Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettaman toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
|
|
- Matti Lasse Lehtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Arviointikertomus 2015; lautakuntien vastineet / Kvo-asia 496/13/2014 KVO 36 */* Liitteenä -arviointikertomus Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettaman toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta luovuttaa kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen, joka merkitään tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Samalla tarkastuslautakunta ehdottaa, että valtuusto pyytää hallituksen ja hallintokuntien vastineet arviointikertomuksessa esitettyjen huomautusten johdosta ennen tulevan vuoden talousarvion käsittelyä mennessä. Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä arviontikertomuksen tiedoksi ja pyytää hallituksen ja hallintokuntien vastineet arviointikertomuksessa esitettyjen huomautusten johdosta ennen tulevan vuoden talousarvion käsittelyä mennessä. Liite 1 :ään 36 Lisätiedot Kaupunginkamreeri Juha Kuittinen, KH Tarkastuslautakunta on päivätyssä tarkastuskertomuksessaan arvioinut kaupungin taloutta ja toiminnallisia tavoitteiden toteutumista. Lautakunnan kertomus sisältää huomautuksia ja toimintojen parannusehdotuksia. */* Liitteenä: -Arviointikertomus Kaupunginvaltuusto päätti pyytää hallintokuntien vastineet arviointikertomuksessa esitettyjen huomautusten johdosta ennen tulevan vuoden talousarvion käsittelyä mennessä. Lautakunnat ovat jättäneet lausuntonsa seuraavasti: Perusturvalautakunta : Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessa merkitä vuoden 2015 arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kaupunginhallituksen ja hallintokuntien vastinetta mennessä koskien kertomuksessa esitettyjä huomautuksia. Arviointikertomus liitteenä. Tarkastuslautakunta esitti arviointikertomuksessa, että tarkastuslautakunnan
2 käsityksen mukaan perusturvasektori on toiminnallisten tavoitteiden osalta, yleistasolla, pystynyt tuottamaan asukkaiden lain edellyttämät perusturvapalvelut. Edelleen tarkastuslautakunta toteaa, että perusturvasektori pysyi talousarviokehyksessä terveys- ja sosiaalipalveluja lukuun ottamatta. Koska tuloja ei voitu lisätä samassa laajuudessa oli ylitysten nettovaikutus aika suuri. Tarkastuslautakunta esittää kuitenkin näkemyksenään, että ylitykset liittyvät lakisääteisiin palveluihin, joissa kaupungin vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Toki tulee luovaa ajattelua sekä toimintojen ja rakenteiden uudelleenjärjestelyä edelleen soveltaa säädettyjen tavoitteiden mukaisesti. Henkilöstön osalta tarkastuslautakunta huomauttaa, että vuokratun henkilöstön kustannukset ovat nousseet 138 %. Terveyspalvelun talousarvioylitys johtuu erikoissairaanhoidosta, joka ylitti talousarvion eurolla. Päällimmäinen syy tähän on, että muutama potilas on tarvinnut erikoistettua sairaanhoitoa. HUS-ylijäämän palautus myöhästyi eikä tullut mukaan vuoden 2015 tilinpäätökseen, mikä entuudestaan huononsi tulosta. Terveyspalvelujen oma toiminta alitti talousarvion vaikka oltiin pakotettuja edelleen leikkaamaan melkein euroa talousarviovuonna. Sosiaalipalvelun talousarvioylitys johtuu lähinnä vammaispalvelun asumispalvelujen sekä pitkäaikaistyöttömien kuntouttavan työtoiminnan ostot ovat olleet arvioitua kalliimmat. Vuokrahenkilöstö koskee lähinnä lääkäripalveluja, psykiatriapalveluja sekä sosiaalihuollon palveluja. Muulle terveydenhuollon henkilökunnalle ei ole vuokrattu henkilöstöä. Suurimmat menoerät ovat lääkäripalvelut. Aktiivisesta rekrytoinnista huolimatta ei ole onnistuttu rekrytoimaan lääkäreitä suoraan kaupungin palvelukseen, mikä on johtanut siihen, että kalliisiin ostopalveluihin on jouduttu turvautumaan, jotta terveydenhuoltolaki toteutuisi. Sosiaalihuoltopuolen henkilöstötilanne on myös ollut vaikea ja siitä tuli entistä vaikeampi, kun kelpoisuusvaatimukset päivitetyn sosiaalihuoltolain myötä tiukennettiin. Useammasta yrityksestä huolimatta ei sosiaalityöntekijää ole onnistuttu rekrytoimaan ja eräät sosiaalihuollon virat ovat olleet täyttämättä vuoden aikana. Tämä on johtanut siihen, että pätevää henkilökuntaa on jouduttu vuokraamaan. Perusturva jatkaa määrätietoisesti toiminnan uudelleenjärjestelemistä toimintasuunnitelman mukaisesti. Tämä ei toki anna nopeita tuloksia mutta tavoitteena on, että kustannukset saataisiin ajan kanssa tasolle, joka on lähempänä maan keskiarvoa." Sivistyslautakunta : "Kuntalain 71:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee arvioida, miten valtuuston asettamat toiminnan tavoitteet ja talous on toteutettu. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan merkitä arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää hallintokuntia antamaan vastineensa kertomuksesta viimeistään
3 Arviointikertomuksessa todetaan, että talousarviokauden 2015 tulos alitettiin 1,8 milj. eurolla, mutta alkuperäinen talousarvio näytti 1,9 milj. euron alijäämää. Sivistystoimen osalta todettiin seuraavaa: Toiminnalliset tavoitteet Tarkastuslautakunnan käsityksen mukaan toimintaa on pääpiirteisesti hoidettu asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Oppilasmäärän edelleen laskiessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota oppilaskohtaisten tilakustannusten kasvuun. Talous Peruskoulujen osalta talousarvioylitys oli ja lukion osalta analysointi Peruskoulujen ylitys johtuu sivistystoimen saamista ulkoisista avustuksista eri projekteille, noin arvioitua enemmän, jonka johdosta myös menot lisääntyivät. Näin ollen toimintakate oli noin arvioitua parempi. Lukion ylitys johtuu väärin arvioiduista henkilöstökuluista, , kun taas materiaalihankinnat alitettiin :lla. Tulot olivat noin arvioitua suuremmat, ja lukion toimintakate on arvioitua huonompi. * sivistyslautakunnan toimintakate on parempi kuin muutettu talousarvioehdotus, ja parempi kuin alkuperäinen. * tilakustannusten oppilaskohtaista määrää ei voida pienentää ilman, että koulukiinteistöjä vähennetään." Sisäisten palvelujen johtokunta "Sisäisten palvelujen yksikön osalta tarkastuslautakunta on todennut, että toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet, lukuun ottamatta kiinteistöjenmyynnin osalta, joka ei toteutunut miltään osin. Investointien osalta tarkastuslautakunta totesi, että sivistystoimen rakennuksiin kohdistuvista investoinneista n. 0,5 miljoonaa euroa budjetoidusta määrärahasta on jäänyt käyttämättä. Sivistystoimen rakennuksien määrärahoista jäi käyttämättä noin Suurin syy on aikatauluongelmat. Hankkeita aloitettiin niin myöhään syksyllä, että osa kustannuksista siirtyi vuodelle Yksi hanke siirrettiin vuodella eteenpäin toteutusongelmien vuoksi. Haagapuiston koulun osalta tilanne jouduttiin arvioimaan uudestaan uusien tutkimustuloksien vuoksi, jotka muuttivat suunnitellun korjausjärjestyksen." Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta "Tarkastuslautakunta toteaa, että toiminnalliset tavoitteet on hoidettu asetettujen tavoitteiden mukaisesti, mutta määräraha ylitettiin :lla. Hallintokuntien kulut ylitettiin :lla. Ylitys riippui henkilöstökustannuksista,
4 osittain korotetusta palkasta ja eläkemaksuista. Kirjaston katon korjaus toi ennalta odottamattomia kuluja. Toisaalta, toiminta on tuottanut enemmän tuloissa mitä oli budjetoitu." Ympäristölautakunta "Tarkastuslautakunta kiinnittää arviointikertomuksessa huomiota erityisesti kahteen strategisesti tärkeään hankkeeseen, joita ympäristölautakunta kommentoi omalta osaltaan alla. Hyvinvointikeskus sijoittuu ehdotusvaiheessa olevan Tehtaanniemen asemakaavan alueelle. Asemakaavan tarkoituksena on mm. mahdollistaa kokonaisuuteen liittyvän hotellirakennuksen rakentaminen. Kaava on ollut ehdotuksena nähtävillä ja sen ohjausryhmän käsiteltyä saatua palautetta, jatkuu kaavan käsittely kaupungin toimielimissä. Parhaassa tapauksessa kaava on mahdollista saada valtuuston hyväksymiskäsittelyyn vielä vuoden 2016 puolella. Koverharin asemakaava. Satamaa ja sen ympäristöä koskeva asemakaava on ehdotusvaiheessa. Se on ollut nähtävillä kesällä Siitä saadun palautteen johdosta on sovittu yhteisneuvottelu ELY-keskuksen, Hangon sataman ja Hangon kaupungin kesken. Neuvottelussa, joka on syyskuussa 2016, on tarkoitus käsitellä asemakaavoituksen, YVA-menettelyn, vesilupien ja alueelle myönnettyjen/tarvittavien ympäristölupien suhdetta toisiinsa, ja arvioida kokonaisvaltaisesti tarkoituksenmukaisinta etenemistapaa hankkeen kannalta. Koverharin yleiskaava. Koverharin yleiskaava-alue käsittää ranta-alueen Lappohjan taajamasta Koverharin satamaan, se ulottuu jonkin verran Viskontien eteläpuolelle ja noudattelee Kofverhatin kartanontietä pohjoisessa. Alue on kooltaan 13,5 km2. Yleiskaava on tarkoitus toteuttaa konsulttityönä. Tarjouksia on saatu 6 kpl ja konsulttivalinta on tarkoitus tehdä syyskuussa. " Tekninen lautakunta "Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen 2015 ja toteaa että sen ei ole tarpeen jättää vastinetta kertomuksen johdosta." Henkilöstöjaosto "Eriteltyä seurantaa henkilöstön osaamisen kehittämisestä ei toteutunut vuonna 2015, koska kaupungilla ei ole henkilöstöhallinnon järjestelmää johon koulutuspäivät eri hallintokuntien osalta voisi kirjata. Tästä johtuen koulutuskorvaus on myös jäänyt hakematta kyseiseltä vuodelta. Kriteerit koulutuskorvaukseen oikeuttavien koulutuspäivien osalta on tarkkaan määritelty ja korvauksiin oikeuttavat koulutuspäivät tulisi pystyä seuraamaan yksityiskohtaisesti työntekijä-/viranhaltijatasolla. Tämä edellyttäisi järjestelmää missä voitaisiin suunnitella ja seurata henkilöstön osaamista ja osaamisen kehittämistä
5 Henkilöstöhallinto kartoittaa vuoden 2016 aikana mitä sopivia henkilöstöhallinnon järjestelmiä markkinoilta löytyisi." Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta Lautakunta ei ole jättänyt vastinetta arviointikertomuksen johdosta Kaupunginhallitus "Kaupunginhallitus viittaa lautakuntien lausuntoihin ja toteaa, että kaupungin talousarvion toteuma oli vuonna 2015 pääpiirteissään sekä alkuperäisen ja muutetun talousarvion mukainen. Hangon kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2015 oli 1,8 M euroa alijäämäinen. Alkuperäinen talousarvio oli 1,9 M euroa alijäämäinen ja muutettu talousarvio oli 2,0 M euro alijäämäinen. Vuoden 2015 toteutunut alijäämä, 1,8 M, oli siten talousarvion mukainen. Konsernin tulos oli 0,5 M euroa ylijäämäinen. Kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä on 2,1 M euroa, mutta konsernin taseessa on kumulatiivista alijäämää 12,6 M euroa, mikä vastaa :a per asukas. Uusi kuntalaki edellyttää konsernin kertyneen alijäämän tasapainottamista lähivuosien aikana. Talouden saaminen tasapainoon vaatii edelleen määrätietoisia toimenpiteitä ja päätöksiä. Kaupungin tulevien vuosien toimintaympäristö on haasteellinen, koska. mm. Hangon vallitseva heikko työllisyystilanne ja väestömäärän pienentyminen merkitsevät myös pienempää kunnallisverotulojen kertymää. Käyttötalousosan tulot alittivat muutetun talousarvion n. 0,2 M eurolla ja toimintakulut ylittivät muutetun talousarvion n. 0,3 M eurolla. Kaupungin nettoinvestoinnit olivat kaiken kaikkiaan suuruusluokaltaan 3 M euroa ja olivat näinollen kokonaisuutena talousarvion mukaiset. Lainakannan muutos on ollut myös talousarvion mukainen. Kaupungin lainakanta kasvoi vuoden aikana 1,0 M eurolla 65,6, M euroon, mikä vastaa euroa per asukas. Maan keskiarvo 2104 oli euroa per asukas. Konsernin (kaupunki+tytäryhteisöt) ulkoinen lainakanta on 74,7 M euroa, mikä on euroa per asukas. Maan keskiarvo 2014 oli euroa per asukas. Suuri lainamäärä ja korkea velkaantumisaste on kaupungille olennainen riskitekijä. Kaupungin sisäisen valvonnan ohjeistus ja konserniohjeet valmistellaan hallintosäännön uudistamisen yhteydessä siten, että tarvittavat päätökset voidaan tehdä kaupunginvaltuustossa viimeistään keväällä Konserniohjeet päivitetään vastaamaan uuden kuntalain vaatimuksia ja kaupungin vallitsevaa hallinnollista rakennetta." Ehdotus Päätös Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen ja sen alaisten lautakuntien vastineet arviointikertomuksen 2015 johdosta. Ehdotus hyväksyttiin.
6 Lisätiedot Kaupunginkamreeri Juha Kuittinen,
Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettaman toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Kaupunginvaltuusto 46 06.06.2017 Kaupunginhallitus 257 09.10.2017 Arviointikertomus 2016 / Lautakuntien vastineet / Kvo-asia 870/13.130/2015, 920/40/2015, 1027/13.130/2016 KVO 46*/* Liitteenä -arviointikertomus
LisätiedotPerusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
LisätiedotToteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
LisätiedotVuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
LisätiedotSOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013
SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan
LisätiedotEsittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
LisätiedotMÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana
LisätiedotKAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
LisätiedotTeknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
LisätiedotTILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007
Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite
LisätiedotKaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
LisätiedotKaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016
Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen
LisätiedotVuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
LisätiedotTalouden seurantaraportti Kaupunginhallitus
Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun
LisätiedotVuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä
LisätiedotTilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen
LisätiedotKunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
LisätiedotTilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
LisätiedotTilinpäätösennuste 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
LisätiedotJuankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016
Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto
LisätiedotTalousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
LisätiedotTALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
LisätiedotTeknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
LisätiedotTilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotKemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
LisätiedotITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.
Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,
LisätiedotKAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016
1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden
LisätiedotTP INFO. Mauri Gardin
TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
LisätiedotKH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
LisätiedotTilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
LisätiedotSuunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
LisätiedotSOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012
SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan
LisätiedotKokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja
LisätiedotTilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja
LisätiedotTALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816
LisätiedotToimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5
Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden
LisätiedotPerusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%
LisätiedotTilinpäätöksen ennakkotietoja
Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotVuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
LisätiedotVuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
LisätiedotTilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069
LisätiedotTorstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotTALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)
1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä
LisätiedotTilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017
1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen
LisätiedotKARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
LisätiedotTilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja
Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,
LisätiedotArviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta
Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK
LisätiedotLAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
LisätiedotTeknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013
LisätiedotKunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotKunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
LisätiedotVarsinainen jäsen Toivo Sääskilahti Kirsi Saaranen Tuula Koskela Esa Karppinen Juha Kilpeläinen
TARKAST USLAUT AKUNTA 1 ARVIOINT IKERT OMUS VUODELT A 2011 1. Tarkastuslautakunta Ranuan kunnan tarkastuslautakunnan jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet valtuustokaudella 2009-2012 ovat: Varsinainen
LisätiedotTalouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016
Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,
LisätiedotNurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin
1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien
LisätiedotARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018
Tarkltk 6.5.2019 5 LIITE 1 1 (6) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten
LisätiedotLiite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
LisätiedotMuonion kunta Esityslista / 3/
Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja
Lisätiedotkk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
LisätiedotLAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
LisätiedotTALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)
1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä
LisätiedotMäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
LisätiedotPYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
LisätiedotHallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
LisätiedotVUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
LisätiedotSosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma
Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta
LisätiedotKYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät
KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun
LisätiedotVuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava
LisätiedotKunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
LisätiedotTilinpäätös Kaupunginhallitus
Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105
LisätiedotPerusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen
Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston
LisätiedotUlvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotKunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
LisätiedotTalouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Lisätiedot