LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT

Transkriptio

1

2

3 LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT Laji Tieteellinen nimi Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kalalokki Larus canus Rantasipi Actitis hypoleuca Selkälokki Larus fuscus Sinisorsa Anas platyrhynchos Naurulokki Larus ridibundus Metsäkirvinen Anthus trivialis Västäräkki Motacilla alba Tervapääsky Apus apus Harmaasieppo Muscicapa striata Kaulushaikara Botaurus stellaris Kuovi Numenius arquata Telkkä Bucephala clangula Sinitiainen Parus caeruleus Viherpeippo Carduelis chloris Talitiainen Parus major Punavarpunen Carduelis erythrinus Hömötiainen Parus montanus Vihervarpunen Carduelis spinus Varpunen Passer domesticus Puukiipijä Certhia familiaris Leppälintu Phoenicurus phoenicurus Sepelkyyhky Columba palumbus Tiltaltti Phylloscopus collybita Varis Corvus corone cornix Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix Naakka Corvusmonedula Pajulintu Phylloscopus trochilus Käki Cucurus canorus Harakka Pica pica Laulujoutsen Cygnus cygnus Silkkiuikku Podiceps cristatus Käpytikka Dendrocopos major Rautiainen Prunella modularis Pikkutikka Dendrocopos minor Hippiäinen Regulus rerulus Palokärki Dryocopus martius Kalatiira Sterna hirundo Pensassirkku Emberiza cirlus Lehtokerttu Sylvia borin Keltasirkku Emberiza citrinella Pensaskerttu Sylvia communis Peltosirkku Emberiza hortulana Hernekerttu Sylvia curruca Punarinta Erithacus rubecula Teeri Tetrao tetrix Nuolihaukka Falco subbuteo Liro Tringa glareola Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Metsäviklo Tringa ochropus Peippo Fringilla coelebs Peukaloinen Troglodytes troglodytes Järripeippo Fringilla montifringilla Punakylkirastas Turdus iliacus Kuikka Gavia arctica Mustarastas Turdus merula Kurki Grus grus Laulurastas Turdus philomelos Haarapääsky Hirundo rustica Räkättirastas Turdus pilaris Pikkulepinkäinen Lanius collurio Kulorastas Turdus viscivorus Harmaalokki Larus argentatus Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus Kuvaukset havaituista huomionarvoisista lajeista: Rantasipi (Actitis hypoleucos) NT, EVA Rantasipin levinneisyys ulottuu koko maahan. Kanta on ollut viime aikana laskusuunnassa ja viimeisimmässä uhanalaisuustarkastelussa laji määriteltiinkin silmälläpidettäväksi. Laji on karujen vesistöjen laji ja pesii yleisesti metsäylänköalueen karuilla järvillä, mutta myös joillakin merenlahdilla. Kaulushaikara (Botaurus stellaris) DIR, EVA Kaulushaikara on Euraasialainen pesimälaji, joka esiintyy Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Laji on levinnyt Suomeen 1800-luvun lopulla ja nykyisellään sitä tavataan eteläisessä suomessa aina Oulun korkeudelle saakka. Pesimäympäristökseen laji vaatii laajan korkean ruovikon ja esiintyykin usein suurilla lintuvesillä. Havaintojen mukaan esiintymisalue on laajentunut viime vuosikymmeninä ja lajin kanta on arvioitu Suomessa elinvoimaiseksi. Telkkä (Bucephala clangula) EVA Telkkä on Suomen yleisimpiä vesilintuja. Telkkä viihtyy kaikenlaisten vesien äärellä ja pesiikin kauttaaltaan koko Suomessa. Telkkä on kolopesijä ja sen pesä voi olla joskus kaukanakin lähimmästä vesistöstä. Telkkä on levinneisyydeltään pohjoinen laji ja Suomen erityisvastuulaji, sillä Suomessa pesii 45 % Euroopan telkkäkannasta. Punavarpunen (Carpodacus erythrinus) NT Punavarpusta tavataan Keski-Euroopasta itään, pitkälle Aasiaan asti. Suomessa pesivät linnut talvehtivat Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Laji on maassamme runsas pesimälintu Pohjois-Lappia

4 lukuun ottamatta. Kannan on kuitenkin arvioitu taantuneen neljännekseen sitten 1950-luvun, minkä takia laji on luokiteltu uusimmassa uhanalaisuusarviossa silmälläpidettäväksi. Laulujoutsen (Cygnus cygnus) EVA, DIR Laulujoutsen on levittäytynyt monen tyyppisille järville, mutta etelämpänä se suosii reheväkasvuisia ympäristöjä ja pohjoisessa pienempiä soisia lampia. Laulujoutsenen kanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Palokärki (Dryocopus martius) DIR Palokärki on Suomessa yleinen pesimälaji pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kanta on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana 1900-luvulla tapahtuneen taantumisen jälkeen. Tämän arvellaan johtuvan muun muassa lajin sopeutumisesta pesimään ihmisasutuksen läheisyydessä. Laji ei ole erityisen arka, mutta kannan säilyminen vaatii sille suotuisaa puustoa. Palokärki suosii ikääntyneitä metsiä, joissa tarpeeksi paksuja puita pesäkolon kaivertamiseen. Kolo on yleensä männyssä tai haavassa. Linnun elinympäristö saattaa olla usean neliökilometrin laajuinen alue, missä se etsii ravintoa, esimerkiksi muurahaisia, sekä maasta että puiden rungoilta. Peltosirkku (Emberiza hortulana) DIR, EN Peltosirkun levinneisyys kattaa Euroopan ja Aasiassa Mongoliaan asti. Laji suosii monipuolisia maatalousympäristöjä, joissa on latoja, peltosaarekkeita ja ojanpiennarten kasvillisuutta laulupaikoiksi ja kesantopeltoja pesäpaikoiksi. Peltosirkkukoiraat kerääntyvät lauluryhmiksi ja näin ollen lajilla esiintyy sosiaalista reviirikäyttäytymistä. On tutkittu että jos lauluryhmä katoaa alueelta, on sen palautuminen alueelle epätodennäköistä. Harvinaistumiseen ovat syynä maatalouden muutosten aiheuttama soveltuvien pesimäympäristöjen katoaminen sekä mahdollisesti muutokset talvehtimisalueilla Afrikassa. Laji on vaarassa hävitä Suomesta jos taantuma jatkuu ja se onkin määritelty viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa erittäin uhanalaiseksi. Järripeippo (Fringilla montifringilla) RT (2b) Järripeippo on taigavyöhykkeen boreaalisen havumetsän tyyppilaji. Viime vuosikymmenten aikaisesta taantumasta huolimatta laji on yleinen Suomessa runsastuen pohjoista kohti. Eteläisen levinneisyysalueen raja onkin siirtymässä kohti pohjoista, ja se onkin luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi Eteläboreaalisella Järvi-Suomen vyöhykkeellä. Kuikka (Gavia arctica) DIR Kuikka on arktinen boreaalisen havumetsävyöhykkeen laji. Suomen levinneisyys kattaa koko maan, ollen tiheimmillään Järvi-Suomen kasvillisuusvyöhykkeen alueella. Laji pesii yleensä kirkasvetisillä karuilla järvillä, jotka ovat riittävän suuria mahdollistamaan lentoon lähdön vaatiman nousukiidon. Kuikan kanta on ollut vakaa viimeiset vuosikymmenet. Nuoret kuikat voivat pariutua ja hakea omaa reviiriään jopa vuosia ennen pesinnän aloittamista. Kurki (Grus grus) DIR Kurki on soiden ja rantaniittyjen lintu, jota tavataan viimeaikaisen runsastumisen myötä myös aiemmin epätyypillisemmilläkin pesintäalueilla. Sen levinneisyysalue kattaa koko Suomen aivan pohjoisinta Tunturi-lappia lukuun ottamatta. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) DIR Pikkulepinkäisen levinneisyys kattaa suuren osan Eurooppaa sekä Länsi-Aasiaa. Suomessa pikkulepinkäinen pesii maan eteläosissa ja tyypillistä pesimäympäristöä ovat muun muassa katajikkoniityt, pensoittuneet hakkuuaukot ja vanhat pellot sekä muut puoliavoimet ympäristöt. Maassamme pesivien pikkulepinkäisten määrissä esiintyy suuria vuosienvälisiä vaihteluja, mikä hankaloittaa kannanmuutosten tulkintaa. Suuret kannanvaihtelut saattavat liittyä Afrikan talvehtimisalueiden sääolosuhteiden vaihteluun. Viimeisimpien arvioiden mukaan lajin pesimäkanta maassamme on kuitenkin vakaa. Naurulokki (Larus ridibundus) NT Naurulokit ovat rehevien vesien asukkeja, jotka pesivät mieluiten kolonioissa. Yhdyskunnassa pesivä parimäärä on yleensä muutamia kymmeniä tai muutamia satoja, mutta suurimmissa yhdyskunnissa pesivä parimäärä voi olla jopa tuhansia. Varsinkin suuret naurulokkiyhdyskunnat ovat paikkauskollisia. Naurulokki ulottaa ravinnonhankintamatkansa jopa kilometrin päähän pesältään ja siten paikalla havaittu parimäärä on aina pienempi, kuin todellinen parimäärä. Naurulokkikanta on koko Euroopan alueella taantunut ja siksi viimeisimmän arvion mukaan laji on

