Jaamankankaan ranta-asemakaava
|
|
- Teija Hovinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Jaamankankaan ranta-asemakaava 533/ /2012 Ympäristölautakunta UPM-Kymmene Oyj on käynnistänyt ranta-asemakaavan laadinnan Höytiäisen etelärannalle Jaamankankaan alueelle. Kaava-alueen pinta-ala on noin 56 ha ja alue sisältää 3,7 km Höytiäisen rantaa. Ranta-asemakaava on niin sanottu maanomistajan kaava eli maanomistaja voi käynnistää omille maille rantarakentamista koskevan kaavoituksen. Kaavoitus tehdään kuitenkin ELY -keskuksen ja kunnan ohjauksessa. Lopullisen kaavan hyväksyy kunnanvaltuusto ja hallinnollinen menettely on samanlainen, kuin kunnan omissa kaavahankkeissa. Ranta-asemakaavassa UPM:n konsulttina toimii FCG Kuopiosta. Ensimmäinen ns. aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Tämän neuvottelun jälkeen on työstetty kaavaluonnos, joka on nyt tarkoitus asettaa julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot. Kaavoitusjohtaja on sopinut, että UPM maksaa kunnalle aiheutuneet kulut. Ranta-asemakaava koskee Kontiolahden kunnan Lehmon kylän tiloja ja Ranta-asemakaavalla muodostuvat korttelit 1-6, lähivirkistys-, uimaranta-, katu-, pysäköinti- sekä maa- ja metsätalousalueet. Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh. (013) Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa MRL 62 ja MRA 30 :n mukaisesti Jaamankankaan päivätyt ranta-asemakaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot kunnan eri hallintokunnilta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY -keskuksilta ja Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi ympäristölautakunta edellyttää, että osa M- alueista (maa- ja metsätalousalue) muutetaan MU-alueiksi (maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Ympäristölautakunta Jaamankankaan ranta-asemakaavan päivätyt luonnosasiakirjat olivat MRL 62 :n mukaisesti nähtävillä välisen ajan.
2 Lausunnot pyydettiin kunnan eri hallintokunnilta, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksilta sekä Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:ltä. Lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet ovat ohessa. Lausunnot: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto: Alla on tiivistelmä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton lausunnosta. Ranta-asemakaavaluonnos ei ole voimassa olevan maakuntakaavan tavoitteiden mukainen. Maakuntakaavassa kaavoitettu alue on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaisena alueena, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU), tärkeänä tai veden hankintaan soveltuvana pohjavesialueena (pv) sekä arvokkaana harju- tai moreenialueena (ge-1). Alue on myös osa rantojenkäytön kehittämisen kohdealuetta (rk). Ranta-asemakaavan laatimista tulee jatkaa vasta sen jälkeen, kun aluetta on ensin tarkasteltu osana kaupunkiseudun yhdyskuntarakennetta maakuntakaavan 4. vaiheen laatimisen yhteydessä. AO-rakennuspaikat voidaan muuttaa lomarakennuspaikoiksi. Ranta-asemakaavalla ei nykyisessäkään muodossa osoiteta taajatoimintoja. Kaava ei muutoinkaan estä tulevaisuudessa alueen kehittämistä potentiaalisena kasvualueena. Kaavaluonnoksessa on jätetty 63 % ranta-alueesta rakentamisen ulkopuolelle. Alueeseen kohdistuva yleinen virkistyspaine on huomioitu uimarantavarauksella sekä rakennuspaikkojen sijoittelulla. Yhtiö on aikaisemmin myynyt kunnalle venevalkama-alueen samalta ranta-alueelta. M-alueet voidaan muuttaa MU-alueiksi. Lisäksi yhtiöllä on kaava-alueen ulkopuolella laajat metsäalueet, joita voidaan käyttää virkistystoimintaan. Hirvirannan tilan kokonaispinta-ala on noin ha. Osoitetut rakennuspaikat ovat vain 0,8 % tilan kokonaispinta-alasta. Kaavaluonnos ei ole maakuntakaavan vastainen, koska ulkoilutarve on kaavassa huomioitu ja kaavassa jää 63 % rantaviivasta edelleen rakentamisen ulkopuolelle. Maakuntakaavan MU-alue ei estä rantarakentamista. Alueella ei ole myöskään MRL:n 33 :n mukaista rakentamisrajoitusta. Maakuntakaavan mukaan alue kestää normaalin määrän rantarakentamista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus: Alla on tiivistelmä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunnosta. 1. Kaavan mitoitusta ei voi arvioida, koska emätilan mitoituslaskelma puuttuu. Alustavan tarkastelun perusteella myös kaava-alueen ulkopuolella on emätilaan kuuluvia tiloja, jotka on huomioitava mitoituksessa. Kaavaselostuksesta ei selviä, onko ilmoitettu rantaviivan pituus luonnollisen vai muunnetun rantaviivan pituus. Mitoitukseen ei ole laskettu korttelin 6 kolmea toisen vyöhykkeen rakennuspaikkaa. 2. Kaava vähentää oleellisesti Jaamankankaan muodostuman merkitystä Pohjois-Karjalan tärkeimpänä pohjavesireservinä.
