Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR"

Transkriptio

1 Hinta/EUR SOPRANO Odotamme näkyvyyden paranemista Tarkistamme Sopranon tavoitehintaa 1,25 euroon (1,50) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen (osta). Tavoitehintamme lasku heijastelee varovaisempia ennusteitamme ja heikentynyttä näkyvyyttä. Soprano on merkittävän muutosprosessin keskellä ja yhtiön potentiaalin arviointi on tämän johdosta hyvin haastavaa. Kausiluonteisuus ja kertaerät haasteena Q1:lla Sopranon Q1 liikevoitto jäi selvästi alle ennusteemme odotuksiamme selvästi vahvemman kausiluonteisuuden ja kertaerien vuoksi. Kertaerät selittyvät yritysjärjestelyiden integraatioilla ja listautumiskuluilla. Odotamme yhtiön tuloskehityksen olevan loppuvuonna nousujohteista. Uusi ohjeistus melko väljä Yhtiön uuden ohjeistuksen mukaan 2014 liikevaihto on MEUR ja liikevoitto sisältäen kertaerät on 1-2 MEUR (aiempi ohjeistus: liikevaihto ja liikevoitto kasvavat). Laskimme vaimean markkinatilanteen myötä ennusteitamme haarukoiden puoliväliin. Tekeillä taas merkittävä yrityskauppa- osinko jäihin Soprano neuvottelee jälleen merkittävästä yrityskaupasta, minkä takia yhtiö muutti aiemman osinkoehdotuksen mahdollisesti myöhemmin jaettavaksi 0,05 euron lisäosingoksi. Ennen kesäkuuta viimeisteltävien neuvottelujen kohteena on Finpron kaupalliset konsultointipalvelut, josta Soprano hakee uutta myyntikanavaa ja laajempaa asiakaskuntaa. Arvostus kohtuullinen mutta epävarmuus kasvanut Sopranon 2015 EV/EBITDA on 7x ja P/E 9x, kun vertailuryhmän vastaavat kertoimet ovat 7x ja 10x. Hyväksymme yhtiölle heikon näkyvyyden ja yrityskauppoihin liittyvän epävarmuuden vuoksi toimialaa matalammat kertoimet, joten emme näe arvostuksen nykytasossa nousuvaraa. SUOSITUS VÄHENNÄ 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 05/09 05/10 05/11 05/12 05/13 05/14 Soprano OMXH 25 Osakekurssi, EUR (ed. päätös) 1.28 Tavoitehinta, EUR 1.25 Edellinen suositusmuutos 07-May-14 Osakemäärä, 000 s Laimennettu osakemäärä, 000 s Markkina-arvo, MEUR 22 Vapaasti vaihdettavat osakkeet, % 30.0 Reuters koodi SNO1V.HE Bloomberg koodi Seuraava tulosjulkistus 13-Aug-14 Kotisivut Analyytikko Petri Aho Sähköposti petri.aho@inderes.com Puhelin OSTA LISÄÄ VÄHENNÄ MYY AVAINLUVUT Liikevaihto Liikevoitto (EBIT) Liikevoittomarginaali Tulos ennen veroja Tulos / osake P/E EV/LV P/Kassavirta EV/EBIT Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR % % e % e % e % Markkina-arvo, MEUR 22 Oma pääoma / osake 2014E, EUR 0.4 CAGR EPS , % 68.8 Nettovelka 2014E, MEUR 1 Price/book 2014E 3.1 CAGR Liikevaihto , % 22.3 Yritysarvo, MEUR 23 Osinkotuotto 2014E, % 3.9 ROE 2014E, % 25.7 Taseen loppusumma 2014E, MEUR 18 Veroaste 2014E, % ROCE 2014E, % 15.3 Liikearvo 2014E, MEUR 7 Omavaraisuusaste 2014E, % 39.6 PEG, P/E 14/CAGR 0.8 Inderes Oy Sivu 1

2 Soprano on merkittävän muutosprosessin keskellä ja yhtiön potentiaalin arviointi on tämän johdosta hyvin haastavaa. Emme siten näe osakkeessa nousuvaraa, ennen kuin näkyvyys paranee. Toisaalta osakkeessa voi olla arvostuksen puolesta merkittävä nousupotentiaali, mikäli yhtiö onnistuu tavoittelemassaan kasvuharppauksessa. Kausiluonteisuus ja kertaerät haasteena Q1:lla Sopranon Q1 liikevoitto jäi selvästi alle ennusteemme odotuksiamme selvästi vahvemman kausiluonteisuuden ja kertaerien vuoksi Sopranon Q1 liikevaihto kasvoi 198 % ja oli 5 MEUR jääden kuitenkin selvästi 5,8 MEUR ennusteestamme odotuksiamme selvästi vahvemman kausiluonteisuuden vuoksi. Liikevaihdon voimakkaan kasvun selittää Tieturi-yrityskauppa, sillä orgaaninen kasvu oli matalaa. Q1 liikevoitto oli -0,7 MEUR (Q1 13: -0,1 MEUR) jääden selvästi ennusteestamme 0,3 MEUR. Tämä selittyy ennakoimaamme suuremmalla kausiluonteella sekä sillä, että yhtiöllä oli Q1:lla 0,4 MEUR:n edestä kertakuluja rakennemuutoksiin ja listautumiseen liittyen. Odotamme tuloskehityksen olevan nousujohteista loppuvuonna ja yhtiön yltävän yli 5 %:n liikevoittotasoon Markkinatilanne on Suomen koulutus- ja valmennusmarkkinoilla on edelleen vaimea. Ohjeistus tarkentui ennusteemme haarukoiden puolivälissä Yhtiö tarkensi tulosohjeistustaan liikevaihtoja liikevoittohaarukoilla. Laskimme ennusteitamme haarukoiden puoliväliin. Yhtiön uuden ohjeistuksen mukaan 2014 liikevaihto on MEUR ja liikevoitto sisältäen kertaerät on 1-2 MEUR (aiempi ohjeistus: liikevaihto ja liikevoitto kasvavat). Päivitetty liikevaihtoennusteemme on haarukan puolivälissä 27,1 MEUR:ssa. Olemme laskeneet myös liikevoitto-ennustettamme haarukan puoliväliin 1,5 MEUR:oon (aik. 1,8 MEUR). Vuodelle ennustamme nyt 30 MEUR liikevaihtoa ja 2,6 MEUR liikevoittoa (aik. 32 MEUR ja 3,3 MEUR). Soprano on tehnyt merkittäviä yritysjärjestelyitä ja uuden kokonaisuuden kannattavuus- ja kasvupotentiaalia on vielä vaikea hahmottaa. Odotuksemme on nyt markkinatilanteesta johtuen aiempaa konservatiivisempi. Yhtiö neuvottelee jälleen uudesta yritysostosta Yhtiö neuvottelee Finpron konsultointipalveluiden ostosta Soprano neuvottelee jälleen merkittävästä yrityskaupasta, minkä takia yhtiö muutti aiemman osinkoehdotuksen mahdollisesti myöhemmin jaettavaksi 0,05 euron lisäosingoksi. Ennen kesäkuuta viimeisteltävien neuvottelujen kohteena on Finpron kaupalliset konsultointipalvelut, josta Soprano hakee uutta myyntikanavaa ja laajempaa asiakaskuntaa. Yhtiön mukaan Finpron hankinnasta, integroinnista ja kasvuinvestoinneista aiheutuisi noin 1,5-2,5 MEUR kustannukset vuosille Tavoitteena on tehdä toiminnoista kannattavia aikana. Annettujen tietojen perusteella uskomme että kauppa olisi kassavirtaneutraali parin vuoden tähtäimellä, mutta heikentäisi selvästi yhtiön tuloslukuja. Arvostus kohtuullinen mutta epävarmuus kasvanut Hyväksymme yhtiölle heikon näkyvyyden ja yrityskauppoihin liittyvän epävarmuuden vuoksi toimialaa matalammat kertoimet Päivitetyllä ennusteellamme Sopranon 2015 EV/EBITDA on 7x ja P/E on 9x, kun pohjoismaisen vertailuryhmän vastaavat kertoimet ovat 7x ja 10x. Mielestämme Sopranon hieman sektoria alemmat kertoimet ovat perusteltuja heikon näkyvyyden ja yrityskauppoihin liittyvän epävarmuuden vuoksi. Pidämme Sopranon yrityskauppavetoista kasvustrategiaa edelleen kiinnostavana ja yhtiön tähänastiset näytöt omistaja-arvoa luovista yrityskaupoista ovat hyvät. Osakkeen nousu edellyttäisi kuitenkin korkeampia tulosennusteita ja epävarmuuden pienentymistä. Inderes Oy Sivu 2

3 Ennustemuutokset Ennustemuutokset FY'14e FY'14e Muutos FY'15e FY'15e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto 28,6 27,1-5 % 32,4 29,9-8 % EBIT 1,8 1,5-20 % 3,3 2,6-21 % PTP 1,71 1,3-24 % 3,21 2,5-22 % EPS (ilman kertaeriä) 0,09 0,11 21 % 0,16 0,14-10 % Osinko 0,08 0,05-38 % 0,08 0,08 0 % Lähde: Inderes ennusteet Inderes Oy Sivu 3

4 KVARTAALILUVUT MEUR 2013Q1 2013Q2 2013Q3 2013Q Q1 2014Q2e 2014Q3e 2014Q4e 2014e 2015e 2016e Liikevaihto Käyttökate Käyttökate (%) Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Verot Veroaste (%) Nettotulos Osakekohtainen tulos (EPS) EPS oikaistu (dilutoitu osakemäärä) Osinko per osake LIIKEVAIHTO, MEUR Communications Yhteensä LIIKEVAIHTO KASVU, V/V % Communications Yhteensä Liikevoitto, MEUR Communications Yhteensä Liikevoittomarginaali, % Communications Yhteensä Inderes Oy Sivu 4

5 TULOSLASKELMA, MEUR e 2015e 2016e Liikevaihto Liikevaihdon kasvu (%) Kulut Raportoitu käyttökate Kertaluontoiset erät käyttökatteessa Käyttökate (%) Poistot EBITA Liikearvon alaskirjaukset / arvonalennukset Raportoitu liikevoitto Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Kertaluontoiset erät Verot Vähemmistöosuus Nettotulos TASE, MEUR Vastaavaa Kiinteä omaisuus Liikearvo Varastot Saatavat Likvidit varat / käteinen Taseen loppusumma Vastattavaa Oma pääoma Siirretyt verovelat Korollinen velka Lyhytaikaiset korottomat velat Muut korottomat velat Yhteensä vastattavaa KASSAVIRTA, MEUR + EBITDA Nettorahoituserät Verot Käyttöpääoman muutos /- Muut = Liiketoiminnan kassavirta Investoinnit Yritysostot Yritysmyynnit = Vapaa kassavirta /- Korollisten velkojen muutos /- Annit / omien osakkeiden ostot Maksetut osingot /- Lainasaatavien muutos Kassavarojen muutos Inderes Oy Sivu 5

6 AVAINLUVUT e 2015e 2016e Markkina-arvo Nettovelka (korollinen) Yritysarvo Liikevaihto Käyttökate Liikevoitto Voitto ennen veroja Nettotulos Substanssiarvo Arvostuskertoimet Yritysarvo (EV) / Liikevaihto EV / Käyttökate EV / EBITA EV / Liikevoitto EV / Operatiivinen kassavirta EV / Vapaa kassavirta P/E P/E (oikaistu kertaeristä) P/B P/S P/Kassavirta Tavoitehinnalla EV/EBIT Tavoitehinnalla P/E Tavoitehinnalla P/B Osakekohtaiset luvut Osakkeiden lukumäärä Osakemäärä (dilutoitu) Osakekohtainen tulos (EPS) EPS (oikaistu) Kassavirtapohjainen EPS Operatiivinen kassavirta / osake Sijoitettu pääoma / osake Substanssiarvo / osake Substanssi ilman liikearvoa Osinko / osake Osinko / tulos, % Osinkotuotto, % Pääomatehokkuus Oman pääoman tuotto (ROE), % Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), % Taloudelliset tunnusluvut Investoinnit / Liikevaihto, % Investoinnit / Poistot ilman liikearvoa,% Nettovelka / Käyttökate Velka / Oma pääoma Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste (Gearing-%) Työntekijöiden lukumäärä (keskiarvo) Liikevaihto / työntekijä, EUR Liikevoitto / työntekijä, EUR Inderes Oy Sivu 6

