Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma



Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 24/ Paikka Kaupungin virastotalo, kaupunginhallituksen kokoushuone 426

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Suunnittelukehysten perusteet

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma

Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Talouden ja tavoitteiden toteutuma 1-8/2014 ja talousarviomuutokset vuoden 2014 talousarvioon RAPORTOINTI VALTUUSTOLLE

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Talousarvio ja taloussuunnitelma

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilinpäätösennuste 2014

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

TULOSLASKELMAOSA

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

RAPORTOINTI VALTUUSTOLLE

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntalaki ja kunnan talous

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 415 09.11.2015 Kaupunginhallitus 426 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 116 08.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma 1818/02.02.00/2015 KHALL 09.11.2015 415 Talousarvio ja taloussuunnitelma Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talous ar vion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suun nitel ma kau si). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuo si. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun ta stra te giaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen tur vataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kunta kon ser nin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kun nan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuo den kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alus ta. Alijäämän kattamisvelvollisuus Alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä on tiukennettu uu des sa kuntalaissa niin, että alijäämä tulee kattaa määräajassa ei kä kattamista voida enää siirtää erillisellä toimenpideohjelmalla katet ta vak si taloussuunnitelmavuosien yli. Samalla erillisestä toi men pide oh jel mas ta on luovuttu ja yksilöidyt tasapainottamistoimenpiteet hy väk sy tään jatkossa taloussuunnitelmassa. Alijäämän kattamisvelvollisuus on ulotettu uudessa kuntalaissa myös kuntayhtymiin. Pitkän tähtäimen ja konsernin näkökulma toiminnan ja talouden suun nit te lus sa Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään aikaisempaan tapaan toiminnan ja talouden tavoitteet kunnalle ja kuntakonsernille. Kon ser ni nä kö kul maa korostetaan sillä, että talousarviossa on huo-

mioi ta va kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet entistä selkeäm min. Tämä ei kuitenkaan tarkoita konsernitilinpäätöstä vas taavan yhdistellyn talousarvion laatimista. Uutta kaupungin talousarviossa Kaupungin talousarvioon on lisätty uutena kokonaisuutena kehittämisen ja uudistamisen painopisteet. Se korvaa aikaisemman toimenpide- ja säästöohjelman. Uutena lukuna on myös kaupungin merkittävimmät riskit ja niiden hallintakeinot. Kaupungin merkittävimmät riskit 2016-2018 on luokiteltu stra te gisiin, taloudellisiin, operatiivisiin ja vahinkoriskeihin. Kullekin riskille on kirjattu hallintakeinoja, joilla kaupunki voi pyrkiä rajaamaan riskin vaiku tus ta ja / tai vaikuttaa riskin toteutumisen todennäköisyyteen, jolloin riskin merkitys kaupungin kannalta pienenee. Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet on johdettu kaupungin stra te gias ta, talousarvion ja suunnitelman tavoitteista sekä ris ki kartoi tuk ses ta. Kuntien rooli ja taloudellinen asema muuttuvat ratkaisevasti, jos so siaa li- ja terveystoimi siirtyy 1.1.2019 kunnilta isommille järjestäjille ja tuottajille. Muutos vaikuttaa erityisesti henkilöstöön, ti la tar pee seen, investointeihin, verotuloihin ja valtionosuuksiin.

