Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen
|
|
- Elsa Sari Tamminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työturvallisuuden perusta Työturvallisuuslain soveltaminen henkilökohtaisen avun työnantajille ja heidän avustajilleen Tarkastaja Auli Arkko-Liekari Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1
2 Lain tarkoitus Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi ---jatkuvan parantamisen periaate Ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja Työturvallisuuslaissa terveys tarkoittaa sekä fyysistä että henkistä terveyttä ---yksittäisistä torjuntatoimenpiteistä kokonaisvaltaiseen turvallisuuden hallintaan 2
3 Lain soveltamisala Työturvallisuuslakia sovelletaan työsopimuksen perusteella tehtävään työhön sekä virkasuhteessa tehtävään työhön Lakia sovelletaan lähes kaikkiin tilanteisiin, joissa tehdään työtä Lain soveltamisen ulkopuolelle jää tavanomainen harrastustoiminta ja ammattiurheileminen Itsenäisen työn suorittajan (yksityisyrittäjä) työ jää pääsääntöisesti lain soveltamisen ulkopuolelle, mutta se kuuluu lain soveltamisen piiriin itsenäisen työnsuorittajan työskennellessä yhteisellä työpaikalla 3
4 Lain soveltaminen kodissa tehtävään työhön Lakia sovelletaan myös työhön, jota työntekijä sopimuksen mukaan tekee kotonaan tai muussa valitsemassaan paikassa, työnantajan kodissa taikka työantajan osoituksesta muun henkilön kodissa tai näihin liittyvissä olosuhteissa Eräitä työnantajan velvoitteita ei kuitenkaan voida vaatia täysimääräisesti noudatettavaksi kotona tehtävässä työssä Lain soveltaminen kotirauhan suojassa tehtävään työhön (PL 10 ) ei ole täysin yksiselitteinen 4
5 Työnantajan velvollisuuksia rajoittavina tekijöinä otetaan huomioon työolosuhteisiin kohdistuvat toimintamahdollisuuksien rajoitukset pykälien 9 työsuojelun toimintaohjelma, 10 työn vaarojen selvittäminen ja arviointi ja 12 työympäristön suunnittelu kohdalla, samoin luku 3 työnantajan ja työntekijöiden välinen yhteistoiminta ja luvun 5 joka koskettaa työtä ja työolosuhteita koskevia tarkempia säännöksiä Noudatetaan aina kodissa tehtävässä työssä koneiden ja muiden työvälineiden turvallisuutta sekä henkilösuojainten ja kemikaalien käyttöä koskevia säännöksiä 5
6 Valvonta/ tarkastus kotirauhan piirissä kuuluvissa tiloissa Kotirauhan piirissä (perustuslaki 10 ) kuuluvissa tiloissa tarkastus voidaan tehdä, jos on perusteltua syytä epäillä, että tiloissa tehtävästä työstä tai työolosuhteista aiheutuu vaaraa työntekijän hengelle tai olennaista haittaa tai vaaraa hänen terveydelleen eikä valvontaa voida muutoin toteuttaa riittävästi ( työsuojelun valvontalain 9 ) Työstä ja työolosuhteista saadaan usein valvonnan kannalta riittävästi tietoa ilman asuntoon tehtävää tarkastusta Perusteltu syy asuntoon tehtävään tarkastukseen voi olla esimerkiksi työtapaturma Pääsääntöisesti kotiin ei tarkastusta tehdä 6
7 Työnantajan velvollisuudet työturvallisuuslain 2 luku, keskeiset kohdat Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite ( 8 ) Työn suunnittelu ( 13 ) Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus (14 ) Henkilösuojainten, apuvälineiden ja muiden laitteiden varaaminen käyttöön 7
8 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus ja tarkkailu Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä Otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat Työnantajan on tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen Työantajan valvonnalla varmistuu siitä, että työntekijät noudattavat heille annettuja työskentelyohjeita ja käyttävät työhön määrättyjä mahdollisia esim. henkilösuojaimia tarkoitetulla tavalla 8
9 13 Työn suunnittelu Työn suunnittelussa ja mitoituksessa otettava huomioon työntekijöiden fyysiset ja henkiset edellytykset, jotta työn kuormitustekijöistä työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheutuvaa mahdollinen haittaa tai vaaraa voidaan vähentää Työtehtävien sisältö ja vaatimukset suhteessa työntekijät ominaisuuksiin Kodissa tehtävässä työssä työnantajan velvollisuus suunnitella ja määritellä ne ehdot, joiden mukaan kodissa työskennellään 9
10 14 Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan mahdollisista haitta- ja vaaratekijöistä Työntekijälle annettua opetusta ja ohjausta täydennetään tarvittaessa Työntekijän ammatillinen osaaminen ja työkokemus huomioon ottaen työntekijä perehdytetään riittävästi työhön työpaikan olosuhteisiin työssä käytettäviin työvälineisiin ja niiden oikeaan käyttöön turvallisiin työtapoihin ennen uuden työn tai tehtävän aloittamista ennen uusien työvälineiden käyttöön ottamista 10
11 Työturvallisuuslain työtä ja työolosuhteita koskevat asiat (5 luku) Työnantajan toimintamahdollisuuksien rajoitukset otettava huomioon seuraavissa seikoissa kun työtä tehdään työantajan kodissa tai näihin liittyvissä olosuhteissa 11
12 24 Työpisteen ergonomia, työasennot ja työliikkeet Riittävästi tilaa työn tekemiseen Työtä kevennetään apuvälineiden avulla Haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi Toistorasituksen välttäminen Valtioneuvoston asetus käsin tehtävistä nostoista ja siirroista työssä (1409/1993), opetus ja ohjaus ja tarkkailu velvoitteet työantajalle 12
13 25 Työn kuormitustekijöiden välttäminen ja vähentäminen Jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työantajan asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi ja vähentämiseksi Keskustelu, puheeksi ottaminen, havainnointi Työterveyshuollolla asiantuntija rooli 13
14 27 Väkivallan uhka Työnantajan velvollisuutena on tunnistaa mahdolliset työhön liittyvät väkivallan uhkatilanteet Ennaltaehkäisy työn ja työolosuhteiden järjestelyllä Mahdollisuus avun hälyttämiseen Väkivaltainen käyttäytyminen ei sallittua työnantajan ja työntekijän välillä 14
15 29 Yksintyöskentely Yksintyöskentely kodissa tehtävä työ; mitkä työtehtävät voidaan tehdä yksin, mihin tarvitaan apua, liittyykö näistä haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle Työnantajan tulee huolehtia yksintyöskentelevän työntekijän avun hälyttämisen mahdollisuudesta 15
16 28 Häirintä Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työpaikalla voi aiheuttaa mm. työtehon laskua keskittymiskyvyttömyyttä > virheitä työssä psykosomaattisia oireita: jännitteitä ja kuormitusta mieleen ja kehoon ammatillisen itsetunnon ja muun itsetunnon laskua ongelmia sosiaalisiin suhteisiin sairauspoissaoloja, jotka eivät kotona sairastaessa parane > pahimmillaan työkyvyttömyyttä! jne Ei siis mikään leikin asia! Häirintä ja epäasiallinen kohtelu ei sallittua työpaikalla 16
17 Ennaltaehkäisy on edullisin ja tehokkain keino välttää häirintää/työpaikkakiusaamista Selkeät pelisäännöt miten työssä odotetaan käyttäytyvän Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi Puheeksi ottamisen taito 17
18 31 Työn tauottaminen Yhtäjaksoista paikallaoloa vaativassa tai yhtäjaksoisesti kuormittavassa työssä Järjestettävä mahdollisuus tarvittaessa taukoihin, jotka sallivat lyhytaikaisen poistumisen työpisteestä Tämä säädös osittain varmistaa sen että työtekijälle on mahdollisuus wc:ssä käyntiin, riittävä tauotus perustuu myös työaikalain (työehtosopimusten) velvoitteisiin 18
19 Työpaikan rakenteellinen ja toiminnallinen turvallisuus ja terveellisyys Työpaikan rakenteiden, materiaalien ja varusteiden ja laitteiden tulee olla turvallisia ja terveellisiä työtekijöille Huolehdittava toimintamahdollisuuksien rajoissa turvallisuuden ja terveellisyyden edellyttämästä järjestyksestä ja siisteydestä Henkilöstötilat (kodissa tehtävä työssä toiminnanrajoitukset) 19
20 Kemialliset, fysikaaliset ja biologiset tekijät Kaikissa samat pääperiaatteet altistuminen rajoitettava niin vähäiseksi, ettei työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle tai lisääntymisterveydelle aiheudu vaaraa näihin tekijöihin liittyvien riskien arviointi; tunnistaminen ja selvittäminen oikealaiset toimintatavat työntekijän opetus ja ohjaus Kemialliset tekijät esim. pesu-ja puhdistusaineet, maalit Fysikaaliset tekijät esim. lämpöolosuhteet, melu, sähköturvallisuus Biologiset tekijät esim. homeet (kosteusvaurio), virukset ja bakteerit Työnantajan voi käyttää näissä asioissa asiantuntijana työterveyshuoltoa 20
21 Työntekijän altistuminen tupakansavulle Työnantaja vastuussa työntekijän turvallisuudesta ja terveellisyydestä työssä Tähän asiaan haasteellisuuden luo kodissa tehtävässä työssä yksityisyyden suoja ja kotirauhan velvoite Työnantajan velvollisuus on suojella työntekijöitä altistumiselta työpaikan sisätiloissa ja arvioida säännöllisesti työntekijöiden tupakansavulle altistumista sekä sen määrää ja kestoa. Tupakansavun syöpävaarallisuuden vuoksi sille altistuvat työntekijät on ilmoitettava ASA-rekisteriin eli Ammatissaan syöpävaarallisille aineille altistuvien rekisteriin. 21
22 Työtekijän velvollisuudet ja oikeus työstä pidättäytymiseen (4 luku) Työntekijän yleisenä velvollisuutena on noudattaa työnantajan määräyksiä ja ohjeita työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta työntekijällä on huolehtimisvelvollisuus ammattitaitonsa, saadun opetuksen ja ohjauksen mukaisesti omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä epäasiallisen käytöksen kielto Ilmoittaa työolosuhteissa, työmenetelmissä tai työvälineissä esiintyvistä puutteista tai vioista 22
23 Työntekijän velvollisuudet ja oikeus työssä pidättäytymiseen Työntekijällä on käyttövelvollisuus henkilösuojainten ja soveltuvan työvaatetuksen käyttö Työntekijän tulee työnantajalta saamiensa käyttöohjeiden mukaisesti käyttää oikein koneita ja laitteita työssä, ja niissä olevia turvallisuus- ja suojalaitteita ( potilassiirrot apuvälineiden avulla) Työntekijän työstä pidättäytyminen Jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai muiden työntekijöiden hengelle tai terveydelle, työntekijällä on oikeus pidättäytyä tällaisen työn tekemisestä. tämä ilmoitettava työnantajalle 23
24 Kiitos! Tervellistä ja turvallista työtä! Hyvää syksyn jatkoa! ESAVI Työsuojelun vastuualue
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo
Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma
Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
Ylitarkastaja Tuula Uurala. Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta
Ylitarkastaja Tuula Uurala Missä on ergonomia? Ergonomia ja työsuojeluvalvonta 12.5.2017 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus.
Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Tredu Hyvinvointi 8.8.2014 Raili Hakala LaatuPeda-projekti Oppaan tarkoitus ja sisältö Turvallisen
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä
HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm
III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere
III Valtakunnalliset käsityönopetuksen työturvallisuus- koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere Antti Posio STM Ajankohtainen työsuojelulainsäädäntö Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle
1 Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa Yleisiä iä huomioita it Vanhempi hallitussihteeri Antti Posio, STM 2 Oppilaalla
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta
Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus
Työturvallisuuslaki (738/2002)
Työturvallisuuslaki (738/2002) Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain 1 :ssä on säännös lain tarkoituksesta. Sen mukaan lain tarkoituksena on työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi parantaa
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa
Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa Asumisterveysvalvonnan valtakunnallinen työnohjauspäivä 5.10.2016 1 Sisältö Virkamiehen/työntekijän
YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla
Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
Työturvallisuuslainsäädäntö
Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Lain tarkoitus ja sisältö Työturvallisuuslainsäädäntöä työsopimuslaki (2001/55) työturvallisuuslaki (738/2002) laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA
TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito
Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017
Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen
Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija
Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54
Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai
Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai 27.10.2016 1 Työsuojeluhallinto Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto Ohjaa
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä
Työturvallisuus ja riskien arviointi työssäoppimisessa ja ammattiosaamisen näytöissä 28.09.2010 Työssäoppimisen loppuseminaari DI, tutkija Sari Tappura Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
Vastuu sähköalan töissä
1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue
Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen
voimaan 1.1.2003 Turun ja Porin työsuojelupiiri www.tyosuojelu.fi/tutsp puhelin: (02) 2715 777 sähköposti: turku.tsp@tsp.stm.vn.fi
voimaan 1.1.2003 Turun ja Porin työsuojelupiiri www.tyosuojelu.fi/tutsp puhelin: (02) 2715 777 sähköposti: turku.tsp@tsp.stm.vn.fi 10.2.2003 Turun ja Porin työsuojelupiiri 1 työturvallisuus on kiinteä
Nolla tapaturmaa -ajattelu
kaikki tapaturmat voidaan estää Nolla tapaturmaa -ajattelu jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa
Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi
Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä
Työhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto
Turvallinen organisaatio ja työ Studia Generalia luentotilaisuus 26.4.2007 Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Motto: Työturvallisuudesta
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue
Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1
Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella
Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015
Läsnätyön juridiikka
Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työpaikan vaarojen selvittäminen ja arviointi Työturvallisuuspäivän alueseminaari 27.4.2018 Kuopio 1 Esitys Muutama sana aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueesta Muutama sana tulevaisuudesta Ja
Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus
Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto
Toisen kotona tehtävän työn turvallisuus
Toisen kotona tehtävän työn turvallisuus Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkoston seminaari Työympäristötoimitsija Puheenvuoroni sisältöä Miksi toisen kotona työskentely vaarantaa työntekijän
Uusi työturvallisuuslaki (738/2002)
Uusi työturvallisuuslaki (738/2002) Uusi työturvallisuuslaki (738/2002) tuli voimaan 1.1.2003. Lailla kumotaan vuodelta 1958 oleva vanha työturvallisuuslaki (299/58) siihen tehtyine muutoksineen. Vanhan
Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Vaasa 27.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke
Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY
Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus
Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus 1 YHTEINEN TYÖPAIKKA Työturvallisuuslaki (738/2002) 6. luku 49-54 Valtioneuvoston
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä
Kotihoito valvontahavaintojen valossa
Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön
Kemialliset tekijät työpaikoilla
Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen
Työsuojelun toimintaohjelma
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Työsuojelun toimintaohjelma Luentopäivä 17.3.2010 Yrityspuisto Futuria Sirkka Malkki Työsuojelun toimintaohjelma Perustuu
Ergonomia. Janita Koivuranta
Ergonomia Janita Koivuranta Lainsäädäntö Työturvallisuudesta sekä työympäristön turvallisuudesta ja työnkuormittavuudesta säädetään lainsäädännössä. Työturvallisuuslaki pykälä 24 edellyttää työnantajaa
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LISÄÄNTYMISTERVEYDELLE TYÖSSÄ VAARAA AIHEUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ JA VAARAN TORJUNNASTA
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 04.05.2015 Reetta Orsila EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LISÄÄNTYMISTERVEYDELLE TYÖSSÄ VAARAA AIHEUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ JA VAARAN TORJUNNASTA
Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta. Tarkastaja Irina Suominen
Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta Tarkastaja Irina Suominen TYÖSUOJELUN VASTUUALUE Johtaja Päivi Suorsa Rikos- ja päätösasiat Viranomaisaloitteinen valvonta Toimintayksikkö 1 Toimintayksikkö
Vaaralliset työt. Tekninen työ
Vaaralliset työt Valtioneuvoston asetus Nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä uusiutui 15.6.2006. Asetus koskee tietyiltä osin teknisen työ sekä kemian ja fysiikan opetusta.
Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen
OHJE OMA-ARVIOINTILOMAKKEEN KÄYTTÖÖN Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen Tämä lomakksto on tarkoitettu jokaisen merenkulkijan itsensä täytettäväksi. Pyrkimyksenä on löytää työturvallisuuteen
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki
Kenellä on vastuu työhyvinvoinnista työpaikalla?
Kenellä on vastuu työhyvinvoinnista työpaikalla? 19.2.2014 Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto Päivi Hyvärinen paivi.hyvarinen@omaoivallus.fi Työhyvinvointiin vaikuttavia lakeja www.finlex.fi Työturvallisuuslaki
Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki
Työturvallisuus ja vastuut kuntouttavassa työtoiminnassa 10.2.2015 Veijo Koskinen Työturvallisuuspäällikkö Jyväskylän kaupunki 16.2.2015 Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut ja verkosto Perusturvapalvelut
Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta
Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun
Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana
Opiskelijan työturvallisuus työssäoppimisen aikana Eri osapuolten tehtävät ja vastuut Opettaja varmistaa työpaikan sopivuuden ennen työssäoppimissopimuksen allekirjoittamista (työturvallisuuslain 10:n
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
ALKUSANAT... 3. Etätyö ja muu kodissa tehtävä työ... 26 Kodissa tehtävän työn eri tilanteet... 27 Työnantajan velvollisuudet... 27
Sisällysluettelo ALKUSANAT... 3 1. LUKU LAIN TARKOITUS JA SOVELTAMISALA... 13 Lain tavoite ja tarkoitus... 13 Tarkoitussäännös ohjaa soveltamista... 13 Lain soveltamisalaa koskevat pääsäännöt... 14 Lain
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston
Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011
Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Häirintää ja väkivaltaa työpaikalla koskevan puitesopimus (EU-taso) Sopimuksessa tuomitaan
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi
Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,
Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö
Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät
Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ
Psykososiaalisten riskien valvonta työpaikalla Kuormitustekijät hallintaan Parempi työ 2.12.2015 Seinäjoki Ylitarkastaja Anja Knuuttila Työsuojelun vastuualue Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen
Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt
FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu
Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi
Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa Helsinki 31.5.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Työhyvinvoinnin osatekijät 2016: Marja-Liisa Manka 3.6.2016 2 Säädösperusta Työturvallisuuslaki 738/2002
Työturvallisuusvastuun jakautuminen
Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään
TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN
Sosiaalisen median pyörteissä Miten yrityksen kannattaa toimia, kun sosiaalisessa mediassa kuohuu? Viestintäpäällikkö Lotta Knuutinen MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
Perusasiat kuntoon Parempi työ
Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen
Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1
Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn
Tarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo
Tarkastuskertomus 2018/29059 1 (4) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 30.8.2018 klo 12.00-14.00 Työnantaja Rovaniemen kaupunki Osoite PL 8216, 96101 Rovaniemi Valvontakohde Tekniset palvelut ja
Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet
ERGONOMIA (E) Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpiste E 1. Työpisteen siisteys ja järjestelyt E 2. Kulkutiet, uloskäytävät ja pelastustiet E 3. Portaat, tikapuut ja
Insteam Consulting Oy
2014 Mikko Ketala Salomaankatu 5 29200 Harjavalta +358 44 066 6802 Verkatehtaankatu 4 20100 Turku +358 40 1679 557 Taru Imeläinen Verkatehtaankatu 4 20100 Turku +358 40 171 5466 Pankki: FI88 5037 0763