1 Lokakuu Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa Jukka Lintunen
|
|
- Matilda Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa Jukka Lintunen
2 Työnantajan edustajana huolehtii, että nämä toteutuu Työnantajan on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöidensä turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on huolehdittava siitä, että turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevat toimenpiteet otetaan huomioon tarpeellisella tavalla työnantajan organisaation kaikkien osien toiminnassa. 2
3 Vastuun ja huolehtimisen kantamista edelleen näistä toteutukseen Lähes kaikki rakennustyömaat täyttävät yhteisen rakennustyömaan tunnusmerkit, koska niillä on samanaikaisesti useiden työnantajien työntekijöitä tai useita itsenäisiä työnsuorittajia Päätoteuttaja on usein miten rakennushankkeen työturvallisuuden pääkoordinoija riippumatta hankkeen toteutusmuodosta. Päätoteuttaja luo työmaakohtaisesti työmaata koskevan työturvallisuusohjelman, missä määritellään työmaata koskevat työturvallisuusmääräykset, yleiset ja erityispiirteet huomioiden. 3
4 Vastuunkantaja työmaalla Maankäyttö- ja rakennuslaki 122 määrittelee rakennusluvan kautta päätoteuttajan puolelta työlle vastaavan mestarin. Vastaava mestari vastaa ja koordinoi työmaan työturvallisuutta jatkuvasti. Laatimalla työmaan työturvallisuusmääräykset. Perehdytys kaikille työmaalla työskenteleville ennen töiden aloittamista. Koordinoimalla viikottaisen TR-mittauksen ja valvoo sen suorittamista ja puutteiden hoitamisesta kuntoon. Jakamalla viikoittaisissa työturvallisuuspalavereissa vastuut havaituista puutteista ja virheistä. Viikkopalavereissa ensimmäisenä työturvallisuusasioiden läpikäynti TTS:n kautta huolehtii työntekijöistä 4
5 Päämäärään johtavia toimenpiteitä Perehdytys otetaan toimintatavaksi työmaalla. Työmaatoimistossa alkuinformaatio Työmaakierros ( ts -valtuutettu, työturvallisuusasiantuntija ) Henkilökohtaisten suojaimien valvonta. Työnantaja huolehtii perussuojaimet työntekijälle Asenteen muuttamista työturvallisuuteen Kerrotaan miksi ja minkä vuoksi halutaan pitää työntekijästä huolta. TTS suunnitelmien tekeminen Ymmärretään vastuullisuuden merkitys Yksin emme pärjää, tarvitsemme kaikkia 5
6 Työturvallisuuden kehittäminen, keskustelut päivittäin Henkilökohtaisten suojaimien kunto ja niiden päivittäinen tarkistaminen. Kuulosta huolehtiminen Silmistä huolehtiminen Hengityssuojaimien käytön lisääminen Pää 7% Turvavaljaat kaikkiin putoamisvaarallisiin työtehtäviin Silmät 11% Henkilötunnistekorttien käyttö Kaula, niska, vartalo 4% Työpukkien laillisuus, A-tasotikkaat Yläraaja olkapäästä 23% Oman työympäristön puhtaana pitäminen Selkä, selkäranka 8% Arvostaa toisen tekemää työsuoritusta Kämmenet, Ymmärtää minkä vuoksi joku kertoo työturvallisuuden merkityksestä sormet 20% TTS työskentelyn merkitys Alaraaja lonkasta nilkkaan 19% Palkitseminen Varpaat, jalkaterä 5% 6
7 Tulevaisuus Uusien työturvallisuusmääräyksien käyttöönotto Työsuojelumääräykset tulevat tiukentumaan Vastuun jakaminen, onko mahdollista Asenteen muokkaaminen Pidä itsestäsi huolta Noudata yhteisiä sovittuja pelinsääntöjä Poista turhat riskit työskentelystä Pidä huolta muista samalla työmaalla työskentelevistä Puutu vaaratekijöihin heti ja ilmoita niistä esimiehellesi tai työmaan turvallisuudesta vastaavalle henkilölle Luo positiivinen ilmapiiri omalla esimerkillisellä toiminnallasi 7
8 Muistettavaa.. Työmaan turvallisuudesta vastaava henkilö puhuessaan ja puuttuessaan ajattelee vain työskentelevän työntekijän parasta Työmaan turvallisuudesta vastaavana henkilönä minulla on juridinen oikeus puuttua henkilön työskentelyyn työmaalla. Voin poistaa henkilön työmaalta Voin käyttää sopimuksen mukaisia sanktioita Miksi ottaa turhia riskejä, koska olen vastuussa Mitä haluan. Asennetta. sitä ei ole ostettavissa Turvallisen työpaikan Jokaiselle nautinnollista vapaa-aikaa Terveenä kotiin perheen luo 8
9 Jokainen uusi työpäivä on myöskin uusi työturvallisuuspäivä 9
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus
MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät
MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT Hankkeeseen ryhtyvät Maatilan rakennustyömaa on yhteinen työpaikka Yksi kokonaisuutta hallitseva työnantaja Työpaikka, jossa toimii useampi kuin
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa
Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa Juha Merjama PSK Kevätseminaari 24.4.2014 TAPATURVA ON TYÖSUOJELUN ASIANTUNTIJA JA MONIOSAAJA Rajaus Tässä keskitytään tekemisen turvallisuuteen,
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen
Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta
Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,
Vastuu sähköalan töissä
1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi
Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus
TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ
TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ Koulutuksen tavoite on antaa esimiehille valmiudet ottaa vastuu henkilöstön työturvallisuudesta perehdyttämällä osallistujat työturvalainsäädännön vaatimuksiin ja esimiestyöhön
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksessa vahvistettu 19.6.2012 Johdon työturvallisuussitoumus Meidän yrityksessämme:
RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013
RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY Kari Lohva 24.10.2013 Turvallisuustavoitteita Ei kuolemantapauksia Ei vakavia tapaturmia Nolla tapaturmaa Tapaturmapyramidi - Vähentämällä tapaturmien määrää vähenevät
Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen
26.4.2019, Heureka Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen Aleksi Auer SRV Rakennus Oy 1 Esittely ja SRV lyhyesti Agenda Työhön perehdytys SRV:llä Uuden työntekijän perehdytys Rakennustyömaalle perehdyttäminen
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017
2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta
Työskentely maatalousalalla 1. Työprosessin hallinta Maatilan tai maaseutuyrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 noudattaa työaikoja ja toimii ohjattuna työohjeiden mukaisesti suhtautuu myönteisesti
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä
Läsnätyön juridiikka
Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet
Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus 1 YHTEINEN TYÖPAIKKA Työturvallisuuslaki (738/2002) 6. luku 49-54 Valtioneuvoston
TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA
TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA 1. PEREHDYTYS Työturvallisuuslaki 14 Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava
BLY:N OPAS HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTÖSTÄ POLYMEERIPINNOITTEIDEN ASENNUKSEN JA ALUSTAN ESIKÄSITTELYN YHTEYDESSÄ
BLY:N OPAS HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTÖSTÄ POLYMEERIPINNOITTEIDEN ASENNUKSEN JA ALUSTAN ESIKÄSITTELYN YHTEYDESSÄ BLY:N OPAS HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTÖSTÄ POLYMEERIPINNOITTEIDEN ASENNUKSEN JA ALUSTAN ESIKÄSITTELYN
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu
Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon kaupungin 100 % omistama yhtiö Suomen toiseksi suurin kunnallinen vuokrataloyhtiö Kiinteistöjä 275 kpl Asuntoja 14.400 Asukkaita n. 32.000 Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu
Rakennusalan tiedonantovelvollisuus
Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle
Ratuke-seminaari
Ratuke-seminaari 31.10.2013 Miten kohti nolla tapaturmaa vuoteen 2020 mitä käytännössä pitää tapahtua Timo Pinomäki VR Track Oy 31.10.2013, Ratuke-seminaari 2013, Timo Pinomäki 2 ,
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle
Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
Rakennushankkeen oikeudelliset roolit
Rakennushankkeen oikeudelliset roolit Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys 15.10.2014 AA, VT, KTL Juha Ryynänen Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy 2 Mitkä ovat rakennushankkeen keskeiset osapuolet? Mitkä
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta
Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.
Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita
Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto
Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä,
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen
Nimitys 1 (5) Eteläisen hankinta-alueen kunnossapidon laadunvalvontaurakka 2017-2020 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen ELY-keskus on rakennuttajan ominaisuudessa nimennyt
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.
TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Kysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla
Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla Esittely ja säännöt Uudenmaan alueellinen työturvallisuuskilpailu Terve ja turvallinen työpaikka Osana Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa
Savonlinnan kaupunki 2013
Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä
Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita
Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Materiaalin käyttö- ja tekijänoikeudet turvallinen ja ergonominen työpäivä koulutusmateriaali Tekijänoikeus on
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.
Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous
TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 2 1.2 Päätoteuttaja 2 1.3 Töiden yhteensovitus 2 1.4 Yhdyshenkilöt 3 2. TYÖALUE JA SEN OLOSUHTEET 3 2.1 Ylläpitoalue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen
28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Työturvallisuusasiakirja TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TALVIHOIDON HANKINTA TALVIKAUSILLE 2017/18, 2018/19 JA 2019/20 + OPTIOKAUDELLE 2020/21 Työturvallisuusasiakirja 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA...
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
Turvallisuuden kehittäminen osana Nesteen strategiaa ja kulttuurimuutosta
Turvallisuuden kehittäminen osana Nesteen strategiaa ja kulttuurimuutosta Terveellinen työ Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät -kampanjan avausseminaari 8.5.2018 Hannele Jakosuo-Jansson, Henkilöstö-
TYÖKOKEILUN ARVIOINTI
TYÖKOKEILUN ARVIOINTI Työkokeilijan sukunimi * Työkokeilijan etunimi * Työkokeilun alkamis- ja päättymispäivä * Alku: Loppu: Työkokeilupaikka tai työympäristö * Jaksoon voi liittyä useampi eri kohde tai
Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen
Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2017 Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016 Työturvallisuusjohtaminen Kimmo Anttonen Työmaan perustiedot Työmaan vaihe ja perustiedot Vaikuttaa työmaan kokonaisarviointiin 3
Testaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen
www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena
Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara
Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen
Työturvallisuus jokaisen vastuu
Torstai 20.9.2007 Tampere-talo Työturvallisuus jokaisen vastuu Avaus puheenvuoro RaTuKe hanke pj. Tästä lähdimme liikkeelle: RATUKE on työtapaturmaohjelman sovellus rakennusalalle toimii yhteistyössä valtakunnallisen
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA VIRRAN ALISTUS SUUNTAPORAAMALLA 1 Turvallisuusasia kirjan soveltaminen Tämä turvallisuusasiakirja on tarkoitettu noudettavaksi Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen tilaamassa suuntaporausurakassa,
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne
Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan?
Monttumaanantai, 18.5.2015 Annina Peisa, Lemminkäinen Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Maansiirto 8/1983 Vastuu kaivantotyön turvallisuudesta kuuluu hankkeen kaikille osapuolille Rakennuttaja
Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Pöytyän kunta Keskuskeittiö 1 Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Insinööritoimisto H. Kiiski Oy 20.12.2017 Pöytyän kunta Keskuskeittiö 2 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 YLEISTÄ 1.1 Työturvallisuusasiakirjan
TURVALLISUUSASIAKIRJA
Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: HIRVIKOSKEN KOULUN PURKU Hirvikoskentie 225 32200 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Tiedonkulku ja vuorovaikutus
Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus
Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry
Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa
Liite 6. Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella TURVALLISUUSASIAKIRJA
Liite 6 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella 2016 2018 TURVALLISUUSASIAKIRJA 9.8.2016 2/7 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
Perehdyttämisen uudet haasteet - Parempi työ
Perehdyttämisen uudet haasteet - Parempi työ Ylitarkastaja Lasse Ketola YHTEINEN TYÖPAIKKA, ALIURAKOINTI JA KETJUTUS Ylitarkastaja Lasse Ketola 15.4.2015 Työsuojelun vastuualueet Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely
Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä, valtiota sekä kaikkia yrityksiä toimialasta
Neitsytmäen kunnallistekniikka
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Neitsytmäen kunnallistekniikka Turvallisuusasiakirja FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Turvallisuusasiakirja 1 (9) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy
MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan
TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.
TYÖTURVALLISUUS TYÖTURVALLISUUS Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta
HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö
HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa
TILAAJAN TURVALLISUUSSÄÄNNÖT
PERHON KUNNAN PIHOJEN JA TEIDEN TALVIPUHTAANPITO 2015 2018 TILAAJAN TURVALLISUUSSÄÄNNÖT 1(4) URAKOITSIJOITA VELVOITTAVAT YLEISET TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT PERHON KUNNAN RAKENNUSURAKOISSA JA KUNNOSSAPITOTÖISSÄ
Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu
Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen
Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009)
Turvallisuusasiakirja (VNa 205/2009) Liikennevirasto Turvallisuusasiakirja, tie-, rata- ja vesiväylähankkeet, versio 20.8.2014 Seuraavia yhteystietoja käytetään vakavissa onnettomuustapauksissa: Yleinen
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
Turvallisuusilmapiiri
Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto
Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto
Perustilasto / Tapaturmavakuutuslaitosten liitto 13.06.2011 Vahinkotilasto Tehdyt rajaukset: AMMATTILUOKKA (3): SIIVOOJAT (942) VAHINKOLUOKKA: TYÖMATKA Huom. vuoden 2009 lukumäärät tulevat nousemaan vielä
Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus
LAPINLAHDEN KUNTA pvm 4.1.2019 TEKNINEN OSASTO Asematie 4, 2.krs 73100 LAPINLAHTI Rakennuttajan turvallisuusasiakirjat Osa: Menettelyohjeet Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus 2 (5) SISÄLTÖ
Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!
Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto ESIPUHE Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan liiton eri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö
Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Henk. Yhteensä (pl.oae) KuEL- eläkkeelle siirtyneet Kainuun maakunta ky v. 2005 2008 eläkelajeittain,
Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen?
Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? 28.4.2016 Jouni Kivistö-Rahnasto Professori Turvallisuus ja riskienhallinta 30-vuotta sitten Asenne ei ratkaise! se