Määräaika velvoitteen toteuttamiselle:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Määräaika velvoitteen toteuttamiselle:"

Transkriptio

1 1 (2) PL 15, Kainuuntie KUHMO Viite Tarkastuskertomus nro 2019/6850, ennen velvoitteen ja uhkasakon asettamista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue varaa työnantajalle ja työpaikan työsuojeluvaltuutetulle tilaisuuden selvityksen antamiseen sisäilmatoimenpiteiden alla yksilöidyistä velvoitteista ennen velvoittavan päätöksen tekemistä ja uhkasakon asettamista. Kuulemisen määräaika Kuulemisen aihe Vastaus tähän kuulemiskirjeeseen on toimitettava Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle viimeistään Vastauksen voi lähettää myös sähköpostiosoitteeseen tyosuojelu. Selvityksen puuttuminen ei estä velvoittavan päätöksen tekemistä. Työsuojeluviranomainen harkitsee päätöksen tekemistä, jolla työnantaja velvoitetaan Kuhmon yhteislukiossa seuraaviin toimenpiteisiin. Velvoite: Työnantajan on annettava kirjallinen selvitys, mihin toimenpiteisiin ja millä aikataululla työnantaja ryhtyy sisäilman laadusta johtuvien vaarojen tai haittojen poistamiseksi ja työpaikan työntekijöille terveellisten rakenteiden ja materiaalien järjestämiseksi. Määräaika velvoitteen toteuttamiselle: Uhkasakko mikäli velvoitetta ei noudateta määräajassa: euroa Perustelut Tarkastaja Sari Pesonen on toimittamallaan työsuojelutarkastuksella (tarkastuskertomus nro 2019/6850) todennut, että työpaikalla on sisäilmaongelmia, minkä vuoksi osa tiloista on poistettu käytöstä ja osa toiminnoista on siirretty väistötiloihin. Tarkastaja Sari Pesonen on tällä tarkastuksella antanut työnantajalle kehotuksen, jolla hän on vaatinut antamaan määräajassa selvityksen epäkohdan korjaamisesta säännösten mukaiseksi. Kehotuksen määräaika on päättynyt Työnantaja toimitti määräajassa selvityksen, jossa kerrattiin koulun sisäilmavaiheita vuodesta 2017 alkaen sekä selostettiin korjausvaihtoehtoja ja nykyisiä tilajärjestelyjä. Lisäksi kaupunginhallituksen pöytäkirjaotteesta kävi ilmi, että TSH.50

2 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 2 (2) kaupunginhallitus valitsee vaihtoehtomallin toukokuun loppuun mennessä kun se on saanut riittävästi tietoa myös mahdollisesti purettavaksi suunniteltujen rakennusten osalta ja on perehtynyt huolella eri vaihtoehtojen kustannusvaikutuksiin. Kaupunginhallituksen ratkaisua tai muuta selvitystä ei ole tullut työsuojelun vastuualueelle. Lainkohdat Lisätietoja (44/2006) 4 1 mom. Työturvallisuuslaki (738/2002) 8, 10, 32, 33, 40 (44/2006) 15 ja 17 Hallintolaki (434/2003) 31 ja 34 Uhkasakkolaki (1113/1990) 6, 7, 8 ja 22 Lakimies Ritva Leppikangas, puh ja sähköposti ritva. leppikangas@avi.fi. Poissaolon aikana kiireelliset lisätietopyynnöt ohjataan organisaatiosähköpostiosoitteesta tyosuojelu.pohjoinen@avi.fi vastausvuorossa olevalle henkilölle. Johtaja Päivi Suorsa Lakimies Ritva Leppikangas Jakelu Tiedoksi Työsuojeluvaltuutettu Anu Kyllönen, Työsuojelupäällikkö Tero Uhlbäck,

3 1 (2) Työsuojeluvaltuutettu Anu Kyllönen PL KUHMO Viite Tarkastuskertomus nro 2019/6850, ennen velvoitteen ja uhkasakon asettamista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue varaa työnantajalle ja työpaikan työsuojeluvaltuutetulle tilaisuuden selvityksen antamiseen sisäilmatoimenpiteiden alla yksilöidyistä velvoitteista ennen velvoittavan päätöksen tekemistä ja uhkasakon asettamista. Kuulemisen määräaika Kuulemisen aihe Vastaus tähän kuulemiskirjeeseen on toimitettava Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle viimeistään Vastauksen voi lähettää myös sähköpostiosoitteeseen tyosuojelu. Selvityksen puuttuminen ei estä velvoittavan päätöksen tekemistä. Työsuojeluviranomainen harkitsee päätöksen tekemistä, jolla työnantaja velvoitetaan Kuhmon yhteislukiossa seuraaviin toimenpiteisiin. Velvoite: Työnantajan on annettava kirjallinen selvitys, mihin toimenpiteisiin ja millä aikataululla työnantaja ryhtyy sisäilman laadusta johtuvien vaarojen tai haittojen poistamiseksi ja työpaikan työntekijöille terveellisten rakenteiden ja materiaalien järjestämiseksi. Määräaika velvoitteen toteuttamiselle: Uhkasakko mikäli velvoitetta ei noudateta määräajassa: euroa Perustelut Tarkastaja Sari Pesonen on toimittamallaan työsuojelutarkastuksella (tarkastuskertomus nro 2019/6850) todennut, että työpaikalla on sisäilmaongelmia, minkä vuoksi osa tiloista on poistettu käytöstä ja osa toiminnoista on siirretty väistötiloihin. Tarkastaja Sari Pesonen on tällä tarkastuksella antanut työnantajalle kehotuksen, jolla hän on vaatinut antamaan määräajassa selvityksen epäkohdan korjaamisesta säännösten mukaiseksi. Kehotuksen määräaika on päättynyt Työnantaja toimitti määräajassa selvityksen, jossa kerrattiin koulun sisäilmavaiheita vuodesta 2017 alkaen sekä selostettiin korjausvaihtoehtoja ja nykyisiä tilajärjestelyjä. TSH.50

4 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 2 (2) Lisäksi kaupunginhallituksen pöytäkirjaotteesta kävi ilmi, että kaupunginhallitus valitsee vaihtoehtomallin toukokuun loppuun mennessä kun se on saanut riittävästi tietoa myös mahdollisesti purettavaksi suunniteltujen rakennusten osalta ja on perehtynyt huolella eri vaihtoehtojen kustannusvaikutuksiin. Kaupunginhallituksen ratkaisua tai muuta selvitystä ei ole tullut työsuojelun vastuualueelle. Lainkohdat Lisätietoja (44/2006) 4 1 mom. Työturvallisuuslaki (738/2002) 8, 10, 32, 33, 40 (44/2006) 15 ja 17 Hallintolaki (434/2003) 31 ja 34 Uhkasakkolaki (1113/1990) 6, 7, 8 ja 22 Lakimies Ritva Leppikangas, puh ja sähköposti ritva. leppikangas@avi.fi. Poissaolon aikana kiireelliset lisätietopyynnöt ohjataan organisaatiosähköpostiosoitteesta tyosuojelu.pohjoinen@avi.fi vastausvuorossa olevalle henkilölle. Johtaja Päivi Suorsa Lakimies Ritva Leppikangas Jakelu Tiedoksi Työsuojeluvaltuutettu Anu Kyllönen, Työsuojelupäällikkö Tero Uhlbäck,

5 Tämä asiakirja PSAVI/5375/2019 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument PSAVI/5375/2019 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Suorsa Päivi :09 Esittelijä Leppikangas Ritva :58

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2018/ (4) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2018/29059 1 (4) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 30.8.2018 klo 12.00-14.00 Työnantaja Rovaniemen kaupunki Osoite PL 8216, 96101 Rovaniemi Valvontakohde Tekniset palvelut ja

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

9.5.2014. Viite Työsuojelutarkastus 18.2.2013 nro 13/2220, 24.5 2013 nro 13/2248, 25.11.2013 nro 13/2283.

9.5.2014. Viite Työsuojelutarkastus 18.2.2013 nro 13/2220, 24.5 2013 nro 13/2248, 25.11.2013 nro 13/2283. Aluehallintovirasto 11 Kokkolan kaupunki PL 43 67101 Kokkola Kuuleminen Dnro LSSAVI/328/05.13.01.02/2014 9.5.2014 T ', 66 l.an ; J U!' KI Kaupii ri9inhailitus -- 2o itir T 1 (3) Viite Työsuojelutarkastus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus

Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016

Päätös Dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014 1 (4) 8.4.2016 1 (4) Työsuojelupäällikkö Anne Roine Helsingin Eläinsuojeluyhdistys - Helsingfors Djurskydssförening HESY Ry Yhdyskunnantie 11 00680 HELSINKI Viite Kuuleminen dnro ESAVI/388/05.13.01.02/2014, 4.3.2014

Lisätiedot

Työpaikkaselvitys tulee olla työntekijöiden nähtävillä ja se on käsiteltävä yhteistoiminnassa työntekijöiden kanssa.

