Mentoroinnin peruselementit ja roolit sekä ohjausprosessi. Leena Nuutila
|
|
- Liisa Leppänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mentoroinnin peruselementit ja roolit sekä ohjausprosessi Leena Nuutila
2 Sisältöä Työhyvinvoinnin merkityksestä ja työnohjauksesta Elämänhallinta Mentorointi Dialogin taito Kuuntelemisen taito
3 Työnohjaus opetushenkilöstön mahdollisuutena ja voimavarana Työnohjaus on oman työn tutkimista, reflektointia ja kehittämistä. Aika ja paikka tarkastella omaa työtä, tehtäväkuvaa Työnohjaus on omaan työhön, työyhteisöön, tiimiin ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jakamista. Ohjaajan ja prosessiin osallistuvien vuorovaikutus on tärkeää, koska sille luottamukselle rakentuu työnohjauksen prosessi ja sen vaikuttavuus.
4 Työnohjaus voi olla Työnohjauksella erilaisia suuntauksia: analyyttinen, kognitiivinen, sosiodynaaminen, ratkaisukeskeinen jne. Se voi olla erilaisin menetelmin toteutettua; keskustelua, toimintaa, kirjoittamista jne. Auttaa jaksamaan ja ennaltaehkäisee väsymistä, uupumista jne. Voi olla myös valmentavaa tai konsultatiivista Voi olla prosessi tai kertaluonteistakin Ryhmä tai yksilölähtöistä Työnohjauksen tavoitteena on Tarkastella omaa työtä ja työn tekemisen tapoja Luoda uusia toimintatapoja Jakaa ajatuksia, kokemuksia ja tulla kuulluksi Avoin vuorovaikutus Työn selkiyttäminen ja rajaaminen Osaamisen vahvistaminen Asettaa mahdollisimman selkeitä tavoitteita Onnistumisen näkyväksi tekeminen Ennakoida tulevaa Purkaa ja käsitellä pulmatilanteita Luoda tukirakenteita työn tekemiselle jne., jne
5 Työnohjaus Työnohjaus avaa aivan uusia tapoja nähdä ja kehittää omia ajatusja toimintatapoja sekä itsensä johtamisen taitoja. Työnohjaus soveltaa positiivisen psykologian vaikuttavia ajatusmalleja työntekijöiden, tiimien ja työyhteisöjen työnohjausprosessissa. Ratkaisukeskeinen työnohjaus parantaa ohjattavien ongelmanratkaisukykyä ja lisää itsetuntemusta Työnohjaus soveltaa ratkaisu- ja voimavarakeskeisen vaikuttavia ajatusmalleja ohjausprosessissa joka parantaa osallistujien ongelmanratkaisukykyä ja lisää itsetuntemusta. Ryhmätyönohjaus antaa mahdollisuuden pysähtyä ja löytämään ratkaisuja työn kuormittaviin kysymyksiin, ammatillisen kehittymisen kysymyksiin, omaan työhön ja työkäytäntöihin, omaan työtehtävään liittyviin haasteisiin ja ongelmiin, työyhteisön toimivuuden, vuorovaikutussuhteiden sekä ilmapiirin parantamiseen
6 Työnohjauksellista työskentelytapaa voidaan kohdentaa tilanteessa:
7 Myötätuntouupumisen tunnistaminen ja ehkäisy Myötätuntouupumuksen tärkein elementti on tietoisuus omasta ammattitaidosta ja jaksamisesta rajaaminen ja itsensä suojaaminen Mitä on myötätunto
8 Myötätuntouupumus on ihmissuhdetyötä tekevän työuupumusta - käsitteet lähekkäisiä ja osin päällekkäisiä Jaksamiseen/väsymiseen vaikuttavat syyt voivat olla moninaiset: yksilö, työyhteisö, yhteiskunta Työstressi Kohtuullisena voimavarana, aktivoi ja auttaa saavuttamaan asetettuja tavoitteita voi seurata väsyminen, joka ei kuitenkaan ole uupumista helpottuu levolla, tauoilla ja lomilla Kuluttava stressi Kokonaisvaltainen, negatiivinen väsymisen tunne syntyy, kun työtilanteen kuormittavuus ylittää jatkuvasti stressinhallintakyvyn seuraa jopa sairauslomalla Työuupumus Monisyinen - kehittyy hitaasti ja huomaamatta kuormittavat tekijät toistuvat ei ole mahdollisuus purkaa stressitilaa - äärimmillään se on ihmisen loppuun palaminen fyysinen, psyykkinen ja emotionaalinen
9 Myötätuntostressi (compenssion stress, emotional stress) asiakkaiden emotionaalisten raskaiden tilanteiden toistuva kohtaaminen ja jakaminen vuorovaikutuksessa, josta ei pääse eroon. Ihmisten tarinoihin ja tragedioihin kuuluvat vahvatkin psyykkiset reaktiot, joista voi muodostua ylipääsemätön henkinen paine voi seurata myötätuntouupumus Myötätuntotyydytys (compassion satisfaction) on ammatillinen kokemus osallisuudesta toisen ihmisen ongelmien jakamiseen ja hänen auttamiseensa Yhdessä tekeminen, toiveikkuus, ratkaisujen etsiminen, keskustelut, jakaminen Mitä tapahtui? Kuinka koit sen? Miten tästä eteenpäin?
10 Opettajan työ on jatkuvaa vuorovaikutusta kansalliset toimijat johto ohjaajat Kuka johtaa, mitä ja mihin? alueelliset toimijat työelämä vanhemmat opiskelijat opettajakollegat Yksittäinen yhteisön jäsen vaikuttaa kaikkiin siinä toimiviin ihmisiin positiivisesti tai negatiivisesti Mihin me kiinnitämme huomiota ja mistä yhdessä keskustellaan? Negatiiviset asiat ongelmat pessimismi työenergian vähyys - jaksamattomuus Positiiviset asiat mahdollisuudet onnistumiset optimismi hyvä työenergia jaksaminen myönteiset tunteet voimistavat palautumiskykyä ja luovat suojaavia psykologisia rakenteita sekä lisäävät sosiaalista kyvykkyyttä.
11 Työhyvinvoinnin liikennevalot asteikkosovellus Merkitse missä kohtaa olet oman työhyvinvointisi ja vireesi suhteen tällä hetkellä? Nro 10 tarkoittaa parasta mahdollista virettä ja 0 että virettä ei ole ollenkaan. 4 5 Mikä on päällimmäinen tunnetilasi? Mitä voit itse tehdä, jotta pääset lähemmäs vihreätä? 10 Kommunikointi työyhteisössä:
12 Merkityksellisten ihmisten verkosto Kuvaa oma verkostokarttasi, jossa ovat sinulle tärkeät henkilöt ja kollegat, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet siihen kuka olet ammatillisesti tänä päivänä ja miten he ovat vaikuttaneet. Mieti vahvuuksia ja osaamista mitä olet saanut/oppinut kultakin henkilöltä. Kirjaa myös ne näkyville.
13 Työhyvinvoinnin vaikutus tuloksekkuuteen Uudet tuotteet ja/tai markkinat Kestävä tuloskehitys KIlpailukyky Houkuttavuus työpaikkana Laatu Henkilöstökustannukset Kumppanuudet Houkuttavuus yhteistyö- ja verkostokumppanina Innovaatiokyky Asiakastyytyväisyys Kustannustehokkuus Yrityksen imago Ilmapiiri Innostus Sitoutuminen Motivaatio Jaksaminen Työuupumus Sairaspoissaolotapaturmat Työ- Varhaiseläköityminen Johtaminen Osaaminen Työyhteisön ja ihmisten hyvinvointi
14 Työelämävalmiudet Itsensä johtaminen Manka 2010
15 Hyvinvoiva yksilö HYVÄ ELÄMÄ VOIMAANTUVA ELÄMÄ TYÖN HALLINTA AMMATINHALLINTA ELÄMÄN HALLINTA
16 Elämänhallinnan tunne Minän eheys, joka ennakoi ihmisen selviytymistä äkillisistä paine- ja ristiriitatilanteista ( sisältä ulkoapäin ohjautuvuus) Sisältää itsetuntemuksen, luottamuksen omiin kykyihin ja lähi-ihmisiin sekä elämän tarkoituksen ymmärtämisen Erotettavissa kolme ulottuvuutta: Ymmärrettävyys eli missä määrin ihminen kykenee tuntemaan elämänsä käsitettävänä ja järkevänä Mielekkyys eli missä määrin oma elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja kiinnostavan haasteelliselta sekä elämään kuuluvat ongelmat voitettavissa olevilta Hallittavuus eli ihminen tuntee omaavansa voimia, joilla stressiä käsitellään mm. Antonovsky,1993
17 Riippuvuuden merkitys Kasvumotivaatio Sitoutuminen Työkyky Erittäin merkitsevä Merkitsevä Melko merkitsevä Työnhallinta Elämänhallinta Kompetenssi Ryhmähenki Johtaminen Kannustavuus Elämänhallinnan yhteydet hyvinvointiin työpaikalla
18 Voimaantumisen ehdot PÄÄMÄÄRÄT Toivotut tulevaisuuden tilat 1) Henk.koht. päämäärien asett. - Halu ymmärtämiseen ja menestyä - Osallistuminen yhteisten päämäärien asettamiseen 2) Vapaus - valinnanvapaus, vapaaehtoisuus - Itsemäärääminen, autonomisuus 3) Arvot KONTEKSTIUSKOMUKSET 1) Hyväksyntä-tervetulleeksi kokem. 2) Arvostus 3) Luottamus ja kunnioitus 4) Ilmapiiri -turvallisuus, avoimuus -Ennakkoluulottomuus, rohkaiseminen 5) Tukeminen 6) Toimintavapaus - oma kontrolli 7) Autenttisuus VOIMAANTU- MINEN KYKYUSKOMUKSET 1) Minäkäsitys - Minäkuva - Itsetunto 2) Identiteetti 3) Itseluottamus ja arvostus 4) Tehokkuususkomukset ja itsesäätely 5) Vastuu EMOOTIOT 1) Säätelevä ja energisoiva toiminta 2) Positiivinen lataus innostuneisuus 3) Toiveikkuus 4) Onnistuminen ja epäonnistuminen 5) Eettisyys - ihmisen äänen kuunteleminen
19 Mentoroinnin periaatteita Mentorointi on prosessi, jossa selvennetään, rohkaistaan, aktivoidaan Mentorointi on tukea ja toivoa antavaa, reflektiivistä ja keskittyy olennaiseen Mentorointi on aitoa kohtaamista ja yhteistä neuvottelua Keskusteluissa käsitellään yleensä nykyhetkeä Työyhteisön toimintakulttuuria ja tapoja kunnioitetaan Asiakkaan, työtoverin kunnioittaminen olennaista, luottamuksellisuus Kommunikointi on joustavaa, vastavuoroista Huumori ja leikillisyys ovat realistisuuden ohella osa ohjausvuorovaikutusta ja työyhteisön hyvinvointi yleensä kasvaa Mentorointi ja ohjaus voi sisältää toiminnallisia menetelmiä Kieli ja metaforat ovat myös mentoroinnin ja siihen liittyvän ohjauksen välineitä Kartoitukset ym. visualisoinnit tärkeitä keskustelujen ja ajatusten vaihdon lisäksi
20 Mentorointiprosessin malleja on useita ja mallista riippuen niissä on painotettu erilaisia asioita. Cluttenbuck 2014
21 Mentoroinnin keskeiset tekijät 1. Mentorointi tarjoaa tukea, ohjausta, erilaisia näkökulmia. 2. Mentoroinnissa annetaan tarvittaessa myös asiallista ja oikeaa tietoa. 3. Työyhteisöä autetaan selventämään ja luomaan kuvaa omista tavoitteistaan ja omasta tulevaisuudestaan. 4. Työyhteisöä autetaan tunnistamaan omia voimavarojaan ja kehittämistarpeita. 5. Työyhteisöä autetaan tekemään ja toteuttamaan vaihtoehtoisia valintoja ja suunnitelmia. 6. Työyhteisöä autetaan käsittelemään tavoitteiden saavuttamisen tiellä olevia esteitä.
22 Mentorointiprosessin vaiheita 1. Yhteisen työskentelyperustan luominen työyhteisön nykytilanteen ymmärtäminen; kehityksen vaihe ymmärryksen, luottamuksen ja kunnioituksen ilmapiirin varmistaminen 2. Työyhteisön nykytilanteen ymmärtäminen millainen kartta työyhteisöllä on nykytilasta ja omasta tulevaisuudestaan merkitysten etsintä ja olennaiseen keskittyminen Mentorointia voidaan tehdä pareittain tai ryhmittäin.
23 Mentorointiprosessin vaiheita 3. Toteuttamiskelpoisten tavoitteiden työstäminen itseluottamuksen ja rohkeuden löytäminen yhteinen konstruointi (yhteistyössä, toinen toisiltaan oppien ja toisiaan tukien) 4. Ensimmäisten askeleiden löytäminen tavoitteiden toteuttamiseksi, työyhteisön 1. vaiheen tai askelmuksen suunnittelu Mentori ei ole pääasiallisesti mentoroitavan työnratkaisujen tekijä, vaan mentoroitavalla on itsellään vastuu oman työn ratkaisuista.
24 Dialogin taito Yhteisen merkityksen löytämistä Aitoa kohtaamista Kysymistä, luovaa ongelmanratkaisua Kuuntelua, ymmärtämistä Palautteen antoa Uuden luomista
25 Kuuntelun tasot Kuullaan, mutta ei kuunnella (vasta-argumenttien pohdinta/ voimakkaat ennakkokäsitykset ja sisäiset mallit) Kuunnellaan hetkittäin Aktiivinen/empaattinen kuuntelu => tavoitteena ymmärtäminen
26 Itsen kuuntelu Hiljentyminen Oman itsen kuuntelu Ristiriitaiset äänet Millaisia tulkintoja teen Millaisia tunteita minulla herää Miltä minusta yleensäkin tuntuu Millaisia sisäisiä malleja tunnistan
27 Aktiivinen kuuntelu Ei reagoida heti tulkinnalla tai tunteella Epävarmuuden sietokyvyn laajentaminen Pohtiminen mitä toinen todella haluaa sanoa Pyrkimys kohdata toinen Päätöksenteon/tulkinnan teon tietoinen viivästäminen Aluksi täysin avoin, kritiikitön kuuntelu Avoin kuuntelu vaatii epävarmuudensietokykyä ja oman tietämättömyyden tunnustamista
28 Mentoroinnin metaforia Auttavat työyhteisöä ymmärtämään ilmiötä kuvaamalla se erilaisin sanoin ja symbolein Merkityksen eri puolet tulevat selkeämmiksi ja helpommin tutkittaviksi Auttavat tuottamaan näkökulman muutokseen Voivat joskus auttaa kokonaisuuden intuitiivista ymmärtämistä
29 Mentorin monet roolit A S 0 Y P K F Mentorin osuus Mentoroitavan osuus A = Asiantuntijamentori, neuvonantaja S = Sovittelija ristiriidan osapuolten välillä O = Opettaja, kouluttaja, osaamisen valmentaja Y = Työtoveri, kollega P = Prosessimentori K = Kannustaja, tukija F = Fasilitaattori, mahdollistaja
30 Kirjallisuutta
LUOTTAMUS - PÄÄOMA. Luottamus - pääoma
LUOTTAMUS - PÄÄOMA Luottamus - pääoma Kyvyt Aikomukset Onko osapuolilla kykyä, tietoa ja osaamista hoitaa oma osuutensa? Avoimuus Ovatko osapuolen avoimia sidoksen kannalta tärkeissä asioissa? Annetaanko
Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi
Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys Ferdinand Garoff, psykologi Ajatuksia auttamisesta Kerro kokemus autetuksi tulemisesta Kerro hyvä auttamiskokemus Miksi auttaminen ja vapaaehtoistyö on tärkeää? Onko
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?
Koulutuspäivän tavoite
Työnohjauksesta nousevia asioita Kohtaamisia terveydenhuollon arjessa 23.5.2017 Työhyvinvointiylihoitaja, työnohjaaja KSSHP Koulutuspäivän tavoite Herättää ajatuksia ihmisten kohtaamisesta Muuttaa kohtaamisen
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen
Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista
Sirkku Ruutu & Raija Salmimies TYÖNOHJAAJAN OPAS
Sirkku Ruutu & Raija Salmimies TYÖNOHJAAJAN OPAS Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Maria Mitrunen Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2645-2 ISBN 978-952-14-2647-6
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä
(Työ)hyvinvoinnin perusteet
(Työ)hyvinvoinnin perusteet Kuuntelu Luottamus episteeminen Mentalisaatio EI tiedä puolesta Vuorovaikutus hyväksyvä, luottavainen, todellisuusperustainen Kertomus Työhyvinvointi Päätökset herättävät tunteita
Työhyvinvointia yhdessä Pori
Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE
OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa
Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.
Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin
Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen. meiningistä
Hyvinvointia positiivisesta ilmapiiristä ja tekemisen meiningistä Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Hyvinvointiväylän II lähtöselvitys Mistä syntyy tekemisen meininki? Sisäinen motivaatio
OHJAUSAMMATTILAISEN MYÖTÄTUNTOUUPUMISEN VAARA JA ENNALTAEHKÄISY
OHJAUSAMMATTILAISEN MYÖTÄTUNTOUUPUMISEN VAARA JA ENNALTAEHKÄISY TARMO ALASTALO Työyhteisövalmentaja/Työnohjaaja, STOry:n jäsen Työyhteisösovittelija, Suomen sovittelufoorumi ry:n jäsen Rikos- ja riita-asioiden
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY. Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere
Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 3.4.2014 Tampere Päivi Kupila Mentorointikokemuksia Yritysmaailma Tehtävien ja osaamisen siirto Tehtävien
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
Työelämän kehittämisen haasteet talouden ja tuotantoelämän murroksessa. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 18.3.2010 Harri Vainio
Työelämän kehittämisen haasteet talouden ja tuotantoelämän murroksessa Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 18.3.2010 Harri Vainio 1. 4.-luokkalaisten haaveammatit, TOP-16 Eläinlääkäri Taiteilija Opettaja
Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan
Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?
Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-
Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa
Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka
Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P
Esimies eri-ikäisten johtajana Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö jarna.savolainen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus P. 040 561 2022 Kronologinen ikä Syntymäpäivä Sosiaalinen ikä Roolit ja ikänormit Mistä
Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017
Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä?
Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Työpaja 7.11.2017 Reijo Kauppila, Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Työnohjaaja, johdon valmentaja, KM, Psykodraamakouluttaja TEP reijo.kauppila@muutosvalmennus.fi,
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
* sanaton viestintä kehon kautta. perheessä * koulutus ja ammattiidentiteetti. * opitut mallit ajatella, tuntea ja toimia
KOULUTTAJAN VUOROVAIKUTUSTAIDOT/ PALOTARUS 2010- suurleiri /T.Laurén Persoonallisuus (Tony Dunderfelt, 2009): FYYSINEN MINÄ SOSIAALINEN MINÄ * suhde omaan kehoon * sanaton viestintä kehon kautta * asema
Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen
Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Luonto psykologin työssä Luonto on kumppani (työkaveri) ei pelkästään apuväline, lisuke tai hyödyke
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka
Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi
Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
Työkaarityökalulla tuloksia
Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut
Ikäjohtaminen ja yhteistyön haasteet
Ikäjohtaminen ja yhteistyön haasteet KTT Raili Kiviranta Dosentti, Jyväskylän yliopisto Toimitusjohtaja, Arki&Ilo Oy Raili Kiviranta (ent. Moilanen) 1980-1990-luvuilla Jyväskylän yliopiston AVANCE Johtamiskoulutuksessa
Opintoasiainpäivät
Opintoasiainpäivät 7.-8.11.2012 Hannele Rapatti Työsuojeluvaltuutettu, Lehtori, TAMK Hannele Rapatti, TAMK 13.11.2012 MISTÄ PUHUTAAN, KUN PUHUTAAN TYÖHYVINVOINNISTA? MITKÄ TEKIJÄT NÄYTTÄISIVÄT TÄMÄN PÄIVÄN
Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus
Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.
MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
OMAN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN.
OMAN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN erkka.westerlund@lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ -------------------------------------------------------------------------------- YKSI ELÄMÄ? 50 v 60 v ------------------------------------
Esimiehen koutsaus ja valmennus
Esimiehen koutsaus ja valmennus Tallinna 20.5.2016 YTM, työnohjaaja, coach Liisa Kallio Esityksen sisältö 1. Oma taustani 2. Mitä Coaching on 3. ICF ydintaidot A. Coaching työskentelyn perusta B. Suhteen
Oma roolini uudessa työpaikassa
Oma roolini uudessa työpaikassa Asiarunko Hyviä uutisia; työn maailma muuttuu oikeaan suuntaan Muutos ja huoli omasta osaamisesta Monimutkaisiin asioihin tarvitaan yksinkertaisia ratkaisuja Perustettu
Yksin selviytymisestä yhteisön voimaan Sote-Peda Annarita Koli, FT Työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Työeläkeyhtiö Elo
Yksin selviytymisestä yhteisön voimaan Sote-Peda 5.2.2016 Annarita Koli, FT Työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Työeläkeyhtiö Elo Mistä puhun tänään Työhyvinvointia voi parantaa työtä kehittämällä. Työhyvinvointi
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1
Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä
Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen
Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen 15.3.2018 Kolme päätavoitetta 1. Tutkimuksellinen Tunnistamme pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteitä ja edellytyksiä. 2. Työllistyminen Autamme
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Asumissosiaalinen työote
31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun
Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,
Voimaantuminen. Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori
Voimaantuminen Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori 17.9. 2012 Voimaantumisella (valtaistuminen, empowerment) tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä.
Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.
Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä
Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä
4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä
4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.
TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.2016 JOHTAVA AJATUSKULKU TÄSSÄ Lähtökohtana yksilön vastuu omasta työhyvinvoinnistaan
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.
Itseohjautuvuus Sami.jalonen@mlp.fi Itseohjautuvuusteoria Myös: itsemääräämisteoria ja itsemääräytymisteoria Me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa,
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen
Kulttuurituottajan työhyvinvointi
Kulttuurituottajan työhyvinvointi Outi Järvinen KUTU-päivät 2019 Työhyvinvointi ja työssä viihtyminen syntyy työstä. Työn sujuvuus Työn haasteellisuus Onnistuminen työssä Teenkö oikeita asioita? Kuuluuko
Työnohjaus. Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön?
Haluatko vahvistaa omaa ammatti-identiteettiäsi ja avata uusia näkökulmia työhön? Työnohjaus on prosessi, jossa työntekijät tutkivat ja jäsentävät omaa kokemustaan työstä yhdessä työnohjaajan kanssa. Keskeistä
Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä
Copyright Helsingin yliopisto, Koulutus- Tervetuloa! Työnohjaus, coaching, fasilitointi ja mentorointi monimuotoisen työyhteisön kehittämisessä Uudista ja uudistu -messut 25.9.2013 Marianne Terkki-Mallat,
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline TIE EHTYMÄTTÖMIIN IHMISSUHTEISIIN Reflekta pähkinänkuoressa Reflekta Oy on työhyvinvoinnin kehittämiseen ja kestävään kehitykseen erikoistunut
Valmentajan kehittyminen ja työhyvinvointi. PSYYKKISEN VALMENNUKSEN SEMINAARI Virpiniemi 7.11.2013 Terhi Mets Urheilupsykologi (PsL) Mindgame Oy
Valmentajan kehittyminen ja työhyvinvointi PSYYKKISEN VALMENNUKSEN SEMINAARI Virpiniemi 7.11.2013 Terhi Mets Urheilupsykologi (PsL) Mindgame Oy Mindgame Oy:n asiantuntijat Terhi Mets urheilupsykologi (PsL),
HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä
HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi KEHITTÄMINEN Hyvinvointipäivä 8.6.2016 Muumit merellä - video Pienryhmätyöskentely: Hattivatit, nuuskamuikkuset, pikkumyyt, muumimammat,
Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla
Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka
YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio
Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion
Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa. Opetushallitus Kirsti Kupiainen
Opiskelijan ohjaus valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa Opetushallitus 4.12.2009 Kirsti Kupiainen Sisältö Säädökset ja määräykset Ohjaus käsitteenä ja toimintana Ohjausyhteistyö Ryhmänohjaus
MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3
MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Oheisen tekstin tarkoituksena on vastata kysymykseen, mitä työnohjaus on?. Teksti ei millään muotoa tee oikeutta työnohjauksen monimuotoisuudelle ja jättää luonnostaankin määritelmän
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy
Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN
TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN OAJ, Hyria opettajat ry. Mikko Pohjola, työterveyspsykologi, työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi 31.1.2017 Työuupumuksen tunnistaminen Miten toimia, jos tunnistaa
Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen
Tinkauspaja 1 Sali LS 2 Ketterä oppiminen Tinkauspajan sisältö Johdanto: Ketterä oppiminen kokemuksia Ketterän oppimisen edellytyksiä, ryhmätyöt Millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat kyetäkseen oppimaan
Kehitykseen suuntaava johtaminen koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta case Lappeenranta
Kehitykseen suuntaava johtaminen koulujen ja oppilaitosten näkökulmasta case Lappeenranta OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI Oppivan yhteisön johtaminen 100-vuotiaassa Suomessa 7. 8.6.2017, Helsinki, Wanha
Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret. Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke
Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke Ohjaus Neuvonta vs. ohjaus Neuvonta: asiantuntijakeskeisyys, lyhytkestoisuus, pintapuolisuus, asiakas
Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto
Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse
Ohjaus ja monikulttuurisuus
Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen
Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle
Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Hevoset osana työnohjausprosessia
Teemapäivä hevosavusteisesta GreenCare toiminnasta 13.6.2018 Hevoset osana työnohjausprosessia Jaana Laurinvaara, Ilo Elää Hyvinvointipalvelut Hevoset osana työnohjausprosessia Ilo Elää Hyvinvointipalvelut
Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila
Projektinhallintapäivä 5.6.2019 Päivi Kähönen-Anttila 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin
3.6.2015. Pasi Tamminen Sari Mattila
3.6.2015 Pasi Tamminen Sari Mattila 2 5.2014 1.2015 8.2015 3 4 Tammisen johtamislupaus Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Positiivinen ja negatiivinen palaute Alaisten haastaminen ajatteluun Avoin tiedon
Seuraseminaari
Seuraseminaari 7.3.2015 Mentor = luotettu ystävä tai neuvonantaja Behind every successful person, there is one elementary truth: somewhere, somehow, someone cared about their growth and development. This
SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA
SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA Sovunrakennushanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kirkon johtamisforum 2018 1 Hanke sovittelumenettelystä Hanke sovittelumenettelystä vuosina 2015 2016.
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012
Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä
Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella
Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella Sisältö Deloitte keitä me olemme? Oma ura Case Deloitte: career well-being Uraohjaus käytännössä Q&A 2 2013 Deloitte & Touche Oy, Group of Companies Deloitte Keitä
Ammatillinen osallisuus
Ammatillinen osallisuus Tampereen kaupunkiseudun kasvatusalalla Tiina Soini KT, dosentti, tutkimusjohtaja Tampereen yliopisto, Aretai Oy 21.3.2019 Arvioinnin tausta Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat
Musiikki oppimisympäristönä
Musiikki oppimisympäristönä Opetussuunnitelma, musiikkitieto ja dialogi leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Mupe musiikkitiedon näkökulmasta OPSien taustalla Opetuksen dialogisuus Musiikki oppimisympäristönä