Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 24

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 24"

Transkriptio

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 24 Kasvatus- ja opetuslautakunta Seuranta 07/2017

2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta luo edellytyksiä ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta lapsille ja nuorille. Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi lautakunta vastaa kansalaisopistotoiminnassaan yleissivistävästä koulutuksesta, jonka painopistealueina ovat taide- ja taitoaineet, tietotekniikka, kielet sekä elämänhallintaa ja terveyttä edistävät aineet. Lautakunta tukee lasten, nuorten ja aikuisten edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä henkiseen että myös fyysiseen hyvinvointiin. Palvelusuunnitelma Lautakunnan palvelut ovat pääasiassa lähipalveluja, joiden järjestäminen maantieteellisesti laajalla alueella yhä niukkenevilla resursseilla on vaikeaa. Palveluverkkoselvitykseen sisältyvillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan laadukkaat, tasavertaiset ja pedagogisesti toimivat sekä kohtuullisesti saavutettavissa olevat kasvatus- ja opetuspalvelut ja terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt koko kaupungin alueella. Lautakunnan alaisen toiminnan merkitystä ja vaikuttavuutta asukkaiden hyvinvointiin, sen synnyttämiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen, tullaan korostamaan. Palvelusuunnitelman toteutuminen Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelma toteutuu suunnitellusti. Esi- ja perusopetuksessa on siirrytty uuteen opetussuunnitelmaan, jonka käyttöönotto etenee siten, että kaikki luokka-asteet ovat vuonna 2019 uuden opetussuunnitelman piirissä. Lisäresurssointia oppimateriaalien, tietotekniikan sekä oppimisympäristöjen kehittämiseen tarvitaan edelleen. Varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön uusi varhaiskasvatussuunnitelma. Varhaiskasvatuksen voimaan tulleen uuden asiakasmaksulain mukaan varhaiskasvatuksen maksut tulevat alenemaan. Sisäilmaongelmat aiheuttavat lisäkustannuksia henkilöstökuluihin, materiaalihankintoihin sekä kuljetuskuluihin. Lukiokoulutuksessa on edelleen kehitetty digipedagogiikkaa (osana mm. sähköiset ylioppilaskirjoitukset), uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön ja keväällä toteutettiin projektiviikko yhteistyössä kaupungissa toimivien toisen asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi Mikkelin lukio osallistuu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorten lukiokoulutuksen tuntijakokokeilun kokeiluohjelmaan ja sekä Mikkelin lukio että Otavan Opiston nettilukio osallistuvat lukiokoulutuksen kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio Uskalla kokeilla kehittämisohjelmassa. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Heinäkuun toteuman perusteella ennustetaan, että lautakunnan toimintakate muodostuu noina euroa talousarviota paremmaksi. Tuotot toteutuvat lähes talousarvion mukaisina, ne ylittyvät noin euroa. Toimintakulut alittuvat noin euroa. Henkilöstömenojen arvioidaan alittuvan lähes euroa. Tästä euroa johtuu varhaiskasvatuksen henkilöstömenojen virheellisestä kirjauksesta, jossa Otavan päiväkodin vakinaisten palkkojen määräraha oli kirjautunut tuplasti. Perusopetukseen on saatu euroa tasa-arvoavustusta, jota käytetään perusopetuksen henkilöstömenoihin (ryhmäkokojen pienentäminen, samanaikaisopetus ja avustajien palkkaaminen). Johtamisen tukipalveluihin tulee siirtää henkilöstötiimistä siirtyneen henkilön palkkarahat sivukuluineen. Perusopetuksen laskennallisen ennusteen mukaan palvelujen ostoista säästynee noin euroa asiakaspalvelujen ostoista (kotikuntalaskutukset), kuljetuskustannukset ja ict-sovelluspalvelut. Varhaiskasvatuksessa arvioidaan saatavan säästöä mm. ict-, sovellus-, siivous-, matkustus- ja kuljetuspalveluista sekä henkilöstön koulutuksesta noin euroa. Aineet, tavarat ja tarvikkeet kustannuspaikalta arvioidaan säästyvän noin euroa. Varhaiskasvatuksen palveluseteleiden käytön arvioidaan ylittyvän noin eurolla.

3 Lukiokoulutuksesta arvioidaan saatavan säästöä noin euroa palvelujen ostoista (ict-menot ja henkilöstön koulutus). ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, %- osuus: tavoite 7,5 Ei yhtään läheistä ystävää, %-osuus: tavoite: 8-9 lk:t 6,5 tavoite: ammattikoululaiset 5,8 tavoite: lukiolaiset 5 Vanhemmuuden puutetta %-osuus: Tajua Mut!-toimintamalli osaksi etsivää nuorisotyötä myös lukioissa, yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen sekä ammatillisen koulutuksen kanssa Oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta. Koulujen kerhotoiminta. KAMU-toiminta MLL:n kanssa. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kaikilla kouluilla. Yläkoulujen Olkkari-yhteistyö. KiVa koulu-ohjelma kaikkien koulujen käytössä. Kasvatuskumppanuustoiminnan vakinaistaminen Etsivä nuorisotyö, oppilasja opiskelijahuoltoryhmä, opinto-ohjaajat, kuraattorit, rehtorit Kasvatus- ja opetushenkilöstö, oppilashuollon henkilöstö Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, Tajua Mut!-toimintamalli on vakiintunut osaksi lukioiden toimintaa. Tajua Mutyhteydenottopyyntöjä 10 kpl. OPOt ilmoittaneet etsivälle nuorisotyölle eronneet ja ilman opiskelupaikkaa olevat opiskelijat. Nuorisolain mukaisia ilmoituksia 48 kpl, luku sisältää puolustusvoimien ilmoittamat palveluksesta vapautetut (alle 5). Nuorisolain ilmoituksen syynä ollut lähinnä opiskelupaikan vastaanottamisen laiminlyönti, opintojen keskeytys, ero tai erottaminen. Perusopetuksen päättäjistä, joille ei olisi löytynyt opiskelupaikkaa, ei ole tullut ilmoituksia. Tukioppilas-, Kiva koulu-, verso- ja klubitoiminnan avulla on tuettu oppilaiden sosiaalisten suhteiden syntymistä. Vuorovaikutusja tunnetaitokasvatusta toteutetaan varhaiskasvatuksessa ja kouluilla monien eri menetelmien avulla. Seiskaluokkien ryhmäytymispäivien avulla tuetaan uusien ystävyyssuhteiden syntymistä yläkouluun siirryttäessä. Olkkariyhteistyö toimii, mutta pysyvien ja pitkäkestoisten tukimuotojen kehittämistä tarvitaan edelleen. Opiskelijakuntatoimintaa on kehitetty lukioissa. Lukioon tulevien ryhmäyttämistä on lisätty onnistuneesti. Tutortoiminta on jatkunut 1- vuosikurssilla. Suunnitellut toimenpiteet ovat toteutuneet.

4 tavoite: 8-9 lk:t 19 tavoite: ammattikoululaiset 24 tavoite: lukiolaiset 5 Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa %-osuus: tavoite: nollatoleranssi varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa: vanhempainillat, huoltajatapaamiset. Neuvottelukunta- ja vanhempainneuvosto-toiminta. Suunnitelmat lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä ovat ajan tasalla koko tulosalueella. Lasten vuorovaikutussuhteiden sensitiivinen havainnointi ja välitön puuttuminen. Kiusaamiskyselyt KiVa-koulutoiminta Tunnetaitoihin liittyvää täydennyskoulutusta esi- ja alkuopettajille My space, not yours hanke (seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa ehkäisevä hanke) sivistystoimenjohtaja, rehtorit Kasvatus- ja opetusjohtaja, rehtorit Varhaiskasvatuksessa huoltajat kohdataan päivittäin. Iltapäivätoiminnalla ja kerhotoiminnalla tuetaan vanhemmuutta ja ehkäistään oppilaiden yksinäisiä iltapäiviä. Essoten kanssa yhteistyössä kehitetään aluetiimejä, joissa on jatkossa mukana myös perheohjaaja ja psyykkarit perheiden ja koulujen tukena. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja edistetään eri menetelmien avulla. Kiva koulu-, Verso- ja My space, not yourshankkeet ja menetelmät ovat aktiivisessa käytössä kouluilla. Omaa oppimateriaalia on myös valmistunut hankkeen tuella. Kouluttautuminen jatkuu edelleen. Lukioissa opiskeluhuoltosuunnitelman osana on suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Päihteiden käytön vähentäminen terveitä valintoja ja elämänarvoja vahvistamalla (alkoholin käyttö, humalajuominen, tupakointi, laittomat huumeet - %-osuus) Kasvatus- ja opetushenkilöstö, oppilashuolto, ulkopuoliset asiantuntijat Aikuisten esimerkki ja ohjaus. Varhainen puuttuminen ja huolen puheeksi otto. Nollatoleranssi koulujen arjessa. Selvästi Paras-tapahtuma kaikille kuudesluokkalaisille Teemavanhempainillat (Örebro-malli). Oppiaineiden sisällä tapahtuva päihdekasvatus/ terveyskasvatus. Verkostoituminen ja aktiivinen yhteistyö poliisin, nuorisotoimen, kouluterveydenhuollon, Olkkarin ja huoltajien kanssa. Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori aloitti Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori/ päihteetön pupu on kohdannut alkuvuoden aikana yhteensä noin henkilöä. Ennaltaehkäisevä päihdekasvatustyö on huomioitu myös varhaiskasvatustoiminnassa. Kuudesluokkalaisille suunniteltu Selvästi parastapahtuma on koettu kouluilla toimivaksi. Päihteiden käyttöä seurataan mm. kouluterveyskyselyn avulla. Koulupoliisi tekee hyvää työtä kouluilla myös päihdekasvatuksen eteen. Muiden päihteiden käyttö on vähentynyt, mutta nuuskan käyttö on lisääntynyt. Lukioissa ei ole havaittu

5 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: Kirjaston käyttö tavoite Museoiden kävijät tavoite Orkesterin kuulijamäärä tavoite Uimahallikäynnit tavoite Teatterin kävijämäärät tavoite Mahdollistetaan kohdeikäluokkien osallistuminen toimintaan: KulttuuriKameli varhaiskasvatuksessa ja Kulttuuripolku perusopetuksessa, Liikkuva koulu hanke, kansalaisopiston monipuolinen kurssitarjonta Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeen jatkuminen Hyvien toimintamallien rakentaminen yhteistyössä ESSOTEn kanssa Sivistystoimenjohtaja, ko. tulosaluejohtajat hankkeen projektipäällikkö kehittämispäällikkö päihdetapauksia 1-7/2017, matkoille ja retkille opiskelijat ja heidän huoltajansa allekirjoittavat päihteettömyyssopimukset. Kulttuuripalvelut: omat ja yhteistyössä järjestetyt tapahtumat osallistukaa, kohdeavustusta saaneet järjestäjät/tapahtuma osallistujaa, toimintaavustusta saaneet järjestäjät /tapahtumat osallistujaa kirjasto: museot: kävijää orkesteri: kävijää uimahallikäynnit: käyntiä teatteri: ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Mikkelin mainekuvan kehitys: tavoite imagotutkimuksessa 4.sija tavoite Yleinen yritysilmasto 3,5 Verkkopalvelujen ajan tasalla pitäminen, tiedottamisen oikeaaikaisuus Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja Kelpoista henkilöstöä on saatu melko hyvin. Ict-laitteita on hankittu lisää kaikille kouluille. Myös varhaiskasvatukseen on hankittu ict-laitteistoa ja päiväkotien verkkoyhteyksiä on parannettu. Sisäilmaongelmia on edelleen monessa toimipisteessä ja korjaustoimenpiteitä ja väistötiloja tarvitaan edelleen. Asukkaiden koulutustaso, tutkinnon suorittaneiden %-osuus: tavoite 75 Rekrytointiprosessi houkuttelevat työpaikkailmoitukset -> kelpoisuusehdot täyttävä työvoima, tavoite 100 % LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja Rekrytoinnit onnistuneet pääsääntöisesti hyvin. Lyhyempiin sijaisuuksiin on hankalampaa saada kelpoista henkilöstöä. Osaava-hanke on päättymässä, mutta monipuolinen täydennyskoulutussuunnitelma on valmisteltu opetushenkilöstölle. Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Koululaisten luontopäivien määrä/koululainen/vuosi: tavoite 3,5 Luonnossa liikkuminen, toimiminen ja luontoretket Kasvatus- ja opetusjohtaja, rehtorit Ekologinen jalanjälki: tavoite 5,5 Kaatopaikalle penkkaan loppusijoitetun jätteen paperin käytön vähentäminen, sähköisten oppimateriaalien käytön lisääminen koko henkilöstö Keskitetty turvatulostus on otettu käyttöön (tulostimien määrä vähentynyt merkittävästi), tilakäyttöä

6 määrä asukasta kohde laskettuna: tavoite 75 Sisäilmaongelmaisten rakennusten määrä vähenee 20 %:iin. Sisäilmatyöryhmän toiminnan tehostaminen (käyttäjäpalaute, oikeaaikaiset kunnossapitotoimet ja peruskorjaustoimet) Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja on tehostettu. Kiinteistöjen sisäilmaongelmat vaativat edelleen toimenpiteitä, yhteistyö Tilakeskuksen ja työterveyshuollon kanssa toimii.

7 Johtamisen tukipalvelut Johtamisen tukipalvelut tarjoaa kehittämis- ja hallintopalveluja sekä johtamisen tukea tulosalueiden kehittämis- ja palvelutavoitteiden toteuttamiseksi koko toimialalle. Palvelusuunnitelma Johtamisen tukipalvelut tuottaa palveluja kattavasti koko toimialansa tulosalueille. Yhteistyötä kehitetään ja vahvistetaan eri toimialojen suuntaan kaupungin strategian mukaisesti. Johtamisen tukipalvelujen toimintatapoja ja organisointia kehitetään hallintopalvelukeskuksen toiminnan rakentamisen yhteydessä. Hallintopalvelukeskuksen tavoitteena on tehostaa toimintaa sekä turvata osaamisen jakaminen ja hiljaisen tiedon siirtyminen sekä mahdolliset sijaistamiset erilaisissa tilanteissa läpi koko kaupunkiorganisaation. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Lasten, nuorten ja perheiden osallistaminen ja voimavarojen vahvistaminen resurssien tasapuolinen kohdentaminen sivistystoimenjohtaja, lautakunta Päihteiden käytön vähentäminen tärkeitä valintoja ja elämänarvoja vahvistamalla. Terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen. hyvien toimintamallien rakentaminen yhteistyössä ESSOTEn kanssa oppilas- ja opiskeluhuollon ohjaus kehittämis- ja hanketoiminnan koordinointi ja ohjaus Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeen jatkuminen sivistystoimenjohtaja, kehittämispäällikkö, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori kehittämispäällikkö kehittämispäällikkö hankkeen projektipäällikkö Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi sisäiset ja ulkoiset palvelut palvelujen tasapuolisuus, oikea-aikaisuus, jatkuva tarpeiden ja tavoitteiden määrittely LAPE-muutosohjelma etenee yhdessä Essoten kanssa. Mikkelin osahanke alkanut suunnitellusti. Yhdyspintatyötä Essoten kanssa on edelleen vahvistettava ja kehitettävä (palvelut Essoten puolella vielä hieman epäselvät). Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori aloitti Ehkäisevässä päihdetyössä on toteutettu niitä asioita, joita kuntalaiset itse ovat toivoneet vuoden 2016 päihdetilannekyselyssä (näitä ovat mm. lapsille, nuorille ja perheille suunnatut päihdekasvatustapahtumat: Selvästi paras! kuutosille, ja Selvästi seiska!, Puistorieha ja lasten kesätapahtuma Mikkelipuistossa sekä Vesisankarit). Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori/päihteetön pupu on kohdannut vuoden 2017 aikana yhteensä noin 2300 henkilöä. Lisäksi toimintaa on somessa, ja näkyvyyttä on tullut mm. radiossa, lehdissä ja televisiossa. Hanke- ja avustustoimintaa useilla tulosalueilla. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeessa on mukana 13 erillistä tuensiirtohanketta. On kerätty palautetta tulosalueiden ja

8 itsearviointi; hallintopalvelukeskuksen ja uusien toimintatapojen rakentaminen; rajapintatyön kehittäminen yhteistyössä ESSOTEn kanssa kehityskeskusteluissa: uusien toimintatapojen kehittäminen ja käyttöönotto hallintopalvelukeskuksen kanssa; täydennyskoulutus henkilökohtaisten koulutussuunnitelmien mukaan Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen sähköisten palvelujen kehittäminen ja jo olemassa olevien käyttäminen, henkilöstön osaamisen varmistaminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? hallintopalvelukeskuksen välisestä yhteistyöstä ja sovittu kehittämiskohteet. Yhdyspintatyötä Essoten kanssa pitää edelleen vahvistaa. Osallistumista sähköisiin kokouksiin lisätty mahdollisuuksien mukaan. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Mikkelin vetovoiman ja mainekuvan kehitys henkilöstö, sivistystoimenjohtaja Osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen positiivinen palveluilmapiiri ja toimivat palvelut, pätevä ja osaava henkilöstö, ajanmukainen ja toimiva toimintaympäristö rekrytointiprosessit, hallintopalvelukeskuksen toiminnan käynnistäminen sivistystoimenjohtaja, esimiehet Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Laadukkaat palvelut, digitaalinen Mikkeli, kohtuullinen palveluaika henkilöstön määrätietoinen ja tavoitteellinen kehittäminen osaamisen varmistaminen, kohtuullinen työtaakka, kehityskeskustelut, täydennyskoulutus Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Toimiva ja riittävä ICT-ympäristö, sähköiset palvelut ja osaava henkilöstö Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Ensin resursoidaan ja kehitetään, koulutetaan henkilöstö ja muutetaan toimintatapoja -> taloudellinen hyöty tulee viiveellä. Toimitaan asiakaspalvelulupauksen mukaisesti. Henkilöstön sijoittuminen hallintopalvelukeskukseen on tehty joidenkin henkilöiden tehtävien uudelleenmäärittelyä on tehty. Lähes kaikki kehityskeskustelut on pidetty (10/11). LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Ekologisuuden ja ekotehokkuuden lisääminen henkilöstö, sivistystoimenjohtaja Rakennetun ympäristön laatu sähköisten palveluiden kehittäminen ja jo olemassa olevien palveluiden mahdollisimman täysimääräinen käyttö, paperinkäytön vähentäminen, tilankäytön tehostaminen terveellisten, turvallisten ja tarkoituksenmukaisten toimitilojen turvaaminen sivistystoimenjohtaja Keskitetty turvatulostus on otettu käyttöön (tulostimien määrä vähentynyt merkittävästi), tilakäyttöä on tehostettu. Virastotalon sivistyspalvelujen työhuoneiden vanhojen lattiamattojen vaihto etenee,

9 Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi terveet, turvalliset ja toimivat tilat seuranta, oikea-aikaiset ylläpito- ja korjaustyöt yhteistyö teknisen toimen ja työterveyshuollon kanssa Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Toimiva ICT-ympäristö (verkko, laitteet, ohjelmat) ja osaava henkilöstö 2/3 huoneista vaihdot tehty. yhteistyö Tilakeskuksen ja työterveyshuollon kanssa on säännöllistä ja se toimii. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Riittävä rahallinen resurssi: henkilöstön osaamisen varmistaminen, ajantasaiset työvälineet, terveelliset toimitilat Palvelu: Johtamisen tukipalvelut Vastuuhenkilö: Virpi Siekkinen Toteuma Talousarvio Toteuma Muutos % Toteuma % 7/ /2017 7/2016-7/2017-7/2017 TA2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kokousten määrä yhteensä kpl ,5 Kustannukset ,4-67,1 Tuotot Netto ,4-67,1 Yleiset tukipalvelut Kustannukset ,3-41,5 % Tuotot ,0 % Netto ,3-41,1 % Projektit Projektien kustannukset yhteensä ,8-22,3 % Projektien tuotot yhteensä ,2-28,5 % Projektien netto yhteensä ,1 + 5,4 % Johtamisen tukipalvelut yhteensä Kustannukset ,4-34,5 % Tuotot ,2-29,2 % Netto ,7-37,4 %