3 3. Alueen geologisten ja luonnonmaiseman arvojen sekä sietokyvyn suojelua ei ole kaavassa huomioitu. 4. Kaava on sekä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan että Joensuun seudun yleiskaava 2020:n vastainen. Aluetta on tarkoitus käsitellä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaiheessa. Kaavahankkeen tulisi odottaa maakuntakaavoitusta tai järjestää työneuvottelu, johon kutsutaan Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Joensuun kaupungin edustajat. 1. Kaava-asiakirjoja on täydennetty rakennusoikeuden emätilakohtaisella (1959) mitoituslaskelmalla. Emätilalla on rantaviivaa 4575 m (muunnettu ja todellinen käytännössä sama) ja siitä on erotettu tilat 46:4, 46:10, 46:12, 46:23 ja 46:24 sekä LV-alue 46:13 (myyty kunnalle). Kaavassa osoitetut 21 rakennuspaikan lisäksi käytettyä on yhteensä 5 kpl. Emätilan mitoitukseksi tulee siten 5,68 rakennuspaikka / mitoitusrantaviiva. Alueelle on osoitettu 21 omarantaista rakennuspaikkaa. Alueella on rantaviivaa n. 3,7 km Alueen mitoitus on 5,7 rakennuspaikkaa / mitoitusrantakilometri. 2. Rakennuspaikat tullaan liittämään vesi- ja viemäriverkostoon. Samalla olemassa olevat kiinteistöt voidaan liittää verkostoon, jolloin pohjaveden pilaantumisriski tulee pienenemään tai poistumaan kokonaan. 3. Rakentaminen tapahtuu vanhalle vesijättöalueelle, jolloin harjualue ja vesistöön näkyvä rinteen lakialue jää täysin koskemattomaksi. Olevaa tiestöä voidaan hyödyntää täysimääräisesti, joten tiestön kehittämisen aiheuttamat muutokset ovat aivan olemattomat. Vanhan seutukaavan s-alueet eivät sijoitu rakentamisen osoitetuille alueille. Voimassa olevassa maakuntakaavassa suojelualueita ei enää ole merkitty. Korttelin 1 ja 2 rakennuspaikat sijoittuvat rannassa olevan tien ja rannan väliin ja s-alueet kohdistuvat tien toiselle puolelle vanhaan rantapenkkaan. Yhtiö on valmis osoittamaan s-alueet suojelualueiksi, jos yhteiskunta on valmis niiden suojeluun. Pohjois-Savon ELY-keskus: Alla on tiivistelmä Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunnosta. Ranta-asemakaava-alueella ei sijaitse palveluita. Pohjois-Savon ELY-keskus suhtautuu kielteisesti ympärivuotisen asumisen osoittamiseen erilleen taajamasta, sillä se lisää liikennettä jo ennestään vaaralliseksi mielletyllä Puntarikoskentiellä. Vaikka koululaisille järjestettäisiin koulukyydit, on otettava huomioon myös lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkuminen. Puntarikosken ja Jaamankankaan aluetta koskevia liikenneturvallisuusaloitteita ja palautteita on ELY-keskukselle toimitettu lukuisia. Koska Kontiolahden kunta on järjestelmällisesti osoittanut asumista Puntarikoskentien varteen, on kunnalla vastuu kevyen liikenteen olosuhteiden parantamisesta. Palveluista osa haetaan Lehmon taajamasta, joka on huomattavasti lähempänä kuin Joensuu tai kirkonkylä.
4 Yhtiö on valmis siirtämään AO-rakennuspaikkojen kulkuyhteyden Kankaantien kautta Jaamankankaantielle ja tarvittaessa AO-rakennuspaikat muutetaan RA-rakennuspaikoiksi. Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy: Kaavakarttaan on merkitty nykyiset 20 kv ilmajohdot ja pylväsmuuntamot (täydennetty puuttuvat pylväsmuuntamot punaisella) jotka tarvitsevat kaavaan seuraavat aluevaraukset: -johtoalueen leveys 10 metriä (5 metriä johdon molemmin puolin) -muuntamon suoja-alueen säde on 15 metriä. Huomioidaan ehdotuksessa esitetyt muuntamonpaikat. Johtoalueet on merkitty kartalle 10 m leveinä. Perusturvalautakunta: Alla on tiivistelmä perusturvalautakunnan lausunnosta. Onttolan alueen päivähoitopalvelut täyttyvät Kunnasniemi-Onttola-Pilkko alueiden asukkaiden tarpeista. Uusien asuinrakennuspaikkojen myötä tuleva päivähoidon tarve tulee huomioida palvelutarveselvityksessä. Huomioidaan kaavaselostuksessa. Koulutuslautakunta: Ei huomautettavaa. Ei toimenpiteitä. Tekninen lautakunta: Alla on tiivistelmä teknisen lautakunnan lausunnosta. 1. Alue tulisi liittää Onttolan vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen. 2. Liikenne pitäisi järjestää Palokankaantien kautta. Napakympintien jatkaminen Jaamankankaantielle Palokankaantien kautta mahdollistaisi tämän uuden rinnakkaistien käyttämisen uudelle kaava-alueelle liikennöimiseen. 1. Maanomistaja rakentaa kunnallistekniikan kaikille uusille rakennuspaikoille ja alueella olevilla rakennuspaikoille annetaan mahdollisuus liittyä verkostoon. 2. Tieyhteyden siirtämistä Kankaantien kautta kulkevaksi selvitetään, jolloin uudet rakennuspaikat eivät ohjautuisi Puntarikosken tielle. Teknisen osaston vesihuolto ja kuntatekniikka:
5 Alla on tiiviestelmä teknisen osaston vesihuollon ja kuntatekniikan lausunnosta. 1. Alue tulisi liittää Onttolan vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen. 2. Liikenne pitäisi järjestää Palokankaantien kautta. Napakympintien jatkaminen Jaamankankaantielle Palokankaantien kautta mahdollistaisi tämän uuden rinnakkaistien käyttämisen uudelle kaava-alueelle liikennöimiseen. Vaihtoehtoisesti kyseessä olevan kaava-alueen omistajan pitäisi osallistua Puntarikoskentien kevyen liikenteen väylän rakentamiskustannuksiin. 1. Maanomistaja rakentaa kunnallistekniikan kaikille uusille rakennuspaikoille ja alueella olevilla rakennuspaikoille annetaan mahdollisuus liittyä verkostoon. 2. Tieyhteyden siirtämistä Kankaantien kautta kulkevaksi selvitetään, jolloin uudet rakennuspaikat eivät ohjautuisi Puntarikosken tielle. Vapaa-aikalautakunta Alla on tiivistelmä vapaa-aikalautakunnan lausunnosta. Alueella on merkittävä virkistysalueen arvo. Uimarannan molemmin puolin tulisi lisätä VL-alueet sekä tarpeellinen huoltotila-alue P-alueen tuntumaan. Lukkorannantien uimaranta-alueesta kunnalla ja yhtiöllä on 5 vuoden vuokrasopimus. Kaavassa uimaranta-alueeksi on osoitettu 100 m leveä ranta-alue. Uimaranta-alueen itäosa voidaan osoittaa VL-alueeksi ja vastaavasti uimaranta-aluetta voidaan laajentaa länteen päin. Länsipäässä ei ole tarvetta puskurialueelle, koska alue rajoittuu M-alueeseen. LP-aluetta voidaan laajentaa länteen ja kaavassa voidaan osoittaa LP-alueen länsipäähän alueen osa, jolle voidaan sijoittaa 50 m²:n huoltorakennus. VV-alueen määräystä voidaan tarkentaa siten, että alueelle voi sijoittaa aluetta palvelevia rakenteita. Ranta-asemakaavaan lisätään VL-alueet uimarannan itäpuolelle sekä huoltotila-alue LP-alueen tuntumaan. Mielipiteet: Eenokinlahden yksityistien tiekunta: Nähtävillä olevan Jaamankankaan ranta-asemakaavan aluevarauksissa sijoittuvat korttelit AO-1 ja AO-2 Eenokinlahden yksityistien piiriin. Nykyisellään tien piirissä on yhdeksän vakituista asuntoa, kaksi rakenteilla olevaa vakituista asuntoa ja 16 loma-asuntoa. Vakituinen asutus sijoittuu pääosin Häikänlahdentielle ja vakituisen asumisen tierasitus kohdistuu Eenokinlahdentien alkuosaan.
6 Tien kunto ja liikenteenvälityskyky vastaavat juuri ja juuri tämän hetken tilannetta. Jos kaavaluonnoksessa osoitettu lisärakentaminen toteutuu, aiheuttaa tämä ongelmia tien vanhoille ja uusille käyttäjille lisääntyvän liikenteen muodossa. Tällä hetkellä tieosuus Häikänniementien risteyksestä Häikänlahdentien risteykseen on pääasiassa yksikaistainen ja etenkin talvisaikaan hyvin kapea. Tien viimeiselle kilometrille (tenniskentästä eteenpäin, AO-1, tontti 1) kohdistuu nykyisellään vain neljän loma-asunnon liikennerasitus. Tie on siltä osin kapea, mutkainen ja rakenteeltaan sellainen, että se on tarkoitettu vain vähäiseen käyttöön. Myös tieosuus Häikänlahdentien risteyksestä em. tenniskentän kohtaan on kapea ja tarkoitettu vain vähäiseen käyttöön ja vaatisi yhdeltä kohdin myös linjauksen muuttamista. Tiekunta katsoo, että ennen tonttien myyntiä ja rakentamisen aloittamista, tulisi maanomistajan saattaa tie kustannuksellaan tulevaa käyttötarvetta vastaavaan kuntoon. Se tarkoittaa tien uudelleen linjaamista ja rakentamista Häikänniementien risteyksestä eteenpäin. Tiekunta pitää hyvänä, että kaavaehdotuksessa olevan korttelin RA-1 tieyhteyttä ei ole osoitettu Eenokinlahdentien kautta Puntarikoskentielle vaan Jaamankankaan kautta lähinnä Kajaanintielle. Tieyhteys Kaunislahteen lisäisi merkittävästi tielle sellaista läpiajoliikennettä, joka ei liity tonttien käyttöön. Huomioitavaa on myös se, että toteutuessaan 13 vakituista asuntoa lisää omalta osaltaan jo nyt ajoittain vaarallisen vilkasta liikennettä kapealla Puntarikoskentiellä. Liikenne tonteilta palvelujen piiriin tulee tapahtumaan pääosin yksityisautoilla, sillä julkista liikennettä ei juuri ole ja kevyt liikenne on ao. väylien puuttuessa vaarallista ja siten vähäistä. Maanomistaja (UPM) saneeraa Eenokinlahden tien sellaiseen kuntoon, että se kestää ja palvelee tulevaa liikennettä, mikäli liikenne ohjataan sitä kautta. Tien sijoittumista voidaan tarvittaessa muuttaa kaava-alueen ulkopuolella. Liikenne voidaan ohjata myös Kankaantien kautta, mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi. Yhtiö rakentaa alueelle myös vesi- ja viemärijohtoverkoston, johon myös jo olevien rakennuspaikkojen on mahdollista liittyä kustannuksellaan. Kontiolahden Luonnonystävät ry: Alla on tiivistelmä Kontiolahden Luonnonystävät ry:n mielipiteestä. Pohjois-Karjalan maakuntakaavassa ja Joensuun seudun yleiskaavassa Jaamankankaan alue on mainittu valtakunnallisesti arvokkaaksi harju- ja pohjavesialueeksi. Molemmissa kaavoissa alue on merkitty maa- ja metsätalousalueeksi. Yleiskaavan mukaan yhtenäisiä ranta-alueita tulee jättää vapaaksi yleiseen virkistyskäyttöön ja vesille pääsyyn. Kaava-alue on Höytiäisen vesijättömaata, jota on säilynyt hyvin vähän alkuperäisenä ja rakentamattomana. Järvenlaskun muovaamaa luontoa tulisi säilyttää
7 muistona tuleville sukupolville sekä jättää vapaaksi yleiseen virkistyskäyttöön. Ympärivuotinen asuminen ja sen edellyttämä liikenneyhteyksien ja kunnallistekniikan rakentaminen sekä ympärivuotinen liikenne muuttavat luonnon tilaa laajasti. Omakotitaloalue rikkoo lisäksi merkittävästi yhdyskuntarakennetta. Tonttien väliin jätetyt VL-alueet ovat eteläisimmällä alueella pieniä ja epäyhtenäisiä. Näiden seikkojen vuoksi kaavaluonnos on sekä maakuntakaavan että Joensuun seudun yleiskaavan vastainen. Kaavassa osoitetut vähäiset rakennuspaikat eivät vaaranna harjualueen luonnonarvoja tai pohjaveden laatua. Rakennettava viemäriverkko parantaa nykyistä tilannetta, kun olemassa olevat kiinteistöt voidaan liittää siihen. Kaavaluonnoksessa on huomioitu yleinen virkistyskäyttö erittäin hyvin. Kaavassa jää rakentamisen ulkopuolelle 63 % rantaviivasta. Kaavassa on osoitettu uimaranta-alue yleiseen käyttöön ja yhtiö on jo aikaisemmin myynyt ranta-alueelta Pohjakylän venevalkama-alueen vierestä veneiden pitämistä varten Kontiolahden kunnalle. Jos on todellista tarvetta venepaikkojen lisäämiseen, yhtiö on valmis huomioimaan tämän kaavassa. Yksityisten mielipiteet: Liukkonen Reija ja Ollikainen Pentti: Ehdotamme muodostettavan 30 m leveä M-merkinnällä ja pikku s-kirjaimella (M/s) varustettu palsta RA-2 toisen tontin vasempaan reunaan (liite 2). Ja että kyseiselle alueelle saa sijoittaa enintään 30 k-m² suuruisen saunarakennuksen vähintään 15 m etäisyydelle keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta. Rantasaunan terassin pinta-ala saa olla enintään 50 % saunarakennuksen kerrosalasta. Samalla paikalla on ollut kiinteistön käytössä sauna ilmeisesti 1800-luvun loppu puolelta asti, 1859 tapahtuneen Höytiäisen laskun jälkeen. Vuonna 1959 tämä kiinteistöllä käytössä ollut vanha savusauna paloi. Lupa uuden rakentamiseen on liitteenä (liite 1). Sauna on ollut pysyvässä käytössä Hirvisärkkä -nimisellä kiinteistöllä. Kiinteistötunnus E. Lupa oli voimassa asti ja koska kumpikaan osapuoli ei ole kiistänyt oikeutta yli 40 vuoteen, voitaneen todeta, että on syntynyt saavutettu oikeus, jota ei kiinteistöltä voida poistaa. Ja jotta saunan käyttö ja pääsy saunalle on mahdollista jatkossa, ehdotetaan muodostettavan tämä 30 metrin leveä M merkinnällä ja pikku s-kirjaimella varustettu palsta. Rakennusluvassa mainittu huvila on ollut Toivo Ollikaisen kuoltua vuonna 1976 hänen poikansa Pentti Ollikaisen omistuksessa. Omistus on siirretty Pentin tyttärelle Reija Liukkoselle. Hallintaoikeus on edelleen Pentti Ollikaisella. Mikäli esitetty M-alueen lisäys ei onnistu ja tontin ostaa ulkopuolinen taho, tulisi kauppaehdoissa olla maininta saunarasitteesta. Myös mahdollisesta
