VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011"

Transkriptio

1 VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY Suomen lasten ja nuorten säätiö

2 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Vastuullinen kesäduuni 2011 kysely toteutettiin työnantajille keväällä Kyselyssä selvitettiin Vastuullinen kesäduuni 2011 kampanjan tunnettuutta ja sen herättämiä mielikuvia. Lisäksi tavoitteena oli selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa, perehdyttämisessä ja johtamisessa ensi vuonna toteutettavaa kampanjaa varten. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyn vastausaika oli Kyselyyn vastasi 120 työnantajan edustajaa. Vastaajat olivat henkilöstöalan ammattilaisia. Vastaajat poimittiin Vastuullinen kesäduuni 2011 kampanjaan osallistuvista yrityksistä sekä T-Median tietokannoista Vastuullinen kesäduuni kysely / T-Media Oy 2

3 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko Raportoinnissa työnantajan tyyppi- ja kokomuuttujien luokkia on yhdistelty joidenkin luokkien pienuuden vuoksi.

4 TAUSTATIETOJA

5 Työnantajien käytännöt kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa, perehdyttämisessä ja johtamisessa

6 KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN REKRYTOINTI Kesätyöntekijöiden tehtävät suunnitellaan yksiköiden ja esimiesten tarpeiden mukaan, monesti kesätyöntekijät tuuraavat lomalla olevia. Kampanjassa mukana olevat työnantajat palkkaavat kesätyöntekijöitä muita enemmän, 48 % heistä palkkaa yli 100 kesätyöntekijää. Hakijan motivoituneisuus (99 %) ja persoona (95 %) ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin koulutus (77 %)ja aikaisempi työkokemus (56 %) kesätyöntekijöitä rekrytoitaessa. Hakijan koulutus ja aikaisempi työkokemus ovat tärkeämpiä yrityksille kuin julkisyhteisöille/järjestöille. 84 % yrityksistä katsoo koulutuksen olevan erittäin tai melko tärkeää, julkisyhteisöistä/järjestöistä näin katsoo 60 %. Aikaisemman työkokemuksen osalta vastaavat luvut ovat 66 % (yritykset) ja 33 % (julkisyhteisöt/järjestöt). Kesätyöntekijältä toivottavat ominaisuudet ovat mm. reippaus, oma-aloitteisuus sekä positiivinen asenne. 6

7 Millaisia töitä tarjoatte kesätyöntekijöille?

8 KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Palkkojen määräytymisessä ei ole juuri eroja yritysten ja julkisyhteisöjen/järjestöjen välillä. Osalla työnantajista on oma palkkataulukko, jonka perustella kesätyöntekijöiden palkka määräytyy. Palkkaan vaikuttaa monessa tapauksessa suoritettujen opintojen määrä, työkokemus sekä työtehtävien vaativuus. Isolla osalla työnantajista kesätyöntekijöiden palkka määräytyy työehtosopimuksen mukaan, usein myös liittojen suositukset huomioidaan. Kuinka kesätyöntekijöiden palkka teillä määräytyy? Mihin palkkaus perustuu? TES ja vakiintunut käytäntö (Yritys, Alle 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa meillä on omat palkkaperusteet harjoittelijoille (kesätyöntekijöille), palkka riippuu myös kokemuksesta. Palkka vastaa suunnilleen alan perustasoa. (Yritys, Alle 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) Oma palkkataulukko, jossa vaikuttaa opiskelu ja ammattiala. (Julkisyhteisö/Järjestö/Muu, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa)

9

10

11

12

13 Millaisia ominaisuuksia arvostatte hakijoissa kesätyöntekijöitä valitessanne?

14 KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PEREHDYTTÄMINEN Työhön opastaminen ja perehdyttämiseen valittu vastuuhenkilö ovat tavallisimpia perehdytyskeinoja. Yli 250 henkilön työpaikoissa (62 %) on alle 250 henkilön työpaikkoja (26 %) useammin henkilökohtainen perehdytyssuunnitelma. Erilaiset perehdytysmateriaalit ovat suositumpia yrityksissä (85 %) kuin julkisyhteisöissä/järjestöissä (66 %). Alle 250 henkilön työnantajat (85 %) käyttävät perehdytysmateriaaleja yli 250 henkilön työnantajia (77 %) useammin. 74 % yrityksistä käyttää perehdytysmenetelmänä tutustumiskierroksia organisaatiossa, vastaava luku julkisyhteisöissä/järjestöissä on 50 %. Alle 250 henkilön työpaikoista 89 % käyttää perehdytyskeinona työhön opastamista, 33% koulutuksia ja 19 % palautepalavereita. Yli 250 henkilön työpaikoissa edellä mainittuja perehdytyskäytäntöjä käytetään aktiivisemmin: 96 % käyttää perehdytyskeinona työhön opastamista, 45 % koulutuksia ja 27 % palautepalavereita. Muita kesätyöntekijöiden perehdyttämisessä käytettyjä käytäntöjä ovat mm. yhteiset kesätyöntekijöille suunnatut infotilaisuudet, virtuaaliperehdytys tai tiimipalaverit.

15 Mitä seuraavista hyödynnätte kesätyöntekijöiden perehdytyksessä ja ohjauksessa? Työhön opastaminen 95 Perehdyttämiseen nimetty vastuuhenkilö 88 Erilaiset perehdytysmateriaalit 79 Tutustumiskierrokset organisaatiossa 67 Henkilökohtainen perehdytyssuunnitelma 53 Koulutukset 42 Palautepalaverit 25 Jokin muu 19 0% 25% 50% 75% 100%

16

17

18

19

20

21

22

23 KESÄTYÖLÄISTEN PÄÄSY MUKAAN TYÖYHTEISÖÖN Esimies, vastuuhenkilö tai tutor huolehtii työyhteisöön mukaan pääsemisestä monissa työpaikoissa. Kesätyöntekijät otetaan mukaan yhteisiin tilaisuuksiin, kahvi- ja ruokatauoille. Osa työnantajista järjestää kesätyöläisille erillisen tilaisuuden, jossa on mahdollista tutustua muihin kesätyöntekijöihin. Kuinka työpaikallanne varmistetaan kesätyöläisten pääsy mukaan työyhteisöön? kukin yksikkö huolehtii omasta kesätyöntekijästään, he voivat osallistua yhteisiin tapahtumiin (Yritys, Alle 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) yhteiset kahvi- ja ruokatauot, rento ilmapiiri (Yritys, Alle 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) Henkilökohtaisen perehdyttäjän ja vastuuhenkilön avulla. (Yritys, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa)

24 KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN YHDENVEROINEN KOHTELU TYÖPAIKALLA OSANA TYÖYHTEISÖÄ Kesätyöntekijän yhdenveroisesta kohtelusta huolehtiminen jää myös usein esimiehen ja/tai tutorin vastuulle. Suurin osa työnantajista vakuuttaa Kuinka työpaikallanne varmistetaan kesätyöläisten yhdenveroinen kohtelu osana työyhteisöä? ketään ei jätetä yksin. Kaikki otetaan tiiviisti mukaan työssä oppimisen kautta ja yhteisiin kahviporukoihin. (Julkisyhteisö/Järjestö/Muu, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) kesätyöntekijöiden olevan tasaarvoisessa asemassa muiden työntekijöiden kanssa. Osa yritysten edustajista mainitsee myös kesätyöntekijöiden nauttivan samoista eduista kuin vakituiset Heidät otetaan vastaan samalla tavalla kuin kuka tahansa vakituisesti taloon tuleva henkilö. Yhdenvertaisuus näkyy palkkauksessa, tehtävissä ja kaikissa työsuhde-ehdoissa ja eduissa. (Yritys, Yli 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) työntekijät.

25 KIRJALLISET SOPIMUKSET JA TODISTUKSET Kaikki kyselyyn vastanneet työnantajat sanovat tekevänsä kirjallisen työsopimuksen kesätyöntekijöiden kanssa aina. 81 % työnantajista kirjoittaa työtodistuksen kesätyöntekijöille aina.

26 TYÖNANTAJIEN KOKEMUKSET KESÄTYÖNTEKIJÖISTÄ Työnantajat arvioivat nuorten kesätyöntekijöiden tuntevan työelämän pelisäännöt melko hyvin (58 %). Avoimissa vastauksissa kuitenkin todetaan, että osalle säännöt ovat Osalle tuntuu olevan tosi vierasta esim olla aina kahdeksalta paikalla tai että aurinkoisella säällä ei automaattisesti voi olla vapaalla (Yritys, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) vieraita. Suurin osa kaikista vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä (95 %) siitä, että nuoret kesätyöntekijät noudattavat työelämän yleensä selvitämme työsuhteen alussa työpaikan pelisäännöt ja hyvin on toiminut (Yritys, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) pelisääntöjä. Avoimissa vastauksissa korostettiin pelisääntöjen kertomisen tärkeyttä työsuhteen alussa. 97 % kaikista vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä Suurimmalla osalla asenne hyvä. Joskus toki törmää hakijoihin joiden asenteessa voisi olla hiomista (välinpitämättömyys, ylpeys, epäkunnioitus) (Yritys, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) väittämästä, että nuorten kesätyöntekijöiden asenne työtä kohtaan on hyvä.

27

28

29

30

31 Mitkä ovat olleet positiivisimpia kokemuksia kohdatessanne nuoria kesätyöntekijöitä ja - hakijoita? Mitkä ovat olleet negatiivisimpia kokemuksia kohdatessanne nuoria kesätyöntekijöitä ja - hakijoita? Oppimishalu ja kuuntelemisen taito. Myös meillä on opittavaa nuorilta. (Yritys, Yli 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) motivaatio oppia uutta, positiivinen asenne, eivät ole urautuneita kankeisiin ajattelumalleihin (Yritys, Alle 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) osalla hakijoista aivan liian suuret luulot omasta osaamisesta (Yritys, Alle 250 työntekijää, Ei mukana kampanjassa) Ei pidetä kiinni sovitusta työsopimuksesta ja sen kestosta - halutaan lopettaa sovittua aiemmin. (Yritys, Yli 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) Tuovat uutta näkemystä päivittäisiin rutiineihin (Yritys, Yli 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) Omaavat yleensä hyvät atk-taidot. (Julkisyhteisö/Järjestö/Muu, Yli 250 työntekijää, Mukana kampanjassa) Osallistun vain rekrytointiin: - työpaikkailmoitus on usein luettu huolimattomasti - sovittuihin haastatteluihin on jätetty tulematta tai myöhästytään - nuori ei tiedä mihin joka paikkaan on laittanut hakemuksen ja mitä paikka on nyt haastattelussa hakemassa (Julkisyhteisö/Järjestö/Muu, Yli 250 työntekijää, Mukana kampanjassa)

32 YHTEENVETO Vastuullinen kesäduuni 2011 kampanjan herättämät mielikuvat olivat yleisesti ottaen hyvin positiivisia. Vastaajista 31 työnantajaa oli mukana kampanjassa. Suurin osa heistä oli kuullut kampanjasta henkilökohtaisen kontaktin kautta. Kampanja tavoitti median ja verkon kautta noin neljänneksen vastaajista. Eniten vastaajia tavoitettiin lehtijutun tai radiouutisten välityksellä. Kampanja nähtiin kohtalaisen kiinnostavana, yli puolet kaikista vastaajista ajatteli kampanjan olevan erittäin tai melko kiinnostava. 32

33 YHTEENVETO Yrityksillä ja erityisesti yli 250 henkilön yrityksillä vaikuttaa olevan vakiintuneemmat ja kattavammat perehdytyskäytännöt kuin muilla työnantajilla. Yli 250 henkilön työpaikoilla on käytössä yli kaksi kertaa useammin henkilökohtainen perehdytyssuunnitelma, alle 250 henkilön yritykset taas käyttävät useammin erilaisia perehdytysmateriaaleja. Yritykset käyttävät tutustumiskierroksia organisaatiossa perehdytysmenetelmänä huomattavasti useammin kuin julkisyhteisöt/järjestöt. Monipuolisen perehdyttämisen merkitystä kannattaa painottaa erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Henkilöstöammattilaiset näkevät hakijan motivaation tärkeimmäksi tekijäksi kesätyöntekijöitä rekrytoitaessa. Tätä kannattaisi korostaa enemmän, sillä kesätyökyselyn perusteella moni kesätyönhakija pelkää jäävänsä ilman kesätyötä kokemuksen puutteen vuoksi.

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva!

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva! Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva! KESÄDUUNITUTKIMUKSEEN VASTASI 11467 NUORTA 243:STA ORGANISAATIOSTA TUTKITUT ORGANISAATIOT, JOISSA N>5 Vastuullinen kesäduuni

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1. Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.2011 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimus nuorten kokemuksista ja odotuksista

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N = 78.5. 1 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

KAIKILLE SOPIVA TYÖ! 19.5.2015 Heikki Pitkänen 24.6.2015 1

KAIKILLE SOPIVA TYÖ! 19.5.2015 Heikki Pitkänen 24.6.2015 1 KAIKILLE SOPIVA TYÖ! 19.5.2015 Heikki Pitkänen 24.6.2015 1 Lasten Päivän Säätiö Linnanmäen huvipuisto avattiin 27.5.2015 Lasten Päivän Säätiö perustettiin 1956 Perustajina keskeiset lastensuojelujärjestöt

Lisätiedot

SISÄLLYS OPPAAN KIRJOITTAJAT:

SISÄLLYS OPPAAN KIRJOITTAJAT: HYVÄN KESÄTYÖN OPAS SISÄLLYS Hyvän kesätyön opas 3 Suomalainen kesätyö on ainutlaatuinen 4 Nostetaan kesätyö yhdessä seuraavalle tasolle 4 Miksi kesätyön kehittäminen kannattaa? 5 Hyvän kesätyön periaatteet

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN 2/2008 TYÖMARKKINAT 2 Ari Sipilä/Birgitta Ruuti/ar 5.2.2008 1(2) KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Erityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

SUOMALAISTA KESÄTYÖTÄ MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ: KUMPPANIT: FINGRID, HELSINGIN KAUPUNKI ISS PALVELUT, KUNTAREKRY.FI METSÄ GROUP, S-RYHMÄ, SOL PALVELUT

SUOMALAISTA KESÄTYÖTÄ MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ: KUMPPANIT: FINGRID, HELSINGIN KAUPUNKI ISS PALVELUT, KUNTAREKRY.FI METSÄ GROUP, S-RYHMÄ, SOL PALVELUT SUOMALAISTA KESÄTYÖTÄ MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ: KUMPPANIT: FINGRID, HELSINGIN KAUPUNKI ISS PALVELUT, KUNTAREKRY.FI METSÄ GROUP, S-RYHMÄ, SOL PALVELUT ASIANTUNTIJAKUMPPANIT: EK, HENRY, INNOKAMPUS, MANPOWER,

Lisätiedot

Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi

Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Survey input field Yrityksen nimi: Toimiala : Toimipaikka: Vastaajan sähköpostiosoite : Vastaajan tehtävänimike: Yrityksen henkilölukumäärä: Yrityksen henkilöstöryhmät

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa Suomessa olevan henkilöstön

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Kyselyaika: 9. 20.2.2015 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville Tampereen kauppakamarin jäsenorganisaatioille: 1 118 (jäseniä yht.

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry Toteutus toteutettu tammikuussa 2019 kyselylomakkeella jakelu suoraan sähköpostilla 23-30 v. OAJ:n jäsenille sekä erilaisissa

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Perustiedot: Kyselyaika 5. 17.3.2014 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (1 038). Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Kesätyöpaikkakysely 2015

Kesätyöpaikkakysely 2015 Kesätyöpaikkakysely 2015 Yrityksenne toimiala? (N=167) 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Palvelut Kauppa Teollisuus Rakentaminen Julkinen sektori Kuljetus ja varastoine Muut Yrityksenne kokoluokka? (N=166)

Lisätiedot

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei

Lisätiedot

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA Sisältö 1 Yritysten / organisaatioiden taustatiedot ja harjoittelijoiden käyttö 2 2 Luovan harjoittelijoiden

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Perustiedot: - Kyselyaika 7. 15.3.2013 - Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (916) - Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1 HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN 11.06.2015 4.6.2015 Henkilöstötoimikunta 1 PEREHDYTYS- JA LÄHTÖKYSELYT 2014 Vuoden 2014 toteutettujen kyselyjen tulokset sekä toteutuksen kehittäminen 2015 2 VUONNA

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa 1 O S A A M I S E N O S O I T T A M I S E S T A, A R V I O I N N I S T A J A T O D E N T A M I S E S T A - M I T E N H A L L I T S E T L A A T U A? 2 6. 1 1. 2 0 1 8 Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien

Lisätiedot

REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA

REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA REKRYTOINNIN TRENDIT & TILA Kansallinen Rekrytointitutkimus 2015 MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Kivijärven kunta HENKILÖSTÖPOLITIIKKA

Kivijärven kunta HENKILÖSTÖPOLITIIKKA 1 Kivijärven kunta HENKILÖSTÖPOLITIIKKA 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLITIIKKA Henkilöstöpolitiikka on osa kunnan toimintapolitiikkaan. Se täydentää muuta henkilöstöhallinnon säännöstöä. Tavoitteiden

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Kulttuurituottajat. Vähimmäispalkkasuositus

Kulttuurituottajat. Vähimmäispalkkasuositus Kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ovat laatineet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä taide-

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi.5.009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23..2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus

Lisätiedot

Yksityinen sektori vetovoimainen kaikissa tutkituissa ryhmissä

Yksityinen sektori vetovoimainen kaikissa tutkituissa ryhmissä 1 T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila Harjoittelukurssi lukuvuonna 2013-2014 Leena Mattila Harjoittelu ennen Opiskelija hankki harjoittelupaikan itsekseen Työn jälkeen kirjoitti raportin ja liitti siihen työtodistuksen Raportti luettiin laitoksella

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23.6.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot