Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva!

Samankaltaiset tiedostot
Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Päättökysely 2017 tulokset

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

Vuolle Setlementti ry

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kandien kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

Päättökysely 2018 tulokset

SISÄLLYS OPPAAN KIRJOITTAJAT:

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

Ikääntyneiden palvelut/ kotihoito ja Vesauskoti. Asiakaskysely

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työllistymistä y edistävä toiminta

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

Ikääntyneiden palvelut/ asumis- ja hoivapalvelut. Asiakaskysely

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Kysely kandien kesätöistä Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Aloituskysely 2016 tulokset

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

SUOMALAISTA KESÄTYÖTÄ MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ: KUMPPANIT: FINGRID, HELSINGIN KAUPUNKI ISS PALVELUT, KUNTAREKRY.FI METSÄ GROUP, S-RYHMÄ, SOL PALVELUT

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50


Aloituskysely 2017 tulokset

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus


Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2015

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Rovaniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Klassinen 360 palaute DEMO

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

Savonlinnan kaupunki 2013

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Nuorisotutkimus 2008

Attitude Pirkanmaan tulokset

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS Kaupunkikohtainen vertailu

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

asiakastyytyväisyystutkimus

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Tutkimuksen tavoitteet

Valmistu töihin! Turku

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Yksityinen sektori vetovoimainen kaikissa tutkituissa ryhmissä

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea.

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY

Transkriptio:

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva! KESÄDUUNITUTKIMUKSEEN VASTASI 11467 NUORTA 243:STA ORGANISAATIOSTA TUTKITUT ORGANISAATIOT, JOISSA N>5

Vastuullinen kesäduuni kilpailu nostaa esiin SUOMEN PARHAAT KESÄTYÖPAIKAT Vastuullisin kesäduuni -kilpailu on avoin kaikille kampanjassa mukana oleville työnantajille. Vastaajia tuli kaikista kilpailuun osallistuneista organisaatioista yhteensä 11467 kpl. Kilpailussa palkitaan ja julkistetaan parhaat kesätyönantajat kolmessa kategoriassa: 1) Pienet alle 50 työntekijää + keskisuuret 50 250 työntekijää 549 kpl 2) Suuret yli 250-1000 työntekijää 1939 kpl 3) 1000plus yli 1000 työntekijää 8955 kpl Kilpailun tuloksissa on mukana organisaatiot, joiden kyselyyn on vastannut vähintään 5 vastaajaa. Kilpailuun vastaaminen toteutettiin verkkokyselynä heinä-elokuussa 2019 yhteistyössä kesätyönantajien kanssa. Vastuullisin kesäduuni -kilpailun tulokset perustuvat vastuullisen kesäduunikampanjan kuuden hyvän kesätyön periaatteen toteutumiseen. Kesätyönantajien tulos perustuu tutkimusosioiden 1-6 väittämien kokonaiskeskiarvoon. Tutkimuksen toteutti IROResearch.

Suomen parhaat kesätyöpaikat SIJA PIENET JA KESKISUURET SIJA SUURET ORGANISAATIOT SIJA 1000Plus ORGANISAATIOT 1. Kiinteistö Oy M2-Kodit 2. Axus Finland/ALD Automotive 3. Efima 4. Yleinen työttömyyskassa YTK 5. Alfa Laval Aalborg 6. Pirkan Opiskelija-asunnot POAS 7. Visma Solutions 8. Pääkaupunkiseudun 4H 9. Ensto 10. Asianajotoimisto Castrén & Snellman 1. WSP Finland 2. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 3. Fingrid 4. Suomussalmen kunta 5. Gasum 6. Fastems 7. LVI-Dahl 8. Autokeskus 9. Elenia Oy 10. Efora Oy 1. Caverion 2. IKEA 3. Stora Enso 4. Teknologian tutkimuskeskus VTT 5. Touhula-päiväkodit 6. Teknos Group 7. LähiTapiola 8. Ponsse 9. Ramboll 10. Sweco Huomio! Luvut on pyöristetty kahden desimaalin tarkkuudella. Tutkitut organisaatiot joissa N>5

Kesätyökokemuksen kokonaistulos 2016-2019 4 Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 3,59 3,58 3,60 3,57 3 2 Kesätyökokemuksen kokonaistulos 27 väittämän keskiarvojen keskiarvo. 1 2016 N=5036 2017 N=6000 2018 N=7790 2019 N=11467

Kesätyökokemuksen kokonaistulos 2019 Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 4 3 3,60 3,54 3,55 3,56 3,55 3,54 3,60 3,56 3,57 3,56 2 IKÄRYHMÄ SUKUPUOLI SEKTORI Kesätyökokemuksen kokonaistulos 27 väittämän keskiarvojen keskiarvo. 1 Alle 18 18-20 21-22 23-24 25+ Nainen Mies PK Suuri 1000 Plus

Kesätyökokemuksen kokonaistulos 2019 Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 4 3,55 3,60 3,61 3,53 3,64 3,55 3,59 3,57 3,54 3,55 3 2 HENKILÖSTÖRYHMÄ OPISKELUPAIKKA Kesätyökokemuksen kokonaistulos 27 väittämän keskiarvojen keskiarvo. 1 Työntekijä esimies asiantunt. TTT - harjoittelu Muu Peruskoulu Lukio Ammattiopisto AMK Yliopisto Ei opiskele

Kesätyökokemuksen kokonaistulos 2019 Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 4 3,60 3,58 3,55 3,57 3,55 3,54 3 2 MONTAKO VUOTTA KESÄTÖISSÄ KESÄTÖISSÄ SAMALLA TYÖNANTAJALLA Kesätyökokemuksen kokonaistulos 27 väittämän keskiarvojen keskiarvo. 1 1 vuotta 2 vuotta 3+ vuotta 1 vuotta 2 vuotta 3+ vuotta

KESÄDUUNITUTKIMUS 2019 TULOKSET AIHEALUEITTAIN KESÄDUUNITUTKIMUKSEEN VASTASI 11467 NUORTA 243:STA ORGANISAATIOSTA TUTKITUT ORGANISAATIOT, JOISSA N>5

AIHEALUE/TEEMAKOHTAISET TULOKSET Pienet ja Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 Kysymysosio 1: Työnhakuvaihe KAIKKI 3,51 keskisuuret Organisaatiot 3,57 Suuret Organisaatiot 3,56 1000plus Organisaatiot 3,52 Kysymysosio 2: Työtehtävien mielekkyys 3,50 3,45 3,52 3,49 Kysymysosio 3: Perehdytys ja ohjaaminen 3,49 3,47 3,54 3,46 Kysymysosio 4: Oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden toteutuminen 3,49 3,56 3,55 3,51 Kysymysosio 5: Kirjallisen työsopimuksen saaminen 3,85 3,84 3,86 3,84 Kysymysosio 6: Yleinen tyytyväisyys 3,62 3,62 3,66 3,62 Kysymysten vastausvaihtoehtojen asteikko on 1-4, missä 4=Täysin samaa mieltä ja 1=Täysin eri mieltä

PIENET JA KESKISUURET ORGANISAATIOT Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 Kysymysosio 1: Työnhaku Kysymysosio 2: Työtehtävien mielekkyys Kysymysosio 3: Perehdytys ja ohjaaminen 3,58 3,62 3,56 3,57 3,54 3,53 3,51 3,45 3,49 3,46 3,55 3,47 Kysymysosio 4: Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Kysymysosio 5: Työsopimuksen saaminen Kysymysosio 6: Yleinen tyytyväisyys 3,55 3,55 3,57 3,56 3,85 3,84 3,87 3,84 3,70 3,61 3,68 3,62 Kysymysten vastausvaihtoehtojen asteikko on 1-4, missä 4=Täysin samaa mieltä ja 1=Täysin eri mieltä

SUURET ORGANISAATIOT Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 Kysymysosio 1: Työnhaku Kysymysosio 2: Työtehtävien mielekkyys Kysymysosio 3: Perehdytys ja ohjaaminen 3,51 3,49 3,52 3,56 3,54 3,52 3,50 3,52 3,49 3,46 3,53 3,54 Kysymysosio 4: Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Kysymysosio 5: Työsopimuksen saaminen Kysymysosio 6: Yleinen tyytyväisyys 3,54 3,52 3,56 3,55 3,89 3,87 3,88 3,86 3,72 3,67 3,67 3,66 Kysymysten vastausvaihtoehtojen asteikko on 1-4, missä 4=Täysin samaa mieltä ja 1=Täysin eri mieltä

1000plus ORGANISAATIOT Väriskaala kuvissa: 2.00-4.00 Kysymysosio 1: Työnhaku Kysymysosio 2: Työtehtävien mielekkyys Kysymysosio 3: Perehdytys ja ohjaaminen 3,47 3,46 3,49 3,52 3,48 3,48 3,51 3,49 3,43 3,41 3,46 3,46 Kysymysosio 4: Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Kysymysosio 5: Työsopimuksen saaminen Kysymysosio 6: Yleinen tyytyväisyys 3,48 3,48 3,50 3,51 3,85 3,84 3,83 3,84 3,63 3,63 3,67 3,62 Kysymysten vastausvaihtoehtojen asteikko on 1-4, missä 4=Täysin samaa mieltä ja 1=Täysin eri mieltä

Kokonaisuudessaan tutkimukseen vastanneiden nuorten kesätyökokemukset ovat positiivisia. Työtehtäväni ovat minulle mielekkäitä 40 % 52 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä

Nuoret kaipaavat kuitenkin edelleen enemmän palautetta tukemaan henkilökohtaista kehitystä. Saan säännöllisesti palautetta esimieheltäni tai kollegoiltani 5% Esimieheni on auttanut minua kehittymään työssäni 9% 19% 39% 34% 31% 54% Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

Nuoret kaipaavat kuitenkin edelleen enemmän palautetta tukemaan henkilökohtaista kehitystä. Olen saanut riittävän perehdytyksen työsuhteeni alussa 8% Voin käyttää työssä osaamistani 8% 29% 60% 33% 57% Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

Ilmapiiri kesätyöpaikoilla on korkealla tasolla. Lisäksi kesätyöntekijät kokevat, että heitä kohdellaan tasapuolisesti muun henkilöstön kanssa. Minua kohdellaan kesätyöpaikassani tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa 8% Työyhteisössäni on hyvä ilmapiiri 8% 29% 23 % 60% 70 % 21 % 33% 57% 73 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä

Kokonaisuudessaan tutkimukseen vastanneiden nuorten kesätyökokemukset ovat positiivisia. Olen tyytyväinen kesätyöpaikkaani 24 % 72 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä

Kesätyökokemukseni vahvisti positiivista mielikuvaani työnantajasta 40 % 26% 52 % 66% Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa

Oletko samaa mieltä seuraavien asioiden kanssa? Kesätyökokemukseni vahvisti positiivista mielikuvaani työnantajastani Kaikki Pienet ja keskisuuret Suuret 1000 Plus 3,60 3,57 3,60 3,60 Uskon, että kesätyökokemukseni auttaa minua työllistymään ensi kesänä ja tulevaisuudessa Kysymysten vastausvaihtoehtojen asteikko on 1-4, missä 4=Täysin samaa mieltä ja 1=Täysin eri mieltä Kaikki Pienet ja keskisuuret Suuret 1000 Plus 3,76 3,72 3,76 3,76

Mitkä kolme asiaa vaikuttavat sinun mielestäsi eniten kesätyön mielekkyyteen? Työnantajan brändi Palkka Työtehtävät Ilmapiiri ja työkaverit Henkilökohtainen kehitys / uuden oppiminen Muu Kaikki Pienet ka keskisuuret Suuret 1000 Plus 12 11 13 12 58 57 57 58 80 77 80 80 88 87 87 88 51 52 54 51 4 3 2 4 0 20 40 60 80 100 %

TAUSTAMUUTTUJAT Sukupuoli % Nainen 57 Mies 43 Opiskeluaste % Peruskoulussa 13 Lukiossa 23 Ammattikoulussa/-opisto 8 Ammattikorkeakoulussa 16 Yliopistossa 25 Joku muu 1 En opiskele tällä hetkellä 14 Ikä % Alle 16 vuotta 17 16 vuotta 12 17 vuotta 9 18 vuotta 7 19 vuotta 6 20 vuotta 5 21 vuotta 7 22 vuotta 8 23 vuotta 7 24 vuotta 6 25 vuotta tai enemmän 16 Asema kesätöissä % Työntekijä 63 Esimies/Junior esimies 2 Asiantuntija 4 Tutustu työelämään ja tienaa 25 Muu / En osaa sanoa 5 Monettako vuotta kesätöissä % Ensimmäistä 33 Toista 15 Kolmatta 13 Neljättä 10 Viidettä tai useampaa 26 Monettako kesää tässä organisaatiossa % Ensimmäistä 72 Toista 16 Kolmatta 6 Neljättä 2 Viidettä tai useampaa 2 Kokonaisvastaajamäärä: 11 467

TÄRKEIMMÄT HUOMIOT TUTKIMUKSEN YLEISTULOKSISTA: Ilmapiiri tärkeä Kesätyö on tärkeä kokemus nuorille. Kesätyön mielekkyyteen vaikuttaa eniten työpaikan ilmapiiri ja työkaverit, seuraavaksi työtehtävät ja vasta kolmantena palkka. Vastuullisen kesäduunin työnantajat onnistuvat hyvin vastaamaan tärkeimpään tarpeeseen. Ilmapiiri koetaan erittäin hyväksi ja kesätyöntekijät kokevat itsensä tasavertaiseksi osaksi työyhteisöä ja kuuluvansa joukkoon. Myös keskusteluyhteys esimiehiin, tutoriin ja kollegoihin on erittäin hyvä. Palautetta kaivataan edelleen enemmän Työnantajien ja erityisesti esimiesten haasteena on kuitenkin kyetä antamaan nuorille enemmän säännöllistä palautetta ja tukea heille kehittyä työssä. Myös nuorten kokemusta siitä, että he pystyvät itse antamaan palautetta työnantajalle, on syytä vahvistaa. Kokonaistyytyväisyys korkea Kesätyöntekijät ovat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä työnantajiin. Tyytyväisyydestä kielii myös se, että nuoret ovat hyvin valmiita suosittelemaan kesätyöpaikkaa ystävilleen. Iso osa nuorista olisi valmis myös jatkamaan kesätyönantajan palveluksessa tulevaisuudessa. Tutkimuksen toteutti IROResearch.

Päivi Salminen-Kultanen Projektijohtaja Vastuullinen kesäduuni 2019 kampanja m. 040 727 9717 paivi.salminen-kultanen@sanoma.fi facebook.com/vastuullinenkesaduuni @kesaduuni @vastuullinen_kesaduuni YouTube: vastuullinenkesäduuni