Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely"

Transkriptio

1 Aalto-yliopisto Henkilöstökysely

2 Henkilöstökyselyn yhteenveto Pääviestit Aalto-yliopiston tulokset ovat suurelta osin linjassa muiden yliopistojen vastaavien tulosten keskiarvon kanssa. Useimmilla alueilla olemme hieman keskiarvon yläpuolella. Henkilöstöryhmien osalta professorien ja esimiesten työmäärä ja oman työn hallinta ovat selkeitä kehitysalueita. Isoille organisaatioille tyypillisesti päätöksenteon selkeys ja siihen vaikuttaminen nousee esiin kehitysalueena. Myös palkitseminen nousee esiin kehitettävänä alueena, kuten usein henkilöstökyselyissä. Kehityskeskusteluihin tunnutaan olevan pääsääntöisesti tyytyväisiä, ja avointen kommenttien kautta on tullut positiivista palautetta vuoden 2011 kierroksen systemaattisuudesta. Myös yleisemmin lähiesimiehen toiminnasta annetaan positiivista palautetta. Avoimissa kommenteissa on saatu runsaasti palautetta ja kehitysideoita. Ne on kaikki käyty läpi ja saadusta palautteesta tehtyihin yhteenvetoihin on tarkoitus palata syksyn tilaisuuksissa.

3 Henkilöstökysely Kyselyn kokonaisvastaajamäärä on 200 ja vastausprosentti. Taustatiedot - 1. Sukupuoli*: Taustatiedot - 2. Ikä: 5% 55% 22% 1% 21% 20% 7% Nainen Mies * Aallon henkilöstörakenne (2010): Naisten osuus henkilöstöstä 8%

4 Taustatiedot -. Palvelussuhde*: Määräaikainen 7% Toistaiseksi voimassaoleva 5% Taustatiedot -. Palvelusuhteen kesto Aalto-yliopistossa, mukaan luettuna työskentely TKK:lla, HSE:lla tai TaiKissa. alle 2 v 2-5 v 6-9 v 10-1 v 1v- 20% 27% 15% 1% 2% * Aallon henkilöstörakenne (2010): Pysyvää henkilöstöä 9%

5 Taustatiedot - 5. Toimitko esimiestehtävissä? 7% 26% Kyllä Ei Taustatiedot - 6. Henkilöstöryhmä*: Professori 9% (195) Muu opetushenkilökunta ja tutkimustyötä tekevät 50% (1119) Muu henkilökunta 2% (9) * Aallon henkilöstörakenne (2010): Professorit 7%, Opetus ja tutkimushenkilöstö 60% ja Muu henkilökunta %

6 Osa-alueiden keskiarvot Aallossa 2011 ja muissa yliopistoissa* ,5,,,,, 2,5 2 1,5 1 Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki) * Kysely on toteutettu osana yliopistojen yhteistä kyselyä, mukana ovat vuonna 2010 olleet Jyväskylän yo, Tampereen yo, Vaasan yo, Lapin yo, Itä-Suomen yo, Hanken, Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia, TeaK, Turun yo:n farmakologian laitos (TY:n pilottina)

7 Oma työ: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa Asteikko: 1 = täysin eri mieltä 5 = täysin samaa mieltä 1. Oma tehtävänkuvani on selkeä ja ymmärrän työni tavoitteet 2. Työni on sopivan haastava,1,1,1. Minulla on riittävästi aikaa selviytyä työtehtävistäni työaikana. Voin keskittyä työhöni ilman liiallisia häiriöitä 5. Voin vaikuttaa riittävästi omiin töihini ja työtehtäviini,7 6. Muutokset työssäni eivät kuormita työssäjaksamistani 2,9 7. Työvälineet ovat asianmukaiset 8. Ruokailu- ja muut sosiaalitilat ovat asianmukaiset Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki) Järjestelmäongelmien vuoksi kysymykset 9, 50 ja 51 jäivät muun tutkimus- ja opetushenkilökunnan osalta Aallossa vastaamatta, joten kysymykset on poistettu.

8 Johtaminen ja esimiestyö: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 10. Yliopistomme strategia on selkeä ja ymmärrettävä 11. Yliopisto toimii avoimesti päätöksenteossa ja sen valmistelussa 12. Henkilöstö voi vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon 2, 2,5 2,2 2, 1. Koen Aallon arvot omakseni 1. Strategia ohjaa yksikkömme toimintaa ja perustehtävää, 15. Yksikössämme naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet edetä,7,1 16. Kokouskäytännöt palvelevat yksikkömme tavoitteiden saavuttamista Kysymys 1. oli kyselyssä ainoastaan Aalto-yliopistolla.

9 Johtaminen ja esimiestyö: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 17. Esimieheni varmistaa, että tavoitteet ja tehtävät ovat selkeät, 18. Esimieheni käy kehityskeskusteluja kanssani säännöllisesti 19. Saan riittävästi rakentavaa palautetta esimieheltäni 20. Esimieheni luottaa minuun 21. Uskallan olla eri mieltä esimieheni kanssa,2,2 22. Esimieheni toimii tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti 2. Esimieheni osaa ottaa huomioon ihmisten erilaisuuden (esim. osaamiseen ja kokemukseen tai toimintakykyyn liittyvät tekijät) 2. Kerron esimiehelleni yksikkömme tai työni kehittämiseen liittyvistä ideoistani,1 25. Esimieheni rohkaisee tekemään aloitteita, ottamaan vastuuta sekä kehittämään työtäni Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki)

10 Työyhteisö ja yhteistyö: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 26. Yksikkömme on vetovoimainen asiantuntijayhteisö 27. Yksikkömme on kehitysmyönteinen,7 28. Yksikkömme tiedotuskäytännöt palvelevat sujuvaa tiedonvälitystä 29. Yksikössämme ei ole yksilöiden välistä haitallista kilpailua 0. Yksikössämme suhtaudutaan rakentavasti inhimillisiin erehdyksiin 1. Työyhteisössämme nostetaan vaikeatkin asiat keskusteltavaksi 2,9 2. Tuemme ja kannustamme toisiamme. Minun on helppo pyytää apua ja lisätietoa kollegoiltani,1,2. Huhut tai juorut eivät häiritse työntekoa,,7 5. En ole itse joutunut viimevuosina työpaikallani kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi,2, Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki)

11 Osaaminen: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 6. Perehdyttäminen hoidetaan yksikössämme hyvin 7. Yksikössäni jaetaan kokemustietoa (osaaminen, verkostot, kontaktit, rahoituksen hankkiminen) systemaattisesti ennen kuin osaaja lähtee yksiköstä 2,6 2,8 8. Osaamiseni vastaa työni vaatimuksia 9. Saan riittävästi mahdollisuuksia kehittääkseni osaamistani 0. Tiedän minkälaista osaamista minulta vaaditaan lähivuosina 1. Osaamista jaetaan eri asiantuntijoiden kesken riittävästi 2. Pystyn hyödyntämään osaamistani tehokkaasti työssäni, 1 1,5 2 2,5,5 5 Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki)

12 Motivaatio: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa. Työpanokseni on tärkeä oman yksikköni menestymisen kannalta. Minulla on yliopistossa mahdollisuus edetä urallani 2,5 2,9 5. Palkitseminen yksikössäni on kannustavaa 2, 2,7 6. Saan työskennellä itsenäisesti ja vapaasti 7. Työtehtäväni ovat mielenkiintoisia ja haastavia,1,,1 8. Minulla on mahdollisuus käyttää kekseliäisyyttä/ luovuutta työssäni,2 9. Saan työssäni rakentavaa palautetta riittävästi, 1 1,5 2 2,5,5 5 Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki) Järjestelmäongelmien vuoksi kysymykset 9, 50 ja 51 jäivät muun tutkimus- ja opetushenkilökunnan osalta Aallossa vastaamatta, joten kysymykset on poistettu.

13 Terveys ja elämäntilanne: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 52. Tunnen, että henkinen työkykyni on hyvä 5. Tunnen, että fyysinen työkykyni on hyvä,7 5. Keskustelemme yksikössämme avoimesti henkilöiden eläköitymissuunnitelmista 2,7 2,8 55. Yksikössämme ollaan valmiita soveltamaan erilaisia joustoja (työaika- tai työtehtäväjoustoja), kun työkyky on heikentynyt.,,7 56. Yksikössämme ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin sairauspoissaolojen seuraamisen myötä 57. Työterveyshuollon palvelut tukevat henkilöstön työhyvinvointia,7 58. Yhteistyö henkilöstöhallinnon, esimiesten ja työterveyshuollon välillä on toimiva 1 1,5 2 2,5,5 5 Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki)

14 Yliopiston julkinen kuva: väittämien keskiarvot Aallossa ja muissa yliopistoissa 59. Yksikkömme tutkimuksen taso 60. Yksikkömme opetuksen taso 61. Yksikkömme onnistuminen ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa,1 62. Yliopistomme työnantajakuva, 6. Yliopistomme opiskelijahoukuttelevuus 1 1,5 2 2,5,5 5 Muut yliopistot (Kaikki) Aalto-yliopisto (Kaikki)

15 Aallon parhaimmat keskiarvot yksittäisistä väittämistä TOP En ole itse joutunut viimevuosina työpaikallani kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi Aallon Ka Muiden yliopistojen Ka,, Saan työskennellä itsenäisesti ja vapaasti,,1 8. Minulla on mahdollisuus käyttää kekseliäisyyttä/ luovuutta työssäni,2 20. Esimieheni luottaa minuun,2 5. Minun on helppo pyytää apua ja lisätietoa kollegoiltani,2, Uskallan olla eri mieltä esimieheni kanssa, Yksikössämme naisilla ja miehillä on samat mahdollisuudet edetä,1, Työtehtäväni ovat mielenkiintoisia ja haastavia, Työni on sopivan haastava, Kerron esimiehelleni yksikkömme tai työni kehittämiseen liittyvistä ideoistani,1

16 Aallon heikoimmat keskiarvot yksittäisistä väittämistä TOP 10 Aallon Ka Muiden yliopistojen Ka Henkilöstö voi vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon 2, 2, Yliopisto toimii avoimesti päätöksenteossa ja sen valmistelussa 2,5 2, 5. Palkitseminen yksikössäni on kannustavaa 2,7 2, 7. Yksikössäni jaetaan kokemustietoa (osaaminen, verkostot, kontaktit, rahoituksen hankkiminen) systemaattisesti ennen kuin osaaja lähtee yksiköstä 2,8 2, Keskustelemme yksikössämme avoimesti henkilöiden eläköitymissuunnitelmista 2,8 2,7 6. Minulla on yliopistossa mahdollisuus edetä urallani 2,9 2, Yliopistomme strategia on selkeä ja ymmärrettävä 8 6. Perehdyttäminen hoidetaan yksikössämme hyvin 9. Minulla on riittävästi aikaa selviytyä työtehtävistäni työaikana 10. Voin keskittyä työhöni ilman liiallisia häiriöitä

17 Henkilöstökyselyn yhteenveto Miten tästä eteenpäin Yksityiskohtaisempien sekä Aalto- että koulu- ja laitostasoisten tulosten purku alkaa elokuussa kunkin koulun oman aikataulun mukaisesti HR-koordinaattorit tukevat laitosten ja yksiköiden väkeä näissä purkutilaisuuksissa, joissa kerätään vielä mahdollista palautetta ja kehitysideoita lokakuuhun mennessä Jo meneillään olevia toimenpideohjelmia jatketaan ja uusien suunnitelmien viimeistely ja toteutus aloitetaan syksyllä 2011 saadun palautteen pohjalta Seuraava kysely on suunniteltu toteutettavan vuonna 2012

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Henkilöstökysely Johdanto

Henkilöstökysely Johdanto Henkilöstökysely 2012 Johdanto Henkilöstökysely 2012 Miten voin osallistua tulosten käsittelyyn? AALTO- JA KOULUTASOLLA Tulosten käsittely Aallon ja koulujen johtoryhmissä. Tuloksista viestitään henkilöstölle

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Itä-Suomen yliopisto 8.0.0 Yhkan hallintopalvelukeskus verrattuna tiedekuntaan Työhyvinvointikysely Taustatiedot Kampus Joensuu % Kuopio % Savonlinna 7% Muu % Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Henkilöstökysely

Henkilöstökysely Henkilöstökysely 2017 15.11.2017 Vastausprosentti kouluittain Yliopiston vastausprosentti oli 61%, 2327 vastaajaa. 205 193 221 361 367 401 579 Vastausprosentti henkilöstöryhmittäin Yliopiston vastausprosentti

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys Yliopistojen työhyvinvointi 2015 - osa-alueet 2010 2015 kehitys 10.11.2015 Osa-alueet vuosina 2010 2015 5 Yhteis et 2010 Yhteis et 2011 Yhteis et 2012 Yhteis et 2013 Yhteis et 2015 4,5 4 3,5 3 3,22 3,45

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö Sisältö Raporttikokonaisuus sisältää v. 2016 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän

Lisätiedot

Vuolle Setlementti ry

Vuolle Setlementti ry Vuolle Setlementti ry Pikku-Syöte Työyhteisökysely 2019 Kokonaistulos Kyselyyn vastasi 10 henkilöä. 4.05 26% Kokonaiskeskiarvo Kaikkien likert-vastausten keskiarvo oli 4.05. Kehittämistarve 26 prosenttia

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

VMBarosta. Lisätietoja:

VMBarosta. Lisätietoja: Sisältö Raportointipvm Raporttikokonaisuus sisältää v. 2017 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä (v.2016-2017) - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan,

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) Kyselyn tulokset vertailussa Sinisellä: PKKY kysely 2012 (212 vastaajaa) ja vaikeaa esimiehille

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät 9. 10. 9. 2010 Henkilöstö- ja lakiasiat Eeva-Liisa Putkinen, hallinnollinen ylilääkäri Terhi Somerkallio,

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Mitä sairaanhoitajille kuuluu

Mitä sairaanhoitajille kuuluu Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Kirkon työolobarometri 2011

Kirkon työolobarometri 2011 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon henkilöstön työoloja tutkittu joka toinen vuosi vuodesta 00 Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla marraskuussa 0 Lähtöotos 600, netto-otos 9 Vastanneita

Lisätiedot

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Aalto-yliopiston mielikuvakysely Päätulokset

Aalto-yliopiston mielikuvakysely Päätulokset Aalto-yliopiston mielikuvakysely 18.2.-18.3.2011 Päätulokset Selvityksen tarkoitus ja toteutus Aalto-yliopisto tavoittelee tunnettua ja tunnustettua asemaa omaleimaisena maailmanluokan yliopistona vuoteen

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Hyvinvointia työstä Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Tehyn työsuojelupäivät 19.04.2018 Suvi Vesa, tutkija, Työterveyslaitos 19.4.2018

Lisätiedot

Tuntiopettajien työhyvinvointi Kysely syyskuussa 2016

Tuntiopettajien työhyvinvointi Kysely syyskuussa 2016 Tuntiopettajien työhyvinvointi 2016 Kysely syyskuussa 2016 10. Työmotivaationi on 11. Työssäni tapahtuu muutoksia 12. Koen viikoittaisen työmääräni kokonaisuudessaan (mukaan lukien muut työtehtävät) 13.

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014

Työhyvinvointikysely 2014 Työhyvinvointikysely 2014 1. Henkilöstö- ja tehtäväryhmäsi 2. Yksikkösi Vastaajien määrä: 3. Omaan työhön liittyvä informaatio Minulla on selkeä tehtäväkuva 1 18 0 64 89 172 4,3 4,4 Minulle on täysin

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Työntekijöiden sitouttaminen yrityksenlaajuisena liiketoimintastrategiana. Case Skanska Kirsi Mettälä

Työntekijöiden sitouttaminen yrityksenlaajuisena liiketoimintastrategiana. Case Skanska Kirsi Mettälä Työntekijöiden sitouttaminen yrityksenlaajuisena liiketoimintastrategiana Case Skanska Kirsi Mettälä Sisältö 1. Skanskasta 2. Alkutilanne 3. Toimenpiteet 4. Vaikuttavuus 5. Yhteenveto Skanskan markkina-alueet

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointitutkimus

Henkilöstön hyvinvointitutkimus 1.2.2018 Henkilöstön hyvinvointitutkimus Mika Kivimäki, Paula Salo Vastanneiden osuus kyselylomakkeen saaneista, % Vastausprosentti (%) 70 72 71 67 69 74 2004 2008 2012 2014 2015 2017 Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy Yliopisto professorin työnantajana -selvitys 2016 Focus Master Oy 3.10.2016 Selvitys toteutettiin sähköpostikyselynä Ajankohta kesäkuu 2016 Kohderyhmä yliopistojen palveluksessa olevat liiton jäsenet 533

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Perheystävällisyyden alkukartoitus

Perheystävällisyyden alkukartoitus Perheystävällisyyden alkukartoitus 1. Taustatiedot Tämän dokumentin tarkoituksena on toimia pohjana työpaikan perheystävällisyyden alkukartoituksen tekemiselle ja ohjata kehittämissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva!

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva! Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva! KESÄDUUNITUTKIMUKSEEN VASTASI 11467 NUORTA 243:STA ORGANISAATIOSTA TUTKITUT ORGANISAATIOT, JOISSA N>5 Vastuullinen kesäduuni

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - perusturvayhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 66 55 tai enemmän: 14% alle 35: 14% 35-44: 29% 45-54: 44% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 66 määräaikainen, työllistetty,

Lisätiedot