Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava. Asemakaavan selostus, 5. kaupunginosa, Kuoppakangas. Katualue sekä lähivirkistysalue (VL) VARKAUDEN KAUPUNKI
|
|
- Teemu Juusonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava Asemakaavan selostus, 5. kaupunginosa, Kuoppakangas. Katualue sekä lähivirkistysalue (VL) VARKAUDEN KAUPUNKI Tekninen toimiala Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava
2 Asemakaavan selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Diaarinumero VRK 379/2018 Kaava-alueen määrittely Asemakaavan muutos koskee Kuoppakankaan kaupunginosassa sijaitsevaa Osmajoentien ja Opiskelijankadun risteysalueen katualuetta ja lähivirkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella katualuetta laajennetaan lähivirkistysalueelle. Kaava-alueen sijainti Suunnittelualueena oleva Osmajoentien ja Opiskelijankadun risteysalue sijaitsee Kuoppakankaalla noin 1,5 kilometriä Varkauden keskustasta luoteeseen. Kaavan päätarkoitus Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa liikennejärjestelyjen kehittäminen sujuvammaksi ja turvallisemmaksi. Kerrosala-, väestö- ja laajuustiedot Muutosalueen pinta-ala on noin 0,5 ha. Kaavamuutoksella ei ole väestövaikutuksia tai yritysvaikutuksia. KAAVAN HALLINNOLLINEN KÄSITTELY Vireilletulo, tekninen lautakunta HYVÄKSYMINEN tekninen lautakunta x.201x kaupunginhallitus x.201x kaupunginvaltuusto x.201x TYÖRYHMÄN YHTEYSTIEDOT Varkauden kaupunki, Tekninen toimiala, Suunnittelu PL 208, Ahlströminkatu 6, Varkaus Sähköposti: KAUPUNGINARKKITEHTI SATU REISKO KAAVASUUNNITTELIJA MINNA PISTEMAA ASIAKASPALVELU Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava
3 SISÄLTÖ 1 TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Asemakaavan toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Suunnittelun yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Ympäristön häiriötekijät Maanomistus Suunnittelutilanne ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUVAIHEET Osalliset Asemakaavan tarve ja tavoitteet Vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavaluonnos ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne ja mitoitus Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Kaavan vaikutukset Kaavamerkinnät ja määräykset Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Toteuttaminen ja ajoitus Toteutuksen seuranta Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedottaminen Liitteet 1-3 Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava
4 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1: Asemakaavakartta Liite 2: Asemakaavamerkinnät- ja määräykset Liite 3: Asemakaavan seurantalomake Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (voimaantulo ) Pohjois-Savon maakuntakaava 2030, YM Varkauden keskusta-alueen strateginen yleiskaava, kv Asemakaavat: sm , sm ja Vattuvuoren eteläosa, kv Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018, tekninen lautakunta Varkauden liikenne- ja teollisuusmeluselvitys , Varkauden kaupunki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartta Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 1
5 1 TIIVISTELMÄ 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET Aloite Varkauden kaupunki 2018 Vireilletulo Tekninen lautakunta Kirjeet osallisille Oas (osallistumis- ja arviointisuunnitelma) Ilmoitus lehdessä, internetissä ja ilmoitustaululla Oas nähtävillä alkaen Päivitetty Oas nähtävillä alkaen Luonnos Kirjeet osallisille Ilmoitus lehdessä, internetissä ja ilmoitustaululla Nähtävillä Ehdotus Kirjeet muussa kunnassa asuville maanomistajille x.x.201x Ilmoitus internetissä ja ilmoitustaululla ja lehdessä x.x.201x Lausuntopyyntö viranomaisille ja muille yhteistyötahoille x.x.201x Nähtävillä x.x. x.x.201x 1.2 ASEMAKAAVA Asemakaavamuutoksella katualuetta laajennetaan lähivirkistysalueelle. Uutta katualuetta muodostuu 958m 2. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa katualueen kehittäminen. Katualuetta kehittämällä sujuvoitetaan liikennettä ja parannetaan liikenneturvallisuutta. Suunnittelualueelle laaditaan myöhemmin katusuunnitelma. 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN Asemakaavan toteuttaminen on mahdollista, kun kaava on saanut lainvoiman. Katualue ja lähivirkistysalue lohkotaan ja merkitään kiinteistörekisteriin. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 2
6 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 SUUNNITTELUN YLEISKUVAUS Asemakaavamuutoksen kohteena on Osmajoentien ja Opiskelijankadun risteysalue Kuoppakankaalla (kuva 1). Alue sijaitsee noin 1,5 kilometriä Varkauden keskustasta luoteeseen. Suunnittelualueeseen kuuluu katualuetta ja lähivirkistysaluetta. Katualue muodostuu ajoradasta sekä jalankulku- ja pyöräilyväylistä. Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta ja sen lähiympäristöstä. 2.2 LUONNONYMPÄRISTÖ Suunnittelualueeseen kuuluu asfaltoitua katualuetta sekä metsäistä lähivirkistysaluetta. Lähivirkistysalueen kasvillisuus on luonnontilaista metsää, jossa on pensaikkoa, koivuja ja kuusia. Maaperä on kalliomaata ja hiekkamoreenia. Suunnittelualueen korkeustaso on metriä korkeusjärjestelmässä N2000. Maasto laskee jyrkästi suunnittelualueesta lounaaseen. Suunnittelualueella ei ole eikä siihen rajoitu vesistöjä. Huruslahti sijaitsee noin 450 metrin päässä alueesta. Suunnittelualueella ei ole eikä siihen rajoitu luonnonsuojelualueita, suojeluohjelmien alaisia alueita eikä luonnonsuojelulain tai metsälain mukaan suojeltavia alueita. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 3
7 2.3 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Suunnittelualueen eteläpuolella sijaitsee pientalovaltainen asuinalue, länsipuolella rivitaloalueita ja itäpuolella Savon ammattiopisto sekä Varkauden lukio. Suunnittelualueen lähivirkistysalue jatkuu pohjoiseen osana Vattuvuoren lähivirkistysaluetta. Lähivirkistysalueella ei ole suurta virkistyksellistä arvoa, sillä rivitalojen ja muiden kytkettyjen rakennusten korttelialueen (AR1) vuoksi yhteys Vattuvuoren lähivirkistysalueeseen on kapea. Kaava-alueella ei ole rakennetun kulttuuriympäristön kohteita eikä alueella ole kiinteitä muinaismuistokohteita. Kaava-alueen lähiympäristössä on inventoituja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita asuinalueita. Osmanpuisto edustaa kaupungin ensimmäistä asuntolähiötä, Katajikonkadun ympäristö työväenasuntoaluetta sekä Näreikönkatu ja Vattuvuorenkatu 1950-luvun yhtenäistä omakotirakennuskantaa. Näitä asuinalueita ei ole luokiteltu maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaiksi kohteiksi LIIKENNE Osmajoentie toimii kokoojakatuna Kuoppakankaalla, joten tiellä on liikennettä asuinalueille ja sieltä pois. Lisäksi suunnittelualueen viereisille kouluille suuntautuu koululaisliikennettä sekä työpaikkaliikennettä. Alueella on henkilöautoliikennettä, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Myös Varkauden kaupungin paikallisliikenne kulkee Osmajoentietä pitkin. Opiskelijankadun liikenne koostuu pääosin oppilaitosten sekä asuinkerrostalon liikenteestä. Osmajoentiellä henkilöautoliikennettä on Opiskelijankadun ja Kuoppakankaantien välillä noin suoritetta vuorokaudessa ja raskasta liikennettä noin 40 suoritetta vuorokaudessa (Varkauden liikenne ja teollisuusmeluselvitys , FCG). Nopeusrajoitus Osmajoentiellä on 40 km/h ja Opiskelijankadulla 30 km/h. Opiskelijankadun ajoneuvoliikenne suuntautuu kadun varrella oleviin oppilaitoksiin, Savon ammattiopistoon sekä Varkauden lukioon. Opiskelijankadulta pääsee oppilaitosten tontille sekä kerrostalon tontille, mutta läpikulkuliikenne Pujottelukadulle on kielletty moottoriajoneuvoilta. Mopoille läpikulku on erikseen sallittu. Osmajoentien molemmin puolin sijaitsee jalankulku- ja pyöräilyväylä. Suunnittelualueen eteläpuolella olevalta pientalovaltaiselta asuinalueelta on jalankulun ja pyöräilyn yhteys suunnittelualueelle. Jalankulku- ja pyöräilyväylä nousee Latukadun ja Katajikonkadun päästä Osmajoentielle. Opiskelijankadulla jalankulku- ja pyöräilyväylä sijaitsee ajoradan itäpuolella. Opiskelijankadulta on jalankulun ja pyöräilyn yhteys Vattuvuoren virkistysalueen läpi Pujottelutielle ja sieltä Kiertotielle. Väylätyypiltään suunnittelualueen jalankulku- ja pyöräilyväylät ovat yhdistettyjä pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Suunnittelualue on hyvin saavutettavissa julkisella liikenteellä. Kaikki neljä Varkauden paikallisliikenteen linjaa kulkee talvikaudella alueen läpi Osmajoentietä pitkin. Kuoppakankaalla kulkeva päälinja on linja 3, joka kulkee Könönpelto - Taulumäki - Kuoppakangas väliä. Linja kulkee Kuoppakankaan läpi arkisin tunnin välein klo Linjat 1, 2 ja 4 kulkevat Osmajoentietä arkisin tunnin välein noin kello Linjalla 1 pääsee Kuoppakankaalle Taulumäen kautta Käpykankaalta ja Kaura-ahosta. Linja 2 kulkee Kuoppakankaalle Taulumäen kautta Käpykankaalta ja Kaura-ahosta sekä sairaalalta, Luttilasta ja Kuntorannasta. Linja 4 kulkee Kuoppakankaalle Kurolasta ja Kinkamosta. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 4
8 Varkauden liikenneympäristön toimenpideohjelmassa (Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018) on Savonia Ammattikorkeakoulun liittymän toimivuuden tarkastelu ja kiertoliittymän rakentaminen arvioitu kiireellisyysluokkaan 2, jolloin toimenpiteitä on tarkoitus tehdä 4-8 vuoden sisällä TEKNINEN HUOLTO Suunnittelualueella on kunnallistekniikan verkostoja, kuten vesihuoltoverkosto, kaukolämpö ja sähköverkosto (kuva 2). Kuva 2. Vesihuoltoverkosto, kaukolämpö ja sähköverkosto. 2.4 YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT MELU Valtioneuvosto on antanut päätöksen (993/92) ympäristömelun ohjearvoista. Ohjearvojen mukaan asuinalueella ulkona keskiäänitaso saa olla päivällä korkeintaan 55 db ja yöllä 50 db. Taajamassa sijaitsevilla virkistysalueilla on asuinalueiden kanssa samanlaiset ohjearvot. Asuinalueilla sisätiloissa keskiäänitason saa olla päivällä korkeintaan 35 db ja yöllä 30 db ja liike- ja toimistohuoneistossa päivällä korkeintaan 45 db. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 5
9 Varkauden kaupungin alueelle on tehty meluselvitys vuonna Melulaskennat tehtiin Sound- PLAN 7.1 -melulaskentaohjelmalla käyttäen Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoa maastomalli-aineistona. Päivä- ja yöaikaiselle melulle laskettiin keskiäänitasot. Laskentapisteiden korkeus oli kaksi metriä maan pinnasta. Ohjelmalla laadittiin laskennan tulosten perusteella meluvyöhykkeet 5 db välein välille db. Puuston vaimennusta ei ole huomioitu ja rakennukset on mallinnettu heijastavina. Meluselvitykseen kuuluu myös ennuste vuoden 2030 tilanteesta. Selvityksen perusteella Osmajoentien liikenne aiheuttaa eniten melua kaava-alueella ja sen lähiympäristössä (kuvat 3 ja 4). Mittausten perusteella Osmajoentien liikenteen aiheuttama melutaso pysyy sallituissa rajoissa sekä päiväaikaan että yöaikaan. Opiskelijankadun liikenteen aiheuttama meluhaitta on vähäisempää. Melutasojen ei ole arvioitu muuttuvan vuoteen 2030 mennessä. Alueella ei ole muita meluhaittoja aiheuttavia toimintoja. Kuva 3. Melutaso päivällä klo vuonna 2013 Kuva 4. Melutaso yöllä klo vuonna Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 6
10 2.5 MAANOMISTUS Suunnittelualue on Varkauden kaupungin omistuksessa. Kuvassa 5 on esitetty punaisella kaupungin omistuksessa olevat alueet. Kuva 5. Suunnittelualueen maanomistus. 2.6 SUUNNITTELUTILANNE MAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueella on voimassa Pohjois-Savon maakuntakaava 2030, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (kuva 6). Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 päivityksen 1. vaihe on vireillä. Kuva 6. Ote Pohjois-Savon Maakuntakaavasta Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 7
11 2.6.2 YLEISKAAVA Kaupunginvaltuusto hyväksyi Varkauden keskusta-alueen strategisen yleiskaavan Yleiskaavassa suunnittelualueesta länteen on merkitty asuntoalue, itään julkisten palvelujen ja hallinnon alue, etelään virkistysalue (kuva 7). Kuva 7. Ote Varkauden kaupungin keskusta-alueen strategisesta yleiskaavasta. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 8
12 2.6.3 VOIMASSA OLEVA ASEMAKAAVA Osmajoentien osalta voimassa on asemakaavat, jotka on vahvistettu ja Opiskelijankadun ja lähivirkistysalueen osalta voimassa on Vattuvuoren eteläosan asemakaava, joka on tullut voimaan Kuvassa 8 on ote ajantasaisesta asemakaavasta. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa lähivirkistysalueeseen (VL), idässä opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeseen (YO-1), etelässä puistoalueeseen (P) sekä lännessä rivitalojen ja muiden kytkettyjen rakennusten korttelialueeseen (AR ja AR1). Kuva 8. Ote ajantasa-asemakaavasta KIINTEISTÖREKISTERI Suunnittelualue on kiinteistörekisterissä asemakaavan mukaisesti POHJAKARTTA Varkauden kaupungin tekninen toimiala on laatinut pohjakartan ja se on tehty tasokoordinaattijärjestelmään ETRS-GK28 ja korkeusjärjestelmään N2000. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 9
13 2.6.6 SUOJELUPÄÄTÖKSET Suunnittelualueella tai sen lähiympäristössä ei ole suojeltuja rakennuksia MUUT ALUETTA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET, SOPIMUKSET JA SUUNNITELMAT Suunnittelualueelle tehdään myöhemmin katusuunnitelma erillisenä suunnitelmana LÄHIYMPÄRISTÖN KAAVATILANNE JA SUUNNITELMAT Suunnittelualueen lähiympäristö on asemakaavoitettu. Tällä hetkellä lähiympäristössä ei ole muita vireillä olevia kaavoja. Suunnittelualueen viereisellä yksityisellä oppilaitosten tontilla tehdään muutoksia pysäköinnin ja sisäisen liikenteen järjestelyissä. 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUVAIHEET 3.1 OSALLISET Kaava-alueen maanomistajat ja vuokralaiset Naapurimaanomistajat ja vuokralaiset Viranomaiset: Pohjois-Savon elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus (Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue), Rakennusvalvonta, Pohjois-Savon pelastuslaitos, Keski-Savon ympäristötoimi ja Pohjois- Savon liitto. Muut yhteistyö- ja asiantuntijatahot: Savon Voima Oyj, Varkauden Aluelämpö Oy, Telia Oyj, Elisa Oyj Verkot, DNA Itä-Suomi ja MPY Palvelut Oy Vammaisneuvosto, Vanhusneuvosto ja Nuorisojaosto 3.2 ASEMAKAAVAN TARVE JA TAVOITTEET Alueen kaavoitus käynnistetään kaupungin omasta aloitteesta ja kaava laaditaan kaupungin omana työnä. Suunnittelualueen liikennejärjestelyjen arvioiminen on noussut ajankohtaiseksi alueen ympäristössä tapahtuvien muutosten myötä. Suunnittelualueeseen rajoittuvalla oppilaitoksen tontilla tehdään muutoksia pysäköinnin ja sisäisen liikenteen järjestelyissä. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa katualueen liikennejärjestelyjen kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi. Risteysalueesta laaditaan katusuunnitelma myöhemmin LAINSÄÄDÄNNÖN ASETTAMAT TAVOITTEET Asemakaavamuutoksessa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslain 5 :n tavoitteita ja 54 :n asemakaavan sisältövaatimuksia. Vuorovaikutteisella suunnittelulla ja riittävällä vaikutusten arvioinnilla edistetään elinympäristön turvallisuutta, terveellisyyttä ja viihtyisyyttä, luonto- ja kulttuuriarvojen vaa- Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 10
14 limista, ympäristönsuojelun ja luonnonvarojen huomioimista, yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta ja toimivuutta, palvelujen saatavuutta, liikenteen tarkoituksen mukaista järjestämistä ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Maankäyttö- ja rakennuslaki 24 : Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslaki 32 : Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslaki 42 : Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa. Viranomaisten on katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. 3.3 VIREILLETULO JA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIEDOTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitettiin osallisille kirjeellä ja ilmoituksella Warkauden Lehdessä Kaupungin hallintokunnille ja viranomaisille ilmoitettiin sähköpostilla Hankkeesta on tiedotettu myös Varkauden kaavoituskatsauksessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä alkaen kaupungintalolla ja kaupungin internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa HUOMAUTUKSET JA LAUSUNNOT Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä jätettiin 2 huomautusta. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta esitettyjen huomautusten lyhennelmät sekä niiden vastineet on esitetty seuraavassa taulukossa: Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 11
15 Huomautus Savon Voima Verkko Oy Savon voima esittää keskijännitemaakaapeleille 6 metrin reittivarausta ja puistomuuntamolle 15m*15m aluevarausta. Suomen Turvallisuusverkko Oy Suomen Turvallisuusverkko Oy:llä ei ole lausuttavaa tai osallistumistarvetta suunnittelukokonaisuuteen liittyen. Vastine Muuntamo ei sijoitu kaava-alueelle ja kaapeleiden paikkaa ei sijoiteta katualueelle. Suomen Turvallisuusverkko Oy poistetaan osallisten listalta KAUPUNGIN SISÄINEN YHTEISTYÖ Asemakaavaa on käsitelty teknisen toimialan johtoryhmässä VIRANOMAISYHTEISTYÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 66 :n mukaista viranomaisneuvottelun tarvetta ei ole asemakaavamuutoksen vireilletulovaiheessa ja luonnosvaiheessa, koska kaava ei koske valtakunnallisia tai tärkeitä seudullisia alueidenkäyttötavoitteita eikä se ole maankäytön, luonnonarvojen, kulttuuriympäristön tai valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta merkittävä. Kaavalla ei katsota olevan merkitystä yleiseen virkistykseen ja luonnonympäristöön. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma annettiin kuitenkin tiedoksi pidetyssä viranomaisneuvottelussa. Jos suunnittelun edetessä tulee esille sellaisia näkökohtia, jotka vaativat laajempaa viranomaisneuvottelua, arvioidaan tarve uudelleen HUOMAUTUSTEN JA LAUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN Kaavaan ei tehdä varauksia Savon Voima Verkko Oy:n esityksen mukaisesti. Perustelut on esitetty vastineessa. Suomen turvallisuusverkko Oy poistetaan osallisten listalta. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 12
16 3.4 ASEMAKAAVALUONNOS LUONNOKSENA ESILLÄ OLEVA VAIHTOEHTO Asemakaavamuutoksella katualuetta laajennetaan lähivirkistysalueelle. Katualueen koko kasvaa 958 m 2 ja kaava-alueen lähivirkistysalue poistuu kokonaan. Katualueen kokonaispinta-alaksi muodostuu 5033m 2. Kuvassa 9 on esitetty luonnoksena esillä oleva kaavakartta. Kuva 9. Asemakaavaluonnos. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 13
17 3.4.2 ALUSTAVA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI VAIKUTUKSET RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN Liikenne: Kaavalla arvioidaan olevan suurimmat vaikutukset liikenteeseen. Kaavalla mahdollistetaan liikenteen sujuvoittaminen ja risteysalueen turvallisuuden parantaminen. Kiertoliittymä vähentää risteysalueen ruuhkautumista. Saattoliikenteen ohjaaminen Opiskelijankadun kautta oppilaitosten tonteille vähentää erityisesti Osmajoentien ruuhkautumista. Virkistys: Kaavamuutoksella voi olla vähäisiä vaikutuksia virkistykseen. Kaavamuutoksen myötä suunnittelualueen lähivirkistysalue muutetaan katutilaksi. Väestö, yhdyskuntarakenne, asuminen, palvelut, työpaikat ja elinkeinotoiminta, tekninen huolto, rakennettu kulttuuriympäristö, muinaismuistot, sosiaalinen ympäristö: Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta edellä mainittuihin. VAIKUTUKSET LUONTOON JA LUONNONYMPÄRISTÖÖN Maisema: Lähivirkistysalueen poistamisella voi olla vaikutuksia maisemaan ja katukuvaan, sillä suunnittelualueen puustoa poistetaan katualueen liikennejärjestelyjen tieltä. Luonnonolot, luonnon monimuotoisuus, pienilmasto, vesistöt ja vesitalous, maa- ja metsätalous, luonnonsuojelu ja maaperä: Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta edellä mainittuihin. MUUT VAIKUTUKSET Alueen rakentamisen aikaiset häiriöt: Alueen rakentamisesta voi aiheutua muun muassa meluhaittoja ja liikenteellisiä haittoja lähiympäristössä. Tästä syystä rakentaminen on suoritettava aikana, jolloin liikenne on vähäisin. Talous, terveellisyys ja turvallisuus, eri väestöryhmien toimintamahdollisuudet, sosiaaliset olot, kulttuuri, rakennuskielto sekä maanhankinta-, lunastus- ja kiinteistötekniset toimenpiteet: Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta edellä mainittuihin TIEDOTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Asemakaava oli luonnoksena nähtävillä kaupungintalolla ja kaupungin internetsivuilla. Luonnoksen nähtävillä olosta ilmoitettiin osallisille kirjeellä ja muille ilmoituksella Warkauden Lehdessä Kaupungin hallintokunnille ja viranomaisille ilmoitettiin sähköpostilla MIELIPITEET JA LAUSUNNOT Luonnosvaiheen kuulemisen yhteydessä jätettyjen lausuntojen lyhennelmät ja niiden vastineet on esitetty seuraavassa taulukossa. Luonnoksesta ei annettu mielipiteitä. Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 14
18 Lausunto Telia Company Suunnitelma-alueella on Telian infraa. Työstä ei saa aiheutua sille vahinkoa, eikä sen päälle saa asentaa mitään. Kaapelikartat ja näytöt voitte pyytää kautta. Jos tulee tarvetta kaapelisiirroille, niin niistä on ilmoitettava 12 viikkoa ennen maanrakennustöiden aloitusta. Siirroista aiheutuneet kulut laskutetaan työn tilaajalta. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pohjois-Savon pelastuslaitoksella ei ole huomautettavaa esitettyyn asemakaavaluonnokseen. Kiertoliittymän suunnittelussa on huomioitava pelastusajoneuvojen pituus, leveys ja paino, sekä kääntösäteet. Pohjois-Savon liitto Pohjois-Savon liitto ei anna lausuntoa Osmajoentien kiertoliittymän asemakaavan muutosluonnoksesta, koska maakuntakaavan näkökulmasta luonnokseen ei ole huomautettavaa. Pohjois-Savon ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskuksella ei ole kaavaluonnokseen kommentoitavaa. Vastine Lausunnossa esitetyt asiat merkitään tiedoksi rakentamista varten. Ei muutoksia suunnitelmaan. Kiertoliittymän suunnittelussa huomioitavat asiat merkitään tiedoksi ja otetaan huomioon katusuunnitelman yhteydessä. Ei muutoksia suunnitelmaan. Ei muutoksia suunnitelmaan. Ei muutoksia suunnitelmaan VIRANOMAISYHTEISTYÖ Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma annettiin tiedoksi viranomaisneuvottelussa. Maankäyttö- ja rakennuslain 66 :n mukaista viranomaisneuvottelun tarvetta ei ole asemakaavamuutoksen vireilletulovaiheessa ja luonnonvaiheessa, koska kaava ei koske valtakunnallisia tai tärkeitä seudullisia alueidenkäyttötavoitteita eikä se ole maankäytön, luonnonarvojen, kulttuuriympäristön tai valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta merkittävä. Kaavalla ei katsota olevan merkitystä yleiseen virkistykseen ja luonnonympäristöön. Viranomaisneuvottelun tarve arvioidaan uudelleen, mikäli suunnittelun edetessä tulee esillä näkökohtia, jotka vaativat laajempaa viranomaisneuvottelua MIELIPITEIDEN JA LAUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN Kaavaluonnoksesta ei jätetty mielipiteitä. Saadut lausunnot ja niiden vastineet on esitetty edellä. Lausunnot eivät aiheuta muutoksia suunnitelmaan VAIKUTUSTEN ARVIOIMISEKSI TEHDYT SELVITYKSET Vaikutusten arvioinnissa on hyödynnetty Varkauden liikenne- ja teollisuusmeluselvitystä Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 15
19 3.4.8 ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN VALINTA JA PERUSTEET Luonnosvaiheessa esitettiin yksi vaihtoehto. Siihen ei ole tehty luonnosvaiheen jälkeen muutoksia. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 KAAVAN RAKENNE JA MITOITUS Asemakaavamuutoksella katualue laajennetaan lähivirkistysalueelle. Katualue kasvaa 958 m 2 ja kaava-alueen lähivirkistysalue poistuu kokonaan. Katualueen kokonaispinta-alaksi muodostuu 5033m 2. Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen kokonaisrakenteeseen. Asemakaavan mitoitustiedot löytyvät liitteenä olevasta asemakaavan seurantalomakkeesta (Liite 3). 4.2 YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Katualueen laajentaminen mahdollistaa liikennejärjestelyjen kehittämisen ja siten parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Suunnittelualueen lähivirkistysalueen poistamisella ei ole suurta virkistyksellistä vaikutusta, sillä Vattuvuoren lähivirkistysalue säilyy edelleen laajana. 4.3 ALUEVARAUKSET Kaava-alueen koko on 5033m 2 ja se on kokonaisuudessaan katualuetta. 4.4 KAAVAN VAIKUTUKSET Asemakaavamuutoksen vaikutuksia on arvioitu valmisteluvaiheessa (s. 14) ennen kaavaluonnoksen nähtäville asettamista. Arvioidut vaikutukset eivät ole muuttuneet kaavaprosessin edetessä. 4.5 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kaavamerkinnät ja määräykset ovat kaavaselostuksen liitteenä (Liite 2). 4.6 OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYT TIEDOTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO MUISTUTUKSET JA LAUSUNNOT Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 16
20 4.6.3 VIRANOMAISYHTEISTYÖ KAUPUNGIN SISÄINEN YHTEISTYÖ JULKINEN KESKUSTELU MUISTUTUSTEN JA LAUSUNTOJEN HUOMIOIMINEN 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 5.1 TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT Asemakaavan toteutumista ohjaavat asemakaava ja asemakaavaselostus. Näiden lisäksi alueelle ei ole tarpeen tehdä erillistä havainnekuvaa. Kaavan jälkeen alueelle tehdään katusuunnitelma. 5.2 TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS Asemakaavan saatua lainvoiman katualue ja lähivirkistysalue lohkotaan ja merkitään kiinteistörekisteriin. Suunnittelualueen katusuunnitelman tekeminen aloitetaan vuoden 2019 aikana ja kadun rakentaminen on tarkoitus toteuttaa kesällä 2020 Varkauden kaupungin toimesta. 5.3 TOTEUTUKSEN SEURANTA Varkauden kaupunki valvoo normaalina viranomaistoimintana alueen jatkosuunnittelua, rakentamista ja kehittymistä. 5.4 KAAVAN HYVÄKSYMISESTÄ JA VOIMAANTULOSTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN ANNETTUJEN VASTINEIDEN TOIMITTAMINEN Teknisen lautakunnan hyväksymispäätöksestä lähetetään pöytäkirjanote muutoksenhakukiellolla tiedoksi: - niille ehdotuksen nähtävillä ollessa lausunnon antaneille, joilla on ollut huomautettavaa ehdotuksesta HYVÄKSYMISPÄÄTÖKSESTÄ ILMOITTAMINEN Kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä lähetetään ilmoitus kokousta seuraavana päivänä sähköpostilla (MRA 94 ): Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 17
21 - Pohjois-Savon ELY-keskuksen kirjaamo - Tekninen toimiala (tekninen johtaja, kaavoitussihteeri, rakennusvalvonnan toimistonhoitaja) Kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston pöytäkirjanote sekä kaavakartta ja selostus: - Pohjois-Savon ELY-keskuksen kirjaamo KAAVAN VOIMAANTULOSTA ILMOITTAMINEN Kaavan voimaantulosta ilmoitus internetsivuilla ja ilmoitustaululla sekä ilmoitus (MRA 95 ) - Rakennusvalvonta - Pohjois-Savon ELY-keskus kirjaamo Voimaan tullut asemakaava (kaavakartta ja selostus) (MRA 95 ): - Pohjois-Savon maanmittaustoimisto (vain kaavakartta pdf-muodossa) - Pohjois-Savon liitto (pdf) Varkaudessa Kaupunginarkkitehti Satu Reisko Kaavasuunnittelija Minna Pistemaa Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava, sivu 18
22 KUOPPAKANGAS 1 kt johtoras m ras.tie Liite 1 3 kt kt kt Pp.tie 1 Opiskelijankatu at A K OSMAJOENTIE Osmajoentie Ammatti Instituutti at kt kt A 769 B C Pp.tie at VARKAUDEN KAUPUNKI Tekninen toimiala, Suunnittelu Ahlströminkatu 6, PL 208, VARKAUS puh Osmajoentien kiertoliittymä Nähtävillä Tela Yhteyshenkilö Minna Pistemaa Päiväys Koordinaattijärjestelmät ETRS-GK28 / N2000 Mittakaava 1:1000
23 Liite 2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 5 KUOP OSMAJOENTIE Kaupunginosan numero. Kaupunginosan nimi. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Katu.
24 Asemakaavan seurantalomake Liite 3 Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 915 Varkaus Täyttämispvm Kaavan nimi Osmajoentien kiertoliittymän asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,5033 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,5033 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Yhteensä 0, ,0 0,0000 A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä 0, ,0 0,0958 T yhteensä V yhteensä -0,0958 R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Kerrosalan muut. [km² +/-] Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
25 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Yhteensä 0, ,0 0,0000 A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä 0, ,0 0,0958 K 0, ,0 0,0958 T yhteensä V yhteensä -0,0958 VL -0,0958 R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Kerrosalan muut. [km² +/-]
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
Lisätiedotkaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
LisätiedotHIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
LisätiedotPORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LisätiedotMAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
LisätiedotRADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotKAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2 Kuva 1 Viistokuva suunnittelualueesta KAAVASELOSTUS KAAVOITUS 2017 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotAsemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
LisätiedotAk 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
LisätiedotSuunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotNUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
LisätiedotISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
LisätiedotVEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
LisätiedotRANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven
LisätiedotKAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi
A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
LisätiedotAsemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
LisätiedotAsemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
LisätiedotMARTTILAN KUNTA. Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus 3.9.2009 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 6 asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue, kortteli 6 Selostus
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/16 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 4. PÖYLIÖVAARA KORTTELIT 4206, 7 13, 4214, 4215, 16 19, 27 31, 40 46, PUISTOT JA KADUT SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. ASEMAKAAVAN SELOSTUS
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
LisätiedotIITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
LisätiedotINARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
LisätiedotAsemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 8.11.2016 Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki Kilpeläinen Sijaintikartta
LisätiedotTORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus
RAUTIO TORPPI Tornion kaupungin 15. Torpin kaupunginosan korttelin 19 asemakaavan muutoksen selostus 18.5.2016, ehdotus 2 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18.5.2016 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA.
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Valimokuja 17.4.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-673 Kaavatunnus 070057 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 13.2. 2.3.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
LisätiedotTUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
LisätiedotTekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla Pictometry, Blom Oy, 2014
LisätiedotJALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI
E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3 Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 4.5.2016 KAAVOITUS 2015 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot
LisätiedotTORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus MYKKÄLÄ - TORPPI TORNION KAUPUNGIN 15. TORPIN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 21 ASEMAKAA- VAN MUUTOKSEN SELOSTUS 22.9.2015 LUONNOS TORNION KAUPUNKI Tekniset
LisätiedotAsemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
LisätiedotAsemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotKETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
LisätiedotKRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
LisätiedotLiite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
LisätiedotO S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
LisätiedotMARTTILAN KUNTA. Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutoksen selostus 7.3.2006 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan
LisätiedotKerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotVentelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotKANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
16.2.2012 päivitetty 7.5.2018 KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 2 7 5 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Kiltan kaupunginosan
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan
LisätiedotAsemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Terminaalikatu. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Terminaalikatu Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 18.11.2015 KAAVOITUS 2015 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Rovaniemen
LisätiedotRAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
LisätiedotEnnen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Lisätiedot299-AK1801 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
299-AK1801 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotSorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
LisätiedotAsemakaavan vireilletulo: Kaavamuutos on tullut vireille vuoden 2013 kaavoituskatsauksella. Tekninen lautakunta , 27
L O V I I S A 5.11.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 30 PERNAJA (SÄHKÖKUJAN ALUE, KOSKENKYLÄ) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: KOSKENKYLÄ, PERNAJA Kaupunki: LOVIISA
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotKALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:
LisätiedotJUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
Lisätiedot