Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.
|
|
- Laura Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
2 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä olevien kansalaisten parissa Kyselyn aiheena oli työhyvinvoinnin edistäminen ja yhteistoiminta työpaikoilla Kysely toteutettiin aikavälillä sähköisenä kyselynä Kyselyyn vastasi yhteensä 1061 työssäkäyvää henkilöä ympäri Suomen Kaikki vastaajat ryhmä edustaa vuotiaita työssäkäyviä henkilöitä iän ja sukupuolen mukaan painotettuna Kyselyn virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa kaikki vastaajat -tasolla Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien vastaajaryhmien osalta: Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n= vuotiaat, n= vuotiaat, n=408 Sukupuoli Naiset, n=686 Miehet, n=367 Ammattiasema Työntekijä, n=568 Alempi toimihenkilö, n=264 Ylempi toimihenkilö, n=229 Työsuhteen tyyppi Vakituinen työsuhde, n=807 Määräaikainen työsuhde, n=176 Työnantajasektori Yksityinen sektori, n=507 Valtio, n=90 Kunta, n=300 Muu (järjestö, yliopisto, seurakunta), n=75 Henkilöstömäärä Alle 20, n= , n= , n= , n=122 Yli 500, n=331 Aula Research Oy 2
3 Kaikki vastaajat Kuinka hyvin seuraavat ominaisuudet kuvaavat keskustelua työpaikkasi ylimmän johdon ja henkilöstön välillä? (Kaikki vastaajat, n=1061) Säännöllistä 12% 32% 19% 26% 10% 2% Luottamukseen perustuvaa 11% 29% 25% 20% 12% 3% Avointa 10% 27% 23% 26% 11% 2% Rakentavaa 7% 31% 24% 24% 10% 3% Sitouttavaa 6% 26% 28% 24% 10% 5% Motivoivaa 7% 23% 28% 26% 13% 3% Laaja-alaista 5% 25% 30% 24% 12% 5% Henkilöstön edustajien välityksellä käytävää 6% 25% 27% 20% 13% 8% Innostavaa 4% 21% 33% 25% 14% 3% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin hyvin Jokseenkin hyvin Ei hyvin eikä huonosti Jokseenkin huonosti Ei lainkaan En osaa sanoa Aula Research Oy 3
4 Sukupuoli ja ikä Kuinka hyvin seuraavat ominaisuudet kuvaavat keskustelua työpaikkasi ylimmän johdon ja henkilöstön välillä? Kaikki vastaajat Nainen Mies Alle 35- vuotiaat vuotiaat vuotiaat Säännöllistä 3,1 3,0 3,1 3,2 3,0 3,0 Luottamukseen perustuvaa 3,1 3,0 3,1 3,2 3,0 3,0 Rakentavaa 3,0 3,0 3,0 3,1 2,9 3,0 Avointa 3,0 2,9 3,1 3,1 2,9 2,9 Sitouttavaa 2,9 2,9 2,9 3,1 2,8 2,9 Henkilöstön edustajien välityksellä käytävää 2,9 2,9 2,9 2,9 2,9 2,9 Laaja-alaista 2,9 2,8 2,9 2,9 2,8 2,8 Motivoivaa 2,8 2,8 2,8 3,0 2,7 2,8 Innostavaa 2,8 2,7 2,8 2,9 2,6 2,7 Keskiarvo 2,9 2,9 2,9 3,0 2,9 2,9 5= erittäin hyvin, 4 = jokseenkin hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti, 2= jokseenkin huonosti, 1 = ei lainkaan Aula Research Oy 4
5 Ammattiasema ja työsuhteen tyyppi Kuinka hyvin seuraavat ominaisuudet kuvaavat keskustelua työpaikkasi ylimmän johdon ja henkilöstön välillä? Kaikki vastaajat Työntekijä Alempi toimihenkilö Ylempi toimihenkilö Vakituinen työsuhde Määräaikainen työsuhde Säännöllistä 3,1 2,9 3,1 3,4 3,0 3,3 Luottamukseen perustuvaa 3,1 2,9 3,0 3,3 3,0 3,3 Rakentavaa 3,0 2,8 3,1 3,4 3,0 3,2 Avointa 3,0 2,8 2,9 3,3 2,9 3,2 Sitouttavaa 2,9 2,8 2,9 3,2 2,9 3,0 Henkilöstön edustajien välityksellä käytävää 2,9 2,8 3,1 3,0 2,9 2,9 Laaja-alaista 2,9 2,6 2,9 3,1 2,8 3,0 Motivoivaa 2,8 2,7 2,8 3,1 2,7 3,1 Innostavaa 2,8 2,6 2,8 3,0 2,7 3,0 Keskiarvo 2,9 2,8 2,9 3,2 2,9 3,1 5= erittäin hyvin, 4 = jokseenkin hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti, 2= jokseenkin huonosti, 1 = ei lainkaan Aula Research Oy 5
6 Työnantajasektori Kuinka hyvin seuraavat ominaisuudet kuvaavat keskustelua työpaikkasi ylimmän johdon ja henkilöstön välillä? Kaikki vastaajat Yksityinen sektori Valtio Kunta Muu Säännöllistä 3,1 3,0 3,2 2,9 3,5 Luottamukseen perustuvaa 3,1 3,1 3,0 3,0 3,2 Rakentavaa 3,0 3,0 3,0 3,0 3,3 Avointa 3,0 2,9 3,0 2,9 3,2 Sitouttavaa 2,9 2,9 3,0 2,9 3,1 Henkilöstön edustajien välityksellä käytävää 2,9 2,9 3,0 2,9 3,2 Laaja-alaista 2,9 2,8 2,9 2,7 3,1 Motivoivaa 2,8 2,8 2,8 2,7 3,1 Innostavaa 2,8 2,7 2,7 2,6 3,0 Yhteenveto 2,9 2,9 3,0 2,8 3,5 5= erittäin hyvin, 4 = jokseenkin hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti, 2= jokseenkin huonosti, 1 = ei lainkaan Aula Research Oy 6
7 Työpaikan henkilöstömäärä Kuinka hyvin seuraavat ominaisuudet kuvaavat keskustelua työpaikkasi ylimmän johdon ja henkilöstön välillä? Kaikki vastaajat Alle yli 500 Säännöllistä 3,1 3,3 3,2 2,9 3,0 3,0 Luottamukseen perustuvaa 3,1 3,4 3,2 2,9 2,9 2,9 Rakentavaa 3,0 3,1 3,2 2,8 3,0 3,0 Avointa 3,0 3,2 3,1 2,7 2,8 2,8 Sitouttavaa 2,9 3,1 3,1 2,7 2,8 2,8 Henkilöstön edustajien välityksellä käytävää 2,9 2,7 2,9 2,8 2,9 3,0 Laaja-alaista 2,9 3,0 2,9 2,7 2,7 2,8 Motivoivaa 2,8 3,0 3,0 2,7 2,7 2,7 Innostavaa 2,8 2,9 2,9 2,5 2,6 2,6 Yhteenveto 2,9 3,1 3,0 2,7 2,8 2,9 5= erittäin hyvin, 4 = jokseenkin hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti, 2= jokseenkin huonosti, 1 = ei lainkaan Aula Research Oy 7
8 Toimintaympäristöön voi vaikuttaa
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1
Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa
Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK
Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014
Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia
Kansalaistutkimus STTK
Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen
Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1
Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa
Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia
Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia
Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista
Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista 19.6.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK
Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK 21.1.2019 Kyselyn taustatiedot: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen yli 18-vuotiaiden, Suomessa
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti
Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen
Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden
Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS
Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen
Turvattomuus työelämässä, väkivalta
Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä
Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit
SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä
Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen
Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden
EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN
EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014
RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia
Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri
HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA
Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita
Seksuaalinen häirintä työelämässä
TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),
Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin
Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan
Y H T E I S T O I M I N T A L A I N S Ä Ä D Ä N D I S T A M I N E N
Y H T E I S T O I M I N T A L A I N S Ä Ä D Ä N N Ö N U U D I S T A M I N E N Johdanto Käyntiosoite: Mikonkatu 8 A, 6. krs, 00100 Helsinki Postiosoite: PL 421, 00101 Helsinki Puhelin: 09 11 521 Sähköposti:
Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus
Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.
Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta
Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin
Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017
Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista
Anna tutki: Naisen asema työelämässä
Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy
Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista
Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,
Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen
Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden
Kuntavaalikysely Jyty
Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen
LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön
LUOTTAMUS- PUNTARI 18 MTK Tulokset julkiseen käyttöön 5.4.18 Sisällys 1. JOHDANTO 2. MTK, YHTEENVETO 3. TULOKSET 4. TULOKSET AIHEPIIREITTÄIN 2 1. Johdanto 1. LUOTTAMUSPUNTARI 2. TUTKITTAVAT AIHEPIIRIT
Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu
Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch
Mitä sairaanhoitajille kuuluu
Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,
KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN
TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi
TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä
TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi
Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014
Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena
Tuhat suomalaista Apteekkariliitto
Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden
Julkisten palvelujen tulevaisuus
Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen
Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n
Näin Suomi kommunikoi
Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta
Kilpailukykyä työhyvinvoinnista
Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan
Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service
Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa
Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy
Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,
Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus
SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ
Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.
Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton
Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana
Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset
Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin
Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista
Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry
Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa
Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus
Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus
Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit
TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.
TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017
TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta
Tutkimus järjestäytymisestä
Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin
Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014
Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)
Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus
Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.
Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa
Näin Suomi kommunikoi 6 Elisa 9 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on n Otos (%) Suomi (%) vastannut Prior Konsultointi Oy. Kaikki vastaajat Tutkimuksen toimeksiantaja
Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus
Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä
Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu
Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin
Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta
Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden
IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.
Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,
Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä
Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 6 65 % 35 % 2 nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 4 % 27-36 37-46 47-56 57-62 22 % 27 % 29 % 17 % 63 vuotta tai yli 1 % 2 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi
Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017
Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta
Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue
TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010
TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä
Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu
Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat
KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ
KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän
Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä
Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu
Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista
Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta kyselytutkimukset työikäisten
Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu
Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch
ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa?
TALOUSTUTKIMUS OY 20130612 08:44:19 TYÖ 000010224.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy
Taloyhtiön hallitustyö N 3563 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Vastaajat Sukupuoli Asema Rooli Asema Muu 4 % Nainen Puheenjoht 35 % aja 31 % Mies Hallituksen 65 % jäsen 65
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista
SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018
SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta
Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa
TUTKIMUSRAPORTTI Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa Juho Rahkonen Huhtikuu 0 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on toteuttanut Kansalaisareenan toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin henkilökohtaisina
Kotimaisen median arvostus
5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen
Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin
Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45
Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut
TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille
Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013
Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.
20-30-vuotiaat työelämästä
Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn
Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla
Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)
Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry
Eduskuntavaaliehdokastutkimus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 18.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ayliikkeen teemoihin
Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.
Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,
11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN
Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,
Yksilötutka-työhyvinvointikysely
Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.
Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely
Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely 1. Yleistä Tampereen kaupungin www-palvelun käyttäjäkysely tehtiin 18.3. - 18.6.1997 välisenä aikana. Kysely tehtiin www-sivujen etusivulle sijoitetulla
Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015
Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta
Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu
Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen Aedonkeruu tehain interneassä IROResearch
Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen
Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden
Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu
Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu tammikuu 20 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 20 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar
Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018
Suomalaisen Työn Liitto Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 S U OM AL AISEN TYÖN LIITTO Johdanto 2017 ja 2018 tutkimuksiin Tutkimukset on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton
Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018
Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa