MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR"

Transkriptio

1 Price/EUR Toistamme tavoitehinnan, nousuvara kuitenkin supistunut SUOSITUS CARGOTEC LISÄÄ Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Osakekurssi on elpynyt viimeisen kuukauden aikana noin 18 % ja samalla suurin ja turvallisin nousuvara on mielestämme käytetty. Potentiaalia toki on edelleen. CMD kokonaisuus neutraali, MacGregor pettymys Cargotecin viime viikolla pitämä pääomamarkkinapäivä (CMD) vahvisti uskoamme Hiabin ja Kalmarin tulosparannusohjelmien etenemisestä sekä molempien liiketoimintojen potentiaalista. Toisaalta MacGregorin suhteen tilanne vaikuttaa olevan ennakoimaamme heikompi ja lisäksi lähivuosien segmentiltä odottamiimme tulosparannuksiin liittyy suurempia riskejä. Uskomme edelleen Cargotecin johdon pistävän MacGregorin takaisin hyvään tuloskuntoon, mutta tämä tulee vaatimaan sijoittajilta kärsivällisyyttä. Vuoden 2015 pääosin Kalmarin harteilla Johto kertoi CMD:llä odottavansa MacGregorin vuoden 2015 kannattavuuden olevan suunnilleen vuoden 2014 vaisulla tasolla (liikevoittomarginaaliennuste 4,6 % ilman kertaeriä). Olemme luottavaisia Hiabin positiivisen kehityksen jatkumisen suhteen, mutta marginaaliparannusten saaminen vaikeutuu segmentin lähestyessä täyttä potentiaaliaan. Ensi vuoden tuloskasvu jää lopulta valtaosin Kalmarin harteille, jonka tuloksen on noustava kokonaan uudelle tasolle. Näkemyksemme arvostustasosta ennallaan Näkemyksemme Cargotecin hyväksyttävästä arvostustasosta ei ole muuttunut ja pidämme nykyistä arvostusta houkuttelevana. Osakkeen 2015 ennusteisiin perustuva P/E-luku on alle 13x, EV/EBIT 11x, P/B noin 1,2x ja osinkotuotto 3,8 %. Osakekurssi on nyt kuitenkin elpynyt tasolle, jossa turvallisin nousuvara on käytetty /09 11/10 11/11 11/12 11/13 11/14 Cargotec OMXH 25 Osakekurssi, EUR (ed. päätös) Tavoitehinta, EUR Edellinen suositusmuutos Osakemäärä, 000 s Laimennettu osakemäärä, 000 s Markkina-arvo, MEUR Vapaasti vaihdettavat osakkeet, % 60.0 Reuters koodi CGCBV.HE Bloomberg koodi CGCBV FH Seuraava tulosjulkistus Kotisivut Analyytikko Juha Kinnunen Sähköposti juha.kinnunen@inderes.com Puhelin OSTA LISÄÄ VÄHENNÄ MYY AVAINLUKUJA Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto- Tulos ennen Tulos/osake P/E EV/Sales P/Kassavirta EV/EBIT Osinko/osake (EBIT) marginaali veroja MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR % % e % e % e % Markkina-arvo, MEUR OPO / osake 2014E, EUR 20.9 CAGR EPS , % 27.4 Nettovelka 2014E, MEUR 670 P/B 2014E 1.3 CAGR kasvu , % 4.5 Yritysarvo, MEUR Osinkotuotto 2014E, % 2.6 ROE 2014E, % 5.8 Taseen koko 2014E, MEUR Veroaste 2014E, % 29.3 ROCE 2014E, % 6.1 Liikearvo 2014E, MEUR 896 Omavaraisuusaste 2014E, % 39.2 PEG, P/E 14/CAGR 0.8 1

2 Kalmar ja Hiab parantavat, MacGregor jumittaa Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa ja laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Osakekurssi on elpynyt viimeisen kuukauden aikana noin 18 % ja samalla suurin ja erityisesti turvallisin nousuvara on mielestämme käytetty. Mielestämme osakkeen riski/tuotto-suhde on nyt normalisoitunut, vaikka näemme toki edelleen osakkeessa nousupotentiaalia. Cargotecin CMD vahvisti käytännössä sen, mikä oli jo tiedossa. Yhtiön kruununjalokivi MacGregor on tällä hetkellä yhtiön heikoin osa ainakin kannattavuudella mitattuna eikä tilanne tule muuttumaan ainakaan niin nopeasti, kuin aikaisemmin odotimme. Sen sijaan ikuiset alisuorittajat eli Kalmar ja Hiab on elvytetty hyvään tuloskuntoon ja erittäin vahvan kehityksen voidaan odottaa jatkuvan myös lähivuosina. Uusista taloudellisista tavoitteista (mm. vuoden 2016 liikevoittomarginaali >8 % ja ROCE >13 %) yhtiö totesi, että sillä on selkeä ohjelma niiden saavuttamiseksi. Lisäksi toimitusjohtaja Vehviläinen korosti, etteivät tavoitteet heijasta yhtiön pitkän tähtäimen tahtotilaa. Itse tulkitsemme tavoitteet enemmän välitavoitteina. Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa ja laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Olemme CMD:n jälkeen laskeneet MacGregorin ennusteita, mutta toisaalta nostaneet Kalmarin ja Hiabin ennusteita. Muutokset olivat lopulta konsernitasolla pitkälti neutraaleja. Olemme CMD:n jälkeen muuttaneet merkittävästi ennusteidemme rakenne eli käytännössä segmenttitasolla laskeneet MacGregorin ennusteita ja nostaneet Kalmarin ja Hiabin ennusteita. Muutokset olivat lopulta konsernitasolla pitkälti neutraaleja. CMD:n kokonaiskuva oli neutraali Cargotecin viime viikolla pitämä pääomamarkkinapäivä (CMD) vahvisti uskoamme Hiabin ja Kalmarin tulosparannusohjelmien etenemisestä sekä molempien liiketoimintojen potentiaalista. Toisaalta MacGregorin suhteen tilanne vaikuttaa olevan ennakoimaamme heikompi ja lisäksi lähivuosien segmentiltä odottamiimme tulosparannuksiin liittyy aikaisempaa suurempia riskejä. Uskomme edelleen Cargotecin johdon pistävän MacGregorin takaisin hyvään tuloskuntoon, mutta tämä tulee vaatimaan sijoittajilta kärsivällisyyttä. Ensi vuoden tuloskasvu jää siis erityisesti Kalmarin harteille, mutta suuri osa odotuksista on jo hinnoiteltu osakkeeseen. Näin ollen kokonaiskuva ja ennustemuutokset CMD:n jälkeen olivat lopulta pitkälti neutraaleja emmekä näe syytä muuttaa tavoitehintaamme. Näkemyksemme Cargotecin hyväksyttävästä arvostustasosta ei ole muuttunut ja pidämme nykyistä arvostusta houkuttelevana. Osakkeen 2015 ennusteisiin perustuva P/E-luku on alle 13x, EV/EBIT 11x, P/B noin 1,2x ja osinkotuotto 3,8 %. Cargotecin CMD:n anti oli mielestämme konsernitasolla neutraali, kun Kalmar ja Hiab ylittivät hieman odotuksemme ja toisaalta MacGregor jäi niistä. Pidämme nykyistä arvostustasoa edelleen houkuttelevana. MacGregorin kannattavuuden kääntäminen vie odotettua enemmän Cargotecin johto kertoi CMD:llä, että se odottaa MacGregorin tilauskannan ja markkinatilanteen kehityksen perusteella segmentin liikevaihdon kasvavan ensi vuonna ja olevan vuonna 2016 stabiili. Liiketoiminnan todella pitkien toimitusaikojen (aikaväli tilauksesta toimitukseen kk) takia johdolla on hyvä näkyvyys vuoteen 2015, mutta vuoden 2016 liikevaihto riippuu myös ensi vuoden tilauskertymästä, mihin liittyy merkittäviä riskejä epävarman markkinatilanteen takia. Johto kertoi myös odottavansa vuoden 2015 kannattavuuden olevan suunnilleen vuoden 2014 vaisulla tasolla (liikevoittomarginaaliennuste 4,6 % ilman kertaeriä). Yhtiön tänä vuonna tekemien integraatioiden (Pusnes- ja Hatlapa- yritysostot) synergiaedut näkyvät vasta vuonna 2016 nyt saatujen tilauksien tullessa toimitukseen. Marginaaliparannusta joudutaan siis odottamaan ainakin vuoteen Näemme merkittävää potentiaalia palveluliiketoiminnassa, jonka osuus on nyt kohtuuttoman pieni (Q1-Q3 14: 22 %). MacGregorin käännettä hidastaa myös se, ettei yhtiöllä ole nyt vetäjää. Korostamme kuitenkin, ettei MacGregorin potentiaali ole kadonnut. Uskomme Cargotecin johdon saavan MacGregorin jälleen hyvään tuloskuntoon, mutta tätä joudutaan odottamaan ainakin vuoteen 2016 ja tulosparannukseen liittyy myös oleellisia riskejä. 2

3 Odotamme Kalmarilta suurta tulosparannusta ensi vuonna Vaikeuksien jälkeen Kalmar pääsi Q3:lla vauhtiin ja on jälleen aikataulussa 40 MEUR:n tulosparannusohjelman saavuttamisen suhteen (vertailutaso vuosi 2013). Kalmarin tulos sisältää tänä vuonna noin 50 MEUR kustannusylityksiä vanhoista epäonnistuneista projekteista. Ensi vuonna vastaavia ei pitäisi olla. Yhtiö kertoi myös kustannusylitysten keskittyneen olettamaamme voimakkaammin STS-nostureihin, joiden suhteen yhtiö kertoi nyt olevansa erittäin valikoiva. Suurissa satama-automaatioprojekteissa suuria kustannusylityksiä ei sen sijaan ole tapahtunut, mikä on positiivista. Ensi vuonna odotamme Kalmarin liiketuloksen olevan (ennuste 113 MEUR) aivan eri tasolla kuin vuonna 2014 (ennuste 61 MEUR), mikä on kriittistä konsernin tulosparannukselle. Odotamme Cargotecin liikevoiton ilman kertaeriä nousevan ensi vuonna noin 210 MEUR:n tasolle (2014e: 145 MEUR). Markkinanäkymien suhteen tilanne on kaksijakoinen: Yhdysvalloissa markkinat ovat olleet vahvat ja myös näkymät ovat positiiviset. Euroopassa kasvua ei ole ollut, mutta näkymät ovat kuitenkin varovaisen positiiviset. Pidemmällä tähtäimellä Kalmarin näkymät ovat kuitenkin hyvät konttiliikenteen kasvaessa, sillä yhtiö on selkeä markkinajohtaja avainalueillaan. Ensi vuonna tulosparannusodotukset keskittyvät Kalmariin, jonka liikevoiton pitäisi nousta uudelle tasolle tulosparannusohjelman ja parempien projektitoimitusten ansiosta. Hiab matkalla kohti täyttä potentiaalia Hiabin suhteen 40 MEUR:n tulosparannusohjelma on edennyt odotettuakin paremmin ja uskomme yhtiöllä olevan potentiaalia on vielä selvästi parempaan. Vuosina yhtiö keskittyy edelleen kannattavuusparannuksiin (10 %:n liikevoittotavoite vuodelle 2016) ja kasvupohjan luomiseen, minkä jälkeen pyritään kannattavaan kasvuun. Olemme luottavaisia Hiabin menestyksen suhteen kehityksen oltua koko ajan positiivista, mutta marginaaliparannukset nykyisiltä tasoilta (2014e 7,1 % vs ,9 %) tulevat olemaan haastavampia saavuttaa kuin aikaisemmin. Yksi mielenkiintoinen mahdollisuus Hiabille on Kiina, mihin yhtiö sai laajan jakeluverkoston Sinotruk-yhteistyöstä. Tämä voi tulevaisuudessa olla merkittävä kasvu- ja tulosajuri yhtiölle, sillä alue on vielä toistaiseksi hyvin pitkälti hyödyntämätöntä potentiaalia. Olemme luottavaisia Hiabin positiivisen kehityksen jatkumisen suhteen, mutta marginaaliparannusten saaminen vaikeutuu segmentin lähestyessä täyttä potentiaaliaan. 3

4 KVARTAALILUVUT MEUR 2013Q1 2013Q2 2013Q3 2013Q Q1 2014Q2 2014Q3 2014Q4e 2014e 2015e 2016e Liikevaihto Käyttökate Käyttökate (%) Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Verot Veroaste (%) Nettotulos Osakekohtainen tulos (EPS) EPS oikaistu (dilutoitu osakemäärä) Osinko per osake LIIKEVAIHTO, MEUR MacGregor Kalmar Hiab Internal Yhteensä LIIKEVAIHDON KASVU, V/V % MacGregor Kalmar Hiab Internal Yhteensä LIIKEVOITTO, MEUR MacGregor Kalmar Hiab Group Non-recurring items Yhteensä LIIKEVOITTOMARGINAALI, % MacGregor Kalmar Hiab Total

5 TULOSLASKELMA, MEUR e 2015e 2016e Liikevaihto Liikevaihdon kasvu (%) Kulut Raportoitu käyttökate Kertaluontoiset erät käyttökatteessa Käyttökate (%) Poistot EBITA Liikearvon alaskirjaukset / arvonalennukset Raportoitu liikevoitto Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Kertaluontoiset erät Verot Vähemmistöosuus Nettotulos TASE, MEUR Vastaavaa Kiinteä omaisuus Liikearvo Varastot Saatavat Likvidit varat / käteinen Taseen loppusumma Vastattavaa Oma pääoma Siirretyt verovelat Korollinen velka Lyhytaikaiset korottomat velat Muut korottomat velat Yhteensä vastattavaa KASSAVIRTA, MEUR + EBITDA Nettorahoituserät Verot Käyttöpääoman muutos /- Muut = Liiketoiminnan kassavirta Investoinnit Yritysostot Yritysmyynnit = Vapaa kassavirta /- Korollisten velkojen muutos /- Annit / omien osakkeiden ostot Maksetut osingot /- Lainasaatavien muutos Kassavarojen muutos

6 AVAINLUKEMAT e 2015e 2016e Markkina-arvo Nettovelka (korollinen) Yritysarvo Liikevaihto Käyttökate Liikevoitto Voitto ennen veroja Nettotulos Substanssiarvo ARVOSTUSKERTOIMET Yritysarvo (EV) / Liikevaihto EV / Käyttökate EV / EBITA EV / Liikevoitto EV / Operatiivinen kassavirta EV / Vapaa kassavirta P/E P/E (oikaistu kertaeristä) P/B P/S P/Kassavirta Tavoitehinnalla EV/EBIT Tavoitehinnalla P/E Tavoitehinnalla P/B OSAKEKOHTAISET LUVUT Osakkeiden lukumäärä Osakemäärä (dilutoitu) Osakekohtainen tulos (EPS) EPS (oikaistu) Kassavirtapohjainen EPS Operatiivinen kassavirta / osake Sijoitettu pääoma / osake Substanssiarvo / osake Substanssi ilman liikearvoa Osinko / osake Osinko / tulos, % Osinkotuotto, % PÄÄOMATEHOKKUUS Oman pääoman tuotto (ROE), % Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), % TALOUDELLISIA TUNNUSLUKUJA Investoinnit / Liikevaihto, % Investoinnit / Poistot ilman liikearvoa,% Nettovelka / Käyttökate Velka / Oma pääoma Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste (Gearing-%) Työntekijöiden lukumäärä (keskiarvo) Liikevaihto / työntekijä EUR Liikevoitto / työntekijä, EUR

7 VALUAATIO NORMAALI SKENAARIO TAUSTAOLETUKSET WACC Nykyinen osakekurssi Kassavirran nykyarvo 983 Pitkän ajan kasvu, % 3.2 Riskitön korko, % 4.00 DCF-arvo Terminaaliarvo WACC, % 8.3 Riskipreemio, % 4.8 Nousupotentiaali, % 33.0 Vähemmistöosuudet -8 Spread, % 0.5 Velan riskipreemio, % 1.5 Maksimiarvo 41.6 Mark.eht. sijoitukset 306 Minimi WACC, % 7.8 Equity beta 1.20 Minimiarvo 32.3 Velka - Osingot -910 Maksimi WACC, % 8.8 Tavoiteltu velka-aste, % 25 Terminaaliarvo, % 65.5 Osakkeen arvo Osakemäärä (milj.) 61.3 Efekt. veroaste, % 25 DCF-VALUAATIO, MEUR e 2015e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e 2023e Terminaali Liikevaihto Liikevaihdon kasvu, % Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto-% Poistot + arvonalennukset Tuloverot Käyttöpääoman muutos NWC / Liikevaihto, % Muutos muissa vastaavissa Investoinnit Investoinnit / Liikevaihto, % Muut erät = Vapaa kassavirta (FCF) = Diskontattu FCF (DFCF) = DFCF min WACC = DFCF max WACC

8 YRITYSKUVAUS: Cargotec improves the efficiency of cargo flows on land and at sea - wherever cargo is on the move. Cargotec's brands MacGregor, Kalmar and Hiab are recognised leaders in cargo and load handling solutions around the world. Cargotec's global network is positioned close to customers and offers extensive services that ensure the continuous, reliable and sustainable performance of equipment. Cargotec's sales totalled EUR 3.3 billion in 2012 and it employs approximately 10,500 people. MacGregor offers integrated cargo flow solutions for maritime transportation and offshore industries. Kalmar offers the widest range of cargo handling solutions and services to ports, terminals, distribution centres and to heavy industry. Hiab s load handling solutions are used in various sectors of on land transport and delivery, including construction, distribution, forestry, warehousing, waste and recycling, and defence. Source: Cargotec OMISTUSRAKENNE SHARES meur % Ilkka Herlin % Niklas Herlin % Ilona Herlin % Toshiba Elevator And Building Systems Co % Varma Mutual Pension Insurance Company % Kone Foundation % Ilmarinen Mutual Pension Insurance Company % The State Pension Fund % Fondita Nordic Small Cap % Heikki Herlin % Ten largest % Residual % Total % RAPORTOINTIAJANKOHDAT February 10, 2015 April 28, 2015 July 21, 2015 October 21, 2015 MUUT TAPAHTUMAT March 19, 2012 FY 2014 Results Q1 report Q2 report Q3 report AGM YRITYSJOHTO / KONTAKTIT CEO: Mika Vehviläinen, President & CEO CFO: IR: Paula Liimatta, IR Manager Porkkalankatu 5, Helsinki Tel: SUOSITUSHISTORIA, VIIMEISET 12 KUUKAUTTA Päivämäärä Suositus Tavoitehinta Osakekurssi Vähennä Lisää Osta Lisää Osta Osta Osta Lisää

9 Disclaimer Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä -5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: 9

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland Maltillinen arvostus suhteessa kasvuun Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,1 euroon (aik. 4,9 euroa), mutta laskemme osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Yhtiön Q1-liikevaihtoluvut

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Odotamme näkyvyyden paranemista Tarkistamme Sopranon tavoitehintaa 1,25 euroon (1,50) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen (osta). Tavoitehintamme lasku heijastelee varovaisempia

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR HOMEn FDA-lupa lähestyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 23,0 euroon ja suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä). Emme näe yhtiön arvostustasossa oleellista nousuvaraa, mutta yhtiön liiketoiminnan

Lisätiedot

REVENIO GROUP N/A - Finland

REVENIO GROUP N/A - Finland Price/EUR REVENIO GROUP Päivitämme arviotamme Icaresta Julkaisemme tänään päivitetyn erikoisraportin Revenio Groupin kokonaan omistamasta Icare Finland Oy:stä ja annamme uuden arvion Icaren arvosta. Raportti

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Kasvu kiihtyy Nostamme QPR Softwaren tavoitehinnan 1,55 euroon (aik. 1,12 euroa) ja suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) yhtiön perjantaina julkistaman erittäin vahvan Q4-raportin

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Positiivinen kehitys jatkuu Q3-raportti oli kokonaisuutena vahva ja operatiivisesti linjassa odotuksiimme nähden. Yhtiön liikevaihdon kasvu jatkui ohjelmistotuotteiden vetämänä hyvällä

Lisätiedot

Tase ja kassavirta etusijalla

Tase ja kassavirta etusijalla Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP Icare jälleen hyvässä vedossa Tarkistamme Revenio Groupin tavoitehintaa 16,2 euroon (aik. 16,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme osakkeella ei ole vielä riittäviä

Lisätiedot

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Vahva avaus pörssitaipaleelle Nostamme kyberturvayhtiö Nixun tavoitehintaa 4,9 euroon (aik. 4,5 EUR) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Vahva H2-raportti vahvisti näkemyksemme, jonka mukaan Nixun

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu jatkuu

Vahva tuloskasvu jatkuu 24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.

Lisätiedot

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää

Lisätiedot

NOKIA Information Technology - Finland

NOKIA Information Technology - Finland Price/EUR NOKIA Osien summa tarjoaa nousuvaraa Tarkistamme Nokian tavoitehintaa 7,5 euroon (aik. 7,0 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Nokian eilistä

Lisätiedot

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi

Lisätiedot

Odotettua vaisumpi alku vuodelle

Odotettua vaisumpi alku vuodelle 7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen

Lisätiedot

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).

Lisätiedot

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR EFORE Pysymme odottavalla kannalla Eforen Q4 14 oli jälleen osoitus yhtiön lyhyen tähtäimen vaikeasta ennustettavuudesta. Erinomaisen ja sijoittajissa innostusta herättäneen Q3-tuloksen jälkeen

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tehostus tukee tulosta Nostamme tavoitehinnan 14,0 euroon (13,0), mutta toistamme vähennä-suosituksen. Näkemyksemme mukaan yhtiön tehostustoimet parantavat hiljalleen kannattavuutta,

Lisätiedot

Siirrymme tarkkailuasemiin

Siirrymme tarkkailuasemiin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR COMPTEL Arvostus ei huomioi kasvunäkymiä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 1,25 euroon (aik. 1,05 EUR) ja nostamme suosituksen osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q1-raportti vahvisti arviotamme,

Lisätiedot

Yhtiön tervehtyminen jatkuu

Yhtiön tervehtyminen jatkuu Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina

Lisätiedot

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia 1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön

Lisätiedot

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua 6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua

Lisätiedot

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Rakentaminen Yhtiö etenee oikeaan suuntaan Nostamme suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 15,0 euroon (aik. 14,0). Yhtiön tehostus- ja rakennemuutostoimet etenevät

Lisätiedot

Markkinatilanne on suotuisa

Markkinatilanne on suotuisa Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,

Lisätiedot

Osakkeessa on jälleen ostopaikka

Osakkeessa on jälleen ostopaikka Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme

Lisätiedot

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme

Lisätiedot

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan

Lisätiedot

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icare kiihdyttää Toistamme Revenion lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintaa 15,0 euroon (aik. 13,0 EUR) Icaren vahvan kasvunäkymän myötä kohonneiden ennusteidemme johdosta.

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä 9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen

Lisätiedot

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten

Lisätiedot

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan

Lisätiedot

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti

Lisätiedot

Nostamme suosituksemme osta-tasolle

Nostamme suosituksemme osta-tasolle 8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme

Lisätiedot

Markkinat ja arvostus kuumenevat

Markkinat ja arvostus kuumenevat Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.

Lisätiedot

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu

Lisätiedot

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.

Lisätiedot

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan

Lisätiedot

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava 3.7.5 Yhtiöpäivitys Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava Toistamme osakkeelle,5 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Q-raportti oli odotetusti tulosmielessä heikko, mutta tarjouskannan kasvun

Lisätiedot

Lisärahoitukselle on akuutti tarve

Lisärahoitukselle on akuutti tarve Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Pitkä tie tavoitteisiin Laskemme Lemminkäisen tavoitehinnan 14,0 euroon (14,50) ja toistamme vähennä-suosituksen. Pitkittyneen talven, uusien tehostusohjelmien ja kartellikorvausten

Lisätiedot

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu houkuttelee

Vahva tuloskasvu houkuttelee Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä

Lisätiedot

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan 10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän

Lisätiedot

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia

Lisätiedot

Vahva alku vuodelle 2017

Vahva alku vuodelle 2017 Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP HOME-tuotteella lupaava startti Laskemme Revenion suosituksen lisää-tasolle (aik. osta), mutta nostamme tavoitehintaamme 20,0 euroon (aik. 18,2 EUR) nousseiden lähivuosien ennusteidemme

Lisätiedot

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus

Lisätiedot

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää

Lisätiedot

Selkein aliarvostus on purkautunut

Selkein aliarvostus on purkautunut Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia

Lisätiedot

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Kasvukäänne saa vahvistusta

Kasvukäänne saa vahvistusta Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,

Lisätiedot

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme

Lisätiedot

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icaren heikko neljännes yksittäinen Toistamme Revenio Groupin 16,50 EUR tavoitehinnan ja lisääsuosituksen, vaikka yhtiön keskeisimmän liiketoiminnan Icaren kehitys oli Q2:n aikana

Lisätiedot

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti

Lisätiedot

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Yhtiöpäivitys Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin Olemme nostaneet bioteknologiayhtiö Biotien tavoitehinnan 0,23 euroon (aik. 0,20 euroa) yhtiön Yhdysvaltojen osakeannin onnistuttua hyvin ja

Lisätiedot

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle

Lisätiedot

Paineet loppuvuoteen kasvavat

Paineet loppuvuoteen kasvavat Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien

Lisätiedot

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus 2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista

Lisätiedot

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Yhtiöpäivitys H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Toistamme Nixun 5,1 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen, vaikka yhtiön H1-kasvu ja kannattavuus jäivät ennusteitamme heikommaksi. Laskeneista ennusteitamme

Lisätiedot

Tilanne näyttää erittäin haastavalta

Tilanne näyttää erittäin haastavalta Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu

Lisätiedot

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme

Lisätiedot

Arvostus on noussut perustellulle tasolle

Arvostus on noussut perustellulle tasolle Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan

Lisätiedot

Odotettua tuloskasvua

Odotettua tuloskasvua Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus

Lisätiedot

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun

Lisätiedot

Panostukset vientiin tuottavat tulosta

Panostukset vientiin tuottavat tulosta Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.

Lisätiedot

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien

Lisätiedot

Orgaaninen kasvu kiihtyi

Orgaaninen kasvu kiihtyi Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme

Lisätiedot

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Loistava kauppa Nostamme Sopranon suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tavoitehintamme 1,35 euroon (aik. 1,05 euroa) yhtiön ilmoitettua eilen Management Institute of Finlandin (MIF)

Lisätiedot

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme

Lisätiedot

Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana

Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän

Lisätiedot

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta 4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).

Lisätiedot

Raute analyytikon silmin Niche-markkinan johtaja edullisella arvostuksella. Juha Kinnunen Inderes

Raute analyytikon silmin Niche-markkinan johtaja edullisella arvostuksella. Juha Kinnunen Inderes Raute analyytikon silmin Niche-markkinan johtaja edullisella arvostuksella Juha Kinnunen Inderes Raute sijoituskohteena Plussat Erittäin alhainen arvostustaso Kykenevä hyvään tulokseen Vahva markkinaasema

Lisätiedot

Tuottopotentiaali jää ohueksi

Tuottopotentiaali jää ohueksi Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme

Lisätiedot

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan

Lisätiedot

Kova tulosloikka monen tekijän summana

Kova tulosloikka monen tekijän summana Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia

Lisätiedot

Kurssilasku ylimitoitettua

Kurssilasku ylimitoitettua Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin

Lisätiedot

Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva

Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason

Lisätiedot

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä 31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen

Lisätiedot

jäävät syklin pohjavuosiksi

jäävät syklin pohjavuosiksi 216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään

Lisätiedot

Paranevat näkymät jo hinnassa

Paranevat näkymät jo hinnassa Paranevat näkymät jo hinnassa Wärtsilän Q2-raportti oli vahva. Erityisesti saatujen tilausten kasvu (konsernitasolla +14 %) yllätti, sillä markkinoilla oli totuttu negatiivisiin uutisiin ennen kaikkea

Lisätiedot

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko

Lisätiedot

Vahva startti vuoteen 2017

Vahva startti vuoteen 2017 Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,

Lisätiedot

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme

Lisätiedot

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan

Lisätiedot

Odottele maltilla tarjousprosessia

Odottele maltilla tarjousprosessia Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota

Lisätiedot

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien

Lisätiedot

Emme kiirehdi vielä ostoihin

Emme kiirehdi vielä ostoihin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)

Lisätiedot

Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut

Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranesin Q3-raportin anti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Saatujen tilausten kehitys oli vahvaa, vaikka kasvu tulikin ainoastaan

Lisätiedot

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme

Lisätiedot

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys

Lisätiedot

Hyvää osinkoa myös jatkossa

Hyvää osinkoa myös jatkossa Hyvää osinkoa myös jatkossa Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja 44 kruunun tavoitehinnan. Telian kurssi on laskenut muutaman prosentin sen jälkeen, kun yhtiön reilu viikko sitten huhuttiin ostavan

Lisätiedot