Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2016
|
|
- Ella Aho
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2016
2 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta luo edellytyksiä ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta lapsille ja nuorille. Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatkoopintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi lautakunta vastaa kansalaisopistotoiminnassaan yleissivistävästä koulutuksesta, jonka painopistealueina ovat taide- ja taitoaineet, tietotekniikka, kielet sekä elämänhallintaa ja terveyttä edistävät aineet. Lautakunta tukee lasten, nuorten ja aikuisten edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä henkiseen että myös fyysiseen hyvinvointiin. Palvelusuunnitelma Lautakunnan palvelut ovat pääasiassa lähipalveluja, joiden järjestäminen maantieteellisesti laajalla alueella yhä niukkenevilla resursseilla on vaikeaa. Tavoitteena on turvata laadukkaat, tasavertaiset ja pedagogisesti toimivat sekä kohtuullisesti saavutettavissa olevat kasvatus- ja opetuspalvelut ja terveelliset ja turvalliset uusien opetussuunnitelmien edellyttämät oppimisympäristöt koko kaupungin alueella. Lautakunnan alaisen toiminnan merkitystä ja vaikuttavuutta asukkaiden hyvinvointiin, sen synnyttämiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen, tullaan korostamaan. Palvelusuunnitelman toteutuminen Johtamisen tukipalvelujen toimintatapoja ja organisointia on kehitetty yhteistyössä hallintopalvelukeskuksen toiminnan rakentamisen ja käynnistämisen yhteydessä. On osallistuttu aktiivisesti opetussuunnitelmatyöhön sekä oppimisen ja opiskelun tuen ja opiskeluhuollon kehittämiseen ja ohjaamiseen. Tulosalueelle sijoittunut kansalaistoimijalähtöinen "Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä"-hanke on käynnistynyt ja vuoden 2016 lopussa oli käynnissä 10 erillistä tuensiirtohanketta (toimijoina ESLI ry, MAHL ry, Digimi ry, Pelastakaa Lapset ry, ESTERY, MiKV, Mikkelin Työttömät ry, Mimosa ry, DeSavo ry, Mikkelin valokuvataide ry). Varhaiskasvatus ja perusopetus kehittivät ja kehittävät edelleen yhteistyössä mahdollisimman ehjää ja yhdensuuntaista kasvun ja oppimisen jatkumoa. Varhaiskasvatuksessa aloitti vuoden 2016 alussa toimintansa Naisvuoren päiväkoti, jolloin poistuivat Nuijan ja Kaarinan päiväkodit sekä Onnimanni-, Lilliputti-, Vara-Matti- ja Naperotupa-ryhmäperhepäiväkodit. Varhaiskasvatuslaki muuttui alkaen siten, että kasvatushenkilöstön suhdeluku 1/7 muuttui 1/8. Tämä tarkoittaa sitä, että neliö- ja sisäilmamääriltään riittäviin yksiköihin ja joihinkin lapsiryhmiin voidaan sijoittaa lisää lapsia. Varhaiskasvatukseen otettiin käyttöön palveluseteli alkaen, jonka avulla perhe voi hankkia päivähoitopalvelun yksityiseltä palveluntuottajalta. Mikkelissä toimii kolme lukiota: Mikkelin lukio, Ristiinan yhtenäiskoulun Ristiinan lukio ja Mikkelin etä- ja aikuislukio. Lisäksi lukiokoulutusta annetaan Otavan Opistossa. Mikkelin lukiokoulutuksen visiona on toimia maakunnan kärkenä lukiokoulutuksessa. Kehittämisstrategian avulla luodaan ja turvataan Mikkelin lukiokoulutukselle toimintaedellytykset ja oppimisympäristöt. Lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat ovat valmistuneet, on uusittu lukioiden ict-kalustoa ja varustettu Päämajakoulun iso liikuntasali sähköisten yo-kirjoitusten edellyttämällä ict-infralla. Mikkelin lukio valittiin kahteen opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämään kehittämishankkeeseen: Nuorten lukiokoulutuksen tuntijakokokeiluohjelma ja Valtakunnallinen lukiokoulutuksen kehittämisverkosto. Tässä jälkimmäisessä kehittämisverkostossa on mukana myös Otavan Opiston nettilukio. Vuoden 2016 aikana oli tavoite valmistella Mikkelin lukiokoulutukselle uusi organisaatio- ja johtamisjärjestelmä, joka oli tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2017 alussa. Tätä ei kuitenkaan ole tehty, koska kaupunki koulutuksenjärjestäjänä odottaa opetus- ja kulttuuriministeriön linjausta nettilukion rahoitusperusteeksi. Kansalaisopiston toiminta on seudullista ja perustuu paitsi tiiviiseen yhteistyöhön sivistystoimen muiden tulosalueiden ja kaupungin muiden toimialojen kanssa myös erilaisiin kumppanuuksiin muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten, kolmannen sektorin toimijoiden ja muiden potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Opisto toimii sivistystehtävänsä ohella merkittävänä hyvinvoinnin lisääjänä ja edistäjänä alueella. Vapaan sivistystyön koulutustehtävän ohella opisto harjoittaa myös palvelumyyntiä. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Talousarviomuutokset kasvattivat lautakunnan alaisen toiminnan toimintakatetta euroa. Lautakunnan alkuperäiseen talousarvioon tehtiin seuraavat muutokset: henkilöstökuluihin lisättiin euroa, palveluiden ostoista vähennettiin euroa, aineet, tavarat, tarvikkeet-kustannuspaikalta vähennettiin euroa ja muista toimintakuluista euroa. Lautakunnan toimintatuotot ylittyivät euroa. Myyntituotot ylittyivät euroa, maksutuotot euroa ja muut toimintatuotot euroa vuokratuotot alittuivat euroa tuet ja avustukset euroa. Toimintakulut alittivat muutetun talousarvion euroa. Henkilöstökulut alittuivat euroa, aineet, tavarat, tarvikkeet euroa, muut toimintakulut euroa ja avustukset euroa. Palvelujen ostot ylittivät talousarvion euroa. Lautakunnan alaisen toiminnan toimintakate muodostui muutettuun talousarvioon nähden euroa paremmaksi. Johtamisen tukipalvelujen alkuperäisen talousarvion henkilöstömenoista siirrettiin euroa konsernipalveluihin, koska markkinointisihteerin tehtävä henkilöstökuluineen siirrettiin kaupungin viestintätiimiin sivistystoimen markkinointisihteerin eläköidyttyä keväällä Tästä huolimatta tulosalueen toimintakate alittui lähes eurolla. Toimintatuotot alittuivat euroa ja toimintakulut alittuivat noin euroa. Tulosalueelle sijoittuu kansalaistoimijalähtöinen kehittämishanke Hyvinvoinninvirtaa Mikkelissä. Hanke on kolmivuotinen ESR-rahoitteinen hanke, jonka kokonaisbudjetti on euroa. Rahoituksesta 80 prosenttia
3 3 katetaan ESR-rahoituksella, kaupunki on sitoutunut 15 prosentin rahoitusosuuteen ja 5 prosenttia katetaan hankkeeseen osallistuvien kolmannen sektorin toimijoiden taholta. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulosalueen tulopuolella tapahtui myönteistä kehitystä. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatiin euron avustus opetusryhmien pienentämiseen/erityisoppilaiden tukemiseen/tasa-arvon edistämiseen lukuvuotena Myös muuta hankerahoitusta saatiin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittämiseen. Lapsimäärä lisääntyi varhaiskasvatuksessa, mikä näkyi paitsi menoina myös tulojen lisääntymisenä päivähoitomaksuissa. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toimintatuotot ylittyivät euroa. Myyntitulot ylittyivät euroa, maksutuotot euroa ja muut toimintatuotot euroa tuet ja avustukset alittuivat euroa ja vuokratuotot noin euroa. Esi- ja perusopetuksessa on siirrytty alkaen uuteen opetussuunnitelmaan, mikä on edellyttänyt lisäresurssointia oppimateriaaleihin ja tietotekniikkaan. Vuoden 2016 henkilöstömäärärahaa karsittiin laskennallisesti mm. eläköitymisiin perustuen. Eläköitymisistä ei saatu edellytettyä säästöä (noin miljoonan vajaus palkkakuluissa). Joulukuussa saadun lisämäärärahan jälkeen (1,5 milj. euroa) toimintakulut alittuivat euroa. Henkilöstökulut euroa, aineet, tavarat, tarvikkeet euroa ja avustukset euroa. Palvelujen ostot ylittyivät euroa ja muut toimintakulut ylittyivät euroa. Toimintakate oli euroa talousarviota parempi. Lukiokoulutuksen toimintakate alittui noin euroa. Toimintatuotot ylittyivät noin euroa: maksutuotot alittuivat noin euroa, tuet ja avustukset ylittyivät lähes euroa ja muut toimintatuotot ylittyivät euroa. Toimintakulut alittuivat noin euroa: henkilöstömenot alittuivat noin euroa, palvelujen ostot alittuivat noin euroa, aineet, tavarat, tarvikkeet alittuivat euroa ja muut toimintakulut alittuivat noin euroa. Avustukset ylittyivät noin euroa. Kansalaisopiston toimintakate oli kertomusvuonna noin euroa budjetoitua pienempi. Myönteiseen tulokseen vaikuttivat ennen kaikkea budjetoitua paremmat toimintatuotot. Vaikka kurssimaksutuotoissa jäätiin alle talousarvion, kehittyivät muut tuotot talousarviota paremmin. Toimintamenot olivat kokonaisuutena jotakuinkin budjetin mukaiset, hieman budjetoitua alhaisemmat. Selkeä poikkeama suhteessa budjettiin tapahtui palveluiden ostoissa kohdassa opetus- ja kulttuuripalveluiden ostot. Tähän oli budjetoitu euroa, mutta menot olivat hieman yli kaksinkertaiset. Ylitys johtuu siitä, että tuntiopettajissa on yhä enemmän sellaisia, jotka haluavat tehdä työtä yritystoiminnan kautta. Kokonaisuutena palveluiden ostot olivat melko tarkalleen talousarvion mukaiset samoin kuin vuokrakustannukset. Henkilöstökuluissa oli pientä ylitystä. Jostain syystä vakinaisen henkilökunnan palkkamenot olivat hieman arvioitua suuremmat. Tasapainoisen kasvu ja talouden ohjelman toteutuminen Lautakunnalle vuodelle 2016 osoitetuista toimenpiteistä ja niiden säästövaikutuksista osa on toteutettu jo syksyllä 2015 ja näin toimenpiteet vaikuttivat säästävästi koko tilinpäätösvuoden 2016 ajan: Harjumaan koulu on yhdistetty Vanhalan kouluun, Pellosniemen koulu on yhdistetty Ristiinan yhtenäiskouluun ja kaupungin keskusta-alueelle on valmistunut uusi päiväkoti, Naisvuoren päiväkoti. Varhaiskasvatuksessa on hyväksytty ja otettu käyttöön ryhmäkokomuutos ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen alkaen. Hankinnoissa on käytetty ja käytetään kriittistä harkintaa eikä suunnittelemattomia hankintoja tehdä. Kasvatus- ja opetuspuolella uudet opetussuunnitelmat edellyttävät uusien opetusmateriaalien ja ict-kaluston hankintaa, lukiokoulutuksessa on turvattava sähköisten yo-kirjoitusten onnistuminen. Henkilöstön rekrytoinneissa, avautuvien tehtävien täyttämisessä on käytetty ja käytetään edelleen perusteellista harkintaa. Tehtäviä on uudelleenjärjestelty ja jaettu kaikkia avautuvia tehtäviä ei ole täytetty. Hallintopalvelukeskukseen siirtyvien henkilöiden tehtäväkuvaukset on tehty ja uudessa sisäisessä asiakkuudessa ja palvelujen tuottamisessa on edelleen hiomista. Varhaiskasvatuksessa on turvattava asetuksen mukainen henkilöstömitoitus. Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisilla tulosalueilla noudatetaan sivistystoimen toimintasääntöä ja kaupungin hallintosääntöä. Ne ohjaavat lautakunnan alaista toimintaa ja päätöksen tekoa. Sivistystoimiala jakaantuu seitsemään tulosalueeseen, joilla kaikilla on vastuullinen johtaja. Sivistystoimenjohtajan apuna johtamisessa ja kehittämisessä on johtoryhmä, johon kuuluvat tulosalueiden päälliköt, talouspäällikkö, kehittämispäällikkö, palvelussuhdepäällikkö, johdon sihteeri sekä kaksi henkilöstön edustajaa. Tavoitteiden toteutumista on seurattu kaupunginhallituksen asettaman seuranta-aikataulun mukaisesti. Varojen käytön valvontaa on suoritettu lautakuntatasolla kuukausittain järjestetyn seurannan avulla. Yksikköjen varojen käytön valvontaa ovat suorittaneet tulosaluepäälliköt, jotka raportoivat kuukausittain tilanteesta seurannan yhteydessä. Yksiköiden päätösvallassa olevista määrärahoista on koottu seuranta kaksi kertaa vuoden aikana. Yksiköt voivat seurata ko. määrärahojen käyttöä yksikkökohtaisista raporteista. Talouspäällikkö on kaksi kertaa vuodessa tehnyt vertailun peruskoulujen ja lukioiden määrärahojen riittävyydestä. Toimialan johto tekee seurannan yhteydessä tilanneanalyysin ja tarvittavat toimenpide-ehdotukset, jotta talous pysyy annetuissa raameissa. Päätösten oikeaa täytäntöönpanoa on valvottu erityisesti palkanlaskennan yhteydessä yksiköiden päätöksenteko-osaamisen kehittämiseksi henkilöstöasioissa. Riskien hallintaan liittyvät alitilityskassojen tarkistukset on tehty kassanhoito- ja alitilitysohjeen mukaisesti. Tukipalveluiden sisäinen valvonta on järjestyksessä ja talouspäällikkö vastaa alitilityskassojen tarkastuksista. Käteisen rahan vastaanottoa on vähennetty/poistettu niissä työpisteissä, joissa se on mahdollista. Hyväksymiskäytännöt on vahvistettu käyttösuunnitelmien yhteydessä ja asiatarkastus- ja hyväksymisketju on talousohjeen mukainen. Riskienhallinta-analyysiin ei ole erityistä
4 4 järjestelmää, analyysejä on tehty tapauskohtaisesti. Omaisuuden hankinnasta, luovutuksesta ja hoidosta on ohjeistettu käyttösuunnitelmien yhteydessä. Hankinnat on kilpailutettu hankintasäännön mukaisesti. Hankintapalvelujen kilpailuttamia sopimustoimittajia on hyödynnetty palvelu- ja tavarahankinnoissa. Hanketoiminta on laajentunut merkittäväksi. Merkittävä osa on ollut seudullisia ja muita yhteistyöhankkeita. Hankkeiden talousseuranta on vahvistunut henkilöstöjärjestelyillä. Hankkeet ovat toteutuneet tavoitteen mukaisesti ja ne ovat tukeneet koulujen toimintaa. Hankerahoituksella on mm. kouluille hankittu uutta tietotekniikan laitteistoa. Päätösten oikeellisuutta seurataan kaupunginhallituksen ohjeen mukaan ja mm. otto-oikeuden toteutumiseksi tehtävän ilmoitusmenettelyn avulla niin viranhaltija- kuin lautakunnan tasolla. Seudullisia palvelutuotantosopimuksia on tarkistettu tarpeen mukaan. Sopimusten toteuttamisesta on käyty palvelusopimusneuvottelut ja palautekeskustelut ennen talousarvion valmistelua, missä yhteydessä käsitellään palaute edelliseltä sopimuskaudelta, tulevan kauden ostopalvelujen laajuus, laatu ja määrä sekä vaikutukset kustannuksiin. Sopimukset on koottu yhteen sähköiseen tiedostoon. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, %- osuus: tavoite 7,5 Ei yhtään läheistä ystävää, %- osuus: tavoite: 8-9 lk:t 6,5 tavoite: ammattikoululaiset 5,8 tavoite: lukiolaiset 5 Tajua Mut! toimintamallin vakiinnuttaminen. Perusopetuksen ja toisen asteen toimijoiden yhteistyön vahvistaminen: uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisen toiminnan vakiinnuttaminen, jokaiselle peruskoulun päättävälle taataan opiskelupaikka toisen asteen koulutuksessa Varhaiskasvatuksessa lasta kuullaan ja osallisuutta lisätään. Henkilöstöä täydennyskoulutetaan lapsen osallisuuden lisäämiseksi. Koulun toiminnan ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen oppilaan hyväksi - koulun toimintakulttuuri - neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti koulun yhteisöllisen oppilashuollon suunnitteluun ja arviointiin - kummiluokka-, oppilaskunta- ja tukioppilastoiminnan vahvistaminen edelleen, - oppilaiden ideoiden hyödyntäminen opiskelussa ja koulun toiminnassa Liikkuva koulu- sekä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä/Liikkumisen unelmavuosi hanke. Opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen ja aktivaattoriopiskelijat lukioissa. Osallisuuden kehittäminen huomioidaan meneillään olevassa opetussuunnitelmatyössä. Sivistystoimenjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja, kehittämispäällikkö, rehtorit, oppilas- ja opiskelijahuoltoryhmä, etsivä nuorisotyö Kasvatus- ja opetusjohtaja, oppilashuollon henkilöstö, rehtorit, varhaiskasvatusjohtaja, varhaiskasvatuksen henkilöstö, opiskelijakunta, aktivaattoritoiminnasta vastaavat opettajat lukiossa, nuorisotoimi/olkkari Etsivä nuorisotyö on jalkautunut Mikkelin ja Ristiinan lukioihin. Tajua Mut!-toimintamalli on vakiintunut osaksi lukioiden toimintaa. Koulujen kerhotoiminnan järjestämiseen on edelleen saatu hankerahoitusta ja sen avulla tuetaan oppilaiden mahdollisuutta osallistua ohjattuun ja yhteisölliseen toimintaan myös koulupäivän jälkeen. Oppilaskunta-, tukioppilastoiminta on kouluilla vakiintunutta toimintaa. Yhteisölliset oppilashuoltoryhmät suunnittelevat ja arvioivat koulun yhteisöllisyyttä ja varhaista tukea edistävää toimintaa. Kaikki koulut ovat mukana KiVa-koulu-työskentelyssä ja yläkoulut tekevät yhteistyötä Olkkarin kanssa syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä -hankkeen ja sen toimintojen aktiivinen markkinointi eri tulosalueille ja koko kaupungissa osallistuttu hankkeen jalkauttamiseen varhaiskasvatukseen ja opetukseen.
5 5 Vanhemmuuden puutetta %- osuus: tavoite: 8-9 lk:t 19 tavoite: ammattikoululaiset 24 tavoite: lukiolaiset 5 Koulukiusatut, tavoite: nollatoleranssi Päihteiden käytön vähentäminen terveitä valintoja ja elämänarvoja vahvistamalla (alkoholin käyttö, humalajuominen, tupakointi, laittomat huumeet - %-osuus) Harrastustoiminnan mahdollistaminen ja kehittäminen kouluilla: koulukerhot, oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta, KAMU-toiminta (KAveriksi MUlle yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa). Yhteisöllinen oppilashuolto. Yläkoulujen ja lukion Olkkariyhteistyö. KiVa koulu työskentely (Kiusaamisen Vastainen toimenpideohjelma). Kasvatuskeskustelut vanhempien kanssa ja moniammatillinen yhteistyö, varhainen puuttuminen sekä huolen ilmaisu/ puheeksi otto. Avoimen varhaiskasvatuksen laajentaminen. Vanhemmuutta tukevat vanhempainillat. Vuosittaiset henkilökohtaiset huoltajatapaamiset (luokanopettaja/-ohjaaja vanhemmat) Neuvottelukuntatoiminta. Lapset puheeksi -toimintamalli ym. koulutusta henkilöstölle. Suunnitelmat lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä ovat ajan tasalla koko tulosalueella. Lasten vuorovaikutussuhteiden sensitiivinen havainnointi ja välitön puuttuminen. Kiusaamiskyselyt. KiVa-koulutoiminta Tunnetaitoihin liittyvää täydennyskoulutusta esi- ja alkuopettajille. My space, not yours hanke (seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa ehkäisevä hanke). Opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen. Henkilöstön valppaus, SOME, yhteistyö nettipoliisin kanssa - puuttuminen varhaisessa vaiheessa. Aikuisten esimerkki ja ohjaus. Varhainen puuttuminen ja huolen puheeksi otto. Nollatoleranssi koulujen arjessa. Kasvatus- ja opetushenkilöstö Kasvatus- ja opetusjohtaja, rehtorit Sivistystoimenjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, oppilasja opiskelijahuoltoryhmä, rehtorit, opettajat Lukiot ovat osallistuneet hyvinvointia ja osallisuutta edistävään hanketoimintaan, mm. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä ja My Space, Not Yours. Henkilöstöä on koulutettu Lapset puheeksi-menetelmän käyttöä varten. Perusopetuksessa 4 koulutusta, yhteensä 55 henkilöä, lisäksi muutamille päiväkodeille Avointa varhaiskasvatusta ei ole laajennettu vuoden 2016 aikana. Suunnitelmat lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä ovat ajan tasalla koko tulosalueella. Varhaiskasvatuksessa on järjestetty Tunnetaitokasvatus koulutusta helmikuussa Oppilaita ja henkilöstöä koulutettu vertaissovitteluun Kaikki koulut ovat mukana KiVa-koulu-toimintamallissa. My Space, not yours-hankkeessa on päätoiminen työtekijä suunnittelemassa ja kouluttamassa henkilöstöä väkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Lukioissa toimii opiskelijakunnat. Syksyisin on järjestetty ryhmäyttämistilaisuuksia. Opiskeluhuoltosuunnitelman osana on suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi välivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Teemavanhempainillat (Örebro-malli) yläkouluilla toteutumassa.
6 6 Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttö: Kirjaston käyttö tavoite Museoiden kävijät tavoite Orkesterin kuulijamäärä tavoite Uimahallikäynnit tavoite Teatterin kävijämäärät tavoite Selvästi Paras-tapahtuma kaikille kuudesluokkalaisille. Teemavanhempainillat (Örebro-malli). Oppiaineiden sisällä tapahtuva päihdekasvatus/terveyskasvatus. Verkostoituminen ja aktiivinen yhteistyö poliisin, nuorisotoimen, kouluterveydenhuollon, Olkkarin ja huoltajien kanssa. Mahdollistetaan lasten ja nuorten osallistuminen monipuoliseen kulttuuritoimintaan: KulttuuriKameli varhaiskasvatuksessa ja Kulttuuripolku perusopetuksessa, Liikkuva koulu ja Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeet. Kansalaisopiston monipuolinen kurssitarjonta. Sivistystoimenjohtaja, ko. tulosaluejohtajat, rehtorit Selvästi Paras-tapahtuma järjestetty kaikille kuudesluokkalaisille. Kävijämäärät 2016: kirjastot museot orkesteri omat ja yhteistyössä järjestetyt tapahtumat kohdeavustetut tapahtumat säännöllistä kulttuuriavustusta saavat uimahallit (Rantakeidas , Naisvuori 35391) Mikkelin teatteri Pääkirjaston yläaulassa on järjestetty yhteistyössä Mikke ry:n, Mikkelin Setlementti ry:n ja kansalaisopiston kanssa asukastupatoimintaa torstaisin. Ohjelmassa on ollut erilaisia teemoja hyvinvoinnin ja kulttuurin alalta. Keväällä pääkirjastossa kokoontui Novellikoukku, jossa yhdistyvät käsitöiden tekeminen, yhteisöllisyys ja kirjallisuus. Novellikoukkua on vetänyt kirjaston asiakas. Lukupiirit ovat jatkuneet. Naisvuoren uimahallin hankesuunnitelma valmistunut ja halliremontti alkaa elokuussa. Esteettömyys huomioidaan, joten uimahalli on jatkossa entistä useampien tavoitettavissa. Urheilupuiston pukuhuonetilojen remontti valmistunut. Urheilupuiston ympäri tehtävä liikuntareitti valmistunut, valaistus rakennetaan vielä tänä vuonna. Yleiset kulttuuripalvelut: K9-kulttuurikortti kehitetty sähköiseksi (kortti jaetaan ensimmäisen kerran syksyllä
7 sähköisenä), tiedotuksessa ja markkinoinnissa hyödynnetty kattavasti erilaisia sähköisiä kanavia. Samoin sähköistä avustusten hakua kehitetty eteenpäin. Nettisivuja kehitetty tapahtumien osalta (hulivili, kulttuurijoulukauppa). Kulttuuripolkua ja kulttuurikamelia kehitetty edelleen eteenpäin yhteistyössä koulujen ja päivähoidon sekä eri taidelaitosten ja yksittäisten taiteilijoiden kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin lisääntyminen Riittävä ja monipuolinen ruoka, uni ja liikunta. Toiminnassa kulttuurin ja liikunnan sisällöt vahvasti mukana arjessa. Liikkuva lapsuus -pilotointi varhaiskasvatuksessa, Liikkuva koulu- ja Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä hankkeet. Tunnetaitokasvatusmenetelmien käytön laajentaminen. Kulttuurikameli ja kulttuuripolku. Päiväkotien ja koulujen pihat kiinnostaviksi ja virikkeellisiksi. Koulujen turvallisuussuunnittelusta tehdään opinnäytetyö. Kansalaisopisto/kulttuuri- ja harrastustoiminta on tärkeä hyvinvoinnin lisääjä. Kasvatus- ja opetushenkilöstö, kansalaisopisto, koko sivistystoimi Suunnittelu ja toteutus yhteistyössä teknisen toimen kanssa. Hyvinvoinnin virtaa-hanke sivistystoimessa. Varhaiskasvatuksessa Liikkuva päiväkoti toiminnan piirissä on käynnistetty eri liikuntaseurojen ja päiväkotien kanssa kummitoimintaa. Liikkuva Koulu-hankkeessa toimitaan aktiivisesti liikunnan edistämiseksi. Tunnetaitokasvatuksen oppaan laatiminen aloitettu. Kulttuurikameli ja polku suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä kulttuuripalvelujen kanssa. Hyvinvoinnin virtaa-hanke sivistystoimessa. Rakennushankkeiden yhteydessä päiväkotien ja koulujen pihoja on peruskorjattu ja suunniteltu toiminnallisiksi ja turvallisiksi. Urheilupuiston koulun pihan korjaus on edennyt. Edelleen on pihoja, jotka odottavat korjausta. Koulujen turvallisuussuunnittelua koskeva opinnäytetyö on valmistunut ja turvallisuussuunnittelu jatkuu yhteistyössä Etelä-Savon pelastuslaitoksen kanssa. Hyvinvointia ja osallisuutta edistävän hanketoiminnan koordinointi ja ohjaus, mm. My Space, Not Yours (yläkoulut ja toinen aste), esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen sekä muut perusopetuksen avustukset ja hankkeet. Terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen näkökulma on taustalla kaikessa kansalaisopiston kurssi- ja muussa toiminnassa.
8 8 ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Mikkelin mainekuvan kehitys: tavoite imagotutkimuksessa 4.sija tavoite Yleinen yritysilmasto 3,5 Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja, koko henkilöstö Asukkaiden koulutustaso, tutkinnon suorittaneiden %- osuus: tavoite 75 Kärkialueiden liike- ja kehittämistoiminnan kasvu LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Positiivinen palveluasenne ja hyvin toimivat palvelut; pätevä ja monipuolisesti osaava henkilöstö. Terve ja turvallinen toimintaja oppimisympäristö. ICTlaitteet, järjestelmät ja verkot ajan tasalle (Digitaalinen Mikkeli, sähköisen oppimisympäristön turvaaminen). Osallisuuden painotus toimintakulttuurien ja opetussuunnitelman eri osa-alueilla. Rekrytointiprosessi houkuttelevat työpaikkailmoitukset - > kelpoisuusehdot täyttävä työvoima, tavoite 100 %. Oman yrittäjyyskasvatushankkeen kehittäminen ja toteuttaminen 6. luokkalaisille. TET-harjoittelun kehittäminen osana opetussuunnitelmatyötä. Lapsen ja nuoren osallisuuden lisääminen. Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja Kasvatus- ja opetusjohtaja, kehittämispäällikkö Kelpoista henkilöstöä on edelleen saatu. Peruskorjaus- ja rakennushankkeet ovat edenneet, mutta edelleen joissakin yksiköissä on sisäilmaongelmia. Myös kansalaisopisto on tehnyt sopimuksen valtakunnallisen Pedanet-oppimisympäristön käyttämisestä ja Pedanettiin on opiston aloitteesta perustettu Avoin kansalaisopisto niminen osio. MiniMikkeli-tapahtuma järjestettiin kaikille kuudesluokkalaisille yhteistyössä ammattikorkeakoulun, Pienyrityskeskuksen ja Esedun kanssa. Toimintaa on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna. Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori kaupunkistrategiasta Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma Koululaisten luontopäivien määrä/koululainen/vuosi: tavoite 3,5 Luonnossa liikkuminen, toimiminen ja luontoretket. Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen koulujen yhteyteen ja niiden hyödyntäminen. Kasvatus- ja opetushenkilöstö Tavoite on toteutunut. Ekologinen jalanjälki: tavoite 5,5 Kaatopaikalle penkkaan loppusijoitetun jätteen määrä asukasta kohde laskettuna: tavoite 75 Sisäilmaongelmaisten rakennusten määrä vähenee 20 %:iin. Kestävä kehitys toimintatapana. Sähköiset oppimateriaalit. Turvataan terveet, turvalliset, toimivat ja tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt. Omavalvonta käytössä varhaiskasvatuksessa. Sivistystoimenjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja, rehtorit, päiväkotien johtajat Varhaiskasvatusjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, sivistystoimenjohtaja Sähköiset kokoukset sekä kasvatus- ja opetus- että kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa. Sähköisen kalenterin ja Lyncin käyttöä on tehostettu. Lisätty sähköisen materiaalin käyttöä opetuksessa. Sisäilmapalautteen tiedottaminen/välittäminen Tilakeskukselle on edelleen ajankohtaista. Virastotalon työhuoneissa on tehty korjaustoimenpiteitä (mm. osa vanhoista muovimatoista on vaihdettu). Sisäilmaongelmia on edelleen joissakin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tiloissa. Varhaiskasvatusyksiköiden pihat tarkastetaan
9 9 Talous Tp 2015 Ta 2016 Ta lmr Tp 2016 Toteutuma % Toimintatuotot ,4 % Toimintakulut ,3 % Toimintakate ,5 % aamuisin ennen ulos menoa turvallisuuden takaamiseksi. Mikkelin lukion sähköisten yo-kirjoitusten pilottitilan (Päämajatalon yläkerta) sisäilma-ongelmien selvittäminen jatkuu tästä huolimatta yksittäiset henkilöt ovat raportoineet ongelmista. Mikkelin lukion sisäliikuntatiloissa /Runebergin aukion urheilutalossa on parannettu tilojen toimintaedellytyksiä. Parantamisesta huolimatta tiloja ei voida pitää erityisen hyvinä lukion tarpeisiin.
10 10 Kasvatus- ja opetuslautakunta tulosalueittain tp 2016 Toimintatuotot Tp 2015 Ta 2016 Ta Tp 2016 Poikkeama Toteuma % lmr Johtamisen tukipalvelut ,6 % Lukiokoulutus ,0 % Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalv ,1 % Kansalaisopisto ,5 % Yhteensä ,4 % Toimintamenot Tp 2015 Ta 2016 Ta Tp 2016 Poikkeama Toteuma % lmr Johtamisen tukipalvelut ,7 % Lukiokoulutus ,4 % Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalv ,6 % Kansalaisopisto ,8 % Yhteensä ,3 % Toimintakate Tp 2015 Ta 2016 Ta Tp 2016 Poikkeama Toteuma % lmr Johtamisen tukipalvelut ,3 % Lukiokoulutus ,9 % Varhaiskasvatus- ja perusopetus ,7 % Kansalaisopisto ,0 % Yhteensä ,5 %
11 11 Kansalaisopisto Kasvatus- ja opetuslautakunta, toimintatuotot tulosalueittain Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut Lukiokoulutus Johtamisen tukipalvelut Tp 2016 Ta lmr Ta 2016 Tp
12 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta, toimintakulut tulosalueittain Kansalaisopisto Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut Lukiokoulutus Johtamisen tukipalvelut Tp 2016 Ta mrs Ta 2016 Tp
13 13 Kasvatus- ja opetuslautakunta, toimintakate tulosalueittain Kansalaisopisto Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalvelut Lukiokoulutus Johtamisen tukipalvelut Tp 2016 Ta mrs Ta 2016 Tp
14 14 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 12/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Joulukuu Joulukuu TP TP 2016/ TP 2016/ Käyttö % Muutos % Jäljellä TOTEUTUMISENNUSTE 2016 yhteensä TA 2016 TP / Toimintatuotot Myyntituotot ,0 % 105,7 % 141,03 5, Maksutuotot ,8 % 105,0 % 109,76 5, Tuet ja avustukset ,0 % 107,0 % 94,03 6, Muut toimintatuotot ,7 % 144,8 % 200,68 44, Toimintatuotot yhteensä ,4 % 106,2 % 112,39 6, Valmistus omaan käyttöön ,0 % 0,0 % Toimintakulut Henkilöstömenot ,6 % 99,3 % 99,64-0, Palkat ja palkkiot ,3 % 99,4 % 99,29-0, Henkilöstösivukulut ,9 % 99,0 % 100,90-0, Eläkekulut ,5 % 95,2 % 97,52-4, Muut henkilöstösivukulut ,4 % 114,5 % 114,36 14, Palvelujen ostot ,8 % 99,9 % 100,83-0, josta ulkoiset ,9 % 100,1 % 101,91 0, josta sisäiset ,8 % 99,7 % 99,83-0, Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,8 % 97,5 % 85,79-2, Avustukset ,8 % 102,4 % 99,78 2, Muut toimintakulut ,4 % 102,6 % 98,41 2, Toimintakulut yhteensä ,3 % 100,1 % 99,35 0, Toimintakate ,5 % 99,7 % 98,51-0,
15 15 NETTOENNUSTE TP 2015 TA 2016 Tot Toteutuma 2016 Johdon ennuste Johdon Enn. - TA Toimintatuotot + omavalm Toimintakulut Toimintakate HENKILÖSTÖMENOJEN KASVU Toteuma 12/2015 Toteuma 12/2016 Tot. kasvu Euroina Tot.kasvu % TA 2016 Kasvu % Henkilöstömenot ,34 % 99,70 % Palkat ja palkkiot ,43 % 100,14 % Henkilöstösivukulut ,02 % 98,13 % Eläkekulut ,21 % 97,64 % Muut henkilöstösivukulut ,54 % 100,16 % PALVELUJEN OSTOT, KASVU Toteuma 12/2015 Toteuma 12/2016 Tot. kasvu Euroina Tot.kasvu % TA 2016 Kasvu % Palvelujen ostot ,85 % 99,03 % josta ulkoiset ,06 % 98,18 % josta sisäiset ,65 % 99,82 %
16 16 Johtamisen tukipalvelut Johtamisen tukipalvelut tarjoaa kehittämis-, hallinto-, toimisto-, talous- ja asiakaspalveluja tulosalueiden kehittämis- ja palvelutavoitteiden toteuttamiseksi koko toimialalle. Palvelusuunnitelman toteutuminen Johtamisen tukipalvelut tuotti palveluja kattavasti koko toimialansa tulosalueille. Johtamisen tukipalvelujen toimintatapoja ja organisointia on kehitetty yhteistyössä hallintopalvelukeskuksen toiminnan rakentamisen ja käynnistämisen yhteydessä. On osallistuttu aktiivisesti sekä perusopetuksen että lukiokoulutuksen opetussuunnitelmatyöhön sekä oppimisen ja opiskelun tuen ja opiskeluhuollon kehittämiseen ja ohjaamiseen. Tulosalueelle sijoittunut kansalaistoimijalähtöinen "Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä"- hanke on käynnistynyt ja vuoden lopussa 2016 oli käynnissä 10 erillistä tuensiirtohanketta (toimijoina ESLI ry, MAHL ry, Digimi ry, Pelastakaa Lapset ry, ESTERY, MiKV, Mikkelin Työttömät ry, Mimosa ry, DeSavo ry, Mikkelin valokuvataide ry). Yhteistyötä on edelleen kehitetty ja vahvistettu eri toimialojen suuntaan kaupungin strategian mukaisesti. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Alkuperäisen talousarvion henkilöstömenoista siirrettiin euroa konsernipalveluihin, koska markkinointisihteerin tehtävä henkilöstökuluineen siirrettiin kaupungin viestintätiimiin sivistystoimen markkinointisihteerin eläköidyttyä keväällä Tästä huolimatta tulosalueen toimintakate alittui lähes eurolla. Toimintatuotot alittuivat euroa ja toimintakulut alittuivat noin euroa. Tulosalueelle sijoittuu kansalaistoimijalähtöinen kehittämishanke Hyvinvoinninvirtaa Mikkelissä. Hanke on kolmivuotinen ESR-rahoitteinen hanke, jonka kokonaisbudjetti on euroa. Rahoituksesta 80 prosenttia katetaan ESRrahoituksella, kaupunki on sitoutunut 15 prosentin rahoitusosuuteen ja 5 prosenttia katetaan hankkeeseen osallistuvien kolmannen sektorin toimijoiden taholta. Talouden tasapainottaminen Vuodelle 2016 ei ollut osoitettu talouden tasapainotustoimenpiteitä. Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Johtamisen tukipalveluissa noudatetaan sisäisen valvonnan ohjeistusta. Toimintaa koskevien sääntöjen ja päätösten noudattamista sekä toiminnan ja päätösten lainmukaisuutta on tarkkailtu tavanomaisen päätöksenteon yhteydessä. Talouden ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista seurataan jatkuvasti, ja niistä raportoidaan kuukausittain (talous) ja puolivuosittain (toiminnalliset tavoitteet). Talouspäällikkö vastaa alitilityskassojen tarkastuksista. Käteisen rahan vastaanottoa on vähennetty/poistettu työpisteissä, joissa muutos on ollut mahdollista. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Lasten, nuorten ja perheiden osallistaminen ja voimavarojen vahvistaminen Koko henkilöstö, sivistystoimenjohtaja, lautakunta Resurssien tasapuolinen kohdentaminen, oma asenne ja esimerkillinen toiminta. Koko toimialan osallistuminen Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä -hankkeen toimenpiteisiin ja toteuttamiseen. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä -hankkeen ja sen toimintojen aktiivinen markkinointi eri tulosalueille ja koko kaupungissa osallistuttu hankkeen jalkauttamiseen varhaiskasvatukseen ja opetukseen. Aktiivinen osallistuminen opetussuunnitelmatyöhön sekä oppimisen ja opiskelun tuen ja opiskeluhuollon kehittämiseen ja ohjaamiseen. Hyvinvointia ja osallisuutta edistävän hanketoiminnan koordinointi ja ohjaus, mm. My Space, Not Yours (yläkoulut ja toinen aste), esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen sekä muut
17 17 perusopetuksen avustukset ja hankkeet. Päihteiden käytön vähentäminen tärkeitä valintoja ja elämänarvoja vahvistamalla Terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen (Mitä muutoksia lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskykyyn tarvitaan, jotta indikaattori kehittyy myönteiseen suuntaan) Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Sisäiset ja ulkoiset palvelut Palvelujen tasapuolisuus, oikeaaikaisuus, jatkuva itsearviointi; Hallintopalvelukeskuksen ja uusien toimintatapojen rakentaminen: toiminnan tehostaminen, osaamisen jakaminen, toiminnan turvaaminen, sijaistamiset ym. Tarpeiden ja tavoitteiden määrittely kehityskeskusteluissa: täydennyskoulutus henkilökohtaisten koulutussuunnitelmien mukaan Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sähköisten palvelujen kehittäminen ja jo olemassa olevien käyttäminen, henkilöstön osaamisen varmistaminen; sähköiset kokoukset lautakuntatyöskentelyyn Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Henkilöiden eläköitymisten ym. luontaisten poistumisten kautta tehtävien uudelleenjärjestäminen, henkilöstömäärän kriittinen arviointi. On osallistuttu hallintopalvelukeskuksen toiminnan ja uusien toimintatapojen rakentamiseen. Tulosalueen vuosittaiset kehityskeskustelut on pidetty ja henkilökohtaiset kehittämistarpeet on kirjattu. On otettu käyttöön sähköiset kokoukset sekä kasvatus- ja opetus- että kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa. Markkinointisihteerin tehtävä palkkarahoineen siirrettiin konsernipalveluihin keväällä ELINKEINOJEN HYVINVOINTI JA KOKO KAUPUNGIN ELINVOIMA Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Mikkelin vetovoiman ja mainekuvan kehitys henkilöstö, sivistystoimenjohtaja Osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen positiivinen palveluilmapiiri ja toimivat palvelut, pätevä ja osaava henkilöstö, ajanmukainen ja toimiva toimintaympäristö rekrytointiprosessit, hallintopalvelukeskuksen toiminnan käynnistäminen sivistystoimenjohtaja, esimiehet Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Laadukkaat palvelut, digitaalinen Mikkeli, kohtuullinen palveluaika Henkilöstön määrätietoinen ja tavoitteellinen kehittäminen Osaamisen varmistaminen, kohtuullinen työtaakka, kehityskeskustelut, täydennyskoulutus Toimitaan asiakaspalvelulupauksen mukaisesti. Henkilöstön sijoittuminen hallintopalvelukeskukseen on tehty joidenkin henkilöiden tehtävien uudelleenmäärittelyä on tehty. Tulosalueen vuosittaiset kehityskeskustelut on käyty ja kehittämistarpeet kirjattu.
18 18 Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Toimiva ja riittävä ICT-ympäristö, sähköiset palvelut ja osaava henkilöstö Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Ekologisuuden ja ekotehokkuuden lisääminen Henkilöstö, sivistystoimenjohtaja Rakennetun ympäristön laatu Sähköisten palveluiden kehittäminen ja jo olemassa olevien palveluiden mahdollisimman täysimääräinen käyttö, paperinkäytön vähentäminen ja tilankäytön tehostaminen. Terveellisten, turvallisten ja tarkoituksenmukaisten toimitilojen turvaaminen. Sivistystoimenjohtaja Lautakunnan toimialan palvelu- ja suorituskyvyn kehittäminen Palvelut ja niiden laatu Rakenteet ja prosessit Esimiesten ja henkilöstön uudistuminen ja hyvinvointi Terveet, turvalliset ja toimivat tilat Seuranta, oikea-aikaiset ylläpitoja korjaustyöt Yhteistyö tilakeskuksen ja työterveyshuollon kanssa Lupaus2016 ja sen lunastaminen: ICT:n mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Toimiva ICT-ympäristö (verkko, laitteet, ohjelmat) ja osaava henkilöstö Talouden reunaehdot: Millainen vaikutus on määrärahoihin? Riittävä rahallinen resurssi: henkilöstön osaamisen varmistaminen, ajantasaiset työvälineet, terveelliset toimitilat Palvelu: Johtamisen tukipalvelut Vastuuhenkilö: Virpi Siekkinen TA lmr TP 2016 Sähköiset kokoukset sekä kasvatus- ja opetus- että kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa. Sähköisen kalenterin ja Lyncin käyttöä on tehostettu. Sisäilmapalautteen tiedottaminen/välittäminen Tilakeskukselle on edelleen ajankohtaista. Virastotalon työhuoneissa on tehty korjaustoimenpiteitä (mm. osa vanhoista muovimatoista on vaihdettu). Toteutuma % TP 2015 TA 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kokousten määrä yhteensä kpl ,0 % Nettokustannus/kokous ,6 % Kustannukset netto ,6 % Yleiset tukipalvelut Kustannukset ,1 % Tuotot ,9 % Netto ,4 % Projektit Kustannukset ,1 % Tuotot ,9 % Netto ,9 % Johtamisen tukipalvelut yhteensä Kustannukset ,7 % Tuotot ,6 % Netto ,3 %
19 Viestit tilaajalle Tulosalueelle sijoittuu kansalaistoimijalähtöinen kehittämishanke Hyvinvoinninvirtaa Mikkelissä. Hanke on kolmivuotinen ESRrahoitteinen hanke, jonka kokonaisbudjetti on euroa. Rahoituksesta 80 prosenttia katetaan ESR-rahoituksella, kaupunki on sitoutunut 15 prosentin rahoitusosuuteen ja 5 prosenttia katetaan hankkeeseen osallistuvien kolmannen sektorin toimijoiden taholta. Hanketulot alittuivat lähes euroa arvioidusta kulut toteutuivat budjetin mukaisina. Hallinnon ja lautakunnan kuluista syntyi säästöä, jolloin koko tulosalueen toimintakate alittui noin euroa. 19
20 20 Kasvatus- ja opetuslautakunta Johtamisen tukipalvelut toteutuma ja johdon ennuste 12/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Käyttö TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Joulukuu Joulukuu TP TP 2016/ TP 2016/ % Muutos % Jäljellä TOTEUTUMISENNUSTE 2016 yhteensä TA 2016 TP / Toimintatuotot Myyntituotot ,0 % 0,0 % 0, Maksutuotot % #JAKO/0! 0, Tuet ja avustukset ,8 % 8567,5 % 85, Muut toimintatuotot ,0 % Toimintatuotot yhteensä ,6 % 5292,8 % 87, Valmistus omaan käyttöön ,0 % 0,0 % 0,00 Toimintakulut Henkilöstömenot ,2 % 104,9 % 91,17 4, Palkat ja palkkiot ,0 % 105,1 % 89,95 5, Henkilöstösivukulut ,5 % 104,5 % 95,50 4, Eläkekulut ,9 % 100,4 % 93,87 0, Muut henkilöstösivukulut ,7 % 125,1 % 102,68 25, Palvelujen ostot ,1 % 130,2 % 72,13 30, josta ulkoiset ,3 % 136,5 % 70,26 36, josta sisäiset ,4 % 101,4 % 86,44 1, Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,0 % 113,4 % 36,01 13, Avustukset Muut toimintakulut ,2 % 118,1 % 17,19 18, Toimintakulut yhteensä ,7 % 146,1 % 88,65 46, Toimintakate ,3 % 88,6 % 89,35-11,
21 21 NETTOENNUSTE TP 2015 TA 2016 Tot Tot Johdon ennuste Johdon Enn. - TA Toimintatuotot + omavalm Toimintakulut Toimintakate HENKILÖSTÖMENOJEN KASVU Toteuma 12/2015 Toteuma 12/2016 Tot. kasvu Euroina Tot.kasvu % TA 2016 Kasvu % Henkilöstömenot ,92 % 115,09 % Palkat ja palkkiot ,05 % 116,79 % Henkilöstösivukulut ,49 % 109,42 % Eläkekulut ,38 % 106,94 % Muut henkilöstösivukulut ,10 % 121,84 % PALVELUJEN OSTOT, KASVU Toteuma 12/2015 Toteuma 12/2016 Tot. kasvu Euroina Tot.kasvu % TA 2016 Kasvu Palvelujen ostot ,20 % 180,49 % josta ulkoiset ,46 % 194,24 % josta sisäiset ,36 % 117,26 %
22 22 Lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Koulutus tukee opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Palvelusuunnitelman toteutuminen Mikkelissä toimi vuonna 2016 kolme lukiota: Mikkelin lukio, Ristiinan yhtenäiskoulun Ristiinan lukio ja Mikkelin etä- ja aikuislukio. Lisäksi lukiokoulutusta annettiin Otavan Opistossa. Mikkelin lukiokoulutuksen visiona on toimia maakunnan kärkenä lukiokoulutuksessa. Tätä tavoitetta kohti mennään toteuttamalla lukiokoulutuksen kehittämissuunnitelmaa, jonka kärkenä on opetuksen kehittäminen. Kehittämistyön avulla luodaan ja turvataan Mikkelin lukiokoulutukselle toimintaedellytykset ja oppimisympäristö. Lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat ovat valmistuneet, on uusittu lukioiden ict-kalustoa ja varustettu Päämajakoulun iso liikuntasali sähköisten yo-kirjoitusten edellyttämällä ict-infralla. Mikkelin lukio on mukana kahdessa opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämässä kehittämishankkeessa: Nuorten lukiokoulutuksen tuntijakokokeiluohjelma ja Valtakunnallinen lukiokoulutuksen kehittämisverkosto. Tässä jälkimmäisessä kehittämisverkostossa on mukana myös Otavan Opiston nettilukio. Vuoden 2016 aikana Mikkelin lukiokoulutuksessa oli tarkoitus valmistella uusi organisaatio- ja johtamisjärjestelmä, joka suunniteltiin otettavan käyttöön vuoden 2017 alussa. Valmistelu on viivästynyt, koska kaupunki odottaa opetus- ja kulttuuriministeriön linjausta nettilukion rahoitusperusteeksi. Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Tulosalueen alkuperäiseen talousarvioon tehtiin seuraavat muutokset: henkilöstökuluhin lisättiin euroa, palvelujen ostoista vähennettiin euroa ja aineet, tavarat, tarvikkeet-kustannuspaikalta vähennettiin euroa. Tulosalueen toimintakate alittui noin euroa. Toimintatuotot ylittyivät noin euroa: maksutuotot alittuivat noin euroa, tuet ja avustukset ylittyivät lähes euroa ja muut toimintatuotot ylittyivät euroa. Toimintakulut alittuivat noin euroa: henkilöstömenot alittuivat noin euroa, palvelujen ostot alittuivat noin euroa, aineet, tavarat, tarvikkeet alittuivat euroa ja muut toimintakulut alittuivat noin euroa. Avustukset ylittyivät noin euroa. Talouden tasapainottaminen Lukiokoulutukselle ei kohdistettu vuodelle 2016 tasapainotustoimenpiteitä. Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Tavoitteiden toteutumista on seurattu kaupunginhallituksen asettaman seuranta-aikataulun mukaisesti. Määrärahojen käyttöä on seurattu lautakuntatasolla kuukausittain järjestetyn tulosaluekohtaisen seurannan avulla. Lukioiden päätösvallassa olevista määrärahoista on koottu seuranta kaksi kertaa vuoden aikana. Lukiot seuraavat määrärahojensa käyttöä lukiokohtaisista raporteista. Alitilityskassojen tarkistukset on tehty kassanhoito- ja alitilitysohjeen mukaisesti. Hyväksymiskäytännöt on vahvistettu käyttösuunnitelmien yhteydessä ja asiantarkastus- ja hyväksymisketju on talousohjeen mukainen. Omaisuuden hankinnasta, luovutuksesta ja hoidosta on ohjeistettu käyttösuunnitelmien yhteydessä. Hankinnat on kilpailutettu hankintalainsäädännön mukaisesti. ASUKKAIDEN OSALLISTAMINEN HYVINVOINNIN TUOTTAMISEEN Kaupunkistrategian toimeenpano (vaikuttavuus) Indikaattori Toimenpide Vastuutus toimialalla Toteutuma kaupunkistrategiasta Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat Ei yhtään läheistä ystävää Koulukiusatut, nollatoleranssi Tajua Mut!-toimintamalli osaksi etsivää nuorisotyötä myös lukioissa, yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen sekä ammatillisen koulutuksen kanssa, yhteistyö etsivän nuorisotyön kanssa toisen asteen yhteinen kuraattori ja psykologi opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen aktivaattoriopiskelijat osallistuminen Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä - hankkeeseen opiskelijakuntatoiminta, henkilöstön valppaus, SOME, Etsivä nuorisotyö, oppilas- ja opiskelijahuoltoryhmä, opinto-ohjaajat, kuraattorit, rehtorit opiskelijakunta, aktivaattoritoiminnasta vastaavat opettajat, rehtorit, koko henkilöstö opiskelijakunta, koko lukion henkilöstö Etsivä nuorisotyö on jalkautunut Mikkelin ja Ristiinan lukioihin. Tajua Mut!-toimintamalli on vakiintunut osaksi lukioiden toimintaa. Uusi opetussuunnitelma on valmistunut. Lukiot ovat osallistuneet hyvinvointia ja osallisuutta edistävään hanketoimintaan, mm. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä ja My Space, Not Yours. Lukioissa toimii opiskelijakunnat.
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät
Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Maaliskuu Maaliskuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos
Kasvatus- ja opetuslautakunta , liite 1
Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.8.2016 85, liite 1 1 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 27
Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.2.2018 Liite 1 27 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintakertomus 2017 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 60
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.11.2017 Liite 1 60 Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon Johdon TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Lokakuu
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu
Kasvatus- ja opetuslautakunta
1 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä ja tuottamisesta. Lautakunta luo edellytyksiä ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta
Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)
Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Kasvatus- ja opetuslautakunta 06.03.2015 Aika 05.03.2015, klo 17:00-18:26 Paikka Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 25.4.2018 Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017
1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite Toimintakertomus 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta
1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.2.2019 Liite 1 27 Toimintakertomus 2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen
Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018
Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 24
Kasvatus- ja opetuslautakunta 31.8.2017 Liite 1 24 Kasvatus- ja opetuslautakunta Seuranta 07/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen
Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 82
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.8.2018 Liite 1 82 Kasvatus- ja opetuslautakunta Seuranta 7/2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen
2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.6.2018 Liite 1 63 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 5/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017
Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017
2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Kaupunginvaltuusto Liite 1
Kaupunginvaltuusto 21.3.2016 Liite 1 1 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2016 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMENJOHTAJA JOHTORYHMÄ TULOSALUEET JOHTAMISEN TUKIPALVELUT
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021
TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta , liite 1
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 5/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Toukokuu Toukokuu ennuste ennuste / ennuste / Käyttö % Muutos % '15/16
Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 10/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Lokakuu Lokakuu ennuste / ennuste
300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %
300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,
Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048
1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0
14 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus/sivistystoimenjohtaja. 16 Ilmoitusasiat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi
Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (19) Aika 23.02.2017, klo 17:02-18:38 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017
1 Liite 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2017 8 Kasvatus ja opetuslautakunta Käyttösuunnitelma 2017 2 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2017 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA
HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI
HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa
Johdon ennuste. Johdon ennuste / Laskennal. ennuste. Laskenn. Enn. - TA. Johdon ennuste. Laskennal. ennuste. Toteutunut kasvu % TA 2015 Kasvu %
MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ja johdon 1-8/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta TULOSLASKELMA JA TP TA Elokuun toteuma Elokuun toteuma Laskennal. / / Muutos
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen
Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan
Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016
Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
* Asiakaspalveluiden ostot , ,6
Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000
Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS
Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola
Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017
Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:
300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 1
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.10.2014 Kokoustiedot Aika 23.10.2014 Torstai kello 17:00-18:00 Paikka Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone
TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA Koulutuslautakunta. Janne Juotasniemi
TILINPÄÄTÖS 2017 KOULUTUSLAUTAKUNTA 1.3.2018 Koulutuslautakunta Janne Juotasniemi SISÄLLYSLUETTELO 1.TULOSOHJAUS II: KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2017... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN KÄYTTÖTALOUSARVION
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden
Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:
Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta. Talouden kuukausiraportti 1 9/2017
Kouvolan kaupunki Lasten ja nuorten lautakunta Talouden kuukausiraportti 1 9/ Kouvolan kaupunki Kuukausiraportti 1 9/ ketju Lasten ja nuorten palvelut Ismo Korhonen ed. Lasten ja nuorten palvelut Toimintatulot
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
KELPO- muutosta kaivataan
KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella
Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:
Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 %
TA yhteensä, TOT 1-12 2010, TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 TA yhteensä TOT 1-12 2010 TA - TOT 2010 Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate -109 952 300-111 792 226 1 839 926-101,7 % Toimintatulot
SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30
SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
TP Budjetti Budjetti Muutos %
Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2
Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.
ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 11/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Marraskuu Marraskuu ennuste
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017
Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala
Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.
Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain
KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio 2017-2018 Koonti vastuualueittain Toimialan yhteiset KS 2016 TA 2017 TA 2018 Muutos, % %-os Toimintatulot 0 0 0 0,0 0,0 Toimintamenot 1 711 541 480 011 473 996-72,0
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016
Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015
Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota
ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100
3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi
LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu.
LAUKUNRAPORTTI mikuu - akuu 11.11.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-26 914 493-23 495 494-24 583 573 104,6 % 1 088 079 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-9 096 535-9
ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT
2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti
Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)