/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä"

Transkriptio

1 Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

2 Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan haastattelu keväällä 2014 Mitkä tekijät edistävät tai rajoittavat erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymistä? Millaisia kokemuksia työnantajilla on erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistämisestä

3 Kyselyn ja haastattelujen aihealueet

4 Työllistymismahdollisuuksiin vaikuttavat tekijät Mukana kyselyn ja haastattelujen aihealueiden lisäksi tekijöitä, joilla tutkimuksen tulosten perusteella vaikutusta työllistymiseen

5 Palkkausmahdollisuudet Työnantajien suhtautuminen erityistä tukea tarvitsevien palkkaamiseen on pääsääntöisesti positiivista. Tästä huolimatta erityistä tukea tarvitsevan on usein vaikea löytää työpaikka ja moni työnantaja ei osaa sanoa, pystyisikö palkkaamaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria Kyllä 61 Ei 30 En osaa sanoa

6 Merkittävimmät tukimuodot ja työllistymisen edistämisen keinot Erittäin paljon Työssäoppimisjaksot Paljon Työkokeilu Vähän Ei lainkaan Palkkatuki % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % En tunne tukimuotoa/ keinoa Työnantajille tärkeimpiä työllistymisen tukimuotoja/ työllistymisen edistämisen keinoja ovat työssäoppiminen, työkokeilu ja palkkatuki

7 Työssäoppiminen ja työkokeilut Työssäoppimisjaksot ja työkokeilut toimivat reittinä työhön. Ne ovat ikään kuin pitkiä työhaastatteluita, joiden aikana työnantaja saa kuvan siitä, mitä nuori osaa, mitä asioita on otettava huomioon hänen työtehtäviään määritettäessä ja missä tilanteissa hän kenties tarvitsee tukea Työssäoppimisjaksoista saadaan suurin hyöty silloin, kun työnantajalla alun alkaen selkeä kuva nuoren osaamisesta ja tuen tarpeista sekä työssäoppimisjakson tavoitteista oppilaitoksen kanssa tehtävän yhteistyön merkitys. Nuoren soveltuvuus alalle ja tavoitteiden realistisuus

8 Työllistäminen resurssikysymyksenä Huoli palkkakuluista erittäin tärkeä tärkeä Huoli työn tuottavuudesta jokseenkin merkityksetön täysin merkityksetön 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Erityisesti pienillä työpaikoilla palkkaaminen on ennen muuta resurssikysymys palkkatuki vaikuttaa merkittävästi työllistämisvalmiuteen Palkkatuessa tulisi huomioida nuoren palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdollinen lisätyö ja nuoren tuen tarve. Tuen hakeminen ei saa olla liian työlästä

9 Työllistämisvalmiuteen vaikuttavat myös Erittäin paljon Työhönvalmennus Paljon Henkilökunnan perehdytys Vähän Ei lainkaan Neuvonta ja ohjaus % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % En tunne tukimuotoa/ keinoa Työhönvalmennus madaltaa erityistä tukea tarvitsevien palkkaamisen kynnystä. Työpaikoilla tarvitaan tietoa, mitä erityistä tukea tarvitsevan työllistäminen tarkoittaa

10 Työpaikan arvot, asenteet ja valmiudet työllistämisvalmiuteen vaikuttavina tekijöinä Henkilöstön valmiudet erittäin tärkeä Esimiesten valmiudet tärkeä Johdon sitoutuminen jokseenkin merkityksetön Työpaikan arvot täysin merkityksetön 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Työllistämishaluttomuudessa on usein kyse tiedon ja kokemuksen puutteesta Sitä, mitä ei tunneta pelätään ja siihen suhtaudutaan ennakkoluuloisesti

11 Kokemuksia erityistä tukea tarvitsevan nuoren työllistämisestä Hyvät kokemukset: Toimipaikassamme on töissä vakituisessa työsuhteessa erityistä tukea vaatinut henkilö. Hän on erittäin lahjakas asiakaspalvelija ja alalle ammattikoulutettu työntekijä, jonka henkilökohtainen osaaminen paikkaa muita puutteita. Työntekijä oli aina hyvällä tuulella töihin tullessa ja oli iloinen saadessaan tehdä jotain hyödyllistä työtä. Kokemukset olivat negatiivisempia, jos työelämän pelisäännöt olivat nuorella haussa. Tämä ei ole vain erityisnuorten ongelma, vaan ongelmia usein enemmän ns. normaalien nuorien kanssa

12 Nuoreen liittyvät palkkaamisvalmiuteen vaikuttavat tekijät Työelämän pelisääntöjen hallinta erittäin tärkeä tärkeä Nuoren osaaminen jokseenkin merkityksetön Aiemmat kokemukset täysin merkityksetön 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

13 Työnantajien odottama osaaminen Ammattialan perustaidot työhön opitaan työtä tekemällä Työelämäosaaminen TYÖELÄMÄN PELISÄÄNNÖT! työaikojen noudattaminen poissaoloista ilmoittaminen kännykän käyttö työaikana Asiakaspalveluosaaminen Työturvallisuusosaaminen Halu oppia ja tehdä työtä Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja valmius kysyä ja pyytää apua, jos ei tiedä mitä tehdä

14 Erityistä tukea tarvitsevat nuoret työntekijöinä Edistävät erilaisuuden ymmärtämistä täysin samaa mieltä Työn tekeminen edellyttää erityisjärjestelyjä jonkin verran samaa mieltä jonkin verran eri mieltä Ovat sitoutuneita työhönsä täysin eri mieltä 0 % 50 % 100 %

15 Erityistä tukea tarvitsevat nuoret työntekijöinä Sopeutuvat hyvin työyhteisöön täysin samaa mieltä Sairauspoissaolojen määrä jonkin verran samaa mieltä Suoriutuvat työstä kuten muutkin % 50 % 100 % 9 jonkin verran eri mieltä täysin eri mieltä

16 Työnräätälöinnin mahdollisuudet Erittäin hyvät 9 Hyvät 69 Huonot 65 Erittäin huonot Soveltuvia työtehtäviä löytyy eri aloilta, esimerkiksi varastosta, keittiöstä, astiahuollosta, siivouspalveluista, kotipalveluista, kiinteistöhuollosta, tallista, puutarhalta, metallialan yrityksestä ja päivähoidosta

17 Työllistämismahdollisuudet Vaikka monilla tukimuodoilla on suuri merkitys erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisessä, ei työllistäminen viime kädessä ole tukimuodoista kiinni Työnantajan lähtökohtana ei ole erityistä tukea tarvitsevan työllistäminen tai tuen saaminen työllistämiseen, vaan työvoima tarve ja soveltuvan henkilön palkkaus olemassa olevaan työtehtävään. Kaiken pitää lähteä siitä, että työllistettävä kykenee hoitamaan työnsä ja hänen palkkaamisensa on työnantajalle taloudellisesti kannattavaa.

18 Aiemmat kokemukset työllistämisestä Työnantajat, joilla oli erityistä tukea tarvitsevia työntekijöitä ja työnantajat, jotka olivat palkanneet työpaikalla työssäoppimassa tai työkokeilussa olleita erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, olivat valmiimpia palkkaamaan erityistä tukea tarvitsevia nuoria kuin ne työnantajat, joilla ei ollut kokemusta Yhtenä palkkaamiskynnystä alentavana tekijänä oli myös se, että työtä hakeva erityistä tukea tarvitseva nuori oli työnantajalle tuttu

19 Mitä erityistä tukea tarvitsevan työllistäminen tarkoittaa käytännössä? Työnantajan näkökulmasta avainkysymys on, mitä erityistä tukea tarvitsevan nuoren työllistäminen tarkoittaa käytännössä. mitä nuoren erityisen tuen tarpeet ovat miten ne vaikuttavat hänen työskentelyynsä mitä nuoren palkkaus maksaa mitä tukia nuoren palkkaukseen on mahdollista saada mitä asioita työnantajan olisi hyvä huomioida nuoren ohjauksessa mitä erityistä tukea tarvitsevan ohjaus edellyttää perehdyttäjältä.

20 Työnantajille tiedottaminen Helposti löydettävä ja selkeä tietopaketti Työllistämisen tukimuodot Erityisen tuen tarpeet, niiden vaikutukset työntekoon Erityistä tukea tarvitsevan nuoren ohjauksessa huomioitavat asiat Yksittäistä nuorta koskevissa kysymyksissä tiedonjakajina ja ohjauksen ja neuvonnan antajina TE-toimistot, ammatilliset oppilaitokset ja työhönvalmentajat, mutta myös erityistä tukea tarvitsevat nuoret itse Paikka, mistä kysyä neuvoja ja apua ongelmatilanteissa

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena

Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Erityisoppilaitos työllistymisen ja työuran tukena Työkyvyn arviointi kun asiakkaalla on oppimisen vaikeus tai kehitysvamma Kainuun opisto, Paltamo Riitta Kaivola, koulutusjohtaja Jari Keisu, työelämäasiantuntija

Lisätiedot

Töihinkö? Näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisestä

Töihinkö? Näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisestä Töihinkö? Näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisestä Sisältö Johdanto s. 3 Erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistyminen s. 4 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät s. 5 Erityistä

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Ja Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke 13.9.2017 Lukuja osatyökykyisyydestä Osatyökykyisyys

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN TYÖLLISTYMINEN

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN TYÖLLISTYMINEN ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN TYÖLLISTYMINEN Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta.

Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta. Etsitkö työlle tekijää? Hyödynnä työhönvalmennusta www.eksote.fi Onko yrityksessäsi työtehtäviä, jotka ovat vailla tekijää ja niiden tekemiseen menee vain muutama tunti päivässä? Olisivatko lisäkädet tarpeen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018

Yhdessä hyvä OTE. Tuettu työllistäminen. versio1.0 kesäkuu2018 Yhdessä hyvä OTE Tuettu työllistäminen versio1.0 kesäkuu2018 Asiakkaalle näkyvä prosessi Tuetun työllistymisen malli ja pitkäkestoinen tuki työnantajalle Valmistelu Perehdytys Työn aloitus ja ohjaus Työn

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Uudenmaan alueen TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERKOSTOPÄIVÄ 11.11.2014, Validia Ammattiopisto, Nina Orlo, Vakuutuskuntoutus VKK Vakuutuskuntoutus VKK vuonna 1964 perustettu tapaturma-,

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa Suomessa olevan henkilöstön

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen. Johanna Seppänen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus

Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen. Johanna Seppänen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen Johanna Seppänen 17.1.2017 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Painopistealueet: Osallisuus ihmisten äänen

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä

Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tuloksia yrityskyselystä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä Tähän raporttiin on koottu alustavasti tuloksia kyselystä, jossa selvitettiin yritysten käsityksiä vammaisten ja osatyökykyisten

Lisätiedot

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti, Ohjaaja Outi Lahtinen Nuorten Verkostotyöpaja

Lisätiedot

Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus

Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus Työelämälähtöisen koulutuksen toteu1aminen ja työhönvalmennus Taitoja työhön ja elämään Miiko Taka Amma)llinen erityisope4aja, Bovallius- amma;opisto Pauliina Jääskeläinen Työhönvalmentaja, Bovallius-

Lisätiedot

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI

TYÖKOKEILUN ARVIOINTI TYÖKOKEILUN ARVIOINTI Työkokeilijan sukunimi * Työkokeilijan etunimi * Työkokeilun alkamis- ja päättymispäivä * Alku: Loppu: Työkokeilupaikka tai työympäristö * Jaksoon voi liittyä useampi eri kohde tai

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012

Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012 Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012 Kehittämiskohteemme 1: Työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa kehitettävä uusi osallistujavalinnan malli (työvoimapoliittinen koulutus) 2: Tehostettu työnhakuklubi (koulutuksen

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

Niina Laitisen opinnäytetyö

Niina Laitisen opinnäytetyö Niina Laitisen opinnäytetyö Työnantajien suhtautuminen mielenterveyskuntoutujien työllistämiseen Millaista tietoa ja tukea työnantajat tarvitsevat työllistämiseen? Kuntoutujat takaisin työpolulle 9.5.2012

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Vastuullinen kesäduuni 2011 kysely toteutettiin työnantajille keväällä 2011. Kyselyssä selvitettiin

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy

LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA. P.Pyy LIIKUNTAVAMMAINEN OPISKELIJA TYÖSSÄOPPIMASSA P.Pyy OPISKELIJOIDEN ERILAISET TARPEET ovat tuoneet ammatilliselle koulutukselle haasteita: Kuinka tunnistaa yksilöllisiä tarpeita ja tukea heidän oppimistaan

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA. versio 1 6/18

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA. versio 1 6/18 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE työtoiminnoista töihin TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERTAISVALMENTAJA versio 1 6/18 Työhönvalmennuksen tuki- vertaisvalmentaja lisätukena Työhönvalmennuksen VAHVA

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

TAUSTAA TYÖSSÄVALMENNUS

TAUSTAA TYÖSSÄVALMENNUS TAUSTAA - Palvelusetelimenettelyllä yritysvalmennusyksikkötoiminta - Työmarkkinatukikustannukset olivat vuonna 2015 keskimäärin 4145 /v (yli 300 pv) - 6020 /v (yli 1000 pv) - Jos henkilö työllistyy puoleksi

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Työhönvalmennus työpaikalla. Työyhteisön kouluttaminen/ tiedottaminen. Työn etsiminen ja työllistymisen valmistelu

Työhönvalmennus työpaikalla. Työyhteisön kouluttaminen/ tiedottaminen. Työn etsiminen ja työllistymisen valmistelu Tuetun työllistymisen työhönvalmennusprosessi 1 6 7 Asiakkaaksi ohjautuminen Työkyvyn ja -taitojen kartoittaminen Tukien ja etuuksien selvittäminen 2 3 Työhönvalmennus työpaikalla 5 Työyhteisön kouluttaminen/

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli

Hankinnoilla työllistämisen malli Hankinnoilla työllistämisen malli Strateginen tuki ja hankintojen kartoitus Työvoimapalvelut Strateginen suunnittelu ohjaa vastuullisten hankintojen toteuttamista. Esimerkiksi vastuullisia hankintoja

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU #ohjatentyöhön OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU Toteutus, tulokset ja tuotokset Tiina Myllymäki Projektivastaava / työhönvalmentaja 3kk -Ohjaava työhönvalmennuspalvelu -projekti Päätösseminaari 30.3.2017,

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Tutkimus tehtiin Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Tuettu työllistyminen - yrityspankki Moniammatillinen verkostoyhteistyö - yhteistyökartta

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA)

MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) VAIHE AJANKOHTA TAVOITE TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖT MATERIAALI I HOJKS-palaveri Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.0 mennessä Alkutilanteen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön

Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Erityistä tukea tarvitseva opiskelija työssäoppimassa Materiaalia työpaikkaohjaajakoulutukseen ja työpaikkaohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön Seija Eskola Julkaisun tarkoitus Tämä materiaali on tarkoitettu

Lisätiedot