10 Lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Koulutus tukee opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Palvelusuunnitelma Mikkelissä toimii tällä hetkellä kolme lukiota: Mikkelin lukio, Ristiinan yhtenäiskoulun Ristiinan lukio ja Mikkelin etä- ja aikuislukio. Lisäksi lukiokoulutusta annetaan Otavan Opistossa. Mikkelin lukiokoulutuksen visiona on toimia maakunnan kärkenä lukiokoulutuksessa. Tätä tavoitetta kohti mennään toteuttamalla lukiokoulutuksen kehittämissuunnitelmaa, jonka kärkenä on opetuksen kehittäminen. Kehittämistyön avulla luodaan ja turvataan Mikkelin lukiokoulutukselle toimintaedellytykset ja oppimisympäristöt, joilla mahdollistetaan maakunnan kärkenä toimiminen. Mikkelin lukiokoulutuksessa vuoden 2017 kehittämisen painopisteet ovat digipedagogiikan kehittäminen (osana mm. sähköiset ylioppilaskirjoitukset), uuden opetussuunnitelman käyttöönotto ja projektiviikon toteuttaminen yhteistyössä kaupungissa toimivien toisen asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi Mikkelin lukio osallistuu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorten lukiokoulutuksen tuntijakokokeilun kokeiluohjelmaan ja sekä Mikkelin lukio että Otavan Opiston nettilukio osallistuvat lukiokoulutuksen kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio Uskalla kokeilla kehittämisohjelmassa. Vuonna 2017 otetaan käyttöön Mikkelin lukiokoulutuksessa uudistettu organisaatio- ja johtamisjärjestelmä. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat Ei yhtään läheistä ystävää Koulukiusatut, nollatoleranssi Tajua Mut!-toimintamalli osaksi etsivää nuorisotyötä myös lukioissa, yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen sekä ammatillisen koulutuksen kanssa opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen, puuttuminen varhaisessa vaiheessa Etsivä nuorisotyö, oppilas- ja opiskelijahuoltoryhmä, opinto-ohjaajat, kuraattorit, rehtorit opiskelijakunta, tutortoiminnasta vastaava opettaja opiskelijakunta, koko lukion henkilöstö Tajua Mut!-toimintamalli on vakiintunut osaksi lukioiden toimintaa. Tajua Mut yhteydenottopyyntöjä 10 kpl. OPOt ilmoittaneet etsivälle nuorisotyölle eronneet ja ilman opiskelupaikkaa olevat opiskelijat. Nuorisolain mukaisia ilmoituksia 48 kpl, luku sisältää puolustusvoimien ilmoittamat palveluksesta vapautetut (alle 5). Nuorisolain ilmoituksen syynä ollut lähinnä opiskelupaikan vastaanottamisen laiminlyönti, opintojen keskeytys, ero tai erottaminen. Perusopetuksen päättäjistä, joille ei olisi löytynyt opiskelupaikkaa, ei ole vielä tullut ilmoituksia. Opiskelijakunnan toimintaa kehitetty Mikkelin lukiossa. Lukioon tulevien ryhmäyttämistä lisättiin onnistuneesti. Tutor-toiminta jatkunut 1-vuosikurssilla. Ristiinan lukion tutoroppilaat osallistuivat muun muassa ryhmäyttämiseen ja lukioon tutustuttamiseen Opiskeluhuoltosuunnitelman osana on suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.

11 Humalajuominen, tupakointi, kokeillut laittomia huumeita, %-osuudet päihteettömyys kaikessa lukiokoulutukseen liittyvässä toiminnassa, vanhempainillat, vuotuiset teemapäivät rehtori, koko henkilöstö, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi osallistavien palveluiden ja ohjauksen kehittäminen Olkkari-toiminta, opiskeluhuolto, yhteistyön vahvistaminen; etsivän nuorisotyön/nuorisotoimen kanssa ohjaustaitojen ja osallistamismenetelmien oppiminen ja hyödyntäminen, täydennyskoulutus Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Tajua Mut!-toimintamallin vakiinnuttaminen yhteistyössä Olkkari-toimijoiden kanssa. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Etsivä nuorisotyön henkilöresurssien turvaaminen riippumattomuus vuosittaisesta hanke- /avustusmäärärahasta yhteistyö nuorisotoimen ja Olkkari-toiminnan kanssa. Lukioissa ei ole havaittu päihdetapauksia 1-7/2017, matkoille ja retkille opiskelijat ja heidän huoltajansa allekirjoittavat päihteettömyyssopimukset. Etsivän nuorisotyön edustajat kuuluvat lukioiden opiskelijahuoltoryhmään. Tajua Mut!-toimintamallin käytön koulutusta on jatkettu. Etsivän nuorisotoimi ja nuorisotoimi ovat osallistuneet opiskelijoiden ryhmäyttämiseen sekä ovat osallistuneet oppilashuoltoryhmän toimintaan ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Mikkelin vetovoima ja mainekuvan kehitys pätevä ja osaavaa henkilöstö, laadukas, terveellinen, turvallinen ja toimiva oppimisympäristö (huom. sisä-liikuntatilat), menestyminen yokirjoituksissa sähköisen opetusympäristön resurssien turvaaminen opettajat, rehtori, sivistystoimenjohtaja, lautakunta Uuden organisaatio- ja johtamisjärjestelmän valmistelu on käynnissä. Mikkelin lukiossa kaksi luokkaa on varustettu sähköisiä kokeita varten. Ristiinan lukioon on saatu lisää kannettavia tietokoneita ja tablettitietokoneita. Asukkaiden koulutustaso huolehditaan ja tuetaan opiskelujen edistymistä ja läpäisyä (lukio-opinnot, yokirjoitukset) opinto-ohjaus, opettajat, rehtori Kevään yo-kirjoitusten tulokset on analysoitu. Opiskelijoiden edistymisen seurantaa on tehostettu. Mikkelin lukiossa kevään 2017 yo-kokeiden tulokset: valtakunnan pistekeskiarvoa parempi tulos 8 kokeessa, heikompi 5 kokeessa (tarkastelussa vain kokeet, joissa Mikkelin lukiossa mukana vähintään 5 kokelasta). Ristiinan lukiossa aloitti 45 % alueen ikäluokasta syksyllä Ristiinan lukiossa ylioppilaaksi kirjoitti 100 %

12 Osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen rekrytointiprosessit rehtori, hallintopäällikkö, sivistystoimenjohtaja, lautakunta Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi viestinnän kehittäminen verkkopalvelun uudet mahdollisuudet koulutuksen lisääminen Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sähköisten ylioppilaskirjoitusten ICT-toimintaympäristön ja osaamisen turvaaminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Varattava riittävä taloudellinen ja henkilöstöresurssi varmistamaan ict-osaaminen ja sähköisten yo-kirjoitusten onnistuminen. Lukioiden ict-laitteiston hankintaan varattava riittävä määräraha. kirjoittajista kevään 2017 kirjoituksissa. Arvosanojen keskiarvo keväällä 2017 oli 3,95 asteikolla 0-7 (valtakunnallinen luku 4,1). Ristiinan lukiossa tukitoimet ovat toimivia, resurssien sallimissa rajoissa. Rekrytointiin käytetään Kuntarekryä. Kaikki lukion opettajat ovat päteviä. Wilman, pedanetin ja msoutlookin käyttöä on tehostettu. Toimintaympäristö on kunnossa kevään 2017 tarvetta varten. Kaupungin lukiotoimella on atk-tukihenkilö. Lukioiden atklaitteistoa on lisätty niin, että sähköisiä kokeita voidaan suorittaa. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Ekologisuus ja ekotehokkuuden lisääminen: kaatopaikalle penkkaan loppusijoitetun ja poltettavaksi lähetetyn jätteen määrä asukasta kohti laskettuna paperin käytön vähentäminen, sähköisten oppimateriaalien käytön lisääminen rehtori, opettajat On osallistuttu sähköisten oppimateriaalien esittelytilaisuuksin. Sähköisiä oppimateriaaleja (sekä kustantajien laatimia että opettajien omia) on otettu käyttöön ja digimateriaalin käyttöä on lisätty. Myös kokouksissa ja palavereissa on käytetty entistä enemmän sähköistä materiaalia. Rakennetun ympäristön laatu: terveet, turvalliset ja toimivat tilat turvataan terveet, turvalliset, toimivat ja tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt tekninen toimi, kaupunginvaltuusto, sivistystoimen johto Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Terveet ja toimivat toimitilat käyttäjäpalaute, peruskorjausja ylläpito ajan tasalla yhteistyö käyttäjien, terveydenhuollon ja tilakeskuksen kanssa Mikkelin lukion liikunnan opetus ja ilmaisutaidon opetus on haasteellista tilaongelmien takia. Ristiinan koulukeskuksen sisäliikuntatilojen ja yläkoulun luokkien sisäilmaongelmia on pyritty korjaamaan. Ongelmia on edelleen muun muassa sisäliikuntatiloissa. Yläkoulun luokissa on myös lukion tunteja. Sisäilmaongelmiin on etsitty ratkaisuja työterveyshuollon, työsuojeluvaltuutetun ja

13 Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sähköisten palvelujen ja materiaalien sekä osaamisen kehittäminen. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Varattava riittävä rahallinen resurssi terveellisten, turvallisten ja riittävien toimitilojen turvaamiseksi (mm. Mikkelin lukion sisäliikuntatilat, Runebergin aukion urheilutalon kunto). Palvelu: Lukiokoulutus Vastuuhenkilö: Virpi Siekkinen tilakeskuksen neuvonpidoissa. Henkilöstölle on järjestetty työnohjausta. Oppimisalustana, koulun kotisivualustana ja tiedotusvälineenä on Pedanetalusta. Ristiinan lukiossa on käytössä lisäksi viestinnässä ja opetuksessa Wilma, Outlook, Office 365 ja Facebook sekä hallinnossa Populus ja SAP. opettajien Täydennyskoulutusta on järjestetty opettajien kokeman tarpeen mukaisesti. Mikkelin lukion sisäliikuntatilat ovat epätyydyttävät. Toteuma Talousarvio Toteuma Muutos % Toteuma % 7/ /2017 7/2016-7/2017-7/2017 TA2017 Varsinaiset opiskelijat kpl ,8 % - 0,7 % / varsinainen opiskelija /opiskelija ,9 % - 42,2 % Aineopiskelijoiden lukumäärä kpl ,3 % - 7,0 % Opetuskurssien lukumäärä kpl ,6 % - 42,2 % / opetuskurssi /kurssi ,5 % - 0,7 % Opetuskurssit / opiskelija kpl/opiskelija 0,7 1,1 0,6 + 3,4 % - 41,8 % Yhteensä ,0 % - 42,6 % Tuotot ,9 % - 17,9 % Netto ,4 % - 43,0 % Lukio yhteensä Toiminnan kulut yhteensä ,6 % - 44,1 % Tuotot ,9 % - 27,7 % Tuotot % kuluista % -1,9-2,0-2,5-25,5 % + 29,2 % Netto ,2 % - 44,4 % Tuottajan viesti tilaajalle Tilaus: Mikkeli, Lukio ja muu toiseen asteen opetus Toteuma , Aija Kuuppo :12 Toimintakate alittunee noin euroa. Tuloja arvioidaan kertyvän noin euroa arvioitua enemmän ja palvelujen ostoista arvioidaan säästyvän noin euroa. Lukiokoulutuksessa on edelleen kehitetty digipedagogiikkaa (osana mm. sähköiset ylioppilaskirjoitukset), uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön ja keväällä toteutettiin projektiviikko yhteistyössä kaupungissa toimivien toisen asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi Mikkelin lukio osallistuu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorten lukiokoulutuksen tuntijakokokeilun kokeiluohjelmaan ja sekä Mikkelin lukio että Otavan Opiston nettilukio osallistuvat lukiokoulutuksen kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriön Uusi lukio Uskalla kokeilla kehittämisohjelmassa.

14 Varhaiskasvatus ja perusopetuspalvelut Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulosalue vastaa varhaiskasvatus- sekä esi- ja perusopetuspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Tulosalue luo edellytyksiä ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta lapsille ja nuorille. Palvelusuunnitelma Varhaiskasvatus ja perusopetus kehittävät yhteistyössä mahdollisimman ehjää ja yhdensuuntaista kasvun ja oppimisen jatkumoa. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Lasten, nuorten ja perheiden osallistaminen ja voimavarojen vahvistaminen Esimiehet, kasvatus- ja opetushenkilöstö Varhaiskasvatuksessa lasta kuullaan ja lapsen ja huoltajien osallisuuteen kiinnitetään huomiota. Koulun toiminnan ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen oppilaan osallisuutta edistäväksi - Koulun toimintakulttuuri - Neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti koulun yhteisöllisen oppilashuollon suunnitteluun ja arviointiin - Kummiluokka-, oppilaskunta- ja tukioppilastoiminnan vahvistaminen edelleen, - oppilaiden ideoiden hyödyntäminen opiskelussa ja koulun toiminnassa Koulun kerhotoiminta Liikkuva koulu-hanke ja Hyvinvointi virtaa-hankkeessa. Varhaiskasvatuksessa huomioidaan varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Osallisuuden kehittäminen huomioidaan uudessa esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmassa, joka on otettu käyttöön Kaikki suunnitellut toimenpiteet ovat edenneet ja toteutuneet. Lisäksi useammissa kouluissa on aloitettu verso-koulutus ja toiminta (vertaissovittelu). Lisäksi varhaiskasvatukseen on suunniteltu MiniVersokoulutukset syksylle. Myös lasten parlamentissa on kuultu aidosti ja aktiivisesti lasten mielipiteitä, joista on tiedotettu kouluille ja muille toimijoille. Koulujen kerhotoiminta ja liikkuva koulu-toiminta on ollut aktiivista. Välkkäritoiminta (oppilaat ohjaavat toisia oppilaita välitunneilla) on aktivoitunut Liikkuva kouluhankkeen tuella. Yhteisölliset oppilashuoltoryhmät toimivat kaikilla peruskouluilla edistäen oppilaiden hyvinvointia. Lasten ja huoltajien on huomioitu myös varhaiskasvatussuunnitelmassa, joka on hyväksytty ja otettu käyttöön Ei yhtään läheistä ystävää Varhaiskasvatuksessa havainnoidaan ja ohjataan systemaattisesti lasten vuorovaikutus- ja ystävyyssuhteita. Oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta. Koulujen kerhotoiminta. KAMU-toiminta MLL:n kanssa. Yhteisöllinen Kasvatus- ja opetushenkilöstö, oppilashuollon henkilöstö Tukioppilas-, Kiva koulu-, versoja klubitoiminnan avulla on tuettu oppilaiden sosiaalisten suhteiden syntymistä. Vuorovaikutus- ja tunnetaitokasvatusta toteutetaan varhaiskasvatuksessa ja kouluilla monien eri menetelmien avulla.

15 oppilashuoltoryhmä kaikilla kouluilla. Yläkoulujen Olkkari-yhteistyö. KiVa koulu-ohjelma kaikkien koulujen käytössä. Seiskaluokkien ryhmäytymispäivien avulla tuetaan uusien ystävyyssuhteiden syntymistä yläkouluun siirryttäessä. Olkkariyhteistyö toimii, mutta pysyvien ja pitkäkestoisten tukimuotojen kehittämistä tarvitaan edelleen. Vanhemmuuden puutetta Kasvatuskeskustelut vanhempien kanssa ja monialainen yhteistyö, varhainen puuttuminen sekä huolen ilmaisu/ puheeksi otto. Vanhemmuutta tukevia vanhempainiltoja. Vuosittaiset luokkakohtaiset vanhempainillat. Vuosittaiset henkilökohtaiset huoltajatapaamiset (luokanopettaja/ -ohjaaja vanhemmat) Neuvottelukuntatoiminta Lapset puheeksi koulutusta henkilöstölle ja menetelmän käyttöönotto. Kasvatus- ja opetushenkilöstö Suunnitellut toimenpiteet ovat toteutuneet. Varhaiskasvatuksessa huoltajat kohdataan päivittäin. Iltapäivätoiminnalla ja kerhotoiminnalla tuetaan vanhemmuutta ja ehkäistään oppilaiden yksinäisiä iltapäiviä. Essoten kanssa yhteistyössä kehitetään aluetiimejä, joissa on jatkossa mukana myös perheohjaaja ja psyykkarit perheiden ja koulujen tukena. Kiusaaminen Suunnitelmat lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä ovat ajan tasalla koko tulosalueella. Lasten vuorovaikutussuhteiden sensitiivinen havainnointi ja välitön puuttuminen. Kiusaamiskyselyt KiVa-koulutoiminta Tunnetaitoihin liittyvää täydennyskoulutusta esi- ja alkuopettajille My space, not yours hanke (seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa ehkäisevä hanke) Kasvatus- ja opetushenkilöstö Koulujen henkilöstö Tunne- ja vuorovaikutustaitoja edistetään eri menetelmien avulla. Kiva koulu-, Verso- ja My space, not yours-hankkeet ja menetelmät ovat aktiivisessa käytössä kouluilla. Omaa oppimateriaalia on myös valmistunut hankkeen tuella. Kouluttautuminen jatkuu edelleen. Päihteiden käytön vähentäminen terveitä valintoja ja elämänarvoja vahvistamalla Aikuisten esimerkki ja ohjaus. Varhainen puuttuminen ja huolen puheeksi otto. Nollatoleranssi koulujen arjessa. Teemavanhempainillat Selvästi Paras-tapahtuma kaikille kuudesluokkalaisille Teemavanhempainillat (Örebro-malli). Oppiaineiden sisällä tapahtuva päihdekasvatus/ terveyskasvatus. Verkostoituminen ja aktiivinen yhteistyö poliisin, Kasvatus- ja opetushenkilöstö, oppilashuolto, ulkopuoliset asiantuntijat Ennaltaehkäisevä päihdekasvatustyö on huomioitu myös varhaiskasvatustoiminnassa. Kuudesluokkalaisille suunniteltu Selvästi parastapahtuma on koettu kouluilla toimivaksi. Päihteiden käyttöä seurataan mm. kouluterveyskyselyn avulla. Koulupoliisi tekee hyvää työtä kouluilla myös päihdekasvatuksen eteen. Muiden päihteiden käyttö on vähentynyt, mutta nuuskan

16 nuorisotoimen, kouluterveydenhuollon, Olkkarin ja huoltajien kanssa. käyttö on lisääntynyt. Terveyden ja hyvinvoinnin lisääntyminen Riittävä ja monipuolinen ruoka, uni ja liikunta Toiminnassa kulttuurin ja liikunnan sisällöt vahvasti mukana arjessa. Liikkuva koulu-hanke ja varhaiskasvatuksessa liikkuva päiväkoti- sekä kummitoiminta seurojen ja järjestöjen kanssa. Tunnetaitokasvatusmenetelmien käytön laajentaminen. Kulttuurikameli ja kulttuuripolku Päiväkotien ja koulujen pihat kiinnostaviksi ja virikkeellisiksi. Kasvatus- ja opetushenkilöstö, sivistystoimi Suunnittelu ja toteutus yhteistyössä teknisen toimen kanssa. Varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön ruoka- ja ravitsemuskasvatusmenetelmä, jossa lasta innostetaan ja ohjataan tutustumaan monipuolisesti ruokaan kaikkien aistiensa avulla. Liikkuva koulu-hanke on lisännyt liikuntaa varhaiskasvatuksessa ja kouluilla erityisesti välitunneilla. Hankkeen rahoituksella on hankittu mm. sporttikärry, joka sisältää monipuolisia innostavia välineitä liikunnan aktivoimiseksi. Liikkuminen välitunneilla on lisääntynyt. Tuntien aikana tapahtuvan liikunnan osalta on vieläkin kehitettävää. Monen päiväkodin ja koulun piha vaatii vielä parannustoimenpiteitä, jotta ne toimisivat liikkumiseen innostavina oppimisympäristöinä.. Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Riittävä ja oikea-aikainen tuki jokaiselle silloin kun sitä tarvitaan Nivelvaiheyhteistyö varhaiskasvatuksesta kouluun ja koulusta toiselle asteelle siirryttäessä. Yhteisten toimintamallien rakentaminen Essoten kanssa. Olkkari-toiminta. Kolmiportainen tuki. Yhteisöllinen ja yksilöllinen oppilashuolto. Aluevarpun käsikirja, oppilaan tuen käsikirja sekä Mikkelin ohjaussuunnitelma oppilashuollon tukena. Työnohjaus ja täydennyskoulutus Tavoitteiden suunnassa on edetty. Varhaiskasvatukseen on saatu kahden päiväkodin ryhmään varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Tuen tarvetta on edelleen paljon. Varhaiskasvatuksen ja Essoten välistä yhteistyömallia on syytä kehittää edelleen. Perusopetuksessa alueellista oppilaita, vanhempia ja kouluja tukevaa toimintamallia suunnitellaan yhteistyössä Essoten kanssa. Yleisopetuksen ja erityisopetuksen yhteistyötä on tiivistetty ja yhteisopettajuutta on kehitetty kouluilla. Konsultoivat ja koordinoivat erityisopettajat tukevat koulujen työtä arjessa. Erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta on voitu tukea lähikouluperiaatteella, kun ryhmäkoko on ollut riittävän

17 Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Oppilaitosten ja varhaiskasvatusyksiköiden verkkoyhteydet, ohjelmistot ja ICT-laitekanta kuntoon. Sekä lasten että henkilöstön ICT-taitojen kehittäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Toimintaa ohjaavilla ohjelmistoilla haetaan myös taloudellista tehokkuutta. Varhaiskasvatusyksiköiden ja oppilaitosten käyttöön hankittavilla laitteilla ja verkkoyhteyksillä edistetään oppimista ja osaamista. pieni. Ict-osaamista on tuettu täydennyskoulutuksen ja bittiopettajien avulla. Laitekantaa on täydennetty myös. Verkkoyhteydet toimivat nyt aikaisempaa paremmin ja laitekantaa on lisätty ja monipuolistettu. Laitekantaa, ohjelmistoja ja täydennyskoulutusta tarvitaan kuitenkin vielä lisää. ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Mikkelin vetovoiman ja mainekuvan kehittäminen sekä osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen. Koko henkilöstö, esimiehet ja tulosalueen johto. Osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen Positiivinen palveluasenne ja hyvin toimivat palvelut Pätevä ja monipuolisesti osaava henkilöstö Terve ja turvallinen toiminta- ja oppimisympäristö ICT-laitteet, järjestelmät ja verkot ajan tasalle. Osallisuuden painotus toimintakulttuurien ja opetussuunnitelman eri osaalueilla. Rekrytointiprosessi. Täydennyskoulutussuunnitelmat. Pedagogiikan, johtamisen, arvioinnin ja osallisuuden kehittämis- ja tutkimushanke varhaiskasvatuksessa. Osaava-hanke. Tilakeskus Esimiehet Kelpoista henkilöstöä on saatu melko hyvin. Ict-laitteita on hankittu lisää kaikille kouluille. Myös varhaiskasvatukseen on hankittu ict-laitteistoa ja päiväkotien verkkoyhteyksiä on parannettu. Sisäilmaongelmia on edelleen monessa toimipisteessä ja korjaustoimenpiteitä ja väistötiloja tarvitaan edelleen. Rekrytoinnit onnistuneet pääsääntöisesti hyvin. Lyhyempiin sijaisuuksiin on hankalampaa saada kelpoista henkilöstöä. Osaava-hanke on päättymässä, mutta monipuolinen täydennyskoulutussuunnitelma on valmisteltu opetushenkilöstölle. Varhaiskasvatuksessa osaamisen ja kehittämisen työryhmä huolehtii täydennyskoulutussuunnittelusta. Kärkialueiden liike- ja kehittämistoiminnan kasvu Oman yrittäjyyskasvatushankkeen kehittäminen 6. luokkalaisille (MiniMikkeli) ja varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa roolileikit. TET-harjoittelun kehittäminen osana opetussuunnitelmatyötä. Lapsen osallisuuden lisääminen. Koulut ja eri yhteistyötahot Varhaiskasvatus MiniMikkeliyrittäjyyskasvatusprosessi toimii 6. luokilla. TET-jaksoja on kehitetty osallistavampaan suuntaan (TET2.0). Varhaiskasvatuksessa yrittäjyyskasvatusta harjoitellaan esim. roolileikkien avulla. Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja

18 Laadukkaat palvelut Modernit, toimivat ja terveet kasvu- ja oppimisympäristöt Modernit, toimivat ja terveet kasvu- ja oppimisympäristöt ICT-kehittämishankkeet. Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmä Daisy on otettu käyttöön. hyvinvointi Täydennyskoulutus Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen ICT-laitteet, verkot ja järjestelmät ajan tasalle. Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Uusi varhaiskasvatussuunnitelma edistää laadun kehittämistä tasapuoliseksi. Daisy- ja Wilmaohjelmat nopeuttavat ja edesauttavat kotien kanssa tehtävää yhteistyötä. Oppimisympäristöjen osalta on edelleen kehitettävää. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteuma Puhtaan luonnon vetovoimaisuuden hyödyntäminen Kasvatus- ja opetushenkilöstö Liikuntatoimi Luonnossa liikkuminen, toimiminen ja luontoretket Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen koulujen yhteyteen ja niiden hyödyntäminen. Lähiliikuntapaikkoja on lisätty. Mikkelipuistoa on kehitetty. Luonto- ja retkipäivät ovat toteutuneet. Usean päiväkodin ja koulun pihaa on syytä peruskorjata ja kehittää monipuoliseksi lähiliikuntapaikaksi. Ekologisuuden lisääminen Kestävä kehitys toimintatapana Suunnitelmat käytössä sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa Kasvatus- ja opetushenkilöstö Kestävä kehitys ja ekologisuus on huomioitu opetussuunnitelmassa ja varhaiskasvatussuunnitelmassa. Rakennetun ympäristön laatu Turvalliset ja pedagogisesti toimivat sisä- ja ulkotilat Koko henkilöstö Tekninen toimi Rakennetun ympäristön laatu vaatii edelleen toimenpiteitä. Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin?

19 Palvelu: Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut Vastuuhenkilö: Seija Manninen Toteuma Talousarvio Toteuma Muutos % Toteuma % 7/ /2017 7/2016-7/2017-7/2017 TA2017 Päiväkoti Päiväkoti, asiakkaat kpl ,7 % - 3,1 % Alle 3-vuotiaita % ,6 % - 20,7 % Erityisasiakkaita (kahdenpaikalla ja % ,3 % - 15,2 % erityistä tukea tarvitsevat) / asiakas /asiakas ,4 % - 38,7 % Kulut ,3 % - 40,6 % Tuotot ,4 % - 44,4 % Netto ,8 % - 39,9 % Esiopetus, päiväkoti- ja esiopetusasiakkaat 3-6v kpl ,6 % - 6,7 % pelkässä esiopetuksessa kpl ,0 % + 7,2 % / asiakas /asiakas ,1 % - 55,8 % Kulut ,0 % - 58,8 % Tuotot Netto ,5 % - 58,8 % Vuorohoito Vuorohoito, asiakkaat kpl ,6 % - 8,9 % / asiakas /asiakas ,9 % - 36,3 % Kulut ,9 % - 42,0 % Tuotot ,1 % - 47,8 % Netto ,8 % - 41,2 % Päivähoito yhteensä Päivähoitoasiakkaat (sis. pv. koti, erityis- ja kpl ,5 % - 3,8 % vuorohoito) / asiakas /asiakas ,7 % - 42,3 % Läsnäolopäivien määrä kpl ,5 % - 49,4 % Läsnäolopäivät / tavoitepäivät % ,3 % + 3,9 % / läsnäolopäivä /pvä ,8 % + 9,7 % Kulut ,7 % - 44,5 % Tuotot ,1 % - 45,3 % Netto ,8 % - 44,4 % Ryhmis Ryhmis, asiakkaat kpl ,0 % - 11,6 % / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,7 % - 40,7 % Kulut ,1 % - 47,5 % Tuotot ,0 % - 51,2 % Netto ,8 % - 47,0 % Perhepäivähoito hoitajan kodissa Perhepäivähoito hoitajan kodissa, asiakkaat kpl ,2 % - 9,1 % / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,5 % - 39,9 % Kulut ,3 % - 45,3 % Tuotot ,3 % - 43,4 % Netto ,1 % - 45,6 % Perhepäivähoito yhteensä Perhepäivähoitopaikat yhteensä kpl ,6 % - 10,1 % Alle 3-vuotiaita % ,6 % - 1,0 % Erityisasiakkaita (kahdenpaikalla ja erityistä tuke% ,6 % + 3,8 % Asiakaskysely ka. / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,7 % - 40,3 % Kulut ,3 % - 46,3 % Tuotot ,2 % - 46,9 % Netto ,7 % - 46,2 % Kotihoidontuki Kotihoidontuella hoidettavat lapset kpl ,6 % - 13,5 % / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,6 % - 39,8 % Kulut ,9 % - 47,9 % Tuotot 0 0 0

20 Netto ,9 % - 47,9 % Yksityinen tuki Yksityisen hoidon tukilapset kpl ,3 % + 28,8 % / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,2 % - 45,9 % Kulut ,5 % - 30,3 % Tuotot Netto ,5 % - 30,3 % Muu kuntakohtainen tuki Muu kuntakohtainen tuki, asiakas kpl ,0 % - 15,7 % / asiakas (tai muu suorite) /asiakas ,6 % - 51,4 % Kulut ,6 % - 59,0 % Tuotot ,6 % - 42,4 % Netto ,7 % - 59,6 % Yhteensä hoidon tuki Yhteensä hoidon tuella kpl ,8 % + 2,3 % / hoitopaikka (asiakas) /asiakas ,9 % - 41,7 % Kulut ,7 % - 40,3 % Tuotot ,6 % - 42,4 % Netto ,8 % - 40,3 % Hallinto ja muut yhteiset erät Kulut ,4 % - 48,7 % / asiakas /asiakas ,3 % - 47,8 % Tuotot ,8 % - 79,1 % Netto ,4 % - 47,0 % Varhaiskasvatus yhteensä Kulut yhteensä ,8 % - 44,1 % / asiakas /asiakas ,5 % - 45,8 % Tuotot yhteensä ,0 % - 47,0 % Yhteensä lapsia kpl ,0 % - 1,4 % Päivähoito netto ,7 % - 43,9 % Perusopetuspalvelut Peruskoulut Peruskoulut, oppilaita kpl ,2 % - 0,1 % joista erityistä tukea tarvitsevat oppilaat kpl ,9 % + 5,4 % Tuntia, koulut h ,9 % + 0,7 % /oppilas ,6 % - 43,9 % Tuntiresurssit per oppilas h/oppilas ,7 % + 0,8 % Luokkien keskikoko hlö ,0 % - 1,3 % Koulut yhteensä ,8 % - 44,0 % Tuotot ,0 % - 56,4 % Netto ,8 % - 43,6 % 11-v oppivelvollisuus, oppilaita kpl ,6 % + 10,1 % /oppilas /oppilas ,7 % - 38,0 % 11-v oppivelvollisuus yhteensä ,1 % - 31,7 % Tuotot Netto ,2 % - 31,7 % Aamu- ja iltapäivätoiminta Aamu- ja iltapäivätoiminta, osallistujia kpl ,1 % + 4,7 % Tunteja, aamu- ja iltapäivätoiminta h / osallistuja /osallistuja ,4 % - 59,8 % Aamu- ja iltapäivätoiminta, yhteensä ,5 % - 57,9 % Tuotot ,4 % - 50,5 % Netto ,0 % - 59,0 % Perusopetus yhteensä Oppilaita kpl ,1 % + 0,1 % Tuntia, perusopetus h ,8 % + 0,1 % /oppilas /oppilas ,4 % - 43,7 % Perusopetus yhteensä ,8 % - 43,7 % Tuotot ,9 % - 56,1 % Netto ,9 % - 43,3 % Toiminnan kulut yhteensä ,5 % - 43,6 %

21 Tuotot ,3 % - 46,2 % Netto ,9 % - 43,5 % Tuottajan viesti tilaajalle Tilaus: Mikkeli, Perusopetus Toteuma , Aija Kuuppo :35 Esi- ja perusopetuksessa on siirrytty uuteen opetussuunnitelmaan, jonka käyttöönotto etenee siten, että kaikki luokka-asteet ovat vuonna 2019 uuden opetussuunnitelman piirissä. Lisäresurssointia oppimateriaalien, tietotekniikan sekä oppimisympäristöjen kehittämiseen tarvitaan edellee Varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön uusi varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatuksen voimaan tulleen uuden asiakasmaksulain mukaan varhaiskasvatuksen maksut tulevat alenemaan. Sisäilmaongelmat aiheuttavat lisäkustannuksia henkilöstökuluihin, materiaalihankintoihin sekä kuljetuskuluihin.

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 82

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 82 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.8.2018 Liite 1 82 Kasvatus- ja opetuslautakunta Seuranta 7/2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 KOULUTUSLAUTAKUNTA 67 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/Koulutus Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2012 2013 2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 27

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 27 Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.2.2018 Liite 1 27 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2017 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta , liite 1

Kasvatus- ja opetuslautakunta , liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.8.2016 85, liite 1 1 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Toimintakertomus 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Toimintakertomus 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.2.2019 Liite 1 27 Toimintakertomus 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017

Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017 1 Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2017 8 Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017 2 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2017 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2016

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.2.2017 Liite 1 18 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2016 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma 2017-2021 Ulvilan tulevaisuuskuva 2030 Ulvila on elinvoimainen ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asukkaiden on hyvä elää turvallisesti ja yhteisöjen toimia

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1

Kaupunginvaltuusto Liite 1 Kaupunginvaltuusto 21.3.2016 Liite 1 1 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMENJOHTAJA JOHTORYHMÄ TULOSALUEET JOHTAMISEN TUKIPALVELUT

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 9. Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018

Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 9. Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.1.2018 Liite 1 9 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2018 2 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, organisaatio 1.1.2018 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta 1 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta luo edellytyksiä ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)

Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta) Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Kasvatus- ja opetuslautakunta 06.03.2015 Aika 05.03.2015, klo 17:00-18:26 Paikka Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA 2016 2018 Sisällysluettelo sivu Taustaa 3 Laatutyön organisointi 3 Arvioinnin vuosikello 4 Arvioinnin tasot 6 Arviointikohteet vuosina

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot