Sivutoimet ja kilpailevan toiminnan kielto
|
|
- Vilho Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Henkilöstöyksikön ohje Sivutoimet ja kilpailevan toiminnan kielto Henkilöstön tulee käyttää työaikansa ja työkapasiteettinsa kaupungin päätoimisen viran tai tehtävän hoitamiseen. Sivutoimi ei saa johtaa päätehtävän hoidon heikkenemiseen eikä viranhaltijan tai työntekijän toiminnan joutumiseen ristiriitaan hänen virkavelvollisuutensa tai työtehtäviensä kanssa. Sivutoimista ja kilpailevasta toiminnasta säädetään viranhaltijalain (2003/304) luku 4 18 :ssä ja työsopimuslain (2001/55) luku :ssä. Työturvallisuudesta säädetään viranhaltijalain 4 luvussa 20 :ssä ja työsopimuslain luvussa 3 2 :ssä. Työturvallisuudesta säädetään myös työturvallisuuslaissa luku 2 8 työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite ja luku 4 18 työntekijän yleiset velvollisuudet. Rovaniemen kaupungin hallinto- ja johtosäännön 32 :ssä määrätään sivutoimesta, hallinto- ja johtosääntö koskee soveltuvin osin myös työntekijöitä. Viranhaltijalaki luku 4 18 Sivutoimi ja kilpaileva toiminta Sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, joista viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista. Viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Lupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Lupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen peruuttamista. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita 3 momentissa säädetty huomioon ottaen ei voida pitää hyväksyttävinä. Muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta sivutoimesta viranhaltijan on tehtävä ilmoitus työnantajalle. Työnantaja voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen 3 momentissa säädetyillä perusteilla. Työsopimuslaki 3-5 Kilpaileva toiminta Työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. Työntekijä ei saa työsuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita 1 momentissa säädetty huomioon ottaen ei voida pitää hyväksyttävinä. Työnantaja, joka ottaa työhön henkilön, jonka tietää olevan 1 momentin perusteella estynyt ryhtymästä työhön, vastaa työntekijän ohella aikaisemmalle työnantajalle aiheutuneesta vahingosta. Liike- ja ammattisalaisuudet Työntekijä ei saa työsuhteen kestäessä käyttää hyödykseen tai ilmaista muille työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksia. Jos työntekijä on saanut tiedot oikeudettomasti, kielto jatkuu myös työsuhteen päättymisen jälkeen.
2 Salaisuuden ilmaisseen työntekijän ohella työnantajalle syntyneen vahingon korvaamisesta on vastuussa myös se, jolle työntekijä ilmaisi tiedot, jos viimeksi mainittu tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää työntekijän menetelleen oikeudettomasti. Kilpailukieltosopimus Työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta syystä voidaan työsuhteen alkaessa tai sen aikana tehtävällä sopimuksella (kilpailukieltosopimus) rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen alkavasta työstä sellaisen työnantajan kanssa, joka harjoittaa ensiksi mainitun työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa samoin kuin työntekijän oikeutta harjoittaa omaan lukuunsa tällaista toimintaa. Kilpailukieltosopimuksen perusteen erityistä painavuutta arvioitaessa on otettava muun ohella huomioon työnantajan toiminnan laatu ja sellainen suojan tarve, joka johtuu liike- tai ammattisalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta, samoin kuin työntekijän asema ja tehtävät. Kilpailukieltosopimuksella saadaan rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä uusi työsopimus tai harjoittaa ammattia enintään kuuden kuukauden ajan. Jos työntekijän voidaan katsoa saavan kohtuullisen korvauksen hänelle kilpailukieltosopimuksesta aiheutuvasta sidonnaisuudesta, rajoitusaika voidaan sopia enintään vuoden pituiseksi. Kilpailukieltosopimukseen voidaan ottaa määräys vahingonkorvauksen sijasta tuomittavasta sopimussakosta, joka saa enimmäismäärältään vastata työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkkaa. Kilpailukieltosopimus ei sido työntekijää, jos työsuhde on päättynyt työnantajasta johtuvasta syystä. Mitä edellä säädetään kilpailukieltosopimuksen keston rajoittamisesta ja sopimussakon enimmäismäärästä, ei koske työntekijää, jonka tehtäviensä ja asemansa perusteella katsotaan tekevän yrityksen, yhteisön tai säätiön tai sen itsenäisen osan johtamistyötä tai olevan tällaiseen johtamistehtävään välittömästi rinnastettavassa itsenäisessä asemassa. Kilpailukieltosopimus on mitätön siltä osin kuin se on tehty vastoin edellä säädettyä. Muutoin tällaisen sopimuksen pätevyydestä ja sovittelusta on voimassa, mitä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetussa laissa (228/1929, oikeustoimilaki) säädetään. Työturvallisuus Viranhaltijalaki luku 4 20 Työturvallisuus Viranhaltijan on huolehdittava työturvallisuudesta siten kuin työturvallisuuslaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä viranhaltijan velvollisuudeksi säädetään. Työsopimuslaki luku 3 2 Työturvallisuus Työntekijän on noudatettava työtehtävien ja työolojen edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta sekä huolehdittava käytettävissään olevin keinoin niin omasta kuin työpaikalla olevien muiden työntekijöiden turvallisuudesta. Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle työpaikan rakenteissa, koneissa, laitteissa sekä työ- ja suojeluvälineissä havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista, joista saattaa aiheutua tapaturman tai sairastumisen vaaraa. Työturvallisuuslaki luku 2 8 ja luku 4 18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
3 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Huolehtimisvelvollisuuden laajuutta rajaavina tekijöinä otetaan huomioon epätavalliset ja ennalta arvaamattomat olosuhteet, joihin työnantaja ei voi vaikuttaa, ja poikkeukselliset tapahtumat, joiden seurauksia ei olisi voitu välttää huolimatta kaikista aiheellisista varotoimista. Työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Tällöin on mahdollisuuksien mukaan noudatettava seuraavia periaatteita: 1) vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään; 2) vaara- ja haittatekijät poistetaan tai, jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla; 3) yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä; ja 4) tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen kehittyminen otetaan huomioon. Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen. Työnantajan on huolehdittava siitä, että turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevat toimenpiteet otetaan huomioon tarpeellisella tavalla työnantajan organisaation kaikkien osien toiminnassa. Työntekijän yleiset velvollisuudet Työntekijän on noudatettava työnantajan toimivaltansa mukaisesti antamia määräyksiä ja ohjeita. Työntekijän on muutoinkin noudatettava työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta. Työntekijän on myös kokemuksensa, työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen sekä ammattitaitonsa mukaisesti työssään huolehdittava käytettävissään olevin keinoin niin omasta kuin muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa. Sivutoimet ja kilpailevan toiminnan kielto Rovaniemen kaupungissa Työajan käyttöä edellyttävä sivutoimi ja sivutoimilupa Viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä, ellei työnantaja hakemuksesta ole siihen erikseen myöntänyt lupaa. Viranhaltijan tulee hakea sivutoimilupaa ohjeen mukaisesti. Rovaniemen kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön sivutoimilupahakemukset ratkaisee kaupunginjohtajien kohdalta kaupunginhallitus ja muiden viranhaltijoiden kohdalta valitseva viranomainen (Hallinto- ja johtosääntö ja Delegointimatriisi KH / 508 ). Työajan käyttöä edellyttävä sivutoimilupaa ei Rovaniemen kaupungissa pääsääntöisesti myönnetä. Jos lupa myönnetään, tulee siihen olla erityinen perusteltu syy. Lupa myönnetään määräajaksi (1 vuosi) ja tarvittaessa rajoitettuna. Lupa voidaan peruuttaa heti, kun siihen on syytä. Viranhaltijalla on oikeus tulla kuulluksi, jos lupaa ei myönnetä tai jos se perutaan. Jos sivutoimen luonteessa tai laajuudessa tapahtuu muutoksia, tulee sivutoimilupahakemus tai sivutoimi-ilmoitus tehdä uudelleen. Virkamiehellä/työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa muutoksista välittömästi työnantajalle.
4 Työajan ulkopuolinen sivutoimi ja sivutoimi-ilmoitus Sellaisesta sivutoimesta, jonka hoitaminen ei edellytä työajan käyttämistä, on viranhaltijan tehtävä ilmoitus työnantajalle. Viranhaltijan tulee tehdä sivutoimi-ilmoitus ohjeen mukaisesti. Rovaniemen kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön sivutoimi- ilmoitukset tehdään valitsevalle viranomaiselle (Hallinto- ja johtosääntö ja Delegointimatriisi KH ). Työajan ulkopuolinen sivutoimi-ilmoitus voidaan hyväksyä siinä erityisessä tapauksessa, että on huomioitu viranhaltijan esteellisyys, luottamus tasapuolisuuteen viranhoidossa ja tehtävien asianmukaisen hoitamisen vaatimus sekä kilpailevan toiminnan tai toiminnan valmistelun kielto. Työntekijä ei saa harjoittaa eikä valmistella sellaista toimintaa, joka vahingoittaa työnantajaa kilpailutekona. Edelleen tulee huomioida viranhaltijalain, työsopimuslain ja työturvallisuuslain työturvallisuusvelvoitteet. Jos sivutoimen luonteessa tai laajuudessa tapahtuu muutoksia, tulee sivutoimilupahakemus tai sivutoimi-ilmoitus tehdä uudelleen. Virkamiehellä/työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa muutoksista välittömästi työnantajalle. Sivutoimen pitämisen kieltäminen Viranhaltijalta voidaan kieltää sellaisen sivutoimen pitäminen, minkä hoitamisen vuoksi viranhaltija tulee esteelliseksi tehtävässään tai sen hoitaminen vaarantaa luottamusta viranhaltijan tasapuolisuuteen virkatehtävissään taikka muutoin haittaa virkatehtävien asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei virka- eikä työsuhteessa saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Palvelussuhteen kestäessä ei myöskään saa ryhtyä toimenpiteisiin kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi. Työajan ulkopuolella hoidettava sivutoimen pitäminen tulee kieltää muun muassa silloin, jos virka- tai työtehtävien asianmukainen suorittaminen kärsii sivutoimen vuoksi. Tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen liittyy myös työturvallisuuslaista johtuvat velvoitteet. Työturvallisuuslain (738/2002) 8 :n nojalla työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Saman lain 18 :ssä säädetään työntekijän velvollisuudesta huolehtia käytettävissään olevin keinoin omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Mikäli sivutoimen pitäminen esimerkiksi puutteellisten lepoaikojen vuoksi aiheuttaa työturvallisuusriskejä, tulee työantajan kieltää sivutoimen pitäminen kokonaan tai pyytää viranhaltijalta/työntekijältä selvitys siitä, millaisin keinoin sivutointa hoitavan henkilön täyttää työturvallisuuslain luku 4 18 :ssä mainitut työturvallisuusvelvoitteensa, esim. varmistamalla itselleen riittävät lepoajat päätoimeen ja sivutoimeen liittyvien tehtävien suorittamisen välissä. Ohje sivutoimiluvan ja sivutoimi-ilmoituksen tekemisestä (viranhaltijat) Sivutoimihakemus (työajan käyttöä edellyttävä) ja sivutoimi-ilmoitus (työajan ulkopuolinen sivutoimi) on tehtävä kirjallisena oheisella lomakkeella (liite 1) ennen sivutoimen aloittamista. Sivutoimilupahakemuksesta ja sivutoimi-ilmoituksesta on käytävä ilmi: 1) Sivutoimiluvan hakijan/sivutoimi-ilmoituksen tekijän nimi 2) Sivutoimiluvan hakijan/sivutoimi-ilmoituksen tekijän tehtävät työnantajalla
5 3) Sivutoimen luonne (tehtävän tai työn kuvaus) 4) Sivutoimen vaatima työmäärä 5) Sivutoimen kesto 6) Sivutoimen perustelut 7) Esimiehen lausunto Sivutoimilupa myönnetään tai hylätään kirjallisesti (Vips-päätös). Sivutoimiluvat ja sivutoimi-ilmoitukset säilytetään valitsevan viranomaisen hallussa.
6 Liite 1 Sivutoimilupahakemus/Sivutoimi-ilmoitus (täytetään viranhaltijoista) Kyseessä on sivutoimilupahakemus/sivutoimi-ilmoitus (yliviivaa tarpeeton) Hakijan/ilmoittajan tiedot: Nimi: Palvelussuhde: Virka Viran tehtävät: Osasto/yksikkö: Sivutoimen koskevat tiedot: Sivutoimen työnantaja/yrityksen toimiala: Sivutoimen laatu (tehtävän tai työn kuvaus): Sivutoimi alkaa ja päättyy: Sivutoimen vaatima työaika (montako tuntia viikossa): Sivutoimeen käytetään työaikaa: kyllä/ei (yliviivaa tarpeeton) Sivutoimen perustelut: Hakijan/ilmoittajan allekirjoitus: Päiväys Allekirjoitus: Esimiehen lausunto: Puollan/en puolla Perustelut: Esimiehen allekirjoitus: Päiväys Allekirjoitus: Päätöksentekijä (valitseva viranomainen) tekee hakemuksen/ilmoituksen ja esimiehen lausunnon perusteella asiasta päätöksen (Vips).
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Yliopiston näkökulma sivutoimiseen yrittäjyyteen. Henkilöstöasiantuntija Tanja Mikkonen
Yliopiston näkökulma sivutoimiseen yrittäjyyteen Henkilöstöasiantuntija Tanja Mikkonen 3.12.2012 Kilpaileva toiminta - työsopimus Kaikissa yliopiston työsopimuksissa on sovittu: Työsopimuslain 3 luvun
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki (26.1.2001/55) 3. luku 3 4 Työaikalaki (9.8.1996/605)
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. KOKOUSAIKA Maanantaina kello
Viranomainen Kokouspäivä 23 ASIALISTA KOKOUSAIKA Maanantaina 24.05.2010 kello 16.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, ruokasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 16 25 Kokouksen laillisuus
OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET PALVELUSSUHTEESSA
OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET PALVELUSSUHTEESSA 1. YLEISTÄ Sekä työnantajan että työntekijän on noudatettava voimassa olevia lakeja ja muita säännöksiä sekä virka- ja työehtosopimusta, joihin perustuvat heidän
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 2.6 SIVUTOIMI JA KILPAILEVA TOIMINTA SEKÄ VIRANHALTI- JOIDEN JA TYÖSUHTEISTEN TYÖNTEKIJÖIDEN ESTEELLISYYS Hallituksen joulukuun 18 päivänä 2006/225
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (7) 11 Valtuutettu Silvia Modigin aloite kilpailukiellon asettamisesta johtaville viranhaltijoille ja työntekijöille HEL 2016-006227 T 00 00 03 Päätösehdotus Esittelijän
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (8) 102 Valtuutettu Silvia Modigin aloite kilpailukiellon asettamisesta johtaville viranhaltijoille ja työntekijöille HEL 2016-006227 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen
Laki. EV 31/1996 vp- HE 199/1995 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi merimieslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
EV 31/1996 vp- HE 199/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi merimieslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1995 valtiopäivillä annettu hallituksen
Vastuu sähköalan töissä
1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma
Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (8) KIRKKONEUVOSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2019 1 (8) KOKOUSAIKA 23.1.2019 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto
Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 21.2.2018 klo 18 19.35 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:
Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016
Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen
10 Sivutoimilupien ja sivutoimi-ilmoitusten hallintajärjestelmän luominen sekä lähipiiriselvitysten käyttöönotto Helsingin seurakuntayhtymässä
19/2015 10 Sivutoimilupien ja sivutoimi-ilmoitusten hallintajärjestelmän luominen sekä lähipiiriselvitysten käyttöönotto Helsingin seurakuntayhtymässä Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö
Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen
Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto
Turvallinen organisaatio ja työ Studia Generalia luentotilaisuus 26.4.2007 Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Motto: Työturvallisuudesta
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/561/ /2017
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 29.3.2017 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/561/00.00.00/2017 Sisältöalue Sivutoimet, esteellisyys Säännökset joihin määräysten/ohjeiden antaminen perustuu
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua
Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki
Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa 10.2.2015 Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki 16.2.2015 Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut ja verkosto Perusturvapalvelut
Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto
1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän
Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana
Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana Eri osapuolten tehtävät ja vastuut Opettaja varmistaa työpaikan sopivuuden ennen työssäoppimissopimuksen allekirjoittamista (työturvallisuuslain 10:n
339/ Lastenohjaajan äitiysloman sijaisen palkkaus
339/2017 21 Lastenohjaajan äitiysloman sijaisen palkkaus Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi lastenohjaaja Nadya Jalkasen äitiysvapaan alkamisen 13.3.2017
saaduilla pisteillä kysymyksen 1. Myöskään niiden, jotka ovat muualla suoritetuilla työoikeuden
Työ- ja sosiaalioikeus Aineopinto 25.4.20L4 Korvaavuus ja vasta usohjeet: Tentissä on 5 kysymystä. Ensimmäinen kysymys on luentokysymys. Jos kysymys 1 on suoritettu pakollisilla luennoilla, vastaa opiskelija
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, projektipäällikkö Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2012 8.6.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, vahtimestari Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on
Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen
Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Käytetyt lyhenteet: KVhL = Kunnallinen viranhaltijalaki KVESL= Kunnallinen virkaehtosopimuslaki
VIRKA- JA TYÖSUHTEEN EROT (erot luonnehdittu yksinkertaistettuna) Käytetyt lyhenteet: KVhL = Kunnallinen viranhaltijalaki KVESL= Kunnallinen virkaehtosopimuslaki KuntaL= Kuntalaki KVTES= Kunnallinen yleinen
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
Kansaneläkelaitoksen eettiset ohjeet