Työpaikkaselvitys tulee olla työntekijöiden nähtävillä ja se on käsiteltävä yhteistoiminnassa työntekijöiden kanssa. Lans1- ia S1sa-Suom1 Tarkastuskertomus 2019/4565 1 (3) Aluehallintovirasto 11.4.2019 Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika Työnantaja Osoite Valvontakohde Osoite Tarkastaja Osallistujat 13.3.2019

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Valtakunnallinen korjausrakentamisen valvontahanke

Valtakunnallinen korjausrakentamisen valvontahanke Valtakunnallinen korjausrakentamisen valvontahanke 2016-2017 Ylitarkastaja Lasse Ketola Suomen Työhygienian Seura ry:n XLII koulutuspäivät 7.-8.2.2018 PSAVI, työsuojelun vastuualueen toimialue Toimialueena

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) 3 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen Reafin Oy:lle HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätösehdotus Toimija Elintarvikehuoneistot

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679 13, 14, 30 artikla. Rekisteri

Tietosuojaseloste 1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679 13, 14, 30 artikla. Rekisteri Tietosuojaseloste 1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus 2016/679 13, 14, 30 artikla Rekisteri Rekisterinpitäjät Työsuojeluhallinnon valvontatietojärjestelmä (VATI), joka on työsuojeluvalvonnan henkilörekisterin

Lisätiedot

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta Päivi Suorsa

Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta Päivi Suorsa Työterveyshuolto työsuojeluvalvonnan näkökulmasta 7.2.2013 Päivi Suorsa Ydinviestit 2012-2015 Pidempiä työuria työsuojelulla Reilut pelisäännöt työelämään Asiantuntijuutta lainmukaisten työolojen turvaamiseksi

Lisätiedot

Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017

Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 2 2018 Syrjinnän kiellon valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2017 Työsuojeluhallinto Sisällys 1. Työsuojeluviranomaisen valvonta...3 2. Asiakasyhteydenotot työsuojeluviranomaiseen...3

Lisätiedot

AVI:n tarkastuskertomukset Mynämäen terveyskeskuksesta ja fysioterapiatiloista tehdystä tarkastuksesta

AVI:n tarkastuskertomukset Mynämäen terveyskeskuksesta ja fysioterapiatiloista tehdystä tarkastuksesta Yhtymähallitus 239 13.12.2017 Yhtymähallitus 27 28.02.2018 Yhtymähallitus 60 21.03.2018 Yhtymähallitus 72 18.04.2018 AVI:n tarkastuskertomukset Mynämäen terveyskeskuksesta ja fysioterapiatiloista 1.12.2017

Lisätiedot

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2014 1 (5) Päätöshistoria Ympäristöterveyspäällikkö 03.10.2012 78 HEL 2012-010822 T 11 02 00 Päätös Toimija Kohteet Reafin Oy, Leikosaarentie 26, 00990 Helsinki y-tunnus

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI

YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015 Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI 1 Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta 22 Lain

Lisätiedot

Nekalan lämpökeskus, Tampere

Nekalan lämpökeskus, Tampere Päätös PIRELY/6530/2015 21.02.2018 Julkinen Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17 33100 TAMPERE Nekalan lämpökeskus, Tampere ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan

Lisätiedot

Ulkomaisen työvoiman valvonta

Ulkomaisen työvoiman valvonta Ulkomaisen työvoiman valvonta Tarkastustoiminnan esittely 13.3.2013 HAPKE-hankkeen koulutustilaisuus, Kajaani Itä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Laakkonen 21.2.2013 1 Valvonnan resurssit Työsuojelun

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (5) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/10410 1 (5) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 20.1.2016 klo 9.00-11.15 Työnantaja Harjavallan kaupunki Osoite Satakunnantie 110, 29200 HARJAVALTA Valvontakohde Kaupungintalo

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ ( 16) Työsuojelutoimikunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ ( 16) Työsuojelutoimikunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2019 1 ( 16) Aika 26.04.2019, klo 12:01-14:00 Paikka Tammerkoski- kokoushuone Käsitellyt asiat 30 31 32 33 34 35 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

HÄIRINTÄÄN LIITTYVÄ VALVONTA VUONNA 2014

HÄIRINTÄÄN LIITTYVÄ VALVONTA VUONNA 2014 Raportti 1 (6) HÄIRINTÄÄN LIITTYVÄ VALVONTA VUONNA 2014 Tässä raportissa kuvataan Etelä-Suomen aluehallintoviraston (jäljempänä ESAVI) työsuojelun vastuualueen häirintään tai muuhun epäasialliseen kohteluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 32 ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMINEN FIN SUB OY LTD:LLE HEL 2016-010112 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

AVI:n tarkastuskertomukset Mynämäen terveyskeskuksesta ja fysioterapiatiloista tehdystä tarkastuksesta

AVI:n tarkastuskertomukset Mynämäen terveyskeskuksesta ja fysioterapiatiloista tehdystä tarkastuksesta Yhtymähallitus 239 13.12.2017 Yhtymähallitus 27 28.02.2018 Yhtymähallitus 60 21.03.2018 Yhtymähallitus 72 18.04.2018 Yhtymähallitus 87 16.05.2018 Yhtymähallitus 105 20.06.2018 AVI:n tarkastuskertomukset

Lisätiedot

VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B

VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B 6.11.2018. Alla eriteltyinä

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen käynnistyminen 2012 Tavoitteena turvallisuuden hallinnan ja turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2013 1 (9) 395 Terveydensuojelulain mukaisen määräyksen antaminen Asunto Oy Kotkankatu 1:lle HEL 2013-013664 T 11 02 02 02 Päätös Taloyhtiö Taustaa päätti antaa seuraavan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Kansainvälinen työturvallisuuspäivä -Tunnista altistumisriskit Vaasa 27.4. 2018 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala

Lisätiedot

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä

/2015 Espoon seudun ympäristöterveys Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta päätöksestä Kuulemiskirje 1 (2) 11.03.00 2800/2015 Espoon seudun ympäristöterveys 2.5.2016 Tmi Johan Holmström Evitskogintie 101 02520 Lapinkylä Hallintolain 34 :n mukainen kuuleminen uhkasakkolain 10 :n mukaisesta

Lisätiedot

TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi

TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun

Lisätiedot

Kemialliset tekijät työpaikoilla

Kemialliset tekijät työpaikoilla Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai

Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa. Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai Lakisääteiset vaatimukset työpaikan työturvallisuudessa Original Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Torstai 27.10.2016 1 Työsuojeluhallinto Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto Ohjaa

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue

Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta. Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Perusasiat kuntoon Keskeiset asiat työpaikkojen kannalta Päivi Suorsa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/ (6) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 15/2016 1 (6) FitnessOnline Simonkatu 9 00100 Helsinki 325 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen FitnessOnlinelle HEL 2016-001895

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Työsuojelun vastuualue. Saa te Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL TAMPERE

Aluehallintovirasto. Työsuojelun vastuualue. Saa te Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL TAMPERE Lans1 ia S1sa Suomi Aluehallintovirasto Saa te Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000 33521 TAMPERE Työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus Ohessa tiedoksenne työsuojelutarkastuksen 2018/34503 tarkastuskertomus.

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) 66 Selitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimenpiteistä yksilöhuollon oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi HEL 2016-009750 T 05 00 01 ESAVI/7439/05.06.02/2016

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN TYÖSUOJELUPIIRI TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Nro: 09/3025. Osallistujat Rehtori Ensio Vatanen

ITÄ-SUOMEN TYÖSUOJELUPIIRI TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Nro: 09/3025. Osallistujat Rehtori Ensio Vatanen ITÄ-SUOMEN TYÖSUOJELUPIIRI TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Päivämäärä 13.5.2009 TYÖSUOJELUTARKASTUS Tarkastuspäivä ja aika 6.5.2009 klo 11.30 13.45 Työnantaja Postiosoite Työpaikka Postiosoite Tarkastuksen aihe

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Elintarvikelain 55 :n mukainen määräys, Spicetown Oy HEL 2016-009416 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön määräys Määräaika

Lisätiedot

4i-M&l i+;,;;; Aluehallintovirasto

4i-M&l i+;,;;; Aluehallintovirasto Turun kaupunki PL 355 20101 TURKU 4i-M&l i+;,;;; Aluehallintovirasto Saate TURKU m ÅBO 0 ~ -05- ZiJ\3 'f'?6 -,,?Ore D ö( öl/ ö/ Saap. Ani. /? no Työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus Ohessa tiedoksenne

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

Tarkkailuvelvolliset. Vapo Oy, Kanteleen Voima Oy, Kokkolan Energia Oy ja Keski- Pohjanmaan Turvetuotanto Oy. Asian vireilletulo

Tarkkailuvelvolliset. Vapo Oy, Kanteleen Voima Oy, Kokkolan Energia Oy ja Keski- Pohjanmaan Turvetuotanto Oy. Asian vireilletulo Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen Päätös Kalajoen vesistöalueen turvetuotantoalueiden vaikutustarkkailusuunnitelman hyväksymisestä vuodesta 2019 alkaen ympäristönsuojelulain 64 :n mukaisesti Tarkkailuvelvolliset

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 1 ASIA Rautuvaara-Hannukaisen kaivosalueen jälkihoitosuunnitelman määräajan jatkaminen, Kolari LUVAN HAKIJA Rautaruukki

Lisätiedot

Pohjois-Savo ASIA SAAJA. KUOPION ENERGIA OY Haapaniementie 32 PL 105, Kuopio ASIAN VIREILLE TULO

Pohjois-Savo ASIA SAAJA. KUOPION ENERGIA OY Haapaniementie 32 PL 105, Kuopio ASIAN VIREILLE TULO PÄÄTÖS 25.9.2017 POSELY/2217/2015 Pohjois-Savo ASIA SAAJA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA MUUN EPÄASIALLI- SEN KOHTELUN VALVONTA

HÄIRINNÄN JA MUUN EPÄASIALLI- SEN KOHTELUN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 1 / 2011 HÄIRINNÄN JA MUUN EPÄASIALLI- SEN KOHTELUN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Työsuojeluvalvonnan ohjeita 1/2011 HÄIRINNÄN JA MUUN EPÄASIALLISEN KOHTELUN VALVONTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (8) Ympäristölautakunta Etp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (8) Päätöshistoria Toimija 11.10.2016 325 HEL 2016-001895 T 11 02 00 Päätös Asiaan liittyvät taustatiedot Kuuleminen Päävelvoitteet FitnessOnline, Simonkatu 9, 00100

Lisätiedot

37 03.04.2018 52 08.05.2018 100 02.10.2018 7 05.03.2019 Uhkasakkomenettelyn purkaminen RAKYMP 03.04.2018 37 Kissakiven kiinteistöllä* * * * * sijaitseva asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 4.1.2016. Tuhoutuneen

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Työsuojelutarkastukset turvallisuuden edistäjänä

Työsuojelutarkastukset turvallisuuden edistäjänä Työsuojelutarkastukset turvallisuuden edistäjänä Tanja Välke Lakimies, Koulutusala tiimipäällikkö Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena.

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/4573/2015 4.4.2019 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Työturvallisuus teknisen käsityön opetuksessa. Työturvallisuusvastaava Janne Haatainen

Työturvallisuus teknisen käsityön opetuksessa. Työturvallisuusvastaava Janne Haatainen Työturvallisuus teknisen käsityön opetuksessa Työturvallisuusvastaava Janne Haatainen Teknisen käsityön opetus on tiukasti säädeltyä toimintaa Koulujen tekniseen käsityöhön ei ole olemassa erillistä koululainsäädäntöä,

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta. Tarkastaja Irina Suominen

Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta. Tarkastaja Irina Suominen Psykososiaalinen työkuormitus ja sen valvonta Tarkastaja Irina Suominen TYÖSUOJELUN VASTUUALUE Johtaja Päivi Suorsa Rikos- ja päätösasiat Viranomaisaloitteinen valvonta Toimintayksikkö 1 Toimintayksikkö

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh Kaupunginhallitus 197 19.06.2017 Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat Kh 26.09.2016 255 Kaupunginjohtaja on nimennyt sisäilmatyöryhmään työsuojelupäällikön, yhden työsuojeluvaltuutetun, sosiaali- ja

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen

Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen PÄÄTÖS LAPELY/2267/2016 Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Savo 26.2.2019 ASIA Länkimaan vedenottamoiden tarkkailuohjelman uusiminen Hakija Meri-Lapin Vesi Oy Annettu päätös Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla

YKSOTE-kuormitus haitallinen kuormitus hallintaan yksityisillä sote-työpaikoilla Työsuojeluviranomaisen havaintoja haasteista avustajien työsuojelussa ja työsuhteissa. Miten avustajien työsuojelua voisi edistää? Marja Tereska-Korhonen, tarkastaja Lounais-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta.

Selvitys koskee Kangasalan kaupungissa, osoitteessa Pakkalantie 356, sijaitsevan broilertilan ympäristöluvan tarkistamistarvetta. Päätös 1(4) PIRELY/7131/2015 1.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot