Jorma Anttinen, Matti Juhola, Jukka Pekka Mecklin, Helena Sundström, Mervi Viinikainen KESKI SUOMEN ALUEELLINEN SYÖVÄNSEURANTATIEDOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jorma Anttinen, Matti Juhola, Jukka Pekka Mecklin, Helena Sundström, Mervi Viinikainen KESKI SUOMEN ALUEELLINEN SYÖVÄNSEURANTATIEDOSTO"

Transkriptio

1 Jorma Anttinen, Matti Juhola, Jukka Pekka Mecklin, Helena Sundström, Mervi Viinikainen KESKI SUOMEN ALUEELLINEN SYÖVÄNSEURANTATIEDOSTO RAPORTTI VUODELTA 24

2 112/25 KESKI SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA 112/25 Julkaisun nimi: KESKI SUOMEN ALUEELLINEN SYÖVÄNSEURANTATIEDOSTO 24 Tekijät: Jorma Anttinen, Matti Juhola, Jukka Pekka Mecklin, Helena Sundström, Mervi Viinikainen Esipuhe Keski Suomen alueelliseen syövänseurantatiedostoon on 12 vuoden aikana kerätty tiedot yli 7 keskisuomalaisesta syöpätapauksesta. Nyt julkaistavassa vuosiraportissa on ensimmäisen kerran tämän tiedoston pohjalta laskettuja eloonjäänti (survival ) lukuja Keski Suomessa hoidetuista syöpätapauksista. Tiedoston pyrkimyksenä jo usean vuoden ajan on ollut näiden eloonjääntitilastojen julkaisu, mutta vasta nyt olemme siinä onnistuneet Tilastokeskuksen myötävaikutuksella. Syövänseurantatiedoston vuosiraportissa 24 on kuuden tiedoston yleisimmän syöpämuodon kokonais ja syöpätyyppikohtaiset eloonjääntitiedot. Pyrkimyksenä on jatkossa saada yksityiskohtaisempia elinkohtaisia eloonjääntitietoja erilaistumisasteen ja kasvaimen levinneisyysasteen mukaisista alaryhmistä. Pääpiirteissään kuitenkin toimitustyöperiaatteet ovat olleet entisen kaltaiset. Tiedostoon on kerätty Keski Suomen keskussairaalassa ja Jokilaakson aluesairaalassa hoidettuja yleisimpiä syöpiä koskevat tiedot. Verrattuna Suomen syöpärekisterin tiedostoihin ovat tapauksien lukumäärä jossain määrin suppeampi, koska alueen ulkopuolella hoidetut tapaukset jäävät tiedoston ulkopuolelle. Tämän raportin toimitustyöhön ovat osallistuneet toimitusneuvoston puolesta ylilääkäri Matti Juhola, asiantuntijalääkärinä Jorma Anttinen sekä tiedoston toimitussihteerinä Mervi Viinikainen. Eloonjääntitiedot on laskenut Tilastokeskuksen lukujen pohjalta Hannu Kautiainen Medcare Säätiö. Tietojen keruutyön ovat suorittaneet vastuulääkärit, joiden nimet raportissa on mainittu asianomaisen syövän kohdalla. Keski Suomen sairaanhoitopiiri on tukenut alueellisen syövänseurantatiedoston toimintaa tutkimus ja kehittämisrahoin. Valtakunnalliset tiedot ja tapausmäärien ennusteet perustuvat Suomen syöpärekisterin julkaisuihin. Kuolleisuus ja kuolinsyytiedot on saatu Tilastokeskuksen tiedostoista. Tiedoston toimitusneuvosto kiittää yhteistyökumppaneita ja kaikkia tietojen kokoamiseen ja raportin toimittamiseen osallistuneita. Jorma Anttinen Julkaisuaika: Sivumäärä: 43 ISSN: ISBN:

3 Julkaisua on saatavissa: Keski Suomen sairaanhoitopiiri Tieteellinen kirjasto 462 Jyväskylä puh. (14) SISÄLLYSLUETTELO UUSIEN SYÖPÄTAPAUSTEN VUOSITTAISET MÄÄRÄT KESKI SUOMESSA VUONNA 24 TILASTOIDUT SYÖVÄT...5 ENNUSTE JA ELOONJÄÄNTILUVUT...6 IHON PAHANLAATUISET KASVAIMET SUUSYÖPÄ KURKUNPÄÄN SYÖPÄ RUOKATORVISYÖPÄ MAHASYÖPÄ PAKSU JA PERÄSUOLEN SYÖPÄ UMPILISÄKKEEN KASVAIMET, OHUTSUOLISYÖPÄ..21 HAIMASYÖPÄ 22 KILPIRAUHASSYÖPÄ.23 RINTASYÖPÄ ETURAUHASSYÖPÄ 28 KIVESSYÖPÄ.3 MUNUAISSYÖPÄ VIRTSARAKON SYÖPÄ.32 KOHDUNKAULAN SYÖPÄ..34 KOHDUNRUNGON SYÖPÄ..36 MUNASARJASYÖPÄ..38 MUUT GYNEKOLOGISET SYÖVÄT KESKI SUOMESSA.4 NON HODGKIN LYMFOOMA 41 HODGKININ TAUTI 43 3

4 UUSIEN SYÖPÄTAPAUSTEN VUOSITTAISET MÄÄRÄT KESKI SUOMESSA Lähde: Cancer Incidence in Finland (Suomen syöpärekisteri 25) SYÖPÄLAJI MIEHET NAISET YHTEENSÄ Suun ja nielun syöpä Kurkunpään syöpä Ruokatorvisyöpä Mahasyöpä Ohutsuolisyöpä Paksu ja peräsuolisyöpä Maksasyöpä Sappirakon ja sappiteiden syöpä Haimasyöpä Muut ruuansulatuskanavan syövät Keuhko ja henkitorven syöpä Rintasyöpä Eturauhassyöpä Kivessyöpä 2 2 Munuaissyöpä Virtsarakon ja virtsatiehyeiden syöpä Kohdunkaulan syöpä 1 1 Kohdunrungon syöpä Munasarjasyöpä Muut gynekologiset syövät 4 4 Ihomelanooma Muut ihosyövät Keskushermoston syöpä Non Hodgkin lymfooma Hodgkinin tauti Multippeli myelooma Leukemia YHTEENSÄ

5 VUONNA 24 TILASTOIDUT SYÖVÄT Keski Suomen alueellinen syövänseurantatiedosto SYÖPÄLAJI MIEHET NAISET YHTEENSÄ Ihosyöpä 693 Suusyöpä Kurkunpäänsyöpä 2 2 Ruokatorvisyöpä 1 Ohutsuolisyöpä Mahasyöpä Paksu ja peräsuolisyöpä Umpilisäkkeen syöpä 1 Haimasyöpä Kilpirauhassyöpä Eturauhasen syöpä Kivessyöpä 5 5 Munuaissyöpä Virtsarakon syöpä Rintasyöpä Kohdunkaulan syöpä Kohdunrungon syöpä Munasarjasyöpä Non hodgkin lymfoomat Hodgkinin tauti YHTEENSÄ

6 K S Syövänseurantatiedosto ENNUSTE Tiedostoon on vuosina kerätty perustieto noin 7 keskisuomalaisesta syöpätapauksesta.tämän kerätyn materiaalin pohjalta tiedosto on jo usean vuoden ajan pyrkinyt julkaisemaan meillä Keski Suomessa hoidettujen syöpätapauksien ennustetta kuvaavia tilastoja. Ennustetta voidaan havainnollistaa epidemiologisissa tilastoissa, joko ilmoittamalla ns. tautivapaa aika (recurrence free intervall) tai kuolleisuus tutkittuun tautiin. Hoidettujen syöpien residivointia koskevan tiedon kerääminen on ollut Tiedoston voimavarojen ja resurssien ulkopuolella. Syöpäkuolleisuutta kuvaavan tiedoston luominen on ollut käytössä olleiden voimavarojen puitteissa mahdollista. Kuolleisuus tiedot on saatu Tilastokeskuksen kuolinsyyrekisteristä. Nyt julkaistut eloonjääntitiedot muodostuvat primaareista syöpätapauksista, syöpäresidiivejä ei ole mukana. Kuolleisuus on ilmoitettu tilanteen mukaan. Nyt julkaistavissa tilastoissa on seurantaajaksi rajattu 1 vuotta. Raportissa on esitetty kuuden yleisimmän syöpämuodon kokonais ja syöpä spesifiset kuolleisuus Kaplan Meier käyrinä eloonjääntilukuina. Näitä eloonjääntulukuja on verrattu Suomen Syöpärekisterin 23 julkaisemiin relatiivisiin 5 vuotis eloonjääntilukuihin ( Finnish Cancer Registry: Cancer incidence in Finland 2 and 21). Jatkossa on tarkoituksena nyt käytettävissä olevien lukujen pohjalta laskea tarkempia eri syöpä ryhmiä kuvaavia eloonjääntilukuja. Tällaisia alaryhmiä ovat esimerkiksi erilaistumisasteet ja levinneisyysryhmät. ELOONJÄÄNTILUVUT 1. RINTASYÖPÄ 1 Rinta Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Kuva 1. Rintasyövän 1 vuotisennuste; 247 tapausta 6

7 2. RAKKOSYÖPÄ 1 Virtsarakko Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Kuva 2. Rakkosyövän 1 vuotisennuste; 555 tapausta 3. MUNASARJASYÖPÄ 1 Ovario Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Kuva 3. Munasarjasyövän 1 vuotisennuste; 261 tapausta 7

8 4. KOHDUNLIMAKALVON SYÖPÄ 1 Endometrium Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Kuva 4. Endometrium syövän 1 vuotisennuste; 373 tapausta 5. ETURAUHASSYÖPÄ 1 Eturauhanen Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Kuva 5. Eturauhassyövän 1 vuotisennuste; 1684 tapausta 8

9 6.KOLOREKTAALISYÖPÄ 1 Rectum 1 Paksusuoli Eloonjäänti, % Eloonjäänti, % Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Kokonaiskuolleisuus Elinkohtainen kuolleisuus Aika, vuotta Aika, vuotta Kuva 6 ja 7. Rectum ja colon syövän 1 vuotisennuste; 34 ja 913 tapausta Taulukko 1. 5 vuotiseloonjäänti (%) ja 95% luottamusväli Elin K S Syövänseurantatiedosto Suomen Syöpärekisteri miehet naiset Rinta 88,9 (87,1 9,5) 85 Endometrium 89,4 (85,1 92,5) 84 Ovario 49,8 (41,6 57,5) 49 Eturauhanen 79,3 (76,4 81,8) 82 Virtsarakko 83,1 (79,1 86,4) Rektum 67,7 (6,6 73,7) Colon 68,1 (64,3 71,7)

10 Taulukko 2. Syövänseuranta tiedosto yleinen ja elinkohtainen 1 vuotiseloonjääntiluku (%) ja 95 % luottamusväli. Elin Elinkohtainen eloonjäänti Kokonais eloonjäänti Rinta 83,5 (81,1 85,7) 62,7 (59,3 65,9) Endometrium 86,9 (81,9 9,6) 6,4 (53, 67,) Ovario 44,5 (35,7 53,) 24,7 (18,2 31,6) Eturauhanen 55, (48,4 61,2) 24,4 (2,4 28,6) Virtsarakko 77,8 (72,3 82,4) 33, (27,3 38,5) Rektum 6,4 (51,8 68,) 32,5 (25,3 39,9) Colon 62,7 (58,1 66,9) 34,6 (3,4 38,8) YHTEENVETO 1. Keskisuomalaisia eloonjääntilukuja on verrattu Suomen Syöpärekisterin julkaisemiin relatiivisiin 5 vuoti eloonjääntilukuihin. Lukujen tausta oleva vertailukohta on erilainen ja epäedullinen keskisuomalaiselle kokonaismateriaalille. 2. Rinta, endometrium, rakko, rectum ja colonsyövän 5 vuotisennuste on parempi kuin valtakunnallisessa tilastossa. Myös 5 vuotisennusteen 95 % luottamusvälin on valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella (Taulukko 1.). 3. Ovariosyövän kohdalla luvut ovat valtakunnallisen keskiarvon tasolla. Eturauhassyövän 5 vuotiseloonjääntiluvut jäävät valtakunnallisen keskiarvon vaihteluvälin alapuolella (Taulukko 2.). 4. Kaikissa raportoiduissa syöpämuodoissa kokonaiskuolleisuus oli selvästi syöpäspesifiä kuolleisuutta suurempi (Taulukko 2). 1

11 IHON PAHANLAATUISET KASVAIMET Vastuulääkäri: Matti Juhola Ihon pahanlaatuiset kasvaimet Keski Suomessa 24 Carcinoma basocellulare 53 Carcinoma spinocellulare 67 Carscinoma in situ (Morbus Bowen) 83 Melanoma in situ 16 Melanoma 2 Lymphoma malignum 1 Muut 3 Yhteensä 693 Melanoomien ptnm luokitus pt 1 ( 1, mm) 12 pt 2 (> 1, 2, mm) 1 pt 3 (> 2, 4, mm) 4 pt 4 ( > 4. mm) Ihon pahanlaatuisten kasvainten lukumäärät Keski Suomessa Tyvisolusyöpä eli basaliooma on valkoisen rodun yleisin ihosyöpä. Se kasvaa yleensä hitaasti, eikä juuri koskaan metastasoi. Okasolusyöpä eli carcinoma spinocellulare on kulultaan malignimpi ja voi metastasoida. Malignien melanoomien osuus kaikista pahanlaatuisista kasvaimista on noin 2 %. Melanoomien esiintyvyys on kasvanut 199 luvun alkupuolelle saakka. Tämän jälkeen esiintyvyydessä ei ole ollut enää selvää nousua. Tällä hetkellä lähes 8 %:lle melanoomatapauksista riittää pelkkä leikkaus, ja taudin ennuste on parantunut. Valtaosa tyvi ja okasolusyövistä hoidetaan paikallisella poistolla avoterveydenhoidossa. 11

12 SUUSYÖPÄ Vastuulääkäri: Meri Toivanen Uusia suun alueen ( huuli, kieli, suuontelo, nielu) syöpiä löytyy Suomessa keskimäärin 446 vuosittain, Keski Suomessa vastaavasti 28 ( tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin 18 uutta suun alueen syöpää. Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomessa mies nainen Syöpälajit ja sijainti Keski Suomessa 24 HUULI KIELI NIELU MUU SUUN LIMAKALVO Carcinoma epidermoides Adenocarcinoma ( low grade) 1 Carcinoma lymphoepithelialis 1 Valtaosa kasvaimista oli levyepiteelisyöpiä (16). Yhdellä potilaalla oli sylkirauhasperäinen adenokarsinooma (low grade) ja yhdellä potilaalla nielun lymfoepiteliaalinen karsinooma. 12

13 Kliininen aste Stage I 7 Stage III 1 Stage II 5 Stage IV 5 Hoito 1 potilasta hoidettiin leikkauksella. Neljä potilasta sai hoidoksi sädehoidon tai kemosädehoidon. Kolmen potilaan hoitona oli leikkauksen ja sädehoidon yhdistelmä. Yksi potilas ei saanut varsinaista syövän hoitoa korkean iän ja huonokuntoisuuden vuoksi. Neljällä viidestä stage 4 potilaasta oli nielusyöpä. Suusyöpä Keski Suomessa

14 KURKUNPÄÄN SYÖPÄ Vastuulääkäri: Meri Toivanen Uusia kurkunpään syöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 111 ( tilasto vuosilta ). Keski Suomessa todetaan uusia kurkunpään syöpiä keskimäärin viisi vuodessa. Vuonna 24 todettiin kaksi uutta kurkunpään syöpää. Molemmat olivat äänihuulen alueelta lähtöisiä (glottisia). Molemmat potilaat ovat miehiä. Ikä syövän toteamisen aikaan oli 56 ja 74 vuotta. Syöpälaji Kliininen aste Hoito Carcinoma Epidermoides Stage 1 Sädehoito Chondrosarcoma Stage 3 Leikkaus (kurkunpään poisto) 14

15 RUOKATORVISYÖPÄ Vastuulääkäri: Sirpa Antila Suomessa uusia ruokatorvisyöpiä todetaan n. 2/vuosi. Edelleen on esitetty adenokarsinoomien suhteellisen osuuden olevan nousussa epidermoidikarsinoomien kustannuksella. T3, T4 ruokatorvisyövässä potilaalle tehdään endoultraäänitutkimus ja annetaan neoadjuvantti säde sytostaattihoito ennen leikkausta. Leikkauksessa thoracolaparotomiateitse poistetaan ruokatorvi. Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin 1 uutta ruokatorvisyöpää. Kahdeksalla potilaalla on levyepiteelikarsinooma ja kahdella potilaalla on adenokarsinooma. Hoito Leikkaushoito 2 Muu; proteesi, dilataatio 4 Ruokatorvisyöpä Keski Suomen keskussairaalassa

16 MAHASYÖPÄ Vastuulääkäri: Sirpa Antila Mahasyöpä on Suomessa viidenneksi yleisin syöpä rintasyövän, eturauhassyövän, paksu ja peräsuolisyövän ja keuhkosyövän jälkeen. Uusia mahasyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 764, 348 kpl naisilla ja 416 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 48 uutta mahasyöpätapausta. Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomen keskussairaalassa nainen m ies Histologia Histologiset diagnoosit jakautuvat seuraavasti: adenokarsinoomista diffuusia tyyppiä 8 ja intestinaalista tyyppiä 17. Muut kasvaimet GIST tuumoreita 2, lymfoomia 8, karsinoidituumoreita 2 ja adenokarsinoomia 11. Sijainti Alakolmannes 11 Cardia 1 Keskikolmannes 11 Ala ja keskikolmannes 2 Koko ventrikkeli 2 Oireet Suurimmalla osalla mahasyöpäpotilaista kliiniset oireet muodostuivat useista eri oireista (dyspepsiaa 83 %, laihtumista 44 %, ylävatsakipua 75 %, anemiaa 69 %, verioksentelua 22 %, melenaa 19 %, dysfagiaa 19 %, oksentelua 36 % ). 16

17 ptnm luokitus pt1 N1 M 1 pt3 N1 M 4 pt2 N M 2 pt4 N M 1 pt2 N1 M 6 M1 7 pt2 NX 1 luokitus puuttuu 19 pt3 N M1 1 Hoito Ensisijainen hoito on kirurginen. Tyyppileikkaus on D2RO totaali gastrektomia, johon kuuluu laaja imusolmukedissektio. Leikkaus tehdään laparotomiateitse tai thoracolaparotomiateitse. Subtotaali gastrektomia voi tulla kyseeseen distaalikolmanneksen pienen intestinaalisen karsinooman hoidossa. Mahasyövän leikkaustyyppi Keski Suomen keskussairaalassa 24 Gastrectomia totalis 17 Laparoscopia 6 Laparotomia explorativa 2 Ei leikattu 12 Mahasyöpä Keski Suomen keskussairaalassa

18 PAKSU JA PERÄSUOLEN SYÖPÄ Vastuulääkärit: Matti Kairaluoma Markku Aarnio Uusia kolorektaalisyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 224, naisilla 1167 kpl ja miehillä 173 kpl (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin 13 uutta paksu ja peräsuolisyöpätapausta. Paksu ja peräsuolisyövän ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomen keskussairaalassa nainen mies Sijainti Colon ascendens 4 Sigma 22 Colon transversum 8 Rectum 52 Colon descendens 8 Elektiivisiä leikkauksia tehtiin 113 ( 87 %), päivystyksenä leikattiin 8 ( 9 %), 9 potilasta jätettiin leikkaamatta. Leikkaukset Hemicolectomia dx 42 Extirpatio recti abdominoperinealis 4 Hemicolectomia sin 17 Operatio am Hartman 2 Resectio sigmae 6 Colectomia subtotalis 1 Resectio anterior 14 Muu leikkaus 16 Resectio anterior (TME=total mesorectum excision) 19 Ei leikattu 9 18

19 Paksu ja peräsuolisyöpätapausten lukumäärät 2 24 Keski Suomen keskussairaalassa paksusuoli peräsuoli ptnm luokitus leikatuista potilaista: ptis N M 1 pt3 N2 M 7 pt1 N M 12 pt3 N2 M1 2 pt1 N1 M 1 pt4 N M 4 pt2 N M 19 pt4 N M1 1 pt2 N1 M 2 pt4 N1 M 3 pt3 N M 37 pt4 N1 M1 1 pt3 N1 M 19 pt4 N2 M 3 pt3 N M1 1 pt4 N2 M1 2 pt3 N1 M1 2 Neljää ( 4 ) potilasta ei voitu luokitella ( TNM/Dukes ) koska syöpä oli laajalle levinnyt. Yhdeksällä ( 9 ) potilaalla syöpä oli inoperaabeli. Dukesin luokitus Dukes A 32 Dukes B 41 Dukes C 35 Dukes D 22 19

20 Paksu ja peräsuolisyövän levinneisyysjakaumat (%) Dukes A Dukes B Dukes C Dukes D Jatkohoito Aktiivinen syöpäseuranta 7 Terminaalihoito 7 Aktiivinen syöpäseuranta+adjuvanttihoito 1 Exitus 4 Terveyskeskusseuranta 1 Jatkohoito avoin 5 Adjuvanttihoito 14 Muu 3 Palliatiivinen hoito 7 Kolorektaalisyövän seuranta Seurannan tavoitteena on löytää leikkauksen jälkeen mahdollisesti ilmenevät kolorektaalisyövän paikalliset uusiutumat tai etäpesäkkeet. Osassa tapauksista voidaan tehdä uusintaleikkaus (esim. keuhko tai maksaresektio). Sytostaattihoidosta voi olla hyötyä, mikäli uusintaleikkaukseen ei ole mahdollisuuksia. Hyvin iäkkäiden tai huonokuntoisten potilaiden osalta seuranta voi tapahtua pelkästään avosektorilla. Periytyvän paksusuolisyövän seuranta tapahtuu erillisten ohjeiden mukaan. 2

21 UMPILISÄKKEEN KASVAIMET Vastuulääkäri: Matti Kairaluoma Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin yksi adenokarsinooma, jonka levinneisyysaste oli T3N. OHUTSUOLISYÖPÄ Vastuulääkäri: Matti Kairaluoma Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa ei todettu yhtään ohutsuolen adenokarsinoomaa. 21

22 HAIMASYÖPÄ Vastuulääkäri: Ilmo Kellokumpu Haimasyövistä n. 9 % on ns. duktaalisia adenokarsinoomia. Sijainnista riippuen (caput, corpus, kauda) haimasyöpä kasvaa pohjukaissuoleen, mahalaukkuun, vasempaan lisämunuaiseen, pernaan ja poikittaiseen paksusuolen suoliliepeeseen. Haimasyöpä metastasoi yleisimmin maksaan, alueellisiin imusolmukkeisiin, vatsakalvoon ja keuhkoihin. Uusia haimasyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 794, 431 kpl naisilla ja 363 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 37 haimasyöpäpotilasta. Haimasyövän ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomen keskussairaalassa nainen mies Kliininen aste Stage X 4 Stage III 1 Stage I 1 Stage IV 28 Stage II 3 Hoito Kuudelle potilaalle tehtiin pancreaticoduodenaalinen resektio ja kahdelle potilaalle enterobiliaarinen ohitus. 22

23 KILPIRAUHASSYÖPÄ Vastuulääkäri: Kerkko Karjalainen Kilpirauhassyöpä on 195 luvulla tasaisesti lisääntynyt. Naisten kilpirauhassyövän lisääntyminen sen sijaan jatkuu suhteellisen voimakkaana. Keski Suomen alueella kilpirauhassyövän insidenssi on vuosien ajan ollut muuttumaton. Uusia kilpirauhassyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 337, 257 kpl naisilla ja 8 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin 9 uutta kilpirauhassyöpätapausta. Papillaarisia karsinoomia todettiin neljä. Yksi näistä oli okkultti, 5 mm:n tuumori. Follikulaarisia karsinoomia todettiin kolme (potilaiden iät 2, 49 ja 55 v) ja anaplastisia karsinoomia yksi ( potilaan ikä 32 v ). Potilaiden kokonaismäärä ja histologisten tyyppien jakauma oli odotetun kaltainen ja pysynyt viime vuosina vakiona. Kilpirauhassyövän ikäjakauma Keski Suomessa NAINEN MIES Histologia HISTOLOGINEN TYYPPI POTILAITA Papillaarinen karsinooma 4 Follikulaarinen karsinooma 3 Medullaarinen karsinooma 1 Anaplastinen karsinooma 1 Hoito Kaikille potilaille tehtiin totaali tyreoidektomia. Yhtään hypoparatyreoosia, rekurrenspareesia tai muuta merkittävää komplikaatiota ei esiintynyt. Potilas, jolla oli anaplastinen karsinooma, sai sädehoitoa, mutta kuoli viiden kuukauden kuluttua leikkauksesta. Muut potilaat saivat radiojodihoidon lukuun ottamatta potilaita, joilla oli medullaarinen karsinooma ja okkultti papillaarinen karsinooma. 23

24 Kilpirauhassyöpä Keski Suomessa mies nainen 24

25 RINTASYÖPÄ Vastuulääkärit: Elina Nieminen, KSKS Jorma Anttinen, KSKS Martti Laukkanen, Jokilaakson sairaala Rintasyöpä on yleisin syöpä maassamme. Rintasyövän ikävakioitu esiintyvyys on 1 vuoden aikana noussut 35 % ja tämä lisääntyminen tulee edelleen jatkumaan. On arvioitu, että vuosina Suomessa todetaan vuosittain noin 3 7 uutta tapausta. Tilastoihin perustuen on laskettu, että elossa olevien hoidettujen rintasyöpäpotilaiden määrä tulee vuonna 28 olemaan noin 37. Uusia rintasyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 3694 kpl (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomessa todettiin 188 uutta rintasyöpätapausta, näistä 174 Keski Suomen keskussairaalassa ja 14 Jokilaakson sairaalassa. Rintasyövän ikäjakauma Keski Suomessa lukum äärä Rintasyöpä Keski Suomessa K SKS JAS 25

26 KIRURGINEN TOIMENPIDE Ablaatio 17 Ablaatio + kainaloevakuaatio 73 Segmenttiresektio 27 Segmenttiresektio + vartijaimusolmukkeiden poisto 2 Segmenttiresektio + kainaloevakuaatio 22 Ablaatio + rekonstruktio 4 Muu (Lumpektomia /Mastektomia/Resektio) 12 Säästävä leikkaus voitiin tehdä ainakin 69 potilaalle. Tieto puuttui 13:sta. Keski Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämissä mammografiajoukkotarkastuksissa havaittiin 58 uutta rintasyöpää. Näistä hoidettiin Keski Suomen keskussairaalassa 5. Vuonna 24 omarahoitteisessa seulonnassa 6 69 vuotiaiden ikäryhmässä löytyi 22 rintasyöpää. 26

27 Stage ptnm K SKS JOKILAAKSO YHTEENSÄ Stage ptis Stage I pt 1 NX 1 1 pt 1 N Stage II a pt 1 N pt 2 N Stage II b pt 2 N pt 2 NX 1 1 pt 2 N2a 1 1 pt 3 N 3 3 pt 3 N1 4 4 Stage III b pt 4 N pt 4 NX 1 1 ei leikattu tai leikattu muualla YHTEENSÄ Paikallisia rintasyöpiä oli 129 (69 %), joista carcinoma in situja 27 (14 %) ja kainaloon tai laajemmalle levinneitä 32 (17 %) kappaletta. 27

28 ETURAUHASEN SYÖPÄ Vastuulääkäri: Seppo Lundstedt Uusia eturauhassyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 3675 kpl (tilasto vuosilta ). Eturauhasen syöpä on miesten yleisin pahanlaatuinen kasvain. Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 28 uutta eturauhasen syöpätapausta ja 1 Jokilaakson sairaalassa. Eturauhasen syövän ikäjakauma Keski Suomessa lukumäärä ptnm luokitus pt1 N 1 pt3 N1 M 1 pt1 N M 5 pt3 N1 M1 1 pt1 NX M 54 pt3 N M 6 pt1 NX MX 23 pt3 NX M 35 pt2 NX 1 pt3 NX MX 3 pt2 N M 2 pt3 NX M1 3 pt2 NX M1 4 pt4 NX M 19 pt2 NX M 12 pt4 NX MX 6 pt3 NX 1 pt4 NX M1 17 pt3 M1 1 ei luokitusta 5 Paikallisia eturauhassyöpiä oli 116 (~ 53 %) ja paikallisesti levinneitä oli 71 (~ 33 % )sekä ei paikallisia 26 (~ 12 %). 23 tapauksessa eturauhasen höyläyslastuista löytyi adenokarsinoomakudosta. 28

29 Hoito Seuranta 26 Radikaali prostatektomia 14 Hormonihoito 16 Sädehoito 39 Muu 3 Eturauhasen syöpä Keski Suomessa K S KS JAS 29

30 KIVESSYÖPÄ Vastuulääkäri: Seppo Lundstedt Uusia kivessyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 96kpl (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa todettiin kivessyöpä viidellä potilaalla. Kasvaimet olivat seminoomia. Kivessyövän ikäjakauma Keski Suomessa lukumäärä 2 3 Hoito Potilaille tehtiin radikaalinen orkiektomia. Potilaita seurataan vähintään puolivuosittain tietokonetomografiatutkimuksella sekä merkkiainemäärityksin. Kivessyöpä Keski Suomessa

31 MUNUAISSYÖPÄ Vastuulääkäri: Seppo Lundstedt Uusia munuaissyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 755, 333 kpl naisilla ja 422 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 28 uutta munuaissyöpätapausta, 3 tapausta hoidettiin konservatiivisesti. Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomessa nainen m ies ptnm luokitus pt 1 N M 1 pt 3 N M1 2 pt 2 N M 4 pt 3 N1 M1 3 pt 2 N M1 1 pt 3 N1 M 1 pt 3 N M 3 pt 4 N1 M1 2 Hoito Nefrektomia tehtiin 24 potilaalle. Kahta potilasta ei leikattu. Munuaissyöpä Keski Suomessa nainen mies

32 VIRTSARAKON SYÖPÄ Vastuulääkäri: Seppo Lundstedt Virtsarakon syövän vaaratekijöistä tärkeimmät ovat tupakointi sekä eräät teollisuudessa käytettävät kemikaalit. Uusia virtsarakon syöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 788, 198 kpl naisilla ja 59 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 41 uutta rakkosyöpätapausta. Rakkosyöpään luetaan myös virtsanjohtimen ja munuaisaltaan syövät. Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomessa mies nainen ptnm luokitus ptis 1 pt 3 N M 1 pta 24 pt 3 NX MX 1 pt 1 N M 1 pt 3 NX M1 1 pt 1 NX MX 7 pt 3 NX M1 1 pt 2 N M 1 pt 4 N M 1 pt 2 N1 M 1 pt 4 N1 M1 1 Gradus Gradus I 1 Gradus II 16 Gradus III 15 32

33 Hoito Höyläys tai elektrokoagulaatio 29 Resektio 2 Kystektomia 4 Muu 2 Hoitoperiaatteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Virtsarakkosyöpä Keski Suomessa nainen mies 33

34 KOHDUNKAULAN SYÖPÄ Vastuulääkäri: Merja Yliskoski Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpä. Suomessa levyepiteelisyöpien ilmaantuvuus pieneni 196 luvulta lähtien joukkotarkastustoiminnan ansiosta. Pienimmillään kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus oli 9 luvun alussa, noin 13 uutta tapausta vuodessa, 199 luvulla ilmaantuvuus suureni vuoteen 1995 noin 18 tapaukseen. Uusia kohdunkaulan syöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 155 ja kohdunkaulan carcinoma in situja 187 (tilasto vuosilta ). Kohdunkaulan syövän kaksi tärkeintä histologista tyyppiä ovat levyepiteeli ja adenokarsinooma. Levyepiteelisyöpä kehittyy hitaasti esiasteiden kautta (cervical intraepithelial neoplasia= CIN), jotka voidaan löytää ja hoitaa niin, ettei syöpää pääse kehittymään. Irtosolukoe eli papakoe on tärkein tutkimusmenetelmä, jossa todetut muutokset selvitetään kolposkopiassa eli kohdunsuun tähystyksessä otettavilla koepaloilla. Hoito määräytyy levinneisyyden mukaan. Kohdunkaulan syöpä Keski Suomessa vuonna 24 Kohdunkaulan syöpä löytyi vuonna 24 Keski Suomesta 11 naiselta. Näistä neljä löytyi ns. mikroinvasiivisessa eli hyvin varhaisessa vaiheessa. Histologinen löydös oli adenokarsinooma kahdessa tapauksessa, loput olivat levyepiteelisyöpää. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuudessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta viime vuosina. Hyvin varhaisten ns. mikroinvasiivisten syöpien (FIGO levinneisyysaste ST IA1) hoitona on pelkkä kohdunpoisto, jotka tehdään K SKS:ssa. Varhaisvaiheen syöpä, jossa on koepalassa todettu selvä invaasio (FIGO ST IB), leikataan keskitetysti Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (ns. Wertheimin mukainen laajennettu kohdunpoisto). Mahdollisten lisähoitojen tarve arvioidaan leikkausnäytteiden ja kuvantamistutkimusten avulla. Kohdun sisäinen sädehoito on keskitetty Kuopioon, mutta ulkoinen sädehoito ja sytostaattihoidot annetaan Jyväskylässä. Potilaita seurataan viiden vuoden ajan naistentautien poliklinikalla ja sen jälkeen avoterveydenhuollossa vuosittain. Kohdunkaulan syövän esiasteet hoidetaan yleensä poistamalla muutos sähkösilmukalla. Kaikkein lievempiä muutoksia (CIN 1) ei välttämättä tarvitse hoitaa, koska niiden oma spontaani paranemistaipumus on hyvä. Lievät ja keskivaikeat syövän esiasteet (CIN 1 ja 2) seurataan avoterveydenhuollossa; vaikeat esiasteet ja carcinoma in situ (CIN 3) seurataan 2 vuotta keskussairaalassa ja sen jälkeen avoterveydenhuollossa papakokeella. Kohdunsuun muutosten hoidosta on tulossa käypä hoitosuositus, jolla pyritään yhtenäistämään hoito ja seurantalinjoja Suomessa. Ikäjakauma lukumäärä

35 Histologia CARCINOMA EPIDERMOIDES 9 ADENOCARCINOMA 2 Kohdunkaulan syövän lukumäärät Keski Suomessa Keski Suomessa löytyi v.24 kohdunkaulansyövän vaikeaa esiastetta (CIN III) 83 potilaalta. Kohdunkaulan syövän vaikeat esiasteet Keski Suomessa (CIN III)

36 KOHDUNRUNGON SYÖPÄ Vastuulääkäri: Merja Yliskoski Kohdunrunko osan limakalvosyöpä (endometrium ca) on naisten kolmanneksi yleisin syöpä rintasyövän ja paksusuolisyövän jälkeen ja naisten yleisin gynekologinen syöpä. Uusia kohdunrungon syöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 75 (tilasto vuosilta ). Keski Suomen kohdunrungon syöpätilasto vuonna 24 Vuonna 24 löytyi Keski Suomessa 32 uutta kohdunrungon syöpää, joista 24 oli FIGO ST I, jossa ennuste on erinomainen. Yhteensä 31 pystyttiin leikkaamaan. Yhdellä potilaalla oli vatsaontelo erittäin kiinnikkeinen aikaisemman suolistosyövän hoidon vuoksi, joten kohdun poisto ei onnistunut. Tämä potilas hoidettiin kohdun sisäisellä sädehoidolla KYS:ssä. Lisäksi hoidettiin yksi potilas, joilla oli kohtulihaksesta lähtenyt syöpä (leiomyosarkooma). Imusolmukkeiden poisto syövän levinneisyyden selvittämiseksi tehtiin 16 potilaalle (5 %). Kohdun kaulaosaan levinneet kohdunrungon syövät leikataan yliopistosairaaloissa. Vuonna 24 vain yksi potilaista leikattiin KYS:ssä tämän vuoksi. Kuusi potilasta lähetettiin emättimen sädehoitoon KYS:siin. Ulkoset sädehoidot (11 potilasta) ja lisähoitona käytettävät solunsalpaajahoidot (4 potilasta) toteutettiin K SKS:ssä. Ikäjakauma > 8 lukumäärä Hoito Leikkaus (kohdun ja munasarjojen) poisto on tässä syövässä hoidon kulmakivi ja lisäksi pyritään poistamaan lantion imusolmukkeet levinneisyyden määrittämiseksi. Huonon ennusteen riskitekijöiden perusteella annetaan lisäksi sädehoito, joka nykykäytännön mukaan jätetään antamatta vain aivan pinnallisissa, hyvin erilaistuneissa kohtusyövissä. Sädehoidon laajuus suunnitellaan taudin levinneisyyden mukaan. Pitkälle edenneen kohtusyövän hoitona voidaan käyttää myös sytostaatteja ja hormonihoitoja. 36

37 Kohdunrungon syövän esiintyminen Keski Suomessa Seuranta Kohtusyöpäpotilaita seurataan naistentautien poliklinikalla viisi vuotta ja sen jälkeen avoterveydenhuollossa ad 1 vuotta. Hyvin varhaisvaiheen syövissä, joissa ei ole tarvittu leikkauksen lisäksi muuta hoitoa, seuranta siirtyy avoterveydenhuoltoon kahden vuoden kuluttua. 37

38 MUNASARJASYÖPÄ Vastuulääkäri: Merja Yliskoski Munasarjasyöpä on Suomessa neljänneksi yleisin naisten syöpä ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä. Siihen kuolee enemmän potilaita kuin muihin gynekologisiin syöpiin yhteensä. Huono ennuste johtuu ensisijaisesti siitä, että munasarjasyöpä on vähäoireinen eikä hyvää seulontamenetelmää ole olemassa ja siksi todettaessa munasarjasyöpä on usein laajalle levinnyt. Munasarjoissa esiintyy histologiselta kuvaltaan hyvänlaatuisten ja pahanlaatuisten kasvainten välille kuuluvia epiteliaalisia kasvaimia, ns. semimaligneja eli borderlinekasvaimia noin 15 % pahanlaatuisista munasarjakasvaimista ja niistä 1 15 % käyttäytyy syövän tavoin. Munasarjasyövän ilmaantuvuus ei ole 196 luvun jälkeen oleellisesti muuttunut. Uusia munasarjasyöpiä todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 485 ja uusia semimaligneja munasarjakasvaimia 115 (tilasto vuosilta ). Suomalaisten naisten eilinikäinen riski sairastua munasarjasyöpään on alle 2 %. Noin 95 % kaikista pahanlaatuisista munasarjakasvaimista on epiteliaalista alkuperää, loput ovat itusolu ja sukupienakasvaimia. Epiteliaalisista munasarjasyövistä tavallisimpia ovat seroosit, musinoosit ja endometrioidityyppiset kasvaimet. Hieman harvinaisemmilla kirkassoluisilla ja anaplastisilla kasvaimilla on muita tyyppejä huonompi ennuste. Ennusteeseen vaikuttaa myös solukon erilaistumisaste ja syövän levinneisyysaste. Munasarjasyöpä Keski Suomessa vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa munasarjasyövän leikkaushoito tapahtuu omassa sairaalassa. Sytostaattihoidot on toistaiseksi annettu sädesairaalassa osastolla 31 ja päiväsairaalassa, joissa potilaiden hoidosta alkaen on vastannut gyn.onkologi. Munasarjasyöpäpotilaita seurataan naistentautien poliklinikalla vähintään viiden vuoden ajan. Semimalignien kasvainten seuranta on kaksi vuotta, mikäli molemmat munasarjat on leikkauksessa poistettu. Vuonna 24 todettiin Keski Suomessa 15 uutta munasarjasyöpää, joista 5 (33 %) oli alkuvaiheen syöpiä (FIGO ST I) ja 8 (53 %) I levinneitä (FIGO ST III IV). Kaikille alkuvaiheen syöville tehtiin laaja leikkaus, jossa poistettiin imusolmukkeet. Mutta levinneissä syövissä usein jäi niin paljon jäännöskasvainta vatsaonteloon, ettei imusolmukkeiden poistoon kannattanut lähteä. Lisäksi todettiin kahdeksan ns. semimalignia munasarjakasvainta. Yhdellä näistä potilaista oli samanaikaisesti granulosasolukasvain. 38

39 Ikäjakauma alle m unasarjasyöpää 8 sem im alignia kasvainta Hoito Kirurgisessa hoidossa pyritään mahdollisimman hyvään kasvainmassan poistoon ja varhaisvaiheen syövässä laajoihin levinneisyystutkimusnäytteisiin, jolloin poistetaan myös sekä lantion että para aortaalialueen imusolmukkeet. Mitä pienempi yksittäisen jäännöskasvaimen koko on, sitä paremmat hoitotulokset saadaan. Lähes aina munasarjasyövässä annetaan leikkauksen lisäksi sytostaattihoito, jota voidaan käyttää hoitona vielä taudin mahdollisesti uusiessa. Munasarjakasvaimista noin 8 % vastaa hyvin solunsalpaajahoitoon. Yleisimpien gynekologisten syöpien lukumäärät Keski Suomessa MUNASARJASYÖPÄ KOHDUNRUNGON SYÖPÄ KOHDUNKAULAN SYÖPÄ 39

40 MUUT GYNEKOLOGISET SYÖVÄT KESKI SUOMESSA Vastuulääkäri: Merja Yliskoski Vuonna 24 hoidettiin kolme potilasta, joilla syöpä oli lähtöisin munatorvesta. Hoito noudattaa periaatteessa munasarjasyövän hoitolinjoja: leikkaus ja lisäksi solunsalpaajahoito. Kaikki K SKS:ssa todetut munatorvisyöpäpotilaat saivat leikkauksen jälkeen solunsalpaajahoidon. Munatorvisyövissä on sama ongelma kuin munasarjasyöviä eli alkuvaiheen oireet puuttuvat ja potilaat tulevat hoitoon vasta kun syöpä on levinnyt. Ulkosynnyttimen syöpä on myös harvinaisempia gynekologisia syöpiä. Vuonna 24 leikattiin kaksi vulvakarsinoomapotilasta K SKS:ssa. Molemmilla on todettu paikallinen basaliooma. Neljä potilasta lähetettiin hoidon porrastusmallin mukaisesti leikattavaksi KYS:iin. Kolmella heistä (FIGO ST III) annettiin lisäksi ulkoinen sädehoito täällä. Vulvakarsinooman sädehoidossa noudatetaan pohjoismaisia sädehoito ohjeita. 4

41 NON HODGKIN LYMFOOMA Vastuulääkäri: Hanna Raunio Vuonna 22 Suomessa todettiin 928 uutta non Hodgkin lymfoomatapausta. Keski Suomessa todetaan keskimäärin 46 non Hodgkin lymfooma tapausta vuosittain. Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 41 non Hodgkinlymfoomapotilasta. Non Hodgkin lymfoomatapaukset Keski Suomessa Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomessa mies nainen mies nainen Histologiseen REAL luokitukseen perustuva maligniteettiaste Matala maligniteettiaste 9 Korkea maligniteettiaste 24 Keskikorkea maligniteettiaste 1 Sekalaiset 7 41

42 Kliininen aste Ia 3 IIb 1 IIa 7 IVb 1 IIIa 6 IE 6 IVa 15 IIE 2 Hoito Kemoterapia 19 Sädehoito+kemoterapia 18 Exitus (hoitoja ei ehditty aloittamaan) Ennuste 4 Lymfoomapotilaiden ennusteeseen vaikuttaa solutyyppi. Matalan maligneettiasteen lymfoomat paranevat harvoin täysin, mutta niiden hitaan käyttäytymisen vuoksi potilaiden keskimääräinen elossaoloaika on n. 8 vuotta. Aggressiivisempien lymfoomien ennusteeseen voidaan käyttää nk IPI pisteytystä. Riskipisteitä kertyy levinneisyydestä, sairastumisiästä ( 6 vs > 6 v), LD arvosta, imusolmukealueiden ulkopuolella olevien pesäkkeiden määrästä sekä potilaan suorituskyvystä. 42

43 HODGKININ TAUTI Vastuulääkäri: Hanna Raunio Uusia Hodgkinin tautitapauksia todetaan vuosittain Suomessa keskimäärin 133, 59 kpl naisilla ja 74 kpl miehillä (tilasto vuosilta ). Vuonna 24 Keski Suomen keskussairaalassa hoidettiin 7 uutta Hodgkinin tautitapausta. Ikä ja sukupuolijakauma Keski Suomessa 24 SUKUPUOLI IKÄ HISTOLOGIA MIES 12 sidekudoskyhmyinen MIES 19 " MIES 23 " MIES 22 MIES 34 MIES 46 lymfosyyttivaltainen NAINEN 25 Kliininen aste Ia 2 Ib IIa 2 IIb 1 IIIa IIIb 1 IVa IVb 1 Hoito Viisi potilasta sai sekä sädehoidon että kemoterapian, kahdella potilaalla kemoterapian lisäksi suunnitelmissa myös sädehoitojaksot. Ennuste Hodgkinin taudin ennuste on kohtalaisen hyvä, potilaista % on elossa kahdeksan vuoden kuluttua taudin puhkeamisesta. 43

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa

Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa Gynekologisten syöpien leikkaushoito K-SKS:ssa Naistentautien alueellinen koulutus 18.11.2016 Mika Helste Sisältö Taustaa Mitä? Kuka Miten ja miksi? Miten on mennyt? Mitä jatkossa? 1 Syövät Keski-Suomessa

Lisätiedot

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja

Lisätiedot

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare

Lisätiedot

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570

Lisätiedot

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, naistentau$en ja synnytysten

Lisätiedot

MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO

MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO MUNASARJAN EI- EPITELIAALISTEN MALIGNIEN KASVAINTEN KIRURGINEN HOITO Dosentti Johanna Mäenpää Naistenklinikka TAYS JM 05 KÄSITELTÄVÄT KASVAIMET Itusolukasvaimet Stroomaperäiset kasvaimet Kasvaimet epäspesifisestä

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008

Uroteelineoplasiat. Paula Kujala 13.11.2008 Uroteelineoplasiat Paula Kujala 13.11.2008 UROTEELI Virtsarakon kasvaimista suurin osa on lähtöisin virtsateitä verhoavasta spesialisoituneesta epiteelistä, uroteelista. Uroteeli peittää virtsateitä munuaisaltaasta

Lisätiedot

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta?

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Suomen yleislääkäriyhdistys 13.05.2016 Päivi Salminen-Peltola osastonylilääkäri HUS Hyvinkään sairaala Sisältö Lähettäminen ja tutkimukset perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN MERKITYS KOHTUSYÖVÄN OPERA- TIIVISESSA HOIDOSSA

JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN MERKITYS KOHTUSYÖVÄN OPERA- TIIVISESSA HOIDOSSA JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN MERKITYS KOHTUSYÖVÄN OPERA- TIIVISESSA HOIDOSSA Anni Niskanen Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos / Naistentaudit ja synnytykset Helmikuu

Lisätiedot

Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito

Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito Sakari Hietanen TYKS/Gynekologinen syövänhoito Ei sidonnaisuuksia 900 Kohdun runko- osan syövän insidenssi 800 700 600 500 400 300 200 100 0 1957-1961 1962-1966 1967-1971 1972-1976 1977-1981 1982-1986

Lisätiedot

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN

Lisätiedot

TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO

TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO 18.11.2016 TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO GYN.SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO Naistenosasto (SYNNY) Naistentautien poliklinikka 1 (GYNPKL1) Päiväsairaala (Huone 4) Sädesairaala Kotisairaala

Lisätiedot

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Pehmytkudos- ja luusarkoomissa eri hoito-ohjelmat pehmytkudossarkoomissa yleensä kirurgia ensin Onkologinen

Lisätiedot

IAP Kuopio 27.9.2007. Mesenkymaalisia. kasvaimia iholla, ja vähän v n muuallakin Jyrki Parkkinen ja Tom BöhlingB

IAP Kuopio 27.9.2007. Mesenkymaalisia. kasvaimia iholla, ja vähän v n muuallakin Jyrki Parkkinen ja Tom BöhlingB IAP Kuopio 27.9.2007 Mesenkymaalisia kasvaimia iholla, ja vähän v n muuallakin Jyrki Parkkinen ja Tom BöhlingB Pehmytkudoskasvainten patologiaa Valtaosa pehmytkudoskasvaimista benignejä, malignit harvinaisia,

Lisätiedot

Mitä onkologi toivoo patologilta?

Mitä onkologi toivoo patologilta? Mitä onkologi toivoo patologilta? Mikä PAD-lausunnossa vaikuttaa kilpirauhassyövän hoitoon Hanna Mäenpää, dos HUS, Syöpätautien klinikka Onkologian trendejä Entiteetit pirstoutuvat pienemmiksi: lisää tietoa

Lisätiedot

LEIKKAUKSENAIKAISEN JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN LUOTETTAVUUS KOHDUNRUNGON SYÖVÄN LEVINNEISYYDEN ARVIOINNISSA

LEIKKAUKSENAIKAISEN JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN LUOTETTAVUUS KOHDUNRUNGON SYÖVÄN LEVINNEISYYDEN ARVIOINNISSA LEIKKAUKSENAIKAISEN JÄÄLEIKEDIAGNOSTIIKAN LUOTETTAVUUS KOHDUNRUNGON SYÖVÄN LEVINNEISYYDEN ARVIOINNISSA Juha Patamaa Syventävien opintojen tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito

Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito Sakrumin pahanlaatuisten luukasvainten kirurginen hoito Toni-Karri Pakarinen 1, Piia Suomalainen 1, Hannu Kuokkanen 2, Minna Laitinen 1 1 Sarkoomayksikkö, Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualue, TAYS

Lisätiedot

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1) Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 14 esitetään suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2005 2012 todetuilla ja 2010 2012 seuratuilla potilailla

Lisätiedot

MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ

MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ Ari-Pekka Asikainen LK & Minna Tanner Dosentti/ Oyl, TAYS, Syövän hoidon vastuualue Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4. 4 Potilaiden elossaolo 13

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4. 4 Potilaiden elossaolo 13 26.11.2018 Sisältö 1 Esipuhe 2 2 Syöpätilanne 2016 3 3 Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4 4 Potilaiden elossaolo 13 5 Riski sairastua ja kuolla syöpään 16 6 Vallitsevuus 17 7 Taulukot 19 7.1 Ilmaantuvuus, kuolleisuus

Lisätiedot

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia Ruokatorvisyöpä Ruokatorvisyöpä 2013 Eero Sihvo Dos KSKS Nielemisvaikeus Suomessa vajaa 300/v 14. yleisin ca >20. yleisin ca 2 histologista päätyyppiä Distaalinen ruokatorvi 40,0 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0

Lisätiedot

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyövän i seuranta Eija Eloranta OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyöpä p 1% kaikista syövistä naisilla > miehillä yleisin endokriininen syöpä (90%) Ilmaantuvuudessa merkittävä

Lisätiedot

TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia

TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia TUTKI 2-KOTITEHTÄVÄN PALAUTUS 19.3.2014 Tiina Immonen BLL lääketieteellinen biokemia ja kehitysbiologia Tehtävän suoritus Palautuksia: 51 Tiivistelmien keskipituus 97 sanaa hyvä! OTSIKOT Otsikko tutkimuksen

Lisätiedot

Immunohistokemia HPV-muutosten ja tavallisten gynekologisten adenokarsinoomien diagnostiikassa. Elisa Lappi-Blanco OYS, patologian osasto

Immunohistokemia HPV-muutosten ja tavallisten gynekologisten adenokarsinoomien diagnostiikassa. Elisa Lappi-Blanco OYS, patologian osasto Immunohistokemia HPV-muutosten ja tavallisten gynekologisten adenokarsinoomien diagnostiikassa Elisa Lappi-Blanco OYS, patologian osasto Gynekopatologian tavallisia ongelmia HPV-muutosten vaikeusasteen

Lisätiedot

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala gynekologisessa kirurgiassa Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala Tapausselostus no 1 : 35-v Operoitu kahdesti endometrioosin takia aikaisemmin resekoitu rektoktovaginaalista endometrioosia rakkoresektio

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ?

MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ? MITÄ PATOLOGIN LAUSUNNON IHOKASVAIMISTA PITÄISI SISÄLTÄÄ? Riitta Huotari-Orava Patologian erikoislääkäri Iho-ja sukupuolitautien erikoislääkäri 9.1.2007 Löydöksenä on basaliooma. Kasvain yltää reunaan.

Lisätiedot

Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa. Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen

Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa. Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen Alkuperäistutkimus Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten kolposkooppinen hoito Suomessa Robert Zilliacus ja Pekka Nieminen Kohdunkaulan syöpää ehkäisevän joukkoseulonnan teho perustuu koko seulontaketjuun;

Lisätiedot

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 15 esitetään ikävakioidut suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2007 2014 todetuilla ja 2012 2014 seuratuilla

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 28.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 28.3.2012 PAKSU- JA PERÄSUOLEN SYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu syöpä paksu- tai peräsuolen alueella. Sairastuminen herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. On hyvä tietää, ettei syöpädiagnoosi tarkoita

Lisätiedot

Yleispatologia Johdanto

Yleispatologia Johdanto Mitä patologia on? Yleispatologia Johdanto Jarkko Hietanen professori, LKT, HLL, M.Sc Hammaslääketieteen laitos Hammaslääketieteellinen patologia Patologia on tautioppia. Inflammaatio ja immunologiset

Lisätiedot

ENSILINJAN SOLUNSALPAAJAHOIDON TOTEUTUMINEN IÄKKÄILLÄ JA ERITTÄIN IÄKKÄILLÄ MUNASARJASYÖPÄPOTILAILLA TAYSIN NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN

ENSILINJAN SOLUNSALPAAJAHOIDON TOTEUTUMINEN IÄKKÄILLÄ JA ERITTÄIN IÄKKÄILLÄ MUNASARJASYÖPÄPOTILAILLA TAYSIN NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ENSILINJAN SOLUNSALPAAJAHOIDON TOTEUTUMINEN IÄKKÄILLÄ JA ERITTÄIN IÄKKÄILLÄ MUNASARJASYÖPÄPOTILAILLA TAYSIN NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN VASTUUALUEELLA VUOSIEN 2000 2009 VÄLISENÄ AIKANA Salla-Maria Matis

Lisätiedot

SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT

SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT SYTOLOGIAN LABORATORION LAADUNOHJAUS JA LAADUNVARMISTUSMENETTELYT Heikki Aho TYKS-SAPA-liikelaitos, patologia MÄÄRITELMIÄ Laatukontrolli (quality control) Menettelyt toivotun laatutason todentamiseksi

Lisätiedot

Levinneen suolistosyövän hoito

Levinneen suolistosyövän hoito Levinneen suolistosyövän hoito Yhteyshoitajakoulutus 29.9. LT ylilääkäri Pirkanmaan Syöpäyhdistys Uusien tapausten lukumäärät, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu trendi, miehet Uusien tapausten lukumäärät,

Lisätiedot

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin Rintasyöpä ja sen ehkäisy Jaana Kolin Syöpä sairautena Uusia syöpiä todetaan maassamme vuosittain noin 29.000 Miehillä ja naisilla syöpiä todetaan suurin piirtein yhtä paljon Vuoteen 2020 mennessä uusien

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi

Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi Kohdunkaulasyövän seulontalomake: ohje lomakkeen täyttämiseksi Tähdellä (*) merkitty tieto rekisteröidään joukkotarkastusrekisteriin. 1. Sukunimi ja etunimet tarvittaessa näytteenottaja merkitsee nimenmuutoksen

Lisätiedot

Eturauhassyöpä Suomessa

Eturauhassyöpä Suomessa Eturauhassyöpä Suomessa Insidenssi 4596 uutta tapausta v. 2009 (Suomen yleisin syöpä ja miesten yleisin syöpä) -14774 uutta syöpätapausta vuonna 2009 Kuolleisuus 784 hlöä v. 2009 (miesten toiseksi yleisin

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012 MAHASYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu syöpä mahalaukussa. Sairastuminen herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. On hyvä tietää, että syöpiä on hyvin monenlaisia ja sairauden kulkuun ja toipumiseen

Lisätiedot

Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012

Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012 Kilpirauhasen kasvaimet NYKYLUOKITUS 21.11.2012 Johanna Arola Aikakauskirja Duodecim Patologian osasto Haartman-instituutti ja HUSLAB Sidonnaisuudet Kirjoituspalkkiot Kustannus OY Duodecim Aikakauskirja

Lisätiedot

Tupakkalain muutos 2010

Tupakkalain muutos 2010 Tupakkalaki Tupakkalain muutos 2010 Tupakkalain muutos tuli voimaan 1.10.2010. Lain tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön vähittäinen loppuminen. 2010 Suomessa työssään päivittäin passiivisesti tupakalle

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen Onkologiyhdistys ry:n asettama työryhmä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen Onkologiyhdistys ry:n asettama työryhmä. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksen ja Suomen Onkologiyhdistys ry:n asettama työryhmä Päivitetty 22.1.2016 PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä

Lisätiedot

TAYS:SSA VUOSINA 1992 2007 LEIKATTUJEN MUNANJOHDINSYÖPÄPOTILAIDEN ENNUSTE

TAYS:SSA VUOSINA 1992 2007 LEIKATTUJEN MUNANJOHDINSYÖPÄPOTILAIDEN ENNUSTE TAYS:SSA VUOSINA 1992 2007 LEIKATTUJEN MUNANJOHDINSYÖPÄPOTILAIDEN ENNUSTE Hanna Rantanen syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos naistentaudit ja synnytykset toukokuu

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Munasarjasyöpä

Käypä hoito -suositus. Munasarjasyöpä Käypä hoito -suositus Päivitetty 26.4.2012 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

Pinnallisesti invasoiva levyepiteelikarsinooma (Stage IA1; invaasio < 3 mm, laajuus < 7 mm)

Pinnallisesti invasoiva levyepiteelikarsinooma (Stage IA1; invaasio < 3 mm, laajuus < 7 mm) Levyepiteeli Lievät muutokset Atypia condylomatosa/litteä kondylooma CIN 1 (lievä dysplasia) Esiastemuutokset CIN 2 (= keskivahva dysplasia) CIN 3 (= vahva dysplasia ja carcinoma in situ) Pinnallisesti

Lisätiedot

Seminooman sädehoito. Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit

Seminooman sädehoito. Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit Seminooman sädehoito Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit Miten seminooma leviää? 85% kliininen stage I ja 11% st II para-aortaali-imusolmukkeet Ipsilateraaliset parailiakaaliset Ipsilateraalinen munuaishilus

Lisätiedot

COPYRIGHT. Heikki Mäkisalo. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT. Heikki Mäkisalo. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT Heikki Mäkisalo Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! Mitkä maksan kasvaimet hoidetaan maksansiirrolla? Milloin metastaasikirurgia kannattaa? Heikki Mäkisalo

Lisätiedot

PATOLOGIA PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET

PATOLOGIA PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET PATOLOGIA Patologian nimikkeistön tarkoituksena on varmistaa, että näytettä lähetettäessä yksikäsitteisesti pyritään määrittelemään haluttu tutkimus. Nimikkeen tulee perustua näin ollen pyyntöön. Tällä

Lisätiedot

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa 2007-2013 1 Sisältö Imukudoksen ja verta muodostavan kudoksen kasvaimien pääryhmät 2 Uudet tapaukset koko maassa sukupuolittain

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 26.3.2012 VIRTSARAKKOSYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu virtsarakkosyöpä, johon sairastuminen voi herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. Haluamme antaa tietoa sairaudestasi, jotta selviytyisit mahdollisimman

Lisätiedot

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa

Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa Leukemioiden, lymfoomien ja muiden pahanlaatuisten veritautien ilmaantuvuus Suomessa 2008-2014 1 Sisältö Imukudoksen ja verta muodostavan kudoksen kasvaimien pääryhmät 3 Uudet tapaukset koko maassa sukupuolittain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/33 4.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2013 1 (5) 33 Kohdunkaulan syövän seulontatutkimusten hankinta HUSLABliikelaitokselta Pöydälle 14.05.2013 HEL 2013-006323 T 02 08 02 01 Päätösehdotus Esittelijä Taustaa

Lisätiedot

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle Myoomien embolisaatiohoito Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle 1 Opas toteutettu kätilötyön opinnäytetyönä Nella Tiihonen & Tanja Toivari Savonia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Gynekologiset kasvaimet

Gynekologiset kasvaimet Pentti K. Heinonen AJANKOHTAISTA LÄÄKÄRIN KÄSIKIRJASTA Gynekologiset Periaatteet Syövän varhainen toteaminen ja hoito parantavat ennustetta. Valtaosa hyvänlaatuisista ja kaikki pahanlaatuiset sekä niiden

Lisätiedot

Oppimistavoitteet. Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus. Syöpien esiintyvyys. Suomen syöpärekisteri. Lisäksi

Oppimistavoitteet. Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus. Syöpien esiintyvyys. Suomen syöpärekisteri. Lisäksi Oppimistavoitteet Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus Sirpa Leppä, professori Syöpätautien klinikka Hankkia yleiskäsitys syövän yleisyydestä, yleisimpien syöpien sairastavuudesta ja kuolleisuudesta

Lisätiedot

Kirurgisen leikkauspreparaatin raportointikäyt

Kirurgisen leikkauspreparaatin raportointikäyt Kirurgisen leikkauspreparaatin raportointikäyt ytännöt Heikki Aho TYKS patologia Labqualityn laaduntarkkailupäiv ivät Helsinki 5.2.2008 Raportoinnin vaatimukset Lausunnon tulee sisält ltää sellaiset tiedot,

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS GYNEKOLOGINEN ONKOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON

Lisätiedot

Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua. Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA

Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua. Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA Tyvisolusyöpä: mitä patologin tulee siitä lausua Lauri Talve patologian el, LT TYKS-SAPA Basalioomien yleisyydestä TYKS-SAPA:n patologialla tehty v. 2013 dgn Basal cell carcinoma 1046 kertaa, potilaita

Lisätiedot

Kasvainsairauksien kirurginen hoito

Kasvainsairauksien kirurginen hoito Kasvainsairauksien kirurginen hoito Sari Mölsä Diplomate of European College of Veterinary Surgeons Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eläintenhoitajaseminaari 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71 Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio

Lisätiedot

NEOADJUVANTTISYTOSTAATTIHOIDON VAIKUTUS MUNASARJASYÖVÄN LEIKKAUSTULOKSEEN

NEOADJUVANTTISYTOSTAATTIHOIDON VAIKUTUS MUNASARJASYÖVÄN LEIKKAUSTULOKSEEN NEOADJUVANTTISYTOSTAATTIHOIDON VAIKUTUS MUNASARJASYÖVÄN LEIKKAUSTULOKSEEN Laura Teräntö Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Joulukuu 2015 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta. Maarit Mentula ja Pekka Nieminen

Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta. Maarit Mentula ja Pekka Nieminen Alkuperäistutkimus Kohdunkaulan muutosten sähkösilmukkahoito ja seuranta Maarit Mentula ja Pekka Nieminen Kohdunkaulan solumuutosten hoito on vuosien saatossa vaihdellut, ja yhdeksänkymmentäluvun alusta

Lisätiedot

HOITOSUOSITUKSET. Työryhmä

HOITOSUOSITUKSET. Työryhmä HOITOSUOSITUKSET Työryhmä Maarit Anttila Annika Auranen Sakari Hietanen Riitta Koivisto- Korander Marja Komulainen Arto Leminen Mikko Loukovaara Reita Nyberg Ulla Puistola Maarit Vuento Päivi Vuolo- Merilä

Lisätiedot

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta

Lisätiedot

Mitä uutta keuhkosyövän käyvässä hoidossa

Mitä uutta keuhkosyövän käyvässä hoidossa Mitä uutta keuhkosyövän käyvässä hoidossa Antti Jekunen Kliinisen lääketutkimuksen dosentti, kliininen farmakologia HY Soveltavan onkologian dosentti, syöpätautien klinikka, TY Kliinisen onkologian professori,

Lisätiedot

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja

Lisätiedot

Munasarjojen poisto kohdunpoiston yhteydessä. 28.9.2007 GKS Eija Tomás, Tays

Munasarjojen poisto kohdunpoiston yhteydessä. 28.9.2007 GKS Eija Tomás, Tays Munasarjojen poisto kohdunpoiston yhteydessä 28.9.2007 GKS Eija Tomás, Tays Munasarjojen poisto Kiistelty aihe Paljon eriäviä mielipiteitä Hyvin erilaisia toimintatapoja Leikkaustekniikka vaikuttaa poistetaanko

Lisätiedot

HAIMAN DUKTAALISEN ADENOKARSINOOMAN ENNUSTE SUOMESSA: ERI HOITOMUOTOJEN JAKAUMA

HAIMAN DUKTAALISEN ADENOKARSINOOMAN ENNUSTE SUOMESSA: ERI HOITOMUOTOJEN JAKAUMA HAIMAN DUKTAALISEN ADENOKARSINOOMAN ENNUSTE SUOMESSA: ERI HOITOMUOTOJEN JAKAUMA Heini Hölsä Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Maaliskuu 2016 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä

Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä Alkoholi ja syöpä Maarit Rautio Matti Rautalahti Alkoholin kulutus 10 l/vuodessa Suomessa ja Tanskassa 9 l/vuodessa Ruotsissa 6,5 l/vuodessa Norjassa Alkoholi on Suomessa

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus

LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN. Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus LYMFOSYTOOSIT SANOIN JA KUVIN Pentti Mäntymaa TAYS, Laboratoriokeskus Lymfosytoosin määritelmä veren lymfosyyttien määrä >3.5 x 10 9 /l lymfosyyttien kohonnut %-osuus erittelyjakaumassa voi johtua joko

Lisätiedot

Papa ja hormonikierukka. Kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien solumuutokset Käypä hoidon päivitys. Epidemiologia

Papa ja hormonikierukka. Kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien solumuutokset Käypä hoidon päivitys. Epidemiologia Papa ja hormonikierukka. Kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien solumuutokset Käypä hoidon päivitys Leila Lind, 8.12.2016 Epidemiologia Ei puhuta enää papa-suosituksesta, vaan kohdunkaulan suosituksesta

Lisätiedot

Gynekologisten syöpien PET/CT. el Johanna Hynninen 9.4.2010

Gynekologisten syöpien PET/CT. el Johanna Hynninen 9.4.2010 Gynekologisten syöpien PET/CT el Johanna Hynninen 9.4.2010 Sisältö Kohdunkaulan syöpä Munasarjasyöpä Kohdunrungonsyöpä Kohdunkaulan syöpä Maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpä Kehittyy esiasteiden

Lisätiedot

Miten Papa-lausuntoa tulee lukea?

Miten Papa-lausuntoa tulee lukea? DIAGNOSTISIA ONGELMIA Miten Papa-lausuntoa tulee lukea? Pekka Nieminen Vuoden 1991 jälkeen kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus alkoi Suomessa nopeasti kasvaa. Tätä ennen tilanne oli ollut hyvä miltei 40 vuoden

Lisätiedot

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITEISTÄ JA HAKIJOISTA JÄSENVALTIOISSA

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITEISTÄ JA HAKIJOISTA JÄSENVALTIOISSA LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITEISTÄ JA HAKIJOISTA JÄSENVALTIOISSA 1 Jäsenvaltio EU/ETA Myyntiluvan haltija Hakija (Kauppanimi) Nimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut

Lisätiedot

Syöpä ja eriarvoisuus

Syöpä ja eriarvoisuus Syöpä ja eriarvoisuus Väestöryhmien väliset erot syöpien ilmaantuvuudessa ja kuolleisuudessa Nea Malila, Suomen Syöpärekisteri 1 Syöpäpotilaiden ennuste (5-vuotiselossaolo) koulutustasoittain korkeakoulu

Lisätiedot

TerveysInfo. GIST potilaan opas Oppaassa kerrotaan GISTin hoidosta, täsmälääkehoidosta sekä siitä mistä ja miten sairastunut saa apua.

TerveysInfo. GIST potilaan opas Oppaassa kerrotaan GISTin hoidosta, täsmälääkehoidosta sekä siitä mistä ja miten sairastunut saa apua. TerveysInfo Cancerpatientens sociala förmåner Syöpäpotilaan sosiaalietuudet pähkinänkuoressa. Maksuton yksityishenkilöille, yhteisöille 2 e/kpl, A5, 44 sivua http:///@bin/270880/sosedut netti_ru. Hakusanat:

Lisätiedot

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4 8.2.219 Sisältö 1 Esipuhe 2 2 Syöpätilanne 216 3 3 Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4 4 Potilaiden elossaolo 13 4.1 Elossaololuvut alueittain.......................................... 16 5 Riski sairastua ja

Lisätiedot

TerveysInfo. GIST potilaan opas Oppaassa kerrotaan GISTin hoidosta, täsmälääkehoidosta sekä siitä mistä ja miten sairastunut saa apua.

TerveysInfo. GIST potilaan opas Oppaassa kerrotaan GISTin hoidosta, täsmälääkehoidosta sekä siitä mistä ja miten sairastunut saa apua. TerveysInfo Cancerpatientens sociala förmåner Syöpäpotilaan sosiaalietuudet pähkinänkuoressa. Maksuton yksityishenkilöille, yhteisöille 2 e/kpl, A5, 44 sivua http:///@bin/270880/sosedut netti_ru. Hakusanat:

Lisätiedot

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Haikonen Kari, Lillsunde Pirjo 27.8.2013, Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo 27.8.2013 Kari Haikonen 1 Tutkimuksen lähtökohdat Tutkimus

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari

IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari IAP syyskokous 2008 Lasiseminaari Tapaus 1 45 vuotias mies, ei aiempia sairauksia. Oikean kiveksen 3,5 cm läpimittainen tuumori. 14.11.2008 CD99 Inhibin Ki67 AE1/AE3 14.11.2008 Muita immunovärjäyksiä

Lisätiedot

HOITOSUOSITUKSET. Työryhmä

HOITOSUOSITUKSET. Työryhmä HOITOSUOSITUKSET Työryhmä Maarit Anttila Annika Auranen Sakari Hietanen Riitta Koivisto- Korander Marja Komulainen Arto Leminen Mikko Loukovaara Reita Nyberg Ulla Puistola Maarit Vuento Päivi Vuolo- Merilä

Lisätiedot

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?

Lisätiedot

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA?

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? O S A S T O N Y L I L Ä Ä K Ä R I M A I J A T A R K K A N E N H Y K S S Y Ö P Ä K E S K U S LUENNON SISÄLTÖ luu- ja pehmytkudossarkoomat ei pediatrisia tutkimuksia ei gynekologisia

Lisätiedot

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS MITÄ REFLUKSI TARKOITTAA? Mahalaukun tai ohuensuolen sisällön pääsy ruokatorveen ilman oksentamista fysiologinen refluksi kenellä tahansa sopivissa olosuhteissa patologinen

Lisätiedot

HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku

HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku HPV-infektion ja kohdunkaulan syövän esiasteiden luonnollinen kulku Olli Carpén VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI HOSPITAL DISTRICT OF VARSINAIS-SUOMI Kohdunkaulan syöpä ja esiasteet HPV ja kohdunkaulan

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi

Lisätiedot