8 saunan käyttöoikeudesta. Ja korvauksia saunan käytön vaikeutuessa ja mahdollisesta purkamisesta. Kiinteistöllä E on ollut rannalla sauna noin 100 vuotta. Vuokrasopimus saunan pitämisestä on loppunut vuonna Se, että yhtiö ei ole purattanut tai siirrättänyt saunaa rannasta, ei tuo muistuttajille hallintaoikeutta saati omistusoikeutta maa-alueeseen. Yhtiö on antanut ystävällisyyttään pitää saunaa maa-alueellaan. Em. perusteella ei ole tarvetta tai perusteita osoittaa saunan aluetta omaksi. Todettakoon lisäksi, että valittajan omistamalla tilalla ei ole kulkuoikeutta saunalle. Kulkuoikeus katkeaa vesijättöalueen rajalle. Yhtiö on myös ilmoittanut, että muistuttajilla on mahdollista ostaa kaavassa osoitettu rakennuspaikka kaavan saatua lainvoiman. Ruokonen Reijo: Alla on tiivistelmä Reijo Ruokosen mielipiteestä. 1. Kyseessä ei ole ranta-asemakaava, koska ympärivuotiseen asumiseen osoitettuja rakennuspaikkoja on enemmän kuin loma-asuntopaikkoja. 2. Ranta-asemakaavan asiakirjoista puuttuu emätilatarkastelu. 3. Maisemallisesti arvokasta Järvenlaskun jälkeistä Höytiäisen etelärantaa tuhoutuisi iso osa kaavan toteutuessa. 4. Luonto- ja maisemaselvitys on tehty laajemmalta alueelta ja on kaava-alueen osalta ylimalkainen. Luontoselvityksen lintukuvaus on kaava-alueen osalta vajaa, jopa virheellinen. Alueella on säännöllisesti (viimeisin tieto kesältä 2012) pesinyt mm. kalalokki, härkälintu, tukkakoskelo ja mahdollisesti myös kuikka, toisin kuin kaavassa väitetään. 5. Kaavan toteutuminen muuttaa merkittävästi luonnonympäristöä. 6. Suunnitellut tontit ovat olevia tontteja pienempiä ja rakennusoikeutta ehdotetaan poikkeuksellisen paljon. 7. Lähivirkistysalueet rannassa AO-1 ja AO-2 alueilla ovat mitättömän pienet. Hajauttaa yhdyskuntarakennetta, ei riittävästi vapaita ranta-alueita, liikenneturvallisuus heikkenee, kevyt liikenne ei lisäänny vaan vain yksityisautoilu lisääntyy. Liikenneväyliä tulisi parantaa ennen alueen rakentamista. 1. AO-korttelista 4 siirretään yksi rakennuspaikka RA-kortteliin 3, jolloin loma-asuntopaikkoja on yhtä paljon kuin ympärivuotiseen asumiseen osoitettuja rakennuspaikkoja. 2. Emätilatarkastelu on laadittu ja se lisätään asiakirjoihin. 3. Rakennuspaikat on sijoitettu siten, että arvokkaimmat alueet jäävät rakentamisen ulkopuolelle.
9 4. Ympäristöviranomainen (Pohjois-Karjalan ELY) arvioi Jaamankankaan luontoselvitystä lausunnossaan kokonaisuutena varsin hyväksi. Linnustoselvitystä tarkennetaan tarvittaessa tulevana keväänä. 5. Rakennuspaikat on sijoitettu siten, että arvokkaimmat alueet jäävät rakentamisen ulkopuolelle. Yli 60 % rannasta jätetään maakunta- ja yleiskaavan mukaisesti rakentamattomaksi. 6. AO-tonteille on osoitettu rakennusoikeutta 10 % tontin pinta-alasta siten, että maksimi rakennusoikeus on kuitenkin enintään 500 kem² / tontti. AOtonttien keskimääräiseksi rakennusoikeudeksi muodostuu siten n. 430 kem². RA-tonteilla vastaavat luvut ovat 8 %, max. 400 kem² ja toteutuva keskimääräinen rakennusoikeus n. 350 kem² / tontti. Rakennusten keskimääräinen koko on vuosikymmenien aikana noussut. Tonttien tehokkuusluku 0,08 0,10 ei ole tavanomaista suurempi. 7. Yli 60 % rannasta on jätetty maakunta- ja yleiskaavan mukaisesti rakentamattomaksi. Lähes kaikki AO-tontit ovat omarantaisia ja kooltaan suuria. Myös M-alueita voi käyttää jokamiehenoikeuksin virkistäytymiseen. Lähivirkistysalueet AO-1 ja AO-2 alueiden yhteydessä tarjoavat pääsyn vesirajaan ja ovat siihen tarkoitukseen riittävät. Yhtiö tulee parantamaan tieyhteyksiä riittävän hyvään kuntoon kustannuksellaan. Yhtiö on myös valmis muuttamaan AO-rakennuspaikkojen tieyhteyden kulkemaan Kankaantien kautta. Muttonen Janne ja Kettunen Sari: Alla on tiivistelmä Janne Muttosen ja Sari Kettusen mielipiteestä. 1. Kaavaluonnoksessa rakennuspaikkojen rakennusoikeus ylittää alueen nykyisten kiinteistöjen rakennusoikeuden, maanomistajia ei kohdella tasapuolisesti. 2. Höytiäisen rantamaisemaa luontoarvona ei ole huomioitu ja kaava muuttaa maisemaa hallitsevasti ja pysyvästi. Rakentaminen tuhoaa myös harjumaiseman. 3. Onttolan vesiosuuskunnan vesi- ja viemäriverkon kapasiteetti tulee selvittää. 4. Maanomistajan tulee kunnostaa liikenneväylät lisääntyvän liikenteen tarpeisiin. 1. AO-tonteille on osoitettu rakennusoikeutta 10 % tontin pinta-alasta siten, että maksimi rakennusoikeus on kuitenkin enintään 500 kem² / tontti. AOtonttien keskimääräiseksi rakennusoikeudeksi muodostuu siten n. 430 kem². RA-tonteilla vastaavat luvut ovat 8 %, max. 400 kem² ja toteutuva keskimääräinen rakennusoikeus n. 350 kem² / tontti. Rakennusten keskimääräinen koko on vuosikymmenien aikana noussut. Tonttien tehokkuusluku 0,08 0,10 ei ole tavanomaista suurempi. Rakennusoikeus on voimassa olevan Joensuun seudun yleiskaavan mukainen. 2. Rakennuspaikat on sijoitettu siten, että arvokkaimmat alueet jäävät
10 rakentamisen ulkopuolelle. Yli 60 % rannasta jätetään maakunta- ja yleiskaavan mukaisesti rakentamattomaksi. 3. Yhtiö rakentaa alueelle vesi- ja viemärijohtoverkoston, johon myös jo olevien rakennuspaikkojen on kustannuksellaan mahdollista liittyä. 4. Maanomistaja (UPM) saneeraa Eenokinlahden tien sellaiseen kuntoon, että se kestää ja palvelee tulevaa liikennettä. Tien sijoittumista voidaan tarvittaessa muuttaa kaava-alueen ulkopuolella. Liikenne voidaan ohjata myös Kankaantien kautta, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh. (013) Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa päivätyt Jaamankankaan ranta-asemakaavaa koskevat ehdotusasiakirjat MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää niistä MRA 28 :n mukaiset lausunnot Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta, Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueelta ja Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy:ltä sekä Kontiolahden kunnan eri hallintokunnilta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Ympäristölautakunta Jaamankankaan ranta-asemakaavan päivätyt ehdotusasiakirjat olivat MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä Lausunnot pyydettiin Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksilta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy:ltä sekä Kontiolahden eri hallintokunnilta. Lausunnot ja muistutukset ja niihin laaditut vastineet ovat ohessa tiivistettynä ja kokonaisuudessaan oheismateriaalina. Ranta-asemakaavasta pidettiin viranomaisneuvottelu Muistio on oheismateriaalina. Pohjois-Karjalan Sähkönsiirto Oy: Ei huomautettavaa. Pohjois-Karjalan ELY-keskus: 1. Kaava on sekä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan että Joensuun seudun yleiskaava 2020:n vastainen. Aluetta on tarkoitus käsitellä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaiheessa. Kaavahankkeen tulisi odottaa maakuntakaavoitusta tai järjestää työneuvottelu, johon kutsutaan Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Joensuun kaupungin edustajat. 2. ELY-keskus pitäytyy luonnosvaiheen lausunnossaan ja toteaa, että suunniteltu maankäyttöratkaisu ei täytä ranta-asemakaavan sisältövaatimuksia ja on näin ollen MRL:n vastainen.
11 Ranta-asemakaavan AO-rakennuspaikat voidaan muuttaa lomarakennuspaikoiksi 5 rakennuspaikkaa lukuun ottamatta, jolloin MRL:n 73 :n mukainen vaatimus täyttyy. Lausunnossa on annettu ymmärtää, että ELY:n lausuntoa ei olisi huomioitu. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä kaavaluonnosta on muutettu sekä tarkennettu lausunnon perusteella. Kaavaprosessia ei ole keskeytetty, koska alueella ei ole rakennuskieltoa ja maanomistajalla on oikeus laatia alueelleen ranta-asemakaava. Maakuntakaavan vastainen ranta-asemakaavan ehdotus ei ole, kuten todettiin luonnosvaiheessa käydyissä työneuvotteluissa. Pohjois-Karjalan maankuntaliitto ei myöskään pidä kaavaa maakuntakaavan vastaisena. Ranta-asemakaavan mitoitus on ihan tavanomainen huomioiden alueen rakennettavuus, oleva infrastruktuuri, alueelle rakennettava vesi- ja viemäriverkko ja palveluiden läheisyys. Pohjois-Savon ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri: ELY-keskus ei pidä myönteisenä, että ympärivuotista asumista osoitetaan erilleen taajamasta. Ratkaisu, jossa alueen liikennöinti ohjattaisiin Puntarikoskentien (mt 15708) sijasta Jaamankankaantielle (mt 15710), ei paranna kaavaratkaisua liikenneturvallisuusnäkökulmasta. Kunnalla on suuri vastuu kevyen liikenteen olosuhteiden parantamisesta. Jaamankankaan alue on merkittävässä asemassa Joensuun seudun yhdyskuntarakenteessa, eikä sen rakentumista tule ratkaista maanomistajan ranta-asemakaavalla, vaan alueen käyttö tulee ensin tutkia maakuntakaavan 4. vaiheessa. Yhtiö on valmis muuttamaan asuinrakennuspaikat lomarakennuspaikoiksi 5 rakennuspaikkaa lukuun ottamatta, jotka päätettiin jättää keskustelujen jälkeen. Uusien rakennuspaikkojen kulku voidaan tarvittaessa suunnata etelään. Tarvittaessa liikenne on mahdollista johtaa Palokankaantielle, mikä mahdollistaisi kevyen liikenteen liittymisen olemassa olevaan kevyen liikenteen väylään. Vapaa-aikalautakunta: Ei huomautettavaa. Koulutuslautakunta: Ei huomautettavaa. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto: Ranta-asemakaavan laatimista tulee jatkaa vasta sen jälkeen, kun aluetta on ensin tarkasteltu osana kaupunkiseudun yhdyskuntarakennetta maakuntakaavan 4. vaiheen laatimisen yhteydessä. Kaavaprosessia ei ole keskeytetty, koska alueella ei ole rakennuskieltoa ja maanomistajalla on oikeus laatia alueelleen ranta-asemakaava. Reilun parinkymmenen lomarakennuspaikan osoittaminen ei vaikeuta
12 kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen suunnittelua, kun huomioidaan se, että uudet rakennuspaikat on osoitettu olemassa olevien rakennuspaikkojen läheisyyteen ja vapaata rantaviivaa jää 63 % sen lisäksi, että koko laaja Jaamankankaan alue jää vapaaksi. Yhtiön omistamista alueista vain noin 1 % tulee rakentamisen piiriin tällä kaavalla. Kaava ei vaikeuta tai sido pakottavasti tulevaa suunnittelua. Tekninen lautakunta: Kokonaisuutena Jaamankankaan ranta-asemakaavoitus näyttää aiheuttavan monia kielteisiä vaikutuksia. Kaavaehdotuksen jättäminen odottamaan asioiden selkeytymistä olisi kaikkien osapuolien kannalta paras ratkaisu. Ranta-asemakaava on maanomistajan kaava, joten vesihuollon rakentaminen ja toteuttaminen on maanomistajan vastuulla. Vesihuollon toteuttamisesta ei tule kustannuksia kunnalle. Asuinrakennuspaikat muutetaan lomarakennuspaikoiksi yhtä korttelia lukuun ottamatta (5 rakennuspaikkaa), jolloin koulukyyditykset voidaan välttää tai vähentää. Uuden kevyen liikenteen yhteyden välttämiseksi kaikki liikenne kaava-alueelta voidaan tarvittaessa ohjata Palokankaantielle. Tällöin kevyt liikenne ohjautuu olemassa olevalle kevyen liikenteen väylälle. Kontiolahden luonnonystävät: Emme näe perusteita Jaamankankaan asemakaavaehdotuksen hyväksymiselle. Se on sekä Pohjois-Karjalan maakuntakaavan että Joensuun seudun yleiskaavan vastainen. Kyseiselle alueelle ei pitäisi hyväksyä tai suunnitella mitään toimenpiteitä ennen maakuntakaavan 4. vaiheen hyväksymistä. Kaavan toteuttaminen ei vaaranna maakuntakaavan s-aluetta. Ranta-asemakaava on maakuntakaavan sekä Joensuun seudun yleiskaavan mukainen. Kaavaehdotuksessa on jätetty 63 % ranta-alueesta rakentamisen ulkopuolelle. On suuresti liioiteltua, että koko ranta-alue tuhoutuu. Alueeseen kohdistuva yleinen virkistyspaine on huomioitu uimarantavarauksella sekä rakennuspaikkojen sijoittelulla. Yhtiö on aikaisemmin myynyt kunnalle venevalkama-alueen samalta ranta-alueelta. Rakentamisen ulkopuoliset alueet on osoitettu MU-alueeksi. Lisäksi yhtiöllä on kaava-alueen ulkopuolella laajat metsäalueet, joita voidaan käyttää virkistystoimintaan. Hirvirannan tilan kokonaispinta-ala on noin 1500 ha. Osoitetut rakennuspaikat ovat vain 0,8 % tilan kokonaispinta-alasta. Asuinrakennuspaikat voidaan muuttaa lomarakennuspaikoiksi yhtä korttelia lukuun ottamatta (5 rakennuspaikkaa), jolloin alueelle ei muodostu haja-asutusta tai sitä muodostuu vain vähän. Suomen kalastusmuseoyhdistys ry: Kaavasta tulee luopua esitetyssä muodossaan. Rakentaminen rajoittaa
13 virkistyskäyttöä ja kalastusta. Alue on maisemallisesti hyvin herkkää. Rakennusoikeus tulee pääosin siirtää ylemmäs rannoilta, siten että rantaan muodostuu maisemallisesti ja yleiskäytön kannalta riittävä vyöhyke, joka ei kuulu ao. kiinteistöjen omistukseen. Ylemmäs rannoilta tulevien kiinteistöjen rantautumismahdollisuudet turvataan luomalla näille tarvittava yhteinen venevalkamapaikka. Kokonaan rakentamisen ulkopuolelle tulee jättää kolme itäisintä aluetta. Kaavalla ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen yleiseen virkistyskäyttöön. Alueella olevat uimaranta ja venevalkamat jäävät edelleen nykyiseen käyttöön. Rantaviivasta 63 prosenttia jää muutoinkin rakentamisen ulkopuolelle. Mitään kulkuyhteyksiä kaava ei katkaise. Jokamiehenoikeudella tapahtuva kulku tulee siirtymään rakennuspaikkojen osalta hiukan etäämmäksi rannasta. Vaikutukset jokamiehenoikeuden käyttöön ovat hyvin vähäiset. Vaikutukset maisemaan eivät ole merkittäviä. Alueelle ei voi ilman vesialueen omistajan lupaa tai ympäristöviranomaisen lupaa rakentaa massiivisia laitureita. Lupakäytännöllä voidaan estää massiivisten laitureiden syntyminen alueelle. Ranta-asemakaavalla ei voida antaa määräyksiä vesialueelle. Suositus voidaan ottaa selostukseen. Nykyisen uimarannan itäpuolella on jo olemassa oleva saunarakennus sekä yksi lomarakennuspaikka. Uudet rakennuspaikat on osoitettu melko lyhyelle rantajaksolle olemassa olevien rakennuspaikkojen väliin. Yhtiö on myös luovuttanut kunnalle jo aikaisemmin alueen venevalkamaa varten. Pieni-Hirviniemessä on jo olemassa olevaa rakentamista ja se on kaava-alueen ulkopuolella. Uudisrakentaminen on sijoitettu Kaunislahden länsipuolelle. Esitys siitä, että rakentaminen tulisi siirtää kauemmaksi rannasta, ei ole tarkoituksenmukaista, eikä myöskään kaavan tavoitteiden mukaista. Eenokinlahden yksityistien tiekunta: Eenokinlahdentien kunnostamisesta ja liikenteen suuntauksesta tehtävä selkeä suunnitelma. Tiekunta edellyttää, että kaavaehdotuksessa olevan korttelin RA-1 tieyhteyttä ei osoiteta Eenokinlahdentien kautta Puntarikoskentielle vaan Jaamankankaan kautta lähinnä Kajaanintielle. Ja vastaavasti Eenokinlahdentien vaikutuspiirin liikenne ohjataan Puntarikoskentielle. Tonttien määrää tulee vähentää. Eenokinlahden yksityistien kunnostaminen on kaavan toteuttamista ja sitä koskevat suunnitelmat eivät ole kaavan laadintaa. Suunnitelmat laaditaan vasta, kun kaava on saanut lainvoiman. Yksityistielain mukaisesti alueella tullaan yhtiön toimesta hakemaan tietoimitus, missä ko. tien rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä talouteen liittyvät asiat ratkaistaan.
14 Kaikkien uusien tonttien liikenne voidaan vaihtoehtoisesti suunnata myös Jaamankankaantielle. Muistutuksessa ei ole esitetty mitään perusteita rakennuspaikkojen vähentämisvaatimukselle. Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy (13 asianomistajaa): Jaamankankaan ranta-asemakaava jätetään vahvistamatta. Kaava ei kohtele maanomistajia yhdenvertaisesti rakennusoikeuden osalta. Tehdyt selvitykset eivät ole riittäviä. Ranta-asemakaava ei ole maakuntakaavan tavoitteiden mukainen. Kaavaehdotuksen rakennusoikeus on määritelty Kontiolahden rakennusjärjestyksen ja Joensuun seudun yleiskaavan mukaisesti. Ranta-asemakaava ei siten vaaranna maanomistajien yhdenvertaista kohtelua. Lomarakennuspaikkojen rakennusoikeutta on pienennetty 300 k-m², mikä on Kontiolahden viimeisimmissä kaavoissa käytetty rakennusoikeuden määrä. Ranta-asemakaavaa varten on laadittu riittävät selvitykset. Emätilatarkastelu on kirjattu kaavaselostukseen, mistä se on kaikkien osallisten luettavissa. Rakennuspaikkojen määrä lasketaan 5 rakennuspaikkaan. Kaava täyttää siten MRL:n 73 :n vaatimukset. Rakennuspaikkojen Puntarikoskentielle aiheuttama liikennetuotto on vähäinen, kun huomioidaan, että osa liikenteestä voidaan ohjata Lehmon suuntaan. Rakennuspaikoille pääsee olemassa olevien yksityisteiden tai tieurien kautta, joten niiden käyttämisestä ei muodostu uhkaa pohjaveden laadulle tai määrälle. Uusien rakennuspaikkojen toteuttaminen ei vaadi suuria maaston muokkauksia. Rakennuspaikat ovat hyvin rakentamiseen soveltuvia ja suurelta osalta vain loivasti viettäviä. Ranta-asemakaava ei ole maakuntakaavan tai Joensuun seudun yleiskaavan tai sen määräysten vastainen. Kaavassa jää myös riittävästi yhtenäisiä vapaita rantajaksoja, joista pisin on noin 950 m ja toiseksi pisin lähes 600 m. Tämän lisäksi kaava-alueelta löytyy muistutuksessa esitettyjen vapaiden rantajaksojen lisäksi 250 m:n vapaa ranta-alue. Kaavaratkaisussa on huomioitu alueen luonnonarvot. Kaavaratkaisu ei uhkaa alueella tai sen läheisyydessä havaittujen uhanalaisten tai harvinaisten kasvi- tai eläinlajien olemassa oloa. Muistutuksessa ei ole eritelty miten kaava vaarantaisi luontoarvoja. Kaava ei vähennä merkittävästi luonnon monimuotoisuutta alueella. Ruokonen Reijo: 1. Kaava ei ole ensisijaisesti ranta-asemakaava. 2. Tarkennettuja luontoselvityksiä ei ole esitetty. 3. Tehdyt muutokset eivät juurikaan vaikuta harvinaisen järvenlaskualueen säilymiseen. 4. Keskeiset virkistyskäytön ranta-alueet tuhoutuisivat.
15 5. Luonnonympäristö muuttuisi merkittävästi. 6. Tonttien määrä liian suuri ja rakennustehokkuus liian korkea. 7. Yhdyskuntarakenteen hajauttamisen kielteisiin vaikutuksiin ei ole esitetty ratkaisua. 8. Tarkoituksenmukaisen ja turvallisen tieyhteyden toteutuksesta ei ole esitetty kuin ylimalkainen toteamus. 9. Tietä Eenokinlahden yksityistieltä Kaunislahden suuntaan ei tule jatkaa. 1. AO-rakennuspaikat muutetaan lomarakennuspaikoiksi 5 rakennuspaikkaa lukuun ottamatta. 2. Alueella tehty linnustoselvitys on ollut asiakirjojen liitteenä. 3. Rantaviivasta jää vapaaksi noin 63 %, mikä turvaa riittävästi vapaiden ranta-alueiden säilymisen. 4. Kaavassa on osoitettu virkistyskäytön puolesta keskeinen ranta-alue uimarannaksi. 5. Rakentamiseen osoitetut alueet muuttuvat toki, mutta luonnontilaisia (metsätalousaluetta) alueita jää alueelle vielä runsaasti. 6. Rakennuspaikkojen lukumäärä ja rakennusoikeus eivät poikkea tavanomaisesta ranta-asemakaavan määrästä, kun huomioidaan alueen sijainti ja rakennettava kunnallistekniikka. 7. Lomarakentaminen ei hajauta yhdyskuntarakennetta.puntarikosken alueella on jo olemassa olevaa asuinrakentamista. Osoitetut 5 rakennuspaikkaa tukevat Puntarikosken kyläasutusta. 8. Rakennuspaikoille kulku voidaan turvata olemassa olevien tieyhteyksien avulla olemassa oleviin liittymiin. Koska ne sijoittuvat kaava-alueen ulkopuolelle, niiden tarkempi suunnittelu tapahtuu tieoikeuksia varten pidettävässä yksityistietoimituksessa, jonka kustantaa hakija. 9. Tietä ei olla jatkamassa. Oheismateriaali: - Viranomaisneuvottelun muistio Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunto - Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunto - Pohjois-Karjalan maakuntaliiton lausunto - Teknisen lautakunnan lausunto - Kontiolahden luonnonystävien muistutus - Suomen kalastusmuseoyhdistyksen muistutus - Eenokinlahden yksityistien tiekunnan muistutus - Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy:n muistutus - Reijo Ruokosen muistutus Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh. (013) Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää hyväksyä päivätyt Jaamankankaan ranta-asemakaavan ehdotusasiakirjat ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Ranta-asemakaavaan tehdyt muutokset ovat sen laatuisia, etteivät ne vaadi kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville. Kaavoitusjohtajan muutettu ehdotus: Ympäristölautakunta päättää jättää asian pöydälle. Kaavoittaja neuvottelee
16 Ympäristölautakunta 103 kaavasta vielä maanomistajan kanssa. Päätös: Kaavoitusjohtajan muutettu ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitusjohtaja kävi neuvotteluja UPM -edustajien kanssa Kyseisissä neuvotteluissa maanomistajan edustajat ilmoittivat haluavansa, että aloitettu kaavoitushanke vietäisiin loppuun saakka, eli kunnan valtuuston käsittelyyn saakka. Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Matti Moisala, puh. (013) Kaavoitusjohtajan ehdotus: Ympäristölautakunta päättää hyväksyä päivätyt Jaamankankaan ranta-asemakaavan ehdotusasiakirjat ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Ranta-asemakaavaan tehdyt muutokset ovat sen laatuisia, etteivät ne vaadi kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville. Päätös: Marja-Leena Pihlatie teki esityksen, että Jaamankankaan ranta-asemakaavaehdotusta ei hyväksytä tässä vaiheessa. Kirsi Piiparinen kannatti Marja-Leena Pihlatien esitystä. Minna Kuusela kannatti kaavoitusjohtajan tekemää esitystä. Koska asiasta oli tehty kaksi erilaista päätösehdotusta puheenjohtaja esitti, että suoritetaan äänestys nimenhuutoäänestyksenä siten, että kaavoitusjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Marja-Leena Pihlatien ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Kaavoitusjohtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Pekka Ahlholm, Mika Kontkanen, Minna Kuusela, Minna Pakarinen, Juha Pakarinen, Markku Nykänen ja Satu Huttunen. Marja-Leena Pihlatien ehdotuksen puolesta äänestivät Marja-Leena Pihlatie ja Kirsi Piiparinen. Kaavoitusjohtajan ehdotus hyväksyttiin äänin 7-2. Marja-Leena Pihlatie ja Kirsi Piiparinen jättivät päätökseen yhteisen eriävän mielipiteensä.
Vastineet ehdotusvaiheen kuulemisen aikana saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin.
Vastineet 1 (6) T. Leskinen 15.1.2014 Jaamankankaan ranta-asemakaava Vastineet ehdotusvaiheen kuulemisen aikana saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin. Ehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 5 mielipidettä:
Jaamankankaan ranta-asemakaava
Ympäristölautakunta 202 24.10.2012 Ympäristölautakunta 164 18.09.2013 Ympäristölautakunta 47 26.02.2014 Ympäristölautakunta 103 16.04.2014 Kunnanhallitus 138 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 39 09.06.2014 Jaamankankaan
JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus
1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5
TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos
Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus
ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA
ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA Alueella sijaitsee Elenia Oy:n omistamia maakaapeleita. Maakaapelit kulkevat pääosin olemassa olevien
KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut
KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIPERIN KUNTA PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 1.3.2016 Kaavan valmisteluaineisto nähtävillä: 17.12.2015 15.1.2016 Kaavaehdotus nähtävillä:
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-
JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 SALON KAUPUNKI RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos koskee Förbyn kylässä: Nedergård-Övergård ranta-asemakaavaa Koivikon ranta-asemakaavaa Tilaa Riretu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 JUUPAJOEN KUNTA JUUPAJOEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Viranomaisneuvottelun muistio
1 (5) Pasi Ronkainen UPM-Kymmene Oyj Jänisjoen ranta-asemakaava, Tohmajärvi UPM-Kymmene Oyj, Kyyrönlammen ja Mäntylammen ympäristöjen ranta-asemakaava, Joensuu Tornator Oyj, Palojärven, Tekojärven ja Ala-Koitajoen
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS
PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä
SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3
SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA
LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.11.2012, korjattu 15.1.2015 LOVIISA, MERIHEINÄ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue
1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue
9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.
RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS
VETELIN KUNTA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Koskee 15.4.2014 päivättyä Patanan tekojärven Kettusaaren ranta-asemakaavaa Vetelin kunnassa Asemakaavanlaatija Dipl.ins. Mauno Vähämäki Kaavan hyväksymiskäsittelyt:..
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012
KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012 JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA 2 (6) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA JURVA 593-410-6-119
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA JURVA 593-410-6-119 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi: Kaavan tunnus: NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA
RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI
Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.
1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain
Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.
Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.
Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12015 28.8.201 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös
VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA
NOKIA Tilat: Vesmala 536-410-1-7 Perämetsä 536-410-1-31 (osa tilasta) VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.12.2015 Teernijärvi RANTA-ASEMAKAAVA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA
684 Rauma 423 Kodisjoki
Naantali 25.2.2009 684 Rauma 423 Kodisjoki KALJASJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kaljasjärven pohjoisosassa kiinteistön
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, 2012 ANNETUN LAUSUNNON PÄÄSISÄLTÖ: Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa kaavasta.
Pöyry Finland Oy UPM-Kymmene Oyj Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja kumoaminen Päiväys 14.1.2013 Viite 16WWE0247 Sivu 1 (5) KAAVOITTAJAN VASTINEET 16.2.2012 PÄIVÄTYSTÄ JA 20.4. 21.5.2012 NÄHTÄVILLÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA
1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus
Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue
ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 67090238.ABJ1 4.9.2009/19.10.2009/24.3.2010 Jyväskylän kaupunki 88. kaupunginosa (Korpilahti, Heinosniemi) Tervamäen ranta-asemakaavan muutos ja laajennus Koskien
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie
Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012
MIEHIKKÄLÄ SAVAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA (MIEHIKKÄLÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2010, 31.3.
MIEHIKKÄLÄ SAVAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA (MIEHIKKÄLÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2010, 31.3.2014 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kunta: Kylät: Savan alueen osayleiskaava
KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26
94 98 405 372 407 372 90 409 rp411 374 94 376 413 378 386 380 415 382 429 431 3 417 427 425 419 423 421 60 11 3 1 4 5 6 7 8 59 9 76 67 86 2 24 62 1 1:155 1 43 53 49 26464800 6776200 95 69 96 1290 80 1:81
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN
KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...3 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...3
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA
KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
NAANTALIN KAUPUNKI Ajolan Kylä. Työ: E26049. Turku, 25.3.2013
NAANTALIN KAUPUNKI Ajolan Kylä Ajolan-Kunstenniemen ranta-asemakaavan muutos Työ: E26049 Turku, 25.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot:
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1