7 VALUAATIO NORMAALI SKENAARIO TAUSTAOLETUKSET WACC Nykyinen osakekurssi 1.28 Kassavirran nykyarvo 15 Pitkän ajan kasvu, % 2.0 Riskitön korko, % 4.00 DCF-arvo 1.53 Terminaaliarvo 14 WACC, % 9.7 Riskipreemio, % 4.8 Nousupotentiaali, % 19.4 Vähemmistöosuudet 0 Spread, % 1.0 Velan riskipreemio, % 2.0 Maksimiarvo 1.8 Mark.eht. sijoitukset 2 Minimi WACC, % 8.7 Equity beta 1.20 Minimiarvo 1.3 Velka - Osingot -5 Maksimi WACC, % 10.7 Tavoiteltu velka-aste, % 10 Terminaaliarvo, % 48.3 Osakkeen arvo 26 Osakemäärä (milj.) 17.0 Efekt. veroaste, % 21 DCF valuaatio, MEUR e 2015e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e 2023e Terminaali Liikevaihto Liikevaihdon kasvu, % Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto-% Poistot + arvonalennukset Tuloverot Käyttöpääoman muutos NWC / Liikevaihto, % Muutos muissa vastaavissa Investoinnit Investoinnit / Liikevaihto, % Muut erät = Vapaa kassavirta (FCF) = Diskontattu FCF (DFCF) = DFCF min WACC = DFCF max WACC Inderes Oy Sivu 7

8 YRITYSKUVAUS: Soprano Oyj on valmennus-, viestintä-, tietoteknologia- ja konsultointi-palveluita tuottava ICT-toimialan asiantuntijayritys. Soprano tuottaa asiakkailleen mm. tietotekniikan valmennusta, viestintästrategioita, tieto- ja verkkojärjestelmiä, verkkokaupparatkaisuja ja johdon- ja myynnin-konsultointia. Yhtiön liiketoiminta on laajentunut viime vuosina voimakkaasti yritysostojen kautta kasvustrategian mukaisesti. Soprano konsernin palveluksessa on tällä hetkellä noin 160 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Soprano Oyj:n vuoden 2012 liikevaihto oli 5,7 miljoonaa euroa, mutta yritysostojen seurauksena konsernin liikevaihto on kasvanut vuoden 2013 aikana syyskuun lopun tilanteella katsottuna jo 11 miljoonaan euroon. Pääosa liikevaihdon kasvusta muodostuu konserniin huhtikuun alussa liitetystä ICT valmennus- ja projektijohtopalveluita tarjoavasta Tieturi-konsernista. Yhtiön osake on tällä hetkellä noteerattuna NASDAQ OMX Helsingin pörssin prelistalla tunnuksella SNO1V. OMISTUSRAKENNE SHARES MEUR % Tenhunen Arto % Oy Herttakuutonen Ab % Allocation Point Oy holding and financing % Kuusisto Teppo % Eläke-Fennia Keskinäinen Vakuutusyhtiö % Setelium Oy % Mäkelä Kai % Vennamo Pekka % Sijoitus % Auvinen Riitta % 10 suurinta % Jäljelle jäävät % Yhteensä % RAPORTOINTI AJANKOHDAT August 13, 2014 October 30, 2014 Q2 report Q3 report MUUT TAPAHTUMAT YRITYKSEN JOHTO / KONTAKTIT CEO: Arto Tenhunen CFO: Panu Kauppinen IR: Tel: SUOSITUSHISTORIA, VIIMEISET 12 KUUKAUTTA Päivämäärä Suositus Tavoitehinta Osakekurssi Lisää 1,05 0, Osta 1,35 0, Vähennä 1,60 1, Lisää 1,70 1, Osta 1,50 1, Vähennä 1,25 1,28 Inderes Oy Sivu 8

9 Disclaimer Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä -5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes Oy Sivu 9

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland Maltillinen arvostus suhteessa kasvuun Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,1 euroon (aik. 4,9 euroa), mutta laskemme osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Yhtiön Q1-liikevaihtoluvut

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu jatkuu

Vahva tuloskasvu jatkuu 24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Positiivinen kehitys jatkuu Q3-raportti oli kokonaisuutena vahva ja operatiivisesti linjassa odotuksiimme nähden. Yhtiön liikevaihdon kasvu jatkui ohjelmistotuotteiden vetämänä hyvällä

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR HOMEn FDA-lupa lähestyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 23,0 euroon ja suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä). Emme näe yhtiön arvostustasossa oleellista nousuvaraa, mutta yhtiön liiketoiminnan

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Kasvu kiihtyy Nostamme QPR Softwaren tavoitehinnan 1,55 euroon (aik. 1,12 euroa) ja suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) yhtiön perjantaina julkistaman erittäin vahvan Q4-raportin

Lisätiedot

REVENIO GROUP N/A - Finland

REVENIO GROUP N/A - Finland Price/EUR REVENIO GROUP Päivitämme arviotamme Icaresta Julkaisemme tänään päivitetyn erikoisraportin Revenio Groupin kokonaan omistamasta Icare Finland Oy:stä ja annamme uuden arvion Icaren arvosta. Raportti

Lisätiedot

Tase ja kassavirta etusijalla

Tase ja kassavirta etusijalla Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP Icare jälleen hyvässä vedossa Tarkistamme Revenio Groupin tavoitehintaa 16,2 euroon (aik. 16,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme osakkeella ei ole vielä riittäviä

Lisätiedot

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Vahva avaus pörssitaipaleelle Nostamme kyberturvayhtiö Nixun tavoitehintaa 4,9 euroon (aik. 4,5 EUR) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Vahva H2-raportti vahvisti näkemyksemme, jonka mukaan Nixun

Lisätiedot

Odotettua vaisumpi alku vuodelle

Odotettua vaisumpi alku vuodelle 7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen

Lisätiedot

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää

Lisätiedot

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi

Lisätiedot

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR Toistamme tavoitehinnan, nousuvara kuitenkin supistunut SUOSITUS CARGOTEC LISÄÄ Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Osakekurssi

Lisätiedot

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia 1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön

Lisätiedot

NOKIA Information Technology - Finland

NOKIA Information Technology - Finland Price/EUR NOKIA Osien summa tarjoaa nousuvaraa Tarkistamme Nokian tavoitehintaa 7,5 euroon (aik. 7,0 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Nokian eilistä

Lisätiedot

Markkinatilanne on suotuisa

Markkinatilanne on suotuisa Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,

Lisätiedot

Siirrymme tarkkailuasemiin

Siirrymme tarkkailuasemiin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),

Lisätiedot

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).

Lisätiedot

Yhtiön tervehtyminen jatkuu

Yhtiön tervehtyminen jatkuu Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina

Lisätiedot

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR EFORE Pysymme odottavalla kannalla Eforen Q4 14 oli jälleen osoitus yhtiön lyhyen tähtäimen vaikeasta ennustettavuudesta. Erinomaisen ja sijoittajissa innostusta herättäneen Q3-tuloksen jälkeen

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Loistava kauppa Nostamme Sopranon suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tavoitehintamme 1,35 euroon (aik. 1,05 euroa) yhtiön ilmoitettua eilen Management Institute of Finlandin (MIF)

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Rakentaminen Yhtiö etenee oikeaan suuntaan Nostamme suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 15,0 euroon (aik. 14,0). Yhtiön tehostus- ja rakennemuutostoimet etenevät

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR COMPTEL Arvostus ei huomioi kasvunäkymiä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 1,25 euroon (aik. 1,05 EUR) ja nostamme suosituksen osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q1-raportti vahvisti arviotamme,

Lisätiedot

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua 6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua

Lisätiedot

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tehostus tukee tulosta Nostamme tavoitehinnan 14,0 euroon (13,0), mutta toistamme vähennä-suosituksen. Näkemyksemme mukaan yhtiön tehostustoimet parantavat hiljalleen kannattavuutta,

Lisätiedot

Osakkeessa on jälleen ostopaikka

Osakkeessa on jälleen ostopaikka Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme

Lisätiedot

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel

Lisätiedot

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme

Lisätiedot

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä 9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icare kiihdyttää Toistamme Revenion lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintaa 15,0 euroon (aik. 13,0 EUR) Icaren vahvan kasvunäkymän myötä kohonneiden ennusteidemme johdosta.

Lisätiedot

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan

Lisätiedot

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava 3.7.5 Yhtiöpäivitys Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava Toistamme osakkeelle,5 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Q-raportti oli odotetusti tulosmielessä heikko, mutta tarjouskannan kasvun

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten

Lisätiedot

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan

Lisätiedot

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu

Lisätiedot

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Yhtiöpäivitys H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Toistamme Nixun 5,1 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen, vaikka yhtiön H1-kasvu ja kannattavuus jäivät ennusteitamme heikommaksi. Laskeneista ennusteitamme

Lisätiedot

Markkinat ja arvostus kuumenevat

Markkinat ja arvostus kuumenevat Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.

Lisätiedot

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle

Lisätiedot

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme

Lisätiedot

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan 10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän

Lisätiedot

Kasvukäänne saa vahvistusta

Kasvukäänne saa vahvistusta Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,

Lisätiedot

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.

Lisätiedot

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu houkuttelee

Vahva tuloskasvu houkuttelee Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Pitkä tie tavoitteisiin Laskemme Lemminkäisen tavoitehinnan 14,0 euroon (14,50) ja toistamme vähennä-suosituksen. Pitkittyneen talven, uusien tehostusohjelmien ja kartellikorvausten

Lisätiedot

Nostamme suosituksemme osta-tasolle

Nostamme suosituksemme osta-tasolle 8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme

Lisätiedot

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman

Lisätiedot

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus

Lisätiedot

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme

Lisätiedot

Lisärahoitukselle on akuutti tarve

Lisärahoitukselle on akuutti tarve Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.

Lisätiedot

Arvostus on noussut perustellulle tasolle

Arvostus on noussut perustellulle tasolle Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan

Lisätiedot

Selkein aliarvostus on purkautunut

Selkein aliarvostus on purkautunut Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia

Lisätiedot

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä 31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen

Lisätiedot

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan

Lisätiedot

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus 2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista

Lisätiedot

Kurssilasku ylimitoitettua

Kurssilasku ylimitoitettua Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin

Lisätiedot

Vahva startti vuoteen 2017

Vahva startti vuoteen 2017 Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,

Lisätiedot

Vahva alku vuodelle 2017

Vahva alku vuodelle 2017 Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta

Lisätiedot

Arvostus on ainoa ongelma

Arvostus on ainoa ongelma Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa

Lisätiedot

Odotettua tuloskasvua

Odotettua tuloskasvua Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus

Lisätiedot

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien

Lisätiedot

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP HOME-tuotteella lupaava startti Laskemme Revenion suosituksen lisää-tasolle (aik. osta), mutta nostamme tavoitehintaamme 20,0 euroon (aik. 18,2 EUR) nousseiden lähivuosien ennusteidemme

Lisätiedot

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen

Lisätiedot

Orgaaninen kasvu kiihtyi

Orgaaninen kasvu kiihtyi Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icaren heikko neljännes yksittäinen Toistamme Revenio Groupin 16,50 EUR tavoitehinnan ja lisääsuosituksen, vaikka yhtiön keskeisimmän liiketoiminnan Icaren kehitys oli Q2:n aikana

Lisätiedot

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle

Lisätiedot

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan

Lisätiedot

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti

Lisätiedot

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun

Lisätiedot

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme

Lisätiedot

Tulos/ osake. Osinko/ osake

Tulos/ osake. Osinko/ osake Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön

Lisätiedot

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien

Lisätiedot

Tilanne näyttää erittäin haastavalta

Tilanne näyttää erittäin haastavalta Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu

Lisätiedot

EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %

EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % Kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän pitää parantua Toistamme Nixun vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 12,5 euroa) heijastellen hieman laskeneita ennusteitamme sekä heikentynyttä

Lisätiedot

Kova tulosloikka monen tekijän summana

Kova tulosloikka monen tekijän summana Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia

Lisätiedot

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta 4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).

Lisätiedot

Panostukset vientiin tuottavat tulosta

Panostukset vientiin tuottavat tulosta Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.

Lisätiedot

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan

Lisätiedot

jäävät syklin pohjavuosiksi

jäävät syklin pohjavuosiksi 216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään

Lisätiedot

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Yhtiöpäivitys Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Olemme nostaneet bioteknologiayhtiö Biotien tavoitehinnan 0,23 euroon (aik. 0,20 euroa) yhtiön Yhdysvaltojen osakeannin onnistuttua hyvin ja

Lisätiedot

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys

Lisätiedot

Paineet loppuvuoteen kasvavat

Paineet loppuvuoteen kasvavat Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien

Lisätiedot

Luottamusta herättävä kvartaali

Luottamusta herättävä kvartaali Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään

Lisätiedot

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme

Lisätiedot

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme

Lisätiedot

Emme kiirehdi vielä ostoihin

Emme kiirehdi vielä ostoihin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)

Lisätiedot

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan

Lisätiedot

Osakkeen hinnoittelu pielessä

Osakkeen hinnoittelu pielessä Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi

Lisätiedot

Erinomainen lähtö vuoteen

Erinomainen lähtö vuoteen 8:26 Yhtiöpäivitys Erinomainen lähtö vuoteen Talenomin Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus ylittivät odotukset, kun asiakashankinnassa onnistuttiin ja automatisoitua tuotantolinja tehosti

Lisätiedot

Tuottopotentiaali jää ohueksi

Tuottopotentiaali jää ohueksi Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme

Lisätiedot

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko

Lisätiedot

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia

Lisätiedot

Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden

Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen

Lisätiedot