Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!"

Transkriptio

1 Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta että harjoittelupaikkojen työnantajilta kysyttiin heidän kokemuksistaan. Kyselyyn vastasi 100 opiskelijaa ja 94 työnantajaa. Vastausprosentti oli opiskelijoiden osalta 28 ja työnantajien osalta 48. Työnantajakyselyyn vastanneista suurin osa edusti julkista sektoria. Vastaajat työskentelivät melko tasaisesti eri kokoisissa organisaatiossa, lukuun ottamatta kaikkein pienimpiä, alle 10 hengen organisaatioita. Vajaa 30 % opiskelijoista löysi harjoittelupaikan Työelämäpalveluiden nettisivuilta. Sama määrä oli itse ottanut yhteyttä työnantajaan.

2 Opiskelijat odottavat harjoittelultaan ennen kaikkea uuden oppimista, oman alan mahdollisiin työtehtäviin tutustumista sekä uusien kontaktien luomista. Työtehtävien vähyys ja haasteiden puute olivat yleisimmät syyt sille, että harjoittelujakso ei vastannut odotuksia. 87 % opiskelijoista vastasi harjoittelujakson vastanneen odotuksia paljon vähemmän mitä sain. "Odotin... että tulisin tekemään paljon rutiininomaisia tehtäviä. Sain kuitekin yllättävänkin paljon vastuuta ja usein tuli tunne siitä, että on oikeasti auttanut ja samalla säästänyt asioihin harjaantunempien virkamiesten työtunteja tärkeisiin tehtäviin. monipuolista perehtymistä alaan. Toivoin, että ala osoittautuisi yhtä kiinnostavaksi kuin mitä olin ajatellut. Kontaktien solmimista. käytäntöä, kun on lukenut asioita vain kirjoista oli hienoa saada soveltaa oppimaansa. Odotin saavani tehdä sellaisia töitä, joissa on minulle koko ajan haastetta. että näen millaista työskentely oikeasti on kyseisessä paikassa. Halsin tutustua alan työtehtäviin siltä kannalta, voisinko itse tehdä kyseistä työtä tulevaisuudessa.

3 Muiden opiskelijoiden kokemukset vaikuttavat vain vähän. Lähes 70 % vastasi, että muiden opiskelijoiden kokemukset vaikuttivat harjoittelupaikan valintaan vähän tai ei lainkaan. Harjoittelupaikan valintaan vaikutti eniten työtehtävien kiinnostavuus. Myös mielenkiinto kyseistä organisaatiota kohtaan oli vahva peruste valinnalle.

4 Hyvässä ohjauksessa opiskelijoiden mielestä tärkeintä on alun perusteellinen ja yksityiskohtainen perehdytys sekä mahdollisuus kysyä tarvittaessa apua. Kunnollinen perehdytys mahdollistaa myös itsenäisen työskentelyn. 89 % vastaajista koki, että oli saanut riittävää ohjausta harjoitteluunsa Opiskelijoiden ajatuksia hyvästä ohjauksesta: Ohjaajani pohti myös mielellään ääneen työn "pohjavirtoja", tekemisen alla vaikuttavia periaatteita ja hyväksi havaittuja toimintatapoja, mikä auttoi minua tekemään itsenäisiä päätöksiä sen sijaan, että olisin toistellut jatkuvasti erilaisia versioita pohjimmiltaan samoista kysymyksistä. Harjoittelija otetaan mukaan työyhteisöön täysivertaisena työntekijänä, jolloin työstä saa myös oikeanlaisen kuvan. Paneutuvaa. Ohjaukseen täytyy olla riittävästi aikaa ja ohjaajalla täytyy olla halu ohjata. Tekemällä oppii, joten paras tulos tulee, jos päästää harjoittelijan heti oikeisiin töihin ja tukee ja neuvoo tarvittaessa. Opiskelijat olivat harjoitteluun pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä ja vain 6 % vastaajista ei suosittelisi paikkaa muille. Syiksi tälle mainittiin mm. työpaikan tulehtunut ilmapiiri sekä puutteet ohjauksessa ja työtehtävien laadussa. Toiveeni huomioittiin hyvin, mikä on varmasti aika harvinaistakin. Ohjaaja oli kiinnostunut hyödyntämään juuri minun osaamistani töissä. Työt olivat sopivan vaativia, ja ohjaajani asenne oli, että mitä enemmän opin jotain hyödyllistä, sen parempi. Uskoisin, että tällainen ohjaus on siitä parhaasta päästä.

5 Työnantajien näkökulmasta onnistunut harjoittelu vaatii ennen kaikkea molemminpuolista motivaatiota. Työnantajien näkemyksiä onnistuneen harjoittelun avaintekijöistä: Usein harjoittelija tulee ensimmäiseen "oikeaan" koulutustaan vastaavaan työpaikkaan. Ohjaajalla on suuri vastuu siitä, millaisen kuvan harjoittelija saa työelämästä. Miten hänet otetaan vastaan ja miten häntä kohdellaan sinä aikana. Myös viimeinen päivä harjoittelupaikassa on tärkeä. Yhteinen kahvihetki, kiitokset tehdystä työstä ja pieni muisto harjoitteluajalta. Selkeät käytännöt yliopiston ja työnantajan yhteistyössä, aktiiviset opiskelijat. Harjoittelun perustana tulisi olla todellinen työ/ projekti, joka hyödyttää molempia osapuolia. Harjoittelijan taustan tietäminen mahdollisimman tarkasti. Tehtävien määrittely tämän kautta. Tehtävien mitoittaminen etukäteen niin, ettei tule tyhjäkäyntiä harjoitteluun.

6 Valtaosa kyselyyn vastanneista työnantajista oli tyytyväisiä sekä harjoittelijaan että rekrytointiprosessiin yleensä. Ei esiintynyt ongelmia, jollei hyvien hakijoiden suurta määrää ja siitä seuraavaa valinnan vaikeutta haluta lukea ongelmaksi. Turun yliopiston kesäharjoittelijaksi on aina ollut runsaasti hakijoita ja otetut harjoittelijat ovat poikkeuksetta olleet joko hyviä tai erittäin hyviä. Tänä vuonna toistaiseksi on ollut 4 harjoittelijaa. Kaikki sujunut toiveiden mukaisesti. Työtä oppii tekemään tekemällä työtä. Jokainen pystyy kehittämään itseään, mutta kaikki meidän harjoittelijat ovat olleet ahkeria ja miellyttäviä. Jokaisen olisi voinut rekrytoida harjoittelun päätyttyä. Ongelmia oli aiheuttanut lähinnä uusi tukisetelijärjestelmä. Myös liian vähäinen suunnittelu tai epäselvä työnjako organisaation sisällä koettiin ongelmaksi. Rekrytoitaessa opiskelijoita osalle ei ollut selvää olivatko he harjoittelutukikelpoisia vain ei. Liian kiire alussa harjoittelijan hypätä kyytiin, kesän hiljainen aika puolestaan tyhjäkäyntiä osin.

7 Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Kiitos myös kyselyyn liittyvästä palautteesta; otamme sen huomioon ensi vuoden lomaketta suunniteltaessa. Kysymyksiä, palautetta ja kehitysehdotukisa voi lähettää osoitteeseen:

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala)

Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijapalaute 2014 (terveys-ja sosiaaliala) Opiskelijoiden vastauksia PKSSK:n toimintaan liittyen: 14. Tukiko PKSSK:ssa järjestetty alkuperehdytys ja vastaanotto harjoitteluun tuloasi? 15. Oliko harjoitteluyksikössä

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA

KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA KYSELY ELINKEINO- JA TYÖELÄMÄN TOIMIJOILLE LUONNONVARA- ALAN (OAMK) OPISKELIJOIDEN HARJOITTELUSTA Sisältö 1 Yritysten / organisaatioiden taustatiedot ja harjoittelijoiden käyttö 2 2 Luovan harjoittelijoiden

Lisätiedot

Opiskelijapalaute vuodelta 2017

Opiskelijapalaute vuodelta 2017 1 (14) Opiskelijapalaute vuodelta 2017 1. Yksikkö, jossa suoritit harjoittelun: 2 (14) 2. Ikäsi: 3. Onko sinulla aikaisempaa ammatillista tutkintoa? 5. Minkä lukuvuoden opiskelija tällä hetkellä olet?

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2018

Opiskelijapalaute 2018 Opiskelijapalaute 2018 Vastaajien kokonaismäärä: 53 1. Yksikkö, jossa suoritit harjoittelun: Vastaajien määrä: 50 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% 16% Valitse Akuuttiosasto 1 14% Akuuttiosasto 2 14% Geriatrinen

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen

Lisätiedot

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa 1 O S A A M I S E N O S O I T T A M I S E S T A, A R V I O I N N I S T A J A T O D E N T A M I S E S T A - M I T E N H A L L I T S E T L A A T U A? 2 6. 1 1. 2 0 1 8 Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila Harjoittelukurssi lukuvuonna 2013-2014 Leena Mattila Harjoittelu ennen Opiskelija hankki harjoittelupaikan itsekseen Työn jälkeen kirjoitti raportin ja liitti siihen työtodistuksen Raportti luettiin laitoksella

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen

Työnantajan opas. Harjoittelijan palkkaaminen Työnantajan opas Harjoittelijan palkkaaminen Mitä hyötyä harjoittelijan palkkaamisesta on? Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jonka tavoitteet

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS SISÄLLYS... 1. Perehdyttämisen tavoitteet... 3 2. Suomen koulutusjärjestelmä...

Lisätiedot

KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA

KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA Itsearviolomake ja eri sidosryhmien arviolomake kokemusasiantuntijan toimimisesta opintojen ohjaajana ( kopona ) OPISKELIJA / PROJEKTI YHTEISÖ - OPINNÄYTETYÖN AIHE

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi.5.009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Pärnänen Anna Erikoistutkija Väestö- ja elinolotilastot Muistio 29.3.2016 1 (1) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Asiantuntijakuuleminen nollatuntisopimuksista Tilastokeskus selvitti vuonna 2014 työvoimatutkimuksen

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA

OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ HARJOITTELUN OHJAUKSESTA HOITOTYÖN AMMATTIKORKEAKOULUOPINNOISSA Himanen, Sari, TtM, esh, koulutuspäällikkö, TAMK Mäkinen, Tiina, KL, THM, SHO, esh, koulutuspäällikkö, TAMK Seitsamo,

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei! SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja

Lisätiedot

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 1 Johdanto Teknologiateollisuus ry:n Tampereen alueyksikkö ja Metallityöväen Liitto ry tekivät yhteistyössä

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto Taustatiedot - Vastaajia 217 (vastausprosentti 24.1 %) - Eniten vastuksia kertyi Helsingistä (33 %) - Vastaajista 87 % oli terveydenhoitajia -

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Ennen kaikki oli paremmin?

Ennen kaikki oli paremmin? Ennen kaikki oli paremmin? tekniikan koulutus opiskelijanäkökulmasta ja TUPA-opiskelijakyselyn tulokset 2007 Ennen kaikki oli paremmin - miehet olivat rautaa - laivat puuta - presidentit olivat Kekkosia

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja

EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen. Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja EPSHP ja keskussairaala harjoitteluympäristönä ja ohjauksen järjestäminen Merja Sankelo, THT, Dosentti Opetusylihoitaja Opetussairaala Seinäjoen keskussairaala toimii opetussairaalana eri alojen opiskelijoille

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Opiskelijan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Hanna Takamaa 18.9.2014 Case 1. Asiakas on vuoden kestävällä työ/opintovapaalla omasta työstään, joka on fyysisesti raskasta, terveydentilassa tules-oireita, lisäksi

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KANDIPALAUTE Tuula Maijanen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KANDIPALAUTE Tuula Maijanen KANDIPALAUTE 25.1.2016 Tuula Maijanen Kandipalaute -kysely Selvitetään kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista

Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista Jatkoväylä - sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille

Asiakastyytyväisyyskysely. työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely työnantajille Asiakastyytyväisyyskysely Kysely lähetettiin 190 työnantajalle, joista 93 vastasi. Etelä-Karjalan alueelta vastauksia 36 kpl, Kymenlaakson alueelta 54 kpl. Anonyymeja

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Oulun yliopiston mentorointiohjelma

Oulun yliopiston mentorointiohjelma n mentorointiohjelma Info 19.9.2017 Karoliina Kekki / Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet Koordinaatio: Alumnisuhteet, Tellus-tiimi, kauppakorkeakoulu, tutkijakoulu (UniOGS) 1997 - Maisteritaso:

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi -hanke ( ) PKS-KOKO Kesäseminaari

Opinnoista Osaajaksi -hanke ( ) PKS-KOKO Kesäseminaari Opinnoista Osaajaksi -hanke (1.3.2010-28.2.2012) PKS-KOKO Kesäseminaari 9.6.2011 projektipäällikkö Tuija Hulkkonen, tuija.hulkkonen@vantaa.fi hankekoordinaattori Anna Suvilaakso, anna.suvilaakso@vantaa.fi

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ)

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) OPPILAS JA PUHELIN KOULU JA LUOKKA TYÖPAIKKA JA PUHELIN OPO JA PUHELIN 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMISESTA Työpaikka

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA HARJOITTELUKIRJA 2 Harjoittelujaksoista Tutkintoon kuuluvan harjoittelun kokonaislaajuus on 24 op (4kk). Harjoittelu suoritetaan opiskelijan itse valitsemissa paikoissa vähintään

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot