TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
|
|
- Inkeri Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumisja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallisilla on mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käynnistämistä OAS:n riittävyydestä. Esitys on tehtävä ennen kuin kaavaehdotus on asetettu julkisesti nähtäville. 2. MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? Omistaja haluaa suunnitella tilojensa ranta-alueen maankäytön rantaasemakaavalla. Ranta-asemakaavalla on tarkoitus osoittaa tilojen rantaalueille omarantaisia lomarakennuspaikkoja. Ranta-asemakaava laaditaan UPM Kymmene Oyj:n omistamille maa-alueille Jänisjoen sekä Tervosen rantaalueella. Kaava laaditaan tilojen , , ja alueelle. Kaava-alueen sijainti ilmenee oheisesta kartasta. Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue käsittää 5 erillistä suunnittelukokonaisuutta. Pohjoisin sijoittuu lähes kunnan pohjoisrajalle Liemivaaran ja Tervosen ranta-alueelle Kattilakosken pohjoispuolelle. Toiseksi pohjoisin alue sijoittuu Ruhkansaaren Hiek-
2 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2 ( 7 ) kaniemen alueelle. Keskimäinen alue sijoittuu Rasiniemen alueelle. Kaavaalueeseen kuuluu myös kapea ranta-alue kahden viimeksi mainitun väliseltä alueelta. Toiseksi eteläisin alue sijoittuu Saarion alapuolelle Pykälävaaran kohdalle. Eteläisin alue sijoittuu Patsolankosken ylä ja alapuolelle. Suunnittelualueen rajaukset ilmenevät oheisista kartoita.
3 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3 ( 7 )
4 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4 ( 7 ) 3. MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN? Ranta-asemakaavalla on tullaan osoittamaan tilojen ranta-alueille omarantaisia lomarakennuspaikkoja keskittämällä rakentaminen parhaiten rakentamiseen soveltuville alueille. Rakennuspaikkoja sijoitettaessa huomioidaan alueen luonnonolot siten, että luonnonarvoiltaan ja maisemaltaan arvokkaimmat alueen jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Rakennusoikeutta pyritään keskittämään olevan infrastruktuurin läheisyyteen, joitta pystytään jättämään mahdollisimman laajoja alueita rakentamiselta vapaaksi. Suunnittelualueella on rantaviivaa noin 15 km. Rakentamisen ulkopuolelle jäävät alueet on tarkoitus osoittaa pääsääntöisesti maa- ja metsätalousalueeksi. 4. MITÄ SUUNNITELMIA TAUSTALLA? Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat seuraavia asiakokonaisuuksia: - Toimiva aluerakenne - Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu - Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat - Toimiva yhteysverkko ja energiahuolto - Luonnon- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Maakuntakaava Pohjois-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. vaiheen ja se vahvistettiin valtioneuvostossa. Maakuntakaavan 2. vaihe hyväksyttiin maakuntavaltuustossa ja vahvistettiin ympäristöministeriössä Maakunta-valtuusto hyväksyi maakuntakaavan 3. vaiheen kokouksessaan ja sen vahvisti Ympäristöministeriö Suunnittelualueeseen tai sen läheisyydessä on seuraavat maakuntakaava varaukset tai merkinnät: Maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tärkeä alue (ma/mm), tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (pv), arvokas harju- tai moreenialue (ge-1), ohjeellinen ulkoilureitti ja ohjeellinen vesiretkeilyreitti. Maakuntakaavan 4. vaiheen laadinta on käynnissä ja kaavaehdotus on ollut nähtävillä. Vaihekaava 4. ei koske suunnittelualuetta.
5 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5 ( 7 ) Kuva 2: Ote maakuntakaavayhdistelmästä Tehdyt ja tehtävät selvitykset - Linnusto selvitys tehty kesällä Luonto- ja maisemaselvitykset tehty kesällä Muinaismuistoinventointi? 5. MITÄ JA MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN Odotettavissa olevien vaikutusten esiintyminen ja arviointi tapahtuu asiantuntijoiden viranomaisten, asukkaiden ja suunnittelijoiden kanssa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Lähtökohtana ovat aiemmat suunnitelmat ja selvitykset, kartat, ilmakuvat sekä tehtävät selvitykset ja inventoinnit. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavoitteisiin. Arviointikohde alueidenkäyttöta- Valtakunnalliset voitteet Näkökohta - miten kaava toteuttaa tavoitteita Yhdyskuntarakenne - alueen asema ja liittyminen kuntarakenteeseen - olevien rakenteiden hyödyntäminen
6 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6 ( 7 ) - tekninen huolto - palvelut ja asuminen - virkistys - maanomistus Ympäristö Liikenne Ihmiset - kasvillisuus ja eläimistö - maisemakuva - rakennettu ympäristö - melu ja päästöt - erityispiirteet ja kohteet - liikenneverkko - liikenneturvallisuus - elinolot ja viihtyisyys 6. KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT? Maanomistajat, asukkaat Viranomaiset Kunnan hallintokunnat - asukkaat - maanomistajat - Pohjois-Karjalan ELY-keskus - Pohjois-Savon ELY-keskus - Pohjois-Karjalan maakuntaliitto - Museovirasto - Lautakunnat Muut yhteisöt - Kalastusalue/osakaskunta - Alueen kylätoimikunta - melontaseura Joensuun Kauhojat ry - Sähköyhtiö 7. MITEN JA MILLOIN VOI OSALLISTUA, MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTE- TAAN? SUUNNITTE- LUVAIHEET TYÖSTÄMI- NEN KÄSITTELY OSALLISTU- MINEN TIEDOT- TAMINEN Syksy 2014 Perusselvitysten ja tavoitteiden tarkistaminen, OAS 1. Laatimisprosessin käynnistäminen Aloitusneuvottelut Talvi - 5evät Luonnosvaihe OAS tarkistus. Luonnoksen laadinta ja vaikutusten arviointi. Luonnos nähtäville Kunnanhallitus asettaa nähtäville. OAS ja kaavaluonnos nähtäville. Lausunnot Huomautukset Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kunnallisten ilmoitusten tapaan. Kunnan koti-
7 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7 ( 7 ) sivut Loppuvuosi Ehdotusvaihe Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus Kunnanhallitus asettaa nähtäville Tarvittaessa viranomaisneuvottelu Lausunnot Muistutukset Ehdotus nähtäville Ilmoitetaan samoin kuin luonnosvaiheessa. Kunnan kotisivut Alkuvuosi Hyväksymisvaihe Muistutukset ja lausunnot tutkitaan. Kaavaehdotusta korjataan tarvittaessa Kaavan hyväksyminen ympäristölautakunta kunnanhallitus kunnanvaltuusto Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa hallinto-oikeuteen Hyväksymispäätös kuulutetaan virallisesti Aikataulu on tavoitteellinen ja se tarkentuu prosessin edetessä. 8. KUKA VALMISTELEE Tohmajärven kunnan kaavoitustyöhön liittyvistä käytännön asioista vastaa rakennustarkastaja Pentti Kesti. Ranta-asemakaavan laadinnasta vastaa FCG Suunnitte- ja tekniikka Oy n toimistossa DI Timo Leskinen 9. MISTÄ SAA TIETOA? Tohmajärven kunta Rakennustarkastaja Pentti Kesti puh Tekninen toimisto Kauppakatu 4, Tohmajärvi pentti.kesti@tohmajarvi.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PL 1199, DI Timo Leskinen puh timo.leskinen@fcg.fi UPM-Kymmene Oyj Maankäyttöpäällikkö Juha Rissanen Sirkkalantie 13 b Joensuu Puh juha.rissanen@upm-kymmene.com
JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
LisätiedotHirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163
FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ
LisätiedotMäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotMäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012
OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotLammasjärven alueen ranta-asemakaava ja Tuhkaniemen ranta-asemakaavan muutos
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A UPM-Kymmene Oyj Kuhmon kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 110892-P18495 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-
LisätiedotIlomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LIEKSAN KAUPUNKI, KOLI PURNULAHDEN OSITTAINEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotHossan rantaosayleiskaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotPuumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotHÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1 1 (10) Leskinen Timo 21.12.2018 tarkistettu 1.4.2019 PIHTIPUTAAN KUNTA HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki VARKAUDEN KAUPUNKI JOUTENVESI-ÄIMISVESI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotTAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA LOSSINPELLON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 8.8.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotHossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Leskinen Timo 13.11.2018 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI Asemakaava biojalostamoa varten ja teollisuusalueen asemakaavan muutos OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.6.2014 4.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013
22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELI 305 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS SAVON VOIMAN VARALÄMPÖVOIMALA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 14.3.2016 2.5.2016
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OUTOKUMMUN KAUPUNKI JUOJÄRVI 1 JÄÄTSALOSAAREN JA LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.9.2017 20.9.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja
LisätiedotRantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (8) 13.4.2018 Kirkonkylän osayleiskaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.4.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotP Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotJuvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotJuvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotJuvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotJuvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotNILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotJuvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kunnanhallitus 6.5.2019 82 liite nro 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Leskinen Timo 12.4.2019 Sukevan vankilan ympäristön osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Mikä on
LisätiedotSulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotP Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
LisätiedotLapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI VUOTJÄRVI NUOTTINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.2.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotNURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotJuvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?
LisätiedotNURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 7.1.2019 Pihlajaveden osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotKITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKEAJÄRVI JA VALKEALAMPI RANTA- ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ
KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKEAJÄRVI JA VALKEALAMPI RANTA- ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotSuunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.
1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotEtelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.
LisätiedotRAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN
LisätiedotSAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 SULKAVAN KUNTA, ALA-VEKARAISEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) 5.10.2016 Juottorannan asemakaava ja asemakaavan muutos LEPPÄVIRRAN KUNTA JUOTTORANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.8.2015
LisätiedotKONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG SUUNNITELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (8) 17.12.2013 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan muutos KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotHirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotSulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) PIELISEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.11.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotPuumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava
Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93
LisätiedotPuumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotKAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
LisätiedotSulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA IITLAHDEN JA KAIPOLAN KYLÄT IIJÄRVEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (8) Leskinen Timo 12.10.2018 Kirkonkylä asemakaava, osittainen kumoaminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN LAMPIEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.6.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotHeinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Heinäveden kunta 1(6) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LAPINLAHDEN KUNTA VARPAISJÄRVEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (9) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIEN 11 JA 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.9.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotJAAMANKANKAAN RANTA-ASEMAKAAVA
KONTIOLAHDEN KUNTA 1 JAAMANKANKAAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 27.9.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotSavonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1.
Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN SEKÄ MOINSALMEN OSAYLEISKAAVOJEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja
LisätiedotMAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LisätiedotSuur-Saimaan lomakylän ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Leskinen Timo 18.2.2019 TAIPALSAAREN KUNTA Suur-Saimaan lomakylän ranta-asemakaavan 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotKerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
LisätiedotOAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän
LisätiedotKESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) TERVON KUNTA TERVON KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.11.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA ORAVIKOSKEN KOULUN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 22.4.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
Lisätiedot