Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä"

Transkriptio

1 Päijät-Hämeen liitto Maakuntakaavan kaupanryhmä

2 TARKISTETTU LIIKETILANTARVE TARKISTUKSET: MITOITUSVÄKI, VAPAA-AJAN ASUMINEN JA VENÄLÄISET MATKAILIJAT VÄHITTÄISKAU ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA HÄMEENKOSKI KÄRKÖLÄ LAHTI NASTOLA ORIMATTILA PADASJOKI SYSMÄ PÄIJÄT-HÄME Taulukko: VÄHITTÄISKAUPAN 12/2013 TARKISTETTU (pl. Autokauppa) LASKENNALLINEN LIIKETILAN TARVE OSTOVOIMAN PERUSTEELLA, harmaat sarakkeet ovat Päijät-Hämeen kaupan palvelurakenneselvityksestä

3 VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA, Luonto-, ympäristö-, kulttuuri ja maisemavaikutukset Holman palvelujen alueen nykyisen aluevarauksen sisällä sijaitsee osa Pesäkallion luonnonsuojelualueen laajennusosasta (Kuva 6). Kyseinen alue on Hämeen ELYkeskuksen päätöksellä perustettu yksityinen luonnonsuojelualue. Holman palvelujen aluevarausta tulee supistaa tältä osin valmisteilla olevassa maakuntakaavassa. Jatkossa Holman palvelujen alue tulee rajautumaan luonnonsuojelualueeseen, mutta kaupallisilla palveluilla on vain vähän vaikutusta viereisen luonnonsuojelualueen luonnonarvoihin.

4

5 ENIMMÄIS- MITOITUS

6 Tavoitteellinen keskusverkko Keskusteltavia kohteita: Asikkala: - Vesivehmaa aluekeskukseksi?

7 Tavoitteellinen keskusverkko Keskusteltavia kohteita: Heinola: - Tähtiniemi keskustatoimintojen alueeseen, seutukeskus? - Myllyoja aluekeskus? - Vierumäki ja Urheiluopisto

8 Tavoitteellinen keskusverkko Keskusteltavia kohteita: Hollola: - Pyhäniemi-Kirkonseutu, kylät yhteen aluekeskukseksi? - Hollolan kuntakeskus kaupunki-/seutukeskukseksi - Nostava-Herrala, kylät yhteen aluekeskukseksi?

9 Tavoitteellinen keskusverkko Keskusteltavia kohteita: Orimattila: - Pasina-Pennala aluekeskukseksi? - Orimattila seutukeskukseksi - Hennan aluekeskukseksi, AT-kylä pois moottoritien itäpuolelta?

10 Vähittäiskaupan suuryksikön alaraja keskustatoimintojen alueiden ulkopuolella (yleinen raja 3000 k-m 2 ) Alue pt-kauppa, k-m 2 ek-kauppa k-m 2 Lahden kaupunkiseudun vyöhyke (Lahti, Hollola) Heinolan kaupunkiseudun vyöhyke Orimattilan vyöhyke Nastolan ja Asikkalan vyöhykkeet Hartola, Hämeenkoski, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä Päijät-Hämeen liitto MUUTEN ON VYÖHYKKEIDEN ULKOPUOLELLA OLTAVA KM-MERKINTÄ

11 Merkintä Kohde Vähittäiskaupan suuryksiköiden (tässä >2000 k-m 2 ) enimmäismitoitus 2035 k-m 2 C keskustatoimintojen alueet Lahti ei määritellä Heinola ei määritellä Orimattila ei määritellä Hollola ei määritellä Nastola Asikkala c keskustatoimintojen alueen kohdemerkintä ca keskustatoimintojen alakeskukset Hartola, Hämeenkoski, Kärkölä, Padasjoki, Sysmä Kaupunki-maaseutuluokituksen mukaisella ulommalla kaupunkialueella Kaupunki-maaseutuluokituksen mukaisella kaupungin kehysalueella 8000 YKSITTÄISEN SUURYKSIKÖN ENIMMÄISKOKOA EI MÄÄRITELLÄ Päijät-Hämeen liitto

12 Merkintä Kohde Keskustojen ulkopuolisen vähittäiskauppojen sijaintirakennukset (SYKE2012) km Vähittäiskaupan suuryksikkö km Vähittäiskaupan suuryksikkö km Vähittäiskaupan suuryksikkö km Vähittäiskaupan suuryksikkö km Vähittäiskaupan suuryksikkö Lahti, Holma ( k-m 2 ) - uusi kauppa pääosin tilaa vaativaa kauppaa Lahti, Karisto ( k-m 2 ) - mikäli alueelle sijoittuu uutta kauppa, sen tulisi olla pääosin tilaa vaativaa kauppaa Lahti, Laune ( k-m 2 ) - uusi kauppa pääosin tilaa vaativaa kauppaa Lahti, Renkomäki ( k-m 2 ) - uusi kauppa pääosin tilaa vaativaa kauppaa Heinola, Tähtiniemi (7 000 k-m 2 ) - uusi kauppa pääosin tilaa Vähittäiskaupan enimmäismitoitu s (k-m²) Lahden lausunto, Heinolan ja liiton esitykset k-m k-m k-m k-m k-m 2 Päijät-Hämeen liitto

13 KAUPAN YHTEISMÄÄRÄ vs. TARKISTETTU LIIKETILANTARVE MITOITUSLUKUJA KESKUSTELUN POHJAKSI Taulukoon koottu osittain kuntien esittämiä lukuja VÄHITTÄISKAUPPA 2035 C-alueet ca-alueet KM KM vähittäiskaautok. YHTEENSÄ yhteensä YHTEENSÄ sisältää res. ASIKKALA HARTOLA HEINOLA HOLLOLA HÄMEENKOSKI KÄRKÖLÄ LAHTI NASTOLA ORIMATTILA PADASJOKI SYSMÄ PÄIJÄT-HÄME Päijät-Hämeen liitto

14 Päijät-Hämeen liitto kiittää

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ 29.8.2013 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen ASIAKOHTA 4. Maakuntakaavatyön tilannekatsaus Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄHITTÄISKAUPAN NYKYINEN PINTA-ALA

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄHITTÄISKAUPAN NYKYINEN PINTA-ALA PÄIJÄT-HÄMEEN VÄHITTÄISKAUPAN NYKYINEN PINTA-ALA Projekti Asiakas Päijät-Hämeen vähittäiskaupan nykyisen pinta-alan selvittäminen Päijät-Hämeen liitto Päivämäärä 19.9.2014 Laatijat Mari Pitkäaho 1. Lähtökohdat

Lisätiedot

SYKE on tehnyt Päijät-Hämeessä vyöhyketarkastelun Lahden ja Heinolan kaupunkiseuduille. Alla olevassa kuvassa ovat vuoden 2010 vyöhykkeet.

SYKE on tehnyt Päijät-Hämeessä vyöhyketarkastelun Lahden ja Heinolan kaupunkiseuduille. Alla olevassa kuvassa ovat vuoden 2010 vyöhykkeet. URBAN ZONE-HANKKEEN VYÖHYKKEET JA SIJAINNIN SUUNNITTELU Suomen ympäristökeskus on laatinut laajan valtakunnallisen analyysin kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteesta ja sen kehityksestä viimeisen 25 vuoden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Maankäytön ohjausryhmä

Päijät-Hämeen liitto. Maankäytön ohjausryhmä Päijät-Hämeen liitto Maankäytön ohjausryhmä 29.10.2013 Sisältö: Sijainnin suunnittelun tilanne diat 3-9 Liikennemalliajon 2 tuloksia diat 10-13 Tavoitteellinen keskusverkko diat 14-19 Päijät-Hämeen liitto

Lisätiedot

ALUE- JA YHDYSKUNTARAKENNERYHMÄ

ALUE- JA YHDYSKUNTARAKENNERYHMÄ ALUE- JA YHDYSKUNTARAKENNERYHMÄ 26.4.2012 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Maakuntakaavatyön tilanne Jo tehtyä Maakuntasuunnitelma 7.12.2009 Maakuntakaavan 4/2010 ajantasaisuus Käynnistyspäätös

Lisätiedot

Maakuntakaavaehdotus 2014

Maakuntakaavaehdotus 2014 Maakuntakaavaehdotus 2014 Täytä paikallisyhdistyksen huomiot maakuntakaavaehdotuksesta kommenttikenttään! Maakuntakaavaehdotuksen linjaukset: Lisätiedot: Paikallisyhdistyksen kommentit: Taajama-alueet

Lisätiedot

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A 226-2016 ISBN 978-951-637-231-3 ISSN 1237-6507 Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN - 15111 LAHTI toimisto@paijat-hame.fi www.paijat-hame.fi sisältö ALUEKUVAUKSET

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A 233 * 2017 ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A 233 * 2017 ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A 233 * 2017 ISBN 978-951-637-238-2 ISSN 1237-6507 Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN - 15111 LAHTI toimisto@paijat-hame.fi www.paijat-hame.fi sisältö ALUEKUVAUKSET

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI

Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A ISBN ISSN Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN LAHTI Päijät-Hämeen liiton julkaisuja A 226-2016 ISBN 978-951-637-231-3 ISSN 1237-6507 Päijät-Hämeen liitto Hämeenkatu 9, Box 50 FIN - 15111 LAHTI toimisto@paijat-hame.fi www.paijat-hame.fi sisältö ALUEKUVAUKSET

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014 Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 Maakuntakaava Valtuustokausi 2009-2012 Valtuustokausi 2013-2016 Valtuustokausi 2017-2020 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 SELOSTUKSEN LIITEOSA

Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 SELOSTUKSEN LIITEOSA Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 SELOSTUKSEN LIITEOSA Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto 2.12.2016 Korkein hallinto-oikeus 15.4.2019 Diaarinro 978/1/18 Lainvoimainen 14.5.2019 SISÄLTÖ ALUEKUVAUKSET JA TILASTOT

Lisätiedot

LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA

LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Päijät-Hämeen liitto PL 50 15111 LAHTI LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Päijät-Hämeen Yrittäjät painottaa lausunnossaan elinkeinoelämän näkökulmaa, mihin maakuntakaavaehdotuksessa on kiinnitetty

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KAUPAN PALVELURAKENNESELVITYS

PÄIJÄT-HÄMEEN KAUPAN PALVELURAKENNESELVITYS Päijät-Hämeen liitto PÄIJÄT-HÄMEEN KAUPAN PALVELURAKENNESELVITYS Loppuraportti 26.4.2012 Pohjakartta-aineisto Maanmittauslaitos, lupanumero 290/MML/12 Karttojen kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1. Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

KAUPAN Päijät-Hämeen maakuntakaava TYOÖRAPORTTI 2014

KAUPAN Päijät-Hämeen maakuntakaava TYOÖRAPORTTI 2014 KAUPAN TYOÖ RAPORTTI Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 KAUPAN SIJAINNIN OHJAUS... 4 KAUPAN NYKYTILA... 6 Kaupan yleisistä kehitystrendeistä... 6 Päijät-Hämeen asema Etelä-Suomen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 2 Palveluverkon kehittämisen lähtökohdat Kanta-Hämeen päivittäistavarakaupan myymäläverkko muodostui vuoden 2009 lopussa yhteensä

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

KAUPAN TYOÖ RAPORTTI. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014, korjattu ja

KAUPAN TYOÖ RAPORTTI. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014, korjattu ja KAUPAN TYOÖ RAPORTTI Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014, korjattu 8.1.2016 ja 7.6.2016 Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 KAUPAN SIJAINNIN OHJAUS... 4 KAUPAN NYKYTILA... 6 Kaupan yleisistä kehitystrendeistä...

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 8.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö Kohta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että Päijät-Hämeen maakuntakaavassa on lukuisia asumisen laajenemisalueita, päivittäistavarakaupan suuryksiköiden,

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.4.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVAN ARVIOINTIRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN ARVIOINTIRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN ARVIOINTIRYHMÄ Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat lisäselvitykset Resurssien määrittely Muutospaineet

Lisätiedot

Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta

Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta Strategisen kehittämisen ja alueidenkäytön toimikunta Alueiden käytön nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista Kokous: 2.2.2010 Veli Pekka Toivonen Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen

Lisätiedot

Lahti. Renkomäen kauppa-alue, mm2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Lahti. Renkomäen kauppa-alue, mm2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Renkomäen kauppa-alue, 14 10500 530 mm Lahti KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Renkomäen kauppa-alue, 14 10 500 530 mm Lahti LISÄTIEDOT, MYYNTI- JA VUOKRAUSNEUVOTTELUT:

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI 6.6.2011 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen SEMINAARIN OHJELMA 9.00 Maakuntakaavatyön tilanne, Riitta Väänänen Maakuntakaavatyön tilanne Kaupan suunnittelukysymykset

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ

ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ ELINKEINOELÄMÄN MAANKÄYTÖN TARPEET -RYHMÄ 11.1.2012 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen Maakuntakaavan yleisesittely Keskeiset vaikuttimet: Ilmaston muutos ja siihen varautuminen Liikenneverkon ja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 1/2011 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.30 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Kaupan informaatio- ja keskustelutilaisuus Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Laitinen.

Kaupan informaatio- ja keskustelutilaisuus Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Laitinen. Kaupan informaatio- ja keskustelutilaisuus 16.3.2010 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Laitinen SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ Riitta Laitinen Nykyisen maakuntakaavan kauppaa koskevat periaatteet Kaavalla ei puututa

Lisätiedot

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen KUNTASEMINAARI 1.10.2013 palvelujohtaja Jaana Hokkanen 1 TYÖTTÖMYYSLUKUJA KUNNITTAIN 8/2013 2 Rakennetyöttömien ikäjakauma 2. neljännes 2013 Nuoret alle 25 25-49v Yli 50v Yli 55v 016 ASIKKALA 12 69 103

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat essä heinäkuussa 2013 Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat heinäkuun 2013 lopussa (, koko maa) Tilanne heinäkuun lopussa en ELY

Lisätiedot

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Haukipudas Kiiminki Anne Leskinen, 27.1.2011 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Kaupalliset selvitykset seudun yleiskaavan taustalla

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus

Lisätiedot

ALUESUUNNITTELU Muistio

ALUESUUNNITTELU Muistio MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ Aika: 29.8.2013 klo 13.07-15.13 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, kokoushuone Vellamo Kutsut: (x) Aimo Bondén, Heinolan Kaupunki/Elinkeinotoimikunta (-) Harri Numminen, Trekki Oy

Lisätiedot

ELY-keskuksen yhdyshenkilö 4 Asikkala Vt 24 Iso-Äiniö Tien päällystäminen toukokuu syyskuu Hilkka Tsupari

ELY-keskuksen yhdyshenkilö 4 Asikkala Vt 24 Iso-Äiniö Tien päällystäminen toukokuu syyskuu Hilkka Tsupari LIITE 1 HANKELUETTELO Numero kartalla Kunta Hankkeen nimi Toimenpide Alkaa Valmis ELY-keskuksen yhdyshenkilö 4 Asikkala Vt 24 Iso-Äiniö Tien päällystäminen toukokuu syyskuu Hilkka Tsupari 10 Asikkala Mt

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN SIJAINTIRAKENNUSTEN TUNNISTAMINEN JA LIIKETILOJEN MÄÄRÄN ARVIOINTI

VÄHITTÄISKAUPAN SIJAINTIRAKENNUSTEN TUNNISTAMINEN JA LIIKETILOJEN MÄÄRÄN ARVIOINTI VÄHITTÄISKAUPAN SIJAINTIRAKENNUSTEN TUNNISTAMINEN JA LIIKETILOJEN MÄÄRÄN ARVIOINTI Projekti Asiakas Päijät-Hämeen vähittäiskaupan nykyisen pinta-alan selvittäminen Päijät-Hämeen liitto Päivämäärä 19.9.2014

Lisätiedot

Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa

Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa Heinolan strateginen yleiskaava 2035 Lausunto, kaupalliset palvelut Vuohkalliossa 3.9.2014 Strateginen yleiskaava Heinolan strategisessa yleiskaavassa 2035 kunnan kehitystä hahmotellaan yleispiirteisesti

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Tammikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Toukokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.6.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sisällysluettelo. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PAKETTI KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI Ohjausryhmä 4/2010 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 12.00 13.05 Paikka: Lahden kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 28.8.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

kasvu Maakuntak aavaluonnoksen selostus Maakuntak aavan tarkemmat tavoitteet maankäyttö luonnos suunnittelu Maakuntahallitus 12.6.

kasvu Maakuntak aavaluonnoksen selostus Maakuntak aavan tarkemmat tavoitteet maankäyttö luonnos suunnittelu Maakuntahallitus 12.6. PÄ I J ÄT- H Ä M E E N M A A K U N TA K A AVA 2 0 1 4 Maakuntak aavaluonnoksen selostus Maakuntahallitus 12.6.2012 Maakuntak aavan tarkemmat tavoitteet Maakuntavaltuusto 3.12.2012 2014 suunnittelu maankäyttö!

Lisätiedot

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä

Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA. Teollisuus- ja työpaikka-alueet

ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA. Teollisuus- ja työpaikka-alueet ELINKEINOELÄMÄ POHJAVESIALUEELLA Teollisuus- ja työpaikka-alueet TARKASTELEE YRITYSTOIMINNAN SIJOITTUMISTA POHJAVESIALUEELLE Erityisesti tarkoituksena avata ristiriitaa pohjavesien suojelun ja elinkeinoelämän

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Maaliskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.4.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Huhtikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Joulukuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 1.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskus tiedottaa

Hämeen ELY-keskus tiedottaa HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille 20.3.2019 Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Anu Olkkonen-Nikula ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys. Uuden väestösuunnitteen vaikutukset kaupan mitoitukseen

Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys. Uuden väestösuunnitteen vaikutukset kaupan mitoitukseen Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys Uuden väestösuunnitteen vaikutukset kaupan mitoitukseen 20.11.2018 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Liiketilan lisätarve Kanta-Hämeessä... 4 3. Kaupan

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Lokakuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.11.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010

Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Katsaus teknisten ja ympäristöpalveluiden nykytilaan 2.2.2010 Kokonaispinta ala (km 2 ) Padasjoki 13 % Asikkala 14 % Nastola 7 % Lahti 3 % Hartola 12 % Kärkölä 5 % Kuhmoinen 17 % Heinola 15 % yhteensä

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen

Lisätiedot