Yhtiön tervehtyminen jatkuu
|
|
- Jarno Härkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina tutuksi tulleet kertaerät rasittivat jälleen tulosta Q2:lla, mutta operatiivisesti yhtiö kehittyy oikeaan suuntaan. Vaikka vaisuista kasvunäkymistä ja raskaasta rahoitusrakenteesta johtuen arvostustaso ei vielä houkuttele, emme myöskään näe perusteita hinnoitella osaketta merkittävästi alle oikaistun oman pääoman arvon. Kertaerät rasittivat Q2-tulosta - operatiivinen tulos kehittyy oikeaan suuntaan Lemminkäisen raportoitu liikevoitto oli Q2:lla noin 8 MEUR:n negatiivisten kertaerien vuoksi odotuksia heikompi, mutta oikaistuna liikevoitto ylitti odotuksemme. Operatiivisesti yhtiön kannattavuus kehittyi edelleen positiiviseen suuntaan ja kertaeristä oikaistu liikevoitto kasvoi noin 3 % vertailukaudesta. Kannattavuusparannuksen pääajureina toimivat eritoten viime vuonna toteutetut tehostustoimet, mutta myös Päällystyksen ja Infraprojektien vahvemmat volyymit tukivat tulosta. Suomen talorankentamisen oikaistu liiketulos ja Venäjän liikevoitto olivat sen sijaan hieman odotuksiamme heikompia, sillä asuntojen myyntivolyymit jäivät odotuksista. Ohjeistus vuodelle 215 säilyi ennallaan. Yhtiö ennakoi, että liikevaihto ei kasva vuoden 214 tasosta ja liikevoitto paranee vuoteen 214 verrattuna. Päällystyksen näkymät hyvät, mutta talonrakentamisen markkinatilanne vaisu Yhtiön suurimman segmentin, Päällystyksen näkymät ovat valoisat. Norjassa ja Ruotsissa on käynnissä isoja tiehankkeita ja Suomessa tehdään lähivuosina merkittäviä panostuksia teiden ylläpitoon ja korjaukseen. Pohjoismaissa on tarjousvaiheessa useita isoja infraprojekteja, jotka kiinnostavat Lemminkäistä. Tänä vuonna yhtiö ei ole kuitenkaan vielä voittanut kovin montaa isoa infraprojektia ja yhtiö mukaan kilpailutilanne alalla on ollut kireä. Talonrakentamisen puolella kasvunäkymät ovat vaisumpia. Suomessa yhtiö sulattelee edelleen myyntivarastoaan ja on hyvin varovainen aloituksissa. Venäjällä ei ole epävarman tilanteen vuoksi aloitettu uusia kohteita, joten kasvu tulee jäämään heikoksi lähivuosina. Ennusteisiin muutoksia yrityskaupoista ja valtion infraelvytyksestä Lemminkäinen on luopumassa viimeisistä merkittävistä ydintoiminnan ulkopuolisista liiketoiminnoista, Ruotsin talonrakentamisesta ja Norjan teiden huolto- ja ylläpitotoiminnoista. Yritysmyynnit laskevat liikevaihtoa noin 17 MEUR vuositasolla, mutta liikevoittoon vaikutus on arviomme mukaan pieni. Laskimme vuosien liikevaihtoennusteita 5-1 %, mutta liikevoittoennusteemme säilyvät lähes ennallaan MEUR:n tasolla. Ennustetta osakekohtaiseksi tulokseksi nostimme sen sijaan selvästi, koska yhtiön vahva kassavirta laskee rahoituskuluja. Ennustamme nyt vuodelle 215,44 euron raportoitua sekä,61 euron oikaistua osakekohtaista tulosta (aik.,55 ja,47 euroa). Vuoden 216 ennusteemme on nyt,86 euroa (aik.,84 euroa). 215-osinkoennuste on ennallaan,15 eurossa. Analyytikko Petri Aho petri.aho@inderes.fi Suositus Vähennä Edellinen: Vähennä Tavoitehinta Edellinen: 11, Eilisen päätös 12, EUR 25, 23, 21, 19, 17, 15, 13, 11, 9, 8/12 2/13 8/13 2/14 8/14 2/15 8/15 Lemminkäinen OMXHCAP 12, EUR 12 kk vaihteluväli 9,52-13,1 EUR Potentiaali, % Ohjeistus Liikevaihto ei kasva vuoden 214 tasosta. Liikevoitto kasvaa vuoteen 214 verrattuna. Arvostus saa tukea tasearvosta Ennusteillamme Lemminkäisen 215e ja 216e P/E-luvut ovat 2x ja 13x sekä 215e osinkotuotto hieman yli 1 %:n. Vuoden 215 P/B (oikaistu) ja EV/liikevaihto-kertoimet ovat 1x ja,2x. Arvostustaso näyttää taseeseen suhteutettuna kohtuulliselta, mutta heikon suhdanteen ja matalakatteiseen liiketoimintaan painottuvan tilauskannan takia tuloskasvu- ja pääoman tuottopotentiaali ei nouse vieläkään kovin houkuttelevaksi. Avainluvut Liikevaihto Liikevoitto (EBIT) Tulos ennen veroja Tulos/ osake Osinko/ osake EV/ Liikevaihto Ohjeistusmuutos: EV/ EBITDA EV/ EBIT Ennallaan MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % ,4 % ,97,,3 14,5-173,6-11,9, % ,8 % -2 -,67,,2 4,6 8,3 442,1, % 215e ,9 % 31,44,15,2 4,3 7, 19,5 1,3 % 216e ,1 % 34,86,25,2 4,5 7,5 13,9 2,1 % 217e ,1 % 4 1,1,3,2 4,6 7,1 1,9 2,5 % Markkina-arvo, MEUR 279 OPO / osake 215e, EUR 16,91 CAGR EPS, , % -218 % Nettovelka 215e, MEUR 129 P/B 215e,7 CAGR kasvu, , % -3 % Yritysarvo (EV), MEUR 48 Nettovelkaisuusaste 215e, % 32,8 % ROE 215e, % 2,5 % Taseen koko 215e, MEUR 1198 Omavaraisuusaste 215e, % 34,5 % ROCE 215e, % 7,2 % P/E Liikevoittomarginaali Osinkotuotto 1
2 Toteuma vrt. Ennusteet Ennustetaulukko Q2'14 Q2'15 Q2'15e Erotus (%) 215e MEUR / EUR Vertailu Toteutunut Inderes Tot. vs. Inderes Inderes Liikevaihto % 1844 Käyttökate 26,2 26,2 32,1-18 % 91, Liikevoitto (oikaistu) 14,8 21,6 2,5 5 % 58, Liikevoitto 14,8 15,6 2,5-24 % 54, Tulos ennen veroja 7,3 1,1 13,5-25 % 31,3 EPS (oikaistu),12,31,35-1 %,61 Liikevaihdon kasvu-% 8,5 % -3,6 % -3,4 % -,2 %-yks. -9,8 % Liikevoitto-% (oikaistu) 2,9 % 4,4 % 4,2 %,2 %-yks. 3,1 % Ennustemuutokset Ennustemuutokset 215e 215e Muutos 216e 216e Muutos 217e 217e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto % % % Käyttökate % % % Liikevoitto ilman kertaeriä % % % Liikevoitto % % % Tulos ennen veroja % % % EPS (ilman kertaeriä),47,61 32 %,84,86 2 % 1,1 1,1 % Osakekohtainen osinko,15,15 %,25,25 %,3,3 % 2
3 Arvostuskertoimet Osakekurssi Markkina-arvo Yritysarvo EV/EBIT EV/Liikevaihto P/E Osinkotuotto-% P/B Yhtiö EUR MEUR MEUR 215e 216e 215e 216e 215e 216e 215e 216e 215e Skanska 19, ,2 11,3,5,5 16,5 15,7 4,2 4,4 3,2 NCC 27, ,3 11,9,6,6 13,4 12,8 5,1 5,5 2,9 Veidekke 1, ,3 9,6,5,5 13,9 12, 4,9 5,6 3,9 PEAB 6, ,6 11,4,6,6 13,7 12,4 4,4 4,7 2,2 YIT 5, ,9 12,,8,7 12,9 1,6 4,5 5,6 1,1 SRV Yhtiöt 3, ,8 12,1,5,5 11,2 8,5 3,9 4,9,6 Lemminkäinen (Inderes) 12, , 7,5,2,2 19,5 13,9 1,3 2,1,7 Keskiarvo 13, 11,4,6,5 13,6 12, 4,5 5,1 2,3 Mediaani 12,4 11,7,5,5 13,6 12,2 4,5 5,2 2,6 Erotus-% vrt. mediaani -43 % -36 % -59 % -55 % 44 % 14 % -72 % -6 % -72 % Lähde: Bloomberg / Inderes. Huomautus: Inderesin käyttämä markkina-arvo ei ota huomioon yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. 3
4 Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin Tuloskehitys kvartaalitasolla 213 Q1'14 Q2'14 Q3'14 Q4' Q1'15 Q2'15 Q3'15e Q4'15e 215e 216e 217e Liikevaihto 22,2 279,1 51,6 646,5 68,3 244,5 289,6 492,2 562, 5, 1843,8 179,3 185,4 Suomen talonrakentaminen 592,9 115,9 135,2 121,9 166, 539, 131,3 127, 11, 13, 498,3 448,5 47,9 Päällystys 1279,2 6, 243,8 367,5 236,2 97,5 64,4 258,8 355, 23, 98,2 93,9 124, Venäjän toiminnot 164,5 16, 34,1 64, 82, 196,1 18,6 17,4 25, 7, 131, 65,5 78,6 Infraprojektit -16,4 59,6 75,5 77,5 73,4 286, 58,9 65,7 7, 68, 262,6 249,5 261,9 Muut toiminnot, 35,5 41,1 32,3 7,3 179,2 16,4 23,3 2, 2, 43,7 15, 15, Konsernieliminointi, -7,9-19,1-16,7-19,6-63,3,,,,,,, Käyttökate -43,9-9,5 26,2 52,9 9,9 79,4-12,9 26,2 52,1 25,6 91, 87,5 87,9 Poistot ja arvonalennukset -39,4-6,1-9,8-12,1-8, -36, -3,6-9, -11, -7, -3,6-28,6-26,8 Liikevoitto ilman kertaeriä -3,5-17,2 14,8 38,7 16, 52,2-2,1 21,6 39,5 17, 58, 53,3 56,9 Liikevoitto -89,2-17,2 14,8 38,7 -,1 36,2-18,1 15,6 39,5 17, 54, 53,3 56,9 Suomen talonrakentaminen 5, 6,1 5,9,3-3, 9,3 7,3-3,5 2,5 3,5 9,8 15,7 16,5 Päällystys -13,1-2,1 14,3 32,8 5,2 32,2-27, 15,2 35, 5,5 28,7 31,7 35,8 Venäjän toiminnot -,3-1,4,4 1,6 1,2 19,7 1,1 1,4 2, 8,5 13, 5,2 3,9 Infraprojektit -8,8 1,9 -,3 4,1 1,5 7,2,8 4,3 2, 1,5 8,6 8,7 9,2 Muut toiminnot, -3,7-5,5-9,1-13,9-32,2 -,3-1,8-2, -2, -6,1-8, -8,5 Nettorahoituskulut -26,7-7,1-7,5-15,6-8,2-38,4-5,7-5,5-6,5-5, -22,7-19,5-16,5 Tulos ennen veroja -115,9-24,3 7,3 23,2-7,9-1,7-23,8 1,1 33, 12, 31,3 33,8 4,4 Verot 24, 4,2-2, -7,1 1,6-3,3 4,2-5,2-6,6-2,6-1,2-7,8-9,3 Vähemmistöosuudet -,2 -,2,1,1,,, -,1,, -,1,, Nettotulos -92,1-22, 2,8 13,2-9,5-15,5-22,4 1,2 24,3 7,2 1,3 2, 25,5 EPS (oikaistu) -1,1 -,95,12,57,28,2-1,5,31 1,4,31,61,86 1,1 Tunnusluvut 213 Q1'14 Q2'14 Q3'14 Q4' Q1'15 Q2'15 Q3'15e Q4'15e 215e 216e 217e Liikevaihdon kasvu-% -1,9 % 5,3 % 8,5 % -8,2 % 4,8 % 1,2 % 3,8 % -3,6 % -13,1 % -17,8 % -9,8 % -7,3 % 8,3 % Oikaistun liikevoiton kasvu-% -17, % -53,3 % -223,3 % -38,3 % -192,2 % -1591,4 % 16,9 % 45,9 % 2,2 % 6,6 % 11,1 % -8,1 % 6,8 % Käyttökate-% -2,2 % -3,4 % 5,1 % 8,2 % 1,6 % 3,9 % -4,5 % 5,3 % 9,3 % 5,1 % 4,9 % 5,1 % 4,8 % Oikaistu liikevoitto-% -,2 % -6,2 % 2,9 % 6, % 2,6 % 2,6 % -6,9 % 4,4 % 7, % 3,4 % 3,1 % 3,1 % 3,1 % Nettotulos-% -4,6 % -7,9 %,5 % 2, % -1,6 % -,8 % -7,7 %,2 % 4,3 % 1,4 %,6 % 1,2 % 1,4 % Liikevaihto ja liikevoitto-% Liikevoiton kehitys kvartaaleittain 7 8% 5, 6 6% 4, 5 4% 3, % % -2% -4% 2, 1,, -1, 1-6% -2, Q1'14 Q2'14 Q3'14 Q4'14 Q1'15 Q2'15 Q3'15e Q4'15e -8% -3, Q1 Q2 Q3 Q4 Liikevaihto Oikaistu liikevoitto-% Liikevaihdon jakautuminen Liikevoiton jakautuminen Suomen talonrakentaminen Päällystys Venäjän toiminnot Infraprojektit Muut toiminnot Konsernieliminointi Suomen talonrakentaminen Päällystys Venäjän toiminnot Infraprojektit Muut toiminnot 4
5 Arvostus Arvostustaso e 216e 217e Osakekurssi 22, 17,46 12,8 12,8 9,52 12, 12, 12, Markkina-arvo Yritysarvo (EV) P/E (oik.) 212,8 11,4 6,2 neg. 442,1 19,5 13,9 1,9 P/Kassavirta -12,7-16,9 2,7-95,8 2,5 2,1 3,9 29,4 P/B 1,6 1,2,8,9,5,7,8,7 P/S,3,2,1,1,1,2,2,2 EV/Liikevaihto,5,4,3,3,2,2,2,2 EV/EBITDA 13,1 9,9 6,9 14,5 4,6 4,3 4,5 4,6 EV/EBIT 28,8 18,5 12,5 neg. 8,3 7, 7,5 7,1 Osinko/tulos (%) 819 % 28 % 26 % % % 34 % 29 % 27 % Osinkotuotto-% 1,9 % 2,4 % 4,2 %, %, % 1,3 % 2,1 % 2,5 % P/E EV/EBITDA e 216e 217e e 216e 217e P/E (oik.) Mediaani EV/EBITDA Mediaani P/B EV/EBIT 1,8 1,6 1,4 1,2 1,,8,6,4,2, e 216e 217e e 216e 217e P/B Mediaani EV/EBIT Mediaani Tulostrendi (rullaava 12 kk) Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys Liikevoiton ja liikevoitto-%:n kehitys 25 3, % 7 3, % , % 1, %, % -1, % -2, % -3, % , % 1, %, % -1, % -2, % -1-3, % Liikevaihto (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) Liiketulos (rullaava 12 kk) Liiketulos-% (rullaava 12 kk) 5
6 Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) e 216e Vastattavaa (MEUR) e 216e Pysyvät vastaavat Oma pääoma Liikearvo Osakepääoma Aineettomat oikeudet Kertyneet voittovarat Käyttöomaisuus Omat osakkeet Sijoitukset osakkuusyrityksiin Uudelleenarvostusrahasto Muut sijoitukset Muu oma pääoma Muut pitkäaikaiset varat Vähemmistöosuus 1 Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset velat Vaihtuvat vastaavat Laskennalliset verovelat Varastot Varaukset Muut lyhytaikaiset varat Lainat rahoituslaitoksilta Myyntisaamiset Vaihtovelkakirjalainat Likvidit varat Muut pitkäaikaiset velat Taseen loppusumma Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta Lyhytaikaiset korottomat velat Muut lyhytaikaiset velat Taseen loppusumma Taseen avainlukujen kehitys 4% 35% 3% 25% 2% 15% 1% 5% % e 216e 217e 14% 12% 1% 8% 6% 4% 2% % Omavaraisuusaste (vas.) Nettovelkaantumisaste (oik.) DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) e 216e 217e 218e 219e 22e 221e 222e 223e 224e TERM Liikevoitto 36,2 54, 53,3 56,9 61,3 6,2 61,7 63, 64,2 65,5 66,8 + Kokonaispoistot 43,2 37, 34,2 31, 32,7 34,4 35,5 36,4 37,1 37,8 38,6 - Maksetut verot -4,4-6,2-3,8-5,3-6,7-5,9-8,3-8,6-8,8-1,1-1,9 - verot rahoituskuluista -1,2-4,8-4,5-3,8-3,5-3,3-3,3-3,3-3,3-3,3-3,2 + verot rahoitustuotoista 2,1,,,,,,,,,, - Käyttöpääoman muutos -37,6 55, 18,9-24,7-17,2-1,2-8,8-7,2-7,3-7,5-7,6 Operatiivinen kassavirta 29,3 135, 98,1 54,2 66,7 75,2 76,8 8,3 81,8 82,4 83,7 + Korottomien pitkä aik. velk. lis. 5,1 11,4,,,,,,,,, - Bruttoninvestoinnit 13, -3, -2,6-39,1-41,3-39,6-39,9-4, -4,8-41,6-42,4 Vapaa operatiivinen kassavirta 47,4 143,4 77,5 15,1 25,4 35,6 37, 4,3 41,1 4,9 41,3 +/- Muut 41,8-1,7-6, -5,6-1,4,,,,,, Vapaa kassavirta 89,2 132,7 71,5 9,5 24, 35,6 37, 4,3 41,1 4,9 41,3 694,5 Diskontattu vapaa kassavirta 117,9 64,1 7,9 18,4 25,3 24,3 24,5 23,1 21,3 19,9 334,6 Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta 692, 563,4 499,3 491,5 473, 447,7 423,4 398,9 375,8 354,6 334,6 Velaton arvo DCF 692, - Korolliset velat -347,8 + Rahavarat 134,2 -Vähemmistöosuus -,1 -Osinko/pääomapalautus, Oman pääoman arvo DCF 478,4 Oman pääoman arvo DCF per osake 2,6 Rahavirran jakauma eri vuosille Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC) 21, % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E) 4, % Vieraan pääoman kustannus 7, % Yrityksen Beta 1,2 Markkinoiden riski-preemio 4,8 % Likviditeettipreemio 1, % Riskitön korko 3, % Oman pääoman kustannus 9,8 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 8,1 % 215e-219e 22e-224e TERM 6
7 Tiivistelmä Tuloslaskelma e 216e Osakekohtaiset luvut e 216e Liikevaihto 2267,5 22,2 244,5 1843,8 179,3 EPS 1,94-3,97 -,67,44,86 EBITDA 91,1-43,9 79,4 91, 87,5 EPS oikaistu 1,94-1,1,2,61,86 EBITDA-marginaali (%) 4, -2,2 3,9 4,9 5,1 Operat. kassavirta per osake 3,64 2,11 1,26 5,82 4,23 EBIT 5,1-89,2 36,2 54, 53,3 Tasearvo per osake 16,3 13,92 17,76 16,91 15,77 Voitto ennen veroja 3,2-115,9-1,7 31,3 33,8 Osinko per osake,6,,,15,25 Nettovoitto 45, -92,1 7,5 1,3 2, Voitonjako, % Kertaluontoiset erät, -85,7-16, -4,, Osinkotuotto, % 4,2,, 1,3 2,1 Tase e 216e Tunnusluvut e 216e Taseen loppusumma 133,6 1342,6 1257,7 1198, 193,3 P/E 6,2 neg. neg. 27,2 13,9 Oma pääoma 372,8 324, 412,5 392,8 366,3 P/B,8,9,5,7,8 Liikearvo 77, 8,1 53,8 53,8 53,8 P/Liikevaihto,1,1,1,2,2 Korolliset velat 44,3 47,6 347,8 35, 3, P/CF 3,3 5,7 7,5 2,1 2,8 EV/Liikevaihto,3,3,2,2,2 Kassavirta e 216e EV/EBITDA 6,9 neg. 5,5 4,5 4,5 EBITDA 91,1-43,9 79,4 91, 87,5 EV/EBIT 12,5 neg. 12, 7,5 7,5 Nettokäyttöpääoman muutos 9,1 11,4-37,6 55, 18,9 Operatiivinen kassavirta 84,6 49, 29,3 135, 98,1 Vapaa kassavirta 14,9-2,9 89,2 132,7 71,5 Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja Pnt Group Oy 18,7 % yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Vuonna 214 Lemminkäisen liikevaihto oli noin Pentti Heikki kuolinpesä 9,7 % 2, miljardia euroa ja yhtiön palveluksessa on noin 5 6 ammattilaista. Lemminkäinen Oyj:n Forsten Noora 9,5 % osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Pentti Olavi 8,7 % Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 4,7 % Suositushistoria, viimeiset 12 kk Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi Vähennä 13, 13, Vähennä 14, 14, Lisää 15, 13, Vähennä 15, 14, Vähennä 13, 13, Vähennä 11,5 11, Vähennä 11,5 11, Vähennä 1,5 1, Vähennä 11, 1, Vähennä 11, 11, Vähennä 12, 11,9 7
8 Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.
Tase ja kassavirta etusijalla
Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä
Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä Sponda tiedotti tänään yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Blackstonen omistaman Polar Bidcon tehneen vapaaehtoisen julkisen ostatarjouksen kaikista Spondan
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa
Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti
Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti
Markkinatilanne on suotuisa
Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan
Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan Exel Compositesin Q3-raportti oli vertailukautta selvästi parempi ja yhtiö ylitti myös ennusteemme kirkkaasti liikevaihdon vahvan kasvun ajamana. Ohjeistuksensa Exel
Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä
9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen
Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia
1/1 4/13 1/13 4/14 1/14 4/15 1/15 4/16 1/16 4/17 1/17 Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia Laskemme Martelan tavoitehintamme 8,1 euroon (aik 11,e) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen yhtiön
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta
Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan
Vahva tuloskasvu houkuttelee
Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä
Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua
6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua
Osakkeessa on jälleen ostopaikka
Osakkeessa on jälleen ostopaikka Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason painuttua osakekurssin mukana. Emme ole muuttaneet näkemystämme osakkeen arvosta ja toistamme
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas
Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas Toistamme Comptelin lisää-suosituksen ja,6 euron tavoitehintamme. Yhtiön Q4:llä tiedottama tilausvirta jäi aiempia vuosia alhaisemmaksi ja olemme hieman
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa
Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten
Siirrymme tarkkailuasemiin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),
Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle
Lisärahoitukselle on akuutti tarve
Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.
Odotettua vaisumpi alku vuodelle
7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen
Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä
Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.
Markkinat ja arvostus kuumenevat
Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi
Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa
Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme
TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys
Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää
Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu
Kasvukäänne saa vahvistusta
Kasvukäänne saa vahvistusta Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,8 euroon (aik. 5,6 euroa) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen yhtiön eilisten liikevaihtolukujen jälkeen. Olemme aiempaa luottavaisempia,
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle
Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva
Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus
Selkein aliarvostus on purkautunut
Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä
Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta
Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä
Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan
10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän
Vahva alku vuodelle 2017
Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta
Nostamme suosituksemme osta-tasolle
8.11.17 8:15 Yhtiöpäivitys Nostamme suosituksemme osta-tasolle Nostamme Talenomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostustason laskettua mielestämme houkuttelevaksi. Toistamme tavoitehintamme
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä
Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan
Tilanne näyttää erittäin haastavalta
Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen
Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen
Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan
Vahva startti vuoteen 2017
Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun
Kurssilasku ylimitoitettua
Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin
NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus
2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista
NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä
31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen
Tuottopotentiaali jää ohueksi
Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme
jäävät syklin pohjavuosiksi
216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään
Panostukset vientiin tuottavat tulosta
Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu
Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu Toistamme Suomen Hoivatilojen 7,90 tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme. Suhtaudumme Hoivatilojen osakkeen pitkän aikavälin potentiaaliin edelleen positiivisesti
Arvostus on ainoa ongelma
Arvostus on ainoa ongelma Toistamme Nixun tavoitehinnan 12,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme vähennätasolle (aik. lisää). Yhtiöllä on lokakuun osakeannin myötä hyvät edellytykset jatkaa strategiansa
Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle
Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).
Orgaaninen kasvu kiihtyi
Orgaaninen kasvu kiihtyi Suunnitteluyhtiö Etteplanin Q3-raportti oli kokonaisuutena pitkälti odotettu. Liikevaihto kasvoi odotuksiamme nopeammin, mutta toisaalta kannattavuus oli meille pettymys. Olemme
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin
Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme
Kova tulosloikka monen tekijän summana
Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia
Arvostus on noussut perustellulle tasolle
Arvostus on noussut perustellulle tasolle Laskemme Talenomin suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen arvostuksen noustua mielestämme perustellulle tasolle. Näkemyksemme yhtiön arvosta on ennallaan
Paineet loppuvuoteen kasvavat
Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus
Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen
Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen Talenom antoi eilen odottamamme positiivisen tulosvaroituksen. Vuoden 18 liikevoittoennusteemme oli jo nostetussa ohjeistushaarukassa, mutta tarkistimme lähivuosien
Hyvää osinkoa myös jatkossa
Hyvää osinkoa myös jatkossa Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja 44 kruunun tavoitehinnan. Telian kurssi on laskenut muutaman prosentin sen jälkeen, kun yhtiön reilu viikko sitten huhuttiin ostavan
Odotettua tuloskasvua
Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus
TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta
4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).
Odottele maltilla tarjousprosessia
Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota
Vahva tuloskasvu jatkuu
24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.
Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta
24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.
Emme kiirehdi vielä ostoihin
14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)
Luottamusta herättävä kvartaali
Luottamusta herättävä kvartaali Kamuxin Q2-raportti oli selvästi odotuksiamme parempi. Yhtiön kaksi edellistä kvartaalia (Q4 17 ja Q1 18) jäivät hieman vaisuiksi, mutta luottamuksemme vakaasti etenevään
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi
Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua
Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu
Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien
Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia
Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää
Tuloskasvu ei hyydy Talenomin positiivisen tulosvaroitus vahvistaa yhtiön tuloskasvun jatkumisen vahvana myös H2 18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme
Tulos/ osake. Osinko/ osake
Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön
Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä
Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut
Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut Konecranesin Q3-raportin anti oli kokonaisuudessaan positiivinen. Saatujen tilausten kehitys oli vahvaa, vaikka kasvu tulikin ainoastaan
Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina
Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden
Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen
MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR
Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva
Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason
EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Kasvun ja kannattavuuden yhdistelmän pitää parantua Toistamme Nixun vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 12,5 euroa) heijastellen hieman laskeneita ennusteitamme sekä heikentynyttä
Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle
6/12 12/12 6/13 12/13 6/14 12/14 6/15 12/15 6/16 12/16 6/17 Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle Apetit tiedotti sopineensa kalaliiketoiminnan myymisestä norjalaiselle Insula AS:lle, mikä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä
Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle
Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Päivitämme Nexstimin tavoitehinnan,4 euroon (aik.,8 euroa) ja tarkistamme suosituksen vähennä-tasolle. Osake on laskenut
Paranevat näkymät jo hinnassa
Paranevat näkymät jo hinnassa Wärtsilän Q2-raportti oli vahva. Erityisesti saatujen tilausten kasvu (konsernitasolla +14 %) yllätti, sillä markkinoilla oli totuttu negatiivisiin uutisiin ennen kaikkea
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan
Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Nostamme Kotipizza Groupin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja toistamme 12,3 euron tavoitehinnan. Yhtiön suurin omistaja Sentica
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena
Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena Nokian Renkaiden Q2-raportti oli odotuksiamme parempi ja ohjeistuksen nosto vahvisti ennustamamme tuloskasvun tälle vuodelle. Vaikka osake reagoi tulosraporttiin
Osakkeen hinnoittelu pielessä
Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana
Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden
Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden Nostamme Sanoman tavoitehinnan 8,5 euroon (7, euroa) yhtiön odotettua vahvemman Q3-raportin ja nousseiden tulosennusteidemme myötä. Toistamme
Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina
8:41 Yhtiöpäivitys Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina Talenomin eilen julkaisema tilinpäätös oli kokonaisuudessaan vahva. Olemme nostaneet hieman operatiivisen kannattavuusennusteitamme ja toisaalta
Positiiviset signaalit vahvistuvat
Positiiviset signaalit vahvistuvat Ponssen Q1-tulos ylitti selvästi markkinoiden odotukset. Myös tilaukset olivat vahvat ja markkinatilanne vaikuttaa piristyneen selvästi, joten näkymät ovat positiiviset.
Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %
Tulosparannus valuu vähemmistöosuuksina kunnille Q3-raportti osui liikevaihdon osalta ennusteisiimme ja liikevoitto ylitti odotuksemme. Osakekohtainen tulos jäi kuitenkin pettymykseksi, sillä Lääkärikeskukset
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa
Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan
Pula positiivisista kurssiajureista
Pula positiivisista kurssiajureista KONEen Q2-numerot olivat yllätyksettömät, vaikka niin saadut tilaukset (256 MEUR) kuin osakekohtainen tuloskin (,5 EUR) jäivät hienokseltaan konsensusluvuista (vastaavasti
Tarina etenee odotuksien mukaisesti
7:49 Yhtiöpäivitys Tarina etenee odotuksien mukaisesti Tilitoimisto Talenomin eilen julkaisema Q3-liiketoimintakatsaus oli mielestämme isoa kuvaa ajatellen neutraali. Liikevaihto jäi selvästi odotuksista,
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy
HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 28, euroon (aik. 2, EUR) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen. Yhtiön antamat lisätiedot HOME-tuotteen FDA-lupaprosessista ovat vahvistaneet,
Numerot tukevat edelleen tarinaa
Numerot tukevat edelleen tarinaa Pidämme Siilin lisää-suosituksen ennallaan ja tarkistamme tavoitehintamme 12,5 euroon (aik. 12,0 EUR). Yhtiö etenee H1-raportin perusteella normaalilla vahvalla kasvuja
Suomi jarruttaa edelleen kehitystä
7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Suomi jarruttaa edelleen kehitystä Cityconin Q2-tulos oli operatiivisesti odotustemme mukainen ja myös ohjeistuksen tarkentaminen oli odotettua. Olemme
Erinomainen tuloskehitys jatkui
Erinomainen tuloskehitys jatkui Röntgenkuvantamislaitteiden, järjestelmien ja komponenttien toimittaja Detection Technologyn (DeeTee) eilen julkaisema Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus
Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava
3.7.5 Yhtiöpäivitys Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava Toistamme osakkeelle,5 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Q-raportti oli odotetusti tulosmielessä heikko, mutta tarjouskannan kasvun
Nixu. Yhtiöpäivitys 30/1/2019
Nixu Yhtiöpäivitys 30/1/2019 Yhtiön eilen antama lievä tulosvaroitus on hyvin pieni kolhu yhtiön pitkän aikavälin kasvutarinassa. Yhtiön vahvaa (>20 %) orgaanista kasvua ennakoiva ohjeistus vuodelle 2019