Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO"

Transkriptio

1 Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

2 Vuonna suomalaisilla lintuasemilla rengastettiin lintua. Huippu- vuosina asemillamme on saanut renkaan koipeensa jopa yli siivekästä. Räkättirastasrengastusta Haliaksella lokakuussa. Etualalla Heikki Eriksson ja takana Jari Laitasalo. ALEKSI LEHIKOINEN 150 LINNUT-VUOSIKIRJA

3 LINNUSTONSEURANTA Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuonna lintujen rengastus jatkui Suomessa vanhaan malliin ja tuttuja rutiineita noudattaen. Suuria yllätyksiä ei tilastojen valossa koettu, mutta moni vapaaehtoisesti toimiva rengastaja sai varmuudella kokea retkillään ikimuistettavia elämyksiä ja löytämisen iloa. Lintujen rengastus alkoi Suomessa vuonna 1913 eli 100 vuotta sitten. Jos nyt kuitenkin vähän saivarrellaan, niin todellisuudessahan juuri oli se sadas rengastusvuosi maassamme. Rengastustoiminta jatkui suunnilleen entisenlaisena ja -laajuisena. Rengastajat osallistuivat aktiivisesti Rengastustoimiston johtamiin pitkäaikaisseurantoihin, joita ovat mm. petolintuseuranta (ja sääksiseuranta) ja sisämaan seurantapyynti. Tämän lisäksi lintuja rengastettiin pesimäaikaan sekä poikasina että pesivinä emoina ja muuttoaikana lintuasemilla. Rengastajilla on lisäksi osittain tuntematon määrä omia tavalla tai toisella rengastukseen liittyviä projekteja, joista aikojen saatossa kertyy arvokasta seuranta- ja tutkimusaineistoa. Yksi esimerkki tällaisesta on vaeltavien taviokuurnien rengastus, jota menneenä syksynä ja talvena päästiin taas tekemään muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen (Valkama & Piha 2013). Rengastajien määrä Vuoden lopussa voimassaolevia lintujen rengastuslupia oli noin 690. Läheskään kaikki luvalliset rengastajat eivät kuitenkaan pyyntioikeuttaan käyttäneet. Rengastajien todellista aktiivisuutta on hankala määritellä, mutta kun parempaakaan ei ole keksitty, niin Rengastustoimisto on luokitellut aktiivirengastajiksi ne, jotka ovat kyseisenä vuonna rengastaneet vähintään yhden linnun. Tämän kriteerin vuonna täytti 510 rengastajaa (vuonna 2011 heitä oli 521). Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien ja Suomen riistakeskuksen myöntämät rengastusluvat (tai oikeammin eläinten pyyntiluvat) ovat määräaikaisia. Kun edellinen viisivuotisjakso päättyi vuoden lopussa, päätettiin Rengastustoimistossa uutta lupahakemusta tehtäessä arvioida kunkin rengastajan aktiivisuutta menneellä kaudella. Tämän pienimuotoisen siivoamisen tuloksena vuoden 2013 alussa voimassaolevia rengastuslupia on ß pull Rengastukset Vuosina 1913 Suomessa on rengastettu lintua. Vuonna renkaan sai koipeensa lintua, joista poikasia oli ja täysikasvuisia Määrä on jonkin verran suurempi kuin edellisvuonna, mutta silti selvästi vaatimattomampi kuin menneen 45 vuoden aikana keskimäärin (kuva 1). Poikasia rengastettiin suunnilleen normaali määrä, mutta täysikasvuisten lintujen puolella takkiin tuli lähes yksilöä keskimääräiseen vuoteen verrattuna. On vaikea tarkasti sanoa, mistä vähenemä johtuu. Yksi syy voi olla, että tällä hetkellä ei ole menossa haarapääskyn tai muinaisen Acro-projektin kaltaisia suurhankkeita, joissa rengastettiin paljon lintuja. Myös lintuasemilla on viime vuosina rengastettu normaalia vähemmän lintuja, mutta on hankala päätellä johtuuko se lintumäärien vai rengastajien aktiivisuuden pienenemisestä todennäköisesti enemmän jälkimmäisestä. Kesän sisämaan seurantapyynnin tulokset viittaavat siihen, että monien muuttavien varpuslintujen kuolleisuus talvella oli melko korkea. Vuosi oli myös myyriä syöville petolinnuille huono koko maassa, mikä pienensi poikasrengastusten määrää useilla tuhansilla (Honkala ym. 2013). Kokonaisuudessaan vuosi ei kuitenkaan ollut mitenkään huono, sillä monia lajeja rengastettiin enemmän kuin ennen. Se voi olla merkki näiden lajien runsastumisesta tai sitten niihin kohdistuneen tutkimuksen lisääntymisestä molemmat hyviä asioita Kuva 1. Vuosittaiset rengastusmäärät Suomessa Pylväiden alaosa kuvaa poikasina ja yläosa täysikasvuisina rengastettujen lintujen määrää. Fig. 1. Annual ringing totals in Finland in Numbers of nestlings and full-grown individuals are separated (see legend). LINNUT-VUOSIKIRJA 151

4 RENGASTUSVUOSI Kuva 2. Lintuasemilla rengastettujen lintujen lukumäärät vuosina Fig. 2. Numbers of birds ringed at the Finnish bird observatories in Uusia rengastusennätyksiä kirjattiin mm. kaakkurista, uivelosta, merikotkasta, kurjesta, merisirristä, sinipyrstöstä, pussitiaisesta ja taviokuurnasta (ks. myös Valkama & Piha 2013). Esimerkiksi kaakkuriin ja uiveloon kohdistuvat rengastus- ja seurantaprojektit tuntuvat erityisen hyviltä, koska vesilintujen rengastusmäärät ovat viime vuosina muutoin jääneet varsin vaatimattomiksi. Rengastukset lintuasemilla Lintuasemillamme rengastettiin lintua, mikä on selvästi enemmän kuin vuonna 2011 (24 560), mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin viime vuosina keskimäärin (kuva 2). Vuosina lintuasemillamme rengastettiin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yli lintua vuosittain, parhaana vuonna 1986 rengastuksia kertyi peräti Vuoden 1996 jälkeen lintuasemarengastusten määrä on selvästi pienentynyt; vuosi 2011 oli tarkastelujakson surkein ja vuosi toiseksi surkein (kuva 2). Eniten rengastuksia kertyi Hangon lintuasemalla (9 522), toiseksi eniten Lågskärillä (5 068) ja kolmanneksi eniten Tauvossa (3 565). Kangasalan lintuasema poistui ainakin tilapäisesti vahvuudesta, sillä lähistöllä tehtiin hakkuita, jotka muuttivat ympäristöä liiaksi. Kuukausittainen tarkastelu paljastaa, että eniten lintuja pyydystettiin lokakuussa (13 224), minkä jälkeen tilastossa seuraavat syyskuu (5 768), toukokuu (2 962), huhtikuu (2 930) ja elokuu (2 301). Huhti toukokuussa rengastettiin eniten punarintoja (2 210), pajulintuja (803) ja leppälintuja (306). Elo marraskuussa kärkisijoja pitivät hippiäinen (7 358), sinitiainen (3 315) ja punarinta (1 778). Helmipöllöjä syksyn aikana rengastettiin 159 ja sarvipöllöjä 23. Rengaslöydöt ja kontrollit Vuoden loppuun mennessä maassamme rengastetuista linnuista oli saatu tapaamisilmoitusta. Näistä on luokiteltu mielenkiintoisiksi, eli ne on tavattu vähintään kolmen kuukauden kuluttua rengastuksesta tai edellisestä tapaamisesta tai vähintään 10 kilometrin päässä rengastuspaikasta tai edellisen tapaamisen paikasta. Vuonna tapaamisilmoituksia suomalaisista rengaslinnuista kertyi Näistä suurin osa (90 %) tuli Suomesta. Seuraavista lajeista saatiin kotimaasta yli tapaamisilmoitusta: talitiainen (3 853), sinitiainen (3 167), merikotka (1 868), harmaalokki (1 767) ja selkälokki (1 121). Tiaisia kontrolloitiin eniten syyskaudella, ja kontrollointipaikkoina loistivat omassa luokassaan Turun Ruissalo ja Hattula. Merikotkatapaamisista suurin osa on peräisin Pöytyän (Yläneen) haaskaruokinnalta, jonka piilokojussa kirjattiin alkuvuoden aikana peräti tapaamisilmoitusta 310 eri suomalaisesta merikotkasta. Kuvasta 3 näkyy hyvin miten laajalta alueelta tuo haaska on kerännyt sekä nuoria että Pöntöissä pesivät linnut ovat olleet seurannan kohteena jo vuosikymmeniä. Aikojen saatossa kertynyttä valtavaa aineistoa on käytetty tehokkaasti tutkimuksen ja suojelun tarpeisiin. Tiaispöntön tarkastus. OONA NIIRANEN 152 LINNUT-VUOSIKIRJA

5 LINNUSTONSEURANTA myös vanhoja merikotkia pelkästään yhden kauden aikana. Valitettavasti silmittömän susivihan valtaan joutunut rikollisjoukkio poltti kotkien tarkkailuun käytetyn piilokojun maaliskuun 2013 alussa. Harmaa- ja selkälokkitapaamisille on yhteistä, että ne on pääosin tehty heinä syyskuussa, lintujen havaintopaikkana on ollut Joensuu ja renkaiden lukijana Risto Juvaste. Näilläkin lajeilla yli 90 % kontrolleista on tehty väri(luku-)renkaiden perusteella. Ulkomailta tapaamisilmoituksia suomalaisista linnuista kertyi Viiden lajin kärki oli seuraava: merikotka 523, selkälokki 366, harmaalokki 355, kurki 339 ja naurulokki 317. Merikotkista suurin osa nähtiin Ruotsissa ja Virossa ja selkälokeista Israelissa. Värirengastettuja kurkia nähtiin eniten Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Unkarissa ja Israelissa. Kaikki vuoden aikana ulkomailta tulleet rengaslöydöt on esitetty kuvassa 4. Suurin osa niistä on Euroopasta ja Välimeren ympäristöstä. Pari kartan reuna-alueelta tullutta löytöä ansaitsee tulla mainituksi. Roni Väisänen rengasti Tankarin lintuasemalla nuoren naarastilhen, joka törmäsi Islannissa ikkunaan vain kuukausi myöhemmin ja kuoli. Matkaa rengastuspaikalta löytöpaikalle kertyi km. Markku Pernu puolestaan rengasti Rovaniemellä vanhan koirassinirinnan Lintu pyydystettiin kilometrin päässä Pakistanissa Tämä on toinen Pakistanista löydetty suomalainen lintu, myös se ensimmäinen oli sinirinta. Saharan eteläpuolelta on ilmoitettu aikojen saatossa yhteensä rengaslöytöä, joista 289 ennen vuotta Kuvassa 5 on esitetty Saharan eteläpuolelta saatujen rengaslöytöjen vuosittaiset lukumäärät vuosina Kokonaisuudessaan näiden tropiikin löytöjen määrä hieman kasvoi 2000-luvun alkuun saakka, mutta sen jälkeen on oltu melko jyrkällä lasku-uralla. Yli 40 vuoden tarkastelujaksolla heikoimpia vuosia ovat olleet 2008, 2011 ja. Toki muutamia löytöjä vuodelle voi vieläkin tulla, mutta eivät ne kokonaiskuvaa muuta. Eniten löytöjä on saatu kalatiirasta (684), sääksestä (600), räyskästä (280), selkälokista (118) ja haarapääskystä (74). Selkälokkia lukuun ottamatta kaikkien em. lajien löytömäärät ovat merkittävästi pienentyneet viime vuosina, mikä suurelta osin selittänee myös kokonaislöytömäärän laskun luvulle saakka räyskistä tuli vuosittain vähintään kaksi löytöä, mutta vuosilta ja löytöjä ei ole tullut lainkaan. Räyskän kohdalla löytömäärien pienenemisen voi Kuva 3. Pöytyän Yläneen ruokintapaikalla vuoden aikana tavattujen suomalaisten rengastettujen merikotkien alkuperä. Punainen viiva = syntynyt vuonna 2011; sininen viiva = syntynyt 2010 tai aiemmin. Suojelusyistä alkuperäpisteiden sijaintia on siirretty 0-30 km satunnaiseen suuntaan (huomaa, että yksi viiva vastaa yhtä havaintoa, ei yksilöä). Fig. 3. Ringing sites of White-tailed Eagles Haliaeetus albicilla encountered at a feeding site in Pöytyä, southwestern Finland during. Red line = born in 2011; blue line = born in 2010 or earlier. To ensure the protection of the nest sites, the locations have been randomised 0-30 km (note that one line corresponds to one observation, not individual). Pönttölintututkimuksissa rengastetaan poikasten ohella myös pesiviä emolintuja. Rengastuksen yhteydessä linnuista kerätään tietoa mm. niiden koosta, kunnosta ja sulkasadosta. Kirjosieppoemon siiven mittaus. OONA NIIRANEN LINNUT-VUOSIKIRJA 153

6 RENGASTUSVUOSI Vuosittain toistuvalla emopyynnillä rengastaja voi saada kontrollitiedot nousuun. Anssi Kirjalaisen kädessä viirupöllöemot Mikkelin seudulta. TEEMU HONKANEN selittää pelkästään rengastusmäärien pieneneminen. Sama näkyy myös haarapääskyllä, sillä ennätyksellisen rengastusvuoden 2002 jälkeen niistä tuli seuraavana vuonna 18 löytöä Saharan eteläpuolelta, mutta rengastusmäärien pienenemisen myötä myös löytöjen määrä on romahtanut. Vuodelta ei haarapääskyistä ole vielä yhtään löytöä talvehtimisalueilta. Kalatiiran ja sääksen löytömäärien pieneneminen ei selittyne rengastustehokkuuden muutoksella, vaan ilmiön taustalla olevat syyt löytynevät Afrikasta. Lintuja tapetaan sekä laillisesti että laittomasti. Vuonna ilmoitettiin yhteensä 110 suomalaista rengaslintua tapetuksi. Näistä ulkomailla tapettiin 72 ja Suomessa 38. Ulkomailla tapetuista linnuista yli puolet (39) oli merimetsoja. Petolintujakin katseltiin taas pitkin piippua: tuulihaukkoja tapettiin Tanskassa ja Albaniassa (2), sääksiä Maltalla, Ukrainassa ja Norsunluurannikolla ja mehiläishaukka Nigeriassa. Lisäksi Libyassa otettiin yksi suomalainen muuttohaukka vangiksi. Ja Georgiassa ammuttiin kurki. Kolme rengastettua kuovia ilmoitettiin ammutuiksi Ranskassa. Mutta osataan sitä täällä Koto-Suomessakin, sillä Virroilta löytyi maakotka, jota oli ammuttu ja joka ilmeisesti päätyy loppuiäkseen eläintarhaan. Harjavallassa ansioitunut metsästäjä ampui maakotkan haaskalta supikoirana. Kuva 4. Suomessa rengastetuista linnuista vuoden aikana saadut ulkomaiset löydöt. Fig. 4. Recovery sites of birds ringed in Finland and found abroad in. 154 LINNUT-VUOSIKIRJA

7 LINNUSTONSEURANTA Kuva 5. Saharan eteläpuolelta ilmoitettujen rengaslöytöjen lukumäärät Fig. 5. Numbers of ring recoveries reported south of Sahara in Uusia ikäennätyksiä Kyhmyjoutsen (EJ-0.023). Reijo Purasmaa rengasti Särkisalossa nuoren kyhmyjoutsenen, joka tavattiin Naantalissa , 20 vuotta, 5 kuukautta ja 8 päivää rengastuksen jälkeen. Linnun jalas- sa olleen renkaan onnistui lukemaan Timo Elovaara. Valkoposkihanhi (DT ). Alankomaissa luettiin valkoposkihanhen jalasta rengas, jonka Pertti Pöllänen oli kiinnittänyt Kirkkonummella 22 vuotta, 4 kuukautta ja 9 päivää aiemmin. Lapinsirri (X ). Kari Koivula rengasti Tauvon lintuasemalla lapinsirrin poikasia. Yksi näistä tavattiin Siikajoella 25.6., jolloin Veli-Matti Pakanen sai luettua linnun jalassa olleet värirenkaat. Aikaa rengastuksesta tapaamiseen kului kolme päivää vaille 15 vuotta. Tästä samasta yksilöstä on Rengastustoimiston tietokannassa jo 16 aiempaa tapaamista. Pikkutiira (PT ). Tähänkin ikäennätykseen liittyy Veli-Matti Pakanen, joka pyydysti 6.7. Oulussa pesivän pikkutiiran. Sen oli Jari Peltomäki rengastanut poikasena Tauvon lintuasemalla 17 vuotta aiemmin, Mustatiira (PT ). Harri Hongell kontrolloi Evijärvellä mustatiiran, jonka hän oli rengastanut pesäpoikasena samalla paikalla Aikaa rengastuksesta ehti vierähtää 15 vuotta, 11 kuukautta ja 7 päivää. Lapinpöllö (M-4.834). Arto Komulainen koki 9.7. melkoisen yllätyksen tarkastaessaan maakotkan pesää Kemijärvellä: pesästä löytyi lapinpöllön jalka ja rengas. Matti Suopajärvi oli rengastanut tuon lapinpöllön poikasena Torniossa Aikaa rengastuksesta löytöön kului 16 vuotta ja 28 päivää. Vuoden aikana muutamasta Suomessa rengastetusta lintulajista saatiin jälleen uusi ikäennätys. Yksi näistä oli lähes 16 vuoden iän saavuttanut mustatiira. MATTI REKILÄ LINNUT-VUOSIKIRJA 155

8 RENGASTUSVUOSI Kuva 6. Mustakurkku-uikkujen vuosittaiset rengastusmäärät Musta = kokonaismäärä , violetti = poikaset ja täysikasvuiset , punainen = poikaset 1968, sininen = täysikasvuiset Fig. 6. Annual ringing totals of Horned Grebes in Black = grand total in , violet = ducklings and full-grown individuals in , red = ducklings in 1968, blue = full-grown individuals in Mustakurkku-uikku, vuoden projektilaji BirdLife Suomi oli valinnut vuoden projektilajiksi mustakurkku-uikun. Vuoden loppuun mennessä Suomessa oli rengastettu yhteensä 179 mustakurkku-uikkua. Noin kymmenesosa maassamme rengastetuista mustakurkku-uikuista on rengastettu ennen 1950-lukua (kuva 6). Senkin jälkeen rengastusmäärät ovat pysyneet vaatimattomina, sillä parhainakin vuosina on rengastettu vain 12 lintua, ja toisaalta useina vuosina ei ole rengastettu ensimmäistäkään. Vuonna rengastettiin kuusi yksilöä, joista viisi Satakunnassa ja yksi Etelä-Savossa. Pieni rengastusmäärä näkyy myös löytömäärässä, sillä kaikkineen meikäläisistä mustakurkku-uikuista on saatu vain 12 löytöilmoitusta, joista kahdeksan voidaan luokitella mielenkiintoisiksi (loput on löydetty Kuva 7. Mustakurkku-uikuista saadut mielenkiintoiset rengaslöydöt. Fig. 7. Recovery sites of Horned Grebes ringed in Finland. Only interesting recoveries are shown (see Appendix 1 for deþnition). pian rengastuksen jälkeen rengastuspaikalta). Ulkomailta löytöjä on saatu ainoastaan kaksi: Hattulassa vuonna 1978 rengastettu täysikasvuinen lintu löytyi pari vuotta myöhemmin kuolleena Puolasta ja Kokemäellä vuonna 1972 rengastettu uikku löytyi neljä vuotta myöhemmin kuolleena Ranskasta (kuva 7). Kotimaisten löytöjen joukossa on yksi hieman pitempi siirtymä, sillä heinäkuussa 1968 Hailuodossa poikasena rengastettu lintu löytyi vuoden kuluttua kuolleena Kaakkois-Suomesta hukuttuaan kalanpyydykseen. Lappiin kaivattaisiin lisää rengastajia, sillä monien Pohjois-Suomessa pesivien lintujen rengastus- ja löytömäärät ovat pieniä ja sen takia tietomme näiden lajien muuttoreiteistä ovat osin puutteellisia. Isolepinkäisrengastusta Pulmankijärvellä syyskuussa kuvassa Heikki Eriksson (vas.) ja William Velmala. ALEKSI LEHIKOINEN 156 LINNUT-VUOSIKIRJA

9 LINNUSTONSEURANTA BirdLife Suomen vuoden projektilajina oli mustakurkku-uikku. Rengastajille se on haastava laji, sillä rengastuksia on kertynyt ainoastaan 179 ja mielenkiintoisiksi luokiteltuja löytöjä kahdeksan. Ulkomailta on saatu kaksi löytöä, toinen Puolasta ja toinen Ranskasta. JORMA TENOVUO Sisämaan seurantapyynti jatkui entiseen tapaan Koska tässä vuosikirjassa ei ole erillistä SSP-katsausta, niin seuraavassa muutama luonnehdinta menneestä kaudesta. Pyyntipaikkojen määrä pysyi samana kuin vuonna 2011 (30). Mukaan saatiin ilahduttavasti kolme uutta pyyntipaikkaa, mutta valitettavasti sama määrä myös katosi. Pyyntipaikkojen määrä on kohtuullinen, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Rengastajia on aktiivisesti yritetty maanitella mukaan seurantapyyntiin lupaamalla palkkioksi pieniä porkkanoita esimerkiksi hieman laajemman rengastusluvan muodossa. Alustavien tietojen mukaan seurantapyynnissä rengastettiin vuonna noin lintua, mikä on noin 800 yksilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Monen lajin vanhojen lintujen määrä suorastaan romahti edellisvuoteen verrattuna, esimerkiksi rengastettujen punarintojen ja viherpeippojen määrä vuonna jäi vain puoleen edellisvuotisesta. Myös pensaskertun, peipon ja mustarastaan rengastusmäärä putosi yli 25 %. Viherpeipon ja ruokokerttusen pesinnät menivät ilmeisesti laajalti pieleen, sillä nuorten lintujen osuus pyyntisaaliista oli merkittävästi pienempi kuin vuonna Vuonna 2013 juhlitaan rengastuksen sataa vuotta Suomessa Rengastuksen 100-vuotisjuhlinta alkoi heti helmikuun alussa Kulttuurikeskus SoÞassa Helsingissä pidetyssä juhlakokouksessa. Kokoukseen osallistui yli 200 rengastajaa, ja mukana oli lisäksi heidän perheenjäseniään ja avustajiaan. Kokousohjelmassa oli maamme eturivin lintututkijoiden esitelmiä ja mukavaa yhdessäoloa. Perinteiden mukaan kokouksessa palkittiin ansioituneita rengastajia: Helmi-Irene ja Pertti Saurolan lahjoittaman Strix-patsaan sai tällä kerralla Tatu Hokkanen ja Olavi Liukkosen ja Risto Juvasteen lahjoittaman ansioituneelle uudelle rengastajalle tarkoitetun kiertopalkinnon sai vuodeksi haltuunsa Ohto Oksanen. Samoihin aikoihin ilmestyi myös pitkään (liian pitkään) työn alla ollut Suomen Rengastusatlas-kirjan ensimmäinen osa (Saurola ym. 2013). Kirjan alussa on tuhti tietopaketti rengastuksesta, minkä jälkeen esitellään suomalainen rengastus- ja löytöaineisto joutsenista kihuihin. Kirjan lopussa on tilastotietoja rengastusmääristä ja rengaslöydöistä. Rengastusatlaksen toisen osan valmistelu on jo käynnissä, ja toiveissa on saada se valmiiksi vuoden 2014 alussa. Juhlinta jatkuu toisella isolla kokouksella syyskuun alussa, sillä tuolloin järjestetään Euroopan rengastuskeskusten liiton (EURING) yleiskokous ensi kertaa Suomessa. Vuodet 13 ovat olleet Rengastustoimistossa isojen muutosten aikaa. Pekka Puhjo jäi syksyllä lähes 40 vuoden työuran jälkeen hyvin ansaitulle eläkkeelle museomestarin tehtävästä. Toinen toimiston työmyyrä, museomestari Jukka Haapala puolestaan jää eläkkeelle huhtikuun 2013 lopussa. Eikä kahta ilman kolmatta: museomestari Jarmo Ruoho jää eläkkeelle syksyllä Näin ollen kolme toimiston neljästä museomestarista on jäänyt / jää eläkkeelle vuoden sisällä Kaikkien kolmen tilalle tuskin voidaan saada uutta työntekijää, koska säästöpaineet ovat kovat, mutta toiveita toimiston kannalta myönteisistä uutisista on näköpiirissä. LINNUT-VUOSIKIRJA 157

10 RENGASTUSVUOSI Vuonna Suomessa rengastettiin paju- ja 122 pohjansirkkua. Viime vuosina etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa taantunut pohjansirkku on rengastajien verkoissa yhä harvinaisempi tuttavuus. Pajusirkku (vas) ja pohjansirkku. MARKKU UKKONEN Kiitokset Suuret kiitokset kaikille rengastajille, jotka ovat monin eri tavoin, pääosin vapaa-ajallaan ja omalla kustannuksellaan, osallistuneet tässä esitellyn aineiston keräämiseen. Olette jälleen kerran tehneet hienoa työtä Rengastustoimisto on saanut korvaamattoman arvokasta palvelua seuraavilta tietokoneja tietojärjestelmäeksperteiltä: Mikko Heikkinen, Jarno Lehtimäki, Jan Lindström, Heikki Lokki, Jörgen Palmgren, Mikko Pelkonen, Esko Piirainen, Visa Rauste ja Lauri Savolainen. Kiitos teille Haluamme kiittää myös seurantatiimin ja Rengastustoimiston henkilökuntaa hienosta yhteistyöstä. Erityiskiitokset suuntaamme Pekka Puhjolle ja Jukka Haapalalle, jotka ovat jo jättäneet työt taakseen ja siirtyneet viettämään arvatenkin hyvin kiireisiä eläkepäiviä. Lopuksi kiitämme Aino Juslénia ja Leif Schulmania toimiston puolien pitämisestä näin yhä vain tiukentuneina aikoina. Kirjoittajien osoite / Authors address Luonnontieteellinen keskusmuseo Rengastustoimisto PL 17, Helsingin yliopisto jari.valkama@helsinki.þ, markus.piha@helsinki.þ Kirjallisuus Honkala, J., Saurola, P. & Valkama, J. 2013: Petolintuvuosi vaisua etelässä, hiljaista pohjoisessa. Linnut-vuosikirja : Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa I. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö, Helsinki. Valkama, J. & Piha, M. 2013: Taviokuurnat vyöryivät etelään. Linnut 48 (1): 19. Summary: Bird ringing in Finland in In the end of there were 690 valid ringing licenses in Finland. The number of active ringers (i.e., those who ringed at last one bird) was 510. New licenses were applied from the authorities for the period In this context, all existing licenses were revised and as a result their number was reduced to 614. Bird ringing was initiated in Finland in 1913 and since then altogether 10,565,981 birds have been ringed. In, 192,834 birds were ringed of which 86,568 were nestlings and 106,266 full-grown individuals. The number was slightly higher than in 2011 but still clearly less than the average from the last 45 years (Fig. 1). The number of nestlings ringed was not exceptionally low, but the number of full-grown birds was approximately 20,000 below the long-term average. Despite the low ringing totals, new ringing records were made for the Red-throated Diver Gavia stellata, Smew Mergellus albellus, Common Crane Grus grus, Purple Sandpiper Calidris maritima and Pine Grosbeak Pinicola enucleator (for numbers, see Appendix 1). 30,135 birds were ringed at the Finnish bird observatories in. The number is slightly higher than in 2011, but still markedly less than the average for the last 40 years (Fig. 2). In the best year, 1986, as many as 77,397 birds were ringed at Finnish bird observatories. Unfortunately, the numbers of birds captured at bird observatories has decreased since In fact, 2011 and were the poorest during the last 40 years. By the end of, 1,180,979 encounters have been recorded of birds ringed in Finland. Altogether 23,729 new encounter reports were stored in the database in. A majority of them, 90 %, came from Finland. More than 1,000 encounters were obtained from the Great Tit Parus major (3,853), Blue Tit P. caeruleus (3,167), White-tailed Eagle Haliaeetus albicilla (1,868), European Herring Gull Larus argentatus (1,767) and Lesser Black-backed Gull L. fuscus (1,121). In total, 2,451 encounters were received from abroad, including 523 encounters of Whitetailed Eagles, 366 Lesser Black-backed Gulls, 355 European Herring Gulls, 339 Eurasian Cranes and 317 Black-headed Gulls L. ridibundus. Two slightly deviating recoveries from abroad deserve to get mentioned here. First, a young female Bohemian Waxwing Bombycilla garrulus was ringed at Tankar bird observatory in western Finland on 8 October. It collided with a window only one month later in Iceland, 2,193 kilometres from the ringing site. Second, an adult male Bluethroat Luscinia svecica svecica was ringed in Rovaniemi in northern Finland on 6 September It was captured in Pakistan on 23 May, 4,802 kilometres from the ringing site. There are 2,932 recoveries of Finnish birds south of Sahara. Figure 5 shows annual distribution of the number of these recoveries in The numbers slightly increased until 2000, but have been declining since then. The top 5 species in terms of number of recoveries are the Common Tern Sterna hirundo (684), Osprey Pandion haliaetus (600), Caspian Tern Hydroprogne caspia (280), Lesser Black-backed Gull (118) and Barn Swallow Hirundo rustica (74). New longevity records were obtained from the Mute Swan Cygnus olor (20 years 5 months and 8 days), Barnacle Goose Branta leucopsis (22 years 4 months and 9 days), Temminck s Stint Calidris temminckii (15 years), Little Tern Sternula albifrons (17 years), Black Tern Chlidonias niger (15 years 11 months and 7 days) and Great Grey Owl Strix nebulosa (16 years and 28 days). Horned Grebe Podiceps auritus was chosen as a project species by BirdLife Finland for. Only 179 individuals have been ringed in Finland during the last 100 years (Fig. 6), and of them there are eight interesting recoveries including one from France and one from Poland (Fig. 7). The Finnish Constant Effort Sites project continued at 30 sites. The preliminary results indicate that clearly smaller number of birds was captured in than in In particular, the number of adult birds declined. For example, the numbers of European Robin Erithacus rubecula and European GreenÞnch Carduelis chloris ringed in was only half of the number ringed in It appeared that also the breeding success of some species, including GreenÞnch and Sedge Warbler Acrocephalus schoenobaenus, was poor. 158 LINNUT-VUOSIKIRJA

11 LINNUSTONSEURANTA Liite 1. Suomessa rengastetut linnut ja niistä saadut löydöt vuonna ja vuosina Rengastuspaikalla pian rengastuksen jälkeen kontrolloidut yksilöt eivät ole mukana löydöissä. Löytö on kelpuutettu mukaan, mikäli lintu löydetty kuolleena tai rengastuksesta tai edellisestä tapaamisesta kulunut vähintään 3 kk tai matkaa rengastus- tai edelliseltä tapaamispaikalta kertynyt yli 10 km. Appendix 1. Numbers of birds ringed and recoveries reported in Finland in, and total numbers of ringed birds and recoveries (only those in which (i) the bird was found dead or (ii) the bird was found alive but time elapsed from ringing or previous capture was more than 3 months, or the distance between the ringing site and site of recovery was at least 10 km) in Finland A = number of nestlings ringed in, B = number of full-grown birds ringed in, C = total ringing number for, D = number of birds recovered during, E = total number of birds ringed in 1913, F = total number of interesting recoveries in Rengastettuja v Laji Species A B C D E F Kyhmyjoutsen Cygnus olor Pikkujoutsen Cygnus columbianus Laulujoutsen Cygnus cygnus Metsähanhi Anser fabalis Lyhytnokkahanhi Anser brachyrhynchus Tundrahanhi Anser albifrons Kiljuhanhi Anser erythropus Merihanhi Anser anser Tiibetinhanhi Anser indicus Kanadanhanhi Branta canadensis Valkoposkihanhi Branta leucopsis Sepelhanhi Branta bernicla Punakaulahanhi Branta ruþcollis Ristisorsa Tadorna tadorna Mandariinisorsa Aix galericulata Haapana Anas penelope Harmaasorsa Anas strepera Tavi Anas crecca Sinisorsa Anas platyrhynchos Jouhisorsa Anas acuta Heinätavi Anas querquedula Lapasorsa Anas clypeata Punasotka Aythya ferina Tukkasotka Aythya fuligula Lapasotka Aythya marila Haahka Somateria mollissima Kyhmyhaahka Somateria spectabilis Allihaahka Polysticta stelleri Alli Clangula hyemalis Mustalintu Melanitta nigra Pilkkasiipi Melanitta fusca Telkkä Bucephala clangula Uivelo Mergellus albellus Tukkakoskelo Mergus serrator Isokoskelo Mergus merganser Pyy Tetrastes bonasia Riekko Lagopus lagopus Kiiruna Lagopus muta Teeri Tetrao tetrix Metso Tetrao urogallus Peltopyy Perdix perdix Viiriäinen Coturnix coturnix Fasaani Phasianus colchicus Kaakkuri Gavia stellata Kuikka Gavia arctica Amerikanjääkuikka Gavia immer Jääkuikka Gavia adamsii Pikku-uikku Tachybaptus ruþcollis Silkkiuikku Podiceps cristatus Härkälintu Podiceps grisegena Mustakurkku-uikku Podiceps auritus Suula Morus bassanus Merimetso Phalacrocorax carbo Kaulushaikara Botaurus stellaris Rengastettuja Poikasia Täysikasv. Rengastuksia v Laji Species A B C D E F Harmaahaikara Ardea cinerea Mehiläishaukka Pernis apivorus Haarahaukka Milvus migrans Merikotka Haliaeetus albicilla Ruskosuohaukka Circus aeruginosus Sinisuohaukka Circus cyaneus Arosuohaukka Circus macrourus Niittysuohaukka Circus pygargus Kanahaukka Accipiter gentilis Varpushaukka Accipiter nisus Hiirihaukka Buteo buteo Piekana Buteo lagopus Pikkukiljukotka Aquila pomarina Kiljukotka Aquila clanga Maakotka Aquila chrysaetos Kalasääski Pandion haliaetus Tuulihaukka Falco tinnunculus Punajalkahaukka Falco vespertinus Ampuhaukka Falco columbarius Nuolihaukka Falco subbuteo Tunturihaukka Falco rusticolus Muuttohaukka Falco peregrinus Luhtakana Rallus aquaticus Luhtahuitti Porzana porzana Pikkuhuitti Porzana parva Kääpiöhuitti Porzana pusilla Ruisrääkkä Crex crex Liejukana Gallinula chloropus Nokikana Fulica atra Kurki Grus grus Meriharakka Haematopus ostralegus Aropääskykahlaaja Glareola nordmanni Pikkutylli Charadrius dubius Tylli Charadrius hiaticula Mustajalkatylli Charadrius alexandrinus Keräkurmitsa Charadrius morinellus Kapustarinta Pluvialis apricaria Tundrakurmitsa Pluvialis squatarola Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus Isosirri Calidris canutus Pulmussirri Calidris alba Pikkusirri Calidris minuta Lapinsirri Calidris temminckii Palsasirri Calidris melanotos Kuovisirri Calidris ferruginea Merisirri Calidris maritima Suosirri Calidris alpina Jänkäsirriäinen Limicola falcinellus Tundravikla Tryngites subruþcollis Suokukko Philomachus pugnax Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus Taivaanvuohi Gallinago gallinago Heinäkurppa Gallinago media Lehtokurppa Scolopax rusticola Poikasia Täysikasv. Rengastuksia LINNUT-VUOSIKIRJA 159

12 RENGASTUSVUOSI Rengastettuja v Laji Species A B C D E F Mustapyrstökuiri Limosa limosa Punakuiri Limosa lapponica Pikkukuovi Numenius phaeopus Kuovi Numenius arquata Mustaviklo Tringa erythropus Punajalkaviklo Tringa totanus Lampiviklo Tringa stagnatilis Valkoviklo Tringa nebularia Metsäviklo Tringa ochropus Liro Tringa glareola Rantakurvi Xenus cinereus Rantasipi Actitis hypoleucos Karikukko Arenaria interpres Vesipääsky Phalaropus lobatus Isovesipääsky Phalaropus fulicarius Leveäpyrstökihu Stercorarius pomarinus Merikihu Stercorarius parasiticus Tunturikihu Stercorarius longicaudus Naurulokki Larus ridibundus Kalalokki Larus canus Selkälokki Larus fuscus Harmaalokki Larus argentatus Aroharmaalokki Larus cachinnans Isolokki Larus hyperboreus Merilokki Larus marinus Pikkukajava Rissa tridactyla Pikkulokki Hydrocoloeus minutus Räyskä Hydroprogne caspia Kalatiira Sterna hirundo Lapintiira Sterna paradisaea Pikkutiira Sternula albifrons Mustatiira Chlidonias niger Etelänkiisla Uria aalge Ruokki Alca torda Riskilä Cepphus grylle Pikkuruokki Alle alle Lunni Fratercula arctica Kalliokyyhky Columba livia Uuttukyyhky Columba oenas Sepelkyyhky Columba palumbus Turkinkyyhky Streptopelia decaocto Turturikyyhky Streptopelia turtur Idänturturikyyhky Streptopelia orientalis Käki Cuculus canorus Tornipöllö Tyto alba Huuhkaja Bubo bubo Tunturipöllö Bubo scandiacus Hiiripöllö Surnia ulula Varpuspöllö Glaucidium passerinum Minervanpöllö Athene noctua Lehtopöllö Strix aluco Viirupöllö Strix uralensis Lapinpöllö Strix nebulosa Sarvipöllö Asio otus Suopöllö Asio ßammeus Helmipöllö Aegolius funereus Kehrääjä Caprimulgus europaeus Tervapääsky Apus apus Kuningaskalastaja Alcedo atthis Harjalintu Upupa epops Käenpiika Jynx torquilla Harmaapäätikka Picus canus Palokärki Dryocopus martius Käpytikka Dendrocopos major Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos Pikkutikka Dendrocopos minor Rengastettuja Poikasia Täysikasv. Rengastuksia v Laji Species A B C D E F Poikasia Täysikasv. Rengastuksia Pohjantikka Picoides tridactylus Ylänkökiuru Melanocorypha bimaculata Lyhytvarvaskiuru Calandrella brachydactyla Töyhtökiuru Galerida cristata Kangaskiuru Lullula arborea Kiuru Alauda arvensis Tunturikiuru Eremophila alpestris Törmäpääsky Riparia riparia Kalliopääsky Ptyonoprogne rupestris Haarapääsky Hirundo rustica Räystäspääsky Delichon urbicum Isokirvinen Anthus richardi Mongoliankirvinen Anthus godlewskii Nummikirvinen Anthus campestris Taigakirvinen Anthus hodgsoni Metsäkirvinen Anthus trivialis Tundrakirvinen Anthus gustavi Niittykirvinen Anthus pratensis Lapinkirvinen Anthus cervinus Luotokirvinen Anthus petrosus Keltavästäräkki Motacilla ßava Sitruunavästäräkki Motacilla citreola Virtavästäräkki Motacilla cinerea Västäräkki Motacilla alba Tilhi Bombycilla garrulus Koskikara Cinclus cinclus Peukaloinen Troglodytes troglodytes Rautiainen Prunella modularis Taigarautiainen Prunella montanella Mustakurkkurautiainen Prunella atrogularis Alppirautiainen Prunella collaris Punarinta Erithacus rubecula Satakieli Luscinia luscinia Etelänsatakieli Luscinia megarhynchos Sinirinta Luscinia svecica Sinipyrstö Tarsiger cyanurus Mustaleppälintu Phoenicurus ochruros Leppälintu Phoenicurus phoenicurus Vuorileppälintu Phoenicurus erythrogastrus Pensastasku Saxicola rubetra Sepeltasku Saxicola maurus Mustapäätasku Saxicola rubicola Arotasku Oenanthe isabellina Kivitasku Oenanthe oenanthe Nunnatasku Oenanthe pleschanka Rusotasku Oenanthe hispanica Aavikkotasku Oenanthe deserti Kivikkorastas Monticola saxatilis Kirjorastas Zoothera dauma Sepelrastas Turdus torquatus Mustarastas Turdus merula Harmaakurkkurastas Turdus obscurus Mustakaularastas Turdus atrogularis Räkättirastas Turdus pilaris Laulurastas Turdus philomelos Punakylkirastas Turdus iliacus Kulorastas Turdus viscivorus Viirusirkkalintu Locustella lanceolata Pensassirkkalintu Locustella naevia Viitasirkkalintu Locustella ßuviatilis Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides Pikkukultarinta Iduna caligata Aavikkokultarinta Iduna rama Vaaleakultarinta Iduna pallida Sarakerttunen Acrocephalus paludicola LINNUT-VUOSIKIRJA

13 LINNUSTONSEURANTA Rengastettuja v Laji Species A B C D E F Poikasia Täysikasv. Rengastuksia Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kenttäkerttunen Acrocephalus agricola Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum Luhtakerttunen Acrocephalus palustris Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus Kultarinta Hippolais icterina Ruskokerttu Sylvia undata Rusorintakerttu Sylvia cantillans Kääpiökerttu Sylvia nana Kirjokerttu Sylvia nisoria Hernekerttu Sylvia curruca Pensaskerttu Sylvia communis Lehtokerttu Sylvia borin Mustapääkerttu Sylvia atricapilla Burjatianuunilintu Phylloscopus plumbeitarsus Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides Lapinuunilintu Phylloscopus borealis Hippiäisuunilintu Phylloscopus proregulus Taigauunilintu Phylloscopus inornatus Kashmirinuunilintu Phylloscopus humei Siperianuunilintu Phylloscopus schwarzi Ruskouunilintu Phylloscopus fuscatus Vuoriuunilintu Phylloscopus bonelli Balkaninuunilintu Phylloscopus orientalis Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix Tiltaltti Phylloscopus collybita Pajulintu Phylloscopus trochilus Hippiäinen Regulus regulus Tulipäähippiäinen Regulus ignicapilla Harmaasieppo Muscicapa striata Pikkusieppo Ficedula parva Sepelsieppo Ficedula albicollis Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Viiksitimali Panurus biarmicus Pyrstötiainen Aegithalos caudatus Viitatiainen Parus palustris Hömötiainen Parus montanus Lapintiainen Parus cinctus Töyhtötiainen Parus cristatus Kuusitiainen Parus ater Sinitiainen Parus caeruleus Valkopäätiainen Parus cyanus Talitiainen Parus major Pähkinänakkeli Sitta europaea Puukiipijä Certhia familiaris Pussitiainen Remiz pendulinus Kuhankeittäjä Oriolus oriolus Punapyrstölepinkäinen Lanius isabellinus Pikkulepinkäinen Lanius collurio Mustaotsalepinkäinen Lanius minor Isolepinkäinen Lanius excubitor Punapäälepink. Lanius senator Valko-otsalepink. Lanius nubicus Närhi Garrulus glandarius Kuukkeli Perisoreus infaustus Harakka Pica pica Pähkinähakki Nucifraga caryocatactes Naakka Corvus monedula Mustavaris Corvus frugilegus Varis Corvus corone cornix Korppi Corvus corax Kottarainen Sturnus vulgaris Laji Species A B C D E F Punakottarainen Pastor roseus Varpunen Passer domesticus Pikkuvarpunen Passer montanus Peippo Fringilla coelebs Järripeippo Fringilla montifringilla Keltahemppo Serinus serinus Sitruunahemppo Serinus citrinella Viherpeippo Carduelis chloris Tikli Carduelis carduelis Vihervarpunen Carduelis spinus Hemppo Carduelis cannabina Vuorihemppo Carduelis ßavirostris Urpiainen Carduelis ßammea Tundraurpiainen Carduelis hornemanni Kirjosiipikäpylintu Loxia leucoptera Pikkukäpylintu Loxia curvirostra Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus Punavarpunen Carpodacus erythrinus Taviokuurna Pinicola enucleator Punatulkku Pyrrhula pyrrhula Nokkavarpunen Coccothraustes coccothraustes Valkokurkkusirkku Zonotrichia albicollis Lapinsirkku Calcarius lapponicus Pulmunen Plectrophenax nivalis Mäntysirkku Emberiza leucocephalos Keltasirkku Emberiza citrinella Peltosirkku Emberiza hortulana Kultatöyhtösirkku Emberiza elegans Pohjansirkku Emberiza rustica Pikkusirkku Emberiza pusilla Kastanjasirkku Emberiza rutila Kultasirkku Emberiza aureola Pajusirkku Emberiza schoeniclus Harmaasirkku Emberiza calandra Sateenkaarikardinaali Passerina ciris Risteymät Hybrids Rengastettuja v Branta canadensis x B. leucopsis Tetrao tetrix x T. urogallus Circus cyaneus x C. macrourus Circus macrourus x C. pygargus Gallinago gallinago x G. media Dendrocopos major x D. leucotos Riparia riparia x Hirundo rustica Riparia riparia x Delichon urbicum Hirundo rustica x Delichon urbicum Motacilla ßava x M. citreola Luscinia luscinia x L. megarhynchos Phoenicurus ochruros x P. phoenicurus Saxicola rubetra x S. maurus Acrocephalus dumetorum x A. palustris Sylvia borin x S. atricapilla Ficedula albicollis x F. hypoleuca Parus montanus x P. cinctus Parus montanus x P. cristatus Parus montanus x P. ater Parus caeruleus x P. cyanus Passer domesticus x P. montanus Carduelis chloris x C. spinus Carduelis ßammea x C. hornemanni Emberiza schoeniclus x E. pusilla Poikasia Täysikasv. Rengastuksia Total LINNUT-VUOSIKIRJA 161

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Laji Onkalo Halmekangas Leipiö Karsikko Biotooppi Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Tavi (Anas crecca) Tukkasotka (Aythya fuligula)

Laji Onkalo Halmekangas Leipiö Karsikko Biotooppi Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Tavi (Anas crecca) Tukkasotka (Aythya fuligula) Liite 3.1 LIITE 3.1. Simon tuulivoimapuistojen hankealueiden pesimälinnustoselvityksissä havaitut lajit. Pesimävarmuusindeksit hankealueittain: V = varma, T = todennäköinen, M = mahdollinen ja h = havaittu

Lisätiedot

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti.

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. 9M609216 Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1 Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. Liite 2. Linnustollisesti arvokkaimmat alueet 0 1 1:30 000 2 km Liite 3. Kevätmuuttolaskennan

Lisätiedot

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys 2015 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 1. Ampumahiihtostadionin eteläpuoliset alueet 5 2. Junaradan itäpuoli 7 3. Ampumahiihtostadionin

Lisätiedot

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa Joensuun kaupungin kyljessä sen pohjoispuolella (Kartta 1). Tämä linnustoselvitys

Lisätiedot

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä

Lisätiedot

RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT

RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SUOMEN HYÖTYTUULI OY, PVO-INNOPOWER, METSÄHALLITUS RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT PÖLLÄNPERÄ, HUMMASTINVAARA, SOMERONKANGAS, YHTEINENKANGAS, ANNANKANGAS JA NIKKARINKAARTO Luonto-

Lisätiedot

Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011

Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011 Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011 Timo Pylvänäinen Jyväskylän kaupunki kaavoitus 19.8.2011 Tourujoen rantaa kävelysillalta ylävirtaan Johdanto Sappi Oy:n lakkautetun ja etuostoikeuden

Lisätiedot

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Ympäristökonsultointi Jynx Oy, 2014 Koppelo tiellä. Metso kuuluu Isovuoren pesimälinnustoon. Kuva: Ari Kuusela Tappikatu 2 A 6 20660 LITTOINEN hannuklemola@gmail.com

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat A l u e e l l i s e t y m p ä r i s t ö j u l k a i s u t 314 Juha Huttunen, Teppo Helo ja Sirkka-Liisa Markkanen (toim.) Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat... KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS A

Lisätiedot

TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luontoselvitys. 23.8.2010 Oulu

TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luontoselvitys. 23.8.2010 Oulu TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Luontoselvitys 23.8.2010 Oulu AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Polvijärvi 4 Liippilammit Pitkälampi 5 Tammalammit 5 Mässänlammit 5 Kannusjärvi 7 Kokkoselkä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat:

Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat: Määrityskisa 2018 14 paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat: Pasi Pirinen (PaP) 25 kuvaa Sampo Laukkanen (SL) 23 kuvaa Anna Palmroos 2 kuvaa 1. Suopöllö Suopöllö

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

Rengastustoimiston tilannekatsaus Jari Valkama

Rengastustoimiston tilannekatsaus Jari Valkama Rengastustoimiston tilannekatsaus 2.2.2019 Jari Valkama Three ringers have died after the previous meeting Markku Alanen (445) Harri Hongell (388) Olavi Liukkonen (141) Seppo Sulkava (2071) Staff of the

Lisätiedot

Lisäksi esittelen silloin koko 1990-luvun aineiston

Lisäksi esittelen silloin koko 1990-luvun aineiston Ii Pertti Koskimies Uhanalaisten ja harvalukuisten lajien yksilö- ja parimäärät on koottu lintutieteellisten paikallisyhdistysten toimialueittain. Yhteenveto on jatkoa 0-luvun puolivälissä aloitetulle

Lisätiedot

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Kaarinan kaupungin rakennuttama lintulava on hyvin suosittu retkeilykohde. Kuva: Jynx Oy. Johdanto Kaarinan kaupunki tilasi loppuvuodesta

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys

Pesimälinnustoselvitys Pesimälinnustoselvitys NURMEKSEN KÄNKKÄÄLÄN KAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija KESÄKUU 2014 www.osuuskuntatoimi.fi SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Selvitysmenetelmät... 2 3. Tulokset...

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin

Lisätiedot

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Rauno Yrjölä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 8 2007 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi ja NAPA-projekti Kannen kuva: Laulujoutsenia (Cygnus

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 28.1.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 28.1.2019 Laatija Heli Lehvola Tarkastaja

Lisätiedot

Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007. Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen

Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007. Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007 Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen Sisällys: Lintuhabitaattien merkityksestä linnuille 3 Tarkastettavat kohteet ja menetelmät 3 Tulokset ja johtopäätelmät

Lisätiedot

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa

Lisätiedot

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT Laji Tieteellinen nimi Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kalalokki Larus canus Rantasipi Actitis hypoleuca Selkälokki Larus fuscus Sinisorsa Anas platyrhynchos Naurulokki

Lisätiedot

TALVIVAARA PROJEKTI OY

TALVIVAARA PROJEKTI OY 4290a TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS LAPIN VESITUTKIMUS OY TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 24.2.2005 Sami Hamari, FM (raportointi) Tuomas Väyrynen

Lisätiedot

RENGASTUSLUVAT alkaen

RENGASTUSLUVAT alkaen RENGASTUSLUVAT 1.1.2018 alkaen Y = YLEISLUPA Oikeuttaa rengastamaan: a) kaikkien lintulajien poikasia (ei hippiäisen pesäpoikasia, koska pesän tuhoutumisriski on suuri eikä räystäspääskyn pesäpoikasia,

Lisätiedot

Uhanalaiset ja harvalukuiset lintulajit

Uhanalaiset ja harvalukuiset lintulajit Uhanalaisten lajien seuranta Maakotka Aquila chrysaetos, uhanalainen. Kuva: JUKKA HAAPALA Suomessa 2005 2006 Teemu Lehtiniemi & Pertti Koskimies Uhanalaisten ja harvalukuisten lajien havaintoyhteenvetoja

Lisätiedot

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015 Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015 Matti J. Koivula Kannen kuva: nuori aroharmaalokki variksien ja harmaalokkien seurassa. 24.10.2015. Raporttiin viitataan

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 4 Selvitysalueen

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO VANTAAN METSÄLINNUSTON MUUTOKSET Palokärki Dryocopus martius menestyy hyvin Vantaan metsissä. JUKKA HAAPALA Vantaan metsälinnuston muutokset kahden

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS

JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS 2001-2003 Järvenpään kaupunki Ympäristötutkimus Metsätähti Oy Juha Honkala, Seppo Niiranen, Ari Lavinto Järvenpään linnustotutkimus 2001-2003 2 TIIVISTELMÄ Järvenpään lintuatlas

Lisätiedot

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011

Lisätiedot

Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten

Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten koonnut Timo Metsänen Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. 7.9.2018 www.phly.fi

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi 1 Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Ylä-Tervajärvi 4 Ylä-Tervajärvellä havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 EU:n lintudirektiivin

Lisätiedot

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja UPM Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Pesimälinnustoselvitys Päivämäärä 6.8.203 Viite 50005268-002 UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki Arktinen keskus Rovaniemen kaupunkilintuatlas- projekti Rovaniemi 2012 1.Johdanto Luonnon tilan

Lisätiedot

Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015

Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015 APUS RY:N RAPORTTEJA 2 2015 Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT

Lisätiedot

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö Linnustoselvitys Yleiskaava-alueen linnustoselvityksen on laatinut Raimo Laurila Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen toimesta

Lisätiedot

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Linnustonselvitys Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Tarkastus 21/12/2012 Päivämäärä 07/08/2012 Laatija Matti Häkkilä, Ramboll Finland Oy Tarkastaja Kaisa Mustajärvi, Ramboll Finland Oy Hyväksyjä

Lisätiedot

Intercon Energy Oy. Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY

Intercon Energy Oy. Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY Intercon Energy Oy Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 119/2015 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 Päivämäärä 22/8/2012 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS Lausunto Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 PL 20 90571 Oulu www.poyry.fi Päiväys 2.10.2012 Viite 16USP0084 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aappo Luukkonen Puh. 010 3331544 aappo.luukkonen@poyry.com MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN

Lisätiedot

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 Pirkka Aalto Johdanto ja selvitysalueen yleiskuvaus Tämä linnustoselvitys on tehty Kemijärven kaupungin tilauksesta Patokankaan (Patovaaran) alueelle suunniteltua

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Lintujen alueellinen uhanalaisuus Suomessa Ari Rajasärkkä, Antti Below, Martti Hario, Aleksi Lehikoinen, Esa Lehikoinen, Teemu Lehtiniemi, Markku

Lisätiedot

KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin

KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin Kivitaipaleen osayleiskaava 1 (4) KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin 1. Aineisto ja menetelmät Kivitaipaleen OYK:n suunnittelualueella ei ole tehty erillisiä linnustoselvityksiä

Lisätiedot

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS 2007 Tuusulan kunta Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat ry. Apus Juha Honkala Seppo Niiranen TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS,

Lisätiedot

Saari on melko pieni, parhaat lintupaikat pystyy hyvin käymään viikossa.

Saari on melko pieni, parhaat lintupaikat pystyy hyvin käymään viikossa. Lanzarote 19.1. - 26.1.2005 Petri Saarinen saarinen.petri@kolumbus.fi Perheen odotettu Thaimaan matka vaihtui pikaisesti Kanarian saarista pohjoisimpaan, tuliperäiseen Lanzaroteen. Puerto del Carmenissa

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen

Lisätiedot

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Pesimälinnustoselvitys Päivämäärä 24.1.2014 Viite 1510005246 LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTOJEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Suomen talvilinnut

Suomen talvilinnut Suomen talvilinnut 1977-78 LASSE SAMMALISTO SAMMALISTO, L. 1978 : Suomen talvilinnut 1977-78 (Finnish winter birds in 1977-78). - Ornis Fennica 55 :164-170. The yearly length of the census routes has varied

Lisätiedot

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Pöyry Finland Oy Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 19/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä

Lisätiedot

(Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm)

(Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm) Tshuktshien niemimaa ja Anadyr 14.5.-22.7.2002 Heikki Karhu (Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm) Olin mukana Venäjän tiedeakatemian lintutieteellisessä retkikunnassa

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2014

Linnut. vuosikirja 2014 Linnut vuosikirja Rengastusvuosi Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha 58 LINNUT-VUOSIKIRJA Vuonna 2013 vietettiin rengastuksen 100-vuotisjuhlallisuuksia, mutta mahtuipa myös vuoteen ainakin yksi merkittävä

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO 64 LINNUT-VUOSIKIRJA Rengastajien keski-ikä oli vuoden 2011 alussa 51 vuotta. Uusia ja nuoria rengastajia on viime vuosina tullut mukavasti, mutta näyttää

Lisätiedot

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen. Kangasalan kunta. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki

Lisätiedot

Rengastusvuosi 2008. Jari Valkama. Rengastukset. Rengastajat LINNUT-VUOSIKIRJA 2008

Rengastusvuosi 2008. Jari Valkama. Rengastukset. Rengastajat LINNUT-VUOSIKIRJA 2008 Rengastusvuosi Valtakunnallinen linnustonseuranta Rengastusvuosi Jari Valkama Rengastukset Sinitiaisen Parus caeruleus poikasia rengastettiin vuonna enemmän kuin koskaan aikaisempina vuosina. Kuva: Tapio

Lisätiedot

Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946.

Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. 67 Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. AIMO KOMONEN Seutu, jolla minulla oli tilaisuus tehdä lintuhavaintoja 22. Xl.

Lisätiedot

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liitteessä käytettyjen lyhenteiden selitykset: VU=vaarantunut, RT=alueellisesti uhanalainen NT=silmälläpidetävä,

Lisätiedot

TAIVALKOSKI TAIVALVAARA

TAIVALKOSKI TAIVALVAARA TAIVALKOSKI TAIVALVAARA Luontoselvitys 19.8.2010 Oulu AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo ja Oulu SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Jyväskylän lyseon lintukokoelma.

Jyväskylän lyseon lintukokoelma. 82 Jyväskylän lyseon lintukokoelma. Jyväskylän lyseon lintukokoelma. VILHO V. VAARNA Saatuani nimityksen' syksyilä 1945 Jyväskylän lyseon luonnonhistorian ja maantiedon lehtoriksi jouduin tekemisiin tämän

Lisätiedot

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys 15.9.2010 ; Sisältö 16WWE0564 1 JOHDANTO... 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1 Olemassa olevat selvitykset ja aineistot... 2 3 LINNUSTOSELVITYKSEN TULOKSET... 2 3.1 Varjakan mantereen puoleiset osat...

Lisätiedot

SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN

SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 27/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 18/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3 Tutkimusmenetelmät... 4 Epävarmuustekijät...

Lisätiedot

Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta 2000 2005

Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta 2000 2005 Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta Olli Orell Olin kerännyt havainnot kasaan jo aiemmin joten päätin tehdä jonkinmoisen koosteen Kangasalan Keisarinharjun näkötornin muutontarkkailusta syksyinä

Lisätiedot

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke Hanhikivenydinvoimalaitoshanke PyhäjoenHanhikivenkeväinenmuutonseurantajaNatura alueidennykytilakeväällä2009 SamiLuoma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 KEVÄTMUUTON SEURANTA JA LEPÄILIJÄT 2.1 Menetelmät 2.2

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2016

Linnut. vuosikirja 2016 Linnut vuosikirja Ennätyksellinen rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuonna tehtiin rengastusennätys: suomalaisen renkaan sai jalkaansa peräti 266 443 lintua! Edellinen, vuodelta 22 peräisin oleva

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Rengastusvuosi Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun lintujen rengastus aloitettiin Suomessa. Menneen

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 111/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET

LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET 1 Mäkikankaan tuulipuisto LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET Kirjallisuuskatsaus tuulivoiman linnustovaikutuksista julkaistuun kirjallisuuteen Törmäysriski ja kuolleisuus Tuulivoimalan

Lisätiedot

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU Marko Vauhkonen

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU Marko Vauhkonen PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU 2010 Marko Vauhkonen 7.2.2011 PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen

Lisätiedot

Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta

Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta OLAVI HILDEN ja PENTTI LINKOLA Lintujemme pesimiskauden päättymisvaihetta valaisevaa aineistoa on kerätty ja julkaistu varsin niukasti. Tämä johtuu

Lisätiedot

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Punakylkirastaan pesä. Kuva: Jari Venetvaara 24.5.2016 Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Jari Venetvaara Karrakuja 6, 66400 LAIHIA Email: jari.venetvaara(ät)venetvaara.fi

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Kokonaisuudessaan rengastusvuosi oli kohtuullinen, sillä monia vähälukuisia lajeja rengastettiin runsaasti. Daniel (vas) ja Albert Burgas rengastavat vesipääskyä

Lisätiedot

SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve

Lisätiedot

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2009 Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Tuusulan kunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT

Lisätiedot

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo.

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. 2 Petsamon Heinäsaarten lintulu ettelo. Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. EINARI MERIKALLIO.. Heinäsaaret, joiden maine on levinnyt jonkunverran ulkopuolelle maamme rajojenkin, lienevät maamme linturikkain

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi LUONTO-OSUUSKUNTA AAPA Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi Juha Repo 29.9.2008 2 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1. ALLAS-ALUE... 1 2.1.1. Soiden lintulaskennat...

Lisätiedot

Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016

Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016 APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2016 Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016 Juha Honkala Jukka Tanner Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Hyvinkään seurakunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Niemijärvi-Itäjärven

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2015

Linnut. vuosikirja 2015 Linnut vuosikirja Petolintuvuosi 2014 Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuosina 1913 Suomessa on rengastettu yli 11,2 miljoonaa lintua (ks. liite 1). Tilastointia varten poikasina ja täysikasvuisina

Lisätiedot

Seliteet. Liite 3. Kaunisvaaran alueen selvitysalueet ja havainnointipisteet

Seliteet. Liite 3. Kaunisvaaran alueen selvitysalueet ja havainnointipisteet Liite 1. Äkäsjokisuun selvitysalue ja laskentapisteet Selitteet Muuttolintuselvitysalueen rajaus Laskentapiste Pääasiallinen havainnointisuunta LAPIN VESITUTKIMUS OY Työn nimi 20286 Kolari-Pajala muuttolintuselvitys

Lisätiedot

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A 2 0 1 4 R IS TO VI LÉ N JOHDANTO Sääksjärven linnustoa on laskettu aiemmin vuosina 1992 (Nuotio, K. ym.) ja 2007

Lisätiedot

Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta Vesa Hyyryläinen

Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta Vesa Hyyryläinen Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta 15.8. -15.10.2013 Vesa Hyyryläinen Tavoitteet Seurannan päätavoitteena oli kerätä aineistoa siitä, miten

Lisätiedot

Rengastusvuosi Jari Valkama & Jukka Haapala. näiden rengastajien työpanoksen ja toivottaa voimia heidän omaisilleen, läheisilleen

Rengastusvuosi Jari Valkama & Jukka Haapala. näiden rengastajien työpanoksen ja toivottaa voimia heidän omaisilleen, läheisilleen Valtakunnallinen linnustonseuranta Jari Valkama & Jukka Haapala Talitiainen Parus major oli vuoden eniten rengastettu lintulaji, vaikka sen rengastusmäärä väheni tuntuvasti edellisvuotisesta. Kuva: TAPIO

Lisätiedot

Saba Wind Oy. Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Saba Wind Oy. Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Saba Wind Oy Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 213 AHLMAN GROUP OY Raportteja 67/213 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto

Lisätiedot

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi)

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Vihdin kunta Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Luontotieto Keiron Oy 5.8.2009 5.8.2009 Kohteen 7 uudelleenarviointi

Lisätiedot

Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008

Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008 Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008 Harvinaisuuksia: Pikkujoutsen Lyhytnokkahanhi Lumihanhi Amerikantavi Punapäänarsku Kyhmyhaahka Pilkkaniska Teeri Viiriäinen Jääkuikka Pikku-uikku Kaulushaikara

Lisätiedot

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2016

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2016 Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2016 Matti J. Koivula Kannen kuva: vanha selkälokki. 23.8.2016. Raporttiin viitataan seuraavasti: Koivula, M. J. 2017: Joensuun

Lisätiedot