Odottele maltilla tarjousprosessia
|
|
- Tuomo Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota 12 kuukauden painotettuun keskikurssiin nähden. Asetamme tavoitehintamme ostotarjouksen tasolle 3,4 euroon (aik. 2,6 EUR) ja suosituksen poikkeustilanteesta johtuen pidä-tasolle (aik. lisää). Comptel oli nouseva tähti voimakkaasti konsolidoituvalla operaattoreiden ohjelmistomarkkinalla, minkä takia tiesimme yhtiön olevan potentiaalinen ostokohde ja myös hyvin yhteensopiva Nokian strategiaan. Comptelin eilen antamat ennakkotiedot 216 tuloksesta ja yhtiön uudet tulostavoitteet olivat pääosin linjassa odotustemme kanssa, joten ne eivät olennaisesti muuttaneet käsitystämme Comptelin käyvästä arvosta. Ostotarjous heijastelee reilua hintaa Pidämme ostotarjouksen hintaa lähtökohtaisesti hyvänä, vaikka preemion suuruus tuntui aluksi laihalta. Ostotarjouksen arvostus vastaa noin 3x EV/EBIT-kerrointa ja 3,4x EV/liikevaihto-kerrointa Comptelin 216 luvuista. Liikevaihtokerroin on noin % yli verrokkien ja linjassa useiden sektorilla tehtyjen yrityskauppojen kanssa. Keskeisimmillä arvostuskertoimilla kokonaisuutena preemio on yli 7 % Comptelin vertailuryhmään nähden. Comptelin uusien tuotealueiden (FWD, virtualisointi, Fastermind) houkutteleva tulevaisuuden potentiaali jää nyt Comptelin omistajilta näkemättä, mutta toisaalta niiden mahdollisuudet heijastuivat hintaan. Esimerkiksi FWD olisi voinut tuoda omistajille potentiaalisen jättipotin, mutta hyvä ja varma tuotto nyt heti ei ole lainkaan huono vaihtoehto. Eikä Nokia olisi Comptelista kiinnostunut, jollei yhtiö olisi uudessa tuotestrategiassaan edennyt niin menestyksekkäästi. Nokiaa parempaa ostajaa yhtiölle vaikea kuvitella Pidämme kilpailevaa ostotarjousta mahdollisena, mutta hyvin epätodennäköisenä. Comptelin hallituksen puheenjohtaja kommentoi yhteensopivuuden olleen niin looginen, ettei yhtiön huutokauppaamista nähty järkevänä vaihtoehtona Nokiaprosessiin sitoutumisen sijaan. Maailmalta arviomme mukaan tuskin löytyy toista ostajaa, jolla olisi Nokiaa parempi strateginen yhteensopivuus Compteliin. Ericssonilta löytyy jo vastaavat tuotealueet kuin Comptelilta ja Huawei on rakentanut ohjelmistoratkaisujaan pääosin omalla tuotekehityksellä. Muita sektorin merkittäviä toimijoita ovat Amdocs, Oracle ja NEC Netcracker, jotka ovat Comptelin suoria kilpailijoita monilla tuotealueilla. Nokialle Comptelin ratkaisut ovat täysin täydentäviä ja sopivat yhtiön ohjelmistoliiketoiminnan strategiaan kuin nenä päähän. Kilpailevan ostotarjouksen mahdollisuus on siis sen varassa, että joku ostajaehdokas olisi valmis maksamaan Nokiaa korkeamman hinnan heikommista synergioista huolimatta. Lisäksi kilpailevan ostajan pitäisi pystyä äärimmäisen nopealla aikataululla tekemään oma Due Diligence -prosessinsa ostotarjousta varten. Analyytikko Mikael Rautanen mikael.rautanen@inderes.fi Suositus Pidä Edellinen: Lisää Tavoitehinta Edellinen: 2,6 3, 3, 2, 2, 1, 1,, Eilisen päätös COMPTEL :8 Yhtiöpäivitys 3,4 EUR, 2/14 8/14 2/1 8/1 2/16 8/16 Comptel Lähde: Bloomberg 3,7 EUR 12 kk vaihteluväli 1,19-3,1 EUR Potentiaali -1, % Katso toimitusjohtajan videohaastattelu OMXHCAP Ei kiirettä Mielestämme Comptelin omistajien on järkevintä odottaa rauhassa ostotarjousprosessin etenemistä ja hyväksyä tarjous arviolta alkavan tarjousajan aikana. Näin omistajat säilyttävät option toiseen tarjoukseen, vaikka pidämme sitä epätodennäköisenä. Avainluvut Liikevaihto Liikevoitto Liikevoittomarginaali Tulos ennen Tulos/ Osinko/ EV/ EV/ EV/ P/E Osinko- (EBIT) veroja (PTP) osake osake Liikevaihto EBITDA EBIT tuotto MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % ,7 % 7,,2 1,2 7,2 12,6 19, 2, % ,7 % 8,4,3 2,1 13,4 24, 43,9 1,6 % 216e , % 11,11,7 3,4 19,9 3,7 28,8 2,4 % 217e ,6 % 1,9,7 3, 1, 22,1 34, 2,3 % 218e ,3 % 2,12,9 2, 12,2 16,6 2,8 2,9 % Markkina-arvo, MEUR 347 OPO / osake 216e, EUR,42 CAGR EPS, , % 42 % Nettovelka 216e, MEUR -8 P/B 216e 7,6 CAGR kasvu, , % 11 % Yritysarvo (EV), MEUR 339 Nettovelkaisuusaste 216e, % -17,2 % ROE 216e, % 28,1 % Taseen koko 216e, MEUR 87 Omavaraisuusaste 216e, % 2,3 % ROCE 216e, % 23,8 % 1
2 Ennustemuutokset Ennakkotiedot hieman alle odotustemme Comptelin ennakkotietojen mukaan liikevaihto vuonna 216 oli noin 1, miljoonaa euroa (21: 97,7 MEUR) ja alustava liikevoitto oli noin 11, miljoonaa euroa (21: 8, MEUR). Yhtiön Q4 oli siten kasvun osalta hieman odotuksiamme heikompi, mutta kannattavuus oli hyvällä tasolla. Ennakkotiedot eivät olennaisesti siis vaikuttaneet näkemykseemme yhtiön arvosta. Comptelin viime vuoden vertailukelpoinen tulos, ilman Intian verokirjausta, oli 7,1 MEUR ja raportoitu osakekohtainen tulos noin,11 euroa (21:,4 euroa). Ennusteemme osakekohtaiselle tulokselle oli,1 euroa sisältäen verokirjauksen. COMPTEL :8 Yhtiöpäivitys Näkymät ja tavoitteet olivat linjassa ennusteisiimme Comptel ohjeisti 217 liikevaihdon kasvavan kaksinumeroisella kasvuprosentilla ja vertailukelpoisen liikevoiton olevan 1-1 %. Ohjeistus oli myös linjassa aiemman ennusteemme kanssa, joten myöskään näkymät eivät muuttaneet näkemystämme yhtiön arvosta. Comptelin pitkän aikavälin taloudellinen tavoite strategiakaudelle on pyrkiä vuotuiseen kaksinumeroiseen kasvuprosenttiin ja kasvattaa liikevoittoa kohti 2 %:a liikevaihdosta strategiakauden loppua kohden. Myös yhtiön tavoitteet olivat täysin linjassa lähivuosien ennusteidemme kanssa. Ennustemuutokset 216e 216e Muutos 217e 217e Muutos 218e 218e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto % % % Käyttökate 17, 17,1-2 % 22, 21,9-3 % 28,3 27,6-2 % Liikevoitto ilman kertaeriä 11,4 11, -3 % 16, 1,4-4 % 21, 2,3-3 % Liikevoitto 11,4 11, -3 % 16, 1,4-4 % 21, 2,3-3 % Tulos ennen veroja 1,9 1, -4 % 1,4 14,8-4 % 2,9 2,1-4 % EPS (ilman kertaeriä),1,11 6 %,9,9 - %,13,12 - % Osakekohtainen osinko,4, -1 %,7,7 %,9,9 % 2
3 :8 Yhtiöpäivitys Arvostuskertoimet Preemio lämmittää enemmän suhteellista arvostusta tarkasteltaessa Comptelin osakkeen arvostus oli jo noussut heijastelemaan yhtiön tulevia kasvunäkymiä, minkä takia on ymmärrettävää, ettei Nokia ollut valmis maksamaan muhkeaa preemiota suhteessa osakekurssiin. Suhteellista arvoa tarkasteltaessa liikevaihtokertoimella Comptelin arvostus oli noin % yli vertailuryhmän. Tulospohjaisilla kertoimilla arvostuksen preemio on vielä korkeampi. Osakekurssi Markkina-arvo Yritysarvo Yhtiö MEUR MEUR 216e 217e 216e 217e 216e 217e 216e 217e CSG Systems 38, ,8 1,8 13,4 1, Amdocs 8, ,3 12,2 1, 9,7 2,1 2, 16,4 1,4 Vering Systems 36, ,1 13,3 9, 11,8 2,3 2,6 11, 14,6 Synchronoss 3, , 4,1 9, 3,1 2,7 2,1 17,7 14, Redknee 1, ,6 4,3,9,9 41,9 Qlik Technologies* ,9 23,9 3, 3,1 66, 46, Comptel (Inderes) 3, ,7 21,8 19,9 1,4 3,4 3, 28,8 34, Keskiarvo 12,6 1,8 1,7 1,6 2,2 2,1 24,9 24,6 Mediaani 12, 12,8 1, 9,7 2,2 2,1 16,4 1,2 Erotus-% vrt. mediaani 146 % 71 % 98 % 9 % 4 % 44 % 76 % 124 % Lähde: Bloomberg / Inderes EV/EBIT EV/EBITDA EV/Liikevaihto P/E 3
4 Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin Tuloskehitys kvartaalitasolla 214 Q1'1 Q2'1 Q3'1 Q4'1 21 Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4'16e 216e 217e 218e Liikevaihto 8,7 21, 21,7 22,4 32,6 97,8 22,4 2,3 22,4 29,9 1, 113,3 132,9 Intelligent Data 39,7 9,1 9,6 9,2 14,6 42, 1,4 1, 9,7 13,1 43,8 48,3 4, Service Orchestration 46, 11,9 12,1 13,2 18,,3 12, 14,8 12, 16,,7 9,7 68,1 Muut,,,,,,,,,1,3,4,4 1,8 Käyttökate 14,6 3,1 2,2 2,7 7,3 1,3 3,4 4,4 2, 6,7 17,1 21,9 27,6 Poistot ja arvonalennukset -6,3-1,6-1,6-1,8-1,7-6,8-1,6-1,4-1,3-1,7-6, -6, -7,2 Liikevoitto ilman kertaeriä 8,3 1,,6,8,6 8, 1,8 3, 1,2,1 11, 1,4 2,3 Liikevoitto 8,3 1,,6,8,6 8, 1,8 3, 1,2,1 11, 1,4 2,3 Intelligent Data,,9,6,9 3,,8 1,7 1,4 1,1 3,2 7,4 8, 9,7 Service Orchestration, 1,1,,6 2,9,1,7 2,,8 2,6 6,6 7,1 8,2 Muut 8,3 -, -, -,7 -,8-2,4 -,7 -,8 -,7 -,7-3,,3 2,4 Nettorahoituskulut -,9 -,7 -,2 -,3, -1,1 -,3,3 -,3 -,2 -, -,6 -,1 Tulos ennen veroja 7,4,8,4,,9 7,7 1,4 3,3,9 4,9 1, 14,8 2,3 Verot -2, -,, -,6-2, -3,1 -,6-1, -,4-1, -3,4-4,6-6,7 Vähemmistöosuudet,,,,,,,,,,,,, Nettotulos,,3,3 -,1 4, 4,6,8 2,3,6 8, 11,7 1,2 13,6 EPS (oikaistu),,,,,4,4,1,2,1,7,11,9,12 EPS (raportoitu),,,,,4,4,1,2,1,7,1,9,12 Tunnusluvut 214 Q1'1 Q2'1 Q3'1 Q4'1 21 Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4'16e 216e 217e 218e Liikevaihdon kasvu-% 3,7 % 16,6 %, % 1,3 % 21,7 % 14,1 % 6,6 % 16,4 % -,1 % -8,3 % 2,3 % 13,3 % 17,2 % Oikaistun liikevoiton kasvu-% 13,7 % 9,7 % -2,2 % -63,7 % 42,3 % 2,4 % 14,6 % 429, % 2,7 % -9,6 % 29,7 % 39, % 32,1 % Käyttökate-% 17, % 1, % 1,1 % 11,8 % 22,3 % 1,6 % 1,1 % 17, % 11,4 % 22, % 17,1 % 19,3 % 2,7 % Oikaistu liikevoitto-% 9,7 % 7,3 % 2,6 % 3,6 % 17,2 % 8,7 % 7,8 % 11,8 %, % 17, % 11, % 13,6 % 1,3 % Nettotulos-% 6,4 % 1,6 % 1,6 % -,3 % 12,2 % 4,7 % 3,7 % 9,1 % 2, % 26,6 % 11,7 % 9, % 1,2 % Liikevaihto ja liikevoitto-% Liikevoiton kehitys kvartaaleittain Q1'1 Q2'1 Q3'1 Q4'1 Q1'16 Q2'16 Q3'16 Q4'16e 2% 18% 16% 14% 12% 1% 8% 6% 4% 2% % Q1 Q2 Q3 Q4 Liikevaihto Oikaistu liikevoitto-% e Liikevaihdon jakautuminen Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys , % 1, % 8, % 6, % 4, % 2, %, % -2, % Intelligent Data Service Orchestration Muut Liikevaihto (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) 4
5 Arvostus Arvostustaso e 217e 218e Osakekurssi,49,4,48,99 1,83 3,7 3,7 3,7 Markkina-arvo Yritysarvo (EV) P/E (oik.) neg. neg. 19,8 19, 43,9 28,8 34, 2, P/E 7,2 neg. 19,8 19, 43,9 28,8 34, 2, P/Kassavirta 3, -4, 17, 18,7-44,8 22,2 43,4 31,9 P/B 1,3 1,6 1,8 3,2,4 7,6 6,8 6,1 P/S,7,,6 1,2 2,1 3, 3,1 2,6 EV/Liikevaihto,6,6,7 1,2 2,1 3,4 3, 2, EV/EBITDA 2,7 3,4 4,2 7,2 13,4 19,9 1,4 12,1 EV/EBIT 1,6 neg. 7,4 12,6 24, 3,7 21,8 16,4 Osinko/tulos (%) 44, %, % 41,3 % 39,4 % 72, % 38,7 % 77,6 % 74,9 % Osinkotuotto-% 6,1 %, % 2,1 % 2, % 1,6 % 1,3 % 2,3 % 2,9 % P/E (oikaistu) EV/EBIT e 217e 218e e 217e 218e P/E (oik.) Mediaani EV/EBIT Mediaani EV/EBITDA EV/Liikevaihto e 217e 218e 4 3, 3 2, 2 1, 1, e 217e 218e EV/EBITDA Mediaani EV/Liikevaihto Mediaani Tulostrendi (rullaava 12 kk) Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys Liikevoiton ja liikevoitto-%:n kehitys 12 12, % 14 12, % , % 8, % 6, % 4, % 2, %, % -2, % , % 8, % 6, % 4, % 2, %, % -2-2, % Liikevaihto (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) Liiketulos (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk)
6 Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) e 217e Vastattavaa (MEUR) e 217e Pysyvät vastaavat Oma pääoma Liikearvo Osakepääoma Aineettomat oikeudet Kertyneet voittovarat Käyttöomaisuus Omat osakkeet Sijoitukset osakkuusyrityksiin Uudelleenarvostusrahasto Muut sijoitukset Muu oma pääoma Muut pitkäaikaiset varat Vähemmistöosuus Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset velat Vaihtuvat vastaavat Laskennalliset verovelat Varastot Varaukset Muut lyhytaikaiset varat Lainat rahoituslaitoksilta Myyntisaamiset Vaihtovelkakirjalainat Likvidit varat Muut pitkäaikaiset velat Taseen loppusumma Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta Lyhytaikaiset korottomat velat Muut lyhytaikaiset velat Taseen loppusumma % % 4% 3% 2% 1% % Taseen avainlukujen kehitys e 217e 218e 2% 1% 1% % % -% -1% -1% -2% -2% -3% Omavaraisuusaste (vas.) Nettovelkaantumisaste (oik.) DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) e 217e 218e 219e 22e 221e 222e 223e 224e 22e TERM Liikevoitto 8, 11, 1,4 2,3 3,4 36,1 4,4 4, 38,4 3,3 3,9 + Kokonaispoistot 6,8 6, 6, 7,2 7,4 8,8 1, 11,2 12,3 13,3 14, - Maksetut verot -,4-2,3-3,6-4,7-1, -11,6-13, -12,8-12,3-9,7-9,9 - verot rahoituskuluista -,3 -,2 -,2,,,,,,,, + verot rahoitustuotoista,,,,,,,,1,1,1,1 - Käyttöpääoman muutos -8,1 3,7-2, -1,6-3,6-3,1-3, -2,8-2, -1,7 -,7 Operatiivinen kassavirta 1, 18,3 16,1 21,2 24,2 3,2 34, 3,6 36, 32,2 34,3 + Korottomien pitkä aik. velk. lis. -,2,,,,,,,,,, - Bruttoninvestoinnit -,7-7,2-8,1-1,4-11,2-12,1-13,3-14,3-1, -1,1-14,8 Vapaa operatiivinen kassavirta -4, 11, 8, 1,9 13, 18,1 21,2 21,3 21, 17,1 19, +/- Muut, 4,6,,,,,,,,, Vapaa kassavirta -4, 1,6 8, 1,9 13, 18,1 21,2 21,3 21, 17,1 19, 326,9 Diskontattu vapaa kassavirta 2,4 7, 9,4 1,3 13,4 14, 13, 12,3 9,2 9,8 163,7 Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta 279,4 263,6 26,1 246,7 236,4 223, 28, 19, 182,8 173, 163,7 Velaton arvo DCF 279,4 - Korolliset velat -7,2 + Rahavarat 3, Rahavirran jakauma jaksoittain -Vähemmistöosuus, -Osinko/pääomapalautus -3,3 Oman pääoman arvo DCF 271,9 216e-22e 21% Oman pääoman arvo DCF per osake 2,41 Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC) 2, % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E) 1, % Vieraan pääoman kustannus 6, % Yrityksen Beta 1,1 Markkinoiden riski-preemio 4,7 % Likviditeettipreemio, % Riskitön korko 3, % Oman pääoman kustannus 8,7 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 8,1 % 221e-22e TERM 21% 8% 216e-22e 221e-22e TERM 6
7 Tiivistelmä Tuloslaskelma e 217e Osakekohtaiset luvut e 217e Liikevaihto 82,7 8,7 97,8 1, 113,3 EPS,2,,4,11,9 EBITDA 13, 14,6 1,3 17,1 21,9 EPS oikaistu,2,,4,11,9 EBITDA-marginaali (%) 1,7 17, 1,6 17,1 19,3 Operat. kassavirta per osake,9,11,1,17,14 EBIT 7,3 8,3 8, 11, 1,4 Tasearvo per osake,27,31,34,42,4 Voitto ennen veroja,6 7,4 7,7 1, 14,8 Osinko per osake,1,2,3,4,7 Nettovoitto 2,6, 4,6 11,7 1,2 Voitonjako, % Kertaluontoiset erät,,,,, Osinkotuotto, % 2,1 2, 1,6 1,3 2,3 Tase e 217e Tunnusluvut e 217e Taseen loppusumma 67,9 77,6 86,4 87,4 9,4 P/E 19,8 19, 43,9 29,7 34, Oma pääoma 28,9 33,3 37,3 4,7 1,4 P/B 1,8 3,2,4 7,6 6,8 Liikearvo 2,6 2,6 2,6 2,6 2,6 P/Liikevaihto,6 1,2 2,1 3, 3,1 Korolliset velat 8,8 7,6 7,2 3, 3, P/CF,2 8,9 133,4 19, 21,6 EV/Liikevaihto,7 1,2 2,1 3,4 3, Kassavirta e 217e EV/EBITDA 4,2 7,2 13,4 19,9 1,4 EBITDA 13, 14,6 1,3 17,1 21,9 EV/EBIT 7,4 12,6 24, 3,7 21,8 Nettokäyttöpääoman muutos 1,1 1,4-8,1 3,7-2, Operatiivinen kassavirta 9,9 11,9 1, 18,3 16,1 Vapaa kassavirta 2,9,7-4, 1,6 8, Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Comptel on televiestintään erikoistunut ohjelmistoyhtiö. Yhtiö kehittää, myy ja toimittaa Mandatum Life Insurance Company Limited 19,1 % teleoperaattoreiden liiketoimintaa tukevia tuotteita ja palveluita globaalisti. Yhtiön Elisa 13,3 % ohjelmistot yhdistävät fyysiset tietoliikenneverkot operaattoreiden asiakasjärjestelmiin. Kaleva Mutual Insurance Company 8,1 % Yhtiö työllistää yli 8 henkeä 24 maassa ja se on palvellut lähes 3 teleoperaattoria Varma Mutual Pension Insurance Company 4,8 % lähes 1 maassa historiansa aikana. Comptelin liiketoimintamalli perustuu ohjelmistolisensseihin ja niiden toimitusprojekteihin sekä ylläpitoliiketoimintaan, joka käsittää tukipalvelut, ylläpidon ja jatkuvat Managed Services -palvelusopimukset. FIM 3,3 % Suositushistoria, viimeiset 12 kk Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi Lisää 1,, Osta 1,2 1, Lisää 1,3 1, Vähennä 1,3 1, Lisää 1,3 1, Lisää 1,3 1, Vähennä 1, 1, Lisää 1, 1, Lisää 1,7 1, Lisää 1,7 1, Osta 1,8 1, Osta 2,4 2, Lisää 2,6 2, Lisää 2,6 2, Lisää 2,6 2, Pidä 3,4 3,7 7
8 Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >1 % Lisää -1 % Vähennä - - % Myy < - % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy voi omistaa seuraamiensa kohdeyhtiöiden osakkeita ainoastaan siltä osin, kuin yhtiön oikeaa rahaa sijoittavassa mallisalkussa on esitetty. Kaikki Inderes Oy:n omistukset esitetään yksilöitynä mallisalkussa. Inderes Oy:llä ei ole muita omistuksia analyysin kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja 12 kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää
Markkinatilanne on suotuisa
Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,
Yhtiön tervehtyminen jatkuu
Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina
Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia
1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön
Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua
6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel
Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä
9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen
Siirrymme tarkkailuasemiin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten
Osakkeessa on jälleen ostopaikka
Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme
Markkinat ja arvostus kuumenevat
Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.
TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys
Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko
Lisärahoitukselle on akuutti tarve
Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan
Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme
Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle
Vahva tuloskasvu houkuttelee
Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme
Tase ja kassavirta etusijalla
Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin
Kasvukäänne saa vahvistusta
Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,
Selkein aliarvostus on purkautunut
Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus
Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan
10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän
jäävät syklin pohjavuosiksi
216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään
Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan
Nostamme suosituksemme osta-tasolle
8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme
NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus
2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti
Arvostus on ainoa ongelma
Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa
Vahva startti vuoteen 2017
Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme
Vahva alku vuodelle 2017
Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta
NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä
31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen
Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta
24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.
Tilanne näyttää erittäin haastavalta
Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu
Kurssilasku ylimitoitettua
Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme
Hyvää osinkoa myös jatkossa
Hyvää osinkoa myös jatkossa Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja 44 kruunun tavoitehinnan. Telian kurssi on laskenut muutaman prosentin sen jälkeen, kun yhtiön reilu viikko sitten huhuttiin ostavan
Tuottopotentiaali jää ohueksi
Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme
Odotettua vaisumpi alku vuodelle
7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun
Emme kiirehdi vielä ostoihin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan
Paineet loppuvuoteen kasvavat
Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien
Panostukset vientiin tuottavat tulosta
Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.
Orgaaninen kasvu kiihtyi
Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme
Arvostus on noussut perustellulle tasolle
Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan
Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle
Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen
TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta
4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien
Odotettua tuloskasvua
Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus
Tulos/ osake. Osinko/ osake
Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön
Luottamusta herättävä kvartaali
Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään
Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranesin Q3-raportin anti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Saatujen tilausten kehitys oli vahvaa, vaikka kasvu tulikin ainoastaan
EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän pitää parantua Toistamme Nixun vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 12,5 euroa) heijastellen hieman laskeneita ennusteitamme sekä heikentynyttä
Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason
Vahva tuloskasvu jatkuu
24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Päivitämme Nexstimin tavoitehinnan,4 euroon (aik.,8 euroa) ja tarkistamme suosituksen vähennä-tasolle. Osake on laskenut
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan
Kova tulosloikka monen tekijän summana
Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia
Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina
Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Nostamme Kotipizza Groupin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja toistamme 12,3 euron tavoitehinnan. Yhtiön suurin omistaja Sentica
Nixu. Yhtiöpäivitys 30/1/2019
Nixu Yhtiöpäivitys 30/1/2019 Yhtiön eilen antama lievä tulosvaroitus on hyvin pieni kolhu yhtiön pitkän aikavälin kasvutarinassa. Yhtiön vahvaa (>20 %) orgaanista kasvua ennakoiva ohjeistus vuodelle 2019
Paranevat näkymät jo hinnassa
Paranevat näkymät jo hinnassa Wärtsilän Q2-raportti oli vahva. Erityisesti saatujen tilausten kasvu (konsernitasolla +14 %) yllätti, sillä markkinoilla oli totuttu negatiivisiin uutisiin ennen kaikkea
Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle
6/12 12/12 6/13 12/13 6/14 12/14 6/15 12/15 6/16 12/16 6/17 Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle Apetit tiedotti sopineensa kalaliiketoiminnan myymisestä norjalaiselle Insula AS:lle, mikä
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen
Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian
Aloitamme seurannan lisää-suosituksella
Aloitamme seurannan lisää-suosituksella Aloitamme Remedyn seurannan 7,4 euron tavoitehinnalla ja lisää-suosituksella. Yhtiön osake päätyi ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä 6,69 euroon, kun antihinta oli
Osakkeen hinnoittelu pielessä
Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena Nokian Renkaiden Q2-raportti oli odotuksiamme parempi ja ohjeistuksen nosto vahvisti ennustamamme tuloskasvun tälle vuodelle. Vaikka osake reagoi tulosraporttiin
Erinomainen tuloskehitys jatkui
Erinomainen tuloskehitys jatkui Röntgenkuvantamislaitteiden, järjestelmien ja komponenttien toimittaja Detection Technologyn (DeeTee) eilen julkaisema Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 28, euroon (aik. 2, EUR) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen. Yhtiön antamat lisätiedot HOME-tuotteen FDA-lupaprosessista ovat vahvistaneet,
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän
Nixu. Yhtiöpäivitys 27/11/2018
Nixu Yhtiöpäivitys 27/11/2018 Tarkistamme Nixun tavoitehinnan 9,0 euroon (aik. 10,0 euroa) ja nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Nixun tarina on ollut koko ajan kiinnostava, mutta osakkeen
Heikkouksia on vaikea löytää
Heikkouksia on vaikea löytää Nostamme Revenion tavoitehintaa 39, euroon (aik. 37, EUR) ja pidämme lisääsuosituksen ennallaan lievästi odotuksiamme paremman Q1-tuloksen jälkeen. Revenion sijoitustarina
Suomi jarruttaa edelleen kehitystä
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Suomi jarruttaa edelleen kehitystä Cityconin Q2-tulos oli operatiivisesti odotustemme mukainen ja myös ohjeistuksen tarkentaminen oli odotettua. Olemme
Pula positiivisista kurssiajureista
Pula positiivisista kurssiajureista KONEen Q2-numerot olivat yllätyksettömät, vaikka niin saadut tilaukset (256 MEUR) kuin osakekohtainen tuloskin (,5 EUR) jäivät hienokseltaan konsensusluvuista (vastaavasti
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden Nostamme Sanoman tavoitehinnan 8,5 euroon (7, euroa) yhtiön odotettua vahvemman Q3-raportin ja nousseiden tulosennusteidemme myötä. Toistamme
Numerot tukevat edelleen tarinaa
Numerot tukevat edelleen tarinaa Pidämme Siilin lisää-suosituksen ennallaan ja tarkistamme tavoitehintamme 12,5 euroon (aik. 12,0 EUR). Yhtiö etenee H1-raportin perusteella normaalilla vahvalla kasvuja
Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Tulosparannus valuu vähemmistöosuuksina kunnille Q3-raportti osui liikevaihdon osalta ennusteisiimme ja liikevoitto ylitti odotuksemme. Osakekohtainen tulos jäi kuitenkin pettymykseksi, sillä Lääkärikeskukset
Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina
8:41 Yhtiöpäivitys Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina Talenomin eilen julkaisema tilinpäätös oli kokonaisuudessaan vahva. Olemme nostaneet hieman operatiivisen kannattavuusennusteitamme ja toisaalta
ORION :56 Yhtiöpäivitys
Käännymme jyrkän kurssilaskun jälkeen positiiviselle puolelle Orionin osake on laskenut viime kesänä nähdyiltä huipputasoilta 60 %. Kurssilasku on pudottanut osakkeen pitkään kestäneen räikeän yliarvostuksen