Kaupungin yleisen kehittämisen painopistealueita ovat toimitilat ja investoinnit ja erityisesti tilojen käytön optimointi kaavoituksessa ja tonttipolitiikassa otetaan huomioon eri tyi ses ti uusien asukkaiden ja työpaikkojen saaminen kaupunkiin kaupunki valmistautuu kuntien uuteen rooliin työllistämispolitiikassa omistaja- ja konserniohjaukselle määritellään tavoitteet selvitetään maahanmuuton kaupungilta edellyttämät toimenpiteet ja niiden vai ku tuk set kaupunki määrittelee entistä tarkemmin palvelujen tuot ta mis tavat ja johtamista ja henkilöstön osaamista kehitetään. Sosiaali- ja terveystoimen kehittämistä jatketaan ja keskeisiä toi menpi tei tä ovat kaupungin omien ter veys pal ve lu jen kehittäminen mm. vahvistamalla avo sai raan hoi toa alueellisen erikoissairaanhoidon ja pe rus ter vey den huol lon yhteistyön kehittäminen vanhustenpalvelujen laitospaikkojen määrän vähentäminen ja ko tiin annettavien palvelujen vahvistaminen ja sosiaalityössä työllistymistä edistävät aktivointitoimenpiteet, vam mais pal ve lut ja perhesijoitusten lisääminen lasten si joi tuksis sa. Kaupungin strategia ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuusto on tammikuussa 2014 hyväksynyt Elin voi mainen uusi kaupunki 2020 -strategian. Strategian painopisteinä ovat ter ve talous ja hyvinvoivat asukkaat. Kaupunki toteuttaa suun ni telma kau del la 2016-2018 strategian mukaisia toimenpiteitä. Kuntien talouden tasapainon tärkein arviointikriteeri on vuosikate. Kuntaliitto on luonut kriteerit tulorahoituksen riittävyyden eli vuo si katteen tason arvioinnille. Kuntaliiton kriteerien mukaan Uu den kau pungin kaupungin talous on vuonna 2016 heikkenevä ja vuosina 2017-2018 hyväksyttävän alarajalla eli vuosikate on yhtä suuri kuin suun ni tel man mukaiset poistot. Vuo si ka te riittää kor vaus in ves toin tien mutta ei kokonaan lainojen ly hen nys ten rahoittamiseen. Vuonna 2016 kau pun gin ja liikelaitosten vuosikate kattaa poistoista 85 %, ja vuon na 2017 vuosikate on n. 100 % ja vuonna 2018 jo 132 % poistoista. Suunnitelmakauden 2016 tulos on alijäämäinen, mutta vuosina 2017-2018 tu los on positiivinen ja kaupungin ta sees sa ei ole suunnitelmakauden lopussa ali jää mää. Ta lou den tasapaino on saavutettu jatkamalla tiukkaa me no ku ria.

TALOUSARVION LINJAUKSET Verotus suunnitelmakaudella Kaupungin tuloveroprosentti pysyy koko suun ni tel makau den nykytasolla. Uudenkaupungin kaupungin kiinteistöveroprosentteja korotetaan 10 %:lla vuonna 2016. Viimeksi niitä korotettiin vuonna 2010. Korotuksen vaikutus on noin 400.000 euroa. Kiinteistöveron vuotuiseksi tuotoksi arvioidaan n. 4,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 tuloveron tuotoksi arvioidaan 20,75 tuloveroprosentilla 52.294.000 euroa. Siinä on 0,7 miljoonaa euroa, -1,3 %, lasku vuoden 2015 toteutuma-arvioon verrattuna. Uudenkaupungin yh tei sö ve ron tuoton arvioidaan olevan noin 3,1 miljoo naa euroa vuonna 2016, ja 3,2-3,3 miljoonaa euroa vuosina 2017-2018. Yhteisöveron jako-osuudet perustuvat kahteen edel lisen vuoden verotietoihin. Kuntien yhteisöveron jako-osuuden 5 % -yk si kön korotus päättyy vuoden 2015 lopussa. Osuus on 36,26 % ja verovuonna 2016 kuntaryhmän ja ko-osuu dek si esitetään 30,92 %. Yhteisöjen maksama yh tei sö ve ro laski vuonna 2014, mutta vähemmän kuin alunperin ennakoitiin. Uudenkaupungin verotulojen arvioidaan vuonna 2016 alenevan yh teen sä 0,5 miljoonalla eurolla, -0,8 %:lla, vuodesta 2015. Kaupungin verotulot ovat arvion mukaan yhteensä 60,2 miljoonaa euroa, 3.866 eu roa/asu kas. Verotuloihin liittyy edelleen erittäin suuria epävarmuustekijöitä, kos ka maan talous ei ole vieläkään pääs syt kasvu-uralle. 3. Valtionosuudet

