Työhyvinvointia yhdessä Pori
|
|
- Aapo Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työhyvinvointia yhdessä Pori
2 Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi
3 Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja mielekästä (STM)
4 Työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät Organisaatio tavoitteellisuus joustava rakenne jatkuva kehittäminen toimiva työympäristö Johtaminen osallistuva, kannustava johtaminen Työyhteisö avoin vuorovaikutus työyhteisötaidot ryhmän toimivuus pelisäännöt Työ vaikuttamismahdollisuudet kannustearvo: oppiminen
5 Työhyvinvoinnin mittaaminen Kyselyt (työpaikka/organisaatio) Kehityskeskustelut Esimiehen mittarit (ilmapiiri, poissaolot) Työyhteisömme vaikuttaa minuun tällä hetkellä siten, että. Minä vaikutan työyhteisöömme tällä hetkellä siten, että. Työyhteisössämme on mielestäni parasta. Työyhteisössämme on mielestäni vaikeinta Minusta on hyvä, että työyhteisössä.. Toivon, että työyhteisömme.
6 Kyselyistä kehittämiseen Kyselyjen tulokset kooste mielipiteistä, joita työyhteisö tulkitsee Jokainen vastaus on tosi! Kysely on kuin kuumemittari, se kertoo työyhteisön lämpötilan, mutta ei syytä lämpöön tai alilämpöön Kehittäminen edellyttää tulosten analysointia ja konkreettisia kehittämistoimia
7 Arkimittarit Miltä tuntuu lähteä työhön? Sopivan kiire kotiin!
8 Esimerkiksi johtajuus hukassa Kun johtaja muuttuu, kaikki muuttuu Onko liian helppo ratkaisu? Onko ylipäätään mahdollista, että johtaja voi yksinään vastata koko työyhteisön haasteisiin ja jokaisen työntekijän tarpeisiin? à jos ei, niin mitä on tehtävä?
9 Johtopäätös Yhden yksittäisen hyvinvoinnin alueen työstäminen EI riitä, vaan pitää tarkastella kokonaisuutta! Mitä se merkitsee juuri sinun työyhteisössäsi?
10 Kaikkien osasysteemien tarkastelua! Työyhteisön toimivuus omat ja työntekijöiden voimavarat työolot ja osaaminen sisäinen viestintä ja yhteistyö alais-/esimiestaidot muutokset asiakkaat ja heidän tarpeensa ympäristö, yhteistyötahot, ohjeet, säännöt, normit
11 On lähdettävä kehittämään työyhteisöä yhdessä ja etsittävä ratkaisuja a) itsestään ja omasta toiminnastaan b) yhteisöstä ja sen tavasta toimia on löydettävä Yhteinen näkemys!
12 Pienten askelten politiikka Työyhteisön hyvinvointia voi parantaa pienillä teoilla ja yhteisillä pelisäännöillä Lopetetaan vaikenemisen kulttuuri ja opetellaan puhumaan Voimavaralähtöinen ja ratkaisukeskeinen työhyvinvointimalli huomio työhön ja yksilön voimavaroihin ja niiden lisäämiseen, ei vain siihen, mikä on huonosti! Positiivisen palautteen antaminen!
13 Työhyvinvoinnin edistämistä estävät Puuttumattomuus (kuulemattomuus) Johtajuus (johtamattomuus) Muutosvauhti Business -leikit (toimitaan kuin yritysmaailmassa, vaikka velvoitteet ja tehtävät ovat yhteiskunnallisesti säädeltyjä, kuljetaan talouspää edellä unohdetaan inhimilliset tekijät) à jatkuva kiire à jatkuva epävarmuus à elämän monimutkaistumisen tunne à jatkuva riittämättömyyden tunne
14 Työhyvinvointia lisää Tasapaino eri työroolien välillä (osaa olla työntekijä, alainen, esimies, kollega, ihminen ja lähimmäinen.) Tasapaino haasteiden ja voimavarojen välillä (alaistuntemus!) Tasapaino työn ja perheen välillä Tasapaino työn ja muiden elämän alueiden välillä Palautuminen edistää hyvinvointia; on tärkeää, että vapaa-ajalla kykenee psykologisesti irrottautumaan työstä eli unohtamaan työn henkisesti, sillä se edistää tehokkaasti palautumista
15
16 Mikä työyhteisössä kantaa?
17 Luottamus Luottamus siihen, että jokainen hoitaa tonttinsa parhaalla mahdollisella tavalla Luottamus yhteistyöhön ja tukeen
18 Kunnioitus ja arvonanto Arvonanto Its not too late (Pekka Jylhä)
19 Sitoutuminen Sitoutuminen työhön ja työyhteisöön Ymmärrys siitä, että kaikki toimivat saman päämäärän eteen
20 Sallimus Itsensä toteuttamiseen, kokeiluun ja kompurointiin
21 Halu mennä eteenpäin Onko kiekon äärellä vai siellä, minne kiekko on menossa se ratkaisee! Kyky nähdä kauas!
22 Ilo tehdä työtä!
23
24 Jyväskylän yliopiston psykologian laitos tutki mittavassa hankkeessaan esimiehen työtä ja hyvinvointia kymmenen vuoden ajan Johto voi hyvin, mutta alempien esimiesten hyvinvointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota..
25 Esimiestyö on ihmisten ja asioiden johtamista Esimies on suunnan näyttäjä, viestin välittäjä ja päätösten tekijä Esimies toimii esimerkkinä Esimiehen on käännettävä organisaation strategia työyhteisön kielelle niin, että jokainen työntekijä voi kokea oman työnsä merkitykselliseksi Esimiehen on huolehdittava osaamisesta ja resursseista
26 Hän on organisaation ja yksilöiden tavoitteiden yhteen sovittaja Hän huolehtii henkilöstöstä, tuottavuudesta ja lisäksi hänellä on usein vastuu tietystä tuotteesta, palvelusta, liiketoiminnasta tai asiakkaista
27 Esimieheltä vaaditaan paljon
28 Jokainen on vastuussa
29
30
31
Aloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
LisätiedotJanakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
LisätiedotTyöhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
LisätiedotTERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
LisätiedotRANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset
RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä
LisätiedotHyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
LisätiedotSavonlinnan kaupunki 2013
Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä
Lisätiedot29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
LisätiedotKehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden
LisätiedotKehitetään työhyvinvointia yhdessä
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin
LisätiedotJulkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018
Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 #Kevatutkii #työkyky #työhyvinvointi Laura Pekkarinen työelämäasiantuntija Finlandia-talo 14.12.2018 Julkisen alan työhyvinvointi -tutkimus 2014 2018 Työolot ja
LisätiedotTuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
LisätiedotYksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset
YKSILÖTUTKAN YHTEENVETOA FIRMA OY 15.2.2019 Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com Yksilötutkan yhteenvetoraportti voidaan ladata yrityskohtaisen käyttäjälinkin kautta. Kuvassa 1 on yhteenveto
LisätiedotTyöhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
LisätiedotTyöhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja
LisätiedotTyöelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja
Työelämän laatu tuotantotekijänä Turvallinen Suomi -seminaari 25.4.2018 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Menestys piilee ihmisissä Olemme kumppanisi, kun haluat saada henkilöstössä piilevät
LisätiedotTyöturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta
Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki
LisätiedotERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet
ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet
LisätiedotOrganisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen
LisätiedotHenkilöstötuottavuusmiten se rakennetaan? Webinaari
Henkilöstötuottavuusmiten se rakennetaan? Webinaari 21.6.2016 Äänessä tänään Kati Järvinen Johtava konsultti - Hyvinvointi ja tuottavuus Kokenut henkilöstön ja johtamisen kehittäjä Työtään rakastava ammattivalmentaja
LisätiedotTyöhyvinvointi yksilö - yritys verkostot
Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot
LisätiedotOsuva-loppuseminaari
Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat
LisätiedotJulkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi
Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,
LisätiedotEK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005
EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.
LisätiedotJOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa
JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma
LisätiedotJohtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa
Johtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa Henkilöstötuottavuuden tutkija ja kehittäjä Ossi Aura, Ossi Aura Consulting Oy Seminaari 4.9.2018 ALUSTUKSEN SISÄLTÖJÄ Johtaminen Johtajuus
LisätiedotRYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
LisätiedotSinä itse. Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri
Sinä itse Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri Miksi esimiesarvioita tehdään? Oulun kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi johtamistyön tukeminen. Kaupunkistrategiaa toteutetaan
LisätiedotParemman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY. Pienryhmämalli, Method Skillmotor
Paremman arjella tuottavuutta, hyvinvointia ja työikää SKILLMOTOR OY Pienryhmämalli, Method Skillmotor Työelämän suuntauksia ja juuria Painopiste tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämisessä siirtymässä
LisätiedotEnnakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
LisätiedotKeinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.
Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa
LisätiedotEsimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
LisätiedotTYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä
LisätiedotTyöyhteisötaidot Invalidisäätiössä
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat
LisätiedotTyöhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
Lisätiedot7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet
7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen
LisätiedotJaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt
Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu
LisätiedotJaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt
Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.
LisätiedotTyöelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo
Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden
LisätiedotTyökykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä
LisätiedotVoimaantuminen. Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori
Voimaantuminen Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori 17.9. 2012 Voimaantumisella (valtaistuminen, empowerment) tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä.
LisätiedotLapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
LisätiedotTyöhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
LisätiedotViestinnän rooli muutoksen onnistumiselle
TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 11. 12.5.2017 Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle Taisto Hakala Viestintäpäällikkö DI, palomestari, EMBA, MQ Sisältö Viestintä & tulevaisuus Viestintä & muutos
LisätiedotJärkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi
Järkytä avoimuudella Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi 01 Miksi juuri avoimuus? Avoimuus on keskeinen keino synnyttää luottamusta
LisätiedotTyökaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena
Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä
LisätiedotTyöntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri
Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus
LisätiedotESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
LisätiedotARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA
ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY 2003 perustettu Tietotekniikan innovatiivinen palveluyritys, joka on erikoistunut it-asiantuntijapalveluihin ja tietojärjestelmäratkaisuihin. Asiakkaina
LisätiedotHYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN
HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan
LisätiedotTyöyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että
LisätiedotTyöhyvinvointikärjellä liikkeelle. Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija UKK-instituutti
Työhyvinvointikärjellä liikkeelle Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija UKK-instituutti minna.aittasalo@uta.fi Miten kestävä liikkuminen liittyy työhyvinvointiin? Motiva
LisätiedotTyökaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista
LisätiedotMiksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto
Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse
LisätiedotTyöelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015
Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin
LisätiedotPÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
LisätiedotWin Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka
LisätiedotTavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015
Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,
LisätiedotMitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta
Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52
LisätiedotMuutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
LisätiedotVMBarosta. Lisätietoja:
Sisältö Raportointipvm Raporttikokonaisuus sisältää v. 2017 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä (v.2016-2017) - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan,
LisätiedotHyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari
Hyvät työhyvinvointikäytännöt Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari 4.10.17 Aineiston keruu Kyselytutkimus: Kerätty 13-15.9.16 Työhyvinvointimessuilla Tampereella Analysoinnissa
LisätiedotOpiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit
Opiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit Ossi Aura, FT, tutkija, konsultti, tietokirjailija Ossi Aura Consulting Oy Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin Kehittämispäivät 16-17.11.2016 Opiskelu-
LisätiedotTyökaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
LisätiedotHUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ
HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan tulkita seuraavasti: N > 10 000 ero suurempi kuin 0,15 on
LisätiedotSitä saadaan, mitä mitataan!
Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.
Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.2016 Espoolaisen johtamisen kulmakivet Johtaminen luo edellytykset
LisätiedotYKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA
YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö
LisätiedotHYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien
LisätiedotViestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen
LisätiedotOpintoasiainpäivät
Opintoasiainpäivät 7.-8.11.2012 Hannele Rapatti Työsuojeluvaltuutettu, Lehtori, TAMK Hannele Rapatti, TAMK 13.11.2012 MISTÄ PUHUTAAN, KUN PUHUTAAN TYÖHYVINVOINNISTA? MITKÄ TEKIJÄT NÄYTTÄISIVÄT TÄMÄN PÄIVÄN
LisätiedotHyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
LisätiedotHenkilöstökyselyn yhteenveto
20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.
LisätiedotJOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI
JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana
LisätiedotTyösuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
LisätiedotMiten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo
Miten yrittäjä voi? Työhyvinvointiseminaari, Eduskuntatalo Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset vaikeudet,
LisätiedotIkääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia
Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston
LisätiedotKehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä?
Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä? Labquality Days, Helsingin Messukeskus 11.-12.2.2016 Katri Mannermaa Työhyvinvointipäällikkö, FT, Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Laatu Security Safety Potilasturvallisuus
LisätiedotKuntajohtajien työhyvinvointi 2018
Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä
LisätiedotMaintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?
Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi
Hyvinvointia työstä Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä työssä (Lähde: Kaikkea stressistä, Salla Toppinen-Tanner & Kirsi Ahola toim. Työterveyslaitos) Jalmari Heikkonen, MScPH (licentiat i
LisätiedotMustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
LisätiedotTyöhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,
LisätiedotTyöhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja
Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi
LisätiedotTyöhyvinvointi. AKOL ry
Työhyvinvointi AKOL ry Työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä Ilmarisen Työkykytalon kerrosten mukaisesti jäsenneltynä Malliin kuuluvat myös työn ja perheen yhteensovittaminen sekä työn yhteiskunnalliset
LisätiedotTyöpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
LisätiedotEveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017
Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum
LisätiedotReilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa
Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto
LisätiedotTyönantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet
Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen
LisätiedotDialoginen johtaminen
Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU
LisätiedotMiten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola
MITTAREISTA Miten HAO /JEDU toimii Laatukoordinaattori Arto Veikkola JEDU/Hao oma toimintakäsikirja intrassa Mittaamista ohjaa vahvasti rahoitus, valtionosuudesta 3% otetaan kaikilta jaettavaksi tuloksellisuusrahana
LisätiedotOpitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen
Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista
LisätiedotYliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21
Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,
LisätiedotYhteistyö työkyvyn arvioinnissa
Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö
LisätiedotTyöturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset
Hyvinvointia työstä Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset 25.1.2018 Henriikka Ratilainen ja Maria Tiikkaja 24.1.2018 Työterveyslaitos Ratilainen & Tiikkaja www.ttl.fi 2 Mikä on turvallisuusilmapiirikysely?
LisätiedotMistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön
LisätiedotJAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö
JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea
LisätiedotKYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Lisätiedot