15.5.2017 Kansaneläkelaitoksen eettiset ohjeet 15.5.2017 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Riippumattomuus ja eturistiriitojen välttäminen... 2 3 Lahjat ja muuta taloudelliset etuudet... 2 4 Kutsujen hyväksyminen
Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (9) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (9) Päätöshistoria 12.03.2012 268 HEL 2012-002221 T 03 01 02 Päätös Johdanto Hallitusjäsenyys päätti antaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle seuraavan selvityksen
SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7
Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 14.11.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7
Palopupu ja uusi * pelastuslaki
Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille
Esteellisyys valtuustossa
ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta
Mitä vanhan laitteen modernisoinnissa kannattaa huomioida? Kiwa Inspecta Katri Tytykoski
[presentation title] via >Insert >Header & Footer KONEEN JATKOAIKA Mitä vanhan laitteen modernisoinnissa kannattaa huomioida? Kiwa Inspecta Katri Tytykoski Johtava asiantuntija Inspecta Tarkastus Oy Koneen
Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI
Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 15.5.2017 Antti Karjalainen Työntekoa varten tarvittavat luvat EU:n ulkopuolisen maan kansalaisen työnteko Suomessa
Työhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto
Yhtymähallinto JH/PS/pl (7)
Yhtymähallinto JH/PS/pl 20.12.2007 1 (7) Jakelussa mainituille SIVUTOIMI JA KILPAILEVA TOIMINTA SEKÄ VIRANHALTIJOIDEN JA TYÖSUHTEISTEN TYÖNTEKIJÖIDEN ESTEELLISYYS 1. Yleistä sivutoimista Viranhaltijoiden
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
Vaarojen kartoitus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
Vaarojen kartoitus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous Tampereen teknillinen yliopisto
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
Läsnätyön juridiikka
Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön
Tämä laki ei koske asevelvollisuuslain nojalla puolustuslaitoksen palveluksessa olevaa henkilöä. (10.6.1988/526)
1 of 5 21/03/2011 11:41 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1967» 29.12.1967/656 29.12.1967/656 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki oikeudesta
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla
Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai
TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Palvelussuhteet Tarpeellista on hahmottaa erot virka- ja työsuhteen välillä. Kirkon virkasuhdetta sääntelee kirkkolaki ja kirkkojärjestys. Työsopimussuhdetta
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi
Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema Minna Pirttijärvi 1 Luottamusmiehen tehtävät Osallistua tarvittaessa työsuojeluvaalien järjestämiseen sekä henkilöstöedustuksen nimeämiseen edustukselliseen
Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
Luottamusmiehen asema ja tehtävät
Luottamusmiehen asema ja tehtävät Kirkon alojen koulutus uusille luottamusmiehille 7.- Hotelli Avassa Helsingin Vallilassa Kirkon luottamusmiessopimus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liite
Aika Tiistai klo seurakuntatalon kappeli, Ilvolankatu 14b Iisalmi Osallistujat: Jäsenet
Esityslista/Pöytäkirja 2/2014 25.3.2014 Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 1.4.2014 klo 17.00-18.10 Paikka seurakuntatalon kappeli, Ilvolankatu 14b 74100 Iisalmi Osallistujat: Jäsenet Bovellan Janne
VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA
VI TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 45 Henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöjohtaminen Kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään henkilöstöstrategiaan. Käytännön toteutuksesta ja seurannasta
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ
LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja
Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN
14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan
Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille
Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon
Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi
Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus
SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi
SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman
SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan
Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto 18.5.2017 8 Voimaan 1.6.2017 SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala SoTe kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan tämän palkkiosäännön
Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa
Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ
HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN
Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen
Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Tarkastaja Auli Arkko-Liekari Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut
Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 75/2000 vp). Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta
Ollahanpas ihimisiksi
Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3
Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.30 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Osanottajat Läsnä Asioiden esittelijä Ylikangas Kimmo kirkkoherra, pj.
evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki
YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan