Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää
|
|
- Katriina Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
2 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön (PeoL 29, LL 21, AKL 28 ) Koulutuksen järjestäjä vastaa turvallisuudesta Velvollisuus aktiivisesti puuttua turvallisuutta vaarantaviin tekijöihin Taloudelliset syyt eivät saa estää turvallisuuden takaamista Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
3 Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Huolehtimisvelvollisuuden laajuutta rajaavina tekijöinä otetaan huomioon epätavalliset ja ennalta arvaamattomat olosuhteet, joihin työnantaja ei voi vaikuttaa, ja poikkeukselliset tapahtumat, joiden seurauksia ei olisi voitu välttää huolimatta kaikista aiheellisista varotoimista. Työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Työnantajan on Tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta Tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
4 Turvallisen opiskeluympäristön valvonta Terveydensuojelulaki: 6.Kunnan tehtävänä on alueellaan, siten kuin jäljempänä säädetään, edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö. 51 : Kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus antaa yksittäisiä kieltoja ja määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan poistamiseksi tai sen ehkäisemiseksi. Kiireellisessä tapauksessa valvontaa suorittava kunnan viranhaltija saa antaa 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen. Kielto tai määräys on viipymättä saatettava kunnan terveydensuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. 53 : Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi tehostaa tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai että toiminta keskeytetään tai kielletään. Hallintokantelu: aluehallintovirasto, ylimmät laillisuusvalvojat Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
5 Työturvallisuuden valvonta TyöturvallisuusL 65 : Tämän lain noudattamista valvovat työsuojeluviranomaiset. Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 13.Toimintaohjeen ja kehotuksen antaminen Jos työnantaja ei noudata hänelle työsuojeluviranomaisen valvontaan kuuluvissa säännöksissä asetettuja velvollisuuksia, tarkastajan on annettava työnantajalle kirjallinen toimintaohje poistaa tai korjata säännösten vastainen olotila 16.Käyttökielto ja väliaikainen käyttökielto Jos työpaikalla vallitsevasta puutteellisuudesta tai epäkohdasta aiheutuu työntekijälle hengen tai terveyden menettämisen vaara, asianomainen työsuojeluviranomainen voi kieltää vaaraa aiheuttavan koneen, työvälineen tai muun teknisen laitteen, tuotteen tai työmenetelmän käyttämisen tai työnteon jatkamisen, kunnes lain vastainen olotila on korjattu tai poistettu. Työsuojeluviranomainen voi määrätä edellä mainitun käyttökiellon tehosteeksi uhkasakon siten kuin uhkasakkolaissa säädetään. Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
6 KIITOS! Yhteystiedot Puh Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
LisätiedotHenkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
LisätiedotTyönantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
LisätiedotSisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella
Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015
LisätiedotTarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
LisätiedotTyöturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
LisätiedotTyöturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki
Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa 10.2.2015 Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki 16.2.2015 Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut ja verkosto Perusturvapalvelut
LisätiedotSeksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
LisätiedotTyösuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston
LisätiedotPäivän teemat viranomaisnäkökulmasta
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus
LisätiedotValvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
LisätiedotKOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA
Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...
LisätiedotTeollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
LisätiedotTyönantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
LisätiedotKOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1
LisätiedotTarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus
Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
LisätiedotTYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun
LisätiedotTarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite
LisätiedotTyösuojelun vastuualue. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Lakimiehet Aki Eriksson ja Anna Tiainen
Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Lakimiehet Aki Eriksson ja Anna Tiainen Työsuojelun vastuualue, ESAVI 16.3.2017 1 Työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena.
LisätiedotTyöpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
LisätiedotMääräaika velvoitteen toteuttamiselle:
1 (2) PL 15, Kainuuntie 82 88901 KUHMO Viite Tarkastuskertomus nro 2019/6850, 15.4.2019 ennen velvoitteen ja uhkasakon asettamista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue varaa työnantajalle
LisätiedotTarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2018/29059 1 (4) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 30.8.2018 klo 12.00-14.00 Työnantaja Rovaniemen kaupunki Osoite PL 8216, 96101 Rovaniemi Valvontakohde Tekniset palvelut ja
LisätiedotReino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto
Turvallinen organisaatio ja työ Studia Generalia luentotilaisuus 26.4.2007 Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Motto: Työturvallisuudesta
LisätiedotTYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY
TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia
LisätiedotMitä laissa sanotaan koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmista? Oikeuskäytäntöä Turku
Mitä laissa sanotaan koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmista? Oikeuskäytäntöä 20.10.2016 Turku Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 19.10.2016 1
LisätiedotSisäilmaongelmat ja valvonta. Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Sisäilmaongelmat ja valvonta Sirkku Lehtimäki Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2 Työsuojelun vastuualue
LisätiedotLaki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta
Laki kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20, 24 :n otsikon suomenkielinen sanamuoto ja 1 momentti,
LisätiedotHelsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
LisätiedotYHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI
YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015 Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI 1 Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta 22 Lain
LisätiedotVastuu sähköalan töissä
1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
LisätiedotTyösuojeluvalvonta Psykososiaalinen kuormitus
Työsuojeluvalvonta Psykososiaalinen kuormitus Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivä KT Kuntatyönantajat 11.4.2018 Tarkastaja Vilja Arola Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla
LisätiedotSivutoimet ja kilpailevan toiminnan kielto
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Sivutoimet ja kilpailevan toiminnan kielto Henkilöstön tulee käyttää työaikansa ja työkapasiteettinsa kaupungin päätoimisen viran tai tehtävän hoitamiseen. Sivutoimi ei
LisätiedotTyöturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma
Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa
Lisätiedot2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
LisätiedotKYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
Lisätiedot1 Lokakuu 2013. Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen
1 Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen Työnantajan edustajana huolehtii, että nämä toteutuu Työnantajan on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena
LisätiedotSeinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
LisätiedotTyöpaikkaselvitys tulee olla työntekijöiden nähtävillä ja se on käsiteltävä yhteistoiminnassa työntekijöiden kanssa.
Lans1- ia S1sa-Suom1 Tarkastuskertomus 2019/4565 1 (3) Aluehallintovirasto 11.4.2019 Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika Työnantaja Osoite Valvontakohde Osoite Tarkastaja Osallistujat 13.3.2019
LisätiedotLaki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta
Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain
LisätiedotKokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1
LisätiedotItä-Suomen aluehallintovirasto Ulla Ahonen
Olen, työskentelen ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajana Itä- Suomen aluehallintovirastossa. Virkatehtäviini kuuluvat mm. asumisterveysasiat osana lainsäädännössä aluehallintovirastolle annettuja terveydensuojelulain
LisätiedotIII Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere
III Valtakunnalliset käsityönopetuksen työturvallisuus- koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere Antti Posio STM Ajankohtainen työsuojelulainsäädäntö Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa
LisätiedotTyöturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen
Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Tarkastaja Auli Arkko-Liekari Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
LisätiedotLounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
LisätiedotTarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/10410 1 (5) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 20.1.2016 klo 9.00-11.15 Työnantaja Harjavallan kaupunki Osoite Satakunnantie 110, 29200 HARJAVALTA Valvontakohde Kaupungintalo
LisätiedotKiusaajana tai kiusattuna työpaikalla
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai
Lisätiedot9.5.2014. Viite Työsuojelutarkastus 18.2.2013 nro 13/2220, 24.5 2013 nro 13/2248, 25.11.2013 nro 13/2283.
Aluehallintovirasto 11 Kokkolan kaupunki PL 43 67101 Kokkola Kuuleminen Dnro LSSAVI/328/05.13.01.02/2014 9.5.2014 T ', 66 l.an ; J U!' KI Kaupii ri9inhailitus -- 2o itir T 1 (3) Viite Työsuojelutarkastus
LisätiedotVanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
LisätiedotTyökyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
LisätiedotSÄÄDÖSKOKOELMA. 2006 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2006 N:o 44 58. Laki. N:o 44
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2006 N:o 44 58 SISÄLLYS N:o Sivu 44 Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta... 193 45 Laki eräiden teknisten
LisätiedotAluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Opetus- ja kulttuuritoimi
Aluehallintoviraston keinot sisäilmaongelmien ratkaisuissa Opetus- ja kulttuuritoimi 13.11.2015 1 Aluehallintovirastossa käsitellään koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia Työsuojeluvastuualue Oikeusturva
LisätiedotLaki. kirkkolain muuttamisesta
Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan
LisätiedotTYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
LisätiedotLaki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta /44
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006/44 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET JA VIRANOMAISVALVONTA 1 luku Yleiset säännökset 1
LisätiedotYlitarkastaja Tuula Uurala. Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta
Ylitarkastaja Tuula Uurala Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta 12.5.2017 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta
LisätiedotTyömaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
LisätiedotTyöturvallisuusvastuun jakautuminen
Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään
LisätiedotYrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
LisätiedotJätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista
Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain
LisätiedotKansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Vaasa 27.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
LisätiedotLaki. eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta. 1 luku. Yleiset säännökset. Soveltamisala
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan hissiturvallisuuslain ( / ), mittauslaitelain (707/2011),
LisätiedotTurvallisuus kouluissa Yhteysopettajapäivät 2011
Turvallisuus kouluissa Yhteysopettajapäivät 2011 Yleisiä näkökohtia Helsingin opetustoimessa tapahtuu työtapaturmia n. 150 vuosittain, niistä kolmasosa työmatkoilla. Sairauspoissaolot opettajien kohdalla
LisätiedotHäirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 12 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Sorters Finland Oy:lle HEL 2012-010110 T 11 01 00 00 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian käsittely
LisätiedotTyöpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari 27.4.2018 Kuopio 1 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja
Lisätiedottyösuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
EDUSKUNNAN VASTAUS 178/2005 vp Hallituksen esitys laiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotTyöhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
LisätiedotLaki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006/44
1 of 17 21/03/2011 13:46 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 20.1.2006/44 20.1.2006/44 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki työsuojelun
LisätiedotYhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö
Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen
LisätiedotValtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke
Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun
LisätiedotReilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
LisätiedotEnnakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
LisätiedotYKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla
Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston
LisätiedotIlmoitusvelvollisuus Koulutus
Ilmoitusvelvollisuus Koulutus 16.12.2015 SOSIAALIHUOLLON HENKILÖKUNNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS sosiaalihuoltolain 48, 49 velvoite Voimaan 1.1.2016 Yhteiset ohjeet ja käytännöt Kunnan ja yksityisen palveluntuottajan
LisätiedotTyöpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
LisätiedotUlkomaisen työvoiman valvonta
Ulkomaisen työvoiman valvonta Tarkastustoiminnan esittely 13.3.2013 HAPKE-hankkeen koulutustilaisuus, Kajaani Itä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Laakkonen 21.2.2013 1 Valvonnan resurssit Työsuojelun
LisätiedotSyrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 2 2018 Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017 Työsuojeluhallinto Sisällys 1. Työsuojeluviranomaisen valvonta...3 2. Asiakasyhteydenotot työsuojeluviranomaiseen...3
Lisätiedot1(6) Versio 12 IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE
1(6) IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE Imatran seudun ympäristölautakunta 10.2.2009 9, voimaantulo 5.3.2009 Imatran seudun ympäristölautakunta 11.8.2009 108,
LisätiedotKAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan
LisätiedotRakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö
Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 17.11.2015 Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat ei ylipäätään pitäisi tapahtua
LisätiedotURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY
Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute
LisätiedotSuunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö
Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden
LisätiedotSpecia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
LisätiedotLakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai
Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai 27.10.2016 1 Työsuojeluhallinto Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto Ohjaa
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 5/2010 vp Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (6) 52 Tupakkalain mukaisen kiellon ja uhkasakon asettaminen Aroma Art Oy:lle HEL 2018-003769 T 11 02 04 Päätös Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Taustaa
LisätiedotPalopupu ja uusi * pelastuslaki
Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille
LisätiedotEnergiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus
Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Scandic Park, Helsinki Ulla Laapotti, energia-asiantuntija Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Ytp/2 10.6.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) Päätöshistoria 08.01.2013 16 HEL 2012-013989 T 11 02 02 02 Päätös Päätöksen kohde Vireilletulo päätti osoitteessa Fredrikinkatu 40 asunnossa todetun terveyshaitan
LisätiedotYksityisen varhaiskasvatuksen valvonta
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 7 Määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Kiertotie Oy:lle HEL 2013-016454 T 11 01 00 00 Päätösehdotus Päätökseen velvoitettu Asian vireilletulo Asian
LisätiedotTyösuojeluvaalit 2017
Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä
Lisätiedot