TONTTIRAJOJEN JA RAKENNUSOIKEUKSIEN TARKISTUKSET SEKÄ TONTTIJAON MUUTOS RATINAN SÄHKÖLAITOKSEN KORTTELISSA XIII-453 JA KATUALUEELLA, TAMPEREEN VALTATIE 8, KARTTA NRO 8269. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8269. Asemakaavan hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. Lisätietoja osoitteesta: http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8269 1 TIIVISTELMÄ Valmistelu Asemakaavan muutos on tullut vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelman kuulutuksella 18.4.2008. Muutoksen pohjana on Ratinan uuden kauppakeskuksen jatkosuunnittelu. Ratinaprojekti on tehnyt aloitteen kauppakeskussuunnittelun edellyttämien asemakaavatarkistusten tekemisestä. Tärkeimmät valmisteluvaiheet ovat olleet: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.4.2008, - Kuuleminen 18.4.-9.5.2008, - Yleisötilaisuus 17.6.2008, - Asemakaavan muutosluonnos 19.6.2008, - Valmisteluvaiheen nähtävillä olo ja lausuntopyynnöt 26.6.- 1.8.2008, - Asemakaavan muutosehdotus 20.8.2008 nro 8269. Keskeinen sisältö Ratinan uuden kauppakeskuksen eli Ratinakeskuksen suunnitelmissa ei ole tarvetta korttelin 453 rakennukseen tulevalle ramppivaraukselle, joten se voidaan poistaa. Tampereen valtatielle on sen sijaan tulossa uusi ulosajoramppi, jonka vaatima tila edellyttää valtatien varren rakennusrivin siirtämistä enimmillään noin 5 m etelään. Tampereen valtatien puoleisten rakennusten kerrosala kasvaa ramppivarauksen tilan verran eli 800 k-m2 varsinaista kerrosalaa. Tontin 7 rakennusoikeudeksi tulee siten 7400 k-m2 varsinaista kerrosalaa ja 1100 k-m2 paikoitus- ja varastotilaa. Autopaikat sijoitetaan tonteille. Muilla tonteilla rakennusoikeus ei muutu. Pääkäyttötarkoitus, rakennuskorkeudet ja rakennussuojelun merkinnät säilyvät myös ennallaan. Toteutus Rakentamista varten on laadittu rakentamistapaohjeet. Tonttijako on tehty sitovana asemakaavan yhteydessä. Toteuttamista ei ole ajoi- 1
tettu korttelin 453 osalla. Ratinakeskuksen rakennustöiden on suunniteltu alkavan syksyllä 2008. 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin XIII kaupunginosan korttelia nro 453 ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella ja tonttijaolla muodostuvat: Tampereen kaupungin XIII kaupunginosan korttelin nro 453 tontit 6-8 ja katualuetta. Kaavan laatija: Tampereen kaupunki, suunnittelupalvelut, asemakaavasuunnittelu, projektiarkkitehti Juha Jaakola. 2.2 Kaava-alueen sijainti Kaava-alue sijaitsee kaupungin keskustassa, 650 m Keskustorista eteläkaakkoon. Sitä rajaavat Tampereen valtatie, Voimakatu ja Ratinanraitti. 2.5 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.4.2008, - Asemakaavan muutosluonnos 19.6.2008, - Vastineluettelo 19.8.2008. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Ratinan sähkölaitoksen kortteli on nykyisin muuttumassa oleva teknisen huollon ja toimistotoimintojen alue, jonka ympäristössä on toimitiloja, asuntoja ja asuntola. 3.1.2 Luonnonympäristö Korttelissa 453 ei ole alkuperäistä luonnonaluetta. Ympäristön mukaisesti maaperässä voidaan arvioida olevan paikoitellen pilaantuneita maa-aineksia. Pohjaveden pinnan taso on noin +76,9. 3.1.3 Rakennettu ympäristö 2
Kaava-alueella on säilytettäväksi merkityt entinen höyryvoimaasema ja päämuuntajan korjaustorni. Toimistorakennus, työpaja, varasto ja öljysäiliö täydentävät pihapiirin. Korttelin alueella on runsaasti kunnallisteknisiä johtoja. Tampereen valtatien vieressä on kaukolämmön runkojohto, höyryvoimaasemalle on vedetty maakaasun jakeluputki, korttelin keskellä on sähkökaapeleita, jätevesiviemäri, vesijohto ja tietoliikennekaapeleita. 3.1.4 Maanomistus Tampereen kaupunki omistaa korttelin maapohjan. 3.2 Suunnittelutilanne -keskustan osayleiskaava, kaupunginvaltuusto 4.1.1995: yhdyskuntateknisen huollon aluetta, -Ratinan yleissuunnitelma, kaupunginhallitus 11.10.2004: yleisten, liike- ja toimisto- sekä yhdyskuntateknisen huollon rakennusten korttelialuetta, -asemakaava nro 8150, YLA 19.9.2006: toimitilarakennusten korttelialuetta, rakennusoikeus 25300 k-m2, josta 10% liiketilaa, sekä autosuoja- ja varastotilaa 2100 k-m2, -tontteja ei ole rekisteröity, -pohjakartta kaupunkimittaus 2008. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutostarve liittyy Ratinan kauppakeskuksen suunnitteluun. Spondan Ratinakeskus ei tarvitse asemakaavaan varattua ja rakennuksen sisälle esitettyä ajoramppia, mutta Tampereen valtatielle tulee saada tilaa uudelle ulosajorampille. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Markkinaoikeus jätti 12.10.2007 tutkimatta kauppakeskuksen toteuttajasta tehdyn muutoksenhaun. Ratinakeskuksen suunnittelu käynnistyi sen jälkeen uudelleen. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö 4.3.1 Osalliset Osallisia ovat: lähivaikutusalueen taloyhtiö osoitteessa Tampereen valtatie 10, Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys ry, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan ympäristökeskus, Pirkanmaan maakuntamuseo, 3
kaupungin toimialoista kiinteistötoimi, kaupunkiympäristön kehittäminen, viranomaispalvelut, tietotekniikkakeskus, aluepelastuslaitos, Tampereen Sähkölaitos (kaukolämpö, maakaasu), Tampereen Sähköverkko, Tampereen Vesi, Elisa Oyj, TeliaSonera Finland Oyj, muut ilmoituksensa mukaan. 4.3.2 Vireilletulo Asemakaavan muutos on tullut vireille osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla, joka kuulutettiin nähtäville ja lähetettiin osallisille 18.4.2008. 4.3.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävänä 18.4.-9.5.2008. Siitä jätettiin kaksi lausuntoa. Maakuntamuseo kiinnitti huomiota kaupunkikuvan kannalta merkittävään höyryvoimalaitoksen rakennukseen. Tampereen Vesi painotti kunnallistekniikan lisärakentamisen jäämistä rakentajan maksettavaksi. 17.6.2008 yleisötilaisuudessa keskusteltiin Ratinan asemakaavojen muutosluonnoksista ja tulevan rakentamisen työmaajärjestelyistä. Paikalla oli 22 osanottajaa. Keskustelussa tulivat esille mm. kauppakeskuksen tarpeellisuus, liikennehaitat, väestönsuojat, ilman laatu, jalankulku stadionille ja tiilimuuraus. Asemakaavan muutosluonnos on nähtävillä ja lausunnoilla 26.6.- 1.8.2008. Saadut lausunnot on kirjattu vastineluetteloon 19.8.2008. Mielipiteitä ei jätetty. Sähkölaitoksen edustajan kanssa on keskusteltu erikseen 18.6.2008 asemakaavan vaikutuksista. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Voimassa oleva asemakaava on tehty lähtökohtaisesti Ratinan yleissuunnitelman pohjalta. Ratinan uusi kauppakeskus ei tarvitse asemakaavaan varattua ja rakennuksen sisälle esitettyä ajoramppia. Sen sijaan kadun varren rakennuksia tulee siirtää noin 5 m tontille päin, jotta Tampereen valtatien eteläreunalle jää tilaa uudelle ulosajorampille ja puuriville. Entisen tontin 4 rakennusten laskennallinen kerrosala kasvaa em. syystä 800 k-m2 varsinaista kerrosalaa ja 200 k-m2 autosuoja- ja varastotilaa. Lisäys merkitään asemakaavaan. Tonttijako tehdään toteuttamisen nopeuttamiseksi sitovana asemakaavan yhteydessä. 4.5.5 Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja niiden päätökset Asemakaavan muutosluonnosta on tarkistettu valmisteluvaiheen lausuntojen ja keskustelujen perusteella seuraavasti: - korttelin läpi osoitettu johto- ja ajorasite on siirretty rakennettujen maakaasujohtojen ja sähkökaapeleiden kohdalle, - em. syystä tontin 8 rakennusalan kaakkoisnurkkaa on pienennetty, 4
- maanalainen tila on merkitty tontille 6 laajempana, - tontille 7 on merkitty viemärirasite tontin 8 viemäröintiä varten, - Tampereen valtatien rajalla on jatkettu ajokieltomerkintää, - Voimakadun jatkeena olevalle kevyen liikenteen väylälle on merkitty nimi. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne 5.1.1 Mitoitus Korttelin kokonaisrakennusoikeutta tarkistetaan niin, että se on yhteensä 26100 m2 varsinaista kerrosalaa ja 2300 m2 autosuoja- ja varastotilan kerrosalaa. Varsinainen kerrosala kasvaa 800 k-m2 eli 3,2%. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Ratinakeskuksen asiakasliikenne on suunniteltu niin, ettei rakennuksen julkisivuun tule ajoneuvoilla ajettavia aukkoja huonontamaan Tampereen valtatien kaupunkikuvaa ja kevyen liikenteen väylän liikenneturvallisuutta. Saman tavoitteen mukaisesti sähkölaitoksen korttelin rakennuksesta poistettava ramppivaraus parantaa kadun eteläsivun kaupunkikuvaa ja mahdollistaa liiketilaksi soveltuvan kerrosalan rakentamisen katutasoon edustavalle paikalle. 5.3 Aluevaraukset 5.3.1 Korttelialueet Korttelin pääkäyttötarkoitus säilyy ennallaan, samoin rakennusalojen kerrosluvut ja kattolistakorkeudet. Rakennusten säilyttämismerkinnät ovat entiset. Muutokset kohdistuvat Tampereen valtatien rajaan, sen varressa olevaan rakennusalaan ja tonttien välirajoihin. Valtatien katualuetta laajennetaan noin 5 m etelään oikaisemalla kaartuva katuraja suoraksi; siihen rajoittuva rakennusala seuraa vastaavasti mukana. Kun tontin 8 mitoitusrunkosyvyys on 18 m, tontille on rakennettavissa 6000 k-m2 pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa. Sen lisäksi pihalta laskien alimpaan kerrokseen voidaan tehdä pysäköintitilaa ja toisen kerroksen katutason alapuolella olevalle reunaosalle varastotilaa yhteensä 1200 k-m2. Tontin autopaikkatarve täyttyy, kun pihatason alle rakennetaan maanalainen pysäköintikerros. Tontille kuljetaan ajorasitteen kautta Voimakadulta. Tontin 7 valtatien puoleinen rakennusala on toteutettavissa naapuritontin tapaan, mutta ramppivarauksen poistaminen lisää tontin kerrosalaa yhteensä noin 1000 k-m2. Tontissa on myös kolmikerroksisen rakennusalan osa nykyisen toimistorakennuksen jatkeena poh- 5
joiseen. Tontille on rakennettavissa pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa 7400 k-m2 sekä alimpien kerrosten paikoitus- ja varastotiloja 1100 k-m2. Maanalainen pysäköintikerros yhdessä pihatason autopaikkojen kanssa tyydyttää autopaikkatarpeen. Kulkuyhteys on rasitteena Voimakadulta ja tontin 8 kautta. Tontille on järjestettävissä ajoyhteys myös sen kohdalla olevasta kadunalaisesta eritasoliittymästä. Tonteilla 7 ja 8 säilyy liikatilaoikeutena 15%, mikä mahdollistaa kaduntasokerroksen käyttämisen liiketiloina. Vastaavasti on korttelin loppuosan liiketilaoikeus vain 5%. Korttelin Voimakadun puoleisen tontin 6 kerrosala on edelleen 12700 k-m2, joka on säilyvän rakennuskannan kanssa toteutettavissa. Uudisrakennuksen kerrosalaa on tontilla noin 2300 k-m2. Autopaikat voidaan sijoittaa omalle tontille maantasoon ja keskiosan maanalaiseen pysäköintitilaan sekä sähköaseman kortteliin 458 ja pysäköintitontille 202-11. 5.3.2 Muut alueet Tampereen valtatien katualue laajenee korttelin 453 kohdalla, jotta katualueen eteläreunalle sopii Ratinakeskuksen paikoitustiloista tuleva ulosajoramppi. Sen kautta on mahdollista rakentaa myös ajoyhteys tonttien 453-7 ja 8 paikoituskerrokseen. Katualueella oleva puurivimerkintä siirtyy rampin vuoksi etelämmäksi. 5.4 Kaavan vaikutukset Kaupunkikuva muuttuu paremmaksi, kun eritasoliittymän ramppia ei rakenneta korttelin 453 pohjoissivun rakennukseen. Korttelin ulkohahmo ei muuten muutu. Katualueelle tulee uusi ulosajoramppi, joka lisää katukuvan hajanaisuutta. Elinkeinotoiminnan kannalta on vaikutusta sillä, että uudisosat ovat luontevasti toteutettavissa vaiheittain. Liikenteelliseltä kannalta ei ole suurta merkitystä, jos eritasoliittymä rakennetaan valtatien alle. Vaikutukset tuntuvat selkeämmin kaupunkikuvassa. Rakennetun kulttuuriympäristön kannalta korttelissa ei tapahdu muutosta. Teknisen huollon kannalta asemakaava tarkoittaa useiden johtojen siirtotarvetta, mutta siirtotarve ei muutu voimassa olevan asemakaavan ja kaavan nro 8269 välillä. Tontin 8 toteuttamisen kannalta kaukolämmön runkojohto on rakennusalan pohjoisreunassa ja maakaasun jakeluputken mutka sijaitsee hyvin lähellä rakentamisaluetta. Kaukolämpöjohto on vanha, ja se on suunniteltu joka tapauksessa uusittavaksi Voimakadun katualueelle. 6
5.5 Ympäristön häiriötekijät Asemakaavassa on merkinnät liikennemelun, ilmanlaadun ja pilaantuneen maaperän huomioimisesta. Ne säilyvät ennallaan. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Rakentamistapaohjeet ro-8269 Nämä rakentamistapaohjeet ovat yleisluonteisia. Niiden suositukset ovat lähtökohtana rakennuslupaa edeltävässä lupatarkastuksessa. Mikäli suosituksesta halutaan poiketa, poikkeamisen vaikutukset koko alueen kaupunkikuvaan tulee selvittää. Kortteli 453 Korttelissa on säilytettävää punatiilipintaista rakennuskantaa. Siksi kortteliin rakennettavat uudisrakennukset on merkitty asemakaavaan tehtäväksi pääasiallisesti punatiilipintaisina ja paikalla muuraten. Kaikille tonteille on esitetty maanalaisten pysäköintitilojen rakennusoikeus. Tilojen välisiin rajaseiniin voidaan tehdä aukkoja, jolloin tiloja voidaan käyttää yhteisin ajoreitein yhdellä tai kahdella ajoluiskalla. Tonttien rakentamista suunniteltaessa on oltava yhteydessä Tampereen Sähkölaitokseen, joka antaa kaukolämmön ja maakaasun johtojen sekä kaapeleiden tarkan sijainnin. 6.2 Toteuttaminen ja ajoitus Asemakaavan toteuttaminen edellyttää johtosiirtoja ja mm. mahdollisen pilaantuneen maaperän käsittelysuunnitelman laatimista. Toteuttamista ei ole kuitenkaan ajoitettu. Tampereen kaupunki tai Sähkölaitos ei tarvitse lisätiloja tällä hetkellä. Tonttijako on tehty sitovana asemakaavan yhteydessä. 7