MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR"

Transkriptio

1 Hinta/EUR REVENIO GROUP Icaren heikko neljännes yksittäinen Toistamme Revenio Groupin 16,50 EUR tavoitehinnan ja lisääsuosituksen, vaikka yhtiön keskeisimmän liiketoiminnan Icaren kehitys oli Q2:n aikana odotuksiamme heikompaa. Heikkoa kehitystä kuitenkin selittivät kertaluonteiset tekijät, minkä johdosta emme nähneet tarpeelliseksi tehdä muutoksia näkemykseemme. Katso yhtiön johdon videohaastattelu tuloksen jälkeen tästä. Icaren heikkoutta selittävät kertaluonteiset tekijät Revenion Q2 vastasi ylimmän ja alimman rivin osalta odotuksiamme, mutta Icaren osalta liikevaihto ja tulos olivat pettymyksiä. Icaren kasvun heikkoutta selittivät kertaluonteiset tekijät USA:n markkinoilla sekä HOMEtuotteen lanseerauksesta johtuneet kasvaneet kasvupanostukset. Odotamme Icaren palaavan normaalille kasvu-uralle H2:lla ja USA:n markkinan vedon palautuvan. Kasvua tukevat myös yhtiön panostukset USA:n myyntiorganisaatioon. Anturimyynti, uudet markkinat ja uudet tuotteet kasvuajureina Icaren kasvua ajaa tällä hetkellä etenkin anturimyynti, joka kasvoi Q2:lla 35 %. Samaan aikaan laitemyynnin kasvu on kuitenkin hidastunut. Laitemyynnin piristystä odotamme lähivuosina uusista avainmarkkinoista (Kiina, Brasilia) sekä tuotemalliston uudistumisesta. Kasvulle keskeinen HOMEtuote on saanut jo CE-merkin, mutta USA:n FDA-luvan irtoamisen ajankohta on vielä jokseenkin arvoitus. Arvostus edelleen kohtuullinen Arvioime Icaren kasvavan 19 % 2014 ja kasvun kiihtyvän %:iin tuotemalliston laajenemisen myötä. Ennusteillamme Revenion 2014 ja 2015 P/E-luvut ovat 23x ja 18x ja vastaavat osinkotuotot 3,4 % ja 4,1 %. Pidämme arvostusta kohtuullisena Icaren kasvupotentiaaliin nähden. SUOSITUS LISÄÄ /09 08/10 08/11 08/12 08/13 08/14 Revenio Group OMXH 25 Osakekurssi, EUR (ed. päätös) Tavoitehinta, EUR Edellinen suositusmuutos 05-Jun-14 Osakemäärä, 000 s Laimennettu osakemäärä, 000 s Markkina-arvo, MEUR 121 Vapaasti vaihdettavat osakkeet, % Reuters koodi REG1V.HE Bloomberg koodi REG1V FH Seuraava tulosjulkistus 21-Oct-14 Kotisivut Analyytikko Mikael Rautanen Sähköposti Puhelin OSTA LISÄÄ VÄHENNÄ MYY AVAINLUVUT Liikevoitto Liikevoitto- Tulos ennen Liikevaihto (EBIT) marginaali veroja Tulos/osake P/E EV/Sales P/Kassavirta EV/EBIT Osinko/osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR % % e % e % e % Markkina-arvo, MEUR 121 Oma pääoma / osake 2014E, EUR 2.2 CAGR EPS , % 25.1 Nettovelka 2014E, MEUR -7 Price/book 2014E 6.8 CAGR Liikevaihto , % 13.3 Yritysarvo, MEUR 115 Osinkotuotto 2014E, % 3.4 ROE 2014E, % 32.2 Taseen loppusumma 2014E, MEUR 24 Veroaste 2014E, % 16.4 ROCE 2014E, % 35.2 Liikearvo 2014E, MEUR 7 Omavaraisuusaste 2014E, % 73.6 PEG, P/E 14/CAGR 0.9 Inderes Oy Sivu 1

2 Icare hidastui, mutta vain väliaikaisesti Revenion Q2 vastasi ylimmän ja alimman rivin osalta odotuksiamme (liikevaihto 6,8 MEUR vs. ennuste 6,8 MEUR, EPS 0,16 EUR vs. ennuste 0,14 EUR), mutta numeroiden taustalta löytyi pettymys. Terveysteknologian (Icare) liikevaihto kasvoi 11 % ja oli 3,6 MEUR, kun ennusteemme 3,9 MEUR odotti 19 % kasvua. Alhaisemman liikevaihdon sekä kasvaneiden kasvupanostusten takia Icaren liikevoitto oli 30 % liikevaihdosta ja 1,1 MEUR, kun ennusteemme olivat 1,5 MEUR ja 40 %. Kuluja kasvatti etenkin HOMEtuotteen lanseeraus. Pidämme lyhyen tähtäimen kohonneita kasvupanostuksia järkevinä johtuen Icaren houkuttelevista kasvumahdollisuuksista. Koko konsernin tulosta odotuksiimme nähden tuki Teknologia- ja Palvelut segmentin hyvä kannattavuus (EBIT-% 17 %). Icaren liikevaihdon kasvun hidastuminen normaalista 20 %:sta johtui USA:n markkinoista, missä Obamacaren vaikutukset asiakkaiden ostopäätöksiin jarruttivat myyntiä neljänneksen aikana. Käsityksemme mukaan USA:n myynti Icarella ei kasvanut Q2:lla, mutta muilla markkinoilla kasvu oli normaalissa vauhdissa. USA vastaa 40 % Icaren liikevaihdosta, joten sen vaikutus on oleellinen. Yhtiön mukaan tilanne USA:ssa on nyt normalisoitunut ja tämän johdosta Revenio arvioikin Icaren kasvun olevan H2:lla voimakkaampaa kuin se oli H1:llä. Kasvun kiihdyttämisestä Yhdysvalloissa kertoo myös se, että yhtiö kasvatti neljänneksen aikana sen myyntiedustajien määrää maassa 24:stä 30:een. Odotamme Icarelta H2:lla hieman yli 20 % kasvua. Katso yhtiön johdon videohaastattelu: Obamacare vaikutti Icaren asiakkaiden ostokäyttäytymiseen Q2:lla Tilanne Yhdysvaltojen markkinalla on nyt normalisoitunut Icaren kasvuajurit ennallaan, mutta niiden ajoitus epävarmaa Näemme Icaren kasvulla kolme keskeistä ajuria. Ensiksi, anturimyynnin kasvu (Q2:lla 35 %) toimii tällä hetkellä ja lyhyellä tähtäimellä vakaimpana kasvuajurina. Icaren laitemyynnin kasvu on jo hidastunut, mutta laitekannan ja laitteiden käytön kasvun myötä anturimyynti on vasta kiihtymässä. Jos laitemyynnin kasvua saadaan piristettyä, tulee anturimyynti kiihtymään entisestään. Toiseksi, uskomme myös laitemyynnin saavan lähivuosien aikana kasvupiristeen, kun uudet tuotteet (erityisesti HOME) tulevat markkinoille. HOME on saanut jo CE-merkin, mutta USA:n FDA-luvan irtoamisen ajankohta on vielä jokseenkin arvoitus. Kolmanneksi, nykyiseltä perusmallilta (TA-01) puuttuu vielä myyntilupa muutamalla keskeisellä markkinalla (Kiina, Brasilia) ja näiden lupien saaminen tulee myös kiihdyttämään kasvua. Arvioime Icaren kasvavan tänä vuonna 19 % ja kasvun kiihtyvän %:iin tuotemalliston laajenemisen myötä. Icaren kannattavuuden odotamme säilyvän noin 40 % tasolla. Revenion muiden liiketoimintojen liikevaihdon ja tuloksen odotamme säilyvän vakaana. Kokonaisuutena ennusteissamme ei ole oleellisia muutoksia. Ennusteillamme Revenion 2014 ja 2015 P/E-luvut ovat 23x ja 18x ja vastaavat osinkotuotot 3,4 % ja 4,1 %. Pidämme arvostusta kohtuullisena Icaren kasvupotentiaaliin nähden. Icaren anturimyynti on vahvassa kasvussa, mutta laitemyynnin kasvu hidastuu Uudet tuotelanseeraukset voivat tuoda piristyksen laitemyyntiin Myös myyntiluvat uusille markkinoille ovat tärkeitä laitemyynnin kasvun kiihtymiselle 2014 ja 2015 P/E-luvut 23x ja 18x Inderes Oy Sivu 2

3 ennustemuutokset Ennustemuutos FY'14e FY'14e Muutos FY'15e FY'15e Muutos MEUR / EUR vanha uusi % vanha uusi % Liikevaihto % % EBIT % % PTP % % EPS (oikaistu) % % DPS % % Lähde: Inderes estimates HOME myyntiin Euroopassa, USA:n myyntilupaa odotetaan Icare sai kesäkuussa uudelle potilaan itsemittaukseen tarkoitetulle HOMEtuotteelle CE-merkin, mikä mahdollistaa myynnin aloittamisen Euroopassa. Lisäksi laitteen myynti käynnistyy Hong Kongissa ja Singaporessa. Tämä ei tule vielä kuluvana vuonna oleellisesti vaikuttamaan Icaren myyntiin, sillä yhtiön on Euroopassa ensin lähdettävä luomaan markkinaa tälle uudelle tuotekategorialle esimerkiksi alan mielipidejohtajina toimivien lääkäreiden kautta. Tärkeää Icarelle olisi saada Yhdysvaltojen FDA-lupa, sillä Yhdysvallat toimii alan johtavana markkinana, joka toimii tyypillisesti ponnahduslautana uusien laitteiden ja menetelmien leviämisessä muualle maailmaan. Käsityksemme mukaan Yhdysvalloissa on jo alan johtavissa mielipidevaikuttajien keskuudessa syntynyt paljon kysyntää ja kiinnostusta HOME-tuotetta kohtaan myyntiluvan puuttumisesta huolimatta, joten markkinalle on jo patoutunut myyntilupaa odottavaa kysyntää. Lupaprosessin eteneminen on kuitenkin hidasta. Nyt lupahakemuksen jättämistä on jarruttanut se, ettei kliinisiin tutkimuksia varten ole yksinkertaisesti löydetty riittävästi FDA:n vaatimia tiettyihin silmänpaineen ääriryhmiin lukeutuvia henkilöitä, koska nämä henkilöt ovat niin harvinaisia. Kun testit valmistuvat, voi yhtiö jättää lupahakemuksen FDA:lle. Odotamme yhtiön jättävän lupahakemuksen tämän vuoden aikana. Tämän jälkeen on hyvin vaikea arvioida, kuinka kauan itse luvan saaminen kestää. Uskomme HOME-tuotteessa olevan potentiaalia useiden tuhansien laitteiden vuosimyyntiin, mikäli yhtiö saa kaikki myyntiluvat ja markkina lähtee muodostumaan. Käytännössä tuote voisi moninkertaistaa Icaren laitemyynnin. Lisäksi näiden laitteiden käyttötiheys on nykyisiä tuotteita suurempi, mikä tarkoittaa suurempaa antureiden kulutusta ja korkeampaa anturimyyntiä. HOME:n Euroopan myynti käynnistyy vähitellen, merkittävää vaikutusta ei vielä tänä vuonna FDA-lupa olisi HOME:lle kriittinen Yhdysvalloissa on käsityksemme mukaan patoutunutta myyntilupaa odottavaa kysyntää alan asiantuntijoiden keskuudessa Lupaprosessin eteneminen on hidasta ja ajoitus epävarmaa Näemme HOME:ssa potentiaalia useiden tuhansien laitteiden vuosimyyntiin Oscaren myynti käynnistyy Oscare Medical on toimittanut jo ensimmäiset tuotteensa ja kuluvana vuonna laitteita myydään joitain kymmeniä. Tutkimustulokset laitteen osalta ovat olleet rohkaisevia, mutta uuden laitteen tuominen markkinoille ja myynnin rakentaminen on pitkä ja hidas prosessi. Käsityksemme mukaan kuluvana vuonna Oscare nostaa Terveysteknologia-segmentin kuluja muutamalla sadalla tuhannella ja tuo yhtiölle pientä liikevaihtoa. Ensi vuodesta eteenpäin yhtiö voinee jo yltää kannattavuusrajalle kun liikevaihtoa alkaa syntyä, sillä Revenio kehittää yhtiötä hyvin pitkälti tulorahoituksen turvin. Emme ole toistaiseksi sisällyttäneet Oscarea Revenion ennusteisiimme, sillä yhtiö on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Oscare tuo Terveysteknologiasegmentille jo pientä liikevaihtoa ja yltänee break-even tasolle ensi vuonna Inderes Oy Sivu 3

4 KVARTAALILUVUT MEUR 2013Q1 2013Q2 2013Q3 2013Q Q1 2014Q2 2014Q3e 2014Q4e 2014e 2015e 2016e Liikevaihto Käyttökate Käyttökate (%) Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Verot Veroaste (%) Nettotulos Osakekohtainen tulos (EPS) EPS oikaistu (dilutoitu osakemäärä) Osinko per osake LIIKEVAIHTO, MEUR Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Yhteensä LIIKEVAIHDON KASVU, V/V % Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Yhteensä LIIKEVOITTO, MEUR Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Emoyhtiön kulut Yhteensä LIIKEVOITTOMARGINAALI, % Terveysteknologia Teknologia ja Palvelut Yhteensä Inderes Oy Sivu 4

5 TULOSLASKELMA, MEUR e 2015e 2016e Liikevaihto Liikevaihdon kasvu (%) Kulut Raportoitu käyttökate Kertaluonteiset erät käyttökatteessa Käyttökate (%) Poistot EBITA Liikearvon alaskirjaukset / arvonalennukset Raportoitu liikevoitto Liikevoitto (%) Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Kertaluontoiset erät Verot Vähemmistöosuus Nettotulos TASE, MEUR Vastaavaa Käyttöomaisuus Liikearvo Vaihto-omaisuus Saamiset Rahat ja pankkisaamiset Taseen loppusumma Vastattavaa Oma pääoma Laskennalliset verovelat Korolliset velat Lyhytaikaiset korottomat velat Muut korottomat velat Yhteensä vastattavaa KASSAVIRTA, MEUR + EBITDA Nettorahoituserät Verot Käyttöpääoman muutos /- Muut = Liiketoiminnan kassavirta Investoinnit Yritysostot Yritysmyynnit = Vapaa kassavirta /- Korollisten velkojen muutos /- Annit / omien osakkeiden ostot Maksetut osingot /- Lainasaatavien muutos Kassavarojen muutos Inderes Oy Sivu 5

6 AVAINLUVUT e 2015e 2016e Markkina-arvo Nettovelka (korollinen) Yritysarvo Liikevaihto Käyttökate Liikevoitto Voitto ennen veroja Nettotulos Substanssiarvo ARVOSTUSKERTOIMET Yritysarvo (EV) / Liikevaihto EV / Käyttökate EV / EBITA EV / Liikevoitto EV / Operatiivinen kassavirta EV / Vapaa kassavirta P/E P/E (oikaistu kertaeristä) P/B P/S P/Kassavirta Tavoitehinnalla EV/EBIT Tavoitehinnalla P/E Tavoitehinnalla P/B OSAKEKOHTAISET LUVUT Osakkeiden lukumäärä Osakemäärä (dilutoitu) Osakekohtainen tulos (EPS) EPS (oikaistu) Kassavirtapohjainen EPS Operatiivinen kassavirta / osake Sijoitettu pääoma / osake Substanssiarvo / osake Substanssi ilman liikearvoa Osinko / osake Osinko / tulos, % Osinkotuotto, % PÄÄOMATEHOKKUUS Oman pääoman tuotto (ROE), % Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % TALOUDELLISET TUNNUSLUVUT Investoinnit / Liikevaihto, % Investoinnit / Poistot ilman liikearvoa,% Nettovelka / Käyttökate Velka / Oma pääoma Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste (Gearing-%) Työntekijöiden lukumäärä (keskiarvo) Liikevaihto / työntekijä, EUR Liikevoitto / työntekijä, EUR Inderes Oy Sivu 6

7 VALUAATIO NORMAALI SKENAARIO TAUSTAOLETUKSET WACC Nykyinen osakekurssi Kassavirran nykyarvo 60 Pitkän ajan kasvu, % 3.0 Riskitön korko, % 4.00 DCF-arvo Terminaaliarvo 77 WACC, % 8.5 Riskipreemio, % 4.8 Nousupotentiaali, % 12.6 Vähemmistöosuudet 0 Spread, % 0.5 Velan riskipreemio, % 2.5 Maksimiarvo 18.2 Mark.eht. sijoitukset 5 Minimi WACC, % 8.0 Equity beta 0.90 Minimiarvo 15.4 Velka - Osingot -4 Maksimi WACC, % 9.0 Tavoiteltu velka-aste, % 20 Terminaaliarvo, % 56.3 Osakkeen arvo 137 Osakemäärä (milj.) 8.2 Efekt. veroaste, % 20 DCF-VALUAATIO, MEUR e 2015e 2016e 2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e 2023e Terminaali Liikevaihto Liikevaihdon kasvu, % Liikevoitto (EBIT) Liikevoitto-% Poistot + arvonalennukset Tuloverot Käyttöpääoman muutos NWC / Liikevaihto, % Muutos muissa vastaavissa Investoinnit Investoinnit / Liikevaihto, % Muut erät = Vapaa kassavirta (FCF) = Diskontattu FCF (DFCF) = DFCF min WACC = DFCF max WACC Inderes Oy Sivu 7

8 YRITYSKUVAUS: Revenio on suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka liiketoiminnan ytimen muodostavat silmänpainemittarit. Revenio on terveysteknologian uranuurtaja edistyksellisten silmänpainemittareiden kehittäjänä, valmistajana ja myyjänä. Revenio-konsernin Terveysteknologia-segmentin muodostaa Icare Finland Oy:n harjoittama liiketoiminta. Konsernin kasvun mahdollisuudet nähdään Terveysteknologia-segmentissä, johon ollaan panostamassa voimakkaasti. Nykytuotteista laajalti patentoitu Icare-tuoteperhe on konsernin menestyksen kulmakivi. Revenio-konserniin kuuluu myös muita liiketoimintoja, jotka on ryhmitelty Teknologia ja Palvelut -segmentiksi. Segmentin liiketoiminnoille on yhteistä globaalit markkinat ja oman alansa kärkeä edustavat teknologia tuotteet ja -palvelut. Tämän segmentin liiketoiminnat ovat hyvin johdettuja ja omalla alallaan erittäin kannattavia. Ne tuottavat konsernille positiivista kassavirtaa, jolla voidaan rahoittaa esimerkiksi Terveysteknologia-segmentin yritysjärjestelyitä. Revenio Teknologia ja Palvelut - segmentti keskittyy ensisijaisesti hyvään kannattavuuskehitykseen, orgaaniseen kasvuun ja tehokkuuteen. OMISTUSRAKENNE SHARES MEUR % Merivirta Jyri % Joensuun Kauppa Ja Kone Oy % Sijoitusrahasto Evli Suomi Osake % Gerako Oy % Eyemaker s Finland Oy % Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera % Alpisalo Mia Elisa % Sijoitusrahasto Danske Suomi kasvuosake % Salovaara Olli-Pekka % Kirkon Keskusrahasto % 10 suurinta % Jäljelle jäävät % Yhteensä % RAPORTOINTIAJANKOHDAT October 21, 2014 Q3 report MUUT TAPAHTUMAT March 20, 2014 AGM YRITYKSEN JOHTO / KONTAKTIT CEO: Olli-Pekka Salovaara CFO: IR: Äyritie 16 FI Vantaa SUOSITUSHISTORIA, VIIMEISET 12 KUUKAUTTA Päivämäärä Suositus Tavoitehinta Osakekurssi Osta Lisää Lisää Lisää Lisää Vähennä Lisää Lisää Inderes Oy Sivu 8

9 Disclaimer Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 12-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä -5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: Inderes Oy Sivu 9

REVENIO GROUP N/A - Finland

REVENIO GROUP N/A - Finland Price/EUR REVENIO GROUP Päivitämme arviotamme Icaresta Julkaisemme tänään päivitetyn erikoisraportin Revenio Groupin kokonaan omistamasta Icare Finland Oy:stä ja annamme uuden arvion Icaren arvosta. Raportti

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Tuloskäänne vahvistui Q2-raportti oli kokonaisuutena positiivinen ja vahvisti uskoa tuloskäänteeseen sekä rahoitusaseman tervehtymiseen. Yhtiö julkisti myös tarkennetun strategian

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR LEMMINKÄINEN Arvostus linjassa näkymiin Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11,5 euroa. Vaikka yhtiön viime viikolla julkistama Q3-raportti oli infrarakentamisen kannattavuuden kannalta

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR HOMEn FDA-lupa lähestyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 23,0 euroon ja suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä). Emme näe yhtiön arvostustasossa oleellista nousuvaraa, mutta yhtiön liiketoiminnan

Lisätiedot

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland

NIXU 20.4.2015 Information Technology - Finland Maltillinen arvostus suhteessa kasvuun Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 5,1 euroon (aik. 4,9 euroa), mutta laskemme osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Yhtiön Q1-liikevaihtoluvut

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP Icare jälleen hyvässä vedossa Tarkistamme Revenio Groupin tavoitehintaa 16,2 euroon (aik. 16,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme osakkeella ei ole vielä riittäviä

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Positiivinen kehitys jatkuu Q3-raportti oli kokonaisuutena vahva ja operatiivisesti linjassa odotuksiimme nähden. Yhtiön liikevaihdon kasvu jatkui ohjelmistotuotteiden vetämänä hyvällä

Lisätiedot

Tase ja kassavirta etusijalla

Tase ja kassavirta etusijalla Yhtiöpäivitys Tase ja kassavirta etusijalla Toistamme vähennä-suosituksen ja tavoitehinnan 11, euroa. Yhtiön Q1-tuloskehitys oli pettymys, mutta odotamme yhtiön yltävän kustannussäästöjen ja Venäjän asuntomyynnin

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR SOPRANO Odotamme näkyvyyden paranemista Tarkistamme Sopranon tavoitehintaa 1,25 euroon (1,50) ja annamme osakkeelle vähennä-suosituksen (osta). Tavoitehintamme lasku heijastelee varovaisempia

Lisätiedot

NOKIA Information Technology - Finland

NOKIA Information Technology - Finland Price/EUR NOKIA Osien summa tarjoaa nousuvaraa Tarkistamme Nokian tavoitehintaa 7,5 euroon (aik. 7,0 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) kaventuneen nousuvaran myötä. Nokian eilistä

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR EFORE Pysymme odottavalla kannalla Eforen Q4 14 oli jälleen osoitus yhtiön lyhyen tähtäimen vaikeasta ennustettavuudesta. Erinomaisen ja sijoittajissa innostusta herättäneen Q3-tuloksen jälkeen

Lisätiedot

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa Laskemme Martelan tavoitehintamme 13, euroon (aik. 14, euroa) yhtiön tulosvaroituksen jälkeen. Tulovaroitus lisäsi osaltaan yhtiön kuluvan vuoden tuloskehitykseen liittyvää

Lisätiedot

Odotettua vaisumpi alku vuodelle

Odotettua vaisumpi alku vuodelle 7.4. Yhtiöpäivitys Odotettua vaisumpi alku vuodelle Toistamme Solteqille tavoitehinnan,7 euroa, mutta laskemme suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). Yhtiön Q-raportti oli tuloksen ja volyymikehityksen

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR QPR SOFTWARE Kasvu kiihtyy Nostamme QPR Softwaren tavoitehinnan 1,55 euroon (aik. 1,12 euroa) ja suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) yhtiön perjantaina julkistaman erittäin vahvan Q4-raportin

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Rakentaminen Yhtiö etenee oikeaan suuntaan Nostamme suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 15,0 euroon (aik. 14,0). Yhtiön tehostus- ja rakennemuutostoimet etenevät

Lisätiedot

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua 6.1.17 7:7 Yhtiöpäivitys Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua Toistamme Talenomin 13,5 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksemme lisää-tasolle (aik. osta) näkemämme nousuvaran supistuttua

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu jatkuu

Vahva tuloskasvu jatkuu 24.4.215 Yhtiöpäivitys Vahva tuloskasvu jatkuu Nostamme QPR:n tavoitehintaa tulosylityksen ja positiivisten ennustemuutosten myötä 1,9 euroon (aik. 1,65 euroa), mutta toistamme vähennä-suosituksen osakkeelle.

Lisätiedot

Siirrymme tarkkailuasemiin

Siirrymme tarkkailuasemiin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Siirrymme tarkkailuasemiin Tarkastamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 5,00 Ruotsin kruunuun (aik. 5,20 kruunua) ja laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää),

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR REVENIO GROUP Icare kiihdyttää Toistamme Revenion lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintaa 15,0 euroon (aik. 13,0 EUR) Icaren vahvan kasvunäkymän myötä kohonneiden ennusteidemme johdosta.

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR REVENIO GROUP HOME-tuotteella lupaava startti Laskemme Revenion suosituksen lisää-tasolle (aik. osta), mutta nostamme tavoitehintaamme 20,0 euroon (aik. 18,2 EUR) nousseiden lähivuosien ennusteidemme

Lisätiedot

HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy

HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy Nostamme Revenion tavoitehintaa 28, euroon (aik. 2, EUR) ja toistamme osakkeen lisää-suosituksen. Yhtiön antamat lisätiedot HOME-tuotteen FDA-lupaprosessista ovat vahvistaneet,

Lisätiedot

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä Kaivosteollisuuden kehitysyhtiö Sotkamo Silver julkaisi yllätyksettömän Q4-raporttinsa eilen. Nostamme Sotkamo Silverin tavoitehintamme projektin etenemisen, hieman odotuksiamme

Lisätiedot

Markkinatilanne on suotuisa

Markkinatilanne on suotuisa Markkinatilanne on suotuisa Kaapeliyhtiö Neo Industrial julkaisee Q1-liiketoimintakatsauksensa ensi viikon keskiviikkona. Odotamme yhtiöltä ensimmäiseltä kvartaalilta hyvää suoritusta markkinatilanteen,

Lisätiedot

Yhtiön tervehtyminen jatkuu

Yhtiön tervehtyminen jatkuu Yhtiöpäivitys Yhtiön tervehtyminen jatkuu Toistamme Lemminkäisen vähennä-suosituksen, mutta nostamme taseen ja liiketoimintarakenteen tervehtymisen myötä tavoitehinnan 12, euroon (aik. 11,). Viime vuosina

Lisätiedot

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

(oikaistu) MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Vahva avaus pörssitaipaleelle Nostamme kyberturvayhtiö Nixun tavoitehintaa 4,9 euroon (aik. 4,5 EUR) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Vahva H2-raportti vahvisti näkemyksemme, jonka mukaan Nixun

Lisätiedot

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta Toistamme Zeeland Familyn lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 5,60 euroon (aik. 3,80 euroa). Yhtiön Q1-tuloskatsaus oli lähes kauttaaltaan

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä 9/12 3/13 9/13 3/14 9/14 3/15 9/15 3/16 9/16 3/17 9/17 Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä Nostamme Sanoman tavoitehintamme 9, euroon (aik. 8,4 euroa) ja toistamme osakkeen

Lisätiedot

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Price/EUR Toistamme tavoitehinnan, nousuvara kuitenkin supistunut SUOSITUS CARGOTEC LISÄÄ Toistamme Cargotecille tavoitehinnan 30,0 euroa, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aik. osta). Osakekurssi

Lisätiedot

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen liittyen Nostamme tavoitehinnan, euroon (aik.,0) ja toistamme myy-suosituksemme. Eilinen lisätieto NBT-tutkimuksen etenemiseen liittyen antoi

Lisätiedot

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi Sotkamo Silver julkaisi Q1-raporttinsa eilen. Yhtiön tappio oli hieman odotuksiamme pienempi, mutta kvartaalituloksella ei ole Sotkamo Silverille kuitenkaan

Lisätiedot

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa Tarkistamme eilen melko odotetun positiivisen tulosvaroituksen antaneen Exelin tavoitehintamme 7, euroon (aik. 6,7 euroa) marginaalisten positiivisten ennustemuutosten

Lisätiedot

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Tuloskasvu vahvistuu odotetusti Toistamme YIT:n 8,1 euron tavoitehinnan, mutta laskemme kaventuneen nousuvaran myötä suosituksen vähennä-tasolle (aik. lisää). YIT nosti eilen aiempien odotuksiemme mukaisesti

Lisätiedot

Markkinat ja arvostus kuumenevat

Markkinat ja arvostus kuumenevat Markkinat ja arvostus kuumenevat Tarkistamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 8,40 euroon (aik. 8,20 EUR), mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää) osakkeen vahvan kurssinousun jälkeen.

Lisätiedot

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi Laskemme Outokummun tavoitehinnan 7,5 euroon (aik. 9,5 euroa) ja laskemme suosituksemme lisää-tasolle

Lisätiedot

Lisärahoitukselle on akuutti tarve

Lisärahoitukselle on akuutti tarve Lisärahoitukselle on akuutti tarve Nexstimin sijoittajatarina ja pörssilistautuminen perustuivat vahvasti yhtiön kehittämän aivohalvauksen kuntoutukseen tarkoitetun NBT-laitteiston FDA-luvan saamisen ympärille.

Lisätiedot

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää Kasvu jatkuu vahvana Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman lisää-suosituksemme ja tarkistamme tavoitehintamme 8,5 euroon (aik. 8,1 euroa) yhtiön Q1-liiketoimintakatsauksen jälkeen. Hoivatilojen kasvu

Lisätiedot

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä Laskemme Orava Asuntorahaston tavoitehintamme 5, euroon (aikaisemmin 6, euroa) ja toistamme aikaisemman vähennä-suosituksemme perjantain tulosvaroituksen jälkeen.

Lisätiedot

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Arvostus on jo varovaisen houkutteleva Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Viime viikkojen lievän kurssilaskun jälkeen osakkeen tuotto-odotus

Lisätiedot

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan 10:55 Yhtiöpäivitys Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan Toistamme Next Gamesin tavoitehinnan 8,5 euroa ja lisää-suosituksen yhtiön H1- raportin jälkeen. Raportti vahvisti näkemystämme yhtiön pitkän

Lisätiedot

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa Tarkistamme Rapalan tavoitehintamme 4,2 euroon (4,7 euroon) johtuen todennäköisen hybridilainan liikkeellelaskun myötä laskeneista tulosennusteistamme. Laskemme

Lisätiedot

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys Kannattavuusongelmat ja korkea arvostus eivät houkuttele Toistamme Tikkurilan vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 15,5 euroon (aik. 17, euroa). Emme näe tällä hetkellä osakkeessa merkittävää

Lisätiedot

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta Toistamme Huhtamäen tavoitehintamme 37,5 euroa ja lisää-suosituksemme. Intian arvonlisäverouudistus rokottaa yhtiön tulosta Q2:lla, mutta pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus 2.1.217 9:24 Yhtiöpäivitys Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää Nostamme Nixun tavoitehintaa 12, euroon (aik. 9,5 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Mielestämme on vielä liian aikaista

Lisätiedot

Selkein aliarvostus on purkautunut

Selkein aliarvostus on purkautunut Selkein aliarvostus on purkautunut Tapasimme eilen analyytikkotilaisuudessa Outokummun johtoa, joka keskittyi valottamaan etenkin yhtiön onnistumista tehokkuusparannuksissa. Teimme tapaamisen jälkeen positiivisia

Lisätiedot

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta Nostamme Alma Median suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 6,7 euroon. Yhtiö nosti tulosohjeistustaan

Lisätiedot

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,20 euroon (aik. 0,40 euroa). Kesällä varmistunut rahoitusjärjestely turvaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Vahva tuloskasvu houkuttelee

Vahva tuloskasvu houkuttelee Vahva tuloskasvu houkuttelee Toistamme YIT:n lisää-suosituksen ja nostamme osakkeen tavoitehinnan 8,1 euroon (aik. 7,6 euroa) lievästi nousseiden ennusteiden ja parantuvan näkyvyyden myötä. Odotamme YIT:ltä

Lisätiedot

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua Laskemme Suomen Hoivatilojen suosituksemme tasolle vähennä (aikaisemmin lisää) ja asetamme tavoitehintamme 7,90 euroon (aikaisemman 6,70 euroa. Suhtaudumme Hoivatilojen

Lisätiedot

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle Toistamme Kotipizzan 15, euron tavoitehinnan ja nostamme viikon aikana nähdyn nopean kurssilaskun takia suosituksen lisää-tasolle

Lisätiedot

Panostukset vientiin tuottavat tulosta

Panostukset vientiin tuottavat tulosta Panostukset vientiin tuottavat tulosta Neo Industrial julkaisi eilen Q1-liiketoimintakatsauksensa, joka oli kokonaisuutena vahva ja yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi suhteessa vertailukauteen.

Lisätiedot

Paineet loppuvuoteen kasvavat

Paineet loppuvuoteen kasvavat Paineet loppuvuoteen kasvavat Toistamme Orava Asuntorahaston vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme, euroon (aik., euroa). Osakkeen arvostustaso on NAV:iin nähden hyvin matala, mutta lähivuosien

Lisätiedot

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun

Lisätiedot

Kurssilasku ylimitoitettua

Kurssilasku ylimitoitettua Kurssilasku ylimitoitettua Nostamme Outokummun suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja tarkistamme tavoitehintamme 9,5 euroon (aik., euroa). Outokummun osake on laskenut viimeisen kuukauden aikana noin

Lisätiedot

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen Odotamme Nokian Q2-tuloksen ylittävän markkinaodotukset johtuen Applesopimuksen kertatuotosta. Patenttituloista saatava tulosylitys ei kuitenkaan riitä ilahduttamaan

Lisätiedot

Tilanne näyttää erittäin haastavalta

Tilanne näyttää erittäin haastavalta Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu

Lisätiedot

Vahva alku vuodelle 2017

Vahva alku vuodelle 2017 Vahva alku vuodelle 217 Q1-raportti jäi liikevaihdon osalta ennusteistamme, mutta tulos oli positiivinen yllätys. Nostamme tavoitehintaa ennakoitua paremman raportin ansiosta 19, euroon (aik. 18,5), mutta

Lisätiedot

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle

Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää).

Lisätiedot

Emme kiirehdi vielä ostoihin

Emme kiirehdi vielä ostoihin 14 16 18 20 22 Osakkeen arvo (SEK) Emme kiirehdi vielä ostoihin Sotkamo Silverin Q3-raportti ei tarjonnut yllätyksiä. Laskemme Sotkamo Silverin tavoitehintamme 3,80 Ruotsin kruunuun (aik. 4,20 kruunua)

Lisätiedot

Tuottopotentiaali jää ohueksi

Tuottopotentiaali jää ohueksi Tuottopotentiaali jää ohueksi Toistamme Fortumin 14, euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Päättyneellä toisella kvartaalilla markkinakehitys oli pitkälti odotuksiemme

Lisätiedot

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Tuloskommentti Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina Terveysteknologiayhtiö Nexstimin H1-tulos oli hyvin pitkälti odotustemme mukainen, emmekä ole tehneet sen jälkeen ennusteisiimme

Lisätiedot

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen Nostamme Restamaxin tavoitehintamme 8,2 euroon (aik. 7,7 euroa) ja laskemme suosituksemme tasolle vähennä (aik. lisää) selvästi kohonneen arvostustason myötä. Suhtaudumme

Lisätiedot

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus Toistamme Elisan vähennä-suosituksen ja 33, euron tavoitehinnan. Yhtiön Q2-raportti oli markkinaodotuksia parempi ja tulos kasvoi yrityskauppojen vetämänä. Odotamme

Lisätiedot

Odotettua tuloskasvua

Odotettua tuloskasvua Odotettua tuloskasvua Toistamme Zeeland Familyn 7,3 euron tavoitehinnan ja laskemme kaventuneen nousuvaran myötä osakkeen suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Yhtiön eilen julkaisema Q3-tuloskatsaus

Lisätiedot

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi Toistamme Vincitin tavoitehinnan 6,1 euroa ja myy-suosituksen korkean arvostuksen myötä. Keskustelumme johdon kanssa vahvisti näkemystämme yhtiön- ja markkinan

Lisätiedot

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Vielä kannattaa pysytellä kyydissä Nostamme Comptelin tavoitehintaa 2,6 euroon (aik. 2,4 EUR), mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta). Rajun kurssinousun jälkeen osakkeen nousuvara on melko

Lisätiedot

jäävät syklin pohjavuosiksi

jäävät syklin pohjavuosiksi 216-217 jäävät syklin pohjavuosiksi Nostamme Nokian tavoitehintaa 4,8 euroon (aik. 4,3 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Arviomme mukaan Nokian markkinaosuuden ja verkkomarkkinoiden pohjat nähdään

Lisätiedot

Odottele maltilla tarjousprosessia

Odottele maltilla tarjousprosessia Odottele maltilla tarjousprosessia Nokia kertoi eilen tekevänsä Comptelista ostotarjouksen 3,4 euron osakekohtaiseen hintaan. Tarjottu hinta vastaa 29 % preemiota edelliseen päätöskurssiin ja 1 %:n preemiota

Lisätiedot

Vahva startti vuoteen 2017

Vahva startti vuoteen 2017 Vahva startti vuoteen 217 Nostamme Nixun tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 7,3 EUR) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen eilen julkaistujen vahvojen liikevaihtolukujen jälkeen. Nixu on nyt vahvalla kasvu-uralla,

Lisätiedot

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä 31.5.217 8:54 Yhtiöpäivitys Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan Tarkistamme Nixun tavoitehintaa 8,2 euroon (aik. 7,8 EUR) positiivisten ennustemuutosten myötä, mutta toistamme vähennä-suosituksen

Lisätiedot

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa Toistamme Suomen Hoivatilojen aikaisemman 6,70 euron tavoitehintamme, mutta laskemme suosituksemme tasolle lisää (aikaisemmin osta). Näkemyksemme mukaan

Lisätiedot

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR Hinta/EUR LEMMINKÄINEN Pitkä tie tavoitteisiin Laskemme Lemminkäisen tavoitehinnan 14,0 euroon (14,50) ja toistamme vähennä-suosituksen. Pitkittyneen talven, uusien tehostusohjelmien ja kartellikorvausten

Lisätiedot

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Ruotsin laajentuminen etenee hyvin Nostamme Nixun tavoitehintaa 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) ja toistamme osakkeen lisääsuosituksen. Nixu on vahvassa kasvu- ja investointivaiheessa, minkä takia huomiomme

Lisätiedot

Kova tulosloikka monen tekijän summana

Kova tulosloikka monen tekijän summana Kova tulosloikka monen tekijän summana Nostamme positiivisen tulosyllätyksen myötä Ramirentin tavoitehinnan 8,0 euroon (aik. 7,50 euroa) ja toistamme osakkeen vähennä-suosituksen. Q1 oli selvästi ennakkoodotuksia

Lisätiedot

Tulos/ osake. Osinko/ osake

Tulos/ osake. Osinko/ osake Kasvukipuja Toistamme QPR Softwaren vähennä-suosituksen ja laskemme negatiivisten ennustemuutosten myötä osakkeen tavoitehintaa,5 euroon (aik.,2 euroa). Q4- tulos jäi selvästi ennusteistamme, kun yhtiön

Lisätiedot

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta 4.7.217 14:12 Yhtiöpäivitys Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin Tarkistamme Taalerin tavoitehintamme tasolle 11, euroa (aik. 9, euroa) ja nostamme suosituksemme tasolle osta (aik. lisää).

Lisätiedot

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Pakka selkeytyy ja fokus parantuu Toistamme Telia Companyn lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehinnan 43, SEK:iin (aik. 41 SEK) riskien selkiytymisen ja tästä seuranneen parantuneen fokuksen myötä. Epävarmuuksien

Lisätiedot

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme Cargotecin Q2-raportti oli pettymys Kalmarin osalta, johon oli markkinoilla todennäköisesti ladattu eniten odotuksia

Lisätiedot

Tarina etenee odotuksien mukaisesti

Tarina etenee odotuksien mukaisesti 7:49 Yhtiöpäivitys Tarina etenee odotuksien mukaisesti Tilitoimisto Talenomin eilen julkaisema Q3-liiketoimintakatsaus oli mielestämme isoa kuvaa ajatellen neutraali. Liikevaihto jäi selvästi odotuksista,

Lisätiedot

Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta

Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta 24.5.217 8:18 Yhtiöpäivitys Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta Toistamme Nokian lisää-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintaamme 6,2 euroon (aik. 5,8 EUR) eilisen Apple-sopimuksen myötä.

Lisätiedot

Numerot tukevat edelleen tarinaa

Numerot tukevat edelleen tarinaa Numerot tukevat edelleen tarinaa Pidämme Siilin lisää-suosituksen ennallaan ja tarkistamme tavoitehintamme 12,5 euroon (aik. 12,0 EUR). Yhtiö etenee H1-raportin perusteella normaalilla vahvalla kasvuja

Lisätiedot

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Arvostus ei kestä tulospettymyksiä Orionin Q2-tulos jäi selvästi vertailukauden ja markkinaennusteiden alapuolelle. Korkealle nousseiden tulevaisuuden odotusten ja osakkeen arvostuksen takia tulospettymys

Lisätiedot

Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden

Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden Fiskarsin Q2-raportti jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta hieman ennusteidemme alapuolelle. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen

Lisätiedot

Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva

Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva Toistamme sijoituspalveluyhtiö Privanetille tavoitehintamme 3,6 euroa, mutta nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) osakekurssin laskun painettua arvostustason

Lisätiedot

Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina

Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina 8:41 Yhtiöpäivitys Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina Talenomin eilen julkaisema tilinpäätös oli kokonaisuudessaan vahva. Olemme nostaneet hieman operatiivisen kannattavuusennusteitamme ja toisaalta

Lisätiedot

Osakkeen hinnoittelu pielessä

Osakkeen hinnoittelu pielessä Yhtiöpäivitys Osakkeen hinnoittelu pielessä Nostamme Siili Solutionsin tavoitehintaa 3, euroon (aik. 1, euroa) ja suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Yhtiön H1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi

Lisätiedot

Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %

Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % Tulosparannus valuu vähemmistöosuuksina kunnille Q3-raportti osui liikevaihdon osalta ennusteisiimme ja liikevoitto ylitti odotuksemme. Osakekohtainen tulos jäi kuitenkin pettymykseksi, sillä Lääkärikeskukset

Lisätiedot

Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana

Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana Koneen tilinpäätös ei yltänyt markkinoiden korkeisiin odotuksiin. Q4-tulos oli pääosin linjassa odotuksien kanssa, mutta ohjeistus vuodelle 217 indikoi tuloskasvun hyytyvän

Lisätiedot

Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle

Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle Päivitämme Nexstimin tavoitehinnan,4 euroon (aik.,8 euroa) ja tarkistamme suosituksen vähennä-tasolle. Osake on laskenut

Lisätiedot

Tarina etenee pienistä kuopista huolimatta

Tarina etenee pienistä kuopista huolimatta Tarina etenee pienistä kuopista huolimatta Tilitoimisto Talenomin Q2-tulos oli kokonaisuutena pettymys, mutta taustalla oli kertaluontoisia tekijöitä kuten päälistalle siirtymiseen liittyneet kulut. Yhtiö

Lisätiedot

Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan

Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan Nostamme Kotipizza Groupin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) ja toistamme 12,3 euron tavoitehinnan. Yhtiön suurin omistaja Sentica

Lisätiedot

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Yhtiöpäivitys H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan Toistamme Nixun 5,1 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen, vaikka yhtiön H1-kasvu ja kannattavuus jäivät ennusteitamme heikommaksi. Laskeneista ennusteitamme

Lisätiedot

Pula positiivisista kurssiajureista

Pula positiivisista kurssiajureista Pula positiivisista kurssiajureista KONEen Q2-numerot olivat yllätyksettömät, vaikka niin saadut tilaukset (256 MEUR) kuin osakekohtainen tuloskin (,5 EUR) jäivät hienokseltaan konsensusluvuista (vastaavasti

Lisätiedot

NIXU :38 Yhtiöpäivitys. Markkinan fundamentit puoltavat yhä osakkeen kyydissä pysymistä. Analyytikko. Suositus Lisää

NIXU :38 Yhtiöpäivitys. Markkinan fundamentit puoltavat yhä osakkeen kyydissä pysymistä. Analyytikko. Suositus Lisää 13:38 Yhtiöpäivitys Markkinan fundamentit puoltavat yhä osakkeen kyydissä pysymistä Toistamme Nixun lisää-suosituksen ja nostamme tavoitehintaa 7,1 euroon (aik. 6,2 EUR) yhtiön vaatimattomasta H2-raportista

Lisätiedot

Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena

Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena Vahva Q2 saa meidät pysymään positiivisena Nokian Renkaiden Q2-raportti oli odotuksiamme parempi ja ohjeistuksen nosto vahvisti ennustamamme tuloskasvun tälle vuodelle. Vaikka osake reagoi tulosraporttiin

Lisätiedot

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava 3.7.5 Yhtiöpäivitys Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava Toistamme osakkeelle,5 euron tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Q-raportti oli odotetusti tulosmielessä heikko, mutta tarjouskannan kasvun

Lisätiedot

Erinomainen tuloskehitys jatkui

Erinomainen tuloskehitys jatkui Erinomainen tuloskehitys jatkui Röntgenkuvantamislaitteiden, järjestelmien ja komponenttien toimittaja Detection Technologyn (DeeTee) eilen julkaisema Q1-tulos oli erinomainen. Sekä kasvu että kannattavuus

Lisätiedot

Kurssireaktio Q2-tulokseen oli ylireagointia

Kurssireaktio Q2-tulokseen oli ylireagointia 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 1/16 7/16 1/17 7/17 Kurssireaktio Q2-tulokseen oli ylireagointia Toistamme Sanomalle aikaisemman 8,4 euron tavoitehintamme, mutta nostamme suosituksemme tasolle lisää

Lisätiedot

Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden

Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden Nostamme Sanoman tavoitehinnan 8,5 euroon (7, euroa) yhtiön odotettua vahvemman Q3-raportin ja nousseiden tulosennusteidemme myötä. Toistamme

Lisätiedot

Tarinaa katsottava vuosien päähän

Tarinaa katsottava vuosien päähän Tarinaa katsottava vuosien päähän Nostamme Bittiumin tavoitehinnan 7,8 euroon (aik. 6,5 euroa) ja toistamme lisääsuosituksemme. Arvostustaso on osakekurssin mukana noussut edelleen, mutta yhtiön kasvutarinaa

Lisätiedot

Positiiviset signaalit vahvistuvat

Positiiviset signaalit vahvistuvat Positiiviset signaalit vahvistuvat Ponssen Q1-tulos ylitti selvästi markkinoiden odotukset. Myös tilaukset olivat vahvat ja markkinatilanne vaikuttaa piristyneen selvästi, joten näkymät ovat positiiviset.

Lisätiedot