Uudenkaupungin valtionosuuksien kokonaismäärä on arviolta 24,2 mil joo naa euroa vuonna 2016. Kaupungin valtionosuudet laskevat 0,2 miljoonalla eurolla vuodesta 2015. Kuntien valtionosuuksia on leikattu 1,5 miljardilla eurolla 2012-2016. Leik kauk set ja indeksitarkistusten jää dyt tä mi nen pienentävät kun tien saamia valtionosuuksia vuoden 2019 tasolla 1,9 mrd euroa eli noin 18 %. Leikkausten joh dos ta kunnilta jää saamatta 10,5 mrd. eu roa pe rus pal ve lu jen valtionosuutta 2012-2019. Asukaskohtaiset leikkauk set ovat yhteensä noin 265 euroa vuonna 2016 ja 340 eu roa vuon na 2019. Vuonna 2016 valtionosuuksien tasoa korottaa valtion ja kuntien vä linen kustannustenjaon tarkistus, yhteensä 300 miljoonaa euroa ja kun tien veromenetysten kompensaatiot. Valtionosuuksia vähentävät hal li tus oh jel man mukaiset toimet, joilla py ri tään alentamaan kuntien kus tan nuk sia. Subjektiivista päi vä hoi to-oi keut ta kavennetaan, varhais kas va tuk sen henkilöstömitoitusta muu te taan ja alueellista erikois sai raan hoi toa tehostetaan. Val tion osuuk siin ei myöskään tehdä in dek si tar kis tus ta. Valtionosuusleikkaukset ja indeksikorotusten jäädyttäminen pie nentä vät Uudenkaupungin saamaa valtionosuutta 2012-2016 yli 4 miljoonalla eurolla 4. Henkilöstö Kaupungin ja liikelaitosten henkilöstömäärä on 901 vuonna 2016. Hal lin to- ja kehittämiskeskuksen henkilöstömäärä nousee 1,6 hen kilöl lä, sivistyspalvelukeskuksen yli 8 henkilöllä, mutta sosiaali- ja terveys kes kuk sen henkilöstömäärä laskee yli 6 henkilöllä. Hen ki lös tö-

ku lut nousevat 308.000 euroa vuoden 2015 talousarviosta. Palkkojen vuosittaiseksi nousuksi on arvioitu 0,5 prosentti vuosina 2016-2018. Palkkaperusteinen KuEL-eläkevakuutusmaksu on 17,20 % (17,05 % v. 2015). Eläkemeno perusteisen maksun arvioidaan laskevan 3 % vuo den 2015 tasosta, mutta vastaavasti var hais elä ke me no pe rus teinen maksu nousee vuoden 2015 tasosta 2 %:lla. Lopulliset elä ke meno tie dot saadaan vasta tammikuussa 2016. Uudenkaupungin KuEl-maksut ovat yhteensä yli 26,8 % KuEL:in alai sis ta palkoista, kun koko maan keskiarvo on 23,6 %. Uu den kaupun gin maksut ovat siis poikkeuksellisen korkeat. Euroissa erotus on miljoonan verran. Sosiaalivakuutusmaksujen arvioidaan kokonaisuudessaan olevan noin 0,4 % isommat kuin vuonna 2016. 5. Lainakanta / lyhyt- ja pitkäaikainen Kaupungin ja liikelaitosten lyhyt- ja pitkäaikainen korollinen lai namää rä kas vaa suunnitelmakaudella 2016-2018 vuodesta 2015 noin 2,2 mil joo nal la eurolla 35,1 miljoonaan euroon. Liikelaitosten lai namää rä pienenee 1,6 miljoonaa euroa ja kaupungin kasvaa 3,8 miljoo naa eu roa. Kaupungin lyhyt- ja pitkäaikaiset lainat/asukas on 2.067 eu roa vuonna 2016 ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä 2.408 eu roa. Suunnitelman mukaan kaupungin lyhyt- ja pitkäaikaiset lai nat / asukas ovat 1.945 euroa/asukas vuonna 2018 ja kaupungin ja lii ke lai tosten 2.258 euroa/asukas. Käyttötalous Kaupungin ja liikelaitosten käyttötalouden toimintakate (tulojen ja

me no jen erotus) ilman poistoja pysyy vuonna 2016 vuoden 2015 tasolla. Henkilöstökulut kasvavat vuoden 2015 tasosta 308.000 eu roa, 0,6 %. Vuonna 2016 Uudenkaupungin kaupungin ulkoiset toimintakulut ja pois tot ovat 109 miljoonaa euroa ja kaupungin ja liikelaitosten 115 mil joo naa eu roa. Tuloslaskelmaan kirjattava omaisuuden myynnistä saatava myyn tivoit to on vuonna 2016 arvion mukaan 582.000 euroa. Siinä on mu ka na 332.000 euroa Vilissalon tonttien myyntituloa. Vuosille 2017-2018 myyn ti voit to ja on budjetoitu 250.000 euroa vuodessa. Kaupungin sisäisissä tuotoissa ja kuluissa on mukana sisäinen vuokra, joka koostuu pääomavuokrasta, korjausvastikkeesta ja yl lä pi tovuok ras ta. Pääomavuokran tuotto tuloutetaan kau pun gin hal li tuk sel le. Kiinteistönhoidon sisäistä ylläpitovuokraa on korotettu 2 % vuo del le 2016. Kaupungin käyttötalouden nettomenot nousevat vuodesta 2016 vuo teen 2018 noin 1,2 miljoonalla eurolla, 86,7 milj. eurosta 87,9 milj. euroon. Hallinto- ja kehittämiskeskuksen käyttötalouden vuoden 2016 net tome nois sa on mukana 582.000 euron omaisuuden myyntivoitto ja 250.000 euron myyntivoitot vuosina 2017-2018. Talousarvion suurimmat epävarmuustekijät kohdistuvat edelleen so si aa li- ja ter veys toi meen ja siellä erityisesti asiakaspalvelujen os to mää rä ra ho jen riittävyyteen sekä erikoissairaanhoidon menoihin. Investoinnit Kaupungin nettoinvestointimenot ovat suunnitelmakaudella 4,8-9,7 mil joo naa euroa vuodessa ja kaupungin ja liikelaitosten yhteensä 5,4-11,9 miljoonaa euroa. Investoinneissa on vuosittain 100.000

eu ron määräraha yritysten toimitilainvestointeihin. Vuonna 2016 kaupungin nettoinvestoinnit ovat 9,7 miljoonaa euroa ja kau pun gin ja liikelaitosten yhteensä 11,9 miljoonaa euroa. Kaikki vuon na 2015 aloitetut ja vielä seuraavana vuonna jatkuvat siirtyvät hank keet eivät ole vielä tiedossa, joten ensi vuo den ko ko naisinvestointien määrä kasvaa vielä jonkin verran. Suurimmat yksittäiset investoinnit suunnitelmakaudella ovat: katuvalaistuksen uusiminen 200.000 euroa (suunnitelmakaudella 600.000 euroa) Kaupunginlahden reuna 670.000 euroa (sk 1.170.000 euroa) Hiun kunnallistekniikka 300.000 euroa (sk 600.000 euroa) Pakastamo, nettokustannus 550.000 euroa. taloushallinnon atk-järjestelmän uusiminen 750.000 euroa (sk 850.000 euroa) terveyspalvelujen tietojärjestelmän päivittäminen 220.000 euroa (sk 560.000 euroa) Kaupungin investoinnit keskittyvät korjaus- ja ylläpitoinvestointeihin sekä perusinfrastruktuuriin. Liikelaitokset ja peruspääoman korko Uudenkaupungin kaupungilla on kaksi liikelaitosta: Uudenkaupungin Ve si liikelaitos ja Vakka-Suomen Vesi liikelaitos. Liikelaitosten on toimit ta va kannattavasti ja tehokkaasti. Niiden on katettava kaikki menon sa omilla tuloillaan eikä niiden rahoittamiseen voida käyttää ve rova ro ja. Uudenkaupungin Veden talousveden hinta laskee 5 % vuonna 2016, mutta jätevesitaksat nousevat 5 % vuonna 2016. Vak ka-suo men Veden taksoja ei koroteta vuo si na 2016-2018. Liikelaitosten liikevaihdosta 12-37 %:iin käytetään ly hen nyk siin ja kor koi hin.

Liikelaitokset maksavat kunnalle korvausta kunnan sijoittamasta pääomasta. Uudessakaupungissa otettiin vuonna 2010 käyttöön peruspääoman korko. Liike laitokset maksavat tällä hetkellä kaupungille sijoitetusta pääomasta 12 kk euribor-koron suuruisen korvauksen. Peruspääoman 1 %:lla laskettu korko on 44.000 euroa vuonna 2016. Kaupunginvaltuuston tulee hyväksyä liikelaitosten investointi- ja lai na ta so. Uudenkaupungin Veden investoinnit ja lainanotto: Vakka-Suomen Veden investoinnit ja lainanotto: Tunnusluvut Alijäämän kattaminen ja tilikauden tulos Kaupungin ja liikelaitosten taseen ylijäämän arvioidaan olevan 1,2 mil joo naa vuoden 2015 lopussa. Taloussuunnitelman mukaan vuoden 2018 lopussa kaupungin ta seessa on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämää. Kaupungin taseessa ei ole missään vaiheessa kattamatonta alijäämää.

Kaupunginjohtajan ehdotus: Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Atso Vainio, puh. 040 567 5047, talousjohtaja Anne Takala, puh. 050 075 7657 Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Uudenkaupungin kaupungin talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016-2018, talousarviossa liikelaitoksia sitovana eränä liikelaitoksilta perittävän peruspääoman koron ja kullekin liikelaitokselle talousarvion liitteenä olevien esitysten mukaiset investointien kokonaistasot ja uusien lainojen määrät suunnitelmakaudelle 2016-2018 Kaupunginhallitus kävi läpi talousarviota, pyysi palvelukeskuksilta lisäselvityksiä seuraavaan kokoukseen sekä päätti seuraavista lisäyksistä ja täsmennyksistä: 5. KAUPUNGIN PÄÄMÄÄRÄT TALOUSARVIOVUONNA 2016 JA SUUNNITELMAKAUDELLA 2016-2018 Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet 1. Kaupungin yleinen kehittäminen (s. 17) Lisättiin kaksi kohtaa: - tietohallinto ja digitalisointi; laaditaan kaupungille tietohallinnon ja digitalisoinnin kehityssuunnitelma vuoden 2016 aikana - kaupungin organisaation kehittäminen; selvitetään talous- sekä henkilöstöpalvelujen keskittäminen Toimitilat ja investoinnit Kappaleen Kaupungin tulee optimoida... toinen virke muutetaan muotoon: Päätöksiä varten palveluverkkoselvitys, salkutus ja kustannusarviot on tehtävä vuoden 2016 toukokuun loppuun mennessä. Kaavoitus- ja tonttipolitiikka Lisättiin kohta: - Kalannin yleiskaava valmistuu vuoden 2016 aikana; aikataulutus. Käyttötalous- ja investointimenot (s. 21)

Neljäs kappale muutettin seuraavaksi: Investointimäärärahoissa eivät ole mukana isot peruskorjaushankkeet - uimahalli (alk. v. 2017) ja Viikaisten koulukiintiestö (alk. v. 2018). Niiden kustannusarviot saadaan vuoden 2016 toukokuun loppuun mennessä ja molemmat investoinnit aloitetaan suunnitelmakaudella. 6. RISKINHALLINTA Rahoitus (s. 25) Ensimmäisen kappaleen ensimmäisen virkkeen jälkeen lisättiin teksti: Uimahallin ja Viikaisten koulukiinteistön peruskorjaus nostavat kaupungin lainamäärää ja rahoitusriskiä. Henkilöstö (s. 26) Lisättiini uudeksi kohdaksi: - Määräaikaiset työsopimukset hyväksyttävä henkilöstöpalveluissa. 9. KAUPUNGIN YLEISET TAVOITTEET JA KONSERNITAVOITTEET 2016 (s. 32) Yleiset tavoitteet, talousarvion tavoitetaso 2016, Lisätään: (suunnitelmat ja päätökset tehty isojen investointien osalta toukokuun 2016 loppuun mennessä) HALLINTO- JA KEHITTÄMISKESKUS HENKILÖSTÖPALVELUT s. 71) Lisättiin kaksi tavoitetta tavoitekehikkoon lisättäväksi, jotka kaupunginhallitus antoi valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen: 1. Rekrytointipalvelujen kehittäminen, tavoitetasona määräaikaisten työösuhteiden ketjutusten loppuminen 2. Sosiaali- ja terveyskeskuksen ja hallinto- ja kehittämiskeskuksen työllistämisasioiden yhdistäminen TIETOHALLINTOPALVELUT (s. 74) Lisättiin yksi tavoite tavoitekehikkoon lisättäväksi, jonka kaupunginhallitus antoi valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen: Sisäisen palveluntuottajan roolin kehittäminen.

KHALL 16.11.2015 426 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS Erikoissairaanhoito (s. 117) Tavoitetaso Kustannukset pienemmät kuin vuonna 2015. Kohtaan lisätään summa, paljonko vähenee. Terveyspalvelut (s. 119) Lisätään työterveyshuollon tavoitteet tavoitekehikkoon, jotka kaupunginhallitus antoi valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen. SIVISTYSPALVELUKESKUS PERUSOPETUSPALVELUT (s. 136) Lisättiin kaksi tavoitetta tavoitekehikkoon lisättäväksi, jotka kaupunginhallitus antoi valmisteltavaksi seuraavaan kokoukseen: - Digitalisaation eteneminen ja IT perusopetuksessa - Yksilöllisen opetuksen kehittäminen (lähikoulutoiminta) Lisäksi toivottiin uusia toimintaa ohjaavia ja kehittäviä tavoitteita. LUKIO (s. 140) Todettiin, että lukion kohdalla tavoitteita olisi hyvä kehittää ja uusia vuosittain. Pyydettiin selvittämään, voisiko tavoitteena olla esim. lukion vetovoiman edistäminen erikoistumisella tms. sekä yritys- ja korkeakouluyhteistyö. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Uudenkaupungin kaupungin talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016-2018, talousarviossa liikelaitoksia sitovana eränä liikelaitoksilta perittävän peruspääoman koron ja kullekin liikelaitokselle talousarvion liitteenä olevien esitysten mukaiset investointien kokonaistasot ja uusien lainojen määrät suunnitelmakaudelle 2016-2018

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy - 68.000 euron määrärahasiirron elinkeinopalvelujen tulosalueelta hallinto- ja talouspalvelujen tulosalueelle kohtaan Uusikaupunki 400 vuotta vuosina 2016-2017 - liitteen mukaiset yksilöidyt muutokset ja lisäykset talousarvioesityksen tavoitteisiin ja teksteihin Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että - varhaiskasvatuksen päivähoito-oikeuden rajaus, henkilöstömitoituksen muutos ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tehdään hallituksen esityksen mukaisesti ja määrärahamuutokset vuoden 2016 talousarvioon tehdään sen jälkeen, kun toimielimet ovat tehneet yksilöidyt päätökset toiminnan muutoksista. Muutosten arvioitu vaikutus on 414.000 euroa vuonna 2016 ja 518.000 euroa vuodesta 2017 alkaen (Liite, Kuntatalous 2016 ja muutosten vaikutus Uuteenkaupunkiin). Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi oheismateriaalina olevat selvitykset - henkilöstömenojen ja määrärahojen kasvusta vuodesta 2014 vuoteen 2016 sekä muut liitteessä olevat selvitykset - sivistyspalvelukeskuksen osalta ja Kalannin yleiskaavan osalta Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti seuraavilla lisäyksillä ja muutoksilla: Hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotus työjärjestykseksi. Ensimmäisenä käsitellään hallinto- ja kehittämiskekus, toisena investoinnit, kolmantena sivistyspalvelukeskus ja neljäntenä sosiaali- ja terveyskeskus. Tämän jälkeen käytiin talousarvion yleiskeskustelu. Tämän jälkeen talousarvio käsiteltiin tulosalueittain. HALLINTO- JA KEHITTÄMISKESKUS HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT (s. 69) Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä uuden tavoitteen: Selvitetään talous- ja henkilöstöpalveluiden keskittäminen, mittarina

tehty suunnitelma, tavoitetasona uusi organisaatiomalli valmis v. 2016. HENKILÖSTÖPALVELUT (s. 71-72) Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä uuden tavoitteen: Selvitetään talous- ja henkilöstöpalveluiden keskittäminen, mittarina tehty suunnitelma, tavoitetasona uusi organisaatiomalli valmis v. 2016. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti muuttaa tavoitetasoon: maksu max. 400.000 euroa/vuosi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti muuttaa viimeisen tavoitteen kokonaisuudessaan seuraavaksi: Selvitys kaupungin työllisyyspalvelujen keskittämisestä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä yhdeksi tavoitteeksi: Rekrytointipalvelujen kehittäminen, tavoitetasona määräaikaisten työsuhteiden ketjutusten hallinta. TIETOHALLINTO (s. 74) Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä yhdeksi tavoitteeksi: Tietohallinnon ja digitalisoinnin kehityssuunnitelman laatiminen, mittarina kehityssuunnitelman laadinnan eteneminen, tavoitetasona kehityssuunnitelman valmis ja esitetty kaupunginhallitukselle 2016. Merkittiin, että tämän jälkeen pidettiin tauko klo 19.05-19.15. TEKNISET PALVELUT Merkittiin, että tekninen johtaja Jari Nikkari ja kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén saapuivat kokoukseen klo 19.15 ja talousarvion käsittelyä jatkettiin sivusta 76 (yritysten toimitilat) alkaen ja sivun 101 jälkeen käsiteltiin investoinnit alkaen sivusta 152 alkaen sekä liikelaitokset.

INVESTOINNIT, KAUPUNKI (s. 152) Investoinneista käydyn keskustelun aikana esitettiin, että investointiosaan tulisi ottaa 50.000 euroa Mestarinkujan rakentamista varten. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä investointeihin 50.000 euroa vuodelle 2016 Mestarinkujan rakentamiseen ja vähentää vastaavan summan 50.000 euroa Liikenneturva- ja esteettömyyshankkeista vuodelta 2016. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä vuodelle 2016 uimahallin suunnitteluun 65.000 euroa ja vähentää vastaavan summan 65.000 euroa kohdalta Sorvakon rantatie itäosa vuodelta 2016. Päätettiin yksimielisesti muuttaa investointikohde Sorvakko huoltorakennus investointikohteeksi Sorvakon urheilukenttä. Merkittiin, että opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen saapui kokoukseen klo 20.30. Merkittiin, että Merja Koski poistui kokouksesta klo 20.40, samoin Jari Nikkari ja Leena Arvela-Hellén. Merkittiin, että pidettiin tauko klo 20.40-21.05. Koska Merja Koski oli poistunut kokouksesta, hänen tilalleen valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tästä eteenpäin Harto Forss. Tämän jälkeen jatkettiin talousarvion käsittelyä sivusta 127 alkaen, sivistyspalvelukeskus. Useissa puheenvuoroissa pidettiin tärkeänä saada talousarvio tasapainoon tai hieman ylijäämäiseksi. Sivistyspalvelukeskuksen sekä sosiaali- ja terveyskeskuksen kustannuksista tulisi vähentää noin 150.000 euroa. Mauri Kontu esitti pidettäväksi neuvottelutauon, mikä hyväksyttiin. Neuvottelutauko pidettiin klo 21.55-22.03.

SIVISTYSPALVELUKESKUS VARHAISKASVATUS (s. 134-135) Käydyn keskustelun aikana Jaana Vasama ehdotti, että ryhmäkoko pidetään nykyisellään ja subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään. Tästä johtuva kustannus 109.000 euroa vähennetään vastaavasti Muiden palveluiden ostoista. Lea Myllymäki kannatti esitystä. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että ryhmäkoko pidetään nykyisellään ja subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään. Tästä johtuva kustannus 109.000 euroa vähennetään vastaavasti Muiden palveluiden ostoista PERUSOPETUSPALVELUT (s. 136-137) Merkittiin, että Maija Junkola-Lehtonen poistui esteellisenä tämän kohdan käsittelyn ajaksi klo 22.05-22.07. Käydyn keskustelun aikana Lea Myllymäki ehdotti, että TVT-suunnittelijaa ei tässä vaiheessa palkata (20.000 euroa), vaan odotetaan TVT-strategian valmistumista. Jaana Vasama kannatti esitystä. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että TVT-suunnittelijaa ei tässä vaiheessa palkata (20.000 euroa), vaan odotetaan TVT-strategian valmistumista. Merkittiin, että Inkeri Parviainen poistui klo 22.10. SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS ERIKOISSAIRAANHOITO (s. 118) Käydyn keskustelun aikana Mauri Kontu ehdotti, että Asiakaspalvelujen ostoista (19.924.830 euroa) vähennetään 150.000 euroa. Lea Myllymäki kannatti esitystä.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti. Kukaan ei vastustanut. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Asiakaspalvelujen ostoista (19.924.830 e) vähennetään 150.000 euroa. Samalla kaupunginhallitus päätti yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta, että kaupunginhallitus arvioi strategian päivittämistarpeen kevätkaudella strategian toteutumisen yhteydessä. Merkittiin, että tämä asia käsiteltiin asian 10 (Muut asiat) jälkeen. KVALT 08.12.2015 116 Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Uudenkaupungin kaupungin talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016-2018, talousarviossa liikelaitoksia sitovana eränä liikelaitoksilta perittävän peruspääoman koron ja kullekin liikelaitokselle talousarvion liitteenä olevien esitysten mukaiset investointien kokonaistasot ja uusien lainojen määrät suunnitelmakaudelle 2016-2018 Merkittiin, että ryhmäpuheenvuorot 2016 talousarviosta käyttivät: - sosialidemokraattien valtuustoryhmästä Janne Sjölund, - kokoomuksen valtuustoryhmästä Eija Maikola, - keskustan valtuustoryhmästä Mika Sjöblom, - perussuomalaisten valtuustoryhmästä Markku Tuominen, - vasemmistoliiton valtuustoryhmästä Harto Forss, - Pro-Uusikaupunki ja Helle Vahteran valtuustoryhmästä Heikki Wala - kristillisdemokraattien valtuustoryhmästä Eerik Junnila. Merkittiin, että valtuutettu Juha Nevavuori poistui kokouksesta klo 17.10, jolloin varavaltuutettu Birgitta Runola saapui kokoukseen. Seuraavaksi käytiin yleiskeskustelu. Valtuutettu Lea Myllymäki esitti huolensa siitä, että valtio sysää työttömyyden hoitoa entistä enemmän kunnille ja ehdotti, että

valtuustolle raportoidaan siitä, miten kaupungin työllistämistoiminta on kehittynyt ja toimii sekä miten työttömyyttä on vähennetty kaupungin toimesta. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja kysyi, voidaanko valtuutettu Myllymäen ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä valtuutettu Lea Myllymäen ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman. Merkittiin, että valtuutettu Raimo Löfstedt kiitti valtuuston puheenjohtajaa kuluneesta vuodesta. Merkittiin, että valtuutettu Mauri Kontu kiitti saamastaan Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinnon johdosta saamastaan huomionosoituksesta. Merkittiin, että kokouksen lopuksi puheenjohtaja Jouko Antola kiitti luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita kuluneesta vuodesta ja toivotti rauhallista ja hyvää joulua sekä hyvää uutta vuotta.