonna, mutta merkittäviä volyymejä odotamme HOMEsta vasta Q1-raportin merkittävin uutinen oli mielestämme yhtiön kommentit, joiden mukaan HOMEn FDA-lupaprosessissa on tapahtunut positiivista kehitystä. Odotamme yhtiön jättävän lupahakemuksen sisään kesällä ja saavan luvan syksyllä. Arvostusksessa sisällä odotusarvoa HOMEn onnistumisesta Revenion P/E on 2015 ja 2016 ennusteillamme 31x ja 21x. Arvostustaso on korkeahko, mutta mielestämme hyväksyttävissä kun huomioidaan, että yhtiön selkein kasvuvipu käynnistyy aikaisintaan 2016 (HOME-tuote, Oscare, uudet kehityshankkeet). Revenion osakkeen nykyinen arvostus pitää kuitenkin sisällään huomattavan odotusarvon liittyen HOME-tuotteeseen ja siten osakkeelle on kriittistä HOME:n USA:n FDA-luvan saaminen /10 04/11 04/12 04/13 04/14 04/15 Revenio Group OMXH 25 Osakekurssi, EUR (ed. päätös) Tavoitehinta, EUR Edellinen suositusmuutos 23-Apr-15 Osakemäärä, 000 s Laimennettu osakemäärä, 000 s Markkina-arvo, MEUR 171 Reuters koodi REG1V.HE Bloomberg koodi REG1V FH Seuraava tulosjulkistus 10-Aug-15 Kotisivut Analyytikko Mikael Rautanen Sähköposti mikael.rautanen@inderes.com Puhelin OSTA LISÄÄ VÄHENNÄ MYY AVAINLUKUJA Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto- Tulos ennen Tulos/osake P/E EV/Sales P/Kassavirta EV/EBIT Osinko/osake (EBIT) marginaali veroja MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR % % e % e % e % Markkina-arvo, MEUR 171 OPO / osake 2015E, EUR 1.7 CAGR EPS , % 38.0 Nettovelka 2015E, MEUR -8 P/B 2015E 12.2 CAGR kasvu , % 16.8 Yritysarvo, MEUR 163 Osinkotuotto 2015E, % 2.6 ROE 2015E, % 41.8 Taseen koko 2015E, MEUR 18 Veroaste 2015E, % 19.9 ROCE 2015E, % 47.4 Liikearvo 2015E, MEUR 1 Omavaraisuusaste 2015E, % 79.5 PEG, P/E 15/CAGR 0.9 1

2 Katso yhtiön toimitusjohtajan videohaastattelu tuloksen jälkeen: Vahva Q1 kasvu, tulos odotuksiin Revenion Q1 liikevaihto kasvoi 24 % ja oli 4,6 MEUR ylittäen lievästi ennusteemme 4,5 MEUR. Yhtiön liikevaihto koostuu käytännössä Icaresta, sillä Oscaren osuus on vielä marginaalinen. Myös liiketulos Terveysteknologiassa (1,7 MEUR vs. ennuste 1,4 MEUR) ja konsernitasolla (1,4 MEUR vs. ennuste 1,2 MEUR) ylittivät odotuksemme. Revenio sai arviomme mukaan muutaman sadan tuhannen edestä dollarista positiivista hyötyä liikevaihtoon ja liiketulokseen, sillä Icaren myynnistä yli 40 % tulee Yhdysvalloista. Lisäksi yhtiön rahoitustuotoissa (noin 0,1 MEUR) oli nähtävissä lievää hyötyä, joka oli syntynyt dollarimääräisten varojen arvonmuutoksista. Dollarin positiiviset vaikutukset olivat kuitenkin jo huomioituna ennusteissamme, joten Icaren kehitys suhteessa odotuksiimme Q1:llä oli vahvaa myös ilman valuuttakurssien myötätuulta. Yhtiön mukaan myynti kehittyi hyvin kaikilla markkina-aleilla, mikä oli positiivista. Anturimyynti kasvoi 27 % edellisvuodesta ja arvioimme laitemyynnin volyymikasvun olleen myös kaksinumeroista. Ennuste: Inderes MEUR Q1'14 Q1'15 Q1'15e Konsensus Väli 2015e Liikevaihto Liikevoitto Tulos ennen veroja Tulos per osake Osinko per osake 0.55 Liikevaihdon kasvu -% 24 % 23 % 30 % Liikevoitto -% 30.4 % 30.9 % 26.1 % 32.1 % Icare hyötyy dollarista Revenion perusliiketoiminnan kehitys on nyt yhä vakaalla kasvu-uralla pelkän TA-01 -silmänpainemittarin sekä anturimyynnin avulla. Näemme yhtiöllä hyvät edellytykset kiihdyttää kasvua, kun uusia tuotteita (HOME, uusi versio TA-01:stä) tulee markkinoille ja uusia markkina-alueita (Kiina, Brasilia) saadaan avattua. Arvioimme Revenion liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 30 % (aik. 29 %) ja olemme nostaneet 2015 liikevoittoennustettamme 6 %:lla lähinnä dollarin positiivisista vaikutuksista johtuen. Revenio ei kertonut HOMEn ylösajon sujumisesta tarkkoja myyntimääriä, vaan totesi ylösajon sujuvan suunnitellusti. Yhtiö joutuu tänä vuonna tekemään vielä paljon pohjatyötä kasvattaakseen laitteen tunnettuutta ja saadakseen laitteen osaksi silmälääkäreiden hoitomenetelmiä. Arvioimme Revenion toimittavan hieman yli 2000 HOME-tuotetta tänä vuonna, mikä toisi yhtiölle reilun 2 miljoonan euron liikevaihdon. Näkyvyys HOMEn tuomiin myyntivolyymeihin on kuitenkin vielä hyvin rajallinen ja uudet 2016 ennusteemme ovat hieman aiempaa maltillisempia. Revenion muista liiketoiminnoista ennusteissamme odotamme Oscaren tuovan 2

3 Reveniolle lievän positiivisen liikevaihtovaikutuksen Muut terveysteknologian uudet hankkeet eivät ole vielä huomioituna ennusteissamme, sillä niiden liikevaihtovaikutuksia on vielä liian aikaista arvioida ennustemuutokset Ennustemuutos FY'15e FY'15e Muutos FY'16e FY'16e Muutos MEUR / EUR vanha uusi % vanha uusi % Liikevaihto % % EBIT % % PTP % % EPS (oikaistu) % % DPS % % Lähde: Inderes Icare ennustemalli Icare perusmallit e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Laitemyynti kpl Keskihinta Liikevaihto - laitteet MEUR Laitekanta / perusmallit Laitekannan poistuma 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % Icare HOME e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Laitemyynti kpl Keskihinta Liikevaihto - laitteet MEUR Laitekanta / HOME Laitekannan poistuma 0.0 % 1.0 % 2.0 % 3.0 % 3.0 % 3.0 % 4.0 % 4.0 % 4.0 % Anturimyynti e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Laitekanta yhteensä Anturimyynti per laite Anturin keskihinta EUR Anturimyynti milj. kpl Liikevaihto - anturit MEUR Icare yhteensä e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Liikevaihto - Perusmallit Liikevaihto - HOME Liikevaihto - Anturit Icare liikevaiht yht Tunnusluvut e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Peruslaitevolyymin kasvu-% - 21 % 11 % 9 % 13 % 15 % 14 % 12 % 12 % 10 % 5 % HOMEn volyymin kasvu-% % 150 % 60 % 50 % 30 % 20 % 15 % 10 % Anturimyynnin kasvu-% (EUR) - 24 % 31 % 28 % 34 % 32 % 33 % 26 % 24 % 21 % 19 % Peruslaitemyynnin osuus-% 79 % 78 % 73 % 65 % 55 % 50 % 44 % 39 % 35 % 31 % 28 % Anturimyynnin osuus-% 21 % 22 % 24 % 24 % 23 % 23 % 23 % 25 % 26 % 28 % 29 % HOMEn osuus-% 0 % 0 % 4 % 12 % 22 % 27 % 32 % 36 % 39 % 41 % 42 % Liikevaihdon kasvu 22 % 22 % 20 % 30 % 33 % 28 % 28 % 15 % 12 % 9 % 6 % e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e Liikevaihto - Anturit Liikevaihto - Perusmallit Liikevaihto - HOME 3

4 HOMEn FDA-lupahakemuksen prosessi edennyt alkuvuonna REVENIO GROUP Revenion osakkeen nykyinen arvostus pitää sisällään huomattavan odotusarvon liittyen HOME-tuotteeseen. Siten osakkeelle on kriittistä HOME:n USA:n FDA-luvan saaminen, sillä USA:n markkina on saatava auki, ennen kuin muuta maailmaa päästään kunnolla valloittamaan. Q1-raportin perusteella tässä on tapahtunut selkeää positiivista kehitystä ja kliinisiä tutkimukset alkavat olla pian valmiina luvan jättämistä varten. Yhtiön haasteena on ollut saada kliinisiin tutkimuksiin riittäviä potilasvirtoja niissä potilasryhmissä, joilla on harvinaisen korkea silmänpaine. Nyt vaaditut potilasmäärät alkavat käsityksemme mukaan olla vähitellen täyttyneitä. Odotamme nyt, että FDA-hakemus jätetään kesällä ja lupa saadaan syksyllä, joskin prosessin aikataulut ovat edelleen melko vaikeasti ennustettavia. Mielestämme Revenion toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaaran siirtyminen täysipäiväiseksi työskentelemään Yhdysvaltoihin viittaa kuitenkin siihen, että yhtiö valmistautuu tosissaan HOME-tuotteen ylösajoon Yhdysvalloissa. Arvostustaso kestää, jos kasvu jatkuu ja HOME onnistuu Revenion P/E on tämän vuoden ennusteellamme 31x ja ensi vuoden ennusteella 21x. Vastaavat EV/EBIT-luvut ovat kohtuulliset 24x ja 16x. Arvostustaso on korkeahko, mutta mielestämme hyväksyttävissä kun huomioidaan, että yhtiön selkein kasvuvipu käynnistyy aikaisintaan 2016 (HOME-tuote, Oscare, uudet kehityshankkeet). Arvostus ei kuitenkaan kestä pettymyksiä HOMEn FDA-luvan aikataulujen suhteen, vaan odotamme uutista lupahakemuksen jättämisestä ennen Q2-raporttia. 4

5 KVARTAALILUVUT MEUR 2014Q1 2014Q2 2014Q3 2014Q Q1 2015Q2e 2015Q3e 2015Q4e 2015e 2016e 2017e Liikevaihto Käyttökate Käyttökate (%) Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Verot Veroaste (%) Nettotulos Osakekohtainen tulos (EPS) EPS oikaistu (dilutoitu osakemäärä) Osinko per osake LIIKEVAIHTO, MEUR Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Yhteensä LIIKEVAIHDON KASVU, V/V % Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Yhteensä LIIKEVOITTO, MEUR Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Emoyhtiön kulut Yhteensä LIIKEVOITTOMARGINAALI, % Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Total

6 TULOSLASKELMA, MEUR e 2016e 2017e Liikevaihto Liikevaihdon kasvu (%) Kulut Raportoitu käyttökate Kertaluontoiset erät käyttökatteessa Käyttökate (%) Poistot EBITA Liikearvon alaskirjaukset / arvonalennukset Raportoitu liikevoitto Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Kertaluontoiset erät Verot Vähemmistöosuus Nettotulos TASE, MEUR Vastaavaa Kiinteä omaisuus Liikearvo Varastot Saatavat Likvidit varat / käteinen Taseen loppusumma Vastattavaa Oma pääoma Siirretyt verovelat Korollinen velka Lyhytaikaiset korottomat velat Muut korottomat velat Yhteensä vastattavaa KASSAVIRTA, MEUR + EBITDA Nettorahoituserät Verot Käyttöpääoman muutos /- Muut = Liiketoiminnan kassavirta Investoinnit Yritysostot Yritysmyynnit = Vapaa kassavirta /- Korollisten velkojen muutos /- Annit / omien osakkeiden ostot Maksetut osingot /- Lainasaatavien muutos Kassavarojen muutos

7 AVAINLUKEMAT e 2016e 2017e Markkina-arvo Nettovelka (korollinen) Yritysarvo Liikevaihto Käyttökate Liikevoitto Voitto ennen veroja Nettotulos Substanssiarvo ARVOSTUSKERTOIMET Yritysarvo (EV) / Liikevaihto EV / Käyttökate EV / EBITA EV / Liikevoitto EV / Operatiivinen kassavirta EV / Vapaa kassavirta P/E P/E (oikaistu kertaeristä) P/B P/S P/Kassavirta Tavoitehinnalla EV/EBIT Tavoitehinnalla P/E Tavoitehinnalla P/B OSAKEKOHTAISET LUVUT Osakkeiden lukumäärä Osakemäärä (dilutoitu) Osakekohtainen tulos (EPS) EPS (oikaistu) Kassavirtapohjainen EPS Operatiivinen kassavirta / osake Sijoitettu pääoma / osake Substanssiarvo / osake Substanssi ilman liikearvoa Osinko / osake Osinko / tulos, % Osinkotuotto, % PÄÄOMATEHOKKUUS Oman pääoman tuotto (ROE), % Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), % TALOUDELLISIA TUNNUSLUKUJA Investoinnit / Liikevaihto, % Investoinnit / Poistot ilman liikearvoa,% Nettovelka / Käyttökate Velka / Oma pääoma Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste (Gearing-%) Työntekijöiden lukumäärä (keskiarvo) Liikevaihto / työntekijä EUR Liikevoitto / työntekijä, EUR

8 VALUAATIO NORMAALI SKENAARIO TAUSTAOLETUKSET WACC Nykyinen osakekurssi Kassavirran nykyarvo 76 Pitkän ajan kasvu, % 2.5 Riskitön korko, % 3.00 DCF-arvo Terminaaliarvo 89 WACC, % 7.3 Riskipreemio, % 4.8 Nousupotentiaali, % -4.0 Vähemmistöosuudet 0 Spread, % 0.5 Velan riskipreemio, % 3.5 Maksimiarvo 22.6 Mark.eht. sijoitukset 4 Minimi WACC, % 6.8 Equity beta 0.90 Minimiarvo 18.8 Velka - Osingot -5 Maksimi WACC, % 7.8 Tavoiteltu velka-aste, % 20 Terminaaliarvo, % 54.0 Osakkeen arvo 164 Osakemäärä (milj.) 8.0 Efekt. veroaste, % 20 DCF-VALUAATIO, MEUR e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e 2023e 2024e Terminaali Liikevaihto Liikevaihdon kasvu, % Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto-% Poistot + arvonalennukset Tuloverot Käyttöpääoman muutos NWC / Liikevaihto, % Muutos muissa vastaavissa Investoinnit Investoinnit / Liikevaihto, % Muut erät = Vapaa kassavirta (FCF) = Diskontattu FCF (DFCF) = DFCF min WACC = DFCF max WACC

9 YRITYSKUVAUS: Revenio on suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka liiketoiminnan ytimen muodostavat silmänpainemittarit. Revenio on terveysteknologian uranuurtaja edistyksellisten silmänpainemittareiden kehittäjänä, valmistajana ja myyjänä. Revenio-konsernin Terveysteknologia-segmentin muodostaa Icare Finland Oy:n harjoittama liiketoiminta. Konsernin kasvun mahdollisuudet nähdään Terveysteknologia-segmentissä, johon ollaan panostamassa voimakkaasti. Nykytuotteista laajalti patentoitu Icare-tuoteperhe on konsernin menestyksen kulmakivi. Revenio-konserniin kuuluu myös muita liiketoimintoja, jotka on ryhmitelty Teknologia ja Palvelut -segmentiksi. Segmentin liiketoiminnoille on yhteistä globaalit markkinat ja oman alansa kärkeä edustavat teknologia tuotteet ja -palvelut. Tämän segmentin liiketoiminnat ovat hyvin johdettuja ja omalla alallaan erittäin kannattavia. Ne tuottavat konsernille positiivista kassavirtaa, jolla voidaan rahoittaa esimerkiksi Terveysteknologia-segmentin yritysjärjestelyitä. Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentti keskittyy ensisijaisesti hyvään kannattavuuskehitykseen, orgaaniseen kasvuun ja tehokkuuteen. OMISTUSRAKENNE SHARES meur % Merivirta Jyri % Joensuun Kauppa Ja Kone Oy % Sijoitusrahasto Evli Suomi Osake % Gerako Oy % Eyemaker s Finland Oy % Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera % Alpisalo Mia Elisa % Sijoitusrahasto Danske Suomi kasvuosake % Salovaara Olli-Pekka % Kirkon Keskusrahasto % Ten largest % Residual % Total % RAPORTOINTIAJANKOHDAT Q2 report Q3 report MUUT TAPAHTUMAT AGM YRITYSJOHTO / KONTAKTIT CEO: Olli-Pekka Salovaara Äyritie 16 FI Vantaa Tel: SUOSITUSHISTORIA Päivämäärä Suositus Tavoitehinta Osakekurssi Lisää Lisää Vähennä Lisää Lisää Lisää Osta Lisää Vähennä Lisää

10 Disclaimer Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä -5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: 10

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland Maltillinen arvostus suhteessa kasvuun Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,1 euroon (aik. 4,9 euroa), mutta laskemme osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Yhtiön Q1-liikevaihtoluvut

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP Icare jälleen hyvässä vedossa Tarkistamme Revenio Groupin tavoitehintaa 16,2 euroon (aik. 16,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme osakkeella ei ole vielä riittäviä

Lisätiedot

REVENIO GROUP N/A - Finland

REVENIO GROUP N/A - Finland Price/EUR REVENIO GROUP Päivitämme arviotamme Icaresta Julkaisemme tänään päivitetyn erikoisraportin Revenio Groupin kokonaan omistamasta Icare Finland Oy:stä ja annamme uuden arvion Icaren arvosta. Raportti

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Odotamme näkyvyyden paranemista Tarkistamme Sopranon tavoitehintaa 1,25 euroon (1,50) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen (osta). Tavoitehintamme lasku heijastelee varovaisempia

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Kasvu kiihtyy Nostamme QPR Softwaren tavoitehinnan 1,55 euroon (aik. 1,12 euroa) ja suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) yhtiön perjantaina julkistaman erittäin vahvan Q4-raportin

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Positiivinen kehitys jatkuu Q3-raportti oli kokonaisuutena vahva ja operatiivisesti linjassa odotuksiimme nähden. Yhtiön liikevaihdon kasvu jatkui ohjelmistotuotteiden vetämänä hyvällä

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu jatkuu

Vahva tuloskasvu jatkuu 24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.

Lisätiedot

Tase ja kassavirta etusijalla

Tase ja kassavirta etusijalla Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin

Lisätiedot

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Vahva avaus pörssitaipaleelle Nostamme kyberturvayhtiö Nixun tavoitehintaa 4,9 euroon (aik. 4,5 EUR) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Vahva H2-raportti vahvisti näkemyksemme, jonka mukaan Nixun

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP HOME-tuotteella lupaava startti Laskemme Revenion suosituksen lisää-tasolle (aik. osta), mutta nostamme tavoitehintaamme 20,0 euroon (aik. 18,2 EUR) nousseiden lähivuosien ennusteidemme

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icaren heikko neljännes yksittäinen Toistamme Revenio Groupin 16,50 EUR tavoitehinnan ja lisääsuosituksen, vaikka yhtiön keskeisimmän liiketoiminnan Icaren kehitys oli Q2:n aikana

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icare kiihdyttää Toistamme Revenion lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintaa 15,0 euroon (aik. 13,0 EUR) Icaren vahvan kasvunäkymän myötä kohonneiden ennusteidemme johdosta.

Lisätiedot

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi

Lisätiedot

Odotettua vaisumpi alku vuodelle

Odotettua vaisumpi alku vuodelle 7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen

Lisätiedot

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR Toistamme tavoitehinnan, nousuvara kuitenkin supistunut SUOSITUS CARGOTEC LISÄÄ Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Osakekurssi

Lisätiedot

NOKIA Information Technology - Finland

NOKIA Information Technology - Finland Price/EUR NOKIA Osien summa tarjoaa nousuvaraa Tarkistamme Nokian tavoitehintaa 7,5 euroon (aik. 7,0 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Nokian eilistä

Lisätiedot

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR EFORE Pysymme odottavalla kannalla Eforen Q4 14 oli jälleen osoitus yhtiön lyhyen tähtäimen vaikeasta ennustettavuudesta. Erinomaisen ja sijoittajissa innostusta herättäneen Q3-tuloksen jälkeen

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR COMPTEL Arvostus ei huomioi kasvunäkymiä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 1,25 euroon (aik. 1,05 EUR) ja nostamme suosituksen osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q1-raportti vahvisti arviotamme,

Lisätiedot

Markkinatilanne on suotuisa

Markkinatilanne on suotuisa Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,

Lisätiedot

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia 1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön

Lisätiedot

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).

Lisätiedot

Yhtiön tervehtyminen jatkuu

Yhtiön tervehtyminen jatkuu Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina

Lisätiedot

HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy

HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 28, euroon (aik. 2, EUR) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen. Yhtiön antamat lisätiedot HOME-tuotteen FDA-lupaprosessista ovat vahvistaneet,

Lisätiedot

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua 6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua

Lisätiedot

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme

Lisätiedot

Siirrymme tarkkailuasemiin

Siirrymme tarkkailuasemiin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),

Lisätiedot

Osakkeessa on jälleen ostopaikka

Osakkeessa on jälleen ostopaikka Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme

Lisätiedot

Heikkouksia on vaikea löytää

Heikkouksia on vaikea löytää Heikkouksia on vaikea löytää Nostamme Revenion tavoitehintaa 39, euroon (aik. 37, EUR) ja pidämme lisääsuosituksen ennallaan lievästi odotuksiamme paremman Q1-tuloksen jälkeen. Revenion sijoitustarina

Lisätiedot

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan

Lisätiedot

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme

Lisätiedot

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä 9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen

Lisätiedot

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu

Lisätiedot

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan

Lisätiedot

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava 3.7.5 Yhtiöpäivitys Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava Toistamme osakkeelle,5 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Q-raportti oli odotetusti tulosmielessä heikko, mutta tarjouskannan kasvun

Lisätiedot

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti

Lisätiedot

Markkinat ja arvostus kuumenevat

Markkinat ja arvostus kuumenevat Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Rakentaminen Yhtiö etenee oikeaan suuntaan Nostamme suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 15,0 euroon (aik. 14,0). Yhtiön tehostus- ja rakennemuutostoimet etenevät

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tehostus tukee tulosta Nostamme tavoitehinnan 14,0 euroon (13,0), mutta toistamme vähennä-suosituksen. Näkemyksemme mukaan yhtiön tehostustoimet parantavat hiljalleen kannattavuutta,

Lisätiedot

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman

Lisätiedot

Nostamme suosituksemme osta-tasolle

Nostamme suosituksemme osta-tasolle 8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme

Lisätiedot

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.

Lisätiedot

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan

Lisätiedot

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle

Lisätiedot

Lisärahoitukselle on akuutti tarve

Lisärahoitukselle on akuutti tarve Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.

Lisätiedot

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten

Lisätiedot

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme

Lisätiedot

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Yhtiöpäivitys H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Toistamme Nixun 5,1 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen, vaikka yhtiön H1-kasvu ja kannattavuus jäivät ennusteitamme heikommaksi. Laskeneista ennusteitamme

Lisätiedot

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti

Lisätiedot

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Paineet loppuvuoteen kasvavat

Paineet loppuvuoteen kasvavat Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien

Lisätiedot

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus 2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista

Lisätiedot

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus

Lisätiedot

Vahva alku vuodelle 2017

Vahva alku vuodelle 2017 Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta

Lisätiedot

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu houkuttelee

Vahva tuloskasvu houkuttelee Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä

Lisätiedot

Kasvukäänne saa vahvistusta

Kasvukäänne saa vahvistusta Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,

Lisätiedot

Selkein aliarvostus on purkautunut

Selkein aliarvostus on purkautunut Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia

Lisätiedot

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen

Lisätiedot

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan 10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän

Lisätiedot

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle

Lisätiedot

Tilanne näyttää erittäin haastavalta

Tilanne näyttää erittäin haastavalta Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu

Lisätiedot

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun

Lisätiedot

Odotettua tuloskasvua

Odotettua tuloskasvua Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus

Lisätiedot

Tuottopotentiaali jää ohueksi

Tuottopotentiaali jää ohueksi Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme

Lisätiedot

Kurssilasku ylimitoitettua

Kurssilasku ylimitoitettua Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin

Lisätiedot

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan

Lisätiedot

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta 4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).

Lisätiedot

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme

Lisätiedot

Panostukset vientiin tuottavat tulosta

Panostukset vientiin tuottavat tulosta Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.

Lisätiedot

Orgaaninen kasvu kiihtyi

Orgaaninen kasvu kiihtyi Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme

Lisätiedot

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme

Lisätiedot

Kova tulosloikka monen tekijän summana

Kova tulosloikka monen tekijän summana Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia

Lisätiedot

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko

Lisätiedot

Arvostus on noussut perustellulle tasolle

Arvostus on noussut perustellulle tasolle Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan

Lisätiedot

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan

Lisätiedot

Emme kiirehdi vielä ostoihin

Emme kiirehdi vielä ostoihin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)

Lisätiedot

Tulos/ osake. Osinko/ osake

Tulos/ osake. Osinko/ osake Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön

Lisätiedot

Arvostus on ainoa ongelma

Arvostus on ainoa ongelma Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa

Lisätiedot

jäävät syklin pohjavuosiksi

jäävät syklin pohjavuosiksi 216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään

Lisätiedot

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Yhtiöpäivitys Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Olemme nostaneet bioteknologiayhtiö Biotien tavoitehinnan 0,23 euroon (aik. 0,20 euroa) yhtiön Yhdysvaltojen osakeannin onnistuttua hyvin ja

Lisätiedot

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien

Lisätiedot

Vahva startti vuoteen 2017

Vahva startti vuoteen 2017 Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,

Lisätiedot

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä 31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen

Lisätiedot

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien

Lisätiedot

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia

Lisätiedot

Odottele maltilla tarjousprosessia

Odottele maltilla tarjousprosessia Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Loistava kauppa Nostamme Sopranon suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tavoitehintamme 1,35 euroon (aik. 1,05 euroa) yhtiön ilmoitettua eilen Management Institute of Finlandin (MIF)

Lisätiedot

Osakkeen hinnoittelu pielessä

Osakkeen hinnoittelu pielessä Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi

Lisätiedot

Luottamusta herättävä kvartaali

Luottamusta herättävä kvartaali Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään

Lisätiedot

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan

Lisätiedot

Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta

Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta 24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Pitkä tie tavoitteisiin Laskemme Lemminkäisen tavoitehinnan 14,0 euroon (14,50) ja toistamme vähennä-suosituksen. Pitkittyneen talven, uusien tehostusohjelmien ja kartellikorvausten

Lisätiedot

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme

Lisätiedot

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme

Lisätiedot