5 Suomessa silmälläpidettävä. Naurulokkikolonialla on merkittävä rooli alueen muun pesivän vesilinnuston pesimämenestykselle. Kiivaasti pedoilta vartioivassa naurulokkiyhdyskunnassa on turvallista pesiä ja tuottaa poikueita. Kuovi (Numenius arquata) EVA Kuoville tyypillisiä elinympäristöjä ovat pellot, rantaniityt ja avosuot. Kuovin levinneisyysalueen pohjoisraja on Sodankylän korkeudella. Kuovi on taantunut etenkin Etelä-Suomessa, mutta kannan lasku on havaittu koko Euroopassa. Taantuman on arveltu johtuvan maatalousympäristön muutoksista, metsästyksestä ja petojen aiheuttamista pesätappioista. Kuovi on toistaiseksi luokiteltu elinvoimaiseksi. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) EVA Leppälintu on koko Suomessa esiintyvä laji, joka pesii valoisissa aukkoisissa metsissä, mieluiten männiköissä, mutta myös muissa kangasmaiden metsissä. Leppälinnun pesimäkanta väheni voimakkaasti, noin 60 %, 1950-luvulta 1970-luvulle, mihin tärkeimpänä tekijänä arvioitiin olevan Pohjois-Afrikan talvehtimisalueiden sääolosuhteet, ennen kaikkea kuivuus, jonka tiedetään verottaneen Pohjois-Euroopan pesimäkantoja. Viime vuosina lajin kannat ovat runsastuneet ja Suomen kanta arvioidaan vakaaksi. Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) NT Sirittäjän levinneisyys kattaa suuren osan Eurooppaa sekä osan Aasian länsi- ja keskiosia. Suomessa sirittäjä on maan etelä- ja keskiosien lehti- ja sekametsien lehtojen pesimälaji, jonka yhtenäisen levinneisyyden pohjoisraja yltää noin Oulun korkeudelle. Sirittäjä oli maassamme erittäin harvalukuinen pesimälajisto aina 1800-luvulle asti, jonka jälkeen se alkoi runsastua. Pitkään kestäneen runsastumisvaiheen jälkeen sirittäjä on vähentynyt voimakkaasti, ja kanta on taantunut 1990-luvun alusta nykyhetkeen noin 60 %. Vaikka tarkkoja syitä ei tunneta, viimeisten vuosikymmenten taantuma saattaa ilmentää useiden muidenkin Afrikassa talvehtivien pitkänmatkanmuuttajien kohtaamia ongelmia talvehtimisalueilla ja muuttomatkan aikana. Sopivissa elinympäristöissä laji on kuitenkin edelleen melko tavallinen. Kalatiira (Sterna hirundo) DIR, EVA Kalatiira pesii sisämaan järvillä sekä sisäsaaristossa. Se on levittäytynyt sisämaassa Etelä-Lappiin saakka ja merialueilla se on yleinen pesimälintu kauttaaltaan. Kalatiira on ollut saariston runsain tiiralaji, mutta sen kannat romahtivat viime vuosisadan lopulla. Kanta on sittemmin paikoittain kasvanut ja paikoittain taantunut. Teeri (Tetrao tetrix) DIR, NT, EVA Teeri on Euraasian havumetsävyöhykkeen laji, jota Suomessa tavataan koko maassa Tunturi- Lappia lukuun ottamatta. Laji viihtyy monenlaisissa metsissä, mutta runsain kanta on puustoisilla soilla sekä nuorehkoissa, rikkonaisissa metsissä. Soidinpaikat sijaitsevat tyypillisesti avosoilla tai peltoaukeilla. Suurimmat teeritiheydet ovat Etelä- ja Keski-Suomessa aina Oulun korkeudelle asti, pienentyen kohti pohjoista. Kanalintulaskentojen mukaan teerikantojen on arvioitu pienentyneen 1960-luvulta 1990-luvulle jopa 70 %. Teeren pesintää on vaikea varmistaa, koska pesät ovat hyvin piilossa ja naaras nousee munien päältä lentoon vasta, kun häiriötekijä on aivan lähellä. Liro (Tringa glareola) DIR, RT, EVA Liro on Euraasialainen laji, jonka kanta on Suomessa tihein keski- ja pohjoisosissa. Se on maamme runsaslukuisin kahlaaja, ja sen pesimäkannaksi on arvioitu paria. Laji on kuitenkin merkittävästi taantunut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa liro luokiteltiin edelleen elinvoimaisten lajien joukkoon, vaikka laji on linjalaskentojen perusteella taantunut noin kolmanneksen viimeisen 30 vuoden aikana. Eteläboreaalisella Järvi-Suomen vyöhykkeellä se on alueellisesti uhanalainen. Liroa tavataan soilla ja erilaisilla kosteikoilla etenkin rehevillä lintujärvillä.

6

7

8