Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Savonlinnan opettajankoulutuslaitos Virkaanastujaisesitelmä 12.09. 2002 Joensuun yliopisto Käsityötiede kiinteä osa muotoilun tulevaisuutta ja tutkimusta Käsityötaito sallii tekijän muotoilla ja muokata materiaalista maailmaa. Design eli muotoilu tarkoittaa muodon antoa, niin fyysisessä kuin käsitteellisessäkin merkityksessä. Muotoilu edellyttää aina suunnittelua. Käsityön, suunnittelun ja muotoilun tavoitteeksi on usein määritelty pyrkimys tuottaa sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psyykkiseen ympäristöön sopivia tuotteita ja luoda ihmisläheisempiä toimintaympäristöjä. Käsityö, suunnittelu ja muotoilu kattavat sekä perinteiset alat, kuten käsityön, taidekäsityön, taideteollisuuden ja teollisen muotoilun että nykyisin myös uuden median ja ohjelmistosuunnittelun alueet. Muotoilu ei siis ole tiukasti yhden ammattinimikkeen työtä, vaan sitä tehdään jatkuvasti eri aloilla, eri koulutustaustoilla ja lähes poikkeuksetta ympärillä olevaan yhteiskuntaan samalla vaikuttaen. Käsityö ja sen osaaminen on erittäin tärkeä kun uutta teknologiaa sovelletaan suunnitteluun ja muotoiluun. Tietoyhteiskunnan keskeisimpiä haasteita on uusien muotoilu- ja suunnitteluideoiden kehittäminen ja tuottaminen. Kun korkeatasoinen osaaminen perustuu paitsi tiedon intensiiviseen käyttöön, myös taitoihin liittyvään osaamiseen, puhutaan taitoteknologiasta. Teknologian kehittyessä kohti räätälöityä massatuotantoa ja käyttäjälähtöistä suunnittelua, on myös teollisuustuotannon kehityksessä tultu lähemmäksi käsityötä. Käsityöllinen suunnittelu ja valmistus nähdäänkin älykkään massatuotannon mallina; tuotteiden massamittainen räätälöinti asiakkaan tarpeisiin ei olisi mahdollista ilman käsityötaitoa. Tutkijoiden mukaan käsityöläisen tieto ja taito on siis myös pitkälle kehittyneen muotoilu ja tuotantoprosessien takana. Käsityötieteen tutkimus on suuntautunut käsityön suunnitteluprosessien ja asiantuntemuksen tutkimiseen. Asiantuntemuksella tarkoitetaan yksilön ammatilliseen tietoon sekä harjoitteluun että kokemukseen pohjautuvaa kykyä ratkaista alansa ongelmia. Käsityötieteen tutkimus kohdistuu yksilön toimintaa ohjaavien kognitiivisten prosessien analysointiin, käsityöllisen tiedon luonteen, sen osatekijöiden, suunnittelutiedon alkuperän ja sen kehityksen tutkimukseen. Esityksessäni tarkastelen käsityötä ja muotoilua, joiden tavoitteena on ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Tarkastelen käsityötä ja suunnittelua osana muotoiluprosessia. Lisäksi tarkastelen uuden tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia tukea yhteisöllistä, tutkivaa suunnittelua. Käsityöllä on ollut aina tärkeä osuus muotoilussa ja se voidaan nähdä myös kiinteänä osana nykyaikaista muotoilua. Käsityö ei siis ole vain osa muotoilun historiaa vaan elävä osa tämän päivän muotoilua ja tärkeä osa muotoilun tulevaisuutta. Käsityö, suunnittelu ja muotoilu ovat aina korkeatasoista ongelmanratkaisua, jolla ihmiskunta muokkaa elinympäristöään. Käsitteet taide, käsityö ja muotoilu on usein asetettu myös toistensa vastakohdiksi ja käsityö on usein nähty taidetta tai muotoilua alempiarvoisena toimintana. Näitä ilmiöitä yhdistää designing käsite, jolle ei puolestaan ole yhtä yleisesti hyväksyttyä merkitystä, vaan useita hieman poikkeavia määritelmiä. Muotoilu, design, ongelmanratkaisu, suunnittelu ja käsityö ovat toisiinsa liittyviä ilmiöitä, joiden välillä ei ole
selkeitä rajoja. Tämän takia näitä käsitteitä käytetään päällekkäisesti viittaamaan samantapaisiin ilmiöihin. Tämä käsitteellinen epämääräisyys näkyy erityisesti designtoiminnassa, jolle ei ole omaa suomenkielistä teonsanaa. Voidaan sanoa, että design on ongelmalähtöistä suunnittelua, jossa pyritään hahmottamaan käytön ongelmia ja löytämään niihin sopivia ratkaisuja. Toimintana design on kuitenkin muutakin kuin suunnittelutyötä: se on materiaalien, kokeilujen ja testaamisen vuorovaikutusta ajattelun kanssa. Käsityöllinen suunnittelu ja muotoilu on käytännöllistä eikä varsinaista design-ajattelua ja materiaalista kokeilua voida selkeästi erottaa toisistaan. Käsityössä on oleellista käsityötaito sekä materiaalien ja työmenetelmien tunteminen ja soveltaminen. Käsityötaidot nähdäänkin perustana teollisen muotoilun ja mallinvalmistuksen taidoille. Käsityön luonteeseen sisältyy aina sekä taidollinen että taiteellinen toiminta. Aidot suunnitteluongelmat Käsityö, suunnittelu tai design ei tapahdu tyhjiössä. Sen haasteet, aiheet ja ratkaisut ovat aina ympäristönsä tuotteita. Toisaalta onnistuneet käsityö, suunnittelu- ja muotoilutuotokset leviävät yhteiskuntaan ja muokkaavat sen toimintaa, toisinaan jopa ennalta arvaamattomaan suuntaan. Design on yhteiskunnallista toimintaa, niin kauan kuin sen tavoitteena on tuottaa ratkaisuja erilaisiin haasteisiin tai tarpeisiin, joita yhteiskunnan toimijoilla on. Tästä näkökulmasta suunnittelutyö on siis aina arvoihin pohjautuvaa yhteiskunnallista työtä, teimme sitä sitten tietoisina suunnittelua ympäröivistä arvoista tai emme. Arvojen käyttö alkaa jo ongelman määrittelystä. Laiteympäristö Vauva itse Käytännöllisyys, puettavuus Vanhemmat, muu perhe Materiaali Lääkärit, hoitajat Laitosympäristö Pesu, vaatehuolto Painon vaihtelu 500g-2500g Suunnitteluongelmat ovat luonteeltaan monimutkaisia ja avoimia ongelmia (engl. wicked problems ). Ongelmaa voi usein olla vaikeaa määrittää selkeästi, eikä ihannetila ole yksiselitteinen. Tällöin ratkaisuja on useita ja niiden keskinäinen paremmuus riippuu mitä suuremmassa määrin arvioijasta. Käsityön, suunnittelun ja muotoilun tuote syntyy verkostossa, johon kuuluvat sekä tuotteen suunnittelija, käyttäjä tai vastaanottaja. Jokaisen toimijan näkökulmasta tuote on erilainen.
Nykyaikana on kritisoitu paljon suunnittelua, joka ei ota huomioon käyttäjän asettamia tarpeita tuotteelle ja jossa käyttäjää ei sisällytetä suunnitteluprosessiin omien tarpeidensa asiantuntijana. Käyttäjälähtöinen suunnittelu on myös perinteisen käsityön ulottuvuus, tilaustöihin perustuva käsityöperinne perustui siihen, että käsityöläinen työskenteli suoraan asiakkaan kanssa ja tuote oli asiakkaalle räätälöity. Käyttäjälähtöisessä suunnittelussa käyttäjän kokemuksellista asiantuntemusta pyritään hyödyntämään tuotesuunnittelussa. Käyttäjä on mukana suunnittelutiimin enemmän tai vähemmän tasavertaisena jäsenenä suunnitteluprosessin alusta alkaen. Käytännön tasolla ratkaisuehdotusten arvioiminen on helpompaa, jos suunnittelu on käyttäjäkeskeistä ja osallistuvaa eli mukana suunnitteluprosessissa on myös suunniteltavan ratkaisun käyttäjät. Suunnitteluprosessin vaiheet Käsityötieteessä on tutkittu ja kehitetty designprosessin malleja. Designprosessin mallit pyrkivät kuvaamaan suunnittelu- ja muotoilutoiminnan keskeisiä vaiheita. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut ongelmanratkaisuprosessi ja asiantuntijan suunnittelutyön analysointi. Analysoitaessa asiantuntijoiden suunnitteluprosessia on havaittu seuraavat suunnitteluprosessin vaiheet tai osat: tehtäväalueen hahmottaminen, designhaasteen määritys, hautomis- ja ideointivaihe, sekä karsinta ja jatkokehittely. Eri tutkijat käyttävät kuitenkin eri nimityksiä näistä vaiheista. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä että suunnitteluprosessi etenee spiraalimaisena ja asteittain syvenevänä prosessina. Eräässä mielessä voidaan puhua vaiheittain tarkentuvasta tutkimisesta. Tehtäväalueen hahmottaminen on designkontekstin määrittelemistä: minkälaiseen ympäristöön, mihin käyttöön, kenelle, minkä takia ja millä rajoitteilla designratkaisua suunnitellaan. Kontekstin määrittely on designin taustatyötä, joka ajoittuu usein työn alkuvaiheeseen, mutta jäsentyy lisää läpi koko designprosessin. Taustatutkimuksen kautta suunnittelija päätyy seuraavaksi designhaasteen määrittämiseen. Tehtäväalueen hahmottaminen Hautomis- ja ideointivaihe Designhaasteen määritys Karsinta Jatkokehittely
Designhaaste tai -ongelma on usein parilla lauseella kuvattu ratkaistava ongelma. Sen tarkoituksena on selkeästi tiivistää taustatyössä havaittu tarve ja usein myös orastava ajatus ratkaisusta. Seuraavaksi suunnittelija lähtee tutkailemaan mielessään ja paperilla erilaisia lähestymistapoja esitettyyn haasteeseen. Usein tätä vaihetta kutsutaan hautomis- tai ideoimisvaiheeksi koska tuntuu, että mitään valmista ei synny. Suunnittelija työstää erilaisia ratkaisumalleja mielessään, käsitteellisesti tai paperille luonnostellen. Yleensä hautomis- ja ideointivaihe päättyy, kun suunnittelija löytää ratkaisuehdotuksen, joka tuntuu riittävän kiinnostavalta. Erilaisia ehdotuksia saattaa syntyä useita satoja, ennen kuin tietyt ehdotukset valitaan karsinnan kautta jatkokehittelyyn. Ideoimisvaiheita voi prosessin aikana olla useita. Suunnitteluideat karsitaan usein vertaamalla niitä taustaselvityksessä esiin nousseisiin rajoitteisiin. Karsintavaiheen jälkeen seuraa usein jatkokehittely, jonka aikana tuoteideaa valmistellaan prototyyppien kautta testikelpoiseksi ja sen jälkeen se testataan ja tuotteistetaan valmistuskelpoiseksi. Käsityössä prototyyppi voi olla varsinainen uniikki käsityötuote. Myös teollisessa muotoiluprosessissa prototyypit tehdään yleensä käsityönä. Vaikka designprosessin eri osat onkin usein listattu peräkkäisinä vaiheina, eivät ne esiinny näin selkeinä osina todellisessa designtapahtumassa. Muotoiluprosessissa työvaiheet toteutuvat usein samanaikaisesti ja niihin palataan uudestaan myöhemmin saman prosessin aikana. Hyvä esimerkki tästä on ongelman määrittelyn tapahtuminen monen eri vaiheen aikana. Ongelman määrittelylle on luonteenomaista, että se määrittyy paremmin vasta silloin, kun jonkinlainen ratkaisu on jo esitelty. Ratkaisu siis määrittää ongelmaa, joka saattaa ohjata ratkaisun uudelleen määrittelyyn. Kahden ongelma-avaruuden malli Muotoilussa ja käsityöllisessä suunnittelussa suunnittelunrajoitteet ovat keskeinen osa suunnittelua ja ne määrittävät suunnittelijan työsarkaa: niiden ansiosta suunnittelija ei joudu käymään läpi kaikkia mahdollisuuksia, vaan hänen on löydettävä sopivin ratkaisu, joka vastaa myös rajoitteita. Rajoitteet Kompositioavaruus Konstruktioavaruus
Asiantunteva suunnittelija työskentelee samanaikaisesti kahdessa ongelma-avaruudessa, visuaaliseen suunnitteluun liittyvässä kompositioavaruudessa ja tekniseen suunnitteluun liittyvässä konstruktioavaruudessa. Ratkaisujen syntyä näiden ongelma-avaruuksien vuorovaikutuksessa kontrolloi suunnittelurajoitteiden ja suunnittelukontekstin luonne. Materiaalin, rakenteiden, muodon ja erilaisten rajoitteiden yhteensovittaminen ja vaihtaminen onkin keskeinen osa designtoimintaa. Voidaan väittää, että materiaalit ja rakenteet itsessään ovat yksi designtoiminnan keskeinen kohde, joskaan ei itsetarkoituksellinen lopputulos. Ongelmanratkaisun kannalta tärkeimpiä rajoitteita on käyttötarkoituksen määrittely. Käyttötarkoitus kertoo kuka suunniteltavaa tuotetta käyttää, milloin ja mihin tarkoitukseen. Käyttötarkoituksen ja käyttäjän määrittelyn kautta löytyvät usein myös ergonomiset rajoitteet. Ergonomiset rajoitteet määrittävät tuotteen fyysisten ulottuvuuksien lisäksi myös sen kognitiivisia ominaisuuksia. Suunnittelija tekee hahmotuksia ratkaisunsa rakenteesta ja materiaaleista usein alkuvaiheessa löydettyjen rajoitteiden perusteella: mistä osista tai fyysisistä aineista tuote rakentuu, miten eri osat liittyvät toisiinsa ja toimivat keskenään. Tärkeä osa designtoimintaa on fyysisten materiaalien tuntemus ja soveltava käyttö. Erityisesti käyttötuotteita suunniteltaessa on ymmärrettävä, mikä materiaali sopii mihinkin käyttötilanteeseen parhaiten. Materiaaleista ja niiden ominaisuuksista ja materiaalien käyttäytymisestä työprosessin aikana syntynyt tieto on käsityöläisen sisäistynyttä hiljaista asiantuntemusta tietoa ja taitoa, joka on syntynyt toiminnassa materiaalien kanssa työskenneltäessä. Suunnittelijan onnistuttua yhdistämään rajoitteet sopiviin materiaaleihin, rakenteisiin ja tuotteen ulkomuotoon (siis visuaaliseen ilmeeseen) alkaa yleensä intensiivisin testaus. Erilaisia kokeita tehdään luonnollisesti läpi designprosessin jo ideointivaiheessa, mutta designratkaisua voidaan lopulta arvioida tehokkaasti vasta kun se on käytettävässä muodossa. Testauksen ja viimeistelyn toistuvan kehän kautta tuote usein viimeistellään ja tuotteistetaan valmistusta varten. Älykäs ja joustava teknologia perustuu lyhyempiin tuotekehitysaikoihin ja sallii tuotteiden massamittaisen räätälöinnin asiakkaan tarpeisiin, kuten edellä todettiin. Mikäli teollinen sarjatuotanto nähtiin käsityön vastakohtana näyttää siltä, että uuteen teknologiaan integroiduilla käsityöllisillä prosesseilla on tulevaisuuden tuotantotoiminnassa yhä tärkeämpi rooli. Useat designin määritelmät rajaavat suunnittelutoiminnan valmistuneeseen tuotteeseen. Usein mielletään, että tuote on valmis, eikä enää suunnittelijan ohjailtavissa, kun se päätyy kaupan hyllylle. Nykyinen designtutkimus on kuitenkin pyrkinyt kyseenalaistamaan ja laajentamaan käsitystä designista tuotteeseen rajoittuvana suunnittelutoimintana. Nykykäsityksen mukaan tuote ei myöskään ole valmis liukuhihnalta tullessaan, vaan se muokkautuu valmiiksi vasta varsinaisessa käytössä. Yhteisöllinen tutkiva suunnittelu Ammattilaisten suunnitteluprosessissa on oleellista yhteisesti jaettu tietämys, jota edustavat yhteiset suunnitteluideat ja niiden tulkinnat sekä visuaaliset luonnokset. Yhteistyö ja yhteisöllinen suunnittelu ovat yhä keskeisemmässä asemassa nykypäivän suunnitteluammateissa ja yhä tärkeämmäksi tutkimuskohteeksi on nousemassa suunnittelutiimien työskentelyn analysoiminen. Eri insinöörialojen, teollisen muotoilun ja arkkitehtien suunnittelu on perustunut tiimityöskentelyyn, mutta nykyisin sellaisetkin
suunnittelun alueet kuten tekstiili- ja vaatetussuunnittelu perustuvat eri osaajien tiiviiseen yhteistyöhön. Yhteisöllinen tutkiva suunnittelu on kehittämämme malli designprosessista, joka pohjautuu vahvasti tutkivaan yhteisölliseen oppimiseen ja sen taustalla olevaan pedagogiseen teoriaan. Mallin pyrkimyksenä on parantaa tietämyksen jakamista ja uusien ideoiden kehittelyä suunnittelijoiden ja käyttäjien kesken. Tähän pyritään kehittämällä jaetun suunnitteluprosessin menetelmiä. Design haaste Design idean luominen Designkonteksti Jakautunut asiantuntemus Kriittinen arviointi Ongelman uudelleen määritteleminen Syventävän tiedon hankkiminen Olemme usean vuoden ajan tutkineet yhteisöllistä suunnittelua ja sen pohjalta kehittäneet verkkopohjaista suunnitteluympäristöä. Verkkopohjaisen suunnitteluympäristön kehittämisen keskeisinä tekijöinä ovat teoreettinen ja empiirinen tutkimus suunnitteluongelmien luonteesta, suunnitteluprosessista ja visualisoinnista suunnittelun tukena kuten olen lyhyesti kuvannut. Lähtökohtana yhteisöllisen suunnitteluprosessin mallin kehittämisessä on ollut näkemys suunnittelusta tiedonrakenteluna (engl. knowledge building) (Bereiter & Scardamalia, 1993). Mallin tavoitteena on ohjata suunnittelijat määrittelemään suunnittelun kontekstia sekä sanallisin ja kuvallisin luonnoksin käsittelemään suunnitteluongelmia. Yksilön älyllisen kehityksen tärkein voimavara on toiminta osana asiantuntijoiden verkostoa. Modernissa muotoilussa ei enää voida nojautua ainoastaan yksittäisiin lahjakkaisiin yksilöihin, vaan nykyiset avoimet ja kompleksiset suunnitteluongelmat vaativat suunnittelutiimien ja yhteisöjen moninaista osaamista. Muotoilussa yhä useammin pelkkä suunnitteluongelman määrittäminen on haasteellista ja vaatii monialaista osaamista ja ratkaisujen yhteiskunnallisten ulottuvuuksien hahmottamista. Suunnitteluhaasteet, jotka lähtevät ongelman määrittelyn monitahoisuudesta, vaativat myös suunnittelijoilta uudenlaisia
ratkaisumalleja. Siksi on syntynyt tarve uudelle yhteistyömallille aiemman yksilökeskeisen designnäkökulman korvaamiseksi. Mallin periaate on, että suunnittelussa käytettävä asiantuntemus on hajautunut, eikä sen voida osoittaa kuuluvan vain yhdelle asiantuntijalle. Suunnittelijan työssä etsitään ja hyödynnetään muiden asiantuntija-alojen tuottamaa tieteellistä ja käytännöllistä tietoa, jonka perusteella suunnittelun kontekstia ja sen rajoitteita muodostetaan. Merkittävä rooli on myös tuotteen tulevilla käyttäjillä, jotka ovat käytön asiantuntijoita suunnitteluprosessissa. Tutkivassa suunnittelussa on tärkeää ohjata suunnittelijoita ulkoistamaan suunnittelun kriittisiä vaiheita ja jakamaan kaikkia prosessin osatekijöitä muiden yhteisön jäsenten kanssa. Tämän ulkoistamisprosessin välityksellä ratkaisuehdotusten heikot ja vahvat puolet ja merkitykset saadaan selkeämmin esille ja yhteisen keskustelun kohteeksi. Tutkivassa yhteisöllisessä suunnittelussa tämä kaikki tapahtuu lisäksi niin, että suunnittelijat jakavat myös keskeneräiset ajatukset keskenään ja kehittävät niitä yhdessä eteenpäin ja siten ylittävät yksittäisen suunnittelijan tiedon ja taitojen rajoitteet, samalla kuitenkin kehittäen niitä eteenpäin. Yhteisöllisellä ja hajautuneeseen asiantuntijuuteen perustuvalla suunnittelulla tulee olemaan yhä keskeisempi merkitys nykypäivän ja tulevaisuuden suunnittelussa. Uusi tieto- ja viestintäteknologia on omiaan tukemaan intensiivistä suunnittelutyötä: se mahdollistaa yhteisen työskentelyavaruuden luomisen erilaisten verkkopohjaisten ryhmätyösovellusten kautta, välittää suunnitteluyhteisön jäsenten keskinäistä viestintää ja tarjoaa yhä kehittyneempiä tiedon esittämisen välineitä. Yhteisöllinen tutkiva suunnittelu tapahtuukin yhä useammin tietotekniikan välittämänä prosessina, jossa suunnittelijat jakavat tekstiä, kuvia ja yhteistä toimintaa ryhmätyösovelluksen avulla. Teknologian käyttäminen suunnitteluprosessin tukena ei kuitenkaan korvaa korkeatasoista käsityöllistä tietotaitoa ja osaamista, vaan laajentaa yksilön käytettävissä olevia voimavaroja ja tarjoaa suotuisat edellytykset hänen asiantuntijuutensa kehittymiselle.