LIIKENNEJÄRJESTELMÄN PALVELUTASO



Samankaltaiset tiedostot
kysymyksistä ennen varsinaisen kaavaehdotuskartan laadintaa.

OTE PÖYTÄKIRJASTA

ALUE- JA YHDYSKUNTARAKENNERYHMÄ

Maakuntahallitus toivoo kannanottoja muutospainealueista ja erityisesti keskeisistä periaatekysymyksistä.

LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA

Asikkalan kunnan lausunto. PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA 2014 Maakuntakaavaluonnoksen selostus. 3.1 Mitoitusväkimäärä

Maakuntakaavaehdotus 2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Ote pöytäkirjasta Otteen antopäivä:

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Yleisötilaisuus Fellmannia

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

ASIKKALAN KUNTA Kunnanhallitus VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus Riitta Murto-Laitinen

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen , päivitetty

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

Kunnanhallitus Kunnanhallitus LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , 4.3.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

strateginen yleiskaava

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

OTE PÖYTÄKIRJASTA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne

Liikenteellinen arviointi

RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

Yhdyskuntatekniikan lautakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KILKUNKADUN JA LEPOLANKADUN KORTTELIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, TULKKILA

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? Kimmo Koski

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu TK

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Päijät-Hämeen Liitto Maakuntahallitus PL Lahti. LAUSUNTO: PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA 2014, Luonnos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet

Transkriptio:

HOLLOLAN KUNNAN LAUSUNTO MAAKUNTAKAAVALUONNOKSESTA 1. Vastauksenaan kaavaluonnoksessa eitettyihin periaatekysymyksiin Hollolan kunta toteaa seuraavaa: MITOITUSVÄKI Mitä väkimäärää tulisi käyttää maakuntakaavan mitoituksen lähtökohtana? Miten se jakautuisi maakunnan sisällä? Maakunnan väkimäärää 225 000 asukasta ja Hollolan kunnan kasvua 16,9 %pidetään riittävän tavoitteellisina TAVOITTEELLINEN KESKUSVERKKO Miten tavoitteellista keskusverkkoa määriteltäessä tulisi suhtautua Lahden kaupunkiseudun kuntatason keskuksiin Salpakangas ja Rakokivi verrattuna kaupunkiseudun aluekeskuksiin? Olisiko Orimattila nähtävä seutukeskuksena? Miten maaseutukyliä ja haja-asutuskyliä tulisi käsitellä osana tavoitteellista keskusverkkoa? Kunta pitää monikeskusvaihtoehto-skenaariota kaavoituspohjana perusteltuna. Jaottelu aluetyypeittäin on luontainen Hollolan kuntakeskus muodostaa oman aluekeskuksensa. Vahvoilla maaseutukylillä on oma identiteetti ja merkitys kunnan/alueen elinvoimassa. Vahvojen ja edelleen vahvistuvien kylien asema tulisi merkitä kaavaan kuten kirkonkylä (kulttuuri ja matkailu) ja Nostava (logistiikka ja työpaikka-alue) KAUPAN PALVELURAKENNE Miten varmistettaisiin päivittäistavarakaupan osalta kysynnän ja tarjonnan alueellinen tasapaino? Millä sijoittumisperiaatteilla erikoiskaupan osalta toimitaan? Maakuntakaavassa tulee hakea alueellista tasapainoa myös erikoiskaupan osalta MAAKUNTAKAAVAN OHJAUSVAIKUTUKSEN TASO Onko tarpeen parantaa maakuntakaavan ohjausvaikutusta ja millä keinoilla? Maakuntakaavan ohjausvaikutuksen lisäämiseen ei ole tarpeita

LIIKENNEJÄRJESTELMÄN PALVELUTASO Mitkä periaatetekijät tulisi valita tarkasteluun, kun kuvataan liikennejärjestelmän palvelutason nykytilaa ja palvelutasotavoitteita Kunnalla ei ole tässä vaiheessa kommentoitavaa. KAAVAN TIEVERKON TARKKUUSTASO JA OHJAUSVAIKUTUS Pitäisikö nykyisessä maakuntakaavassa esitetty tieverkko tarkistaa tarkkuustason osalta? Mikä ohjausvaikutus kaavan tieverkkolinjauksella tulisi olla viranomaistoimintaan? Kunnalla ei ole tässä vaiheessa kommentoitavaa. HENNAN LENTOKENTTÄ Jatketaanko maakuntakaavatyössä Hennan lentokentän valmistelua Yleisellä tasolla maakunnan kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet kannattaisi sisällyttää maakuntakaavaan, koska ilman varausta mahdollisuudet saatetaan kehityksen myötä sulkea ulos. Lentokentällä toteutuessaan olisi merkittävä välitön ja myös välillinen vaikutus maakunnan kasvuedellytyksiin ja työpaikkojen luomiseen. Puolletaan kuitenkin syvällisempää jatkotarkastelua tarpeesta (valtion lentoliikennestrategia) ja paikan soveltuvuudesta (YVA). HÄMEEN OIKORATA Käynnistetäänkö maakuntakaavatyötä varten selvitys Lahti-Hämeenlinna oikoradan maastokäytä vävaihtoehdoista? Kuten Hennan lentokentän kohdalla tässäkin on kyse tulevaisuuden mahdollisuuksien säilyttämisestä. Lopulliseen kantaan vaikuttavat oleellisesti ratalinjaus ja kustannushyötysuhde. Näin ollen puolletaan selvityksen tekemistä ja mahdollisten maastokäytävävaihtoehtojen jatkotarkastelua maakuntakaavatyönyhteydessä

3 TUULIVOIMA-ALUEET Mikä on maakuntakaavaan osoitettavien tuulivoima-alueiden vähimmäiskoko Päijät- Hämeessä Tuulivoima-aluevaraukset tulee osoittaa vain parhaimmille paikoille, missä niiden tuottama häiriö kohdistuu mahdollisimman rajatulle alueelle. Siltä osin, kun tuulivoima-alueita varataan maakuntakaavaan, tulee niiden toteutuessaan olla kooltaan merkityksellisiä. Samalla olisi hyvä merkitä maakuntakaavaan nostettavien alueiden minimikoko (muut alueet paikallisella kaavalla) UUDET MAANVASTAANOTTOALUEET kuinka monta uutta maanvastaanottoaluetta tavoitellaan varattavaksi maakuntakaavaan Hollolan kunnan alueelle tulee merkitä Aikkalan maanvastaanottoalue maakuntakaavaan METSÄENERGIATERMINAALIT Se/vitetäänkö maakuntakaavaa varten metsäenergiaterminaalien mahdollisia sijoituspaikkoja Metsäenergiaterminaalin sijoittumisen selvittäminen on perusteltua. Aluevaraukset edellyttävät vaihtoehtotarkastelua sekä YVA-menettelyä UUSI JÄTEHUOLLON ALUE Selvitetäänkö maakuntakaavaa varten mahdollista sijoituspaikkaa jätehuollon alueeksi Uuden jätehuoltoalueen sijoittumisen selvittäminen on perusteltua. Aluevaraus edellyttää vaihtoehtotarkastelua sekä YVA-menettelyä. MAASEUTU Pitääkö maaseutuelinkeinoja korostaa maakuntakaavassa? Mitkä ovat sellaisia maakunnallisesti merkittäviä elinkeinoja, joita voitaisiin korostaa? Pitäisikö erityyppisille kunnille olla omat tavoitteet? Miten maakuntakaavalla voidaan tukea laajojen ja hyvien metsätalousalueiden säilymistä?

4 Maakuntakaavassa voisi olla merkintä maa- ja metsätalousalueista, jotka ensisijaisesti varataan ko. tarkoitukseen KULTTUURIYMPÄRISTÖ Miten kulttuuriympäristöarvojen vaalimiseen sitoudutaan maakuntakaavassa? Kulttuuriympäristöihin liittyy monenlaisia eri statuksen omaavia arvoja eri aihepiireistä. Voidaanko niitä yhdistää tai yleistää? Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöttucee merkitä maakuntakaavaa n LUONNONYMPÄRISTÖ Miten luontoarvojen säilyttämiseen sitoudutaan maakuntakaavassa? Voidaanko luo merkinnällä osoittaa olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella sijaitsevia valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä kohteita? Miten ekologinen verkosto voidaan ottaa huomioon maankäytössä? Kunnalla ei ole tässä vaiheessa kommentoitavaa VIRKISTYS Kaavoitetaanko yleiseen virkistykseen ja ulkoiluun tarkoitettuja alueita maakunnan omien asukkaiden tarpeidenlisäksi muille, esim. matkailuelinkeinon tarpeisiin? Kuka kustantaa virkistysalueet, toteuttamisen ja ylläpidon? Kenen maille virkistysalueita tulisi tarvittaessa kaavoittaa? Miten hiljaiset luonnonrauha-alueet voidaan ottaa huomioon kaavoituksessa? yleiseen virkistykseen ja ulkoiluun tarkoitettuja alueita tulee kaavoittaa maakunnan omien asukkaiden tarpeiden lisäksi muille, jos tällaisia paikkoja luontaisesti on (esim. Messilä) Hiljaisia luonnonrauha-alueita ei tule merkitä maakuntakaavaan alnakaantässä vaiheessa (edellyttää kokonaisvaltaista kartoitusta, mitä ei maakuntatasolla ole toteutettu) MATKAILU Voidaanko matkailun suuryksiköiden sijoittumista ohjata laajojen vihervyöhykkeiden tuntumaan ja käyttää kaikille yhteisiä ulkoilma-alueita matkailun tukialueina? Muuttuuko matkailun luonne, saavutettavuustarpeet ja aktiviteetit?

5 Matkailun suuryksiköiden sijoittumista voidaan ohjata laajojen vihervyöhykkeiden tuntumaan ja käyttää kaikille yhteisiä ulkoilma-alueita matkailun tukialueina, koska metsien ja virkistysalueiden käyttöoikeutta ei voida rajata. Lähimatkailualueet (= Päijät-Hämeen matkailualueet) korostuvat pääkaupunkiseudun väestön lisääntyessä LOMA-ASUMINEN Miten loma-asumisen vaikutus olisi otettava huomioon erityyppisissä kunnissa? Miten loma-asumisen vaikutus yhdyskuntarakenteeseen tulisi ottaa huomioon? Alueet, jotka ovat merkittäviä loma-asuntoalueita ja joihin ei pitkällä aikajänteelläkään ole paineita muutoksiin, voidaan merkitä loma-asumisen alueiksi 2. Hollolan kunnan alueelle esitetyistä muutostarvealueista kunta toteaa seuraavaa RATA1/RATA2; Ei kannanottoa vaihtoehdoista, (kts. yllä) HO1 Valtatien 24 väli Lepistönmäki Kalliola Yleissuunnitelman mukaisen uuden tievarauksen säilyttäminen nykyisen tien itäpuolella perusteltua H03 Hälvälän harjoitusalue Hälvälän merkitsemistä selvitysalueeksi pidetään erittäin tärkeänä, jotta kunnan keskustaajamaan kiinteästi kuuluvan aluekokonaisuuden tulevaisuuden toiminta voidaan selvittää pitkällä aikajänteellä. Ampumatoimintaa ei voitane säilyttää Hälvälässä lainsäädännön puitteissa maakuntakaavan tarkastelujaksona (melu-ja pohjavesi, terveellinen elinympäristö) H04 Kukonkoivun teollisuusalue Vaikutusten arvioinnin kautta selvitetään teollisuuden sijoittumismandollisuudet

Hollolan kunta Valtuusto Pöytäkirjanote 24.9.2012 44 Lausunto maakuntakaavaluonnoksesta HOL 111/2010 Tekninen lautakunta 4.9.2012 Maakuntakaavan valmistelu on edennyt luonnosvaiheeseen ja maakuntahallitus pyytää luonnoksesta lausuntoa 30.9.2012 mennessä. Kaavatyön lähtökohdan määrittävät maakunnan omat tarpeet sekä valtiovallan taholta esitetyt säädökset ja tavoitteet. Päijät-Hämeen 2009 hyväksyttyyn maakuntasuunnitelmaan (masu 09) on kirjattu maakunnan tahto, jota ilmasto-ja energia-asioiden osalta painotetaan keväällä 2012 maakuntavaltuustossa hyväksyttävässä ilmasto- ja energiaohjelmassa. Kaavatyön keskeisiä periaatekysymyksiä ovat: mitoitusväki Mitä väkimäärää tulisi käyttää maakuntakaavan mitoituksen lähtökohtana? Miten se jakautuisi maakunnan sisällä? tavoitteellinen keskusverkko Miten tavoitteellista keskusverkkoa määriteltäessä tulisi suhtautua Lahden kaupunkiseudun kuntatason keskuksiin Salpakangas ja Rakokivi verrattuna kaupunkiseudun aluekeskuksiin? Olisiko Orimattila nähtävä seutukeskuksena? Miten maaseutukyliä ja haja-asutuskyliä tulisi käsitellä osana tavoitteellista keskusverkkoa? kaupan palvelurakenne Miten varmistettaisiin päivittäistavarakaupan osalta kysynnän ja tarjonnan alueellinen tasapaino? Millä sijoittumisperiaatteilla erikoiskaupan osalta toimitaan? maakuntakaavan ohiausvaikutuksen taso Onko tarpeen parantaa maakuntakaavan ohjausvaikutusta ja millä keinoilla? liikennelärlestelmän palvelutaso Mitkä periaatetekijät tulisi valita tarkasteluun, kun kuvataan liikennejärjestelmän palvelutason nykytilaa ja palvelutasotavoitteita? kaavan tieverkon tarkkuustaso is ohiausvaikutus Pitäisikö nykyisessä maakuntakaavassa esitetty tieverkko tarkistaa tarkkuustason osalta? Mikä ohjausvaikutus kaavan tieverkkolinjauksella tulisi olla viranomaistoimintaan? Hennan lentokenttä Jatketaanko maakuntakaavatyössä Hennan lentokentän valmistelua? Hämeen oikorata Käynnistetäänkö maakuntakaavatyötä varten selvitys Lahti-Hämeenlinna oikoradan maastokä ytä vä va ih toeh doista? tuulivoima-alueet Mikä on maakuntakaavaan osoitettavien tuulivoima-alueiden vähimmäiskoko Päijät- Hämeessä?

Hollolan kunta Pöytäkirjanote Valtuusto 24.9.2012 uudet maanvastaanottoalueet Kuinka monta uutta maanvastaanottoaluetta tavoitellaan varattavaksi maakuntakaavaan? metsäenergiaterminaalit Selvitetäänkö maakuntakaavaa varten metsäenergiaterminaalien mahdollisia sijoituspaikkoja? uusi jätehuollon alue Selvitetäänkö maakuntakaavaa varten mahdollista sijoituspaikkaa jätehuollon alueeksi? maaseutu Pitääkö maaseutuelinkeinoja korostaa maakuntakaavassa? Mitkä ovat sellaisia maakunnallisesti merkittäviä elinkeinoja, joita voitaisiin korostaa? Pitäisikö erityyppisille kunnille olla omat tavoitteet? Miten maakuntakaavalla voidaan tukea laajojen ja hyvien metsätalousalueiden säilymistä? kulttuurivmpäristö Miten kulttuuriympäristöarvojen vaalimiseen sitoudutaan maakuntakaavassa? Kulttuuriympäristöihin liittyy monenlaisia eri statuksen omaavia arvoja eri aihepiireistä. Voidaanko niitä yhdistää tai yleistää? luonnonympäristö Miten luontoarvojen säilyttämiseen sitoudutaan maakuntakaavassa? Voidaanko luo -merkinnällä osoittaa olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella sijaitsevia valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä kohteita? Miten ekologinen verkosto voidaan ottaa huomioon maankäytössä? virkistys Kaavoitetaanko yleiseen virkistykseen ja ulkoiluun tarkoitettuja alueita maakunnan omien asukkaiden tarpeiden lisäksi muille, esim. matkailuelinkeinon tarpeisiin? Kuka kustantaa virkistysalueet, toteuttamisen ja ylläpidon? Kenen maille virkistysalueita tulisi tarvittaessa kaavoittaa? Miten hiljaiset luonnonrauha-alueet voidaan ottaa huomioon kaavoituksessa? matkailu Voidaanko matkailun suuryksiköiden sijoittumista ohjata laajojen vihervyöhykkeiden tuntumaan ja käyttää kaikille yhteisiä ulkoilma-alueita matkailun tukialueina? Muuttuuko matkailun luonne, saavutettavuustarpeet ja aktiviteetit? loma-asuminen Miten loma-asumisen vaikutus olisi otettava huomioon erityyppisissä kunnissa? Miten loma-asumisen vaikutus yhdyskuntarakenteeseen tulisi ottaa huomioon? Kaavaluonnoksessa on kaavakartalle koottu keskeisimmät, nyt tiedossa olevat muutospainealueet. Ajatuksena on, että alueiden käyttö tarkentuu kaavaehdotuskartalla. Hollolan kunnan alueella muutospainealueita ovat seuraavat viisitoista kohtaa: RATA1 Hämeen oikoratavaihtoehto Hollolan Okeroinen Kyseessä on pohjoisempi maastokäytävävaihtoehto mahdolliselle Lahti Hämeenlinnaoikoradalle. Käytävä alkaa Hollolan Okeroisten kylästä ja kulkee Kärkölän pohjoisosan ja Hämeenkosken eteläosan läpi kohti Janakkalaa ja Hämeenlinnaa.

Hollolan kunta Valtuusto Pöytäkirjanote 24.9.2012 RATA2 Hämeen oikoratavaihtoehto Hollolan Aittomäki Kyseessä on eteläisempi maastokäytävävaihtoehto mahdolliselle Lahti Hämeenlinnaoikoradalle. Käytävä alkaa Hollolan Aittomäestä ja kulkee Järvelän taajaman ja Kärkölän kirkonkylän välistä kohti Janakkalaa ja Hämeenlinnaa. H01 Valtatien 24 väli Lepistönmäki Kalliola Valtatiellä 24 on liikenteellisiä ongelmia niin sujuvuudessa kuin turvallisuudessa. Valtatien pitkän matkan liikenne ja asuinalueilta tuleva paikallisliikenne risteävät ja sekoittuvat. Nykyisessä maakuntakaavassa välille Lepistönmäki Kalliola on merkitty valtatielle yleissuunnitelman mukainen uusi tievaraus nykyisen tien itäpuolelle. Lepistönmäestä etelään suuntautuva osuus on merkitty merkittävästi parannettavana kaksiajorataisena päätienä. Liikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden kehittämiseksi tarvittaisiin kokonaisvaltaisia, pitkän aikavälin tarpeita palvelevia ratkaisuja, jotka olisivat myös taloudellisesti toteuttamiskelpoisia. Alueen eteläpäässä Tervamäen taajamatoimintojen alueen ja virkistysalueen rajaus olisi tutkittava maaston ja luontoarvojen, seudullisen viherverkoston sekä ulkoiluverkoston tarpeiden mukaan. H02 (tunnus ei ole käytössä) H03 Hälvälän harjoitusalue Alue on Puolustusvoimien Hämeen Rykmentin harjoitusalue, joka sijaitsee Hollolassa Tiilikankaan länsipuolella. Hälvälän maa-alue on Metsähallituksen omistuksessa ja siellä on Senaattikiinteistöjen omistamia kiinteistöjä. Alueella sijaitsee mm. ampumarata ja talvisota-aikainen lentopaikka. Harjoitusalueella on ylimaakunnallinen merkitys. Alueen muutospaineet liittyvät Puolustusvoimien suunnittelemaan puolustusministeriön ohjauksessa tehtävään puolustusvoimauudistukseen ja sen osana tehtävään Puolustusvoimien joukko-osastorakenteen uudistamiseen. Suunnitelmissa on Hämeen rykmentin lakkauttaminen 31.12.2014. Hälvälän harjoitusalueen tulevaisuuden käyttö ja toimintojen mahdollinen siirtäminen tulee tässä yhteydessä arvioitavaksi. Muutospaineita aiheuttavat myös ampumaratatoiminnan ja asutuksen väliset pienet etäisyydet ja tähän liittyvät meluhaitat sekä Hollolan maankäytön muutostarpeet ja harjoitusalueen maankäyttöä rajoittava luonne. Maankäyttö-ja rakennusasetuksen (895/1999) 50 :ssä on säädetty melun vaikutusten rajoittamisesta rakennusten läheisyydessä. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on linjattu maanpuolustuksen maankäytöllisten tarpeiden turvaamisesta (VAT). H04 Kukonkoivun teollisuusalue Kukonkoivun teollisuusalue sijaitsee pohjavesialueella. Alueen maankäyttöä on tarkennettu asemakaavoilla. Kauppaa koskevat ratkaisut on tarkistettava valtatien risteysalueen läheisyydessä uusien säädösten valossa. Alue sijaitsee kaupunkiseudun taajamarakenteen länsireunalla kiinteänä osana Kukonkoivun työpaikka-ja teollisuusaluetta sekä lähelle rakentuvaa Kukonkankaan asuinaluetta. Alueella on valmis infra. Alueelle sijoittuvat palvelut ovat saavutettavissa joukkoliikenteellä ja kevyellä liikenteeltä. Alueelta on 5 km matka kunnan ydinkeskustaan jonne on myös suora kevyen liikenteen väylä. Alueelle on seudullistakin liikennettä laajemmat joukkoliikenneyhteydet. H05 Haukkakallion tuulivoima-alue Alue on maakuntakaavaa varten laaditussa esiselvityksessä rajattu potentiaalinen tuulivoimarakentamiselle soveltuva alue, josta on tarkoitus tehdä jatkoselvityksiä. Maakuntakaavatasolla selvitettäviä asioita ovat tuulivoima-alueiden maisemavaikutukset, yleispiirteisellä tasolla asutukseen kohdistuvat melu-ja välkevaikutukset sekä sähkölinjojen yhteystarpeet. Myös tärkeisiin lintujen muuttoreitteihin ja pesimäalueisiin kohdistuvat vaikutukset on tarkoitus selvittää jo maakuntakaavavaiheessa. Alueen rajoja tarkennetaan ja alue saattaa myös poistua kokonaan lopullisesta maakuntakaavasta tarkempien selvitysten myötä. H06 Jouskallion Terävänkivenmäen tuulivoima-alue Alue on maakuntakaavaa varten laaditussa esiselvityksessä rajattu potentiaalinen tuulivoimarakentamiselle soveltuva alue, josta on tarkoitus tehdä jatkoselvityksiä. Maakuntakaavatasolla selvitettäviä asioita ovat tuulivoima-alueiden maisemavaikutukset, yleispiirteisellä tasolla asutukseen kohdistuvat melu- ja välkevaikutukset sekä sähkölinjojen yhteystarpeet. Myös tärkeisiin lintujen muuttoreitteihin ja pesimäalueisiin kohdistuvat vaikutukset on tarkoitus selvittää jo maakuntakaavavaiheessa. Alueen rajoja tarkennetaan ja alue saattaa myös poistua kokonaan lopullisesta maakuntakaavasta tarkempien selvitysten myötä.

Hollolan kunta Valtuusto Pöytäkirjanote 24.9.2012 H07 Tornikallion Leikkolankallion tuulivoima-alue Alue on maakuntakaavaa varten laaditussa esiselvityksessä rajattu potentiaalinen tuulivoimarakentamiselle soveltuva alue, josta on tarkoitus tehdä jatkoselvityksiä. Maakuntakaavatasolla selvitettäviä asioita ovat tuulivoima-alueiden maisemavaikutukset, yleispiirteisellä tasolla asutukseen kohdistuvat melu-ja välkevaikutukset sekä sähkölinjojen yhteystarpeet. Myös tärkeisiin lintujen muuttoreitteihin ja pesimäalueisiin kohdistuvat vaikutukset on tarkoitus selvittää jo maakuntakaavavaiheessa. Alueen rajoja tarkennetaan ja alue saattaa myös poistua kokonaan lopullisesta maakuntakaavasta tarkempien selvitysten myötä. H08 Miekkön alue Hollolan Miekkiö Renkomäki Ämmälä osayleiskaavatyöllä on tarkennettu maakuntakaavan kehittämisen kohdealueen maankäyttöä. Maankäyttö on tarpeen tarkistaa. H09 Riihimäentien risteysalueen ympäristö Risteysalueen ympäristön maankäyttö on tarkentunut Kuntakeskuksen osayleiskaavan ja asemakaavahankkeiden myötä. Koko risteysalueen ympäristön maankäyttö ja kaupan ratkaisut on tarpeen tarkentaa uusien säädösten valossa; nykyinen palvelujen aluevaraus P6 on pääsääntöisesti tilaa vaativaa kauppaa varten. H010 Herralan alue Hahmajärven virkistysaluetta ehdotetaan poistettavaksi maakuntakaavasta, koska sillä ei ole maakukunnallista merkitystä. H011 Aikkalan maanvastaanottoalue Aikkalan alue on yksi Lahden seudun maanvastaanottoalueiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa selvitetyistä vaihtoehdoista uudeksi seudulliseksi maanvastaanottoalueeksi. Alue sijaitsee Hollolassa valtatien 12 ja Riihimäentien risteyksestä etelään. Alue on pääosin talousmetsää ja sen koillisosassa sijaitsee Aikkalan käytöstä poistunut kaatopaikka. H012 Vt 12 Eteläisen kehätien eteläpuoli Riihimäentien risteysalueen ja Nostavan liittymän välisen alueen maankäyttö on tarpeen tarkistaa. Risteysalueiden maankäyttö tulee nostamaan tarpeen rinnakkaistien rakentamiselle. Rinnakkaistie ja alueen sijainti mandollistaisivat alueen käytön tehostamisen työpaikka- ja kaupallisten palveluiden alueena. H013 Nostavan alue Nostavan alueella on hyvät kehittymismahdollisuudet asuinalueena etenkin raideliikenteen asemien kehittymisen myötä. Selvitetään tarkistustarpeet. H014 Tuohijärvenkallion maanvastaanottoalue Tuohijärvenkallion alue on yksi Lahden seudun maanvastaanottoalueiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa selvitetyistä vaihtoehdoista uudeksi seudulliseksi maanvastaanottoalueeksi. Alue sijaitsee Hollolassa Jokimaan teollisuus- ja varastoalueen eteläpuolella Helsingintien varressa. H015 Messilä Pyhäniemi kirkonkylä Messilä/Tiirismaa/Pyhäniemi/Kirkonkylän alueella on ilmaantunut matkailun, virkistyksen, asumisen ja loma-asumisen yhteensovittamistarpeita. H016 (tunnus ei ole käytössä) H017 Pinnolan tuulivoima-alue Alue on maakuntakaavaa varten laaditussa esiselvityksessä rajattu potentiaalinen tuulivoimarakentamiselle soveltuva alue, josta on tarkoitus tehdä jatkoselvityksiä. Maakuntakaavatasolla selvitettäviä asioita ovat tuulivoima-alueiden maisemavaikutukset, yleispiirteisellä tasolla asutukseen kohdistuvat melu- ja välkevaikutukset sekä sähkölinjojen yhteystarpeet. Myös tärkeisiin lintujen muuttoreitteihin ja pesimäalueisiin kohdistuvat vaikutukset on tarkoitus selvittää jo maakuntakaavavaiheessa. Alueen rajoja tarkennetaan ja alue saattaa myös poistua kokonaan lopullisesta maakuntakaavasta tarkempien selvitysten myötä. Alue jatkuu Hämeenkosken puolelle.

Hollolan kunta Valtuusto Pöytäkirjanote 24.9.2012 Kunnanhallitus pitää iltakoulun kunnan lopullisen lausunnon sisällön muodostamiseksi 10.9.2012. Oheisaineisto: Lausuntopyyntö ja kaava-aineisto löytyvät oheisista linkeistä lausuntopyyntö, kuulutus, kartta, selostus. Esitys: Tekninen johtaja : Lausuntonaan tekninen lautakunta toteaa, että luonnoksessa esitetyt keskeisimmät periaatekysymykset kaavaehdotuksen pohjaksi ovat oikeat. Lisäksi lautakunta toteaa, että Hollolan alueelle esitetyt muutospainealueetja muutospainealueiden perustelut ovat hyvin perusteltuja ja oikeita. Päätös: Tekninen l a u t a k u n t a: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpanoa muutoksenhakukielto Kunnanhallitus 17.9.2012 Maakuntakaavaluonnoksessa esille nostetut erityiskysymykset ja Hollolan kunnan alueelle merkityt muutostarvealueet käytiin läpi kunnanhallituksen iltakoulussa 10.9.2012. Iltakoulun pohjalta tehty lausuntoehdotus on liitteenä. Esitys: Kunnanjohtaja: Esitys valtuustolle: Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan lausuntoehdotuksen Hollolan kunnan lausunnoksi maakuntakaavaluonnoksesta. Päätös: K u n n a n h a I I i t u s: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano muutoksenhakukielto Valtuusto 24.9.2012 Esitys: Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan lausuntoehdotuksen Hollolan kunnan lausunnoksi maakuntakaavaluon noksesta. Päätös: V a I t u u s t o: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano muutoksenhakukielto ote: Päijät-Hämeen liiton maakuntahallitus, tekninen Itk Pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa Hollola 25.9.2012 Erja Koivu toimistosihteeri