Nostamme suosituksemme osta-tasolle
|
|
- Ismo Hämäläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 :15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme 13,5 euroa. Yhtiöllä on vahva positio sekä selkeä kilpailuetu fragmentoituneella ja digitalisaation takia murroksessa olevalla Suomen tilitoimistoalalla. Uskomme yhtiön kuuluvan murroksen voittajiin ja olemme hyvin luottavaisia tuloskasvun jatkumisen suhteen, mikä toimii osakkeen tärkeimpänä arvoajurina lähivuosina. Teollisuussijoituksen myynnit ovat painaneet kurssikehitystä Talenomin osakkeen kehitys on ollut viime kuukausina heikkoa, vaikka liiketoiminnan positiivisessa kehityksessä ei ole tapahtunut muutoksia. Käsityksemme mukaan kurssikehitystä painavat lyhyellä aikavälillä suuren omistajan eli Teollisuussijoituksen (omistus noin 7,9 %) myynnit, jotka johtuvat enemmän sisäisistä linjauksista kuin esimerkiksi osakkeen kalleudesta tai sijoituskohteen heikkoudesta. Pidämme vallitsevien osakemyyntien aiheuttamaa painetta osakkeeseen väliaikaisena ja siten näemme tilanteen enemmänkin ostomahdollisuutena. Mielestämme osakkeen arvostustaso on houkutteleva: 18e P/E on noin 1x, EV/EBITDA alle 9x ja osinkotuotto 3, %. Huomioiden Talenomin vahva asema kasvavalla, defensiivisellä ja murroksessa olevalla toimialalla, pidämme kertoimia yhtiölle maltillisina. Tuloskasvu tulee jatkumaan vahvana lähivuosina Vahvojen tuloskasvunäkymien ansiosta osakkeen tuotto-odotus on mielestämme houkutteleva. Talenomin liikevaihto on kasvanut -1 keskimäärin 1, % vuodessa ja arvioimme yhtiön yltävän ainakin 1-13 %:n vuosikasvuun myös keskipitkällä aikavälillä tulevaisuudessa. Kannattavuus on noussut uudelle tasolle, kun kirjanpidon tuotantolinjan tuomat tehokkuushyödyt ovat alkaneet näkyä raskaiden investointien jälkeen. Vuonna 17 käyttökatemarginaali on arviomme mukaan 3,3 % (ohjeistus - %) ja mielestämme tämä taso on hyvin kestävä myös tulevaisuudessa. Arvioimme liikevoiton kasvavan 18- keskimäärin noin 1 %:n vauhtia (CAGR) ja osakekohtaisen tuloksen kasvavan vielä nopeammin. Koska yhtiö luo arviomme mukaan koko ajan omistaja-arvoa, on aika omistajien puolella. Alhainen riskiprofiili nostaa hyväksyttävää arvostustasoa Osakkeen houkuttelevuutta nostaa lisäksi Talenomin poikkeuksellisen matala riskiprofiili. Tämä johtuu siitä, että 1) yhtiö toimii defensiivisellä toimialalla, ) yhtiö on toimialan edelläkävijä tärkeimmissä trendeissä eli digitalisaatiossa sekä kirjanpidon automatisoinnissa, 3) yhtiön kassavirrat ovat valtaosin jatkuvia ja ) automatisoitu kirjanpidon tuotantolinja on todistanut toimivuutensa. Vastaavasti osakkeen heikkouksiin kuuluu mm. heikohko likviditeetti. Analyytikko Juha Kinnunen juha.kinnunen@inderes.fi Suositus Osta Edellinen: Lisää Tavoitehinta Edellinen: 13,5 Eilisen päätös 13,5 EUR 13, 1, 11,, 9, 8, 7,, 5,, 11/15 5/1 11/1 5/17 Lähde: Reuters 11,57 EUR 1 kk vaihteluväli 5,78-1,98 EUR Potentiaali 1,7 % Ohjeistus Talenom OMXHCAP Talenom arvioi vuoden 17 liikevaihdon kasvavan 11,5-13,5 % (1: 1, %) ja käyttökateprosentin olevan -% (1: 18,5 %, IFRS) liikevaihdosta. Toimialan trendit tukevat Talenomin kehitystä Tilitoimistoala Suomessa on erittäin fragmentoitunut, mutta ala on murroksessa. Arviomme mukaan ala tulee keskittymään suurille yhtiöille, jotka saavat merkittäviä skaalaetuja digitalisaation ja automatisaation kautta. Talenom kuuluu tilitoimistoalan edelläkävijöihin ja mielestämme yhtiön palvelukeskusmalli, kirjanpidon pitkälle automatisoitu tuotantolinja ja palveluvalikoima antavat sille selvän kilpailuedun. Arviomme mukaan Talenom kuuluu toimialan tulevaisuuden voittajiin ja sen markkinaosuus (nyt < %) tulee kasvamaan voimakkaasti vuosien edetessä. Ohjeistusmuutos: Ennallaan Avainluvut Liikevoitto (EBIT) Tulos ennen veroja (PTP) Tulos/ osake Osinko/ osake EV/ EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % 1 37,, 11,3 % 3,,3, 1,8 9,9 1,1 1,9,8 % 17e 1, 5,3 1,7 %,7,55,3,3, 17,3 19,, % 18e 7,,5 13,9 %,,71,39, 8, 1,7 1, 3, % 19e 5,9 7,5 1,1 %,9,81,9 1,8 7,5 1,7 1,, % Markkina-arvo, MEUR 78,8 OPO / osake 17e, EUR,7 CAGR EPS, 1-19, % % Nettovelka 17e, MEUR 18,1 P/B 17e 5, CAGR kasvu, 1-19, % 13 % Yritysarvo (EV), MEUR 9,9 Nettovelkaisuusaste 17e, % 18, % ROE 17e, % 9,1 % Taseen koko 17e, MEUR 5, Omavaraisuusaste 17e, % 31,3 % ROCE 17e, % 1,9 % EV/ EBIT P/E Liikevoittomarginaali Osinkotuotto 1
2 :15 Yhtiöpäivitys Voimakas tuloskasvu luo osakkeelle nousuvaraa Osakkeen perinteiset arvostuskertoimet ovat absoluuttisesti korkeahkoja, mutta mielestämme Talenomin profiili huomioiden kuitenkin houkuttelevia. Ensi vuoden ennusteilla P/E on noin 1x, EV/EBITDA alle 9x ja osinkotuotto 3, %, kun neutraali taso on mielestämme noin P/E x ja EV/EBITDA x. Talenomin arvostustaso ei täysimääräisesti huomioi yhtiön tulospotentiaalia ja toimialan murrosta. Uskomme viime vuosien (ja edelleen jatkuvien) kalliiden kasvuponnisteluiden luovan arvoa, kun huomioidaan toimialan luonne ja rakennemuutos, fragmentoituneisuus sekä digitalisaatio. Nousuvara perustuu kuitenkin valtaosin yhtiön tuloskasvuun. Emme ole tehneet ennusteisiimme muutoksia. Talenomilla on vahva asema ja mielestämme selvä kilpailuetu kasvavalla (1-15: CAGR 5, %), defensiivisellä ja murroksessa olevalla toimialalla. Odotamme osakekohtaisen tuloksen kasvavan noin 18 % vuosittain 17- (osinko CAGR: 5 %), mikä tarjoaa osakkeelle nousuvaraa. Talenom on erittäin hyvin positioitunut toimialan digitalisaation tuomaan murrokseen. Uskomme yhtiön kuuluvan toimialan voittajiin ja olevan hyvä omistaja-arvon luoja pitkällä aikavälillä. Mielestämme yhtiön riskit ovat hyvin maltillisia, kun kirjanpidon automatisoitu tuotantolinja on nyt todistanut toimivuutensa. Talenomin liiketoiminta on valtaosin jatkuvaa, kysyntä on kirjanpidon lakisääteisyyden takia hyvin defensiivistä, liiketoiminta on skaalautuvaa ja kilpailuedut ovat vahvoja. Lisäksi yhtiö toimii fragmentoituneella markkinalla, jonka konsolidaatio on väistämättä edessä seuraavan vuosikymmenen aikana digitalisaation edetessä. Tässä alan digitalisaation ja robotiikan edelläkävijällä on mielestämme erittäin hyvä mahdollisuus luoda omistaja-arvoa. Samalla on kuitenkin hyvä huomioida, että hyväksymämme arvostustaso (P/E noin x ja EV/EBITDA noin x) vaatii vahvan tuloskasvun jatkumista ja odotusten kasvaessa myös pettymysten riskit nousevat. Osakkeelle hyväksyttävät arvostuskertoimet voisivat laskea myös Helsingin pörssin yleisen arvostustason mukana, jos pitkään jatkunut nousumarkkina taittuisi. Ei ennustemuutoksia Ennustemuutokset 17e 17e Muutos 18e 18e Muutos 19e 19e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % 1, 1, % 7, 7, % 5,9 5,9 % Käyttökate 9,7 9,7 % 11,1 11,1 % 1, 1, % Liikevoitto ilman kertaeriä 5, 5, %,5,5 % 7,5 7,5 % Liikevoitto 5,3 5,3 %,5,5 % 7,5 7,5 % Tulos ennen veroja,7,7 %,, %,9,9 % EPS (ilman kertaeriä),, %,71,71 %,81,81 % Osakekohtainen osinko,3,3 %,39,39 %,9,9 %
3 (MEUR) TALENOM Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin Tuloskehitys kvartaalitasolla 15 Q1'1 Q'1 Q3'1 Q'1 1 Q1'17 Q'17 Q3'17 Q'17e 17e 18e 19e 33, 9,5 9,8 8, 9,5 37,,8, 9,3,9 1, 7, 5,9 Käyttökate,9 1,, 1,5 1,,8,9,3 1,9, 9,7 11,1 1, Poistot ja arvonalennukset -, -, -,7 -, -,7 -, -1, -1, -1,1-1,3 -, -, -5, Liikevoitto ilman kertaeriä,3,8 1,9,9,, 1,9 1,,8 1,3 5,,5 7,5 Liikevoitto -1,3,8 1,9,9,, 1,9 1,3,8 1,3 5,3,5 7,5 Nettorahoituskulut -1,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -, -,1 -,1 -,1 -,1 -,5 -,5 -,5 Tulos ennen veroja -,5,7 1,7,8,5 3, 1,7 1,, 1,,7,,9 Verot, -,1 -,3 -,1 -,1 -,7 -,3 -, -, -, -1, -1, -1, Vähemmistöosuudet,,,,,,,,,,,,, Nettotulos -,,5 1,,,,9 1, 1,,5,9 3,8,8 5,5 EPS (oikaistu) -,1,8,,9,5,3,,18,7,1,,71,81 EPS (raportoitu) -,7,8,,9,5,3,,1,7,1,55,71,81 Tunnusluvut 15 Q1'1 Q'1 Q3'1 Q'1 1 Q1'17 Q'17 Q3'17 Q'17e 17e 18e 19e Liikevaihdon kasvu-% 11, % 1, % 13, % 9, % 1,9 % 1,8 % 1,5 % 13, % 1,5 % Oikaistun liikevoiton kasvu-% -9,3 % 15, % 19,9 % -1,7 % -9, % 111,7 % 33,8 % 17,1 % 13,9 % Käyttökate-% 1,8 % 1,7 %, % 17,9 % 1, % 18,5 %,5 % 1,7 %, %,1 % 3,3 % 3,7 % 3,9 % Oikaistu liikevoitto-%,9 % 8,5 % 19,1 %,9 %,5 % 11,3 % 17, % 15,3 % 8,7 % 1, % 13, % 13,9 % 1,1 % Nettotulos-% -7, % 5,7 % 1, % 7, % 3,9 % 7,9 % 1,7 % 9,1 % 5, % 8, % 9, %,3 %,5 % ja liikevoitto-% Liikevoiton ja käyttökatteen kehitys kvartaaleittain 1 5% 3, %,5 8 15%, % 1,5 5% 1, Q1'1 Q'1 Q3'1 Q'1 Q1'17 Q'17 Q3'17 Q'17e Oikaistu liikevoitto-% %,5, Q1'17 Q'17 Q3'17 Q'17e Liikevaihdon jakautuminen (arvio) 3% 5 5% % 3 15% % 5% e 18e 19e % Tilitoimistopalvelut Asiantuntijapalvelut Käyttökate-% 3
4 Arvostus Arvostustaso * 1* 17e 18e 19e Osakekurssi 5, 7, 11,57 11,57 11,57 Markkina-arvo 35,8 9, 78,8 78,8 78,8 Yritysarvo (EV) 5,8 7, 9,9 95,9 9, P/E (oik.) neg. 1,9 19, 1, 1, P/E neg. 1,9 1, 1, 1, P/Kassavirta 5, 1, 3,1 17, P/B 3,, 5,,7, P/S 1,1 1,3 1,9 1,7 1,5 EV/ 1,7 1,8,3, 1,8 EV/EBITDA 11, 9,9, 8, 7,5 EV/EBIT* 179, 1,1 17,3 1,7 1,7 Osinko/tulos (%) -19,5 %,9 % 5,1 % 55, %, % Osinkotuotto-% 1,3 %,8 %, % 3, %, % * Liikevoitto (EBIT) oikaistu liikearvon poistoilla EV/EBITDA P/E (oikaistu) * 1* 17e 18e 19e 1* 17e 18e 19e EV/EBIT Osinkotuotto-% * 17e 18e 19e,5 %, % 3,5 % 3, %,5 %, % 1,5 % 1, %,5 %, % 1* 17e 18e 19e
5 Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) e 18e Vastattavaa (MEUR) e 18e Pysyvät vastaavat 3, 33,1 35, 3, Oma pääoma 9,9 11,7 1,1 1,9 Liikearvo 1,8 18, 18, 18, Osakepääoma 1,7 13,8 13,8 13,8 Aineettomat oikeudet 11, 11,5 1,9 1, Kertyneet voittovarat -,8-1,9,5 3, Käyttöomaisuus,1,5,9 3,1 Omat osakkeet,,,, Sijoitukset osakkuusyrityksiin,,,, Uudelleenarvostusrahasto, -, -, -, Muut sijoitukset,,,, Muu oma pääoma,,,, Muut pitkäaikaiset varat,,,, Vähemmistöosuus,,,, Laskennalliset verosaamiset,,5,5,5 Pitkäaikaiset velat 3,,1, 1,8 Vaihtuvat vastaavat 9,9 9,, 11, Laskennalliset verovelat,,,, Varastot,,,, Varaukset,,,, Muut lyhytaikaiset varat,,1,1,1 Lainat rahoituslaitoksilta,5 1,5 1, 1, Myyntisaamiset,,8 5,,3 Vaihtovelkakirjalainat,,,, Likvidit varat 5,,3, 5, Muut pitkäaikaiset velat,5,,, Taseen loppusumma,5,3 5, 8,1 Lyhytaikaiset velat 7,5 8,5 8,9 9, Kirjanpitostandardi FAS IFRS IFRS IFRS Lainat rahoituslaitoksilta 1,9 1, 1,1 1,1 Lyhytaikaiset korottomat velat,1 7,1 7,5 8, Muut lyhytaikaiset velat 1,,,, Taseen loppusumma,5,3 5, 8,1 Kirjanpitostandardi FAS IFRS IFRS IFRS Taseen avainlukujen kehitys 5% 5% % % 3% 15% % % % 5% % e 18e 19e e % Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) 1 17e 18e 19e e 1e e 3e e 5e e TERM Liikevoitto, 5,3,5 7,5 8,8 9,7,,,5 9, 9,5 + Kokonaispoistot,,, 5, 5, 5, 5,9,,8 7,3 7, - Maksetut verot -1, -1, -1, -1, -1,7-1,8 -, -, -, -1,7-1,8 - verot rahoituskuluista -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 -,1 + verot rahoitustuotoista,,,,,,,,,,, - Käyttöpääoman muutos 1,5 -, -, -,3 -,,1,1,1,1,1, Operatiivinen kassavirta 7, 8, 9,,8 1, 13,5 1,3 1,9 15, 1,7 15, + Korottomien pitkä aik. velk. lis.,1,,,,,,,,,, - Bruttoninvestoinnit -, -,3 -, -, -, -,8-7, -8,1-8, -8, -8, Vapaa operatiivinen kassavirta, 1,9 3,, 5,7,,9,8 7,,,9 +/- Muut,,,,,,,,,,, Vapaa kassavirta, 1,9 3,, 5,7,,9,8 7,,,9 17,1 Diskontattu vapaa kassavirta 1,9 3,,,5 5,,8,, 3, 3, 87, Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta 1,1 1, 11, 117,1 11,5 7,,8 98,3 9,1 9, 87, Velaton arvo DCF 1,1 - Korolliset velat -,5 + Rahavarat,3 Rahavirran jakauma jaksoittain -Vähemmistöosuus, -Osinko/pääomapalautus -1, Oman pääoman arvo DCF,5 Oman pääoman arvo DCF per osake 15, 17e-1e 15% Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC), % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E), % Vieraan pääoman kustannus, % Yrityksen Beta 1, Markkinoiden riski-preemio,75 % Likviditeettipreemio,75 % Riskitön korko 3, % Oman pääoman kustannus 8,5 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 7, % e-e TERM 1% 17e-1e e-e TERM 9% 5
6 Tiivistelmä Tuloslaskelma e 18e Osakekohtaiset luvut e 18e 9, 33, 37, 1, 7, EPS,1 -,3,3,55,71 EBITDA,3,9,8 9,7 11,1 EPS oikaistu,3 -,1,3,,71 EBITDA-marginaali (%) 1,3 1,8 18,5 3,3 3,7 Operat. kassavirta/osake 1,1,75 1, 1, 1,1 EBIT 1,5-1,3, 5,3,5 Tasearvo/osake,1 1, 1,7,7,8 Voitto ennen veroja, -,5 3,,7, Osakekohtainen osinko,,7,,3,39 Nettovoitto, -,,9 3,8,8 Osinko/tulos (%) Kertaluontoiset erät -1, -1,, -,3, Osinkotuotto-%, 1,3,8, 3, Tase e 18e Tunnusluvut e 18e Taseen loppusumma 3,,5,3 5, 8,1 P/E (oikaistu) 1,9 19, 1, Oma pääoma,7 9,9 11,7 1,1 1,9 P/B, 5,,7 Liikearvo 18,5 1,8 18, 18, 18, P/ 1,3 1,9 1,7 Korolliset velat 1,,,5,,3 P/Kassavirta 7, 9, 8, EV/ 1,8,3, Kassavirta e 18e EV/EBITDA 9,9, 8, EBITDA,3,9,8 9,7 11,1 EV/EBIT (oikaistu) 1,1 17,3 1,7 Nettokäyttöpääoman muutos -,, 1,5 -, -, Operatiivinen kassavirta 5, 5,1 7, 8, 9, Vapaa kassavirta -1, 7,, 1,9 3, Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Talenom on vuonna 197 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman Harri Tahkola 3, % tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluita. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera 17,3 % Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen Markus Tahkola 15, % taloushallinnon työkaluja. Suomen Teollisuussijoitus 7,9 % SR Danske Invest Suomi yhteisöosake 3, % SR Danske Invest Suomen pienyhtiöt,5 % Suositushistoria Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi Osta,8 5, Osta,5, Osta,5 5, Osta 7,5, Lisää 7,5 7, Osta 8,, Osta, 8, Osta,5 8, Osta 1,5, Osta 13,5 11, Osta 13,5 11,5..17 Lisää 13,5 1, Lisää 13,5 11, Osta 13,5 11,57
7 Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 1-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 1-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai ) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy voi omistaa seuraamiensa kohdeyhtiöiden osakkeita ainoastaan siltä osin, kuin yhtiön oikeaa rahaa sijoittavassa mallisalkussa on esitetty. Kaikki Inderes Oy:n omistukset esitetään yksilöitynä mallisalkussa. Inderes Oy:llä ei ole muita omistuksia analyysin kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja 1 kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.
Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua
6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua
Osakkeessa on jälleen ostopaikka
Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää
Arvostus on noussut perustellulle tasolle
Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien
Markkinatilanne on suotuisa
Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,
Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia
1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön
Yhtiön tervehtyminen jatkuu
Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina
Tarina etenee odotuksien mukaisesti
7:49 Yhtiöpäivitys Tarina etenee odotuksien mukaisesti Tilitoimisto Talenomin eilen julkaisema Q3-liiketoimintakatsaus oli mielestämme isoa kuvaa ajatellen neutraali. Liikevaihto jäi selvästi odotuksista,
Siirrymme tarkkailuasemiin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),
Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä
9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme
Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan
Tase ja kassavirta etusijalla
Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin
Lisärahoitukselle on akuutti tarve
Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.
Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle
Kasvutarina etenee, mutta vaatii kärsivällisyyttä
Kasvutarina etenee, mutta vaatii kärsivällisyyttä Tilitoimisto Talenomin Q4-tulos jäi odotuksistamme, mutta ydinliiketoiminnan suorittaminen oli kuitenkin tutun vakaata. Näkymät vuoteen 218 ovat vahvat
Vahva tuloskasvu houkuttelee
Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä
TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys
Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi
Selkein aliarvostus on purkautunut
Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia
Markkinat ja arvostus kuumenevat
Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus
Tarina etenee pienistä kuopista huolimatta
Tarina etenee pienistä kuopista huolimatta Tilitoimisto Talenomin Q2-tulos oli kokonaisuutena pettymys, mutta taustalla oli kertaluontoisia tekijöitä kuten päälistalle siirtymiseen liittyneet kulut. Yhtiö
Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina
8:41 Yhtiöpäivitys Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina Talenomin eilen julkaisema tilinpäätös oli kokonaisuudessaan vahva. Olemme nostaneet hieman operatiivisen kannattavuusennusteitamme ja toisaalta
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.
Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan
Kasvukäänne saa vahvistusta
Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,
Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan
10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän
Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan
NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus
2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä
Odotettua vaisumpi alku vuodelle
7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme
Arvostus on ainoa ongelma
Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa
Kurssilasku ylimitoitettua
Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin
Tuottopotentiaali jää ohueksi
Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme
NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä
31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen
jäävät syklin pohjavuosiksi
216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään
Vahva startti vuoteen 2017
Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,
Vahva alku vuodelle 2017
Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta
Emme kiirehdi vielä ostoihin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti
Erinomainen lähtö vuoteen
8:26 Yhtiöpäivitys Erinomainen lähtö vuoteen Talenomin Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus ylittivät odotukset, kun asiakashankinnassa onnistuttiin ja automatisoitua tuotantolinja tehosti
Panostukset vientiin tuottavat tulosta
Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.
Hyvää osinkoa myös jatkossa
Hyvää osinkoa myös jatkossa Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja 44 kruunun tavoitehinnan. Telian kurssi on laskenut muutaman prosentin sen jälkeen, kun yhtiön reilu viikko sitten huhuttiin ostavan
Tilanne näyttää erittäin haastavalta
Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu
Ei heikkouden merkkejä
Ei heikkouden merkkejä Olemme nostaneet Talenomin tavoitehinnan 12, euroon (aik. 1, euroa) vahvan Q1- katsauksen jälkeen. Ennusteemme ovat nousseet lähes yhtä paljon kuin tavoitehinta, joten hyväksymämme
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun
Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle
Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan
Kannattavuus skaalautui Q3:lla kauniisti
Kannattavuus skaalautui Q3:lla kauniisti Talenomin Q3-tulos ylitti selvästi odotuksemme. Liikevaihto oli linjassa odotuksiemme kanssa, mutta automatisaation eteneminen skaalasi kannattavuutta paljon odotuksia
Orgaaninen kasvu kiihtyi
Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme
Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta
24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.
Odottele maltilla tarjousprosessia
Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota
Odotettua tuloskasvua
Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason
TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta
4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).
Paineet loppuvuoteen kasvavat
Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme
Talenom. Yhtiöpäivitys
Talenom Yhtiöpäivitys 5.6.2019 Toistamme 36,0 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) Mielestämme on aika ottaa happea todella voimakkaan kurssinousun jälkeen Talenom
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien
EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän pitää parantua Toistamme Nixun vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 12,5 euroa) heijastellen hieman laskeneita ennusteitamme sekä heikentynyttä
Talenom. Yhtiöpäivitys
Talenom Yhtiöpäivitys 4.2.2019 Nostamme tavoitehinnan 25,0 euroon (aik. 22,0 euroa), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) Q4-raportti oli odotetun vahva ja ohjeistus indikoi vahvan tuloskasvun
Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Nostamme Kotipizza Groupin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja toistamme 12,3 euron tavoitehinnan. Yhtiön suurin omistaja Sentica
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan
Nixu. Yhtiöpäivitys 30/1/2019
Nixu Yhtiöpäivitys 30/1/2019 Yhtiön eilen antama lievä tulosvaroitus on hyvin pieni kolhu yhtiön pitkän aikavälin kasvutarinassa. Yhtiön vahvaa (>20 %) orgaanista kasvua ennakoiva ohjeistus vuodelle 2019
Vahva tuloskasvu jatkuu
24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.
Luottamusta herättävä kvartaali
Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään
Kova tulosloikka monen tekijän summana
Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranesin Q3-raportin anti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Saatujen tilausten kehitys oli vahvaa, vaikka kasvu tulikin ainoastaan
Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina
Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Päivitämme Nexstimin tavoitehinnan,4 euroon (aik.,8 euroa) ja tarkistamme suosituksen vähennä-tasolle. Osake on laskenut
Tulos/ osake. Osinko/ osake
Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön
Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian
Numerot tukevat edelleen tarinaa
Numerot tukevat edelleen tarinaa Pidämme Siilin lisää-suosituksen ennallaan ja tarkistamme tavoitehintamme 12,5 euroon (aik. 12,0 EUR). Yhtiö etenee H1-raportin perusteella normaalilla vahvalla kasvuja
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen
Talenom. Yhtiöpäivitys
Talenom Yhtiöpäivitys 4.4.2019 Nostamme tavoitehintamme 32,0 euroon (aik. 26,5 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme Talenom on tekemässä merkittävän päänavauksen Ruotsiin yritysostolla Yhtiö nosti myös
Kannattavan kasvun tarina vain vahvistuu
Kannattavan kasvun tarina vain vahvistuu Talenomin eilen julkaisema Q2-tulos oli erinomainen ja ylitti selvästi odotuksemme, kun kannattavuus skaalautui ennakoimaamme voimakkaammin. Yhtiö kuitenkin toisti
Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle
6/12 12/12 6/13 12/13 6/14 12/14 6/15 12/15 6/16 12/16 6/17 Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle Apetit tiedotti sopineensa kalaliiketoiminnan myymisestä norjalaiselle Insula AS:lle, mikä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko
MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta
Paranevat näkymät jo hinnassa
Paranevat näkymät jo hinnassa Wärtsilän Q2-raportti oli vahva. Erityisesti saatujen tilausten kasvu (konsernitasolla +14 %) yllätti, sillä markkinoilla oli totuttu negatiivisiin uutisiin ennen kaikkea
Nixu. Yhtiöpäivitys 27/11/2018
Nixu Yhtiöpäivitys 27/11/2018 Tarkistamme Nixun tavoitehinnan 9,0 euroon (aik. 10,0 euroa) ja nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Nixun tarina on ollut koko ajan kiinnostava, mutta osakkeen
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän