KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE"

Transkriptio

1 KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N =

2 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen hienoisessa nousussa. Luottamushenkilöiden mukaan tänä vuonna 7 prosentille työpaikoista palkataan kesätyöntekijöitä. Vuonna 17 näin kertoi 72 prosenttia luottamushenkilöistä, vuonna 1 luku oli prosenttia ja vuotta aiemmin 8 prosenttia. Nouseva trendi näkyy erityisesti teollisuuden työpaikoilla (7 %). Sen sijaan Tutustu työelämään ja tienaa mallin kautta palkattavien kesätyöntekijöiden määrä ei näyttäisi lisääntyneen. Luottamushenkilöistä 1 prosenttia kertoo, että heidän työpaikalleen palkataan tämän mallin kautta nuoria. Useimmiten näin on yksityisellä palvelualalla (2 %), jolla nuorten työelämään tutustuminen lisääntyi merkittävästi jo vuonna

3 Yhteenvetoa Luottamushenkilöiltä kysyttiin myös, onko vuoden alussa voimaan astuneen ammatillisen koulutuksen reformin myötä kesätöitä korvattu palkattomilla harjoittelujaksoilla. Vain neljä prosenttia vastaajista kertoi, että näin työpaikalla on tehty. Useimmiten näin on yksityisillä palvelualoilla ( %) ja kuljetusalalla ( %). Neljännes (2%) luottamushenkilöistä sen sijaan ei osannut kysymykseen vastata. Valtaosalla työpaikoista (7 %) kesätyöntekijöille tehdään perehdytyssuunnitelma. Suunnitelma tehdään sitä useammin, mitä suurempi työpaikka on kyseessä. Pienimmillä työpaikoilla luku on 0 prosenttia ja suurimmilla 83 prosenttia..5. 3

4 Vastaajat (%) Sektori Yksityiset palvelualat Teollisuus Julkinen ala Kuljetusala Luottamustehtävä Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu Molemmissa tehtävissä Työpaikan henkilöstön määrä yli

5 Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%) Teollisuus Julkinen ala Yksityiset palvelualat Kuljetusalat Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 5

6 Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa.5.

7 Palkataanko kesätyöntekijöitä 'Tutustu ja tienaa' -mallin kautta (%) Teollisuus Julkinen ala Yksityiset palvelualat Kuljetusalat Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 7

8 Palkataanko kesätyöntekijöitä enemmän vai vähemmän kuin viime vuonna? (%) Teollisuus Yksityiset palvelualat Julkinen ala Kuljetusala Enemmän kuin viime vuonna Vähemmän kuin viime vuonna Saman verran kuin viime vuonna En osaa sanoa.5. 8

9 Onko ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttanut kesätyöntekijöiden palkkaukseen? (%) Teollisuus Yksityiset palvelualat 7 25 Julkinen ala 3 31 Kuljetusala 25 2 Kyllä, kesätöitä on korvattu harjoittelujaksoilla Ei En osaa sanoa.5.

10 Onko ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttanut kesätyöntekijöiden palkkaukseen? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä, kesätöitä on korvattu harjoittelujaksoilla Ei En osaa sanoa.5.

11 Palkataanko kesätyöntekijöitä nollasopimuksella? (%) Teollisuus 88 8 Yksityiset palvelualat Julkinen ala Kuljetusala Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 11

12 Palkataanko kesätyöntekijöitä nollasopimuksella? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 12

13 Tehdäänkö kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelma? (%) Teollisuus Yksityiset palvelualat 72 Julkinen ala Kuljetusala Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 13

14 Tehdäänkö kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelma? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa.5. 1

15 Kuka hoitaa kesätyöntekijöiden perehdytyksen? (%) Teollisuus Yksityiset palvelualat Julkinen ala Kuljetusala Erikseen määrätty työnohjaaja Esimies Työtoverit Ei kukaan Joku muu.5. 15

16 Kuka hoitaa kesätyöntekijöiden perehdytyksen? (%, henkilöstön määrä) yli Erikseen määrätty työnohjaaja Esimies Työtoverit Ei kukaan Joku muu.5. 1

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 Vastaajat (%) N=1100 Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu 29 Molemmat tehtävät Sektori:

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HUHTIKUU 2016 N= 983 YHTEENVETOA Luottamushenkilöistä 59 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia

Lisätiedot

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 YHTEENVETOA SAK:laisilla työpaikoilla on paljon päihdeongelmia. Päihdeohjelmat/toimintamallit sekä puuttuminen

Lisätiedot

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, syyskuu 2018 N = 950 10.10.2018 1 Yhteenvetoa Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (65 %, N = 615) kertoo, että heidän työpaikallaan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, helmikuu 2018 N=1091 23.3.2018 1 Yhteenvetoa Lähes kaikki luottamushenkilöt (99%) kertovat,

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 19 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla Luottamushenkilöistä 67,3 % oli täysin tai melko samaa mieltä siitä,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960 NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 01 N=960 YHTEENVETOA Lähes neljännes SAK:laisista luottamushenkilöistä kertoo, että neuvottelutoiminta työpaikalla

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto SAK:n edustajisto Kiljavan opisto Tekoäly tulee muuttuuko työ? Kevät 2018 Mahdollisuuksien aika -hanke Työelämän tulevaisuutta käsittelevä nelivuotinen hanke (2016 2020) Hankkeella on kolme tavoitetta:

Lisätiedot

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

SAK:n työsuojelukysely 2008

SAK:n työsuojelukysely 2008 1 09 SAK:n työsuojelukysely 08 Tammikuu 09 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puhelin 0 774 0164 SAK, PL 157 00531, Helsinki Tilaukset: SAK puhelin 0 774 000 SAK Työsuojelukysely 08 1 SAK:N

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Kyselyaika: 9. 20.2.2015 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville Tampereen kauppakamarin jäsenorganisaatioille: 1 118 (jäseniä yht.

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18 Lahden seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 4 1 5.2% 8.3% 4.2% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu 5,2%

Lisätiedot

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3. Hämeenlinnan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 3 14.3% 1 10.7% 5.4% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan

Lisätiedot

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33 Forssan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 27.3% 22.7% 2 1 9.1% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu

Lisätiedot

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Mitä mieltä maahanmuutosta? JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika

Lisätiedot

Kesätyöpaikkakysely 2015

Kesätyöpaikkakysely 2015 Kesätyöpaikkakysely 2015 Yrityksenne toimiala? (N=167) 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Palvelut Kauppa Teollisuus Rakentaminen Julkinen sektori Kuljetus ja varastoine Muut Yrityksenne kokoluokka? (N=166)

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja työaikajärjestelmät SAK:laisilla työpaikoilla 3 ISBN 978-951-714-279-3 Painokarelia

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Perustiedot: - Kyselyaika 7. 15.3.2013 - Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (916) - Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja työaikajärjestelmät SAK:laisilla työpaikoilla 3 ISBN 978-951-714-279-3 Painokarelia

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa Suomessa olevan henkilöstön

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) EK - SAK -KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2010 Luottamusmiesten peruskurssi (5 päivää ja 3 päivää) 1. 25.01. 29.01. Yleinen 2. 01.02. 05.02. Kemianliitto

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri 2012. Sairastavuus ja työkyky työpaikoilla

SAK:n työolobarometri 2012. Sairastavuus ja työkyky työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Sairastavuus ja työkyky SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Sairastavuus ja työkyky SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-280-9 Painokarelia Oy 2012

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

SEL:n edustajakokouksen linjaus

SEL:n edustajakokouksen linjaus SEL:n edustajakokouksen linjaus Toiminnan strategiset painopistealueet: Järjestäytymisasteen nostaminen elintarvikealan työpaikoilla Järjestäytymisasteen muutosta Mikko Siljander, ay-lopputyö 2017 Kampanjoita

Lisätiedot

Toimihenkilöbarometri 2013

Toimihenkilöbarometri 2013 Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO

Lisätiedot

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt Harvassa 1 SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt harvassa ISBN 978-951-714-292-2 Painokarelia Oy 2014 Kannen kuva: Ingimage 2 SAK:n Hyvän työn mittari Uusi

Lisätiedot

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos Ajankohtaiskysely 2018 Kirkon työmarkkinalaitos 11.3.2019 Kyselyn toteutus Seurakuntien/seurakuntayhtymien palkka-asiamiehiä/ johtavia talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijoita pyydettiin joulukuussa

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä

Lisätiedot

EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax

EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO 2016 Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax Copyright Kiinteistötyönantajat ry 2017 HENKO 2016 mukana kaikki EK:n edustamat toimialat lähetettiin otannan

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

SAK:n JäSentutKimuS 2015. Kiinni LiiKKeessä

SAK:n JäSentutKimuS 2015. Kiinni LiiKKeessä SAK:n JäSentutKimuS Kiinni LiiKKeessä SAK:n Jäsentutkimus Kiinni liikkeessä ISBN 7-51-7-2-4 Painokarelia Oy Kannen kuva: Katarina Löfgren/ Gorilla Kirjan tilaukset SAK:n postituksesta, puhelin 0 774 000.

Lisätiedot

Työolobarometri 2017: Miltä työelämä näyttää palkansaajien silmin?

Työolobarometri 2017: Miltä työelämä näyttää palkansaajien silmin? Action Grant 2017 - Support to the European Quality Assurance in Vocational Education and Training National Reference Points (EQAVET NRP) Decision number - 2017-0842/001-001 Project Nr 586540-EPP-1-2017-1-FI-EPPKA3-EQAVET-NRP

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK - SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01. 30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Vastuullinen kesäduuni 2011 kysely toteutettiin työnantajille keväällä 2011. Kyselyssä selvitettiin

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

SISÄLLYS... 1 TIIVISTELMÄ JOHDANTO YRITTÄJIEN LOMAT KESÄTYÖNTEKIJÄT... 9

SISÄLLYS... 1 TIIVISTELMÄ JOHDANTO YRITTÄJIEN LOMAT KESÄTYÖNTEKIJÄT... 9 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 TIIVISTELMÄ... 2 1 JOHDANTO... 4 2 YRITTÄJIEN LOMAT... 6 3 KESÄTYÖNTEKIJÄT... 9 Tämän raportin on koonnut ekonomisti Petri Malinen Suomen

Lisätiedot

Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä

Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä Kesätyöntekijät ja lomat pk-yrityksissä YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 TIIVISTELMÄ... 2 1 JOHDANTO... 4 2 YRITTÄJIEN LOMAT... 6 3 KESÄTYÖNTEKIJÄT... 9 Tämän raportin ovat

Lisätiedot

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN 2/2008 TYÖMARKKINAT 2 Ari Sipilä/Birgitta Ruuti/ar 5.2.2008 1(2) KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Erityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi www.operaatiovakiduuni.fi www.taisteluamisopetuksesta.fi 14.9.2016 Jussi-Pekka Ahonen 1 Teollisuusliitto Metalliliitosta tuli Teollisuusliitto vuonna 2017 Perustettu

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖRAPORTTI

LUOTTAMUSHENKILÖRAPORTTI LUOTTAMUSHENKILÖRAPORTTI 2014 Luottamushenkilöraportti 2014 esittelee PAMin luottamushenkilökyselyn tuloksia. Luottamushenkilökysely on toteutettu aikaisemmin vuosina 2006, 2008 ja 2011. Kyselyyn vastanneet

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

ENERGIATEOLLISUUDEN KESÄTYÖNTEKIJÄT Työmarkkinat Energiateollisuus ry

ENERGIATEOLLISUUDEN KESÄTYÖNTEKIJÄT Työmarkkinat Energiateollisuus ry ENERGIATEOLLISUUDEN KESÄTYÖNTEKIJÄT 2016 Työmarkkinat Energiateollisuus ry Kesätyöntekijäkyselyn taustatietoja Kysely kesäkuukausina 2016 palkattavista kesätyöntekijöistä, harjoittelijoista, työssäoppijoista

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta Innovointi & tuottavuus

Työelämä Toimintaympäristön seuranta Innovointi & tuottavuus Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012-2016 Innovointi & tuottavuus Maija Lyly-Yrjänäinen & Erno Mähönen & Päivi Järviniemi 1.1 Kehittämistoimet työpaikalla (1/3) Töiden jako, sekä uusien työmenetelmien

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Palkkio rohkaisee kehittämään

Palkkio rohkaisee kehittämään SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään 1 SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään SiSällyS Työntekijät osaksi tuottavuuden kehittämistä 3 Työntekijöiden tekemät aloitteet

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Elokuu 2011 Tiedätkö kuka sinua edustaa työpaikalla vai edustaako kukaan? Luottamusmies

Lisätiedot

Taulukko 2. Regressioanalyysi, Työntekijän persoonaan kohdistuvat työn vaatimukset, k16b-i ja l

Taulukko 2. Regressioanalyysi, Työntekijän persoonaan kohdistuvat työn vaatimukset, k16b-i ja l Taulukko 1. Faktorianalyysi työssä vaadittavista tekijöistä (k16). Muuttujia, joiden kommunaliteetti on alle 0, 3 ei ole otettu mukaan faktorianalyysiin. Kommunaliteetti Faktori 1 Korkea ammattitaito,200

Lisätiedot

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi KESÄTYÖSETELI 2019 Hakuaika 1.2.-5.4.2019 KESÄTYÖSETELIN NUORI PALAUTTAA TÄYTETTYNÄ VIIMEISTÄÄN perjantaina 5.4.2019 klo 15.00 Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteeseen tai postitse osoitteeseen: Iin

Lisätiedot

SAK:n luottamusmieskysely 2009

SAK:n luottamusmieskysely 2009 1 2010 SAK:n luottamusmieskysely 2009 Heinäkuu 2010 Lisätiedot: Tytti Jäppinen tytti.jappinen@sak.fi Puh. 020 774 0156 SAK, PL 157 00531 Helsinki Tilaukset: SAK Puh. 020 774 000 SAK:N LUOTTAMUSMIESKYSELY

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

SAK:n jäsentutkimus 2019

SAK:n jäsentutkimus 2019 TYÖELÄMÄTUTKIMUSTA SAK:n jäsentutkimus 2019 Sisältö Tekijältä... 5 SAK:laiset kantavat huolta ilmastonmuutoksesta... 6 Liittojen tärkein tehtävä on parantaa työoloja ja työsuojelua... 12 Työllisyys ja

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos Ajankohtaiskysely 2017 Kirkon työmarkkinalaitos 2.5.2017 Kyselyn toteutus Seurakuntien/seurakuntayhtymien palkka-asiamiehiä/ johtavia talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijoita pyydettiin vastaamaan

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Perustiedot: Kyselyaika 5. 17.3.2014 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (1 038). Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu sopimus

Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu sopimus Kaupan liitto ja PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten ja lukiolaisten mahdollisuuksia tutustua työelämään "Tutustu työelämään ja tienaa"

Lisätiedot

SAK:n järjestötutkimus 2005 Luottamusmiesraportti. Jyrki Helin. Ansaittua luottamusta

SAK:n järjestötutkimus 2005 Luottamusmiesraportti. Jyrki Helin. Ansaittua luottamusta SAK:n järjestötutkimus Luottamusmiesraportti Jyrki Helin Ansaittua luottamusta Graafinen suunnittelu Suunnittelutoimisto Unique Oy Taitto ja paino Kalevaprint Oy, Oulu 2006 ISBN 951-714-243-9 Jyrki Helin

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Tehtävärakenteen muutos yksityisellä sektorilla

Tehtävärakenteen muutos yksityisellä sektorilla Tehtävärakenteen muutos yksityisellä sektorilla Rita Asplund Lyhyesti käytetystä tarkastelukehikosta Pääpaino kolmessa keskeisessä palkansaajaryhmässä: teollisuuden toimihenkilöt teollisuuden työntekijät

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA Sisältö 1 Yritysten / organisaatioiden taustatiedot ja harjoittelijoiden käyttö 2 2 Luovan harjoittelijoiden

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset

EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset EK:n Yrittäjäpaneelin tulokset Työllistävien yrittäjien luottamus maamme hallitukseen Syyskuu 2019 Luottamus hallituksen kykyyn tehdä yrittäjyyttä edistäviä päätöksiä (1/2) SYKSY 2019: Luottamus Rinteen

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä 4/2016 Helsingin seudun kauppakamari Chamber of Multicultural Employments - COME Tutkimuksesta Tiedonkeruun aika 31.3.-15.4.2016

Lisätiedot

YRITTÄJIEN LOMAT 2007 1

YRITTÄJIEN LOMAT 2007 1 YRITTÄJIEN LOMAT 2007 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien kesäkuussa 2007 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista sekä kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015

Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015 Teknologiateollisuuden palkantarkistuskyselyn tuloksia, syksy 2015 Talous, tilauskanta ja työllisyyskehitys kattavasti esillä yrityksissä Teollisuus 10 9 8 86,3 % 81,8 % 91,2 % 87,8 % 7 6 5 4 3 64,3 %

Lisätiedot